Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

nukka kirjoitti:

Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.

Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä.

Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.

Sinä saat ilmaista oman mielipiteesi, vaikka anopin mieli pahottuisi. 

Kyseenalaistaisin erittäin voimakkaasti tuon, onko anoppisi mukava ihminen. Ei nimittäin välttämättä ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap:n anoppi menettänyt joskus lapsen tai jotain? Tuo lapsen maaninen heijaaminen ja itkeskely vähän viittaisi siihen. Tai en tiedä, mutta jotain traumaa tuolla ihmisellä kyllä varmasti on. 

Ei välttämättä muuta kuin että ikä alkaa painaa ja tekee monesta asiasta, mm. työn tekemisestä hankalampaa kuin ennen.  Uuden oppiminen käy vaikeammaksi ja muistaminen myös. Kyllä tämä on meillä kaikilla jossain vaiheessa vastassa. 

Ja kuitenkaan kaikki isovanhemmat eivät omi lastenlasta itselleen tai syyllisty vapaudenriistoon. Miksi jotkut pysyvät ihan normaaleina, järkevinä ihmisinä ja toiset taas sekoavat? Pelkkä ikääntyminen ei riitä selittämään tuota täysin järjetöntä, rajatonta ja asiatonta käytöstä, jota monet ovat tässä ketjussa kuvailleet. 

Ap:n tapauksessa "täysin järjetön, rajaton ja asiaton" on kyllä liioittelua.  Toki tuollaisia tapauksia epäilemättä on, mutta ei kovin paljon. 

Mitä ihmettä yrität sanoa tällä viestilläsi? Ap:n anopin käytös kyllä ylittää jo reippaasti sopivuuden rajat. Jaa että näitä tapauksia ei ole kovin paljon? No sepä kiva kuulla. Ongelma on siis ratkaistu! 

Mahtavaa av-logiikkaa! Vähän niinkuin tämäkin palstalla usein toistuva neronleimaus: "Koska minulla ei ole tuollaista ongelmaa, ei muillakaan voi olla!" 

Vakavasti puhuen: Ap:lle ongelma on todellinen. Samoin monille muille, jotka ovat kertoneet kokemuksiaan tässä ketjussa. Jotkut ovat joutuneet ratkomaan tilanteita poliisin ja tuomioistuimen välityksellä, hakemaan isovanhemmalle lähestymiskieltoa jne. Miten "tapausten harvinaisuus" (joka on lisäksi vain sinun näkemyksesi asiasta) muka lohduttaa vaikeassa tilanteessa olevaa?

Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.

Vierailija kirjoitti:

Siis mitenkä paljon te olette tekemisissä mummun/anoppilan kanssa? Aika yksinkertaista on vähentää kanssakäymistä esim yhteen kertaan kahdessa viikossa tai vaikka kuukaudessa. Ette mene sinne, ette kutsu/päästä teille, ette vastaa puheluihin. Eikö.? Jos ottavat nokkiinsa niin mitä on menetetty?

Niin tai menette ilman lapsia. Maksatte ihan lastenhoitajan, kerrotte tästä sivulauseessa. Muuten istutte rauhassa kahvittelemassa ja juttelette mukavia.

Vierailija kirjoitti:

pikku enska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen mummo joka oikeasti välittää lapsesta on korvaamaton apu sinulle tulevaisuudessa. Sano kuitenkin reilusti että et taida raskia antaa vauvaa vielä yökylään pitkään aikaan vaan vasta myöhemmin.

Tuollainen mummo omii lapsen omien tunteidensa hoitajaksi ja syöttää tämän päähän ajatuksen kuinka äiti on tylsä ja tyhmä ja iloitsee kun lapsi itkee kun hänet haetaan kotiin mummolasta. Lapsi paineistuu.

Jooh... eiköhän tuo ole hieeman ylimitoitettua jo. Vajaa prosentti ihmisistä on oikeasti pahantahtoisia, psyykkisesti vaarallisen sairaita. Ja tuskinpa enin osa heistä on mummoja :D

Taitaa olla tuulesta temmattu tuo ”vajaa prosentti”. Suomessa kuitenkin aikuisista miltei neljäsosa kärsii mielenterveysongelmista, joten kovin kaukaa haettua ei ole se, että tälläkin mummolla niitä olisi. Ei hän välttämättä pahaa tarkoita, mutta mielenterveysongelmien takia ei ymmärrä mikä lapselle on haitallista.

