Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivän paras, mummi on vauvalle sama asia kuin kaupan kanssa. Jännä vaan kun mummin nähdessään hymyilee korvasta korvaan joka kerran ja ojentaa pikku kädet, että sylkkyyn. "Lakastan sinua" sanoo usein... :) ei mutta, varmasti huijaa kun mummi on sama asia kuin kaupan kassa.
On kyllä taitava vastasyntynyt, kun sanoo jo "lakastan sinua".
Ois kyllä taaperonakin taitava. Yleensä leikki-ikäisiltä alkaa ko. fraasia irtoamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivän paras, mummi on vauvalle sama asia kuin kaupan kanssa. Jännä vaan kun mummin nähdessään hymyilee korvasta korvaan joka kerran ja ojentaa pikku kädet, että sylkkyyn. "Lakastan sinua" sanoo usein... :) ei mutta, varmasti huijaa kun mummi on sama asia kuin kaupan kassa.
On kyllä taitava vastasyntynyt, kun sanoo jo "lakastan sinua".
Ajattele nyt kun sellainen viikon ikäinen käärö pääsee _viimein_ mummin syliin ja toteaa hampaattomalla suullaan "lakastan sinua". Kyllä varmaan jää mummin mieleen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivän paras, mummi on vauvalle sama asia kuin kaupan kanssa. Jännä vaan kun mummin nähdessään hymyilee korvasta korvaan joka kerran ja ojentaa pikku kädet, että sylkkyyn. "Lakastan sinua" sanoo usein... :) ei mutta, varmasti huijaa kun mummi on sama asia kuin kaupan kassa.
On kyllä taitava vastasyntynyt, kun sanoo jo "lakastan sinua".
Ois kyllä taaperonakin taitava. Yleensä leikki-ikäisiltä alkaa ko. fraasia irtoamaan.
Mietin samaa. Meillä taaperolta saattoi tulla "jakas!" mutta ei tosiaan mitään kirjakielistä "lakastan sinua"...
Vierailija kirjoitti:
Jos tuohon ei heti laita stoppia, elämästä tulee helvettiä. Kaikki muutosvaiheet varsinkin.
Vai aiotko töihin palattuasikin viettää joka viikko yhden päivän mummolassa?
Entä kun lapsi menee kouluun? Alkaa uusi kinuaminen iltapäivistä ja lomista.
Tai kun lapsi alkaakin tykätä laajenevan elämänpiirinsä muista aikuisista? Kestääkö mummo vai alkaako kummallinen kilpailu?
Päästääkö lukioon, kesätöihin, itsenäistymään? Ulkomaille opiskelemaan?
Kestääkö uhmaiän, murrosiän? Vai saatteko siinä vaiheessa paitsi sen rajoja koettelevan lapsenne myös vielä vaikeemmaan rajariidan mummon kanssa?
Itse olen hieman omistukseen taipuvan mummon lapsenlapsi ja kyllä on jännittänyt/pelottanut kertoa elämän muutoksista kuten toiseen kaupunkiin muuttamisesta tai pidemmästä työkeikasta ulkomaille. Jo pelkistä viikonloppumatkaa pidemmistä ulkomaanmatkoista kertominen jännittää, että miten se nyt tän ottaa.
Muille sukulaisille ei mitään ongelmaa, yleensä kerronkin tälle mummolle kaiken viime tipassa, ettei ehdi soittamaan miljoonaa puhelua mun pään kääntämiseksi. Muutoin ihana ihminen, mutta kaikki muutokset ja varsinki jos niihin sisältyy ulkomaat hrrrr...
pikku enska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivän paras, mummi on vauvalle sama asia kuin kaupan kanssa. Jännä vaan kun mummin nähdessään hymyilee korvasta korvaan joka kerran ja ojentaa pikku kädet, että sylkkyyn. "Lakastan sinua" sanoo usein... :) ei mutta, varmasti huijaa kun mummi on sama asia kuin kaupan kassa.
On kyllä taitava vastasyntynyt, kun sanoo jo "lakastan sinua".
Ois kyllä taaperonakin taitava. Yleensä leikki-ikäisiltä alkaa ko. fraasia irtoamaan.
Mietin samaa. Meillä taaperolta saattoi tulla "jakas!" mutta ei tosiaan mitään kirjakielistä "lakastan sinua"...
