Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
En ole se jota lainasit, mutta voin näiden juttujen valossa sanoa muutama normaalin käytöstavat isovanhemmalle, joilla pääsee alkuun:
-Älä kutsu itseäsi äidiksi toisen lapselle
-Kun puhut lapselle hänen äidistä/isästä, niin sano äiti/isä, älä etunimeltä
-Jos vanhemmat pyytävät ettet anna/tarjoa jotain niin älä tee niin
-Anna itkevä vauva vanhemmalle
-Anna vauva/lapsi vanhemmalle kun hän pyytää niin
-Älä estä vauvaa tai minkään ikäistä lasta ottamasta kontaktia vanhempaansa
-Jos haluat, niin tarjoa hoitoapua, mutta jätä sitten pallo vanhemmille
-Älä pyydä hoitoon täysimetyksellä olevaa vauvaa. Jos perheellä on selvästi rankkaa, niin voit vain sanoa että apua saa aina pyytää jos tarvitsee
-Jos näet äidin tai isän juttelevan lapselleen, niin älä puhu päälle
-Jos vanhemmat kieltävät jotain lapselta niin älä sinä lupaa sitä hänelle
-Älä puhu pahaa/ikävästi vanhemmista tai muista läheisistä lapselle.
-Älä manipuloi (syyllistä, mykkäkouluile tms.) lasta tai hänen vanhempia
-Älä pakota minkään ikäistä lasta läheisyyteen kanssasi, jos hän sitä vastustaa (itku, jännittynyt hiljaisuus, sanoo "ei", pyristelee pois, etsii pelokkaasti katseella vanhempaansa)
-jne.
-et voi viedä lasta mihinkään ilman vanhempien lupaa.
- et voi antaa lapselle mitään mille hän on allerginen.
- älä sovi vanhempien ohi lapsen kanssa jotain, jonka äiti/isä joutuu kieltämään
- älä intä, jankkaa tai jäyhää. Jos sanotaan ei, se on ei viidenkin minuutin päästä
- älä hauku lapselle lapsen vanhempia
- älä kilpaile lapsesta. Se on lapsesta ahdistavaa
- älä vetoa "teidän suvun tapoihin/sääntöihin" ja oleta automaattisesti, että myös vävy/miniä noudattaa niitä, älä painosta omaksumaan niitä
- älä tule kutsumatta kylään
- älä arvostele kyläpaikkaa tai sen tarjoiluja
- älä pengo sisustuksia, posteja tai mene tutustumaan naapureihin
- älä hauku selän takana tai järjestä hysteerisia soittorumbia joka kerta kun et saa tahtoasi läpi
- ymmärrä että lapsellasi ja perheellään on oma elämä, joka sinullakin pitäisi olla
- älä vaadi, uhkaile tai kitise
- älä syyllistä tai ripusta omaa hyvinvointiasi toiselle ihmiselle
- älä kilpaile muiden sukulaisten kanssa ja laske mittatikulla kuka on saanut eniten aikaa
ja kenen joululahja oli paremmalla paikalla
Ja niin edelleen.[/quote]
- älä tinkkaa perusteluja tai pällistele vanhemman sääntöjä ("ei minun aikanani vaan/kaikenlaista hölmöä/mutta miksi ei saa antaa sitä tai tätä, miksi")
Jos vanhempi sanoo jotain, suhtaudu siihen asiallisesti, älä ala kinaamaan tai jankkaamaan tai ivaamaan
- älä murenna vanhemman auktoriteettia lapsen edessä
- älä arvostele vanhempien päätöksiä
Heillä on omat perustelunsa esim päivähoitoratkaisuihin ja kouluvalintoihin, ne eivät kuulu sinulle
- älä kerjää juhliin/näytöksiin
-Suurin osa kouluista on ahtaita, eikä harrastusnäytöksiinkään mahdu aina ulkopuolisia - älä ota tätä henkilökohtaisesti tai vaadi lapsen äitiä jäämään kotiin, jotta sinä pääset sinne...[/quote]
Tässä kerättynä pitkästä viestiketjusta neuvoja isovanhemmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te, ketjun mammat, ihan tosissanne tässä? Vaikutatte ihan paranoidisilta, anteeksi vain (saa alapeukuttaa). Naurattaisi, jos ei vaikuttaisi niin pelottavalta. Onneksi suvuissani (sekä omassa että miehen puolelta ja monessa polvessa) sekä ystävä- ja tuttavapiirissäni ollaan ihan normaaleita ja pystytään isovanhempien kanssa normaaliin kanssakäymiseen. Huom! myös isänäidin kanssa. Harva alle 1-v on ollut yökylässä mummolassa, mutta sitä vanhemmat kyllä. Vitsillä on joku saattanut pyytääkin. Sylitelty ja halailtu on paljon, mutta kiintymyssyhde on saatu pidettyä kunnossa (rauha sille vinskahtaneelle kasvatuspsykologian opiskelijalle).
Ja kun itsellä on suppea maailmankuva eikä omaa kokemusta jostain asiasta, sitä asiaa ei sitten ole? Juu.
Sinulle voi tulla yllätyksenä, että jo siellä suvussasi voi olla joku kärvistelijä tai jollakulla ystävälläsi voi olla mummolle tuore lähestymiskielto. Nämä on sellaisia häpeän leimaamia asioita, eikä niistä huudella!
Minunkin ystäväni varmaan oikein kadehtivat minulta ihanaa isovanhempaa (joka on tuomittu törkeästä kunnianloukkauksesta ja kolmesti vuoden laajennettuun lähestymiskieltoon...)