Tiedän tunteen kirjoitti:

Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.

Minulla on huoli niistä odotuksista jotka lapsen niskaan on asetettu jo nyt. Hän on minusta melkein kuin iltatähden asemassa appivanhempien mielestä. Ovat kaikkein mieluiten keskenään eli kolmestaan vauvan kanssa. Minulle ylivoimaisesti pahimpia tilanteita ovat ne joissa on minä ja vauva ja appivanhemmat. Hätistelevät minut pois näköetäisyydeltä ja tunnen itseni todella ärsyttäväksi kun jään sitkeästi vaikkapa edes samaan huoneeseen. Puhuvat kuinka "taas on vauva talossa". Kauhea hätä jos en näe heitä vaikka ennen mummon työputkea, viestit ovat oikeasti närkästyneitä, "olis kyllä pitäny nähhä Veetiä! :( minulla on viiden päivän iltavuoro-jakso!! :(" Olen antanut mahdollisuuksia tosi paljon mutta varsinkin se kahdenkeskinen hoitaminen kiihdyttää käytöstä, sen jälkeen saan ohjeita hoitamiseen jatkuvalla syötöllä. Ihan kuin tuntisivat vauvan minua paremmin sen puolituntisen seurauksena. Ja AINA kun tulen paikalle sen hetken hoitamisen jälkeen, ovat avoimesti ärsyyntyneitä, "olisit käyny vaikka kirjastossa vielä, mene nyt vaan!"

Haluan kasvattaa lapsen tiedostamaan omat rajansa ja ilmaisemaan niitä. Olemaan ihan vain lapsi jonka ei tarvitse murehtia yhdenkään aikuisen jaksamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitenkä paljon te olette tekemisissä mummun/anoppilan kanssa? Aika yksinkertaista on vähentää kanssakäymistä esim yhteen kertaan kahdessa viikossa tai vaikka kuukaudessa. Ette mene sinne, ette kutsu/päästä teille, ette vastaa puheluihin. Eikö.? Jos ottavat nokkiinsa niin mitä on menetetty?

Niin tai menette ilman lapsia. Maksatte ihan lastenhoitajan, kerrotte tästä sivulauseessa. Muuten istutte rauhassa kahvittelemassa ja juttelette mukavia.

Voi hyvänen aika jos tekisimme noin :D "mitä, missä lapset, ei voi olla totta! Ei lapsia saa jättää noin vain hoitoon!! (PAITSI HEILLE) Nyt en ymmärrä, olipa aikamoinen temppu!" ja kyyneleet virtaa.

Hei. Olen isoäiti ja tyttären poika on nyt 6 kk ikäinen. Olen erittäin iloinen lapsenlapsestani ja minäkin haluan viettää paljon aikaa lapsenlapseni kanssa. Silti kuvailemasi isoäiti kuullostaa itsekkäältä ja epätasapainossa olevalta ihmiseltä. Minulle ei missään tapauksessa tulisi ikinä mieleen käyttäytyä tuolla tavoin ja vaatia lasta itselleni. En tiedä miten asiaa voisi lähestyä hienovaraisesti mutta kannattaisi varmaan tässä vaiheessa nostaa "kissa" pöydälle, ennen kuin tilanne menee pahemmaksi, minusta miehesi pitää pystyä sanomaan äidilleen ettei hänen käytöksensä ole normaalia. Lapsi kun kasvaa ja isoäiti jatkaa samalla linjalla niin lapsi hämmentyy. Toivon, että saatte puhuttua isoäidin kanssa ja että hän ymmärtää ettei hänen käytöksensä ole normaalia. Hyviä jatkoja teille

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen kirjoitti:

Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.

