Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän se on sitten nähty että nämä miniät tekevät kaikkensa ettei miehen perheen kanssa saisi olla missään tekemisessä. Nähdään lapsen isoäiti melkein mielisairaana. Vauva on jotain joka on vain miniän ja häntä näytetään maksua vastaan kerran vuodessa.. Selvää avioeromatskua nämä hirviöminiät. Minä, minä minä. Normaaliperheet antavat aviomiehensä tavata äitiä ja isäänsä. Yleensä tuollainen miniä on itsestään niin kovin epävarma, että yrittää pitää perhekeskeistä miestään erossa rakkaistaan. Rakkaus ja halu pitää suvun vauvaa sylissä ei ole mikään sairaus, eikä se ole syy laittaa välit poikki. Tiedän tapauksen ,jossa nuoret isoäidit kilpailivat vauvan hoidosta. Ihan kiva aikuinen hänestäkin kasvoi.
Ai suvun vauva? Sinulla on äo varmaan täys kymppi.
Suvun vauva = sukuun kuuluva vauva, ainakin minä luen tuon niin. Mutta pitäähän siitäkin tietty raivo nostattaa. Palstalle niin tyypillistä, että takerrutaan pariin sanaan, nostetaan ne irralleen ja suututaan sitten siitä koko kyökkipsykologin "ammattitaidolla".
Lapsi ei ole mikään kolhoosin maskotti. Vaan lapsi tarvitsee selkeän ensisijaisen hoitajan kehittyäkseen kunnolla.
Se että sukulaisilla on mt-ongelmia ei ole asia,jonka voi sälyttää maskotille.
Ei tietenkään ole kolhoosin maskotti. Eikä suku ole mikään kolhoosi. Mutta jostainhan ne vauvan äiti ja isä ovat kotoisin, eivät he ole itse itseään tehneet tai siinneet tyhjästä. Äiti ja isä on heilläkin.
Vai onko tosiaan nyt niin, että suomalainen ei nykyään hahmota sukulaissuhteita. Että on vain äiti, isä ja lapset eikä muita sukulaisia?
Totta kai lapsella on myös isovanhemmat. Ja heidän olisi syytä tietää oma roolinsa ja paikkansa lapsen elämässä, jos meinasivat siinä pysyä osallisina, eikä alkaa sooloilla mm. ap:n kertomalla taballa. Isovanhemmuus ei automaattisesti anna oikeutta käyttäytyä miten sattuu, ja sukulaisista kun ei valitettavasti pakko tykätä tai heidän kanssaan olla tekemisissä vain siksi koska he sattuvat olemaan sukua. Tätä asiaa on monien isovanhempien ilmeisesti vaikea ymmärtää. Sukuaan ei voi kukaan valita, mutta läheisensä voi. Pääasia lapsen kannalta on se, että ympärillä on tasapainoisia, turvallisia aikuisia, olivat he sitten sukua tai eivät. Näin se vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vinkkinä kaikille mummoista kärsiville, että mummoista pääsee kyllä eroon, jos haluaa. Sanokaa ja tehkää jotain loukkaavaa, niin jonkin ajan päästä muori todennäköisesti jättää häiritsemättä teitä.
Itse en vielä ole mummo eikä minusta todennäköisesti sellaista tulekaan, mutta vähän outo asenne tässä keskustelussa minusta on.
Ymmärrän mummon höpsähtämisen lapsenlapsen. Toisaalta en hyväksy enkä ymmärrä sitä, että mummo tai kukaan muukaan yrittää omia lapsen. Asia pitäisi saada korjattua jotenkin.
Äärikeino on tietysti yksinkertainen. Näyttäkää mummolle vaikka tämä keskusteluketju, niin eiköhän mummo ota etäisyyttä.
TAI sitten käy entistäkin aggressiivisemmaksi, koska ei enää edes yritä teeskennellä ystävällistä ihmiselle, joka katalasti haukkuu häntä. Samalla tästä saa kehitettyä ”huolen” äidin jaksamisesta.
Been there done that.
