Lue keskustelun säännöt.
Katuuko kukaan keski-iässä perheensä jättänyt mies lähtöään?
31.10.2018 |
Ihmettelen suuresti, miten voi kaiken jättää parin vuosikymmenen jälkeen jonkun naikkosen vuoksi.
Kommentit (430)
Älkää pettäkö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen ex-vaimo soitteli kovasti takaisin mieheni ja minun suhteen alkuaikoina ja kertoi tosi intiimejä juttuja mm. vahinkoraskaudestaan, jostain kohdunkaulan muutoksesta yms, sitten sanoin miehelleni että sen pitää vetää raja, jos haluaa minut pitää, koska liehittelyä ja sellaista läpinäkyvää ”ota mut takaisin” -meininkiä ei voinut olla huomaamatta.
Me molemmat säälimme sitä naista, niin jommankumman oli pakko tehdä jotain.
Mutta sääli on sairautta, ja hyvin pian kun raja oli vedetty ja ymmärsi, ettei saa exäänsä takaisin muuttui säälittävästä ilkeilijäksi.
Siihen tosin loppui minunkin auttavan käden tarjoaminen ja sai hommata omalla lapsiviikollaan lapselleen ulkopuolisen hoitajan.Ja tosiaan tämä nainen oli siis pettänyt miestä lähes koko suhteensa ajan. Jäi kiinni tekstiviesteistä ja siitä, kun oli profiili deittisivustolla 👌
Nykyään tällä naisella niin laiska mies, joka ei edes osaa imuria korjata, niin täytyy vaan sanoa, että kaduttaa sitä varmaan vielä tänä päivänäkin.
Imurit ovat nykyään niin halpoja, ettei niitä kannata korjata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että miehet katuu toisin kuin naiset.
Mies tajuaa lähdettyään ettei puhtaat vaatteet, siisti koti ja hyvä ruoka olekaan keijujen tekosia. Kun kaikki pitää tehdä itse, tupladuuni entiseen verrattuna.
Voi siinä tulla exää ikävä. Mieheni naureskelee näille kavereilleen 50+ ukoille jotka kusettavat koiraa 03 aamuyöllä ja avautuvat kyynelehtien facessa:)
Ex emäntä teki kaiken eteen, ei päästänyt mua keittiöön päinkään, kun teki ruokaa, pesi pyykit ja siivosi. Välillä yritin osallistua, mutta kun hänestä tein kaiken aina väärin ja sain pelkkää nalkutusta, ei jossain vaiheessa enää kiinnostanut. Kyllähän se oli iso syy olla liian pitkään siinä muuten huonoksi ajautuneessa suhteessa, kun pelotti että kukas sitten kaiken tekee. Jälkeenpäin naurattaa oma ajattelu tuolloin. Eron jälkeen entinen emäntä oli varma että tulisin häntä koipien välissä ruikuttamaan häntä takaisin. Mutta minä opettelin itse pesemään pyykkini, ostamaan kalsarini, käyttämään tiskikonetta ja siivoamaan. Ei se mitään ydinfysiikkaa ole.
Nykyään mulla on nainen, jonka kanssa tehdään yhdessä ruokaa ja jos ei jakseta, mennään ravintolaan. Yhdessä myös tehdään isommat siivoukset. Tiski- ja pyykkikonetta täyttää se kumpi milloinkin ehtii. Eipä ole entistä emäntää ikävä.
No sä olet löytänyt todellisen yksisarvisen, ehkä maailman ainoan naisen, jonka intohimo ovat kotityöt. Olisi mielenkiintoista tietää tarinan toinen puoli, kuinka entinen emäntä työnjaon koki, ja mistä nalkutus johtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin. Tilastojen mukaan mies löytää varsin nopeasti uuden nuoremman kumppanin toisin kuin 50v nainen joka on pahasti väliinputoaja.
Höpsistä! Viiskymppiset miehensä jättävät vaimot jättävät miehen juuri siksi että eivät enää halua mieslasta paapoa, kun ei tarvitse enää pesästä jo lentäneiden lasten takia olla yhdessä.Eivät nämä ex-rouvat enää halua uutta passattavaa. Eli toisin kuin sinä päättelet, he eivät ole mitään väliinputoajaressukoita, vaan saavat juuri sen mitä itse haluavatkin!
