Lue keskustelun säännöt.
Miehen mielestä olen epäreilu, kun vaadin avioehdon poistamista tai muuttamista ennen lapsien teon yrittämistä
27.10.2018 |
Nyt meillä on avioehto, jossa mulla ei ole mitään oikeutta miehen omaisuuteen (mies on rikkaampi). 2-3 lasta merkitsee, että olen usean vuoden pois töistä ja kotiäitinä. Sanoin etten ala lapsen tekoon, ellei avioehto katoa tai tehdä siihen muutosta siten, että perintönä hänen saamaan omaisuuteen mulla ei ole oikeutta avioerossa, mutta kaikkeen muuhun on.
Todennäköisempää on, että mies löytää nuoremman ja haluttavamman puolison ja jättää minut 3 lapsen kanssa yksin.
Mies sanoi ettei suostu. Olenko kohtuuton kun vaadin tätä? Rakastan miestäni ja uskon että ollaan aina yhdessä, mutta mielestäni on aivan järjetöntä jättäytyä pois työelämästä ilman turvaa tulevasta.
Kommentit (554)
Ap. Mies ei tule suostumaan sinun vaatimuksiisi. Jos kauan aiot jankuttaa hänelle asiasta, voit unohtaa lapsentekohaaveet hänen kanssaan. Kyllä hänelle joku toinenkin kelpaa. Ehkä sinäkin löydät uuden miehen, jonka kanssa voit uudestaan haaveilla perheen perustamisesta omilla ehdoillasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä olisi paras, että keskenään menevät avioon vain saman verran tienaavat ja samalla järjenjuoksulla varustetut ihmiset. Seka-avioliitot kiellettäköön!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olisi paras, että keskenään menevät avioon vain saman verran tienaavat ja samalla järjenjuoksulla varustetut ihmiset. Seka-avioliitot kiellettäköön!
No kun saman verran tienaavillekin tämä tulee eteen, kun toinen jää töistä pois lasta hoitamaan.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen varakas ja fiksu avioon menijä suojaa ainakin perimänsä omaisuuden aviopuolisoiden eron tai puolison kuoleman varalta, jotta omaisuus ei mene väärään sukuun vahingossa. Toki kaikkein parasta olisi, jos jo perinnön jättäjä määrää, että varallisuus ei siirry esim. lapsen puolisolle tai hänen suvulleen missään tapauksessa. Yhdessä hankittua omaisuutta varten voi tehdä avioehdon tai olla tekemättä. En uskoisi puolisoni olevan rakastunut minuun, jos hän loukkaantuisi avioehtopyynnöstäni. Sehän osoittaisi vain, että hän ei taatusti halua olla kanssani ja tehdä kovasti työtä kodin ulkopuolella oman uransa ja varallisuutensa hyväksi. Lapset perivät vanhempansa, joten se ei ole peruste avioehdottomuuteen.
Tuo perinnönjättäjän määräys on sillä lailla tärkeä huomata, että jos se koskee vain toista puolisoa, sen toisen puolison perintö voi mennä ”jakoon” erittäin epäreilusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä.
Ymmärtääkö tämän kirjoittaja ollenkaan, missä elämänvaiheessa ne lapset tehdään?
Minulla ja monella muulla parisuhde alkoi opiskeluaikana. Eli ennen parisuhdetta ei ollut kyllä hankittuna mitään omaa omaisuutta, harvalla tuossa vaiheessa on.
Valmistumisen myötä tuli sitten kaikkea tuota parin vuoden ajan, ja sitten hiukan alle kolmekymppisenä esikoinen. Toinen lapsi syntyi hiukan kolmenkympin jälkeen. Ihan tavallista sekin. Mutta ei nuorella perheellä siinä vaiheessa mitään suuria omaisuuksia ole, lähinnä iso laina asunnosta. Perintöjäkään ei tule vielä aikoihin.
Tähän ei minusta vuosiluku vaikuta mitään. Edelleen ihmisen elämänkaari on sellainen, että parhaat työelämässä etenemisen vuodet osuvat parhsiden lapsensaamisvuosien päälle.
Eli varallisuuden kerryttämiseen on kuitenkin ollut kymmenisen vuotta, joista kaiketi ainakin osa on vietetty ansiotyössä? Jos edes muutama kymppi viikossa olisi sijoitettu esimerkiksi osakerahastoon, olisi tuossa ajassa kertynyt usean kymmenen tuhannen varallisuus pahan päivän varalle tai esimerkiksi omistusasunnon käsirahaksi. Varallisuuden kerryttämisellä tarkoitetaankin yleensä nimenomaan tuollaista pitkäjänteistä säästämistä - ei sitä, että odotetaan varakkaan puolison kuolemaa tms. lottovoittoa.
