Yksinäisyyden traumat
Olen hyvin yksinäinen ihminen. Usein en kärsi siitä hirveesti, viihdyn ihan hyvin yksinkin. Välillä kuitenkin harmittaa että jää monenlaisista asioista paitsi ja ulkopuolelle, on vähän silleen näkymätön ihminen. Yksinäisyyteni on ihan omaa syytä, mutta en tiedä miten tästä selkärankaan juurtuneesta sulkeutumisesta ja syrjäänvetäytymisestä voisi oppia pois, tai voiko siitä oppia pois? Olen oppinut olettamaan ettei kukaan kuitenkaan haluaisikaan mun kanssa olla, miks haluaisi kun kuka tahansa on kuitenkin kivempaa seuraa kuin minä olisin.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Kertoisitko vähän enemmän itsestäsi, niin olisi helpompi saada yleiskuva tilanteestasi? :)
Yleiskuva? No 30v lapseton ja suhteeton. En mä tiedä mitä itseni tai elämäni kuvaileminen tässä valaisisi. Ongelma on se että jos olen jossain vaikka ryhmäharrastuksessa mukana, sulkeudun ja vetäydyn siten että en varmasti tutustu keneenkään ja tämä toimintatapa on täysin automaattinen enkä varmaan pääse siitä ikinä eroon. Kaipaan yhteyttä ihmisiin mutta olen oppinut vain välttämään sitä.
Missä asut? Lähe kahville joku päivä?
Vierailija kirjoitti:
Missä asut? Lähe kahville joku päivä?
Luultavasti aika kaukana sinusta, Oulun seudulla. Lisäksi arki vie ajan ja jaksamisen tällä hetkellä niin ettei ehkä muutenkaan onnistuisi.
Minulla sama paitsi että olen jollain tavalla yrittänyt tutustua ihmisiin mutta ei vaikuta siltä että kukaan haluaa tutustua minuun.
Kertoisitko vähän enemmän itsestäsi, niin olisi helpompi saada yleiskuva tilanteestasi? :)