Vaan onko päässyt mummin syliin?? Mummi se osaa pitää lasta sillai ku kuuluu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskon anoppi tartutti heidän kuopukselle huuliherpeksen. Ei uskonut ettei saa suukotella. En käsitä miten ovat väleissä edelleen, minulla olisi palanut hihat totaalisesti. Minua on siunattu oikeasti tosi kivalla anopilla enkä pysty varsinaisesti samaistumaan näihin juttuihin. Mutta siis huuliherpes... hyi s**atana!! Mitä liikkunut aikuisen ihmisen päässä, "no kun minä HALUAN suukotella"??
Ap:n kirjoituksen luettuani musta tuntuu yksinkertaisesti siltä, että vanheneminen on alkanut käydä mummon voimille. Työelämässä tuntuu hankalalta, ja siitä selviämiseen hän on saanut itselleen syyn pakenemalla viettämään aikaa vauvan kanssa. Ehkä poika voisi äitinsä kanssa jutella siitä. Vaikea uskoa, että mistään sen isommasta "sekoamisesta" on kysymys. Etsimällä kahdenkeskistä olemista vauvan kanssa mummo ehkä ajattelee osoittavansa sekä itselleen että muille, että hän selviää pienen lapsen hoitamisesta ja rauhoittamisesta, ja lasten vanhempien innokas puuttuminen siihen tuntuu siksi mummosta epämieluisalta.
Eihän pientä lasta tietenkään voi antaa yökylään, imetys on jo erinomainen syy torpata se ja muutenkin vanhemmat sen asian päättää, eivät isovanhemmat. Lapsi kasvaa nopeasti ja ei varmaan mene kuin pari kuukautta, niin mummo ei yksinkertaisesti jaksa rimpuilevaa lasta pidellä, vaan hänen on päästettävä tämä menemään, niin että eiköhän tuo ongelma ratkea ihan itsestään.
Mielestäni tässä ei auta kenenkään katkoa välejä kehenkään, mutta keskusteluja tarvitaan niin lapsen tavoista, vanhempien ja isovanhempien rooleista kuin isovanhemman jaksamisesta eri elämänsä aloilla, erityisesti työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina näiden vouhottajien pitää löytää tiensä näihin ketjuihin, ymmärrättekö, että olette rasittavia? Perustakaa oma ketju, jossa voitte haukkua "kamalia" miniöitänne, kuinka nyt se kielsi antamansa vastasyntyneelle perunaa, "Kyllä silloin kun minulla oli lapsia..."
Toisaalta eikö olisi ihana kun joku vauvan itselleen ottava "omaa aikaa" vauvan kanssa tarvitseva mummo selittäisi miksi toimii kuten toimii ja miksi kokee oikeudekseen ottaa vauvan omaksi ilokseen ja esim olla antamatta itkevää vauvaa vauvan vanhemmalle.
Mua kiinnostaa myös! Haluaisin kuulla selityksen sille miksi joku isoäiti kokee oikeudekseen ja sopivaksi käytökseksi sanoa vauvaa sylitellessään vastasyntyneen äidille "mene jo siitä, älä vahtaa"!? Ensikohtaaminen vielä kyseessä ja isoäiti aiemmin ihan ok tyyppi ollut.
No se voi olla ihan sitä että haluaa rauhassa höpötellä hupsuja ja ihailla sitä pientä vauvaa. Vaikka tuollanen kommentti ei kivaa käytöstä olekaan:/ onhan se eri juttu olla vauvan kanssa jos lapsen äiti istuu ja tarkkailee ihan vierellä.
Jos on jotain sellaista, mitä ei lapsen oman äidin edessä voi tehdä tai sanoa, niin yleensä siinä on jotain väärää tai vinksallaan.
Ööh, ei ihan noinkaan. Paitsi ääritapauksissa. Kivempi on sylittää vauvaa ja puhella "mitäsattuu" ja olla vaan, kahdestaan. Siinä ei ole mitään vinksallaan tietääkseni.. meidän suvussa tämä rauha on tapana antaa ja oma miniäkin sen jo ymmärtää. Viimeksi sai rauhassa laitella vaatekaappeja, lueskella ym. eipä tuo ainakaan valittanut ;)
Miksi mummon pitäisi saada "olla vaan" toisen naisen lapsen kanssa kahdestaan ja puhella sille mitä sattuu? Kuulostaa ihan siltä, että miniä ei ole enää jaksanut taistella teidän painostavaa sukuanne vastaan ja antaa nyt mummon tyydyttää omat tarpeensa vauvan avulla, kun kerran "miniäkin sen jo ymmärtää". Hyi olkoon mitä puhetta aikuisen ihmisen suusta.