Mistä sinä nyt kymmenisen vuotta repäisit? Minä valmistuin 26-vuotiaana ja mieheni 27-vuotiaana, jotka olivat aivan keskimääräisiä valmistumisaikoja ja -ikiä. Esikoinen syntyi kun olin 29v. Ei siinä kolmessa vudessa kuule vastavalmistuneen palkalla ihmeellisiä tehdä, juuri saatiin ensiasuntoon pesämuna kokoon ja sekin oli hieno saavutus.
Ne vuodet, jolloin sitä omaisuutta oikeasti pystyisi keräämään, alkavat vasta kun on jonkun aikaa oltu töissä. Meillä niistä ensimmäiset kymmenen vuotta menivät ensin perhevapaiden merkeissä ja sitten suuremman asunnon hankkimisessa. Nyt esikoinen on lukiossa, ja ollaan saatu yhdessä kerättyä omaisuuttakin jo useamman vuoden ajan. Tässä kohtaa palkatkin ovat jotain ihan muuta kuin vastavalmistuneena, niin sijoittaminen on helpompaa. Perintöjä ei ole vielä näkynyt.
Tämä vaurastuminen on nyt mahdollista, koska avioliitto on kestänyt ja meillä on yhteistalous, jossa kannattaa puhalta yhteen hiileen. Jos olisimme eronneet lastn ollessa pieniä, joutuisi kumpikin tahollaan maksamaan perheasunnosta ja muista välttämättömyyksistä, eikä säästöjä ja sijoituksia kertyisi ollenkaan tällä tavalla.
Kyllä opiskeluaikanakin voi laittaa säästöön edes jotain. Opintorahasta, opintolainasta, kesätöiden palkoista. Itsekin olen opiskelija, teen samalla töitä ja sijoitan noin 300 euroa kuukaudessa.
Ei välttämättä voi. Riippuu täysin opinnoista, omasta taloudellisesta tilanteesta, työmahdollisuuksista ja maailmanajastakin. Lama-aikaan opiskelijoille on huonosti työtä trjolla, esimerkiksi. Moni opiskelija joutuu ottamaan jopa opintolainaa, eli valmistuessaan hänellä on sijoitusten tilalla ehkä paljonkin velkaa.
On ihan räävitöntä ruveta syyllistämään naisia siitä, että eivät ole saaneet jo opiskeluaikana sijoitusomaisuutta kasaan, kun puhe on siitä, että vanhemmuuden kustannukset pitää jakaa lapsen vanhempien kesken. Jos toinen on kotona vauvan kanssa ja toinen tienaa töissä saaden kokoon niitä säästöjä ja sijoituksia, tulee nämä säästöt kyllä eron tullen jakaa, sillä ne on saatu aikaan yhtä lailla kotona olleen vanhemman työpanoksen johdosta. Samoin jos toinen maksaa arjen menoja ja toiselle kertyy vastaavasti säästöjä, nämä säästöt on saatu kokoon siksikin, ettei tämä sijoittaja ole joutunut esimerkiksi käyttämään rahoja ruokaan. Siksi niiden tulee olla yhteisiä.
Sen opintolainan voi sijoittaa osittain tai kokonaan.
Mutta joo, omista tuloista säästäminen on kaikin puolin räävitön ehdotus. Varallisuuden kerryttämiseenhän on muitakin tapoja. Moderni mammukka käy tiukat neuvottelut vastapuolensa eli puolisonsa kanssa ja asettuu sitten sohvalle odottamaan, josko äijä jo pian heittäisi veivinsä...
Vain pässi sijoittaa lainarahaa. Lainaa, joka pitää korkoineen maksaa takaisin.
Minä tein opiskellessa töitä koko opiskeluajan ja tienasin bruttona n. 1200 euroa kuussa palkka ja opintotuki (opintoraha + asumislisä) yhteen laskien. Opintotuki meni suoraan vuokraan ja muihin asumiskuluihin. Palkka meni ruokaan, bussikorttiin, puhelinlaskuun, vaatteisiin, meikkeihin, harrastusmenoihin ja satunnaisiin huvituksiin. Säästöönkin siitä jäi kuukausittain pieni summa, jonka laitoin rahastoon.
Pankki ehdotti opintolainan ottamista. "Saisit siitä hyvän pesämunan". Töiden tekeminen oli opiskeluaikana äärettömän rankkaa. Se teki myös opiskelusta rankkaa, ja valmistuessani olin jo aivan piipussa. Silti olen onnellinen siitä, että valmistuin velattomana. Rahastosäästöt eivät päätä huimanneet siinä vaiheessa. Eivät huimaa nytkään, mutta eipä sitä voi matalapalkkaisella korkeakoulututkintoa vaativalla alalla muuta olettaakaan. Tarinan tragedia on siinä, että valmistuin alalle, jossa tuloni nousivat vain n. 1000 euroa opiskeluajoista.