Tiedätkö että minun tuskaani tässä asiassa ei ainakaan auta sinun kaltaisesi kusipäiset pienipäiset hihittelijät?
Tässä ois iltapäivälehdille hyvä juttuvinkki: lähestysmieskieltoon tuomitut tai sitä vailla olevat isovanhemmat. Saataisiin välillä vähän vastapainoa niille jutuille, joissa läheinen suhde mummoon parantaa lapsen koulumenestystä tai että puolet isovanhemmista hoitaa lapsenlapsiaan viikoittain.
Anteeksi vain. En näe tätä tämän ketjun ongelmaa kovin suurena. Ehkä johtuen korkeasta iästäni (43), kohtuullisen suuresta elämänkokemuksestani, korkeasta koulutuksestani tai ihan vain siitä, että suurin osa ihmisistä kuitenkin kykenee tulemaan toimeen läheistensä kanssa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Pienipäiseksi kusipääksi nimittelynkin kestää, kun on oikein yrittää. Kun pikkuisen hellittää pipoa, elämä helpottaa.
Ai koska olet 43, tiedät kaiken maailmasta, kaikista perheistä, kaikista mummeista? Oma äitini on vakvaasti narsistinen ja hänen maaninen pakkomielteensä tunkea jokaisen lapsenlapsen ja tämän äidin väliin on tunnettu tosiasia suvussa. Veljenvaimo ei kestänyt, kesti seitsemän vuotta jatkuvaa haukkumista, johon minä yritin puuttua, sitten avioerosta leivottiin lapsenlapselle kova peikko, vaikka vanhemmat osasivat sen hyvin käsitellä. Olen helisemässä oman taaperoni kanssa, jota mummi hoitaa muuten hyvin, mutta tietoisesti neuvoo ja patistaa lasta tekemään asioita, jotka keillettyjä normaaleja asioita, pyrkii muuttamaan esimerkiksi vuorokausirytmimme, kyllä, opetti vauvan heräämään aikaisemmin tulemalla herättämään kun oltiin heillä, vauva olisi nukkunut kaikessa rauhassa jne. Nyt vie selkäni takana harrastukseen, jota toisilla lapsenlapsilla haukkui ja valitti lapsille huonosta valinnasta ja jota taas minä en lapselleni halua enkä pysty kustantamaan, jonka varsin hyvin tietää. Ostaa vaatteita, joista tietää, etten halua niitä lapsilleni ja oikein hieroo ne lapsen naamaan, että mieltyisi juuri niihin. Tää viimeinen yksinään ei ole oikein tärkeä, mutta onhan se sairasta, että jos tiedät, että jostain syystä oma lapsesi ei pidä oranssista ollenkAn, niin kannat hänelle vuosikymmeniä vain ja ainoastaan oransseja asioita ja loukkaannut jos ne ei ole kodissa paraatipaikalla ikuisesti, sellaista omituista pientä ja suurta kiusantekoa, haukkuu lapsen edessä kovasti lapsen vanhempia, jotka kaikkien muiden mielestä ovat erinomaisia vanhempia. Olen keskustellut suvun, ammttiauttajien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa, koska en enää kestä jatkuvaa kiusantekoa. Mieheni kieltäytynyt jo ajat sitten tapaamasta äitiäni, äiti haukkuu aina miestäni, joka on oman alansa arvostettu osaaja, ikäänkuin joku lääketeidettä koskaan opiskelematon ihminen haukkuisi aivokirurgia huonosti tehdystä työstä, siis ihan vain sairasta käytöstä, koko ikäni ollut tuollainen, kauhea ihminen. Aikuisena, päästyäni vapaaksi kotoani, olen opetellut alusta alkaen käytöksen ja keskustelemisen, siihen ast odotin vain, että pääsen pois sieltä,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te, ketjun mammat, ihan tosissanne tässä? Vaikutatte ihan paranoidisilta, anteeksi vain (saa alapeukuttaa). Naurattaisi, jos ei vaikuttaisi niin pelottavalta. Onneksi suvuissani (sekä omassa että miehen puolelta ja monessa polvessa) sekä ystävä- ja tuttavapiirissäni ollaan ihan normaaleita ja pystytään isovanhempien kanssa normaaliin kanssakäymiseen. Huom! myös isänäidin kanssa. Harva alle 1-v on ollut yökylässä mummolassa, mutta sitä vanhemmat kyllä. Vitsillä on joku saattanut pyytääkin. Sylitelty ja halailtu on paljon, mutta kiintymyssyhde on saatu pidettyä kunnossa (rauha sille vinskahtaneelle kasvatuspsykologian opiskelijalle).
Ja kun itsellä on suppea maailmankuva eikä omaa kokemusta jostain asiasta, sitä asiaa ei sitten ole? Juu.
Sinulle voi tulla yllätyksenä, että jo siellä suvussasi voi olla joku kärvistelijä tai jollakulla ystävälläsi voi olla mummolle tuore lähestymiskielto. Nämä on sellaisia häpeän leimaamia asioita, eikä niistä huudella!
Minunkin ystäväni varmaan oikein kadehtivat minulta ihanaa isovanhempaa (joka on tuomittu törkeästä kunnianloukkauksesta ja kolmesti vuoden laajennettuun lähestymiskieltoon...)
Tiedätkö että minun tuskaani tässä asiassa ei ainakaan auta sinun kaltaisesi kusipäiset pienipäiset hihittelijät?
Tässä ois iltapäivälehdille hyvä juttuvinkki: lähestysmieskieltoon tuomitut tai sitä vailla olevat isovanhemmat. Saataisiin välillä vähän vastapainoa niille jutuille, joissa läheinen suhde mummoon parantaa lapsen koulumenestystä tai että puolet isovanhemmista hoitaa lapsenlapsiaan viikoittain.
