Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te joilla oli/on paskat surkeat vanhemmat, miten autoitte vanhusiässä?
09.11.2018 |
Lyhyesti: vanhempani olivat aivan luokattoman paskat vanhemmat. Kaltoinkohtelivat ja hakkasivat meitä lapsia, pitivät nälässä, jättivät yksin yöksi taaperoikäisiä lapsia ilman hoitajaa, eivät vieneet sairaana koskaan lääkäriin (esim luunmurtuma jäi hoitamatta), olivat itsekkäitä ja piittaamattomia. Aikuisikäisenä eivät ikinä tukeneet tai välittäneet ja lapsenlapsiaan eivät ole nähneetkään kyin pari kertaa (heitä ei kiinnostanut lapsenlapset yhtään).
Nyt sitten homma menossa siihen että ovat raihnaisia, toinen joutui laitokseen ja toisesta tuli äkkiä avuton. Emme ole olleet oikein väleissä edes viimeiseen 20 vuoteen. Nyt alkoi yhtäkkiä puhelinterrori ja syyllistys. Pitäisi 150 km päästä hypätä tekemään sitä ja tätä. Olen hämmentynyt. Miten paskat kusipäät voi edes olettaa että alkaisin auttamaan? Miten voin kieltäytyä?
Tiedän että minussa on tietty syyllisyys, jo lapsena iskostettu, aina pitää olla vanhemmille mieliksi. Mutta kun en nyt enää JAKSA. Sama paska kohtelu ja vittuilu jatkuu ja en halua nähdä noita paskiaisia edes. Olen niin stressaantunut etten jaksa.
Sitten sekin perinteinen kuvio on että kaksi sisarustani ilmoittivat minulle että eivät aio auttaa. Olen esikoisena se kiltein ja vastuuntuntoisin joten minun päälle tää nyt kaatuu.
Miten te muut toimitte? Ja kysyn nimenomaan nyt niilä joilla kusipäävanhemmat. Hyviä vanhempia auttaisin ilman muuta (ja välitkin olis toistnlaiset).
Kommentit (188)
Minun sadistiäitini ilmoitti pari vuotta sitten tekstarilla ettei halua olla enää tekemisissä, sehän sopii ja en vastannut mitään, siinä hän kuoli elämästäni lopullisesti. Nyt kitisee sukulaisilleen, että olen kiittämätön kun en vastannut (odotti kai jotain matelua minulta?) ja ihmettelee mistä olen ottanut nokkiini. Olen leuhka äm-mä, minusta ei olisi koskaan pitänyt tulla mitään ja nyt tuo ihmettelee kun kovasta tihutyöstään huolimatta tulikin vaikka mitä. Olen voinut paremmin kuin ikinä ilman tuota demonia elämässäni. Sain häneltä vain paskan lapsuuden henkisen väkivallan alla ja 18-vuotislahjaksi ulosheiton. Nyt riitti. En aio auttaa mitenkään, en koskaan. Aivan sama mihin päätyy. Tunnen sääliä vanhainkodin hoitajia kohtaan, jos joskus joutuvat sitä hirviötä hoitamaan, on nyt jo paikallisen terveyskeskuksen lääkärien kauhu. En ole sille äidin irvikuvalle mitään velkaa ja samaa korostan AP:lle. Suojele AP itseäsi niiltä myrkyllisiltä ihmisiltä. Oikein teet. Iso virtuaalihali kanssasisarelta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun sadistiäitini ilmoitti pari vuotta sitten tekstarilla ettei halua olla enää tekemisissä, sehän sopii ja en vastannut mitään, siinä hän kuoli elämästäni lopullisesti. Nyt kitisee sukulaisilleen, että olen kiittämätön kun en vastannut (odotti kai jotain matelua minulta?) ja ihmettelee mistä olen ottanut nokkiini. Olen leuhka äm-mä, minusta ei olisi koskaan pitänyt tulla mitään ja nyt tuo ihmettelee kun kovasta tihutyöstään huolimatta tulikin vaikka mitä. Olen voinut paremmin kuin ikinä ilman tuota demonia elämässäni. Sain häneltä vain paskan lapsuuden henkisen väkivallan alla ja 18-vuotislahjaksi ulosheiton. Nyt riitti. En aio auttaa mitenkään, en koskaan. Aivan sama mihin päätyy. Tunnen sääliä vanhainkodin hoitajia kohtaan, jos joskus joutuvat sitä hirviötä hoitamaan, on nyt jo paikallisen terveyskeskuksen lääkärien kauhu. En ole sille äidin irvikuvalle mitään velkaa ja samaa korostan AP:lle. Suojele AP itseäsi niiltä myrkyllisiltä ihmisiltä. Oikein teet. Iso virtuaalihali kanssasisarelta!