Luuletko tosiaan, että miniäsi tulee onnelliseksi jostain vaatekaappien siivoamisesta ja lukemisesta? Herätys. Tiesitkö, että jotkut ihan oikeasti tekevät niitä lapsia sen takia, että saavat sen kunnian hoitaa ja hoivata, kasvata ja opastaa omaa jälkikasvuaan, ei siksi, että mummo saa leikkiä varaäitiä toisessa huoneessa sillä aikaa kun itse siivoilee jotain v*tun vaatekaappeja. Raivostuttavaa.
Mites mummon vointi näin yleensä? Kuullostaa, että voi olla jotain masennusta tai kriisiä taustalla. Hän voi ihan vaikka kokea jääneensä poikansa elämässä ulkopuoliseksi tai pelkää jäävänsä. Pojalla nyt oma perhe. Vaikka se on ihanaa, se voi olla myös pelottavaa. Entäs teillä yleensä? Miten te itse voitte?
Ei tietenkään vauva hoida ns. mummoaan, mutta teidänkin asennoituminen asiaan voi vaikuttaa isosti. Onko teidän välit esim kärsineet ? Se, että et luota mummon kykyyn hoitaa lasta välittyisi itselleni sellaisena, että se varmasti näkyy mummollekin kivuliaana.
Mummosta voi oikeasti olla iso apu. Sitten kun vauva-arki on takana, olisi varmaan teistäkin kivaa saada joskus omaa aikaa. Jos bondaus ei tapahdu nyt, ei se vanhemmallakaan iällä ole sitten helppoa. Eli oma asennekin nyt tsekkiin. Mikä siinä pelottaa jos mummo hoitaa lasta?Voisiko olla jotain hyötyäkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mites mummon vointi näin yleensä? Kuullostaa, että voi olla jotain masennusta tai kriisiä taustalla. Hän voi ihan vaikka kokea jääneensä poikansa elämässä ulkopuoliseksi tai pelkää jäävänsä. Pojalla nyt oma perhe. Vaikka se on ihanaa, se voi olla myös pelottavaa. Entäs teillä yleensä? Miten te itse voitte?
Ei tietenkään vauva hoida ns. mummoaan, mutta teidänkin asennoituminen asiaan voi vaikuttaa isosti. Onko teidän välit esim kärsineet ? Se, että et luota mummon kykyyn hoitaa lasta välittyisi itselleni sellaisena, että se varmasti näkyy mummollekin kivuliaana.
Mummosta voi oikeasti olla iso apu. Sitten kun vauva-arki on takana, olisi varmaan teistäkin kivaa saada joskus omaa aikaa. Jos bondaus ei tapahdu nyt, ei se vanhemmallakaan iällä ole sitten helppoa. Eli oma asennekin nyt tsekkiin. Mikä siinä pelottaa jos mummo hoitaa lasta?Voisiko olla jotain hyötyäkin?
Nimenomaan se vauva bondaa muiden kanssa enempi vasta vauvavuoden jälkeen. Yli-innokkuus vauvavuonna ei edistä vauvan ja mummon suhdetta vauvan puolelta yhtään sen enempää.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kirjoituksen luettuani musta tuntuu yksinkertaisesti siltä, että vanheneminen on alkanut käydä mummon voimille. Työelämässä tuntuu hankalalta, ja siitä selviämiseen hän on saanut itselleen syyn pakenemalla viettämään aikaa vauvan kanssa. Ehkä poika voisi äitinsä kanssa jutella siitä. Vaikea uskoa, että mistään sen isommasta "sekoamisesta" on kysymys. Etsimällä kahdenkeskistä olemista vauvan kanssa mummo ehkä ajattelee osoittavansa sekä itselleen että muille, että hän selviää pienen lapsen hoitamisesta ja rauhoittamisesta, ja lasten vanhempien innokas puuttuminen siihen tuntuu siksi mummosta epämieluisalta.
Eihän pientä lasta tietenkään voi antaa yökylään, imetys on jo erinomainen syy torpata se ja muutenkin vanhemmat sen asian päättää, eivät isovanhemmat. Lapsi kasvaa nopeasti ja ei varmaan mene kuin pari kuukautta, niin mummo ei yksinkertaisesti jaksa rimpuilevaa lasta pidellä, vaan hänen on päästettävä tämä menemään, niin että eiköhän tuo ongelma ratkea ihan itsestään.
Mielestäni tässä ei auta kenenkään katkoa välejä kehenkään, mutta keskusteluja tarvitaan niin lapsen tavoista, vanhempien ja isovanhempien rooleista kuin isovanhemman jaksamisesta eri elämänsä aloilla, erityisesti työelämässä.
