Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.

Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?

Heitteillejättö.

Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.

On se erittäin huonoa vanhemmuutta.

Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.

Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.

Lapsen dumppaaminen ei ole hyvää vanhemmuutta.

Isovanhempia voi tervehtiä kyläilemällä. Ei sinne tarvitse hylätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nythän se on sitten nähty että nämä miniät tekevät kaikkensa ettei miehen perheen kanssa saisi olla missään tekemisessä. Nähdään lapsen isoäiti melkein mielisairaana. Vauva on jotain joka on vain miniän ja häntä näytetään maksua vastaan kerran vuodessa.. Selvää avioeromatskua nämä hirviöminiät. Minä, minä minä.  Normaaliperheet antavat aviomiehensä tavata äitiä ja isäänsä. Yleensä tuollainen miniä on itsestään niin kovin epävarma, että yrittää pitää perhekeskeistä miestään erossa rakkaistaan. Rakkaus ja halu pitää suvun vauvaa sylissä ei ole mikään sairaus, eikä se ole syy laittaa välit poikki. Tiedän tapauksen ,jossa nuoret isoäidit kilpailivat vauvan hoidosta. Ihan kiva aikuinen hänestäkin kasvoi.

Ai suvun vauva? Sinulla on äo varmaan täys kymppi.

Suvun vauva = sukuun kuuluva vauva, ainakin minä luen tuon niin. Mutta pitäähän siitäkin tietty raivo nostattaa.  Palstalle niin tyypillistä, että takerrutaan pariin sanaan, nostetaan ne irralleen ja suututaan sitten siitä koko kyökkipsykologin "ammattitaidolla".

Lapsi ei ole mikään kolhoosin maskotti. Vaan lapsi tarvitsee selkeän ensisijaisen hoitajan kehittyäkseen kunnolla.

Se että sukulaisilla on mt-ongelmia ei ole asia,jonka voi sälyttää maskotille.

Ei tietenkään ole kolhoosin maskotti. Eikä suku ole mikään kolhoosi. Mutta jostainhan ne vauvan äiti ja isä ovat kotoisin, eivät he ole itse itseään tehneet tai siinneet tyhjästä. Äiti ja isä on heilläkin.

Vai onko tosiaan nyt niin, että suomalainen ei nykyään hahmota sukulaissuhteita. Että on vain äiti, isä ja lapset eikä muita sukulaisia?

Tuollainen ajattelutapa, joka joillakin on, on sairas. Että kun minä olen sinut tehnyt niin olet minulle jotain velkaa. Kun se nimenomaan on toisinpäin. Lapsi ei ole voinut itse päättää haluaako tänne syntyä ja kenen lapseksi, mihinkä sukuun. Vanhemmilla on velvollisuuksia lapsilleen, ei lapsilla vanhemmilleen, ja siihen kuuluu osana se että aikanaan pitää osata päästää myös irti ja antaa lapsen olla aikuinen, tehdä itse omat päätöksensä.

On aivan hullua että jotkut kokevat omaavansa oikeuksia toisten lapsia kohtaan. Niitä ei todellakaan ole, ei vaikka kuinka oltaisiin sukua. Muut voivat omalla käytöksellään ansaita paikkansa lapsen elämässä mutta mitään oikeutta siihen ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.

Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?

Heitteillejättö.

Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.

On se erittäin huonoa vanhemmuutta.

Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.

Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.

Lapsen dumppaaminen ei ole hyvää vanhemmuutta.

Isovanhempia voi tervehtiä kyläilemällä. Ei sinne tarvitse hylätä.

Dumppaaminen ja hylkääminen ovat Sinun sanojasi - ei minun. Lapseni oli iloinen ja reipas hänet hakiessani.

Jos hän luulee, että sai toisen tilaisuuden oman lapsensa kanssa.

Tosin siitäkin voi herätä. Tai sitten antaa rakkautta, muttei sitä osaa kommunikoida siten, että kaikilla olisi hyvä.

Kaikkea sitä näkee ja kuulee! Ehdottomasti vauva nyt pois tuollaisen mummun läheisyydestä, kyllä noin pienelle äiti on ykkönen. 