Minkä ikäisenä te olette tehneet sen lapsen, te kenellä näitä rajattomia mummoja on?
Oma äiti on yrittänyt.
Heti ekalla vierailulla yritti saada minut ja miehen lähtemään jonnekin, omalle ajalle. Halusi siis olla lapsen kanssa kahden. No ei lähdetty.
Oli menossa toiseen huoneeseen lapsen kanssa. No sanottiin vain että älä vie sitä mihinkään.
Jos lapsi itki otin takaisin omaan syliin.
Kun lapsi nukkui, niin oli kytiksellä jos pääsisi ekana paikalle. Minä sanoin että älä mene, minä menen.
Kärtti viereen nukkumaan. No sanottiin että ei tule.
Jne.
Mutta. Minä ja mies oltiin vähän päälle 30 kun lapsi syntyi. Molemmat aikuisia, eikä muutenkaan kenenkään komennettavissa. Kun mun äiti yritti aloittaa, niin meidän asenne ja äänensävy oli sellaiset että asiassa ei ollut mitään puhuttavaa. Yritti ja yritti, mutta ei se onnistunut kun me ei annettu.
Välit on mitä ne on aina olleet. Ei mitenkään läheiset, mutta olemassa. Edelleen käydään vuoroin vieraissa. Ja sitten kun lapsi oli lähempänä 4v, niin sitten lapsi itse mummon viereen nukkumaan. No sai mennä kun itse halusi. Muutenkin me ollaan menty sillä asenteella, että lapsi ensin. Yritetään pitää välit, jos tuntisi isovanhempansa, mutta me määrätään kaikesta.
Ongelma on varmaan niillä, jotka on nuoria ja/tai epävarmoja. Toki mä tiesin jo etukäteen äitini, ja että on rajaton. Joten yhtään ei saanut alusta alkaen ikinä mitään periksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites mummon vointi näin yleensä? Kuullostaa, että voi olla jotain masennusta tai kriisiä taustalla. Hän voi ihan vaikka kokea jääneensä poikansa elämässä ulkopuoliseksi tai pelkää jäävänsä. Pojalla nyt oma perhe. Vaikka se on ihanaa, se voi olla myös pelottavaa. Entäs teillä yleensä? Miten te itse voitte?
Ei tietenkään vauva hoida ns. mummoaan, mutta teidänkin asennoituminen asiaan voi vaikuttaa isosti. Onko teidän välit esim kärsineet ? Se, että et luota mummon kykyyn hoitaa lasta välittyisi itselleni sellaisena, että se varmasti näkyy mummollekin kivuliaana.
Mummosta voi oikeasti olla iso apu. Sitten kun vauva-arki on takana, olisi varmaan teistäkin kivaa saada joskus omaa aikaa. Jos bondaus ei tapahdu nyt, ei se vanhemmallakaan iällä ole sitten helppoa. Eli oma asennekin nyt tsekkiin. Mikä siinä pelottaa jos mummo hoitaa lasta?Voisiko olla jotain hyötyäkin?
Nimenomaan se vauva bondaa muiden kanssa enempi vasta vauvavuoden jälkeen. Yli-innokkuus vauvavuonna ei edistä vauvan ja mummon suhdetta vauvan puolelta yhtään sen enempää.
Heh meidän 4v ei edelleenkään viihdy kahden tällaisen yli-innokkaan sukulaisen lähellä, jotka aloittivat sekoilun vauva-aikana. Olen kyllä salaa tyytyväinen, että juuri se sensitiivinen, lapsen tarpeita ja henkilökohtaista tilaa kunnioittava, kummi on se ykkönen vanhempien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä te olette tehneet sen lapsen, te kenellä näitä rajattomia mummoja on?
Oma äiti on yrittänyt.
Heti ekalla vierailulla yritti saada minut ja miehen lähtemään jonnekin, omalle ajalle. Halusi siis olla lapsen kanssa kahden. No ei lähdetty.
Oli menossa toiseen huoneeseen lapsen kanssa. No sanottiin vain että älä vie sitä mihinkään.
Jos lapsi itki otin takaisin omaan syliin.
