Minkä syyn takia olet lakannut pitämästä yhteyttä kaveriisi/ystävääsi?

Ystävä latasi kerralla kaikki vuosien ajan salassa hautomansa kaunat ja haukkui minut pystyyn. Ei ollut oikein mitään tapaa, millä yhteyttä olisi enää luontevasti voinut pitää. Olisin toivonut hänen jo aiemmassa vaiheessa kertovan siitä, jos hänellä on jotain hampaankolossa minua vastaan. Ehkä olisimme saaneet ystävyyden toimimaan paremmin. Mutta hän ei kertonut, oli niin hyvää ystävää olevinaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen parhaillaan jättämässä yhden ystäväni. Syynä yksipuolinen yhteydenpito. Olemme tunteneet pian 10 vuotta. Minä olen aina vastannut siitä että näemme ja olemme yhteyksissä. Minä soitan ja sovin treffit. Usein nämä treffit ovatkin sellaisia että minä matkustan hänen luokseen perämetsään. En omista edes autoa joten joudun aina lainaamaan vanhemmiltani, joka on aina eräänlainen vaivan näkö. Ystävälläni on auto mutta tajusin juuri ettei hän ole ikinä käynyt luonani!

Silti häneltä tulee aina jouluisin ja ystävänpäivisin kortteja tekstein "kumpa näkisimme useammin" ja "ikävä!". Tekisi jotain asian eteen jos haluaa nähdä :D

Meidän piti nähdä kesällä ja tässä kk sitten. Sovimme mielestäni aika selkeästi että HÄN ottaa yhteyttä kun treffataan. Mitään ei kuitenkaan kuulunut joten antaapa olla.

Kuulostaa niin tutulta. Mä olen aina se joka reissasi ystävän luo. Ja mikä parasta kuuntelemaan aina hänen elämänkriisejään. Ystävä sanoikin aina, että hänellä on taas niin paljon kerrottavaa. Ensin kuuntelin vuosikaudet ystävän vuodatuksia huonosta parisuhteesta, sitten erosta ja lopulta vaihtuvista ongelmaisista miehistä. Ei hän ollut kiinnostunut mun opiskeluista, työstä, tylsän tavallisesta mutta onnellisesta parisuhteesta. Tai kuunteli hän sen 5 min että pääsi sitten puhumaan omista jutuistaan, joita hänellä oli aina niin paljon kerrottavana. Nyt lakkasin itse pitämästä yhteyttä eikä ole hänestäkään kuulunut. On vaan helpottunut olo nyt.

En ole oikeastaan koskaan lakannut, saan vain todella huonosti aikaan, silloinkin kun "ei ole mitään". Aika monet tosin haluavat paljon enemmän sitoutumusta, mutta harvoin kuitenkaan itse ottavat yhteyttä.

Muuten mua aina ahdistaa nämä "koska ottavat vain silloin yhteyttä kun haluavat jotakin tai valittavat/kertovat asioistaan" .

En ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt miten ottaa muihin yhteyttä ilman, että se on kiusallista jos ei ole mitään asiaa. Ja btw. Siitäkään harva pitää jos soitellaan "turhuuksia".

Tai ehkä elämä vain on vähän hankalampaa minulle :D

ystävä erosi miehensä kanssa ja muutti lapsineen omaan asuntoon, asui siinä ja teki kotia. Kun ero vahvistui, sekosi. Alkoi käyttämään lääkkeitä ja viinaa sekaisin, itkuisia puheluita keskellä yötä ja itsemurhauhkailuja. Yhtenä yönä soitti et oli vetänyt pillereitä ja viinaa; aikoo tappaa itsensä. (Lapset olivat nukkumassa) Soitin hätäkeskukseen, ne laittoi paikalle ambulanssin ja poliisit. (Jälkeenpäin selvisi että niillä pillereillä olis korkeintaan saanut mahakipuja ja viinasta krapulan.) Lähti kuitenkin hoitoon suljetulle ja hänelle suositeltiin kaikenlaisen ulkopuolisen yhteydenpidon taukoa että saa paranemisen alkuun.

Näin toimittiin.

Meni kuukausi kun hän sit soitti ja kertoi rakastuneensa johonkin toiseen potilaaseen.

Sit yhteydenpito oli taas säännöllistä, vähän kuten ennenkin mutta sillä erotuksella että minä sain kaiken oksennuksen niskaani: kaiken sen mikä oli paskaa, kaikki se purettiin minuun. Kävin keskusteluketjuja läpi ja muutaman kuukauden ajalta hän ei ollut kysynyt kertaakaan mitä minulle kuului. Kaikki viestit oli vain hänestä ja siitä miten hänellä on niin rankkaa tai miten ex on paska. Jos olin laittanut omaa kuulumista viestiin, niin se sivuutettiin totaalisesti, hänellä oli niin paha olla. 