Mutta mitäs kun äitisi menee jossain vaiheessa tosihuonoon kuntoon? Tarvitsee kaikessa apua kotona, ja kotihoito amtaa vain lääkkeet? Sieltä pian sit soitetaan jasanotaan että äiti tarvitsee kellon, vaatteita, sulakkeita jne käyttötavaraa?
Yksin paskavaipoissa oleva vanhus on lähes 100% todennäköisyydellä ollut surkea vanhempi, ja täten ansainnut kohtalonsa...
Ymmärrän hyvin tunnelmanne ja olen samaa mieltä niiltä osin, kun auttaa pitäisi "suoraan" esim. hoitamiseen osallistumalla, siihen en pystyisi-
Asun eri mantereella ja olen tarjoutunut maksamaan kotisiivouksia. Ollaan puheväleissä ja vallankäyttö on kääntynyt päälaelleen- herkkänahkainen narsistiäitini on hyvinkin nöyrä kun on nyt viimein huomannut ettei kumpikaan lapsi perheineen käy eikä lapsenlapsiin ole mitään kosketusta. Syytä jaksaa kyllä edelleen ihmetellä!?
Olen itse lähtökohdistani huolimatta opiskellut ihmisen mieltä niin pitkälle, että ymmärrän - ja säälin- äitiäni. Hänellä ei ennen sotavuosia traagisiin oloihin syntyneenä ole ollut muuta mahdollisuutta kuin suojata itseään narsismilla- josta minä vanhimpana ja ainoana tyttärenä kärsin aikanaan eniten. Kyseessä oli sekä fyysinen että henkinen väkivalta, seksuaalisen väkivallan piirtein. Vahvan perusluonteen ja terapioiden avulla olen pärjännyt hyvinkin ja katkaissut väkivallan itseeni- lasteni ei ole tarvinnut siitä kärsiä.
Olen antanut anteeksi vanhemmilleni vaikkei ole pyydetty- normaaliksi en lapsuuttani saa mutta paras kosto on ollut hyvä elämä!
Te jotka olette käsitelleet traumojanne vanhemmistanne terapiassa, oletteko siellä saaneet suuntaa miten pitäisi suhtautua vanhempiin kun alkaa avunpyyntösoittoja tulemaan? Vaikka välinne ovat olleet poikki vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne kostonhalua, mutta en myöskään lähde soitosta auttelemaan. Järki sanoo, ettei ole viisasta palata sellaisen ihmisen lähelle, joka on aina torjunut lapsen rakkauden ja välittävyyden. Taisi olla kirjalija psyterapeutti Katriina Järvinen, joka on sanonut että kaltoinkohdellun lapsen olisi hyvä kerran elämässään kertoa vanhemmilleen suoraan miltä tuntuu ja mistä kiikastaa. Myös että tuntemukset tulee ilmaista siihen osoitteeseen, kuka on ne aiheuttanutkin. Vanhempi, joka ei halua ymmärtää aiheuttamaansa pahaa ja jatkaa henkistä väkivaltaa lastaan kohtaan, hoitakoon itselleen loppuelämän ilman suhdetta lapseensa.
Vierailija kirjoitti:
Te jotka olette käsitelleet traumojanne vanhemmistanne terapiassa, oletteko siellä saaneet suuntaa miten pitäisi suhtautua vanhempiin kun alkaa avunpyyntösoittoja tulemaan? Vaikka välinne ovat olleet poikki vuosia.