Kai mä sitten olen pässi kun olen ottanut halpaa asunto- ja opintolainaa, samaan aikaan sijoittanut varoja ja saanut näistä tuottoja huomattavasti yli lainakorkojen. Väärin vaurastuttu :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma miesystäväni (ei lapsia) haluaa, että testamentoin omaisuuteni hänelle (olen varakkaampi). Olen sanonut, että voin testamentoida oma osuuteni kodista hänelle, koska se on raskasta, jos joutuu muuttamaan, jos kumppani kuolee. Muu menee hyväntekeväisyyteen, kuten olen jo ennen suhteemme alkua päättänyt. Tämä ei hänelle käy, hän jättää minut. Tosi kivaa, tulee kieltämättä aika outo olo... :(
Aviopuoliso perii puolisonsa mikäli lapsia ei ole.
Ei välttämättä. Avioehdolla ja/tai testamentilla voi määrätä toisin. Rintaperillisille eli lapsille ja lapsenlapsille kuuluu lakiosa (50% perinnöstä). Sitä ei voi testamentilla muuksi muuttaa. Toisen 50% voi kuitenkin testamentilla määrätä ihan minne tahtoo lapsista ja puolisosta välittämättä. Puolisolle ei tarvitse jättää mitään.
Tässähän ei ollu a) lapsia b) testamenttia ja haluttiin testamentti asialle, joka hoituu lain mukaan itsestäänkin. Ymmärrätkös sinä luettua lainkaan?
Kannattaa se testamentti silti tehdä. Sukuselvityksessä joskus ilmenee ylläreitä.
Toa kirjoitti:
Ei kannatakaan avioehtoa sörkkiä turhaan. Jos olisin miehesi en ainakaan suostuisi. Mieluummin tehkää keskinäinen testamentti. Kannattaa hoitaa oma talous kuntoon ennen lasten tekoa.
Opintolaina kannattaa sijoittaa jos sen osaa. Lainasta anteeksiannetaan nykyään merkittävä osa jos valmistuu tavoiteajassa. Lisäksi yhtä halpaa lainaa et tule todennäköisesti enää elämässä saamaan.
Sijoittamisessa ”osaamisen” ratkaisee maailmanaika. Nousukaudella sokea apinakin takoo voittoa, ja pörssin romahtaessa Warren Buffetinkin omaisuus sulaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat ahneelta. Olisit onnellinen, ettet ole koko ajan yh. Naisen pitää hoitaa raha-asiansa ITSE.
Tässähän niitä just yritetään hoitaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä.
Ymmärtääkö tämän kirjoittaja ollenkaan, missä elämänvaiheessa ne lapset tehdään?
Minulla ja monella muulla parisuhde alkoi opiskeluaikana. Eli ennen parisuhdetta ei ollut kyllä hankittuna mitään omaa omaisuutta, harvalla tuossa vaiheessa on.
Valmistumisen myötä tuli sitten kaikkea tuota parin vuoden ajan, ja sitten hiukan alle kolmekymppisenä esikoinen. Toinen lapsi syntyi hiukan kolmenkympin jälkeen. Ihan tavallista sekin. Mutta ei nuorella perheellä siinä vaiheessa mitään suuria omaisuuksia ole, lähinnä iso laina asunnosta. Perintöjäkään ei tule vielä aikoihin.
Tähän ei minusta vuosiluku vaikuta mitään. Edelleen ihmisen elämänkaari on sellainen, että parhaat työelämässä etenemisen vuodet osuvat parhsiden lapsensaamisvuosien päälle.
Eli varallisuuden kerryttämiseen on kuitenkin ollut kymmenisen vuotta, joista kaiketi ainakin osa on vietetty ansiotyössä? Jos edes muutama kymppi viikossa olisi sijoitettu esimerkiksi osakerahastoon, olisi tuossa ajassa kertynyt usean kymmenen tuhannen varallisuus pahan päivän varalle tai esimerkiksi omistusasunnon käsirahaksi. Varallisuuden kerryttämisellä tarkoitetaankin yleensä nimenomaan tuollaista pitkäjänteistä säästämistä - ei sitä, että odotetaan varakkaan puolison kuolemaa tms. lottovoittoa.