Minulla on huoli niistä odotuksista jotka lapsen niskaan on asetettu jo nyt. Hän on minusta melkein kuin iltatähden asemassa appivanhempien mielestä. Ovat kaikkein mieluiten keskenään eli kolmestaan vauvan kanssa. Minulle ylivoimaisesti pahimpia tilanteita ovat ne joissa on minä ja vauva ja appivanhemmat. Hätistelevät minut pois näköetäisyydeltä ja tunnen itseni todella ärsyttäväksi kun jään sitkeästi vaikkapa edes samaan huoneeseen. Puhuvat kuinka "taas on vauva talossa". Kauhea hätä jos en näe heitä vaikka ennen mummon työputkea, viestit ovat oikeasti närkästyneitä, "olis kyllä pitäny nähhä Veetiä! :( minulla on viiden päivän iltavuoro-jakso!! :(" Olen antanut mahdollisuuksia tosi paljon mutta varsinkin se kahdenkeskinen hoitaminen kiihdyttää käytöstä, sen jälkeen saan ohjeita hoitamiseen jatkuvalla syötöllä. Ihan kuin tuntisivat vauvan minua paremmin sen puolituntisen seurauksena. Ja AINA kun tulen paikalle sen hetken hoitamisen jälkeen, ovat avoimesti ärsyyntyneitä, "olisit käyny vaikka kirjastossa vielä, mene nyt vaan!"

Haluan kasvattaa lapsen tiedostamaan omat rajansa ja ilmaisemaan niitä. Olemaan ihan vain lapsi jonka ei tarvitse murehtia yhdenkään aikuisen jaksamista.

Minun on vaikea kuvitella miten sellainen tilanne tulee, että olet anoppilassa mutta miehesi ei ole paikalla? Tai miten aikuisen ihmisen saa "hätisteltyä" pois lapsensa luota?

Älä välitä niistä viesteistä, yhtä vähän kun vauvasi on vastuussa isovanhempiensa tunteista sinä olet vastuussa appivanhempiesi tunteista :)

Minullekin tuputettiin aina shoppailua, mummo kyllä vahtii, jos sinun täytyy mennä nyt shoppailemaan. Siihen voi vastata taas yksinkertaisesti "en halua", ainakin täällä se toimi.

Jotenkin erikoista miten samankaltaisia tilanteita on muillakin, tavallaan se on kiva tietää :)

Isoäiti kirjoitti:

Hei. Olen isoäiti ja tyttären poika on nyt 6 kk ikäinen. Olen erittäin iloinen lapsenlapsestani ja minäkin haluan viettää paljon aikaa lapsenlapseni kanssa. Silti kuvailemasi isoäiti kuullostaa itsekkäältä ja epätasapainossa olevalta ihmiseltä. Minulle ei missään tapauksessa tulisi ikinä mieleen käyttäytyä tuolla tavoin ja vaatia lasta itselleni. En tiedä miten asiaa voisi lähestyä hienovaraisesti mutta kannattaisi varmaan tässä vaiheessa nostaa "kissa" pöydälle, ennen kuin tilanne menee pahemmaksi, minusta miehesi pitää pystyä sanomaan äidilleen ettei hänen käytöksensä ole normaalia. Lapsi kun kasvaa ja isoäiti jatkaa samalla linjalla niin lapsi hämmentyy. Toivon, että saatte puhuttua isoäidin kanssa ja että hän ymmärtää ettei hänen käytöksensä ole normaalia. Hyviä jatkoja teille

Kiitos viestistäsi ja samaa sinulle! Kuulostat ihanalta isoäidiltä. Minusta tuntuu että riittävän kohteliasta tapaa rajojen vetoon ei ole vaan edessä on välirikko. Mummo tulee olemaan rajanvedosta epätoivoinen ja miehen suku hönkii sitten niskaani. Mutta ei voi mitään! Kun lapsi kohta on tahtoiässä niin siitä tulee todella rankkaa jos tämä jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mitenkä paljon te olette tekemisissä mummun/anoppilan kanssa? Aika yksinkertaista on vähentää kanssakäymistä esim yhteen kertaan kahdessa viikossa tai vaikka kuukaudessa. Ette mene sinne, ette kutsu/päästä teille, ette vastaa puheluihin. Eikö.? Jos ottavat nokkiinsa niin mitä on menetetty?

Niin tai menette ilman lapsia. Maksatte ihan lastenhoitajan, kerrotte tästä sivulauseessa. Muuten istutte rauhassa kahvittelemassa ja juttelette mukavia.

Voi hyvänen aika jos tekisimme noin :D "mitä, missä lapset, ei voi olla totta! Ei lapsia saa jättää noin vain hoitoon!! (PAITSI HEILLE) Nyt en ymmärrä, olipa aikamoinen temppu!" ja kyyneleet virtaa.

Pyydätte hoitajaa lähettämään lapsista hymyilevät kuvat ja näytätte niitä, katsokaa, oikein hyvin viihtyvät. Eikös mummi toivonut vanhemmille kovasti sitä omaa aikaa. Oliko sitä kahvia?