Itse olen kolmen ihanan lapsen mummu <3 Poikani lapset ovat molemmat jo ala-asteikäisiä ja heidän kanssa tapaankin usein! Pyöräilevät välillä parikin kertaa kuukaudessa minun ja pappansa luo viikonloppua viettämään. Miten tämä on mahdollista? No, siten että nuo vauvavuodet annoin poikani ja miniäni tutustua rauhassa uuteen tulokkaaseen, pysyttelin taka-alalla niin hyvin kuin maltoin. Tunsin itseni hyvin tungettelevaksi, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi ja soitin viikottain että saako taas tulla vauvaa katsomaan. Ikinä ei kumpikaan kieltänyt ja olin tästä niin iloinen, että halusin ehdottomasti pitää välit näin hyvänä = vein usein mukanani ruokaa, viivyin kohtuullisen ajan, pidin tyttöä sylissä silloin kun tarjottiin... Luotan täysin fiksuun poikaani ja ihanaan miniääni kasvattajana, toki itse olen tehnyt monia asioita toisin mutta lapsenlapsilleni en koskaan kritisoi hänen vanhempiensa tapoja, tätä teki oma anoppini ihan tarpeeksi.  

Meillä kunnioitus toimii molempiin suuntiin. Minä ja pappa vietämme hyvin mielellämme aikaa jokaisen lapsenlapsemme ja toki oman lapsemme kanssa, molempien rajoja kunnioittaen. Niin ihanaa ja ainutlaatuista kuin se vastasyntyneen vauvan nuuhkuttelu ja sylkyttely onkin, niin kouluikäisten kanssa onkin jo huomattavasti helpompi treffata, kun ei ole mitään herkkiä imetysasioita tai kiintymyssuhteen muodostamista ja lapset liikkuvat kätevästi omilla pyörillään. Toisaalta me pidämme kovasti matkustelusta ja teemme reissuja mahdollisimman usein, joten vastaavasti olen tyytyväinen ettei kukaan oleta että me olemme aina valmiita ottamaan lapset hoitoon, aina ei mummukaan ole kotona :) 

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen, kun joku kirjoitti koiristaan, miten meillä kävi raskausaikana lemmikkien kanssa. 

Meillä oli ja on vieläkin kissoja. Heti kun mummo kuuli raskaudesta, ensimmäinen reaktionsa oli itku järkytyksestä. Hän siis vihasi minua aika avoimesti, nykyään piilovihaa mutta mielistelee jotta välit säilyisivät edes jonkinlaisina. Itkua jatkui monta minuuttia, eikä häneen saanut mitään kontaktia, joten jätimme sitten pillittämään yksinään.

Kun seuraavaksi näimme, vihjaili abortista. Minä en jäänyt kuuntelemaan ja mies jäi möykkäämään äidilleen asiasta, olin kokenut keskenmenon ennen tätä raskautta, lapsi oli suunniteltu ja toivottu, joten tuo satutti. 

Kolmannella kerralla oli hyväksynyt, että lapsi meille tulee. Kysyi heti meidät nähdessään, että mitä aiomme tehdä kissoille. Hämmentyneenä totesimme, ettemme mitään, miksi pitäisi. Kissat kuulemma tappavat vauvan ihan varmasti, aiheuttavat tälle tappavan allergian, tukehduttavat vauvan, hän on lukenut että kissojen kakassa on vaarallista ainetta vauvoille ja raskaana oleville, vähintään kissat nyt ainakin käyvät vauvan kimppuun ja raapivat silmät päästä.

Tätä kissa vouhotusta jatkuikin sitten synnytykseen asti ja vielä senkin jälkeen, joka ikisessä puhelussa ja joka ikinen kerta kun näimme. Laittoi asiasta viestejä ja soitteli ja jätti ääniviestejä. Aina sama laulu, "joko ootte hävittäneet kissat, joko ootte päättäneet mihin laitatte ne".Hänellä oli ties miten monta hyvää ideaa kissoille. Näitä olivat mm. löytöeläintaloon vieminen kodittomina, vapaaksi päästäminen jotta joku elukka vie ne, hänen kaverinsa on hankkimassa kissaa, annetaan hänelle kissat, myydään kissat, lopetetaan kissat ja kaikkein törkeimpänä ehdotti, että annetaan kissat hänen kaverilleen, joka on metsästäjä, niin meidän ei tarvitse murehtia niiden hävittämisestä. 