Samaan aikaan somessa hehkutti miten hänen elämänsä on niin i h a n a a kun on löytynyt elämänsä rakkaus jne. 

Kun otin asian puheeksi, et miksi ei mulle maininnut ikinä onnesta ja ilosta vaan aina vaan kaikkea negaa, niin hän kuittasi kaiken sanomalla et "hän oli niin väsynyt kaikkeen". 

- et mitähän vittua? 

Tuon jälkeen mä väsyin kaikkeen yhteydenpitoon hänen kanssaan, hän kuitenkin kävi terapeutilla säännöllisesti; purkakoon paskansa sinne. Jos en mahdu elämänsä iloihin niin sit en vaan mahdu, mut en todellakaan aio olla likasankona.

Laitoin n. 15 vuoden ystävyyden poikki, kun olimme olleet syömässä ja sen jälkeen sain viestin, joka oli tarkoitettu jokekin muulle. Siinä oli, että täytyy ladata vähän itseään, ennen kuin menee kotiin, tämä kaverini siis, kun oli ollut rasittava syöntisessio mun kanssani. Ja luetteli mun henk.koht. asioitani siinä viestissä. Seuraavana aamuna, kun oli tajunnut mokansa, laittoi mulle viestiä, että "ei kai siinä viestissä ollut mitään??" Juu, ei ollut, mitä nyt kerroit hiukan huonossa valossa mun asioitani. Luotto meni kerrasta, mun asioitani ei huudella vieraille, mutta onneksi sain tietää, vaikkakin noin vahinkoviestistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli passiivinen eikä vastaillut niin lakkasin itsekin pitämästä yhteyttä.

Sama, otti yhteyttä itse enintään pari kertaa vuodessa, ja minun viesteihini vastasi päivien viiveellä. Vaikea siinä on ylläpitää yhteyttä, joten useamman vuoden tällaisen menon jälkeen lopetin itsekin yhteydenpidon. 15 vuotta (luulin että) oltiin ystäviä.

Mun "ystävä" vastaa kuukauden viiveellä. Sitten pahoittelee, kun ei ole huomannut viestiä. Olen miettinyt miksi tekee näin? Yrittääkö osoittaa jotenkin, että olen niin samantekevä hänelle, että ei muista vastatakaan? Miksi edes laittaa viestiä, jos oikeasti ei kiinnosta sen vertaa, että "ei muista" vastata viesteihin.

Mullakin on tällainen ystävä ja pysyy ystävänä. Tiedän että saan tarvittaessa apua ja olen saanutkin. Ihan pikkujuttuihin toki.

Yksipuolinen ystävyys, ts. tajusin saman kuin tuolla yllä, että se olin aina minä, kun järkkäilin tapaamiset, soitin ja tekstailin. Ikinä ei ollut vastavuoroisuutta. Nyt ajattelin tehdä ennen joulukorttien kirjoittamista, että kenen kanssa ei ole ollut mitään tekemistä koko vuoden aikana, niin kortti jää lähettämättä.

Kateus.

Parikin kaveria oli minua etevämpiä koulussa.

Kuitenkin elämä heitteli niin että toiselle alkoi päihteet ja huumeet maistumaan, toinen meni lisääntymään takertuvan pyllerön kanssa useampaan otteeseen.

Molemmilta jäi jatko-opinnot käymättä. Toinen yrittää nyt irti kamasta ja toinen siitä pylleröstä. Molemmat kovin huonolla menestyksellä.

Itse kävin koulut, perustin perheen pitkäaikaisen tyttöystäväni kanssa, josta tuli vaimoni. Nyt olen kohtuullisessa asemassa työelämässä sekä taloudellisesti vakaa.

Näiden kahden kaverin ainoat puheenaiheet tuntuu olevan raha raha ja raha. Minulla sitä jonkin verran on, heillä ei juurikaan.