Hyväntahtoisesta tekstistäsi tulee ilmi että et ole juurikaan törmännyt oikeasti häiriintyneisiin ihmisiin, mikä toki on sinun onnesi, mutta näitä tosiaan on ja toiset suvut keräävät niitä enemmän kuin toiset. Silloin ei auta mikään puhe. Minusta on myös aika kipeää lukea miten epäkannustavia miehiä teillä joillakin on :/ voi katsoa puolison ja joskus jopa lapsenkin tuskaa vierestä reagoimatta, mutta oma äiti kun itkeä tirauttaa niin tulee vipinää kinttuihin. Usein siis että lohdutetaan tätä ja syyllistetään puolisoa/omaa lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina näiden vouhottajien pitää löytää tiensä näihin ketjuihin, ymmärrättekö, että olette rasittavia? Perustakaa oma ketju, jossa voitte haukkua "kamalia" miniöitänne, kuinka nyt se kielsi antamansa vastasyntyneelle perunaa, "Kyllä silloin kun minulla oli lapsia..."
Toisaalta eikö olisi ihana kun joku vauvan itselleen ottava "omaa aikaa" vauvan kanssa tarvitseva mummo selittäisi miksi toimii kuten toimii ja miksi kokee oikeudekseen ottaa vauvan omaksi ilokseen ja esim olla antamatta itkevää vauvaa vauvan vanhemmalle.
Mua kiinnostaa myös! Haluaisin kuulla selityksen sille miksi joku isoäiti kokee oikeudekseen ja sopivaksi käytökseksi sanoa vauvaa sylitellessään vastasyntyneen äidille "mene jo siitä, älä vahtaa"!? Ensikohtaaminen vielä kyseessä ja isoäiti aiemmin ihan ok tyyppi ollut.
No se voi olla ihan sitä että haluaa rauhassa höpötellä hupsuja ja ihailla sitä pientä vauvaa. Vaikka tuollanen kommentti ei kivaa käytöstä olekaan:/ onhan se eri juttu olla vauvan kanssa jos lapsen äiti istuu ja tarkkailee ihan vierellä.
Jos on jotain sellaista, mitä ei lapsen oman äidin edessä voi tehdä tai sanoa, niin yleensä siinä on jotain väärää tai vinksallaan.
Ööh, ei ihan noinkaan. Paitsi ääritapauksissa. Kivempi on sylittää vauvaa ja puhella "mitäsattuu" ja olla vaan, kahdestaan. Siinä ei ole mitään vinksallaan tietääkseni.. meidän suvussa tämä rauha on tapana antaa ja oma miniäkin sen jo ymmärtää. Viimeksi sai rauhassa laitella vaatekaappeja, lueskella ym. eipä tuo ainakaan valittanut ;)
Miksi mummon pitäisi saada "olla vaan" toisen naisen lapsen kanssa kahdestaan ja puhella sille mitä sattuu? Kuulostaa ihan siltä, että miniä ei ole enää jaksanut taistella teidän painostavaa sukuanne vastaan ja antaa nyt mummon tyydyttää omat tarpeensa vauvan avulla, kun kerran "miniäkin sen jo ymmärtää". Hyi olkoon mitä puhetta aikuisen ihmisen suusta.
Luuletko tosiaan, että miniäsi tulee onnelliseksi jostain vaatekaappien siivoamisesta ja lukemisesta? Herätys. Tiesitkö, että jotkut ihan oikeasti tekevät niitä lapsia sen takia, että saavat sen kunnian hoitaa ja hoivata, kasvata ja opastaa omaa jälkikasvuaan, ei siksi, että mummo saa leikkiä varaäitiä toisessa huoneessa sillä aikaa kun itse siivoilee jotain v*tun vaatekaappeja. Raivostuttavaa.
Tämä x1000. Kun "meidän suvulla on ollut tapana antaa äidille rauhaa", voi hyvä tavaton kun se äiti tuskin mitään muuta haluaa elämässään sillä hetkellä, kuin olla oman vastasyntyneen lapsensa kanssa. Eikö mummo voisi itse siivoilla niitä vaatekaappeja tai paistaa vaikka piirakan, tai laittaa pyykit koneeseen jos haluaa oikeasti auttaa. Kun äidillä on varmasti kädet täynnä työtä pienokaisen kanssa ihan ilman siivoustalkoitakin.. Ei se äidin ja lapsen erottaminen toisistaan palvele ketään muuta, kuin itsekästä mummoa itseään.
Käyttäjä22992 kirjoitti:
Tää on jännä, miten lapset vaikuttaa vanhuksiin.