Kun lapsi nukkui, niin oli kytiksellä jos pääsisi ekana paikalle. Minä sanoin että älä mene, minä menen.
Kärtti viereen nukkumaan. No sanottiin että ei tule.
Jne.
Mutta. Minä ja mies oltiin vähän päälle 30 kun lapsi syntyi. Molemmat aikuisia, eikä muutenkaan kenenkään komennettavissa. Kun mun äiti yritti aloittaa, niin meidän asenne ja äänensävy oli sellaiset että asiassa ei ollut mitään puhuttavaa. Yritti ja yritti, mutta ei se onnistunut kun me ei annettu.
Välit on mitä ne on aina olleet. Ei mitenkään läheiset, mutta olemassa. Edelleen käydään vuoroin vieraissa. Ja sitten kun lapsi oli lähempänä 4v, niin sitten lapsi itse mummon viereen nukkumaan. No sai mennä kun itse halusi. Muutenkin me ollaan menty sillä asenteella, että lapsi ensin. Yritetään pitää välit, jos tuntisi isovanhempansa, mutta me määrätään kaikesta.
Ongelma on varmaan niillä, jotka on nuoria ja/tai epävarmoja. Toki mä tiesin jo etukäteen äitini, ja että on rajaton. Joten yhtään ei saanut alusta alkaen ikinä mitään periksi.
Nelikymppisiä akateemisia, esimiesasemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä te olette tehneet sen lapsen, te kenellä näitä rajattomia mummoja on?
Oma äiti on yrittänyt.
Heti ekalla vierailulla yritti saada minut ja miehen lähtemään jonnekin, omalle ajalle. Halusi siis olla lapsen kanssa kahden. No ei lähdetty.
Oli menossa toiseen huoneeseen lapsen kanssa. No sanottiin vain että älä vie sitä mihinkään.
Jos lapsi itki otin takaisin omaan syliin.
Kun lapsi nukkui, niin oli kytiksellä jos pääsisi ekana paikalle. Minä sanoin että älä mene, minä menen.
Kärtti viereen nukkumaan. No sanottiin että ei tule.
Jne.
Mutta. Minä ja mies oltiin vähän päälle 30 kun lapsi syntyi. Molemmat aikuisia, eikä muutenkaan kenenkään komennettavissa. Kun mun äiti yritti aloittaa, niin meidän asenne ja äänensävy oli sellaiset että asiassa ei ollut mitään puhuttavaa. Yritti ja yritti, mutta ei se onnistunut kun me ei annettu.
Välit on mitä ne on aina olleet. Ei mitenkään läheiset, mutta olemassa. Edelleen käydään vuoroin vieraissa. Ja sitten kun lapsi oli lähempänä 4v, niin sitten lapsi itse mummon viereen nukkumaan. No sai mennä kun itse halusi. Muutenkin me ollaan menty sillä asenteella, että lapsi ensin. Yritetään pitää välit, jos tuntisi isovanhempansa, mutta me määrätään kaikesta.
Ongelma on varmaan niillä, jotka on nuoria ja/tai epävarmoja. Toki mä tiesin jo etukäteen äitini, ja että on rajaton. Joten yhtään ei saanut alusta alkaen ikinä mitään periksi.
Nelikymppisiä akateemisia, esimiesasemassa.
Auts.
Onko sillä kumman vanhemmat ne on, ollut muutenkin niiden kanssa ongelmia, vai onko vain lapsen myötä mennyt pakka sekaisin?
Itse siis opin vetämään rajat jo parikymppisenä. Äiti oppi siinä mun 20-30v välisenä aikana että jos ei pelaa mun säännöillä niin mä en ole tekemisissä hänen kanssaan. Ja lapsen kaks kun yritti, niin tiesi siis, että jos menee yli siitä missä se raja on kun sanotaan, niin sitten ei nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisenä te olette tehneet sen lapsen, te kenellä näitä rajattomia mummoja on?
Oma äiti on yrittänyt.