Havahduin yksipuoliseen suhteeseen niin kuin niin moni muukin täällä. Mulla oli raskas kevät ja syksy ja voimavarat riitti vaan itseeni. Heti kun en ollut enää se joka kuuntelee, kysyy, neuvoo niin ystävästäni ei kuulunut enää mitään. Itse olin kuunnellut jo kymmenen vuoden ajan ensin ystävän huonosta avioliitosta, jossa mies tietysti oli täysi narsisti, vaikka ystäväni itse petti tätä mennen tullen. Sitten tottakai kuuntelin seuraavat vuodet raskasta avioeroa ja nyt sitten kuuntelin tarinat vaihtuvista suurista elämän rakkauksista, joista yksi käytti huumeita, yhdellä oli skitsofrenia ja pari oli jo perheellisiä varattuja miehiä. Ystäväni ei ole päivääkään tehnyt palkkatyötä. Hän opiskelee alasta toiseen, mutta ei ole koskaan valmistunut. Hän halveksii ihmisiä, jotka juoksee oravanpyörässä. Valitettavasti nää työssäkäyvät "oravanpyörä"-ihmiset maksaa myös hänen neljän lapsen lapsilisät, hänen opiskelut ja varmaan tulevaisuuden toimeentulotuetkin. Joo meidän arvot ei siis myöskään enää kohdanneet ja tääkin asia alkoi mietityttää kaiken sen jälkeen, kun olin toiminut hänen ilmaisena terapeuttina vuosikaudet.

Vierailija kirjoitti:

Ystävä latasi kerralla kaikki vuosien ajan salassa hautomansa kaunat ja haukkui minut pystyyn. Ei ollut oikein mitään tapaa, millä yhteyttä olisi enää luontevasti voinut pitää. Olisin toivonut hänen jo aiemmassa vaiheessa kertovan siitä, jos hänellä on jotain hampaankolossa minua vastaan. Ehkä olisimme saaneet ystävyyden toimimaan paremmin. Mutta hän ei kertonut, oli niin hyvää ystävää olevinaan.

Jos olet se jolle tein noin niin on tuossa omaakin syytäsi. Miksi aina ohitit tai kielsit kaiken kritiikin? Olisit kuunnellut ajoissa niin ei olisi tarvinnut polttaa päreitä ja tuhota kaveruutta.

Mutta ei, olin sinulle pelkkä "alemman tason sätkynukke" ja humoristinen sidekick jonka kustannuksella pilailla.

Eskarista asti oltiin todella tiiviit bestikset, mutta parikymppisenä vain kasvettiin erillemme. Ihan hyvissä väleissä siis ollaan vieläkin; jos törmätään kadulla, niin vaihdetaan kuulumiset ja Facebookissa tykätään toistemme kuvista ym, mutta kaveeraamiseen keskenämme vapaa-ajalla meistä ei enää ole.

Ystävän jatkuva negatiivisuus ja se että ei osaa olla iloinen toisen puolesta. Myös se, että jättää joskus vastaamatta viesteihin tai vastaa vasta viikkojen päästä. Alkoi myös häiritä se, että ystävä puhui minulle toisten ystäviensä henkilökohtaisia asioita. Ei ole siis vaikea laskea yhteen yksi plus yksi ja päätellä mitä hän puhuu minusta muille ystävilleen. Kaduttaa, että olen kertonut henk.kohtaisia asioitani hänelle, koska luulin ennen, että oltiin ystäviä. Jossain vaiheessa aloin miettiä mitä hänelle voi kertoa ja mitä ei ettei jutut liiku eteen päin. Eihän sellainen mitään ystävyyttä ole. En oo enää mennyt hänen juhliinsa enkä ehtinyt tavata, jos hän on kysynyt.

Tatuoi aikoinaan kuuluisan naistenraiskaaja-sarjamurhaajan kuvan asiakkaalleen joka ihaili tätä naistentappajaa. Sen jälkeen tuttuni jakoi tästä kuvia Instassa like there's no problem. Itse olisin kieltäytynyt tatuoimasta tuollaista kuvaa ja pidän todella junttina.

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

"Ystävä" pyysi aina kyytiä sinne ja tänne. Hänellä ei ole omaa autoa, ajokortti kyllä löytyy.

Mutta mua alkoi v*tuttaa se jatkuva kuskina oleminen, ilmaiseksi tietenkin. Soitti muutenkin vain silloin kun tarvitsi jotain palveluksia.

Joten laitoin välit poikki, oli pakko. Eikä kaduta yhtään!

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

Mulla oikeastaan aivan samanlainen ystävä. Kontrolloivat vanhemmat valitsivat kontrolloivan kaverin.

Tässä meidänkin kaveruudessa oli sellaisia piirteitä, joita vasta vuosien päästä aloin kunnolla ihmettelemään, kun välimme olivat jo etääntyneet.

Varsinkin teini-iässä ja nuorena aikuisena kaverini teki lievästi sanottuna aika sairaitakin temppuja tai ainakin sellaisia mille en osaa keksiä yhtään hyvää syytä, en edes ajattelemattomuudesta. Ja aina ne kohdistuivat minuun, muille kavereille taas oltiin mielinkielin.