Anteeksi vain. En näe tätä tämän ketjun ongelmaa kovin suurena. Ehkä johtuen korkeasta iästäni (43), kohtuullisen suuresta elämänkokemuksestani, korkeasta koulutuksestani tai ihan vain siitä, että suurin osa ihmisistä kuitenkin kykenee tulemaan toimeen läheistensä kanssa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Pienipäiseksi kusipääksi nimittelynkin kestää, kun on oikein yrittää. Kun pikkuisen hellittää pipoa, elämä helpottaa.
Ai koska olet 43, tiedät kaiken maailmasta, kaikista perheistä, kaikista mummeista? Oma äitini on vakvaasti narsistinen ja hänen maaninen pakkomielteensä tunkea jokaisen lapsenlapsen ja tämän äidin väliin on tunnettu tosiasia suvussa. Veljenvaimo ei kestänyt, kesti seitsemän vuotta jatkuvaa haukkumista, johon minä yritin puuttua, sitten avioerosta leivottiin lapsenlapselle kova peikko, vaikka vanhemmat osasivat sen hyvin käsitellä. Olen helisemässä oman taaperoni kanssa, jota mummi hoitaa muuten hyvin, mutta tietoisesti neuvoo ja patistaa lasta tekemään asioita, jotka keillettyjä normaaleja asioita, pyrkii muuttamaan esimerkiksi vuorokausirytmimme, kyllä, opetti vauvan heräämään aikaisemmin tulemalla herättämään kun oltiin heillä, vauva olisi nukkunut kaikessa rauhassa jne. Nyt vie selkäni takana harrastukseen, jota toisilla lapsenlapsilla haukkui ja valitti lapsille huonosta valinnasta ja jota taas minä en lapselleni halua enkä pysty kustantamaan, jonka varsin hyvin tietää. Ostaa vaatteita, joista tietää, etten halua niitä lapsilleni ja oikein hieroo ne lapsen naamaan, että mieltyisi juuri niihin. Tää viimeinen yksinään ei ole oikein tärkeä, mutta onhan se sairasta, että jos tiedät, että jostain syystä oma lapsesi ei pidä oranssista ollenkAn, niin kannat hänelle vuosikymmeniä vain ja ainoastaan oransseja asioita ja loukkaannut jos ne ei ole kodissa paraatipaikalla ikuisesti, sellaista omituista pientä ja suurta kiusantekoa, haukkuu lapsen edessä kovasti lapsen vanhempia, jotka kaikkien muiden mielestä ovat erinomaisia vanhempia. Olen keskustellut suvun, ammttiauttajien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa, koska en enää kestä jatkuvaa kiusantekoa. Mieheni kieltäytynyt jo ajat sitten tapaamasta äitiäni, äiti haukkuu aina miestäni, joka on oman alansa arvostettu osaaja, ikäänkuin joku lääketeidettä koskaan opiskelematon ihminen haukkuisi aivokirurgia huonosti tehdystä työstä, siis ihan vain sairasta käytöstä, koko ikäni ollut tuollainen, kauhea ihminen. Aikuisena, päästyäni vapaaksi kotoani, olen opetellut alusta alkaen käytöksen ja keskustelemisen, siihen ast odotin vain, että pääsen pois sieltä,
Kaappaako se mummo sun lapsen salaa hoidettavakseen? Jokainen noista jutuista hoituu sillä kun et anna lasta mummolle. Ihan yksinkertaisesti et vaan anna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun mummut ovat kuin oma äitini. Äitini käytös on aina ollut aika määräilevää ja jo silloin, kun odotin esikoistani, hän uhkailemalla sai minut tekemään tiettyjä asioita. Sama jatkui, kun lapsi syntyi. Hän ei kuitenkaan itse vauvasta näyttänyt niin olevan kiinnostunut (halailu yms. ei kiinnostanut), mutta meidän elämän suurimpien asioiden kohdalla hän halusi määrätä. Asiat vaan pahenivat, kun sairastuin vakavasti.
Nyt lapseni ovat jo molemmat n.10v ja ovat itsekin huomanneet mummon käytöksen. Jos lapset sanovat jotain mummolle hänen käytöksestään, hän kuvittelee, että minä olen pakottanut lapset sanomaan niin, eikä hän todellakaan näe, että olisi itse oikeasti tehnyt mitään väärää. Hän on vuosien varrella muuttunut niin, että pahimmat huutomatsit ovat jo takana, mutta käytös on silti marttyyriutta, piilovittuilua ja vähättelyä. Niin kuin aikaisemmin tässä ketjussa on sanottu, että jos joku näkisi yksittäisen tilanteen ja minun reaktion, niin ajattelisi, että minä vaan olen yliherkkä, mutta kun niitä tilanteita on ollut miljoonia.
Olen yrittänyt jutella hänen kanssaan monia kertoja mutta viimeisimmän keskustelun aikana tajusin, että tämä on täysin turhaa, koska hän ei näytä tuntevan itseään tai minua ollenkaan. Hänen mielestään hän on suloinen mummeli, joka vaan aina yrittää auttaa kiittämätöntä tytärtään. Minun mielestäni hän on tunnekylmä, hallitseva kiusaaja. Se on pahinta, kun en vaan ymmärrä häntä, hän toisaalta on myös oikeasti auttanut minua, mutta sitten muuten hän osaa olla hirviö.