Kerran hän soitti meille, että oli kaupungissa ja hänellä oli todella tärkeää asiaa. Olimme siellä suunnalla muutenkin, joten kävimme sitten katsomassa, mikä niin tärkeä asiansa oikein oli. Hän oli meitä odottamassa jonkun tuttunsa kanssa, jolla oli eläinten turvatalo tai vastaava ja oli sopinut hänen kanssaan, että kissamme menevät sinne. Kesti hetken tajuta, että mistä ihmeestä tämä hänen kaverinsa puhuu, kunnes kysyi milloin tuomme kissat. Tuo oli aivan törkeyden huippu tässä kissa-asiassa anopilta, ei käynyt mielessä että olisi saanut tuollaista päähänsä.

Vielä tänä päivänä lapsi ja kissat ovat kaikki täysissä sielun ja ruumiin voimissaan kotona, eivätkä kissat myöskään koskaan käyneet lapsen kimppuun. Lapsi oli jo 3v, kun anoppi vieläkin jankutti kissojen hävittämisestä. Silloin hän oli saanut päähänsä, että hankimme toisen lapsen, jonka kimppuun ne aivan varmasti käyvät suojellakseen esikoista. 

Tuollaisen täysin älyvapaan sekoilun ja toisen ihmisen kissojen turvataloon lupaamisen jälkeen olisin pistänyt viimeistään välit täysin poikki. Aivan uskomatonta toisten asioihin puuttumista. Miksi te ette ole pistäneet välejä poikki häneen, anoppisihan on hullu?

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea sitä näkee ja kuulee! Ehdottomasti vauva nyt pois tuollaisen mummun läheisyydestä, kyllä noin pienelle äiti on ykkönen. 

Itse olen kolmen ihanan lapsen mummu <3 Poikani lapset ovat molemmat jo ala-asteikäisiä ja heidän kanssa tapaankin usein! Pyöräilevät välillä parikin kertaa kuukaudessa minun ja pappansa luo viikonloppua viettämään. Miten tämä on mahdollista? No, siten että nuo vauvavuodet annoin poikani ja miniäni tutustua rauhassa uuteen tulokkaaseen, pysyttelin taka-alalla niin hyvin kuin maltoin. Tunsin itseni hyvin tungettelevaksi, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi ja soitin viikottain että saako taas tulla vauvaa katsomaan. Ikinä ei kumpikaan kieltänyt ja olin tästä niin iloinen, että halusin ehdottomasti pitää välit näin hyvänä = vein usein mukanani ruokaa, viivyin kohtuullisen ajan, pidin tyttöä sylissä silloin kun tarjottiin... Luotan täysin fiksuun poikaani ja ihanaan miniääni kasvattajana, toki itse olen tehnyt monia asioita toisin mutta lapsenlapsilleni en koskaan kritisoi hänen vanhempiensa tapoja, tätä teki oma anoppini ihan tarpeeksi.  

Meillä kunnioitus toimii molempiin suuntiin. Minä ja pappa vietämme hyvin mielellämme aikaa jokaisen lapsenlapsemme ja toki oman lapsemme kanssa, molempien rajoja kunnioittaen. Niin ihanaa ja ainutlaatuista kuin se vastasyntyneen vauvan nuuhkuttelu ja sylkyttely onkin, niin kouluikäisten kanssa onkin jo huomattavasti helpompi treffata, kun ei ole mitään herkkiä imetysasioita tai kiintymyssuhteen muodostamista ja lapset liikkuvat kätevästi omilla pyörillään. Toisaalta me pidämme kovasti matkustelusta ja teemme reissuja mahdollisimman usein, joten vastaavasti olen tyytyväinen ettei kukaan oleta että me olemme aina valmiita ottamaan lapset hoitoon, aina ei mummukaan ole kotona :) 

Tästä tulee hyvä mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käske miehen puhua äitinsä kanssa, se voisi olla helpompaa, kuin joka kerralla puuttua johonkin asiaan. Kerralla sanoisi kaiken, miten tästä eteenpäin toimitaan. Ja lopettakaa ne viikoittaiset kyläilyt, vauva ei niitä tarvitse. Voitte mummollekin sanoa sen, se ei asiaa muuta, että hän tarvitsee niitä, koska vauva on tärkein.