On käsketty kuuntelemaan vanhempia ja auttamaan niin paljon kuin vain pystyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tunne kostonhalua, mutta en myöskään lähde soitosta auttelemaan. Järki sanoo, ettei ole viisasta palata sellaisen ihmisen lähelle, joka on aina torjunut lapsen rakkauden ja välittävyyden. Taisi olla kirjalija psyterapeutti Katriina Järvinen, joka on sanonut että kaltoinkohdellun lapsen olisi hyvä kerran elämässään kertoa vanhemmilleen suoraan miltä tuntuu ja mistä kiikastaa. Myös että tuntemukset tulee ilmaista siihen osoitteeseen, kuka on ne aiheuttanutkin. Vanhempi, joka ei halua ymmärtää aiheuttamaansa pahaa ja jatkaa henkistä väkivaltaa lastaan kohtaan, hoitakoon itselleen loppuelämän ilman suhdetta lapseensa.
Entä jos vanhempi on ns yksinkertainen ihminen, joka on vain ajelehtinut elämässään, ei osaa näyttää tunteitaan..etc
Äidin kanssa väleissä ja jeesailen.
Ollut aikanaan pakotettu tapahtumiin ja kuitenkin tahtonut mun parasta.
Isä itsekäs välinpitämätön paska ja nyt kohtelu on sen mukanen, eli soitto isänpäivänä ja siinä se.
M44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että vanhempien psykopaatti Set piirteet ovat periytyneet ketjussa vanhempansa hylkääville lapsille.
Normaalin tunne-elämän omaava ei varmaan jättäisi esim menemättä vanhempansa hoidon suunnitteluun, kun pyydetään.
Kai sitä voi antaa anteeksi omalle vanhemmalle en, vaikkei hän edes pyydä. Ei pystynyt parempaan, kun se psykooseja riivasi.
No, kuule, en voi antaa anteeksi. Teot (rikokset) mua kohtaan oli niin sadistisia ja julmia että sinä et osaa edes kuvitella sellaista.
Otan osaa tuskaasi.
Ja samalla kiitän rohkeuttasi.
Voin vakuttaa ettet ole ainoa tällä palstalla kaltoinkohdeltu.
Siksihän tämä on tällainen vertaistukiryhmä epätasapainoiisille.
Vierailija kirjoitti:
Lyhyesti: vanhempani olivat aivan luokattoman paskat vanhemmat. Kaltoinkohtelivat ja hakkasivat meitä lapsia, pitivät nälässä, jättivät yksin yöksi taaperoikäisiä lapsia ilman hoitajaa, eivät vieneet sairaana koskaan lääkäriin (esim luunmurtuma jäi hoitamatta), olivat itsekkäitä ja piittaamattomia. Aikuisikäisenä eivät ikinä tukeneet tai välittäneet ja lapsenlapsiaan eivät ole nähneetkään kyin pari kertaa (heitä ei kiinnostanut lapsenlapset yhtään).
Nyt sitten homma menossa siihen että ovat raihnaisia, toinen joutui laitokseen ja toisesta tuli äkkiä avuton. Emme ole olleet oikein väleissä edes viimeiseen 20 vuoteen. Nyt alkoi yhtäkkiä puhelinterrori ja syyllistys. Pitäisi 150 km päästä hypätä tekemään sitä ja tätä. Olen hämmentynyt. Miten paskat kusipäät voi edes olettaa että alkaisin auttamaan? Miten voin kieltäytyä?
Tiedän että minussa on tietty syyllisyys, jo lapsena iskostettu, aina pitää olla vanhemmille mieliksi. Mutta kun en nyt enää JAKSA. Sama paska kohtelu ja vittuilu jatkuu ja en halua nähdä noita paskiaisia edes. Olen niin stressaantunut etten jaksa.