Heti ekalla vierailulla yritti saada minut ja miehen lähtemään jonnekin, omalle ajalle. Halusi siis olla lapsen kanssa kahden. No ei lähdetty.
Oli menossa toiseen huoneeseen lapsen kanssa. No sanottiin vain että älä vie sitä mihinkään.
Jos lapsi itki otin takaisin omaan syliin.
Kun lapsi nukkui, niin oli kytiksellä jos pääsisi ekana paikalle. Minä sanoin että älä mene, minä menen.
Kärtti viereen nukkumaan. No sanottiin että ei tule.
Jne.
Mutta. Minä ja mies oltiin vähän päälle 30 kun lapsi syntyi. Molemmat aikuisia, eikä muutenkaan kenenkään komennettavissa. Kun mun äiti yritti aloittaa, niin meidän asenne ja äänensävy oli sellaiset että asiassa ei ollut mitään puhuttavaa. Yritti ja yritti, mutta ei se onnistunut kun me ei annettu.
Välit on mitä ne on aina olleet. Ei mitenkään läheiset, mutta olemassa. Edelleen käydään vuoroin vieraissa. Ja sitten kun lapsi oli lähempänä 4v, niin sitten lapsi itse mummon viereen nukkumaan. No sai mennä kun itse halusi. Muutenkin me ollaan menty sillä asenteella, että lapsi ensin. Yritetään pitää välit, jos tuntisi isovanhempansa, mutta me määrätään kaikesta.
Ongelma on varmaan niillä, jotka on nuoria ja/tai epävarmoja. Toki mä tiesin jo etukäteen äitini, ja että on rajaton. Joten yhtään ei saanut alusta alkaen ikinä mitään periksi.
Nelikymppisiä akateemisia, esimiesasemassa.
Auts.
Onko sillä kumman vanhemmat ne on, ollut muutenkin niiden kanssa ongelmia, vai onko vain lapsen myötä mennyt pakka sekaisin?
Itse siis opin vetämään rajat jo parikymppisenä. Äiti oppi siinä mun 20-30v välisenä aikana että jos ei pelaa mun säännöillä niin mä en ole tekemisissä hänen kanssaan. Ja lapsen kaks kun yritti, niin tiesi siis, että jos menee yli siitä missä se raja on kun sanotaan, niin sitten ei nähdä.
Minun äitini ja isosiskon kanssa ei mene rajat perillä ollenkaan. Ei vaan mene. Lasten myötä sekosivat sitten täysin, aggressiivista rajattomuutta. Ja minun paikalleni kiilaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä "puolustelijat" saattavat olla itse tällaisia rajattomia isovanhempia, mutta myös sellaisen läheisiä. Minä voisin oikeasti kuvitella muutaman kommentin olevan hyvinkin kälyni käsialaa. Hän on nimittäin itsekin rajaton perhettämme kohtaan ja lisäksi loukkaantunut siitä, ettei äitinsä ole saanut arjessamme sen isompaa roolia kuin mitä nyt annamme (eli tapaamisia koko perheen kesken silloin tällöin).
Sitten on vielä palstalaisille ihan tyypillinen ongelma, että kun lukee keskustelua jonkin törpöstä käytöksestä niin tulee mieleen jokin tilanne missä on itse käyttäytynyt niin ja alkaa ahdistamaan olenko minäkin törppö. Tulee puolustusreaktio. Esimerkiksi itse voin samaistua, kun serkkuni (minulle kuin isosisko) sai esikoisensa kun minä olin vasta 18v. Eli ei todellakaan ymmärrystä vielä kunnioittaa äidin ja lapsen suhdetta kovin tietoisesti, olin jotenkin niin pihalla sellaisesta. Niin näitä lukiessa tulee pari tapausta mieleen, jolloin tajuan itse käyttäytyneeni typerästi. En ole (enkä ollut) rajaton ihminen, mutta en kyllä aikuinenkaan joka olisi osannut olla kovin sensitiivinen äitiä kohtaan. Mutta sehän pitää vain nyt sietää, et olen minäkin saattanut toimia rajattomasti, eikä se tee siitä yhtään hyväksyttävämpää. Veikkaan että osalla näistä on juurikin näin, tulee mieleen tilanteita jolloin on mokannut ja se on vaikea hyväksyä.