Mun isäni meni kans joskus ihme "tiloihin" kun sillä on ollut meidän sisarusten pikkuvauvoja sylissään, kerrankin muistan mun esikoispoikaani kannellessaan kun lähti vaeltamaan ympäri taloa ja tiukasti puristi vauvaa rintaansa vasten ja hoki ja mumisi vaan jotain "sinä oot papan rakas... pappa rakastaa sua... sulle tulee hyvä elämä, ei kukaan sinua sitten kiusaa armeijassa... ei sinua simputeta..." ja se oli oikeesti aika outoa. Kai se triggeröi isästä jotain kohtia, sillä on paljon padottuna sisäänsä, kun ei sen perheessä olla mitään tunnekasvatuksia harrastettu. Ja iskä on vielä semmoinen kiltti mies jota on varmasti elämässään kiusattu, sinisilmäinen kun on.
Ja isän äiti, yli 90-vuotias muistisairas ja asuu nykyään jo hoitolaitoksessa. Ei taida useimmiten tunnistaa enää isääni, vaikka hän käy useimmin siellä äitiänsä tapaamassa. Mutta aina, kun mennään joku meistä lapsenlapsista omien lasten kanssa käymään, niin sen ajan Mummu on aina oma itsensä. Lapset laittaa jotenkin tsemppaamaan.
Samantyyppisen kohtaamisen sain kokea vuosi tai pari sitten. Olin menossa autolle ja parkkipaikalla oli myös ukki, mummi ja mummin sylissä pikkulapsi. Mummi höpötteli kuuluvalla äänellä, että tykkäätkö sinä mummista, tykkäätkö sinä ukista, tykkäätkö isistä, tykkäätkös äidistä. Kummasta tykkäät enemmän mummista vai jostain muusta? Tuletko mummin ja ukin luokse yö kylään ensi viikolla?
Koko ajan tuo mummo väsytti lasta noilla kysymyksillä, en ollut uskoa korviani, että voiko tosiaan olla noin höyrypää ihminen.
Kuuntelin ja ohi kulkiessani sylkäisin mummon kohdalla kuuluvasti. Siihen loppui mummelin löpinät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän se on sitten nähty että nämä miniät tekevät kaikkensa ettei miehen perheen kanssa saisi olla missään tekemisessä. Nähdään lapsen isoäiti melkein mielisairaana. Vauva on jotain joka on vain miniän ja häntä näytetään maksua vastaan kerran vuodessa.. Selvää avioeromatskua nämä hirviöminiät. Minä, minä minä. Normaaliperheet antavat aviomiehensä tavata äitiä ja isäänsä. Yleensä tuollainen miniä on itsestään niin kovin epävarma, että yrittää pitää perhekeskeistä miestään erossa rakkaistaan. Rakkaus ja halu pitää suvun vauvaa sylissä ei ole mikään sairaus, eikä se ole syy laittaa välit poikki. Tiedän tapauksen ,jossa nuoret isoäidit kilpailivat vauvan hoidosta. Ihan kiva aikuinen hänestäkin kasvoi.
Ai suvun vauva? Sinulla on äo varmaan täys kymppi.
Suvun vauva = sukuun kuuluva vauva, ainakin minä luen tuon niin. Mutta pitäähän siitäkin tietty raivo nostattaa. Palstalle niin tyypillistä, että takerrutaan pariin sanaan, nostetaan ne irralleen ja suututaan sitten siitä koko kyökkipsykologin "ammattitaidolla".
Lapsi ei ole mikään kolhoosin maskotti. Vaan lapsi tarvitsee selkeän ensisijaisen hoitajan kehittyäkseen kunnolla.
Se että sukulaisilla on mt-ongelmia ei ole asia,jonka voi sälyttää maskotille.
Ei tietenkään ole kolhoosin maskotti. Eikä suku ole mikään kolhoosi. Mutta jostainhan ne vauvan äiti ja isä ovat kotoisin, eivät he ole itse itseään tehneet tai siinneet tyhjästä. Äiti ja isä on heilläkin.
Vai onko tosiaan nyt niin, että suomalainen ei nykyään hahmota sukulaissuhteita. Että on vain äiti, isä ja lapset eikä muita sukulaisia?
Vierailija kirjoitti:
Poitsu oli 7kk hoidossa päiväseltään mummolassa ja mummu väitti kivenkovaan (väittää edelleen) et poika sanoi ekan sanansa heillä ja sana oli mummu... ei jäänyt yksikään sukulainen paitsi tästä hehkutuksesta. En usko koko hommaa sillä vasta 10kk ikäsenä tuli eka "ät-tä" eli äiti. Mummua alkoi toistella joskus kesällä eli 1,5v. Kiinnostaapa jättää hoitoon kun autossa kuului viimeksi mummolan jälkeen "äiti ö-öpöttää" eli höpöttää. Että näitä on!