Minä kirjoitin tuonne aikaisemmin että omalla rajattomalla vanhemmalla ei ole stressinsieto kykyä ollenkaan. Tästä kommentista muistan myös sen että hän ei tiedosta itseään ollenkaan. Pitää minua jonain toisena kuin olen ja varmaan näkee itsensäkin jonain muuna. Pähkinänkuoressa olen kokenut että hän on pikkulapsi aikuisen kaavussa. Kerta toisensa jälkeen se sokeus omaa toimintaa ja itseä kohtaa ihmetyttää. Minkälaisessa todellisuudessa tai tietoisuuden tilassa nämä ihmiset elävät? Minunkin äitini osaa olla auttavainen myös ja vaikuttaa hetkittäin hyväntahtoiselta, mikä tekee rajanvedosta hankalaa.
Minäkin olen monesti miettinyt kuinka lapselliselta äitini välillä vaikuttaa tunnekäsittelyn kannalta. Äitini monesti puhuu lapsuudestaan ja kuinka mahtavaa se oli, mutta en usko häntä lainkaan. Isäni on kertonut kuinka vuosia sitten äitini valitti omasta äidistään melkein samalla tavalla kun minä valitan äidistäni. Olenkin monesti miettinyt, että onko äidilläni jäänyt käsittelemättä jokin trauma tms.
Kun kävimme viimeisen "syvällisen" keskustelun, kysyin äidiltäni, että minkä hän ajattelee olevan syy minun katkeruudelle ja hän vastasi että käyttämieni lääkkeiden sivuoireet. Silloin tajusin lopullisesti, että hän ei näe maailmaa lainkaan niinkuin minä. En vaan voi ymmärtää sitä. Olen jutellut siitä monesti isäni kanssa, joka vaan aina sanoo, että ei kukaan voi myöntää omia virheitä. Ymmärrän, että se voi olla vaikeaa myöntää virheensä muille, mutta itse kyllä pystyn näkemään milloin ja miksi olen toiminut väärin ja miten voisin toimia seuraavalla kerralla.
En vaan käsitä miten se kyky puuttuu totaalisesti äidiltäni. Isääni olen pettynyt siinä mielessä, että hän kyllä näkee miten äitini käytös vahingoittaa minua, mutta hänen mielestään minun pitäisi vaan unohtaa menneet ja "anna vaan mennä toisesta korvasta ulos". Isäni on myös sitä mieltä, että ihmiset eivät voi muuttua, mutta minusta se on vaan pelkurin tapa ajatella. Minusta on niin surullista, etten tule koskaan saamaan kunnon äitisuhdetta ja omien lapsieni kohdalla olen toiminut tunnepuolella aivan erilailla kuin vanhempani. Poikani sanoi kerran minulle, että mummo ei ole koskaan koskenut häneen, ei halauksia tai edes kädelle taputtamista. Sanoinkin hänelle, että ei ole minuakaan varhaislapsuuden jälkeen, mutta minä ainakin olen oppinut sen, että fyysinen läheisyys on tärkeä ihmiselle ja aina saatte halin kun haluatte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herranjumala, etkö sä sanonut mummille mitään siitä, että imaisi suullaan lapsen lusikkaa ennen lapselle antamista? Olisit voinut stopata koko tilanteen jos kerran näit! Viestistäsi kuulen, että pelkäät ehkä konfrontaatiota mummin kanssa, mutta olisi lapsellesi parhaaksi tehdä selvär rajat, ettei mummi myöskään selkäsi takana vähättelisi ainua tms. Mun mummi aina vähätteli äitiäni minulle ollessani pieni, vihasi koska äitini saamelainen, muutenkin kohteli äitiäni huonosti. Tästä syystä tunsin teini-iästä eteebpäin paljon ristiriitaisia ja jopa vihaisia tunteita mummiani kohtaan, johtuen rakkaan äitini kohtelusta. Ja oli vaikea yhdistää kiintymys mummiin ja viha mummin tekemästä äitini kaltoinkohtelusta ja vähättelemisestä.
En jäänyt sanattomaksi. Ja kyllä, kyseessä on sellainen ihminen jonka kanssa välttelen konfrontaatiota, yritän vältellä koko ihmistä muutenkin parhaani mukaan. Vaikeaa, kun asuu liian lähellä, on yksinäinen ja vetää mm. sairauskortin kehiin aina kun saan vähän rajoja vedettyä.
Tästä samalla lusikalla syömisestä oli keskusteltu jo vuosia aikaisemmin, ennen kuin esikoinenkaan edes söi kiinteitä. Että mummin tiedossa kyllä oli, ja asiat kerrattu vielä muistin virkistämiseksi. Vaan milläpä sen olisin estänyt kun sekopää päätti kaikesta huolimatta muovailla lusikallisen ruokaa oman suun kautta lapselle... Mokasin, myöhästyin. Vaikka näin, että lusikka menee nyt väärää suuta kohti, ei kyllä käynyt mielessäkään että se sama lusikka ruokineen jatkaa vielä matkaansa lapseni suuhun... Yäääh. Näen nyt tilanteen hidastettuna ja itseni heittäytymässä pöydän yli pelastamaan lapsen :D
Voi hirvitys, en tarkoittanut mitenkään loukkavana muuten kommenttia, ymmärrän ettei sitä välttämättä ehdi, mutta kyllä ihan kanalalta tilanteelta kuulostaa.
Ymmärrän, että suora konfrontaatio on vaikeaa, mutta älä anna mummon heittäytyä marttyyriksi, vaan ota suoraan puheeksi esim. Sun alentaminen lapselle (kerro että olet kuullut miten puhuu). Älä välitä mummon tekosyistä vaan tee selvät rajat. Perustele lapsen mahdollisimman hyvällä kehityksellä ja sillä, että sinun on äitinä laitettava rajat lapsesi puolesta. Tsemppiä ja voimia! Vaikka mummo moten marttyyroisi, niin sinä ja lapsi olette etusijalla lapsen kannalta.