Ainoa tilaisuushan tuollainen olisi keskustella kunnolla lapsen ja muidenkin rajoista.

Muutama ajatus siitä, miten isovanhempi voi osoittaa ylitsevuotavaa rakkautta lapsen ja äidin tarpeita tukahduttamatta omasta tilanteestani käsin.

- tulemme mummolaan. Mummo odottaa vauvaa kädet ojossa ja nappaa vauvan syliin heti ovelta. Vauva saakin olla mummin ja ukin sylissä vierailun ajan niin paljon kuin mahdollista. Jos vauva itkee, palautetaan vauva heti vanhemmille.

- mummi levittää vauvalle alustan olohuoneeseen, missä kaikki seurustelevat yhdessä. Mummi ja ukki laulavat ja leikkivät lapsen kanssa hyväntuulisesti. Lasta ei käännetä pois äidistä, eikä vuorata tyynyillä tai muillakaan näköesteillä. Jos vauvaa harmittaa hieman, käännetään vauvaa äitiin päin. Äitinä pyrin vakuuttamaan vauvalle, että kaikki on hyvin ja mummin kanssa leikit jatkuvat. Jos vauva itkee, saan vauvan heti syliin.

- mummo kattaa kahvit ja kutsuu pöytään. Hän lupaa viihdyttää vauvaa sen aikaa, että vanhemmat saavat kahviteltua. Mummo on vauvan kanssa kahden olohuoneessa, mistä äänet kuuluvat keittiöön. Mummo saa höpötellä vauvan kanssa rauhassa omiaan, eikä juttuja sen isomman kuunnella, kunhan vauva pysyy hyvillä mielin. Itkevä vauva tuodaan keittiöön äidille tai äiti hörppää kahvit nopeammin ja menee auttamaan. Ensimmäinen kahvipöydästä noussut ottaa vauvan ja päästää mummon pöytään.

- mummo ei vie lasta kuulomatkan ulkopuolelle, eikä minnekään muuallekaan kysymättä.

- lapsi jätetään hoitoon. Mummi kysyy miten vauva syötetään ja milloin vauva nukkuu. Annettuja ohjeita noudatetaan. Muilta osin mummi ja ukki saavat touhuta lapsen kanssa omiaan.

Kas näin, luottamuksella ja kunnioituksella tekemisissä ollaan puolin ja toisin viikottain ja vauvakin on saanut olla mummolassa 5 kk iästä eteenpäin hoidossa jo monta kertaa.

Tiedän tunteen kirjoitti:

Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.

Nämä rajattomat henkilöt ovat hankalia isommallekin lapselle. Muistan kun itselle tuputettiin ja tuputettiin ruokaa, pullaa, lisää ja lisää. Se oli ikävää kun ei pikkukoululaisenakaan ollut mahdollista kieltäytyä vaan tuputus jatkui niin kauan kunnes söin. Jos aikuiselle vaikea kieltäytyä, niin on se ikävä tunne se rajojen ylitys vauvan lisäksi taaperolle leikki-ikäiselle ja koululaisellekin. Voi äkkiä haitat olla suurempia kuin hyödyt.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen kirjoitti:

Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.

Minulla on huoli niistä odotuksista jotka lapsen niskaan on asetettu jo nyt. Hän on minusta melkein kuin iltatähden asemassa appivanhempien mielestä. Ovat kaikkein mieluiten keskenään eli kolmestaan vauvan kanssa. Minulle ylivoimaisesti pahimpia tilanteita ovat ne joissa on minä ja vauva ja appivanhemmat. Hätistelevät minut pois näköetäisyydeltä ja tunnen itseni todella ärsyttäväksi kun jään sitkeästi vaikkapa edes samaan huoneeseen. Puhuvat kuinka "taas on vauva talossa". Kauhea hätä jos en näe heitä vaikka ennen mummon työputkea, viestit ovat oikeasti närkästyneitä, "olis kyllä pitäny nähhä Veetiä! :( minulla on viiden päivän iltavuoro-jakso!! :(" Olen antanut mahdollisuuksia tosi paljon mutta varsinkin se kahdenkeskinen hoitaminen kiihdyttää käytöstä, sen jälkeen saan ohjeita hoitamiseen jatkuvalla syötöllä. Ihan kuin tuntisivat vauvan minua paremmin sen puolituntisen seurauksena. Ja AINA kun tulen paikalle sen hetken hoitamisen jälkeen, ovat avoimesti ärsyyntyneitä, "olisit käyny vaikka kirjastossa vielä, mene nyt vaan!"