En kyllä sinuna jättäisi hoitoon. Minä olen päiväkodissa töissä pienten ryhmässä, ja jos joku lapsi sanoo ensimmäisen sanan siellä, niin sitä ei todellakaan hierota vanhempien silmiin. Kysellään vaan, että joko on tullut eka sana kotona, ihan niin kuin olisi yrittänyt tänään sanoa x sanan. Siis näinhän jokainen sensitiivinen ihminen toimii - puhumattakaan nyt siitä, että 7kk sanoisi mummu, sehän on valhe. Todella törkeää valehdella vanhemmille ja ympäri kyliä noin tärkeästä ja herkästä asiasta. Mahtaakohan lapsesi kovinkaan nauttia noin epäempaattisen mummon hoidosta, noin pienelle voi olla vahingollistakin.
Hox, toki jos ryhmässä jollain lähes 3v:llä on mutismia, niin jaetaan kaikki kieleen liittyvä vanhempien kanssa. Ettei nyt kellään jää sellainen mietityttämään.
Vierailija kirjoitti:
Mites mummon vointi näin yleensä? Kuullostaa, että voi olla jotain masennusta tai kriisiä taustalla. Hän voi ihan vaikka kokea jääneensä poikansa elämässä ulkopuoliseksi tai pelkää jäävänsä. Pojalla nyt oma perhe. Vaikka se on ihanaa, se voi olla myös pelottavaa. Entäs teillä yleensä? Miten te itse voitte?
Ei tietenkään vauva hoida ns. mummoaan, mutta teidänkin asennoituminen asiaan voi vaikuttaa isosti. Onko teidän välit esim kärsineet ? Se, että et luota mummon kykyyn hoitaa lasta välittyisi itselleni sellaisena, että se varmasti näkyy mummollekin kivuliaana.
Mummosta voi oikeasti olla iso apu. Sitten kun vauva-arki on takana, olisi varmaan teistäkin kivaa saada joskus omaa aikaa. Jos bondaus ei tapahdu nyt, ei se vanhemmallakaan iällä ole sitten helppoa. Eli oma asennekin nyt tsekkiin. Mikä siinä pelottaa jos mummo hoitaa lasta?Voisiko olla jotain hyötyäkin?
Niin että annetaan vaan periksi mummon itkukohtauksille ja äidin mitätöimiselle, koska mummolla on jaksamisongelmia? Kyllä aikuisen ihmisen asia on hakeutua ammattilaisen puheille eikä piinata nuorta perhettä, valjastaa vauvaa terapeutikseen. Äidin jaksaminen ja vauvan ja äidin kiintymyssuhde on vauvavuoden ykkösasia, mummon märinät hoidetaan ihan toisin kuin äitiä syrjimällä ja leikkimällä itse nuorta äitiä. Ihanaa istua sohvalla toisen naisen vauva sylissä, olla kuplassa ja tuijotella vauvaa silmiin, kehitellä pientä hupsua ajatusleikkiä kuinka vauva on oikeastaan mummon ikioma vauva. Kyllä taas jaksaa työviikon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän se on sitten nähty että nämä miniät tekevät kaikkensa ettei miehen perheen kanssa saisi olla missään tekemisessä. Nähdään lapsen isoäiti melkein mielisairaana. Vauva on jotain joka on vain miniän ja häntä näytetään maksua vastaan kerran vuodessa.. Selvää avioeromatskua nämä hirviöminiät. Minä, minä minä. Normaaliperheet antavat aviomiehensä tavata äitiä ja isäänsä. Yleensä tuollainen miniä on itsestään niin kovin epävarma, että yrittää pitää perhekeskeistä miestään erossa rakkaistaan. Rakkaus ja halu pitää suvun vauvaa sylissä ei ole mikään sairaus, eikä se ole syy laittaa välit poikki. Tiedän tapauksen ,jossa nuoret isoäidit kilpailivat vauvan hoidosta. Ihan kiva aikuinen hänestäkin kasvoi.
Ai suvun vauva? Sinulla on äo varmaan täys kymppi.
Suvun vauva = sukuun kuuluva vauva, ainakin minä luen tuon niin. Mutta pitäähän siitäkin tietty raivo nostattaa. Palstalle niin tyypillistä, että takerrutaan pariin sanaan, nostetaan ne irralleen ja suututaan sitten siitä koko kyökkipsykologin "ammattitaidolla".