Mistä sinä nyt kymmenisen vuotta repäisit? Minä valmistuin 26-vuotiaana ja mieheni 27-vuotiaana, jotka olivat aivan keskimääräisiä valmistumisaikoja ja -ikiä. Esikoinen syntyi kun olin 29v. Ei siinä kolmessa vudessa kuule vastavalmistuneen palkalla ihmeellisiä tehdä, juuri saatiin ensiasuntoon pesämuna kokoon ja sekin oli hieno saavutus.
Ne vuodet, jolloin sitä omaisuutta oikeasti pystyisi keräämään, alkavat vasta kun on jonkun aikaa oltu töissä. Meillä niistä ensimmäiset kymmenen vuotta menivät ensin perhevapaiden merkeissä ja sitten suuremman asunnon hankkimisessa. Nyt esikoinen on lukiossa, ja ollaan saatu yhdessä kerättyä omaisuuttakin jo useamman vuoden ajan. Tässä kohtaa palkatkin ovat jotain ihan muuta kuin vastavalmistuneena, niin sijoittaminen on helpompaa. Perintöjä ei ole vielä näkynyt.
Tämä vaurastuminen on nyt mahdollista, koska avioliitto on kestänyt ja meillä on yhteistalous, jossa kannattaa puhalta yhteen hiileen. Jos olisimme eronneet lastn ollessa pieniä, joutuisi kumpikin tahollaan maksamaan perheasunnosta ja muista välttämättömyyksistä, eikä säästöjä ja sijoituksia kertyisi ollenkaan tällä tavalla.
Kyllä opiskeluaikanakin voi laittaa säästöön edes jotain. Opintorahasta, opintolainasta, kesätöiden palkoista. Itsekin olen opiskelija, teen samalla töitä ja sijoitan noin 300 euroa kuukaudessa.
Ei välttämättä voi. Riippuu täysin opinnoista, omasta taloudellisesta tilanteesta, työmahdollisuuksista ja maailmanajastakin. Lama-aikaan opiskelijoille on huonosti työtä trjolla, esimerkiksi. Moni opiskelija joutuu ottamaan jopa opintolainaa, eli valmistuessaan hänellä on sijoitusten tilalla ehkä paljonkin velkaa.
On ihan räävitöntä ruveta syyllistämään naisia siitä, että eivät ole saaneet jo opiskeluaikana sijoitusomaisuutta kasaan, kun puhe on siitä, että vanhemmuuden kustannukset pitää jakaa lapsen vanhempien kesken. Jos toinen on kotona vauvan kanssa ja toinen tienaa töissä saaden kokoon niitä säästöjä ja sijoituksia, tulee nämä säästöt kyllä eron tullen jakaa, sillä ne on saatu aikaan yhtä lailla kotona olleen vanhemman työpanoksen johdosta. Samoin jos toinen maksaa arjen menoja ja toiselle kertyy vastaavasti säästöjä, nämä säästöt on saatu kokoon siksikin, ettei tämä sijoittaja ole joutunut esimerkiksi käyttämään rahoja ruokaan. Siksi niiden tulee olla yhteisiä.
Sen opintolainan voi sijoittaa osittain tai kokonaan.
Mutta joo, omista tuloista säästäminen on kaikin puolin räävitön ehdotus. Varallisuuden kerryttämiseenhän on muitakin tapoja. Moderni mammukka käy tiukat neuvottelut vastapuolensa eli puolisonsa kanssa ja asettuu sitten sohvalle odottamaan, josko äijä jo pian heittäisi veivinsä...
Vain pässi sijoittaa lainarahaa. Lainaa, joka pitää korkoineen maksaa takaisin.
Minä tein opiskellessa töitä koko opiskeluajan ja tienasin bruttona n. 1200 euroa kuussa palkka ja opintotuki (opintoraha + asumislisä) yhteen laskien. Opintotuki meni suoraan vuokraan ja muihin asumiskuluihin. Palkka meni ruokaan, bussikorttiin, puhelinlaskuun, vaatteisiin, meikkeihin, harrastusmenoihin ja satunnaisiin huvituksiin. Säästöönkin siitä jäi kuukausittain pieni summa, jonka laitoin rahastoon.
Pankki ehdotti opintolainan ottamista. "Saisit siitä hyvän pesämunan". Töiden tekeminen oli opiskeluaikana äärettömän rankkaa. Se teki myös opiskelusta rankkaa, ja valmistuessani olin jo aivan piipussa. Silti olen onnellinen siitä, että valmistuin velattomana. Rahastosäästöt eivät päätä huimanneet siinä vaiheessa. Eivät huimaa nytkään, mutta eipä sitä voi matalapalkkaisella korkeakoulututkintoa vaativalla alalla muuta olettaakaan. Tarinan tragedia on siinä, että valmistuin alalle, jossa tuloni nousivat vain n. 1000 euroa opiskeluajoista.