Jep, 50 +naisilla vaihdevuodet tekevät sen ettei yleensä ole hirveää libidoa tai tarvetta kiihkeälle rakastajalle, ja aivan varmasti ei ole tarvetta ruveta omaishoitajaksi jollekulle, joka on kohdellut huonosti. Ne joilla on tarvetta kiihkeälle rakastajalle, varaavat matkalipun etelään. Ne jotka haluavat juttuseuraa, löytävät sitä ikäisistään.
Minä rakastan ukkoani eikä hän ole petollista lajia, mutta silti joskus tulee mieleen kuinka helpolla pääsisi kun eläisi yksin. Ruuanlaitosta luopuisin lähes kokonaan, minulle riittää valmissalaatti/työpaikkalounas, ja sotkuakin tulee miehen poissaollessa tosi vähän. Teen sitä ruokaa koska rakastan, mutta jos mies nyt pian kuolisi, en tahtoisi hänen tilalleen enää ketään.
Niin totta, niin totta! Eikä enää tarvitsisi "kuulostella" toisen mielialaa. Se vapaus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Eräs tuttu oli naimisissa melkein 20 vuotta ja lapset 16-17 vuotiaita. Mies läheni 50 ja kriisiä pukkasi. Ei kestänyt enää perhe-elämää. Ei muutenkaan koskaan ollut mikään osallistuva isä.. Tapasin nuoremman naisen, jätti vaimonsa ja lapsensa ja aloitti uuden elämän tämän naisen kanssa. Nainen alkoi vaatimaan avioliittoa ja lapsia, mies joutui nyörtymään. Nyt lähemmäs 60 vuotiaana, koti-isänä (koska YT:t) kahdelle päiväkoti-ikäiselle. Ei todellakaan ole onnellinen :) Ex-vaimo elää vapaata ja kivaa elämää, kun omat lapset jo lähemmäs 30 vuotiaita ja voi nauttia rauhallisesta elämästä.
Miksi aloittaa se hiton rumba alusta jos ekalla kerralla se ei tuntunut kivalta?
Käykö ikinä mielessä, että se ”rumba” voi tuntua erilaiselta, kun vierellä on oikeanlainen puoliso? Parisuhteesta se kaikki lähtee.
Pointti taisi kuitenkin olla se, että miehet lähtevät koska omien sanojensa mukaan eivät jaksa perhe-elämää, ja parisuhde kuoli ruuhkavuosien alle jne. Jos kyse onkin siitä ettei haluttu olla enää vaimon kanssa yhdessä, ei rakastettu, vaan haluttiin erota nimen omaan vaimosta, niin sittenhän asia on ihan eri, kuin selitellessä että perhe-elämä uuvutti, kun vuoden päästä odotetaan jo uuden perheen esikoista?
Omasta vaimosta kuoriutui ihan eri ihminen synnytettyään. Hän eli vain lapselle eikä mikään muu kiinnostanut enää. Toki ymmärrän, että se kuuluu asiaan, kun lapset ovat pieniä, mutta siinä vaiheessa kun nuorimmainen oli jo 10v eikä edelleenkään kiinnostanut mikään muu, olin aika väsyksissä tilanteeseen. Yhdessä ei halunnut käydä missään, lapsia ei saanut laittaa koskaan edes isovanhempien luo hoitoon (asuivat kiven heiton päässä), meillä ei saanut käydä vieraita, yksin en saanut käydä missään. Vaimo ei harrastanut mitään, ei halunnut enää töihin, hän ei tavannut kuin yhtä kaveriaan, joka eli tismalleen samanlaista elämää perheineen. Yhdessä he jotenkin markkinoivat toisilleen tämän elämäntavan. Eihän sitä jossain vaiheessa enää jaksanut ja halusin eron. Vaimosta tuli järjetön marttyyri ja syyttää edelleen minua itsekkääksi siaksi ja vastuunpakoilijaksi. Hän ei anna tavata lapsia kuin tunnin kaksi harvakseltaan, muille ihmisille selittää ettei minua kiinnosta hoitaa isän velvollisuuksia. Muuttaessaan pois minun omistamastani talosta ja vietyään ns tuhkatkin pesästä, hän jätti kirjeen, jossa sanoi, että olin hänen elämänsä rakkaus. Kummallinen tapa osoittaa se. Eroa en ole katunut. Eron jälkeen hänestä tuli vielä entistäkin ilkeämpi ja hankalampi, joten hyvä vaan että ei tarvitse jakaa ainutkertaista elämää hänen kanssaan.