Tuon linjan myötä välit katkeavat, varaudun henkisesti siihen :(

ap

Mutta haittaako se? Kertomasi perusteella perheellesi ja varsinkin vauvallesi on parasta elää kaukana tuosta häiriintyneestä mummosta. Hän etsiköön terapialelunsa muualta.

Hämmentävä ketju. Mikähän on mennyt pieleen aikoinaan tämän mummosukupolven kasvatuksessa tai elämässä? Omat kokemukseni ovat paljon lievempiä kuin pahimmat täällä, mutta oma äitini suuttui tosissaan minulle viime kesänä Muumimaailmassa kun otin 1-vuotiaani syliin kierreportaissa. Tilanne tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, kuin koko ihmisen persoona olisi hetkeksi muuttunut. Äitini kivahti että päästä se lapsi maahan, en päästänyt. Sen jälkeen mummo liimaantui taaperon kylkeen ja piti kädestä vaikkei tämä olisi tahtonut ja höpötti, ettei olisi pitänyt ottaa äitiä mukaan ollenkaan.

Myöhemmin syksyllä mummo meni täysin pois tolaltaan kun meillä oli sähkökatko hänen ollessaan kylässä, ja hänen oli pitänyt lähteä kotiin. Hän sanoi ahdistuneena, ettei hän uskalla jättää lapsia sähkökatkon ajaksi meidän luoksemme. Mitään hätää ei ollut. Todella häiriintynyttä settiä. Jonkinlainen sukupolvikokemus näitä mummoja varmasti yhdistää, ainakin rajattomuuden ongelmat. He saattoivat olla vanhempiensa omaisuutta, sitten olimme me heidän lapsinaan ja nyt lapsenlapsetkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen, kun joku kirjoitti koiristaan, miten meillä kävi raskausaikana lemmikkien kanssa. 

Meillä oli ja on vieläkin kissoja. Heti kun mummo kuuli raskaudesta, ensimmäinen reaktionsa oli itku järkytyksestä. Hän siis vihasi minua aika avoimesti, nykyään piilovihaa mutta mielistelee jotta välit säilyisivät edes jonkinlaisina. Itkua jatkui monta minuuttia, eikä häneen saanut mitään kontaktia, joten jätimme sitten pillittämään yksinään.

Kun seuraavaksi näimme, vihjaili abortista. Minä en jäänyt kuuntelemaan ja mies jäi möykkäämään äidilleen asiasta, olin kokenut keskenmenon ennen tätä raskautta, lapsi oli suunniteltu ja toivottu, joten tuo satutti. 

Kolmannella kerralla oli hyväksynyt, että lapsi meille tulee. Kysyi heti meidät nähdessään, että mitä aiomme tehdä kissoille. Hämmentyneenä totesimme, ettemme mitään, miksi pitäisi. Kissat kuulemma tappavat vauvan ihan varmasti, aiheuttavat tälle tappavan allergian, tukehduttavat vauvan, hän on lukenut että kissojen kakassa on vaarallista ainetta vauvoille ja raskaana oleville, vähintään kissat nyt ainakin käyvät vauvan kimppuun ja raapivat silmät päästä.

Tätä kissa vouhotusta jatkuikin sitten synnytykseen asti ja vielä senkin jälkeen, joka ikisessä puhelussa ja joka ikinen kerta kun näimme. Laittoi asiasta viestejä ja soitteli ja jätti ääniviestejä. Aina sama laulu, "joko ootte hävittäneet kissat, joko ootte päättäneet mihin laitatte ne".Hänellä oli ties miten monta hyvää ideaa kissoille. Näitä olivat mm. löytöeläintaloon vieminen kodittomina, vapaaksi päästäminen jotta joku elukka vie ne, hänen kaverinsa on hankkimassa kissaa, annetaan hänelle kissat, myydään kissat, lopetetaan kissat ja kaikkein törkeimpänä ehdotti, että annetaan kissat hänen kaverilleen, joka on metsästäjä, niin meidän ei tarvitse murehtia niiden hävittämisestä. 