Huh, ihan ahdistaa Ap:n kokemus. En missään nimessä olisi tuon kanssa ok. Anopin ottaisin tiukkaan puhutteluun, kertoisin mitkä ovat rajat ja miksi. Mikä on normaalia mummoutta ja mikä ei. Ja jos mummo ei näitä ymmärrä niin mummo voi vasta myöhemmin tavata lasta. Mummo on mummo, äiti on äiti.
Ap yritä pitää puolesi, olla napakka ja vedä rajat. Se on sekä oikeutesi ja velvollisuus. Kaikkea ei voi hoitaa kerään loukkaamatta, mutta silti kannattaa näin toimia. Koska olet lapsen äiti, on sinulla oikeus tehdä, miten parhaaksi koet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini ja siskoni aina ylittävät näitä rajoja ja sitten itkevät, etteivät ”voineet tietää” tai että minä olen liian nipo.
Minä en vaan tajua että miten se voi olla niin mystistä, ettei vaan hahmota, mitä toisen perheessä voi tai ei voi tehdä.
Toisen siskoni mies ei salli lainkaan yllättsvierailuja ja silti siskoni, hänen vaimonsa, on sitä mieltä, että he voi tulla kyllä meille ilmoittamatta.
Ja esim itse kuskaan paljon muodenkin lapsia, eikä koskaan ole ollut vaikea tuetää, miten niiden voeraiden lasten lanssa toimitaan. Äidilläni ja siskollani on jatkuvasti epäselvää, että eikö näin saakaan toimia, esim kysellä lapselta meidän perheen asioista.
Kolmen pienen lapsen äitinä otin kyllä pienen hengähdystauon lapsen- ja huushollinhoidosta ilomielin vastaan. Tiesin, että anoppi oli omat lapsensa ja tuhannet sairaalan- ja neuvolalapset kohdanneena aika hemmetin paljon kokeneempi lastenhoidossa kuin minä. Otin vinkkejä vastaan ja kokeilin, toimiiko meillä - jotkut toimivat, jotkut eivät. Ja löysin oman tapani olla äiti, joka ei omasta mielestäni yhtään hävinnyt anopin tavalle, vaan monessa asiassa päihittikin sen.
Tällaisia "paska anoppi olisi halunnut katsoa nukkuvaa vauvaani"-juttuja on tosi ikävä lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on jokin anoppien mielisairaus joka iskee joillekin lapsenlapsen synnyttyä. Tässähän oli pitkä ketjukin aiheesta. Tärähdetään täysin vaikka ei välttämättä olla välitetty omistakaan lapsista ollenkaan niin se vauva pitää saada leluksi :D
Joo, jännä että tämä on vaan anoppien, ei kenenkään oman äidin sairaus. heh...
Tuossa käytöksessä on maanisia ja pakko-oireisia piirteitä. Keskustelisin miehen kanssa, onko mummi ollut mieleltään aikaisemmin ihan täysin terve. Onko mummo ollut aikaisemmin kovin kilpailuhenkinen, haluaako hän päteä ja esitellä vauvaa ystävilleen. Lapsi on monille statussymboli. Onko hän hoitanut omaa poikaansa vai onko joku muu hoitanut hänen lapsensa? Jos joku muu on hoitanut hänen lapsensa niin hän saattaa yrittää korvata tuon virheen tällä tavoin.
Tiedän tuon ongelman, ja tiedän kyllä ratkaisunkin.
Turhaan sinä apuja odotat mieheltä. Anna olla. Sinä itse olet ratkaisu!
Vaan aseta SINÄ ne rajat ITSELLESI, tiedosta se että olet tärkeä ja sinulla on oma tehtävä. Tiedät hyvin että sinä olet vauvan tärkein ihminen, ja sinun lisäksesi vauva tarvitsee isäänsä. Muut ihmiset ovat täysin perheen ulkopuolisia ihmisiä, ja mukava lisä elämässä. Mutta jos tuolla linjalla ollaan, niin tee itsellesi selväksi, että nuo puheet ovat täyttä puppua ja hevonpaskaa!!!