T kelle vastasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miten miehesi reagoi? Onko hän taantunut ja äitinsä puolella?
Hommatkaa mummolle lemmikkieläin. Tiedän monia höperöitä koira-ja kissamammoja joilla lemmikit menee kirkkaasti lastenlasten ohi.
Naapurin tätikään ei voi kutsua lapsenlapsiaan kylään kun "karvavauva" stressaantuu liikaa...
Itse katselin lapsuudenkuvia kun makasin vauvana äidin sylissä ja koko perhe ihaili mua paitsi mummo joka leperteli koirulilleen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten, mammat, menee muuten: päiväkodissa, koulussa, harrastuksissa? Pystyykö toteuttamaan oman perheen tapaa elää vai joutuuko jostain kummallisesta syystä näissäkin konflikteihin?
Jos jätetään ulkopuolelle allergiat tai vastaavat niin miten päiväkodissa tai koulussa voi lähteä vaatimaan oman perheen tapaa elää? Kuitenkin ryhmässä on ne 20 muutakin lasta. Jotka on ihan yhtä arvokkaita kuin se yksilötasolla oman perheen tapaa elää vaativakin. Sapluunan mukaan siellä mennään ja vanhempien säännöt jää syystäkin sivuun.
Vierailija kirjoitti:
Miten, mammat, menee muuten: päiväkodissa, koulussa, harrastuksissa? Pystyykö toteuttamaan oman perheen tapaa elää vai joutuuko jostain kummallisesta syystä näissäkin konflikteihin?
Varhaislapsuuden vauvaiässä (8kk) on eri tarpeet ja ympäristö kuin päiväkoti ja kouluiässä. En voi uskoa et joudun kirjottaa tästä uudestaan tässä ketjussa. 8kk vauvan koko ympäristö on koti ja vuorovaikutussuhdetta harjoitellaan lähinpien huoltajien kanssa (vauvalle mummokin on ”vieras” - ei ole vielä valmiuksia muuhun). Tästä pikkuhiljaa lähtee ympäristö ja vv suhteet laajenemaan, mutta edelleen äidin ehdoilla, koska äiti/isä on se pääasiallinen turva edelleen. Päiväkoti- ja kouluiässä lapsella on jo kognitiivisia valmiuksia olla eri ympäristössä ja erossa vanhemmastaan ja leikki-iässäkin jo valmiuksia jonkun aikaa TURVALLISEN aikuisen seurassa ilman äitiä ja silti äidin säännöillä, koska hän takaa lapsen turvallista kehitystä säännöillään. Mutta edelleen, ei voi verrata varhaislapsuuden vauvaikäistä päiväkoti ja kouluikäiseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan pienenä yksityiskohtana tuo intohimo toisten kaappeihin tms.mua todella on ihmetyttänyt näissä kertomuksissa.Penkovatko nämä ihmiset myös ystäviensä laskut,pc:n,puhelimen,tenavaraston sillä aikaa kun Pirkko laittaa vehnästä pöytään?
Ja kotiin tunkeminen ,ei meille ole koskaan kukaan -onneksi-karmit kaulassa tullut enkä ole itse vanhempieni tai lasteni asuntoon ilmoittamatta tai luvatta mennyt vaikka avaimet onkin.
Kuten joku aiempi totesi ,ollaan niin kaukana omista kokemuksista , että on erittäin vaikeaa käsittää tätäkään ketjua.
Äidilläni on kolme lasta. Minä, keskimmäinen olen ainoa jonka laukun hän kaivaa ym, vieläkin vaikka olen pitkälti yli 40. Jos tuo rajaton paska tekisi tökeryyksiään myös sisaruksille, voisimme jakaa kokemuksen. Mutta nyt on vain yksi hullu eli minä, jota kukaan ei usko. Eikä vaan kaappien penkomiseen ja taskujentutkiminen kaiveluun jäänyt tuo, saattoi hävittää vaatteitani kun ei sietänyt että minulla on jotain hienoa ym. Vasta myöhemmin luin narsisti-kirjasta esimerkin että juuri kaappien availu ym on niin tyypillistä. Hyytäväksi tuon tekee se, ettei narsisti kiusaa kaikkia tasapuolisesti, vaan saa vielä muutkin puolelleen.
Onneksi tietoa on enemmän ja seuraavat sukupolvet osaa paremmin käsitellä asioita.
Mun siskoni muutti hölmöyksissään äidistä näköetäisyydelle. Äiti seuraa ikkunasta kaiken. Milloin aamulla sytty valot mihinkin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäkään asiassa ei voi yleistää. Kun odotin, niin äitini sanoi suoraan, että voi auttaa jos apua pyydetään mutta että vauvat ei häntä kovasti kiinnosta. Edelleen hän totesi, että on omassa elämäntilanteessaan onnellinen eikä tunne kaipuuta mummoksi. On pysynyt valitsemallaan linjalla. Kaikki mummot ei muutu lähestymiskieltoa kerjääviksi tikittäviksi aikapommeiksi.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkään asiassa ei voi yleistää. Kun odotin, niin äitini sanoi suoraan, että voi auttaa jos apua pyydetään mutta että vauvat ei häntä kovasti kiinnosta. Edelleen hän totesi, että on omassa elämäntilanteessaan onnellinen eikä tunne kaipuuta mummoksi. On pysynyt valitsemallaan linjalla. Kaikki mummot ei muutu lähestymiskieltoa kerjääviksi tikittäviksi aikapommeiksi.