Kai mä sitten olen pässi kun olen ottanut halpaa asunto- ja opintolainaa, samaan aikaan sijoittanut varoja ja saanut näistä tuottoja huomattavasti yli lainakorkojen. Väärin vaurastuttu :)
Sitähän emme vielä tiedä, jos laina on yhä maksamatta ja rahat ovat kiinni niissä sijoituksissa. Jos lainojen korot nousevat ja sijoitusten arvo romahtaa, niin olet ollut pässi. Jos taas lainat on maksettu ja jäi hyvin omaisuutta jäljelle, olet ollut joko fiksu tai onnekas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta avioehto on lähinnä avioliiton lapsettomia alkuvuosia varten. Ettei varakkaampi menetä puolta omaisuutta, jos köyhempi päättääkin karata kolmannen osapuolen matkaan. Jos ero tulee vasta kymmenien avioliittovuosien jälkeen, kun on yhdessä perustettu perhe ja kasvatettu lapsia, niin tilanne on minusta silloin aivan eri. Silloin ei hajoa kahden erillisen ihmisen suhde vaan yhtenäinen perhe jonka eteen kumpikin on tehnyt töitä. Yhteiskunta arvostaa kodin ulkopuolista työtä huomattavasti isommalla hintalapulla kuin lastenhoitoa, mutta ei perheen sisällä tarvitse noudattaa muun yhteiskunnan arvomaailmaa, vaan kyllä molempien työpanosta täytyy arvostaa yhtä paljon tai sitten kannattaa jättää ne lapset tekemättä kokonaan.
Avioehto on väljempi käsitys kun ollaan oltu naimisissa vuosia ja on perhettäkin. Ei se tarkoita sitä että kun mies "vaihtaa nuorempaan" niin vanha vaimo on yhtäkkiä YH ja joutuu lähtemään maailmalle kaupungin yksiöön kuin joku 18 vee. Kyllä vanhalla vaimolla on oikeuksia eron tullessa.
Ei ole ahneutta pitää oikeuksistaan kiinni. Eikä normaali nainen kuvittele rikastuvansa jos menee naimisiin, tekee lapsen ja sitten tuleekin ero. Se on vaan elämää, paskamaista sellaista monasti.
Ihme mielipiteitä täällä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miestä niin kovasti kiukuttaa että nainen vie erossa "hänen rahansa" niin miksi ei itse jää koti-isäksi ja luovu palkastaan sekä eläke-eduistaan? Vaimo voi sitten käydä töissä tienaamassa sitä rahaa. Ovatko miehet naisille oikeasti kateellisia kotiäitiydestä ja luulevat että se on jotenkin hirmu ihanaa aikaa josta jää "henkistä pääomaa"...Joopa joo
Se olin minä kuka puhui henkisestä pääomasta ja olen 35-vuotias lapseton nainen. Siis onko se lasten saaminen ja niiden hoitaminen muka niin vastenmielistä, että sitä ei pidä ollenkaan plussana elämässään? Miksi sitten on pitänyt mennä niitä lapsia tekemään?
Kuka näin on sanonut? Sillä henkisellä pääomalla ei vain makseta laskuja ja vuokraa. Nykymaailmassa tarvitsee olla myös realistinen. Se ei tarkoita, että olisit itsekäs materialisti. t. ohis
Olet oikeassa, onhan se noinkin. Mutta onko kyse ihan todellisuudessa siitä että joutuu leipäjonoon vai siitä, että elintaso notkahtaa? Kyllähän sitä tulee väkisinkin mieleen, että pitää järjestää ne omat elinolot sellaisiksi että se ei ole liian kallista. Ei minusta olisi ihmeellistä jos lapsen saannin takia joutuisi muuttamaan halvempaan asuntoon tai luopumaan toisesta autosta, mutta vissiin jengi ei vaan näe tätä vaihtoehtona.
Elintaso notkahtaa erossa aina. Mutta lapsiperheessä sen tulee notkahtaa molemmilta vanhemmilta tasapuolisesti, ja lapsilta mahdollisimman vähän.
Kyllä se mies on hyötynyt liitostaan hänkin. Saanut ilman omaa vaivanäköä lapset, joita toinen on hoitanut, saanut apua kotitöihinsä, ja naisen töissä ollessa jakanut kustannuksia köyhemmän puolisonsa kanssa. Säästänyt siis.
Köyhempi vaimo on ollut pois töistä ja tehnyt kotitöitä, ja rahoittamut pienistä tuloistaan liian kallista elämää, jolloin ei ole jäänyt säästöjä.