Kuulostaa siltä, että sun vaimolle tuli klassinen baby blues masennus, jota ei hoidettu ja se pääsi jatkumaan.
Siihen kannattaa edelleen ehdottaa sille avun hakemista, teidän lasten takia, masennus on aika ikävä juttu kroonistuessaan ja pitkittyessään.
Harmi ettei kukaan huomannut sitä aikoinaan, se on nykyään hyvin hoidettavissa.
Entinen vaimo ei todellakaan suostu kuulla puhuttavankaan mistään hoidoista, sillä hänen mielestään hänessä ei ole mitään vikaa, vaan minussa. Hän kuulemma voisi loistavasti ellen olisi jättänyt häntä. Hän on muutenkin sellainen, että jos yritin ehdottaa vaikka johonkin lastenhoitoasiaan, että sen voisi tehdä toisellakin tavalla (ei esim antanut mitään kiinteää 3-vuotiaaksi kuin haarukalla muussattuna, koska kuvitteli että lapsi voi tukehtua banaaniin tai leivänpalaan), siitä tuli huutoa, että hän kyllä tietää miten lapsensa hoitaa, älä sinä tule siihen selittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon että miehet katuu toisin kuin naiset.
Mies tajuaa lähdettyään ettei puhtaat vaatteet, siisti koti ja hyvä ruoka olekaan keijujen tekosia. Kun kaikki pitää tehdä itse, tupladuuni entiseen verrattuna.
Voi siinä tulla exää ikävä. Mieheni naureskelee näille kavereilleen 50+ ukoille jotka kusettavat koiraa 03 aamuyöllä ja avautuvat kyynelehtien facessa:)
Ex emäntä teki kaiken eteen, ei päästänyt mua keittiöön päinkään, kun teki ruokaa, pesi pyykit ja siivosi. Välillä yritin osallistua, mutta kun hänestä tein kaiken aina väärin ja sain pelkkää nalkutusta, ei jossain vaiheessa enää kiinnostanut. Kyllähän se oli iso syy olla liian pitkään siinä muuten huonoksi ajautuneessa suhteessa, kun pelotti että kukas sitten kaiken tekee. Jälkeenpäin naurattaa oma ajattelu tuolloin. Eron jälkeen entinen emäntä oli varma että tulisin häntä koipien välissä ruikuttamaan häntä takaisin. Mutta minä opettelin itse pesemään pyykkini, ostamaan kalsarini, käyttämään tiskikonetta ja siivoamaan. Ei se mitään ydinfysiikkaa ole.
Nykyään mulla on nainen, jonka kanssa tehdään yhdessä ruokaa ja jos ei jakseta, mennään ravintolaan. Yhdessä myös tehdään isommat siivoukset. Tiski- ja pyykkikonetta täyttää se kumpi milloinkin ehtii. Eipä ole entistä emäntää ikävä.
No sä olet löytänyt todellisen yksisarvisen, ehkä maailman ainoan naisen, jonka intohimo ovat kotityöt. Olisi mielenkiintoista tietää tarinan toinen puoli, kuinka entinen emäntä työnjaon koki, ja mistä nalkutus johtui.
Ei se välttämättä intohimolla selity vaan kommunikaatiovaikeuksilla, luottamuspulalla ja näkemyseroilla. Naiset voivat joskus omia kotityöt tai lapsiin liittyvät asiat niin täysin omaan kontrolliinsa, etteivät anna miehelle edes tilaa ja vastuuta, vaikka tämä haluaisikin osallistua. Mikromanageeraavat, komentelevat ja vahtivat kaikkea, eivätkä hyväksy yhtään omastaan poikkeavia käytäntöjä tai aikataulutuksia. Delegointi on opeteltavissa oleva taito, mutta ei sitä luonnostaan kaikille kehity. Vaikka nainen olisikin päävastuullinen jostain kodin asiakokonaisuuksista, niin pitää opetella johtajuutta, jotta työt saadaan jaettua puolison kanssa. "Ite teen kaiken paremmin" -asenne ei pitkälle kanna.