Onko jossakin väitetty mitään tämänsuuntaistakaan? Ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, että minkälainen käytös isovanhemmille on suotavaa? Kun en tästä ketjusta saa sitä irti. Osaan sitten tulevaisuudessa käyttäytyä oikein..
Eikö kukaan ole opettanut normaaleja käytöstapoja, toisten kunnioittamista, Suomen lakeja, eikä sitä mikä ero on päästään terveellä ja pipipäällä?
Normaalit käytöstavat? Haluaisitko määritellä ne? Ainakaan tuosta omasta vastauksestasi ei ilmene sellaiset, tuollainen tiuskiminen ja nälviminen "eikö kukaan ole.."-tyyli kuuluu lähinnä teineille.
Suomen lait. Moniko näistä kertomuksista on rikkonut Suomen lakeja?
Terveen ja "pipipään" (taas sinulta epäonnistunut sanavalinta) määritelmä on psykiatrillekin haastavaa. Täällä mahtaakin kirjoitella sitten Suomen kovimmat käyttäytymistieteilijät, psykologit ja psykiatrit.
Vinkki: jos haluatte tälle ongelmalle pontta, niin argumentoikaa edes todellisiin asioihin vedoten. Nyt täällä huokuu lähinnä henkilökohtaisten mieltymysten loukkaukset ja egojen loukkaantumiset. Näen, että taustalla on jokin määrittelemätön ilmiö, jolle olisi hyvä saada termistö. Sitä ennen näitä asioita on vaikea tunnistaa. Koko keskustelu vaikuttaa äänekkäiden torimuijien melskaamiselta. Täällä on pakko olla fiksuja ja koulutettuja joukossa, miksi tietoa ei käytetyä hyväksi? Mikä on tämä ilmiö?
Tässä sulle vastaus alkuperäiseen kysymykseesi: Ei näin. Mikään tästä kirjoitelmastasi ei ole sellaista käytöstä, jolla kannattaa isovanhempana edetä yhtään minnekään.
Eli faktat eivät kiinnosta äitejä? Alright, itse olen kolmen pienen lapsen äiti ja voin kertoa, että odotan lapsiltani jo faktoissa pysymistä. Tällaisiin keittiöpsykologien ryhmähysteriaan ei vain voi lähteä tai siitä seuraa ongelmia.
Mutta kun ihmisten välisissä suhteissa ei ole kyse ”faktoista”, vaan inhimillisistä tunteista, kunnioituksesta, kiintymyksestä, välittämisestä, ja yhteyden luomisesta toiseen.
Jatkuva toisen haastaminen luo eripuraa. Ja vaikka voittaisit kaikki väittelyt, eli faktat olisivat puolellasi, niin menettäisit lämpimät perhesuhteet. Siitä tässä on kyse, ei siitä kuka on ”oikeassa” ja kuka ”väärässä”.
Tätä nämä mummot eivät vaan saa päähänsä, edelleen ajattelevat että kun se miniä tai tytär vain tajuaisi hänen olevan oikeassa, niin tehtäisiin kuten hän määrää ja kaikki toimisi. Elämässä tehtävissä valinnoissa on kyse halusta, siitä miten minä ja meidän perhe _haluaa_ elää, ei mistään parhain argumentein valitusta elämästä, joka muutetaan kun mummo latelee faktoja tiskiin. Ja kaikkien tulee kunnioittaa toisten valintoja.En väitä etteikö monissa näissä kirjoituksissa ilmennyt vikaa isovanhemmissa ja tälle yritinkin löytää ilmiönä nimeä ja kuvailua. Mutta myös monessa kirjoituksessa näin riidanhaluisen ja loukkaantumisherkän nuoren äidin, jonka omasta epävarmuudesta kumpuaa puolustusasenne. Itsellänikin on kyllä kokemusta erittäin hankalasta anopista ja äidistä, mutta en uhriudu. Tekemisissä ollaan sellaisissa puitteissa kuin on mahdollista. Hyvin hankalassakin ihmisessä on usein hyvät puolensa (pl. ihan oikeasti vaaralliset ihmiset). Toki varmaan olisi hyvä, että nuori äitikin pystyisi elämään ihan järjissään ja kehittelemättä salaliittoteorioita.
Mietin, että jääkö näille mummoille äidin rooli päälle, joka kytkeytyy päälle automaatiosta ja ovat sokeita neuvomiselle, käskemiselle ja tarpeellisuudelle mitä taas kohdistavat. Olisi kiva tietää, ovatko nämä mummot esim. kuinka opiskelleita. Karkeasti arvioiden luulisin koulutettujen ihmisten olevan parempia oman itsensä tuntijoita ja pystyvän paremmin myös sivistyneeseen kanssakäymiseen ja luonteensa kontrollointiin. Ei mennä ns. ihan primitiivireaktioilla tilanteissa. Tiedä häntä.. Tässäpä jollekin tutkijalle elämäntyö.
En nyt puutu muuhun kun tohon loukkaantumusherkkään epävarmaan nuoreen äitiin. Sitähän moni oikeesti onkin. Mietipä nyt ite vähän pidemmälle. Nainen on saanut esikoisensa ja kieltämättä kuka tahansa on siinä vaiheessa ihan kujalla. Sit siihen tulee anoppi/oma äiti joka rupeaa hössöttämään ympärillä ja neuvomaan että "tee näin tee noin. EIEIEIEIE SÄ TEET IHAN VÄÄRIN!!! Anna tänne se lapsi ni mummo näyttää miten vauvoja hoidetaan!" Sen sijaan että antais sille hormonit sekasin olevalle nuorelle äidille mahdollisuuden itse opetella sen vauvan hoidon pyytäen apua kun sitä tarvitsee.