Tottakai se notkahtaa molemmilta. Kyllä mä ajattelin että se koko perhe muuttaa siihen halvempaan asuntoon ja luopuu toisesta autosta. Ja jos lapset syntyy tähän halvempaan asuntoon ja yhden auton elämään, niin heidän elintasonsahan ei notkahda yhtään. Se on heille vain normaalia.
Siinä mulla realisti. Kyllä se niin päin menee, että kaksin ollessa nuori pariskunta asuu aika usein kaksiossa. Sitten kun perhe kasvaa, on vähän pakko muuttaa isompaan. Ja siellä kaksiossa asuessa oltiin usein lähellä keskustaa eikä tarvittu ehkä autoa ollenkaan, mutta se perheasunto sijaitsee sen verran kauempana, että tarvitaan auto tai jopa kaksi, jotta arki pyörisi.
Kuvittelevatko ihmiset nykyään, että lapsia tehdään viisikymppisinä, kun ehdotetaan pienempään asuntoon muuttamista ja tuolla aiemmin penättiin, eivätkö naiset kerrytä omaisuutta ennen lasten tekemistä?
Okei, fair enough. Mutta omalla kohdalla ajattelen kyllä että jos mulla ei ole varaa muuttaa kolmioon tai hommata sitä toista autoa, ja jos nämä ovat edellytykset lasten hankinnalle, niin eihän mulla vaan ole siihen lapseenkaan sitten varaa. Enkä nyt tiedä mitä mieltä olen siitä että nojataan jonkun toisen tuloihin ja lupauksiin tässä asiassa. Eikä mun mielestä ole mikään ihmisoikeus sekään että pitää saada asua kolmiossa. Voi niitä lapsia (yhtä tai kahta) kaksiossakin kasvattaa, paitsi Suomessa.
Nojataan ”jonkun toisen” tuloihin ja lupauksiin??? Puhut nyt lapsen omasta isästä. Kyllä hänen varaansa pitää voidakin laskea, yhteistä perhettähän siinä perustetaan.
Ovathan nämä trolleja, ovathan?
En ole trolli, mutta varhaislapsuudessa meni juttuja vikaan enkä pysty luottamaan ihmisiin. Siksi yritinkin puhua yleistämättä ja aina lisäten "omalla kohdallani". Muut tehköön toki niin jos uskaltavat ja pystyvät, minä en ainakaan tässä vaiheessa elämää pysty. On vielä työ sen kanssa kesken. Kunhan kyselin mielenkiinnosta ja koetin osallistua keskusteluun osaltani. Jos minut koetaan häiriöksi täällä, niin voin poistua.
Hui kamala, kuulostaa raskaalta :(
Kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti löydät ihanan puolison ja saat aikuisena kokea onnellisen perhe-elämän <3
Kiitos. Olen kyllä aikuinen, kolmenkympin tuolla puolen. Naimisissa on kerran jo oltu. Ja kumppani on vieressä nytkin. Lapsia ei ole eikä tule. Hyvin menee kun vaan tietää omat rajansa ja pitää niistä kiinni. Kaikkea hyvää sinullekin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko jakaa kotonaolon miehesi kanssa puoliksi? Tällöin kumpikaan ei joutuisi olemaan kauaa pois työelämästä, mutta lapsia ei tarvitsisi laittaa vauvoina hoitoon. Perhevapaat pitäisi puolittaa ihan lainsäädännön kautta, niin ei tällaisiakaan keskusteluja tarvittaisi.
Miten se kotonaoloaika puolitetaan niin, että perhe säilyy hengissä ja leivässä, kun vaimo tienaa 2500 ja mies 6000 euroa kuukaudessa? Tällaisia perheitä on olemassa. Jos puolisoilla on keskenään niin eri tulotaso. Tällä ei ole välttämättä edes tekemistä koulutuksen tai yhteiskuntaluokan kanssa (jos ajatellaan, että puoliso on usein samasta yhteiskuntaluokasta ja puolisoilla on keskenään yhteneväiset elämänarvot). Mulla on mieheni kanssa tämä tilanne, että mies tienaa huomattavasti enemmän. Silti minä olen koulutukseltani maisteri ja mieheni ylioppilas. Riippuu siis huomattavasti siitä, millä alalla työskentelee.
Jos menee kuukausittain kaikki 8500 euroa nytkin, niin voihan se olla tiukka paikka tipahtaa sinne kolmen tonnin tienoille. Kolmella tonnilla elää kyllä aika moniakin perheitä tässä maassa, että ei se mahdotonta ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toa kirjoitti:
Ei kannatakaan avioehtoa sörkkiä turhaan. Jos olisin miehesi en ainakaan suostuisi. Mieluummin tehkää keskinäinen testamentti. Kannattaa hoitaa oma talous kuntoon ennen lasten tekoa.