Vähän sama juttu kuin sellainen, jos vaikkapa mies ei anna koskaan vaimon ajaa autoa yhteisillä matkoilla, vaan haluaa aina ajaa itse. Seurauksena on tietenkin se, että toiselle karttuu enemmän kokemusta ja vahvistuu vaan ennakkokäsitys siitä, että toinen ei osaa ja että ajaminen on toisen hommaa. Jos on vuosikausia menty näin, niin sen jälkeen on aika koomista mieheltä ruveta valittamaan päivittäin siitä, että kun nainen ei koskaan aja vaan hän joutuu itse aina olemaan ratissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs otti katkeran akan ja valitti hänen rumuuttaan ja luonnettaan. Sairas tekee noin. Ottaa kenet saa mutta valittaa jälki käteen.
Sit yritti tuhota kaverinsa avioliiton koska kaverin vaimoa ei kiinnostanut pätkääkään hän. Polonen ja tyhmä on jos ottaa vaan pakosta jonkun jos ei muutakaan saa.
Tolkun mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tolkun mies kirjoitti:
Mun siskoni appiukko oli lähellä viittä kymppiä kun vaihtoi ikäisensä vaimon 18-vuotiaaseen. Ja hyvin menee sikäli kun tiedän; on uudet lapset ja tilava omistusasunto, jonka sai erossa. Tämä jätetty appiakka sensijaan on katkera, yksinäinen harppu jonka rasittavia juttuja pitää kuunnella hammasta purren.
Oikein omistusasunto? Voi olla hieno nuoresta, sitten vähän ajan päästä huomaa että kaikilla on omistusasunnot, mutta vain hänellä vanhus puolisona.
Heh heh, naisilla menee aina tunteisiin kun eron jälkeen mies kukoistaa. Tämä ero siis tapahtui jo 1990-luvun alussa.
Voi kultapieni, jos joku on eri mieltä sun kanssa niin ei se tarkoita että kellään on mennyt mikään tunteisiin. :-*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies lähtee toisen naisen matkaan, tämä EI voi tulla vaimolle yllätyksenä. Ei vain ole haluttu nähdä ongelmia ja nuorempana sitä kuvittelee että avioliitto kestää hautaan saakka.
Kyllä, jotkut saattavat katua että tuli heitettyä kaikki pois ja varsinkin jos uusi suhde ei toimi. Mutta tässä kohtaa täytyy muistaa ettei se avioliitto toiminut koska lähti toisen matkaan. Silloin on niin helppo kaivata sitä tuttua ja turvallista avioliittoa joka oli.
Mutta ei se rakkaus ole palannut, ei ongelmat kadonneet jne.
Täällä naiset nautiskelevat ajatuksella kuinka se ex katuu ja haluaisi juuri minut takaisin. Aikamoista itsepetosta. He kaipaavat sitä tuttua ja turvallista parisuhdetta koska ovat nyt tyhjän päällä. Suurin virhe tässä kohtaa on palata sen ex-vaimon luo ja löytää itsensä taas onnettomana samasta paikasta.
Ei toisiin rakastua ellei avioliitossa ole ongelmia!! Kukaan kolmas osapuoli ei mahdu hyvään parisuhteeseen!!
Olen nelikymppinen nainen jolla elämän kokemusta näistä asioista.
Kuka tahansa kolmas mahtuu sellaiseen suhteeseen, jossa vanhempi keksiikin, että perhe-elämä ei olekaan vastuusta vapaata kivaa.
Tuo on just se ero miehen ja naisen välillä. Mies haluaa elämän olevan hauskaa ja ottaa silti vastuun lapsista, mutta nainen ajattelee lapset vastuuna, joka ei ole kiva asia. Ja sittenkun mies lähtee, niin vaimosta tuntuu, että mies vain pakoilee vastuita.