Myönnän itse että olin täysin kujalla kun esikoinen synty kiireellisen sektion ja vauvan hädän takia enkä todellakaan kaivannut siihen anoppia hössöttämään imetysasennoista ja vauvan ruokinnasta sitten isompana ja pyytämään keskosena syntynyttä suoraan synnäriltä mummolle yökylään! Siinä vaiheessa kuka tahansa nousee puolustuskannalle. Eikö niiden vanhempien naisten tarkoitus ole tukea meitä nuorempia vanhemmuudessa eikä yrittää jyrätä yli vanhemman oikeudella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkään asiassa ei voi yleistää. Kun odotin, niin äitini sanoi suoraan, että voi auttaa jos apua pyydetään mutta että vauvat ei häntä kovasti kiinnosta. Edelleen hän totesi, että on omassa elämäntilanteessaan onnellinen eikä tunne kaipuuta mummoksi. On pysynyt valitsemallaan linjalla. Kaikki mummot ei muutu lähestymiskieltoa kerjääviksi tikittäviksi aikapommeiksi.
Onko jossakin väitetty mitään tämänsuuntaistakaan? Ei ole.
Kyllä nämä kokemukset täällä ovat toinen toistaan kamalampia. Halusin tuoda esille oman kokemukseni ja todeta, että mummojakin on monenlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä muuten rajaton isoäiti (myöhemmin RI) soitteli "normaalille" isoäidille (myöhemmin NI) ja koitti päteä eräässä lääketieteen asiassa sillä että hänen äitinsä oli apuhoitaja ja NI kun vastasi että hänellä ehkä paremmin tietoa kun on itse sairaanhoitaja. RI jatkoi jankkaamista että ei kun hän tietää kun on apuhoitajan tytär. Lopulta kun ei muuten saanut suunvuoroa niin NI totesi hieman ääntä korottaen että kyllä hän nyt ehkä tietää kun on lääkärin sairaanhoitajatytär, RI totesi että "ai oletko oikeasti?". Puhelun lopetti pikaisesti ja mielenosoituksellisesti lopettanut puhelinterrorinsa NI:tä kohtaan (aiemmin soitteli jatkuvasti suunnitellen meidän elämään ja valintoihin sekaantumista) ja muille kertoillut kuinka NI oli karjunut hänelle.
Joku kuitenkin kysyy, niin asia oli meidän lapsen allergiat ja RI oli sitä mieltä että anafylaktista lasta _pitää_ siedättää vanhemmilta salaa eli tehdä tarjottavia joissa on tätä ruoka-ainetta eikä kertoa edes kysyttäessä että sitä on. NI kielsi tämän ehdottomasti (kuten ihan maalaisjärjellä kuka tahansa) ja tietysti heti kertoi meille. 2v myöhemmin ei vieläkään syödä kuin itse vietyjä elintarvikkeita siellä tai avaamattomasta kaupan tuotteesta (lapsi edelleen 6v vaikeasti allerginen). Ja jostain syystä ei saa hoitoon ollenkaan.
Todella järkevä päätös. Tuttavaperheen maitoallerginen lapsi pääsi piipaa-autolla sairaalaan anafylaktisen shokin kanssa, kun isovanhemmat olivat pohtineet, että pitää tuon pikkupetterin saada kauniina kesäpäivä vähän jätskiä. Mitä se haittaa, jos pientä pikkuisen pierettää jätskin jälkeen... Oli ensimmäinen, ainut ja viimeinen kerta, kun jättivät hoitoon noille isovanhemmille.
Isovanhemmat tietysti järkyttyivät, ja oli mummeli siinä sopertanut, että kun ei hän tiennyt. Asiasta oli sanottu monta kertaa, vannotettu, että lapselle ei anneta mitään, missä on tippaakaan maitoa. Mutta ei, jäätelöä oli pakko saada maistattaa.
Meillä lapsella anafylaksiaan johtava pähkinäallergia. Anopille kerrottiin että nyt ei saa sitten antaa mitään missä lukee edes "saattaa sisältä pähkinää" niin anopin kommentti oli "no mutta kyllähän se pitää vähän antaa pähkinää niin ettei sitten isompana enää allergia vaivaa. Eihän se haittaa jos vähän tulee ihottumaa ni antaa sitten vaan allergialääkettä." Yritä siinä sitte kertoa miten epipeniä käytetään ku toinen on sitä mieltä että kyllä siitä allergialääkkeellä pärjää.....
Herranjumala! Nämä itsekkäät, ajattelemattomat isovanhemmat asettavat lapsenne hengenvaaraan kun vaan pitää saada antaa lapselle jotain mikä ei sovi ja te olette vielä väleissä näiden kanssa? Minä laittaisin välit poikki ja lasta eivät näkisi enää koskaan kun eivät kerran puhetta usko.
Mä en ole tekemisissä anoppini kanssa. Lapselle toivoisin välejä mummoonsa mutta kahdestaan heitä en jätä edes viideksi minuutiksi vaan miehen pitää aina olla paikalla. Mies tajus nyt onneks itsekin ettei voi lasta äidilleen jättää näiden allergioiden takia. Toisaalta äitinsä onnistu loukata miestäkin nyt melko pahasti eikä mies halua olla tekemisissä. Saa nähdä kauan tätä autuuta kestää ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkään asiassa ei voi yleistää. Kun odotin, niin äitini sanoi suoraan, että voi auttaa jos apua pyydetään mutta että vauvat ei häntä kovasti kiinnosta. Edelleen hän totesi, että on omassa elämäntilanteessaan onnellinen eikä tunne kaipuuta mummoksi. On pysynyt valitsemallaan linjalla. Kaikki mummot ei muutu lähestymiskieltoa kerjääviksi tikittäviksi aikapommeiksi.