Haluan kasvattaa lapsen tiedostamaan omat rajansa ja ilmaisemaan niitä. Olemaan ihan vain lapsi jonka ei tarvitse murehtia yhdenkään aikuisen jaksamista.

Tähän en löydä muuta ratkaisua kuin puhua anopille. Ja edelleenkin mielestäni se on miehesi tehtävä puhua ensin anopille asiasta. Ajat muuten itsesi loppuun ja ahdistut entisestään niin kuin minä. Kohta et huomaakkaan elämässäsi mitään muuta kuin anoppisi ja ajatuksesi ovat vain hänessä ja ihana vauva aika on ollut stressaavaa sen takia :( Tsemppiä sinulle! Nyt otatte härkää sarvista ennen kuin asiaa paisuu ja paisuu ja sinä kärsit.

Vierailija kirjoitti:

Muutama ajatus siitä, miten isovanhempi voi osoittaa ylitsevuotavaa rakkautta lapsen ja äidin tarpeita tukahduttamatta omasta tilanteestani käsin.

- tulemme mummolaan. Mummo odottaa vauvaa kädet ojossa ja nappaa vauvan syliin heti ovelta. Vauva saakin olla mummin ja ukin sylissä vierailun ajan niin paljon kuin mahdollista. Jos vauva itkee, palautetaan vauva heti vanhemmille.

- mummi levittää vauvalle alustan olohuoneeseen, missä kaikki seurustelevat yhdessä. Mummi ja ukki laulavat ja leikkivät lapsen kanssa hyväntuulisesti. Lasta ei käännetä pois äidistä, eikä vuorata tyynyillä tai muillakaan näköesteillä. Jos vauvaa harmittaa hieman, käännetään vauvaa äitiin päin. Äitinä pyrin vakuuttamaan vauvalle, että kaikki on hyvin ja mummin kanssa leikit jatkuvat. Jos vauva itkee, saan vauvan heti syliin.

- mummo kattaa kahvit ja kutsuu pöytään. Hän lupaa viihdyttää vauvaa sen aikaa, että vanhemmat saavat kahviteltua. Mummo on vauvan kanssa kahden olohuoneessa, mistä äänet kuuluvat keittiöön. Mummo saa höpötellä vauvan kanssa rauhassa omiaan, eikä juttuja sen isomman kuunnella, kunhan vauva pysyy hyvillä mielin. Itkevä vauva tuodaan keittiöön äidille tai äiti hörppää kahvit nopeammin ja menee auttamaan. Ensimmäinen kahvipöydästä noussut ottaa vauvan ja päästää mummon pöytään.

- mummo ei vie lasta kuulomatkan ulkopuolelle, eikä minnekään muuallekaan kysymättä.

- lapsi jätetään hoitoon. Mummi kysyy miten vauva syötetään ja milloin vauva nukkuu. Annettuja ohjeita noudatetaan. Muilta osin mummi ja ukki saavat touhuta lapsen kanssa omiaan.

Kas näin, luottamuksella ja kunnioituksella tekemisissä ollaan puolin ja toisin viikottain ja vauvakin on saanut olla mummolassa 5 kk iästä eteenpäin hoidossa jo monta kertaa.

On vaikea kuvitella mitään tuollaista meidän tilanteessa. Voi kun olisivat tuollaisia, koko homma olisi mennyt aivan toisin.

Tiedän tunteen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen kirjoitti:

Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.

Minulla on huoli niistä odotuksista jotka lapsen niskaan on asetettu jo nyt. Hän on minusta melkein kuin iltatähden asemassa appivanhempien mielestä. Ovat kaikkein mieluiten keskenään eli kolmestaan vauvan kanssa. Minulle ylivoimaisesti pahimpia tilanteita ovat ne joissa on minä ja vauva ja appivanhemmat. Hätistelevät minut pois näköetäisyydeltä ja tunnen itseni todella ärsyttäväksi kun jään sitkeästi vaikkapa edes samaan huoneeseen. Puhuvat kuinka "taas on vauva talossa". Kauhea hätä jos en näe heitä vaikka ennen mummon työputkea, viestit ovat oikeasti närkästyneitä, "olis kyllä pitäny nähhä Veetiä! :( minulla on viiden päivän iltavuoro-jakso!! :(" Olen antanut mahdollisuuksia tosi paljon mutta varsinkin se kahdenkeskinen hoitaminen kiihdyttää käytöstä, sen jälkeen saan ohjeita hoitamiseen jatkuvalla syötöllä. Ihan kuin tuntisivat vauvan minua paremmin sen puolituntisen seurauksena. Ja AINA kun tulen paikalle sen hetken hoitamisen jälkeen, ovat avoimesti ärsyyntyneitä, "olisit käyny vaikka kirjastossa vielä, mene nyt vaan!"