Sitten sekin perinteinen kuvio on että kaksi sisarustani ilmoittivat minulle että eivät aio auttaa. Olen esikoisena se kiltein ja vastuuntuntoisin joten minun päälle tää nyt kaatuu.Miten te muut toimitte? Ja kysyn nimenomaan nyt niilä joilla kusipäävanhemmat. Hyviä vanhempia auttaisin ilman muuta (ja välitkin olis toistnlaiset).
Jos on tuollaista tosiaan ollut, niin et ole todellakaan mitenkään velvollinen hoitamaan vanhempiasi. Metsä vastaa niin kuin sinne huutaa ja kunnioitus pitää ansaita. Mikään pakko ei kenenkään ole kuunnella jatkuvaa vittuilua, tuli se sitten keneltä tahansa. Jos lasta on kohdeltu kaltoin, hakattu ja mitätöity, niin sellaisilla vanhemmilla ei ole oikeutta vaatia yhtään mitään. Itse katkaisin välit äitiini samoista syistä aikoinaan, ja voin kertoa, että olen voinut paljon paremmin ilman kyseistä painolastia. Keskity omaan elämääsi ja tee siitä niin hyvä kun vain voit. Turhaan kannat huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä, tuollaiset vanhemmat eivät sitä ansaitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne kostonhalua, mutta en myöskään lähde soitosta auttelemaan. Järki sanoo, ettei ole viisasta palata sellaisen ihmisen lähelle, joka on aina torjunut lapsen rakkauden ja välittävyyden. Taisi olla kirjalija psyterapeutti Katriina Järvinen, joka on sanonut että kaltoinkohdellun lapsen olisi hyvä kerran elämässään kertoa vanhemmilleen suoraan miltä tuntuu ja mistä kiikastaa. Myös että tuntemukset tulee ilmaista siihen osoitteeseen, kuka on ne aiheuttanutkin. Vanhempi, joka ei halua ymmärtää aiheuttamaansa pahaa ja jatkaa henkistä väkivaltaa lastaan kohtaan, hoitakoon itselleen loppuelämän ilman suhdetta lapseensa.
Entä jos vanhempi on ns yksinkertainen ihminen, joka on vain ajelehtinut elämässään, ei osaa näyttää tunteitaan..etc
Sinä joka ymmärrät vanhemmuussuhteesta enemmän, voit ohjata vanhempaasi, jos haluat. Yksinkertaisellekin ihmiselle voi kertoa tunteistaan. Kun kertoo, erottuu lopulta onko kyse vanhemman tietämättömyydestä vai vaikka persoonallisuushäiriöstä. Minusta avautumisen korttia ei kannattaisi jättää käyttämättä kerran elämässään, ei siinä mitään voi hävitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mahdollista rahallisesti, ostaisin vähän jotain apua sille kotona olijalle. Neuvottelisin sisarusten kanssa, josko nyt kuitenkin lähtisivät siihen kimppaan.
En varmaan vaivautuisi itse auttelemaan, paska kohtelu siellä jatkuisi kuitenkin kun kerran jo syyllistetäänkin.
Tätä vaihtoehtoa mietinkin jo. Mutta pelkään että minusta tulee tällä tapaa joku yhteyshenkilö jolle soitellaan ja jonka pitää ottaa kantaa. Nyt jo kunnan vanhuspalvelunarviosta (tms, en muista tarkkaa termiä) soitettiin ja alettiin vänkäämään mua johonkin palvelutarvekokoukseen. En hslua sinne!! En halua että mulle soitellaan!
Mitä tässä tekis ettei uppoa kaulaa myöten paskaan. Ap
Kerro sille kunnan työntekijälle ihan rehellisesti miksi et halua olla asiassa mukana. Se tieto on vanhuspalvelun työntekijällekin tärkeä, kun palvelusuunnitelmaa tehtäessä on hyvä tietää jotain vanhuksen taustasta / historiasta, sekä tukiverkostosta. Jos et kerro rehellisesti mistä on kyse, työntekijä luulee että olet vain itsekäs ja välinpitämätön omainen. Vanhuspalvelun työntekijät tietenkin kohtelevat vanhempiasi asiallisesti heidän historiastaan huolimatta, mutta tuntemalla historian he myös ymmärtävät jättää sinut rauhaan.