Onko jossakin väitetty mitään tämänsuuntaistakaan? Ei ole.
Kyllä nämä kokemukset täällä ovat toinen toistaan kamalampia. Halusin tuoda esille oman kokemukseni ja todeta, että mummojakin on monenlaisia.
No kas kun tämä on VERTAISTUKIketju.
Menetkö sinä esim lapsensa menettäneiden ketjuunkin sössöttämään, että "muitakin kokemuksia on, mullakin lapset elää"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti mummon ensimmäinen lapsenlapsi?Ihanaa että teillä on suvussa vanhempi naisihminen joka uskaltaa näyttävänsä pitävän lapsenlapsestaan.Varsinkin miehesi äiti.Olisin erittäin tyytyväinen jos mieheni äiti olisi joskus osoittanut kiinnostusta omia lapsenlapsiaan kohtaan.
Kiinnostusta kun on niin monenlaista. On itsekkäistä lähtökohdista olevaa ja vilpitöntä.
Mä ainakin antaisin mitä vaan että miehen äiti olisi aidosti oikeesti kiinnostunut meidän lapsesta mutta kun ei ole niin minkäs teet.
Meidän lapsi ei ole mummolle mitään muuta kun keino saada toteuttaa omia itsekkäitä mielitekoja ja näyttää muille kuinka hyvä mummo on. Someen kun kiellettiin julkaisemasta meidän lapsen kuvia niin rupes julkasemaan kaverinsa tyttären tyttärestä kuvia kommenteilla "mummin kultatyttö" ja tietysti anopin kaverit kuvitteli että kyseessä on meidän lapsi eikä mummo sitä missään vaiheessa kieltänyt. Kaikille tutuille ja tuntemattomille kertoilee tarinoita kuinka hoitaa viikottain meidän lasta kun me ei osata huoletia lapsestamme, tyttö ei ole ollut mummollaan hoidossa kun kerran pari tuntia että pääsin lääkäriin. Jopa mummon omat sisarukset sanoivat mulle että älä missään nimessä jätä niitä kahdestaan vaan aina pitää olla jompikumpi vanhemmista paikalla.
Mummolla siis diagnosoitu vakava masennus jonka hoidon jätti kesken. Lapsen tarpeet sivutetaan ja lapsi on mummolle tärkeä vain sillon kun on mahdollisuus näyttää muille kuinka hyvin hän lasta hoitaa. Minua äitinä vähätellään joka käänteessä. Olen saanut lukuisia viestejä missä mummo syyttää minua hänen mielenterveytensä tuhoamisesta ja poikansa eristämisestä äidistään. Miehelleni olen yrittänyt puhua että kävisi lapsemme kanssa äitinsä luona kyläilemässä sillon tällöin mutta mies ei jaksa sitä että äitinsä syyllistää häntä ja vähättelee isänä.
Nii ja siis synnärille sain viestin "Teit musta niin onnellisen mummon kun annoit mulle lapsen!" Tälleen jälkikäteen kun miettii kaikkia anopin tekemisiä ja sanomisia niin toi viesti on todella kylmäävä.
Hyi hirvitys mikä viesti! Todella kylmäävää ja häiriintynyttä. Ethän sinä mummollesi mitään lasta antanut, mitä ihmettä hän oikein ajattelee?
Joo siis muutamaan kertaan tässä vuosien saatossa oon joutunut muistuttamaan "MINÄ olen *marian* äiti et sinä." Viimeks muutama kuukausi sitten rupes kyseenalastamaan meidän perheen päätöksiä lapsen suhteen niin jouduin sanomaan että "äitinä mä päätän eikä mun tarvii mun päätöksiä sulle perustella. mun lapsi ei sun." Siinä sitten anoppi vääns krokotiilinkyyneleitä ja soitti miehelle kuinka ilkeä olen kun en anna hänen osallistua meidän lapsen elämään... Onneks mies on samalla linjalla mun kanssa eikä kuuntele äitinsä kiukuttelua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkään asiassa ei voi yleistää. Kun odotin, niin äitini sanoi suoraan, että voi auttaa jos apua pyydetään mutta että vauvat ei häntä kovasti kiinnosta. Edelleen hän totesi, että on omassa elämäntilanteessaan onnellinen eikä tunne kaipuuta mummoksi. On pysynyt valitsemallaan linjalla. Kaikki mummot ei muutu lähestymiskieltoa kerjääviksi tikittäviksi aikapommeiksi.
Onko jossakin väitetty mitään tämänsuuntaistakaan? Ei ole.
Kyllä nämä kokemukset täällä ovat toinen toistaan kamalampia. Halusin tuoda esille oman kokemukseni ja todeta, että mummojakin on monenlaisia.
No kas kun tämä on VERTAISTUKIketju.
Menetkö sinä esim lapsensa menettäneiden ketjuunkin sössöttämään, että "muitakin kokemuksia on, mullakin lapset elää"?[/
Taitaa olla enemmän oma toimintatapasi olla loukkaava.
Alue: Aihe vapaa
Apua toi katkera "sinä saat pitää vauvaa kotona" ikäänkuin tää olis teidän yhteinen vauva, jota sinä kataluuksissasi pidät kotonasi. Todellakaan vauvaa ei yökylään tuossa vaiheessa. Mistään syystä.