Haluan kasvattaa lapsen tiedostamaan omat rajansa ja ilmaisemaan niitä. Olemaan ihan vain lapsi jonka ei tarvitse murehtia yhdenkään aikuisen jaksamista.

Tähän en löydä muuta ratkaisua kuin puhua anopille. Ja edelleenkin mielestäni se on miehesi tehtävä puhua ensin anopille asiasta. Ajat muuten itsesi loppuun ja ahdistut entisestään niin kuin minä. Kohta et huomaakkaan elämässäsi mitään muuta kuin anoppisi ja ajatuksesi ovat vain hänessä ja ihana vauva aika on ollut stressaavaa sen takia :( Tsemppiä sinulle! Nyt otatte härkää sarvista ennen kuin asiaa paisuu ja paisuu ja sinä kärsit.

Millä tavalla ottaisit asian esille tai mitä sanoisit tuollaiselle anopille? On ollut hirveä stressi ja tunne siitä että joudun yksin kestämään tätä kun eivät korvaansa lotkauta miehen puheille. Hän on sanonut asioista kyllä. Muistan tästä vauva-ajasta varmasti vahvana tämän tunteen, reunattoman ahdistuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama ajatus siitä, miten isovanhempi voi osoittaa ylitsevuotavaa rakkautta lapsen ja äidin tarpeita tukahduttamatta omasta tilanteestani käsin.

- tulemme mummolaan. Mummo odottaa vauvaa kädet ojossa ja nappaa vauvan syliin heti ovelta. Vauva saakin olla mummin ja ukin sylissä vierailun ajan niin paljon kuin mahdollista. Jos vauva itkee, palautetaan vauva heti vanhemmille.

- mummi levittää vauvalle alustan olohuoneeseen, missä kaikki seurustelevat yhdessä. Mummi ja ukki laulavat ja leikkivät lapsen kanssa hyväntuulisesti. Lasta ei käännetä pois äidistä, eikä vuorata tyynyillä tai muillakaan näköesteillä. Jos vauvaa harmittaa hieman, käännetään vauvaa äitiin päin. Äitinä pyrin vakuuttamaan vauvalle, että kaikki on hyvin ja mummin kanssa leikit jatkuvat. Jos vauva itkee, saan vauvan heti syliin.

- mummo kattaa kahvit ja kutsuu pöytään. Hän lupaa viihdyttää vauvaa sen aikaa, että vanhemmat saavat kahviteltua. Mummo on vauvan kanssa kahden olohuoneessa, mistä äänet kuuluvat keittiöön. Mummo saa höpötellä vauvan kanssa rauhassa omiaan, eikä juttuja sen isomman kuunnella, kunhan vauva pysyy hyvillä mielin. Itkevä vauva tuodaan keittiöön äidille tai äiti hörppää kahvit nopeammin ja menee auttamaan. Ensimmäinen kahvipöydästä noussut ottaa vauvan ja päästää mummon pöytään.

- mummo ei vie lasta kuulomatkan ulkopuolelle, eikä minnekään muuallekaan kysymättä.

- lapsi jätetään hoitoon. Mummi kysyy miten vauva syötetään ja milloin vauva nukkuu. Annettuja ohjeita noudatetaan. Muilta osin mummi ja ukki saavat touhuta lapsen kanssa omiaan.

Kas näin, luottamuksella ja kunnioituksella tekemisissä ollaan puolin ja toisin viikottain ja vauvakin on saanut olla mummolassa 5 kk iästä eteenpäin hoidossa jo monta kertaa.

On vaikea kuvitella mitään tuollaista meidän tilanteessa. Voi kun olisivat tuollaisia, koko homma olisi mennyt aivan toisin.