Kerran hän soitti meille, että oli kaupungissa ja hänellä oli todella tärkeää asiaa. Olimme siellä suunnalla muutenkin, joten kävimme sitten katsomassa, mikä niin tärkeä asiansa oikein oli. Hän oli meitä odottamassa jonkun tuttunsa kanssa, jolla oli eläinten turvatalo tai vastaava ja oli sopinut hänen kanssaan, että kissamme menevät sinne. Kesti hetken tajuta, että mistä ihmeestä tämä hänen kaverinsa puhuu, kunnes kysyi milloin tuomme kissat. Tuo oli aivan törkeyden huippu tässä kissa-asiassa anopilta, ei käynyt mielessä että olisi saanut tuollaista päähänsä.

Vielä tänä päivänä lapsi ja kissat ovat kaikki täysissä sielun ja ruumiin voimissaan kotona, eivätkä kissat myöskään koskaan käyneet lapsen kimppuun. Lapsi oli jo 3v, kun anoppi vieläkin jankutti kissojen hävittämisestä. Silloin hän oli saanut päähänsä, että hankimme toisen lapsen, jonka kimppuun ne aivan varmasti käyvät suojellakseen esikoista. 

Tuollaisen täysin älyvapaan sekoilun ja toisen ihmisen kissojen turvataloon lupaamisen jälkeen olisin pistänyt viimeistään välit täysin poikki. Aivan uskomatonta toisten asioihin puuttumista. Miksi te ette ole pistäneet välejä poikki häneen, anoppisihan on hullu?

Välit ovat kyllä poikki, siihen vaikutti moni asia, myös tuo kissa jupakka. Ennen täydellistä välien katkaisua näimme anoppia lapsen syntymän jälkeen muutamia kertoja siihen asti, kun lapsi täytti 3v. Sitten meno äityi niin hulluksi, että lopetettiin sitten sekin vähäinen näkeminen ja siitäkös poru syntyi, miten ilkeä miniä ei anna hänen olla enää yhtään lapsenlapsensa kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea sitä näkee ja kuulee! Ehdottomasti vauva nyt pois tuollaisen mummun läheisyydestä, kyllä noin pienelle äiti on ykkönen. 

Itse olen kolmen ihanan lapsen mummu <3 Poikani lapset ovat molemmat jo ala-asteikäisiä ja heidän kanssa tapaankin usein! Pyöräilevät välillä parikin kertaa kuukaudessa minun ja pappansa luo viikonloppua viettämään. Miten tämä on mahdollista? No, siten että nuo vauvavuodet annoin poikani ja miniäni tutustua rauhassa uuteen tulokkaaseen, pysyttelin taka-alalla niin hyvin kuin maltoin. Tunsin itseni hyvin tungettelevaksi, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi ja soitin viikottain että saako taas tulla vauvaa katsomaan. Ikinä ei kumpikaan kieltänyt ja olin tästä niin iloinen, että halusin ehdottomasti pitää välit näin hyvänä = vein usein mukanani ruokaa, viivyin kohtuullisen ajan, pidin tyttöä sylissä silloin kun tarjottiin... Luotan täysin fiksuun poikaani ja ihanaan miniääni kasvattajana, toki itse olen tehnyt monia asioita toisin mutta lapsenlapsilleni en koskaan kritisoi hänen vanhempiensa tapoja, tätä teki oma anoppini ihan tarpeeksi.  

Meillä kunnioitus toimii molempiin suuntiin. Minä ja pappa vietämme hyvin mielellämme aikaa jokaisen lapsenlapsemme ja toki oman lapsemme kanssa, molempien rajoja kunnioittaen. Niin ihanaa ja ainutlaatuista kuin se vastasyntyneen vauvan nuuhkuttelu ja sylkyttely onkin, niin kouluikäisten kanssa onkin jo huomattavasti helpompi treffata, kun ei ole mitään herkkiä imetysasioita tai kiintymyssuhteen muodostamista ja lapset liikkuvat kätevästi omilla pyörillään. Toisaalta me pidämme kovasti matkustelusta ja teemme reissuja mahdollisimman usein, joten vastaavasti olen tyytyväinen ettei kukaan oleta että me olemme aina valmiita ottamaan lapset hoitoon, aina ei mummukaan ole kotona :) 

❤️❤️❤️❤️ Tämä viesti todellakin valaa uskoa siihen, että ihania mummoja ja ukkeja on todella olemassa! Kiitos viestistäsi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea sitä näkee ja kuulee! Ehdottomasti vauva nyt pois tuollaisen mummun läheisyydestä, kyllä noin pienelle äiti on ykkönen. 