Naiset ajattelevat perhe-elämästä paljon mustavalkoisemmin. Syynä varmaan kohtu, äiteys ja se, että naisten suurin avu elämässä on ollut ja on vieläkin, uusien ihmisten tekeminen ja hoiva. Kun on perhe perustettu niin oikein mitään muuta ei saisi olla. Onhan se nähty täällä esimerkiksi kymmenissä ketjuissa joissa ruoditaan miehen omia reissuja jätkien kanssa. (kerran vuodessa, kahdessa) Joka toinen nainen kirjoittaa "miksi edes haluta perhettä joka ei merkitse mitään ja kaikki muu vaan menee sen edelle".
Keskustele nyt tuommoisen kanssa.
Tuosta tulee mieleen eräs, jonka mielipiteet järkyttävät minua vieläkin. He olivat uusperhe, jossa naisella oli lapsi vuoroviikoin. Uusi mies keksi aina omia menoja, kun lapsi oli paikalla, ja nainen poti, että heidät pitää ottaa koko pakettina, ja yhdessä pitää tehdä asioita, ja miehen pitää ottaa lapsi kuin omakseen.
Huh, vieläkin puistattaa...
Vähän kuin minun tilanteeni, paitsi olen nainen. Vela. Miehellä lapsi joka asuu satojen kilometrien päässä, äitinsä ei halua että lapsi muuttaa hänen luotansa mutta olen sanonut miehelle että siinä tapauksessa, että lapsen jostain syystä täytyisi kuitenkin muuttaa isälleen, minä muutan ulos. Mies suuttui, mutta ymmärsi myöhemmin.
Mies hoitakoon vastuunsa itse, minä en äitipuoleksi halua. Tämä häntä kiukutti ensin, sitten ymmärsi että niinhän se on, minulla ei ole palloa jalassa, vaan hänellä. Kuvainnollisesti, ei lasta halveksuen.
Ei ole pakko ottaa pakettia, mutta se pitää kaikkien osapuolien hyväksyä tai kulkea eri teitä. Lapsi käy isällään kahden kuukauden välein ja silloin minä olen muualla. Kohdatessa kohtelen lasta tottakai ystävällisesti.
totta kai. vihreämpi ruoho ei taida aina olla oikeastaan vihreämpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi katuisin kun lapset ovat jo lähes omillaan ja entinen eukko vanha ja ryppyinen, niin ei kyllä katua päätöstäni lähteä kun nyt vielä elän avoliitossa itseäni 21 vuotta nuoremman kauniin naisen kanssa.
Nyt exä saa kiukutella, vaatia sitä sekä tätä ja kieroilla aivan kenelle haluaa, se ei ole enää minun murheeni eikä kiinnosta vähääkään.
Kuten tässäkin ketjussa on jo todettu, niin kun sulla alkaa seisokin ja muiden juttujen kanssa tulla ongelmia, niin se sun nuorikkos vaihtaa sut nuorempaan. Sitten oot vanha ja yksin. Joten nauti nyt täysillä!
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.
Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä.
Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti, miten voi kaiken jättää parin vuosikymmenen jälkeen jonkun naikkosen vuoksi.
Oletko katkera, kun miehesi jätti sinut? Oletko koskaan miettinyt, että ehkä sinä olet tehnyt hänet onnettomaksi, ja nyt hän onkin onnellinen uuden kumppaninsa kanssa, joka on hänelle kaikkea muuta kuin naikkonen. Aloituksesi kuvaa aika kattavasti katkeruuttasi ja sinua ylipäätään. Enpä usko, että ex-miehesi ainakaan katuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.
Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.
Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.
En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.
Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä
Ex-vaimosi on onnellinen, kun pääsi eroon.
Varmasti löytää paremman. Petturimiestä alemmas ei pääse.No jos jatkuvasti kytätään ja epäillään turhasta, uskollista ihmistä, niin kyllä minullekin tulisi lopulta mieleen että antaa sitten palaa, kun koko ajan joutuu skitsomustasukkaisuuden kohteeksi turhaa.