Ei, tämä ei missään nimessä toteudukaan teidän tapauksessanne. Halusin vain tuoda näkökulman näille mummoille, jotka kokevat, ettei lapsen kanssa saa olla ollenkaan, että jos omaa käytöstä on valmis miettimään vähän, niin sitä hoitoa ja sylittelyä voi saada paljonkin. Mikään tästä ei sovi esimerkiksi ap:n tilanteeseen kun mummo vaikuttaa toimillaan epäluotettavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama ajatus siitä, miten isovanhempi voi osoittaa ylitsevuotavaa rakkautta lapsen ja äidin tarpeita tukahduttamatta omasta tilanteestani käsin.

- tulemme mummolaan. Mummo odottaa vauvaa kädet ojossa ja nappaa vauvan syliin heti ovelta. Vauva saakin olla mummin ja ukin sylissä vierailun ajan niin paljon kuin mahdollista. Jos vauva itkee, palautetaan vauva heti vanhemmille.

- mummi levittää vauvalle alustan olohuoneeseen, missä kaikki seurustelevat yhdessä. Mummi ja ukki laulavat ja leikkivät lapsen kanssa hyväntuulisesti. Lasta ei käännetä pois äidistä, eikä vuorata tyynyillä tai muillakaan näköesteillä. Jos vauvaa harmittaa hieman, käännetään vauvaa äitiin päin. Äitinä pyrin vakuuttamaan vauvalle, että kaikki on hyvin ja mummin kanssa leikit jatkuvat. Jos vauva itkee, saan vauvan heti syliin.

- mummo kattaa kahvit ja kutsuu pöytään. Hän lupaa viihdyttää vauvaa sen aikaa, että vanhemmat saavat kahviteltua. Mummo on vauvan kanssa kahden olohuoneessa, mistä äänet kuuluvat keittiöön. Mummo saa höpötellä vauvan kanssa rauhassa omiaan, eikä juttuja sen isomman kuunnella, kunhan vauva pysyy hyvillä mielin. Itkevä vauva tuodaan keittiöön äidille tai äiti hörppää kahvit nopeammin ja menee auttamaan. Ensimmäinen kahvipöydästä noussut ottaa vauvan ja päästää mummon pöytään.

- mummo ei vie lasta kuulomatkan ulkopuolelle, eikä minnekään muuallekaan kysymättä.

- lapsi jätetään hoitoon. Mummi kysyy miten vauva syötetään ja milloin vauva nukkuu. Annettuja ohjeita noudatetaan. Muilta osin mummi ja ukki saavat touhuta lapsen kanssa omiaan.

Kas näin, luottamuksella ja kunnioituksella tekemisissä ollaan puolin ja toisin viikottain ja vauvakin on saanut olla mummolassa 5 kk iästä eteenpäin hoidossa jo monta kertaa.

On vaikea kuvitella mitään tuollaista meidän tilanteessa. Voi kun olisivat tuollaisia, koko homma olisi mennyt aivan toisin.

Ei, tämä ei missään nimessä toteudukaan teidän tapauksessanne. Halusin vain tuoda näkökulman näille mummoille, jotka kokevat, ettei lapsen kanssa saa olla ollenkaan, että jos omaa käytöstä on valmis miettimään vähän, niin sitä hoitoa ja sylittelyä voi saada paljonkin. Mikään tästä ei sovi esimerkiksi ap:n tilanteeseen kun mummo vaikuttaa toimillaan epäluotettavalta.

Aivan! Hyvä lista, tuota noudattamalla ei tarvitse isovanhemman pelätä välirikkoa kyllä yhtään :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen kirjoitti:

Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.

Minulla on huoli niistä odotuksista jotka lapsen niskaan on asetettu jo nyt. Hän on minusta melkein kuin iltatähden asemassa appivanhempien mielestä. Ovat kaikkein mieluiten keskenään eli kolmestaan vauvan kanssa. Minulle ylivoimaisesti pahimpia tilanteita ovat ne joissa on minä ja vauva ja appivanhemmat. Hätistelevät minut pois näköetäisyydeltä ja tunnen itseni todella ärsyttäväksi kun jään sitkeästi vaikkapa edes samaan huoneeseen. Puhuvat kuinka "taas on vauva talossa". Kauhea hätä jos en näe heitä vaikka ennen mummon työputkea, viestit ovat oikeasti närkästyneitä, "olis kyllä pitäny nähhä Veetiä! :( minulla on viiden päivän iltavuoro-jakso!! :(" Olen antanut mahdollisuuksia tosi paljon mutta varsinkin se kahdenkeskinen hoitaminen kiihdyttää käytöstä, sen jälkeen saan ohjeita hoitamiseen jatkuvalla syötöllä. Ihan kuin tuntisivat vauvan minua paremmin sen puolituntisen seurauksena. Ja AINA kun tulen paikalle sen hetken hoitamisen jälkeen, ovat avoimesti ärsyyntyneitä, "olisit käyny vaikka kirjastossa vielä, mene nyt vaan!"