Itse olen kolmen ihanan lapsen mummu <3 Poikani lapset ovat molemmat jo ala-asteikäisiä ja heidän kanssa tapaankin usein! Pyöräilevät välillä parikin kertaa kuukaudessa minun ja pappansa luo viikonloppua viettämään. Miten tämä on mahdollista? No, siten että nuo vauvavuodet annoin poikani ja miniäni tutustua rauhassa uuteen tulokkaaseen, pysyttelin taka-alalla niin hyvin kuin maltoin. Tunsin itseni hyvin tungettelevaksi, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi ja soitin viikottain että saako taas tulla vauvaa katsomaan. Ikinä ei kumpikaan kieltänyt ja olin tästä niin iloinen, että halusin ehdottomasti pitää välit näin hyvänä = vein usein mukanani ruokaa, viivyin kohtuullisen ajan, pidin tyttöä sylissä silloin kun tarjottiin... Luotan täysin fiksuun poikaani ja ihanaan miniääni kasvattajana, toki itse olen tehnyt monia asioita toisin mutta lapsenlapsilleni en koskaan kritisoi hänen vanhempiensa tapoja, tätä teki oma anoppini ihan tarpeeksi.  

Meillä kunnioitus toimii molempiin suuntiin. Minä ja pappa vietämme hyvin mielellämme aikaa jokaisen lapsenlapsemme ja toki oman lapsemme kanssa, molempien rajoja kunnioittaen. Niin ihanaa ja ainutlaatuista kuin se vastasyntyneen vauvan nuuhkuttelu ja sylkyttely onkin, niin kouluikäisten kanssa onkin jo huomattavasti helpompi treffata, kun ei ole mitään herkkiä imetysasioita tai kiintymyssuhteen muodostamista ja lapset liikkuvat kätevästi omilla pyörillään. Toisaalta me pidämme kovasti matkustelusta ja teemme reissuja mahdollisimman usein, joten vastaavasti olen tyytyväinen ettei kukaan oleta että me olemme aina valmiita ottamaan lapset hoitoon, aina ei mummukaan ole kotona :) 

❤️❤️❤️❤️ Tämä viesti todellakin valaa uskoa siihen, että ihania mummoja ja ukkeja on todella olemassa! Kiitos viestistäsi!

Kyllä, ja siihen, ettei luodakseen hyvät ja läheiset suhteet lapsenlapsiin tarvitse olla alvariinsa niitä hoitamassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen, kun joku kirjoitti koiristaan, miten meillä kävi raskausaikana lemmikkien kanssa. 

Meillä oli ja on vieläkin kissoja. Heti kun mummo kuuli raskaudesta, ensimmäinen reaktionsa oli itku järkytyksestä. Hän siis vihasi minua aika avoimesti, nykyään piilovihaa mutta mielistelee jotta välit säilyisivät edes jonkinlaisina. Itkua jatkui monta minuuttia, eikä häneen saanut mitään kontaktia, joten jätimme sitten pillittämään yksinään.

Kun seuraavaksi näimme, vihjaili abortista. Minä en jäänyt kuuntelemaan ja mies jäi möykkäämään äidilleen asiasta, olin kokenut keskenmenon ennen tätä raskautta, lapsi oli suunniteltu ja toivottu, joten tuo satutti. 

Kolmannella kerralla oli hyväksynyt, että lapsi meille tulee. Kysyi heti meidät nähdessään, että mitä aiomme tehdä kissoille. Hämmentyneenä totesimme, ettemme mitään, miksi pitäisi. Kissat kuulemma tappavat vauvan ihan varmasti, aiheuttavat tälle tappavan allergian, tukehduttavat vauvan, hän on lukenut että kissojen kakassa on vaarallista ainetta vauvoille ja raskaana oleville, vähintään kissat nyt ainakin käyvät vauvan kimppuun ja raapivat silmät päästä.