Lapsi ei ole mikään kolhoosin maskotti. Vaan lapsi tarvitsee selkeän ensisijaisen hoitajan kehittyäkseen kunnolla.
Se että sukulaisilla on mt-ongelmia ei ole asia,jonka voi sälyttää maskotille.
Ei tietenkään ole kolhoosin maskotti. Eikä suku ole mikään kolhoosi. Mutta jostainhan ne vauvan äiti ja isä ovat kotoisin, eivät he ole itse itseään tehneet tai siinneet tyhjästä. Äiti ja isä on heilläkin.
Vai onko tosiaan nyt niin, että suomalainen ei nykyään hahmota sukulaissuhteita. Että on vain äiti, isä ja lapset eikä muita sukulaisia?
Äiti, isä ja sisarukset on sen vauvan perhe. Vain heillä on pienelle lapselle merkitystä. Sukulaiset voi käydä kylässä, mutta heillä ei ole mitään oikeuksia lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä22992 kirjoitti:
Tää on jännä, miten lapset vaikuttaa vanhuksiin.
Mun isäni meni kans joskus ihme "tiloihin" kun sillä on ollut meidän sisarusten pikkuvauvoja sylissään, kerrankin muistan mun esikoispoikaani kannellessaan kun lähti vaeltamaan ympäri taloa ja tiukasti puristi vauvaa rintaansa vasten ja hoki ja mumisi vaan jotain "sinä oot papan rakas... pappa rakastaa sua... sulle tulee hyvä elämä, ei kukaan sinua sitten kiusaa armeijassa... ei sinua simputeta..." ja se oli oikeesti aika outoa. Kai se triggeröi isästä jotain kohtia, sillä on paljon padottuna sisäänsä, kun ei sen perheessä olla mitään tunnekasvatuksia harrastettu. Ja iskä on vielä semmoinen kiltti mies jota on varmasti elämässään kiusattu, sinisilmäinen kun on.
Ja isän äiti, yli 90-vuotias muistisairas ja asuu nykyään jo hoitolaitoksessa. Ei taida useimmiten tunnistaa enää isääni, vaikka hän käy useimmin siellä äitiänsä tapaamassa. Mutta aina, kun mennään joku meistä lapsenlapsista omien lasten kanssa käymään, niin sen ajan Mummu on aina oma itsensä. Lapset laittaa jotenkin tsemppaamaan.
Samantyyppisen kohtaamisen sain kokea vuosi tai pari sitten. Olin menossa autolle ja parkkipaikalla oli myös ukki, mummi ja mummin sylissä pikkulapsi. Mummi höpötteli kuuluvalla äänellä, että tykkäätkö sinä mummista, tykkäätkö sinä ukista, tykkäätkö isistä, tykkäätkös äidistä. Kummasta tykkäät enemmän mummista vai jostain muusta? Tuletko mummin ja ukin luokse yö kylään ensi viikolla?
Koko ajan tuo mummo väsytti lasta noilla kysymyksillä, en ollut uskoa korviani, että voiko tosiaan olla noin höyrypää ihminen.
Kuuntelin ja ohi kulkiessani sylkäisin mummon kohdalla kuuluvasti. Siihen loppui mummelin löpinät.
Meillä loppui mummon ja lapsen kahdenkeskinen aika siihen, kun kuulin mummon kysyvän lapselta: kumpaa rakastat enemmän, mummoa vai äitiä. Äärimmäisen kamalaa lapselle, joka tietenkin rakastaa äitiään, mutta joutuu vastaamalla samalla loukkaamaan kysyjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina näiden vouhottajien pitää löytää tiensä näihin ketjuihin, ymmärrättekö, että olette rasittavia? Perustakaa oma ketju, jossa voitte haukkua "kamalia" miniöitänne, kuinka nyt se kielsi antamansa vastasyntyneelle perunaa, "Kyllä silloin kun minulla oli lapsia..."
Toisaalta eikö olisi ihana kun joku vauvan itselleen ottava "omaa aikaa" vauvan kanssa tarvitseva mummo selittäisi miksi toimii kuten toimii ja miksi kokee oikeudekseen ottaa vauvan omaksi ilokseen ja esim olla antamatta itkevää vauvaa vauvan vanhemmalle.
Mua kiinnostaa myös! Haluaisin kuulla selityksen sille miksi joku isoäiti kokee oikeudekseen ja sopivaksi käytökseksi sanoa vauvaa sylitellessään vastasyntyneen äidille "mene jo siitä, älä vahtaa"!? Ensikohtaaminen vielä kyseessä ja isoäiti aiemmin ihan ok tyyppi ollut.