Terv: entinen kotihoitaja, joka nähnyt monenlaisia ihmiskohtaloita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä1800 kirjoitti:
Kyllä lasten pitää auttaa vanhenevia vanhempiaan, jos nämä apua tarvitsevat, koska neljäs käsky sanoo, että kunnioita isääsi ja äitiäsi. Vanhemmilla on oikeus kohdella lapsiaan miten tahtoo, mutta lasten pitää kunnioittaa, rakastaa ja auttaa vanhempiaan aina!
Leijut beduiiniheimojen maailmassa nyt, vaikka olet Suomessa vuonna 2018, herää. Et edes ymmärrä raamatun sanaa.
Taivu sen verran, että soitat paikalliseen kotihoitoon ja kyselet sieltä apua. Itse maksavat sitten tilatun avun. SInun siihen ei pidä suostua etenkään 20 vuoden välirikon, 150 matkan ja sen vuoksi, etteivät sisaruksesikaan mitään aio tilanteelle tehdä.
Hhhhhh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mahdollista rahallisesti, ostaisin vähän jotain apua sille kotona olijalle. Neuvottelisin sisarusten kanssa, josko nyt kuitenkin lähtisivät siihen kimppaan.
En varmaan vaivautuisi itse auttelemaan, paska kohtelu siellä jatkuisi kuitenkin kun kerran jo syyllistetäänkin.
Tätä vaihtoehtoa mietinkin jo. Mutta pelkään että minusta tulee tällä tapaa joku yhteyshenkilö jolle soitellaan ja jonka pitää ottaa kantaa. Nyt jo kunnan vanhuspalvelunarviosta (tms, en muista tarkkaa termiä) soitettiin ja alettiin vänkäämään mua johonkin palvelutarvekokoukseen. En hslua sinne!! En halua että mulle soitellaan!
Mitä tässä tekis ettei uppoa kaulaa myöten paskaan. ApKerro sille kunnan työntekijälle ihan rehellisesti miksi et halua olla asiassa mukana. Se tieto on vanhuspalvelun työntekijällekin tärkeä, kun palvelusuunnitelmaa tehtäessä on hyvä tietää jotain vanhuksen taustasta / historiasta, sekä tukiverkostosta. Jos et kerro rehellisesti mistä on kyse, työntekijä luulee että olet vain itsekäs ja välinpitämätön omainen. Vanhuspalvelun työntekijät tietenkin kohtelevat vanhempiasi asiallisesti heidän historiastaan huolimatta, mutta tuntemalla historian he myös ymmärtävät jättää sinut rauhaan.
Terv: entinen kotihoitaja, joka nähnyt monenlaisia ihmiskohtaloita
Tämä on hyvä tieto, jos tosiaankin yleisesti näin? Ehkä ajat ovat muuttuneeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka joku voi uskoa ketjun aloittajaa? Vaikka olisi minkä ikäinen, luunmurtumat olisi varmasti hoidettu. Kaikenlaista pskaa saa lukeakseen.
Ap tässä. Multa on jätetty kaikki sairaudet hoitamatta. Korvatulehduksesta ei viety lääkääriin, ei hammassärystä, ei vakavista infektioista. Sormien murtuma ja kylkiluun murtuma jätettiin hoitamatta, näkyy rtg kuvassa väärin luutuneena. 70-luvulla kaltoinkohdeltiin lapsia rajustikin. Useat pahoinpitelyvammat valehdeltiin ”portaissa kastumiseksi” jos neuvolassa kysyttiin niistä.
Naspurit ja suku tiesi että meitä pieksettiin, kukaan ei tehnyt mitään. Silloin sanottiin että perheen sisäinen asia, ei sovi puuttua. Mitään lasuja ei tehty silloin. Ajat oli tosi erit.
Ap, vm-74. Ja ei ole todellakaan provo... kunpa olisikin.