Opintolaina kannattaa sijoittaa jos sen osaa. Lainasta anteeksiannetaan nykyään merkittävä osa jos valmistuu tavoiteajassa. Lisäksi yhtä halpaa lainaa et tule todennäköisesti enää elämässä saamaan.
Sijoittamisessa ”osaamisen” ratkaisee maailmanaika. Nousukaudella sokea apinakin takoo voittoa, ja pörssin romahtaessa Warren Buffetinkin omaisuus sulaa.
Pörssin romahtaessa niitä voittoja vasta tehdäänkin. Jos korkosijoitukset ovat liian helppoja niin voi harrastaa johdannaisia tai lyhyeksimyyntiä.
ÄLY HOI.... Jos nainen vaatii avioehdon purkua on se miehelle aikamoinen hälytyskello ja tietää että nainen haluaa vain osan minun tienaamasta omaisuudesta jonka jälkeen eroaa ja vaihtaa miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko jakaa kotonaolon miehesi kanssa puoliksi? Tällöin kumpikaan ei joutuisi olemaan kauaa pois työelämästä, mutta lapsia ei tarvitsisi laittaa vauvoina hoitoon. Perhevapaat pitäisi puolittaa ihan lainsäädännön kautta, niin ei tällaisiakaan keskusteluja tarvittaisi.
Miten se kotonaoloaika puolitetaan niin, että perhe säilyy hengissä ja leivässä, kun vaimo tienaa 2500 ja mies 6000 euroa kuukaudessa? Tällaisia perheitä on olemassa. Jos puolisoilla on keskenään niin eri tulotaso. Tällä ei ole välttämättä edes tekemistä koulutuksen tai yhteiskuntaluokan kanssa (jos ajatellaan, että puoliso on usein samasta yhteiskuntaluokasta ja puolisoilla on keskenään yhteneväiset elämänarvot). Mulla on mieheni kanssa tämä tilanne, että mies tienaa huomattavasti enemmän. Silti minä olen koulutukseltani maisteri ja mieheni ylioppilas. Riippuu siis huomattavasti siitä, millä alalla työskentelee.
Jos menee kuukausittain kaikki 8500 euroa nytkin, niin voihan se olla tiukka paikka tipahtaa sinne kolmen tonnin tienoille. Kolmella tonnilla elää kyllä aika moniakin perheitä tässä maassa, että ei se mahdotonta ole.
Se ylempi kirjoittaja varmaan puhuu bruttopalkoista eikä nettopalkoista...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko jakaa kotonaolon miehesi kanssa puoliksi? Tällöin kumpikaan ei joutuisi olemaan kauaa pois työelämästä, mutta lapsia ei tarvitsisi laittaa vauvoina hoitoon. Perhevapaat pitäisi puolittaa ihan lainsäädännön kautta, niin ei tällaisiakaan keskusteluja tarvittaisi.
Miten se kotonaoloaika puolitetaan niin, että perhe säilyy hengissä ja leivässä, kun vaimo tienaa 2500 ja mies 6000 euroa kuukaudessa? Tällaisia perheitä on olemassa. Jos puolisoilla on keskenään niin eri tulotaso. Tällä ei ole välttämättä edes tekemistä koulutuksen tai yhteiskuntaluokan kanssa (jos ajatellaan, että puoliso on usein samasta yhteiskuntaluokasta ja puolisoilla on keskenään yhteneväiset elämänarvot). Mulla on mieheni kanssa tämä tilanne, että mies tienaa huomattavasti enemmän. Silti minä olen koulutukseltani maisteri ja mieheni ylioppilas. Riippuu siis huomattavasti siitä, millä alalla työskentelee.
Jos menee kuukausittain kaikki 8500 euroa nytkin, niin voihan se olla tiukka paikka tipahtaa sinne kolmen tonnin tienoille. Kolmella tonnilla elää kyllä aika moniakin perheitä tässä maassa, että ei se mahdotonta ole.
Se ylempi kirjoittaja varmaan puhuu bruttopalkoista eikä nettopalkoista...
Tuollainen oleellinen seikka olisi varmaan hyvä mainita jo alunperinkin. Mitä väliä muutenkaan jutella täällä nettopalkoista, kun kuitenkin kaikille on väliä nimenomaan sillä mitä käteen jää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta, molempien kanssa olen ollut kotona kunnes olivat 2-vuotiaita. Työvuosia minulle on nyt kertynyt tästä huolimatta 10 ja edessä on vielä noin 30. En mitenkään usko, että eläkkeeni olisi romahtanut tuona aikana - emmehän edes tiedä millainen eläkejärjestelmä on joskus 2040-luvulla.