- Korjaa itse anoppia, jos puhuu lapselle sinusta nimellä, korjaa että eikun ÄITI.
- Jos ehdottelevat että vauva voi jäädä, niin voit ihan hyvin sanoa, että no, eipä voi, kun vauva lähtee nyt äidin matkaan ja sanotaan xxx kanssa hyvät yöt. Kiitos ja näkemiin. Jos ei mene jakeluun, niin voi sanoa suoraan että tämä on lapsi, ei koira, eikä kissa, eikä mikään muukaan lemmikki, on olemassa rytmi mitä opetetaan. Ja iltatoimetkin käydään yhdessä.
- Appivanhemmille voi myös sanoa suoraan ystävällisesti, että hei, olen xxx:n äiti, ja xxx on isä ja me olemme perhe. Me teemme päätökset, ja jos tarvitsen neuvoa lapsenhoidossa, lupaan että kysyn! Olet itse oman työsi tehnyt ja lapsesi kasvattanut, ja hyvän työn teitkin, xxx on upea ihminen, ja häneen minä rakastuin! Kiitos siitä työstä minkä olet aikanasi tehnyt, mutta nyt on minun vuoroni kasvattaa tehdä oma työni. Kiitos avuntarjouksesta, kerron kun tarvitsen apua. Lapsi nyt menee sinne, minne äitikin (jos ottaavat nokkiinsa, omapa on häpeänsä)
Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan tuolla, että aseta itse ne rajat itsellesi, tiedosta mikä sinun oma roolisi on, äläkä sen takia anna kenenkään jyrätä itseäsi, tai anna hevonkukku puheen mennä ihon läpi.
Siinä samalla voit ihan ystävällisesti asettaa ne rajat myös niille isovenhemmille. Edelleen, jos loukkaantuvat, niin oma on murheensa jos toisen tontille koittaa ängetä. On olemassa perhe, ja sitten on olemassa sukulaiset.
Omalla kohdalla appivanhemmat olivat jokseenkin helppoja... Muutaman kerran jouduin rajoja vetelemään... itse kävin kovemman rajan vedon tekemään oman äitini kanssa. Rehellisesti sanoen, aikanaan hän oli todella huono ja välinpitämätön äiti, ja nyt sitten on koittanut ängetä tontilleni ja jollain tavalla tehdä sitä työtä mitä hän itse jätti aikanaan meidän sisarusten kohdalla tekemättä. Ei onnistu. Lapseni on minun ja mieheni, ei hänen. Mummu toki saa olla, mutta meillä eletään meidän ehdoilla, meidän tavoilla ja meidän säännöillä, meidän arkea eivät muut ihmiset pyöritä, enkä minä pyöritä muiden ihmisten arkea. (vaikka kovasti koittaa edelleen tuo äitini miestäni pyörittääkkin, mieheni on todella kiltti)
Toivottavasti ymmärsit pointtini. Ole vahva, jätä hölönpölö omaan arvoonsa ja sano rehellisesti ja ystävällisesti miten asia on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.
Alue: Aihe vapaa
Vinkkinä kaikille mummoista kärsiville, että mummoista pääsee kyllä eroon, jos haluaa. Sanokaa ja tehkää jotain loukkaavaa, niin jonkin ajan päästä muori todennäköisesti jättää häiritsemättä teitä.
Itse en vielä ole mummo eikä minusta todennäköisesti sellaista tulekaan, mutta vähän outo asenne tässä keskustelussa minusta on.
Ymmärrän mummon höpsähtämisen lapsenlapsen. Toisaalta en hyväksy enkä ymmärrä sitä, että mummo tai kukaan muukaan yrittää omia lapsen. Asia pitäisi saada korjattua jotenkin.
Äärikeino on tietysti yksinkertainen. Näyttäkää mummolle vaikka tämä keskusteluketju, niin eiköhän mummo ota etäisyyttä.