Tätä kissa vouhotusta jatkuikin sitten synnytykseen asti ja vielä senkin jälkeen, joka ikisessä puhelussa ja joka ikinen kerta kun näimme. Laittoi asiasta viestejä ja soitteli ja jätti ääniviestejä. Aina sama laulu, "joko ootte hävittäneet kissat, joko ootte päättäneet mihin laitatte ne".Hänellä oli ties miten monta hyvää ideaa kissoille. Näitä olivat mm. löytöeläintaloon vieminen kodittomina, vapaaksi päästäminen jotta joku elukka vie ne, hänen kaverinsa on hankkimassa kissaa, annetaan hänelle kissat, myydään kissat, lopetetaan kissat ja kaikkein törkeimpänä ehdotti, että annetaan kissat hänen kaverilleen, joka on metsästäjä, niin meidän ei tarvitse murehtia niiden hävittämisestä. 

Kerran hän soitti meille, että oli kaupungissa ja hänellä oli todella tärkeää asiaa. Olimme siellä suunnalla muutenkin, joten kävimme sitten katsomassa, mikä niin tärkeä asiansa oikein oli. Hän oli meitä odottamassa jonkun tuttunsa kanssa, jolla oli eläinten turvatalo tai vastaava ja oli sopinut hänen kanssaan, että kissamme menevät sinne. Kesti hetken tajuta, että mistä ihmeestä tämä hänen kaverinsa puhuu, kunnes kysyi milloin tuomme kissat. Tuo oli aivan törkeyden huippu tässä kissa-asiassa anopilta, ei käynyt mielessä että olisi saanut tuollaista päähänsä.

Vielä tänä päivänä lapsi ja kissat ovat kaikki täysissä sielun ja ruumiin voimissaan kotona, eivätkä kissat myöskään koskaan käyneet lapsen kimppuun. Lapsi oli jo 3v, kun anoppi vieläkin jankutti kissojen hävittämisestä. Silloin hän oli saanut päähänsä, että hankimme toisen lapsen, jonka kimppuun ne aivan varmasti käyvät suojellakseen esikoista. 

Tuollaisen täysin älyvapaan sekoilun ja toisen ihmisen kissojen turvataloon lupaamisen jälkeen olisin pistänyt viimeistään välit täysin poikki. Aivan uskomatonta toisten asioihin puuttumista. Miksi te ette ole pistäneet välejä poikki häneen, anoppisihan on hullu?

Välit ovat kyllä poikki, siihen vaikutti moni asia, myös tuo kissa jupakka. Ennen täydellistä välien katkaisua näimme anoppia lapsen syntymän jälkeen muutamia kertoja siihen asti, kun lapsi täytti 3v. Sitten meno äityi niin hulluksi, että lopetettiin sitten sekin vähäinen näkeminen ja siitäkös poru syntyi, miten ilkeä miniä ei anna hänen olla enää yhtään lapsenlapsensa kanssa. 

Kommentoin vielä, ettei joku takerru ensimmäisen viestini ensimmäiseen osaan. Muutan aina pieniä yksityiskohtia tänne kirjoittaessani, vaikka näin räikeässä tapauksessa varmasti ne tunnistavat, jotka tapauksesta tietävät. Se on silti tapa, joten muutan aina pieniä ykistyiskohtia, kuten tässä esim. lapsen iän ja muutaman muun pienen asian.

Luota intuitioon. Mummo ei kuulosta herttaiselta, vaan epävakaalta eikä kuulosta ihan terveeltä toiminnalta.  Älä missään nimessä anna mummolle vauvaa yöksi. Jos tilanne lähtee käsistä  niin harvenna näkemistä. Millainen on miehesi lapsuus? Pitääkö hän itse äitiään ahdistavana?

Olisit iloinen, että lapsella on mummo joka välittää. Älä itse takerru lapseesi koko ajan vaan hyväksy se, että hänen elämässään on ja pitääkin olla muitakin hänelle tärkeitä ihmisiä kuin äiti.

Relaa vähän ja ota itsellesi omaa aikaa kun lapsi on mummon hoidossa.

Kieltämättä AP n anoppi elää liikaa vauvan kautta. Kuitenkin AP itse on kovin epäkohtelias koska mummo vielä työelämässä olevana voi elää vielä 40 v jolloin itse olet jo vanha. Kannattaa yrittää pitää asialliset välit. Jos olet kotielätti voit tietysti olla lapsen kanssa sulkien tämän omaan maailmaasi. Jos olet töissä voit tarvita mummoa käytännön hoidoissa. Lapselle isovanhemmat ovat tärkeitä. Voit myös sairastua ja kuolla jolloin mummoa tarvitaan vaikka kotisi hoidossa. Hän voi myös jättää teidät ilman rajoja.