Ei meilläkään koskaan lääkäriin viety, paitsi pikkusisko kerran, kun veistellessään sai haavan, jonka verenvuoto ei tyrehtynyt. Kaikki nielutulehdukset esim. hoidettiin niin, että sylkeä valutettiin paperiin, kun ei kertakaikkiaan pystynyt nielemään. Pissatulehdusoireetkin rauhoittuivat jonkin ajan päästä itsekseen. Korvatulehduksessa muistan kerran tärykalvon puhjenneen.
Vielä opiskeluaikana ollessani parikymppinen jouduin gynekologiseen leikkaukseen, ja sairaslomalla sitten menin kotiin "potemaan": Maha tuli kamalan kipeäksi, kaksi yötä jo olin kärvistellyt niin, ettei pystynyt missään asennossa olemaan. Vasta, kun olin taksia soittamassa, suostui isä kyytimään lääkäriin, ei sitä ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää muuten erehtykö hyvien vanhempien lapsille ikinä kertomaan surkeista taustoista ja siitä että ette ole väleissä (tai ette auta vanhana). Tulee sellainen paskalasti ettei mitään rajaa. Tässä ketjussa voi sanoa kun on sellaisia joilla paska lapsuus, mutta hyväosaiset ei tajua tätä ollenkaan. Vertaavat vaan omaan tilanteeseensa ja ihmettelevät miten kukaan voi laittaa välit poikki rakkaisiin vanhempiin. Ei ne tajua että joillain on ihmishirviöt vanhempina....
Kyllä jotkut tajuaa.
Mieheni on erittäin hyvästä ja hyväosaisesta perheestä, se on kyllä ymmärtänyt oman perheeni tilanteen.
Mutta on kertonut ettei tiennyt ennen tapaamistani, että niin pahoja ihmisiä on vanhempina mitä omat vanhempani ovat, ei ole koskaan oikein ajatellut asiaa kuulemma ja jotenkin kuvitellut, että melkein kaikilla on hyvät, välittävät vanhemmat.
Miten sait tuollaisen miehen? Hyväosaiset usein haluaa toisen hyväosaisen, luulisin.
On meitä muitakin. Itselläni on hyvät ja rakastavat, turvalliset vanhemmat. Mieheni äiti sen sijaan oli oikea hirviö lapsiaan kohti, todellakaan ei vienyt lapsiaan lääkäriin, mieheni melkein kuoli ummparin puhkeamiseen lapsena. Isänsä oli tuon akan tossun alla, ei uskaltanut sanoa sanaakaan vastaan. No appi kuoli suht nuorena mutta lapset jäi. Oikeasti välillä ihmetellyt kuinka mies on jotenkin selvinnyt, traumoja on vaikka minkälaisia, äitiinsä ei halua olla yhteydessä. Arvaatteko kelle täti sitten soittaa? Niinpä...että inhottaa vielä se teennäinen keimailu, ei hän ymmärrä että tiedän ihan kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne kostonhalua, mutta en myöskään lähde soitosta auttelemaan. Järki sanoo, ettei ole viisasta palata sellaisen ihmisen lähelle, joka on aina torjunut lapsen rakkauden ja välittävyyden. Taisi olla kirjalija psyterapeutti Katriina Järvinen, joka on sanonut että kaltoinkohdellun lapsen olisi hyvä kerran elämässään kertoa vanhemmilleen suoraan miltä tuntuu ja mistä kiikastaa. Myös että tuntemukset tulee ilmaista siihen osoitteeseen, kuka on ne aiheuttanutkin. Vanhempi, joka ei halua ymmärtää aiheuttamaansa pahaa ja jatkaa henkistä väkivaltaa lastaan kohtaan, hoitakoon itselleen loppuelämän ilman suhdetta lapseensa.
Entä jos vanhempi on ns yksinkertainen ihminen, joka on vain ajelehtinut elämässään, ei osaa näyttää tunteitaan..etc
No jos ei oo lapsen hakkaaja niin eihän tuo paha ole
Alue: Aihe vapaa
Mitä? Anteeksianto jotta olisi hyvä tyyppi???