Kotona oloni oli ilo minulle, lapsille ja miehelle. Ne olivat mukavia, stressittömiä aikoja meille kaikille. En voi mitata sitä rahassa. Jos eroaisimme, toki vaatisin että mies osallistuisi lastensa elatukseen mutta itselleni en kaipaisi hänen rahojaan.
Jos tienaa sen noin 3000e/kk mediaanipalkan niin yksi vuosi poissa työelämästä tarkoittaa n. 50e/kk pienempää eläkettä. Lisäksi se tarkoittaa myös sitä että ura/palkkakehitys lykkääntyy vuodella eli palkkasi tulee olemaan koko lopun urasi ajan pienempi, siitä kertyy melko iso potti myös. Lisäksi tietysti häviät poissaolovuosiltasi jonkinmoisen summan rahaa tai oikeastaan koko työuraa ajatellen häviät ne x kpl eläkettäsi edeltävän, oletettavasti parhaiten palkatun vuoden ansiot.
Nuo eivät todellakaan ole mitään ihan pikkurahoja, varsinkaan jos laskee mukaan asianmukaiset korot.
Yksinkertaisena esimerkkinä voisi laskea että jos teet lapsen 30v, olet vuoden kotona, jäät yhden 50e palkankorotuksen jälkeen ja eläkkeesi laskee sen 50e/kk niin kasikymppisenä tuo sinänsä pieni menetys on maksanut sinulle nykyrahassa 90 000e verrattuna naiseen joka on sen saman 50e/kk sijoittanut konservatiivisella 4% reaalituotolla. Eikä tässä ole vielä edes huomioitu suoria menetyksiä siitä vuoden kotona olosta, jotka voivat olla huomattavasti suuremmat.
Minulla on kuitenkin ne lapset, ja kenties myös lapsenlapset, joita tuolla 90 000€ rikkaammalla ei ole.
Urallani olen edennyt ihan kiitettävästi ja aina vaan paremmalta näyttää. Lapseni ovat jo koulussa nyt, kun moni samanikäinen nainen vasta aloittaa ensimmäistä lastaan odottamaan.Voi olla, etten elä kasikymppiseksi, eikä elä se lapsetonkaan rahansa "viisaammin" sijoittanut nainen. Haudassa on rahasta molemmille yhtä paljon hyötyä.
Joillekin voi olla outoa, jos jollekin raha on elämässä lähinnä välttämätön paha eikä mikään arvo.
En ole materian enkä hienojen puitteiden perään. Nautin ihan muista asioista.
Laitan rahaa mieluummin harrastuksiin, lasten ja omiin, ja nautin elämästä.
Tässä kysymys onkin, miksi miehesi on silloinkin tuon 90 000 varakkaampi, vaikka hänellä on ihan yhtä lailla lapset ja lapsenlapset. Miksi ei kumpikin kärsinyt 45 000, kun yhteinen perhe perustettiin.
Kiva, että olet edennyt urallasi. Tuskin kumminkaan ainakaan paremmin kuin ilman lapsia olisit.
Vierailija kirjoitti:
Kompromissina voisit ehdottaa, että omaisuus, joka miehellä oli naimisiin mennessä sekä perinnöt jätetään avio-oikeuden ulkopuolelle. Näin avioliiton aikana tienattu ja hankittu omaisuus olisi kuitenkin ”yhteistä”, mikä on todellakin reilua.
Eikös tuo oo jo selvää muutenkin. Ja mieshän se maksut hoitaa jos sinä hoidat lapset. Mikä tässä nyt on se oikee ongema?
Jokainen varakas ja fiksu avioon menijä suojaa ainakin perimänsä omaisuuden aviopuolisoiden eron tai puolison kuoleman varalta, jotta omaisuus ei mene väärään sukuun vahingossa. Toki kaikkein parasta olisi, jos jo perinnön jättäjä määrää, että varallisuus ei siirry esim. lapsen puolisolle tai hänen suvulleen missään tapauksessa. Yhdessä hankittua omaisuutta varten voi tehdä avioehdon tai olla tekemättä. En uskoisi puolisoni olevan rakastunut minuun, jos hän loukkaantuisi avioehtopyynnöstäni. Sehän osoittaisi vain, että hän ei taatusti halua olla kanssani ja tehdä kovasti työtä kodin ulkopuolella oman uransa ja varallisuutensa hyväksi. Lapset perivät vanhempansa, joten se ei ole peruste avioehdottomuuteen.