Elämän haaskaamista elää tuollaisessa liitossa joka on nähtävästi mennyt vuosi vuodelta vain huonommaksi. Mitali tuolle miehelle olisi kuulunut.N 39
Sen homman voi hoitaa ihan aikuisten ihmisten tavoin asiallisestikin, eli ensin hommataan ero ja sen jälkeen laitetaan matoa koukkuun. Vaikka kuinka olisi kuunnellut vittuilua ennen sitä. Toisilla on moraalia, toisilla ei.
- eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mahtaako moni 5kymppinen nainen elellä yksin eron jälkeen ihan siksi ettei halua uutta miestä saman katon alle. Vapaus ja oma elämä voikin olla ihanaa. Kun yhdestä pääsee eroon niin miksi ottaa uusi mies vaivoikseen ;)
Minä olen juuri tuollainen viiskymppinen nainen. Minulla on myös pari ystävää, jotka ovat samassa tilanteessa - emme ottaisi mistään hinnasta mitään äijää nurkkiimme vaivoiksi pyörimään :D Toki on niitäkin, jotka haluavat uuden kumppanin, en osaa yhtään sanoa, kumpia on enemmän.
Voiko olla oikeesti niin, että osa ihmisistä ei omaa kykyä ajatella, että niin paljon kuin on ihmisiä, niin paljon on erilaisia kokemuksia? Varmasti joku katuu erottuaan, toinen ei. Joku jopa ottaa kotoa lähteneen ja siipiä kokeilleen siipan takaisin, aika moni ei. Jos joku/jotkut ovat onnistuneet olemaan 35v samassa liitossa, voi toinen pitkä liitto olla hyvin onnellinen ja toinen onneton. Ihmiset myös eroavat eri syistä. Todellisuudessa on erittäin ilkeitä miehiä ja naisia, joista on ilo päästä eroon. On myös hyviä miehiä ja naisia, jotka kuitenkin päätyvät jättäjiksi tai jätetyiksi. On ihmisiä, jotka eivät eron jälkeen pidä lapsiinsa yhteyttä ja enemmän heitä jotka pitävät. On myös exiä, jotka eivät eronneen tavata lapsia. On yksinhuoltajia, jotka ehdottomasti haluavat sitä olla ja ovat tyytyväisiä, on myös yksinhuoltajia olosuhteiden pakosta ja ovat uupuneita ja tyytymättömiä.
Suurin osa perustaa perheen juuri sen itse valitsemansa ihmisen kanssa. Ennen kuin perhe on perustettu, on mahdotonta arvioida millainen dynamiikka silloin kehittyy. Suurin osa vanhemmista kasvavat rooleihinsa ja suoriutuvat kyllin hyvin. Jotkut miehet ja naiset eivät kasva ja hakevat kodin ulkopuolelta huvitusta itselleen. Joskus äiti masentuu, joskus isä. Jotkut hakevat apua ja selviävät, toiset eivät. Jotkut eroavat, toiset eivät.
Ei ole mitään kaavaa, että kaikki kuolinvuoteellaan katuvat jotain tiettyä asiaa tai että kaikki eronneet haikailevat vanhaa tai etteivät haikaile. Ihminen on yksilö, kullakin yksilöllä on yksilöllinen historiansa, kokemusmaailmansa ja tapansa. Joistain tulee erottuaan onnellisia, joistain onnettomia.
On tietenkin sääli, että joku ei pärjää eron jälkeen tai joku tulee epäreilusti jätetyksi, mutta eniten säälin ihmisiä, jotka eivät kykene ajattelemaan laatikon ulkopuolelta, vaan heidän tapansa ajatella ja kokea on se ainut oikea. He valitettavan usein ovatkin niitä, jotka tultuaan jätetyiksi kokevat elämän sietämättömän raskaaksi ja kohtuuttomaksi, he elävät omissa voimafantasioissaan ja kuluttavat voimansa negaatioiden pyörteissä.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset naiset tuntuvat olevan ihan paniikissa kun miehet ostavat seksiä, jättävät keski-iässä ja syntyvyys laskee. Olisikohan sillä naisella mitään osuutta asiaan? Tätä palstaa kun lukee niin ei ihme että mammat valittaa. Kuka ihme näin lapsellisia naisia jaksaisi katsoa? Naisten henkinen taso on romahtanut parinkymmenen vuoden aikana pelottavasti. Some ja minä minä on kaiken ydin. Materialismi ja yksinkertaisuus valtaa alaa kaikkialla. Säälittävää.