Yritä puhua anopille asiallisesti srlittäen kantasi. Ettekö voisi tehdä kompromisseja. Miehesi tehtävä olisi.

mummo jolla hyvät välit kirjoitti:

Kieltämättä AP n anoppi elää liikaa vauvan kautta. Kuitenkin AP itse on kovin epäkohtelias koska mummo vielä työelämässä olevana voi elää vielä 40 v jolloin itse olet jo vanha. Kannattaa yrittää pitää asialliset välit. Jos olet kotielätti voit tietysti olla lapsen kanssa sulkien tämän omaan maailmaasi. Jos olet töissä voit tarvita mummoa käytännön hoidoissa. Lapselle isovanhemmat ovat tärkeitä. Voit myös sairastua ja kuolla jolloin mummoa tarvitaan vaikka kotisi hoidossa. Hän voi myös jättää teidät ilman rajoja.

Yritä puhua anopille asiallisesti srlittäen kantasi. Ettekö voisi tehdä kompromisseja. Miehesi tehtävä olisi.

Miten se töissäkäyvä mummo voisi tuössänäyvää äitiä auttaa???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.

Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?

Heitteillejättö.

Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.

On se erittäin huonoa vanhemmuutta.

Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.

Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.

Eri vastaaja, mutta ei oo mielipideasioista kysymys, vaan oikeasti vakavista kiintymys- ja vuorovaikutussuhde ongelmista, joita lapsellesi noin aiheutat.

Aiheutat riskitekijän lapsesi elämään, kun hän ei saa muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta sinuun, vauva ei ole valmis vielä tuollaiseen.

Nyt voit joko jäädä jankkaamaan tai katsoa peiliin ja alkaa huolehtia vauvastasi niin hyvin kun mahdollista ja luoda häneen niin turvallinen kiintymyssuhde kuin mahdollista, koska nämä asiat vaikuttavat lapsen tulevaan kehitykseen.

T yo psykan opiskelija (kehityspsykologia erit. sivuaa tätä koko ketjun aihetta), kommentoin tänne aiemminkin vuorovaikutussuhteesta mummon suhteen ja kuinka hän muodostaa riskitekijän ap lapsen kehitykselle

Mahd. Kirjoitusvirheet johtuvat phonen pienestä näppäimistöstä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.

Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?

Heitteillejättö.

Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.

On se erittäin huonoa vanhemmuutta.

Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.

Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.

Lapsen dumppaaminen ei ole hyvää vanhemmuutta.

Isovanhempia voi tervehtiä kyläilemällä. Ei sinne tarvitse hylätä.

Dumppaaminen ja hylkääminen ovat Sinun sanojasi - ei minun. Lapseni oli iloinen ja reipas hänet hakiessani.

Se, että vauva on iloinen ja reipas hakiessasi hänet hänelle ei ensisijaisesta ympäristöstään ja ei ensisijaisen huoltajansa luota valitettavasti kielii juurikin kiintymyssuhdeongelmista. Nimittäin Välttelevästä kiintymyssuhteesta, lyhyesti: Huoltaja ollut toistuvasti hylkäävä, epäsensitiivinen, lapsi ei halua ”hermostuttaa” vanhempaa, peittää omaa tarvitsevuuttaan. Reaktio vieraaseen: vieras (eli mummo, tuossa iässä ensisijaisista huoktajista kaikki muut ovat vielä vieraita) ei herätä stressiä ja saattaa turvautua vieraaseen.

Normaali lapsi stressaantuu tuon ikäisenä kun äiti/ens.sijainen huoltaja poistuu.

T psykan opiskelija

Vierailija kirjoitti:

Olisit iloinen, että lapsella on mummo joka välittää. Älä itse takerru lapseesi koko ajan vaan hyväksy se, että hänen elämässään on ja pitääkin olla muitakin hänelle tärkeitä ihmisiä kuin äiti.

Relaa vähän ja ota itsellesi omaa aikaa kun lapsi on mummon hoidossa.

Ihan kuin välittävä mummo tai isovanhempi olisi joku poikkeus johon pitäisi kaikella epätoivolla tarttua jos sellainen sattuu eteen? Kyllä tuollainen roikkuja on yhtälailla ääripää kuin sellainen joka ei välitä ja jolla ei ole aikaa.