No se voi olla ihan sitä että haluaa rauhassa höpötellä hupsuja ja ihailla sitä pientä vauvaa. Vaikka tuollanen kommentti ei kivaa käytöstä olekaan:/ onhan se eri juttu olla vauvan kanssa jos lapsen äiti istuu ja tarkkailee ihan vierellä.
Jos on jotain sellaista, mitä ei lapsen oman äidin edessä voi tehdä tai sanoa, niin yleensä siinä on jotain väärää tai vinksallaan.
Ööh, ei ihan noinkaan. Paitsi ääritapauksissa. Kivempi on sylittää vauvaa ja puhella "mitäsattuu" ja olla vaan, kahdestaan. Siinä ei ole mitään vinksallaan tietääkseni.. meidän suvussa tämä rauha on tapana antaa ja oma miniäkin sen jo ymmärtää. Viimeksi sai rauhassa laitella vaatekaappeja, lueskella ym. eipä tuo ainakaan valittanut ;)
Miksi mummon pitäisi saada "olla vaan" toisen naisen lapsen kanssa kahdestaan ja puhella sille mitä sattuu? Kuulostaa ihan siltä, että miniä ei ole enää jaksanut taistella teidän painostavaa sukuanne vastaan ja antaa nyt mummon tyydyttää omat tarpeensa vauvan avulla, kun kerran "miniäkin sen jo ymmärtää". Hyi olkoon mitä puhetta aikuisen ihmisen suusta.
Luuletko tosiaan, että miniäsi tulee onnelliseksi jostain vaatekaappien siivoamisesta ja lukemisesta? Herätys. Tiesitkö, että jotkut ihan oikeasti tekevät niitä lapsia sen takia, että saavat sen kunnian hoitaa ja hoivata, kasvata ja opastaa omaa jälkikasvuaan, ei siksi, että mummo saa leikkiä varaäitiä toisessa huoneessa sillä aikaa kun itse siivoilee jotain v*tun vaatekaappeja. Raivostuttavaa.
Tämä x1000. Kun "meidän suvulla on ollut tapana antaa äidille rauhaa", voi hyvä tavaton kun se äiti tuskin mitään muuta haluaa elämässään sillä hetkellä, kuin olla oman vastasyntyneen lapsensa kanssa. Eikö mummo voisi itse siivoilla niitä vaatekaappeja tai paistaa vaikka piirakan, tai laittaa pyykit koneeseen jos haluaa oikeasti auttaa. Kun äidillä on varmasti kädet täynnä työtä pienokaisen kanssa ihan ilman siivoustalkoitakin.. Ei se äidin ja lapsen erottaminen toisistaan palvele ketään muuta, kuin itsekästä mummoa itseään.
Näinpä. Minulla itselläni on aivan ihanat äiti ja anoppi (myös isä ja appi) ja he ovat tukeneet ja opastaneet minua ja miestäni, ja olenkin voinut vapautuneesti kysyä heiltä neuvoa esim vauvanhoitoon liittyvissä, itseä askarruttavissa asioissa. Asumme kaikki samalla kylällä, nii omat vanhemmat ja appivanhemmat pyysivät minua silloin vauva-aikaan useasti esim samalla kyydillä kauppaan ja heille syömään, kun mies oli palannut isyyslomalta töihin ja oli reissussa. Äitini käytti useasti koiriammekin lenkillä, kun olin vauvan kanssa kipeänä kotona. Isä ja appi kävivät toisinaan tekemässä lumitöitä ja joskus myös polttopuita. Olisin siis pärjännyt itsekseenkin, mutta tuntui lohdulliselta huomata, että ympärilläni on oikeasti turvallinen ja luotettava tukiverkosto.
En voi AP kuvitella, mitä käyt läpi. Muista vaan se, että tukea on monenlaista: on sellaista, joka on konkreettista apua, joka on oikeasti vilpitöntä ja vanhemmuuteen kannustavaa ja sitten on sitä näennäistä auttamista, jossa perimmäisenä tavoitteena on lytätä lapsen äitiä/vanhempia ja käyttää vauvaa opportunistisesti hyväkseen oman olemisensa pönkittämiseksi.
Pidä puolesi. Sinulla on täysi oikeus ja velvollisuus olla paras mahdollinen äiti lapsellesi. Vaikka se vaatisi leijonaemoilua ja mielensäpahoittamista!
Alue: Aihe vapaa
On kyllä taitava vastasyntynyt, kun sanoo jo "lakastan sinua".