Varmaan se syntyvyys on enää keski-ikäisten kontolla :-D Ja ihan samalla lailla minäkin voisin sanoa, että kun palstaa katsoo niin on kyllä kummallisia miehiä. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ymmärtää kyllä, että tämä palsta =/= oikea elämä. Tänne tullaan öyhöttämään ja päästelemään höyryjä ja oikeassa elämässä sitä vaan huokaistaan, pyöräytetään silmiä ja jatketaan elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.
Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.
Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.
En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.
Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä
Aivan huippu! Tuollaista selkärankaa ei suomalaisista miehistä tahdo löytyä!
Mikä se selkäranka tässä tarinassa oikein oli? Että "voin huonosti suhteessa, katson uuden valmiiksi ja lähden"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtaako moni 5kymppinen nainen elellä yksin eron jälkeen ihan siksi ettei halua uutta miestä saman katon alle. Vapaus ja oma elämä voikin olla ihanaa. Kun yhdestä pääsee eroon niin miksi ottaa uusi mies vaivoikseen ;)
Minä olen juuri tuollainen viiskymppinen nainen. Minulla on myös pari ystävää, jotka ovat samassa tilanteessa - emme ottaisi mistään hinnasta mitään äijää nurkkiimme vaivoiksi pyörimään :D Toki on niitäkin, jotka haluavat uuden kumppanin, en osaa yhtään sanoa, kumpia on enemmän.
5kymppinen nainen on käytännössä näkymätön miehille. Eiköhän teidän sinkkuus johdu siitä.
Vierailija kirjoitti:
Oon mä nähny niin monta onnetonta ukkoa vaimon sätkynukkena liitoissaan. Saunan lauteilla monet kerrat puhuttu, että mitä tekis, ku voittas lotosta. Jokainen sanoo nauraen, eträ jättäs ihan ekana akkansa. Ja mitä niistä akoista puhutaan, niin kaikki me pitkässä liitossa olleet valitetaan. Kuka mistäkin. Mutta ei voi lähtee, ku ei saa nähä sitte lapsia ja elarit aiotaan taistella pilviin ja itsarilla uhkaillaan. Ja paras, se että teen sun elämäatä helvettiä!
Öö siis jos voittaa lotossa, niin sitten saakin nähdä lapsia? Liittyykö lapsientapaamisoikeus tulotasoon vai? Ymmärrän, että elareiden maksu on helpompaa jos voittaa lotossa.
Jos joku uhkailee itsarilla, niin se on hänen henkilökohtainen ongelmansa eikä muiden tarvitse sen pillin mukaan tanssia.
Tottakai sopassa on aina kaksi. Kun liitto oli ajautunut huonoksi, eipä siinä itsekään enää jaksanut mikään päivänsäde olla. Mutta koskaan en pettänyt (paitsi lopussa, kun löysin tämän uuden naiseni ja minua oli jo pitkään syytetty pettämisestä vailla mitään totuuspohjaa), en lyönyt (vaimo kyllä antoi avokkaita ja heitteli tavaroilla), maksoin kiltisti kaiken käymällä töissä (vaimo oli kotona), annoin seksiä kun vaimo halusi (ja hän halusi sitä paljon), en käynyt poikain kanssa ryyppyreissuilla, en valittanut ruuasta (lähinnä eineksiä laittoi vaimo, vaikka oli 24/7 kotona).
Myönnän, että olisi ollut fiksumpaa erota ensin ja sitten vasta ottaa uusi nainen, mutta en osannut. Odotin vuosi vuodelta, että kyllä tämä vielä paremmaksi muuttuu, olihan meillä alussa hyviäkin vuosia. Mutta kun kaikki muuttui vain huonommaksi koko ajan ja sitten tuli vielä kaikki aiheettomat syytökset pettämisestä, annoin itseni ihastua ja sillä lopulta sain riuhtaistua itseni vanhasta irti. Onnellinen olen, että se ihastuminen kantoi ja nykyään tiedän mitä todellinen rakkaus ja toistensa molemminpuolinen kunnioittaminen parisuhteessa on.
Mies -50