Haluan kasvattaa lapsen tiedostamaan omat rajansa ja ilmaisemaan niitä. Olemaan ihan vain lapsi jonka ei tarvitse murehtia yhdenkään aikuisen jaksamista.

Minun on vaikea kuvitella miten sellainen tilanne tulee, että olet anoppilassa mutta miehesi ei ole paikalla? Tai miten aikuisen ihmisen saa "hätisteltyä" pois lapsensa luota?

Älä välitä niistä viesteistä, yhtä vähän kun vauvasi on vastuussa isovanhempiensa tunteista sinä olet vastuussa appivanhempiesi tunteista :)

Minullekin tuputettiin aina shoppailua, mummo kyllä vahtii, jos sinun täytyy mennä nyt shoppailemaan. Siihen voi vastata taas yksinkertaisesti "en halua", ainakin täällä se toimi.

Jotenkin erikoista miten samankaltaisia tilanteita on muillakin, tavallaan se on kiva tietää :)

Olin ennen raskausuutisia TODELLA hyvissä väleissä appivanhempien kanssa, kyläilin heille itsekseni ihan mielelläni. Saman touhun odotettiin jatkuvan vauvan kanssa ja jatkuikin pitkään kunnes minulla tuli pari kk sitten mitta täyteen. Rajojen veto on ollut hyvin vaikeaa aiempien hyvien väliemme takia. Oikeastaan asiaa on helpottanut että ovat olleet viimeaikoina niin töykeitä, on ollut luontevaa vetäytyä. Mutta se kiihdyttää heidän touhuaan kun huomaavat etten ole "otteessa" enää.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tunteen kirjoitti:

Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.

Minulla on huoli niistä odotuksista jotka lapsen niskaan on asetettu jo nyt. Hän on minusta melkein kuin iltatähden asemassa appivanhempien mielestä. Ovat kaikkein mieluiten keskenään eli kolmestaan vauvan kanssa. Minulle ylivoimaisesti pahimpia tilanteita ovat ne joissa on minä ja vauva ja appivanhemmat. Hätistelevät minut pois näköetäisyydeltä ja tunnen itseni todella ärsyttäväksi kun jään sitkeästi vaikkapa edes samaan huoneeseen. Puhuvat kuinka "taas on vauva talossa". Kauhea hätä jos en näe heitä vaikka ennen mummon työputkea, viestit ovat oikeasti närkästyneitä, "olis kyllä pitäny nähhä Veetiä! :( minulla on viiden päivän iltavuoro-jakso!! :(" Olen antanut mahdollisuuksia tosi paljon mutta varsinkin se kahdenkeskinen hoitaminen kiihdyttää käytöstä, sen jälkeen saan ohjeita hoitamiseen jatkuvalla syötöllä. Ihan kuin tuntisivat vauvan minua paremmin sen puolituntisen seurauksena. Ja AINA kun tulen paikalle sen hetken hoitamisen jälkeen, ovat avoimesti ärsyyntyneitä, "olisit käyny vaikka kirjastossa vielä, mene nyt vaan!"

Haluan kasvattaa lapsen tiedostamaan omat rajansa ja ilmaisemaan niitä. Olemaan ihan vain lapsi jonka ei tarvitse murehtia yhdenkään aikuisen jaksamista.

Äh, oma äitini on myös kova jakelemaan ohjeita vauvan, nyt siis jo ekaluokkalaisen, kasvatukseen ym, mutta en noteeraa niitä oikeastaan mitenkään. Monet ohjeista ovat sellaisia joita pidin itse jo lapsena vähän hölmöinä. Toki se välillä ärsyttää, jolloin tuon sen kyllä ilmi.

Tosin ei ole määräilevä tai pahantahtoinen kuten monet ketjun mummoista, on vain vanhemmiten vähän hömpähtänyt.