Yksi piirre oli myös se, että kaverini kertoi usein häpeävänsä minua, juttuni olivat huonoja ja minusta kiinnostuneet miehet yrittivät iskeä aina häntä tilaisuuden tullen. Viimeisen tiedän valeeksi ja huonot juttunikin kummasti muuttuivat hänen jutuikseen silloin kun paikalla oli muitakin joihin kaveri yritti tehdä vaikutusta. Kaikista kummallisinta oli ehkä, että jopa "tyhmät uneni" muuttuivat hänen unikseen :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli passiivinen eikä vastaillut niin lakkasin itsekin pitämästä yhteyttä.

Sama, otti yhteyttä itse enintään pari kertaa vuodessa, ja minun viesteihini vastasi päivien viiveellä. Vaikea siinä on ylläpitää yhteyttä, joten useamman vuoden tällaisen menon jälkeen lopetin itsekin yhteydenpidon. 15 vuotta (luulin että) oltiin ystäviä.

Mun "ystävä" vastaa kuukauden viiveellä. Sitten pahoittelee, kun ei ole huomannut viestiä. Olen miettinyt miksi tekee näin? Yrittääkö osoittaa jotenkin, että olen niin samantekevä hänelle, että ei muista vastatakaan? Miksi edes laittaa viestiä, jos oikeasti ei kiinnosta sen vertaa, että "ei muista" vastata viesteihin.

Mullakin on tällainen ystävä ja pysyy ystävänä. Tiedän että saan tarvittaessa apua ja olen saanutkin. Ihan pikkujuttuihin toki.

Mun mielestä ei ole kovin hyvää ystävyyttä, jos toistuvasti jättää vastaamatta viesteihin tai vastaa kuukauden päästä. Kauanko siihen viestin kirjoittamiseen menee, 2 minuuttia? Ei se mun mielestä kerro kovin suuresta kiinnostuksesta ystävää ja tämän kuulumisia kohtaan.

Olimme kymmenen vuotta kavereita, asuimme eri kaupungeissa. 90% tapauksissa olin se joka reissasi hänen luokseen kuuntelemaan ja tukemaan avoliiton kriiseissä. Kaksi kertaa taisi hän vierailla luonani ja toisella näistä kerroista korosti monta kertaa kuinka on vain evakossa luonani kun miehellä on heidän kodissaan illan viettoa omien kavereidensa kanssa, että muuten ei olisi tullut. Kumpanakin kertana hän lähti menemään niin nopeasti kuin vain mahdollista. Mielestäni olen vieraanvarainen, maksan aina ruuat ja juomat sille kuka on käymässä, korostan, että saa olla kuin kotonaan ja todella tarkoitankin sitä. Muut vieraat ovat aina viihtyneet, mutta tämä ei. Muutenkin yhteydenpito oli todella yksipuolista, olin aina se joka keksi meille menoa, konsertteja, leffaan tms tapahtumia ja järkkäsin liput. Viimeinen tikki oli kun kohtasin nykyisen aviomieheni ja me saimme vauvauutisia, tämä ns ystävä humalassa haukkui päätöstäni mennä naimisiin ja hankkia perheenlisäystä (olisi ilmeisesti pitänyt jäädä ikisinkuksi tätä henkilöä varten, että olisin aina ollut valmis rientämään apuun kun tarve tulee).. ps kannattaa katsoa ympärilleen onko tuttuja paikalla kun alkaa julkisilla paikoilla arvostelemaan kavereidensa elämänvalintoja. Tuon jälkeen en ole ottanut häneen yhteyttä, tästä on jo useampi vuosi, mutta eipä hänkään ole ottanut. Se siitä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

Mulla oikeastaan aivan samanlainen ystävä. Kontrolloivat vanhemmat valitsivat kontrolloivan kaverin.

Tässä meidänkin kaveruudessa oli sellaisia piirteitä, joita vasta vuosien päästä aloin kunnolla ihmettelemään, kun välimme olivat jo etääntyneet.

Varsinkin teini-iässä ja nuorena aikuisena kaverini teki lievästi sanottuna aika sairaitakin temppuja tai ainakin sellaisia mille en osaa keksiä yhtään hyvää syytä, en edes ajattelemattomuudesta. Ja aina ne kohdistuivat minuun, muille kavereille taas oltiin mielinkielin.

Yksi piirre oli myös se, että kaverini kertoi usein häpeävänsä minua, juttuni olivat huonoja ja minusta kiinnostuneet miehet yrittivät iskeä aina häntä tilaisuuden tullen. Viimeisen tiedän valeeksi ja huonot juttunikin kummasti muuttuivat hänen jutuikseen silloin kun paikalla oli muitakin joihin kaveri yritti tehdä vaikutusta. Kaikista kummallisinta oli ehkä, että jopa "tyhmät uneni" muuttuivat hänen unikseen :D

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää mitä muuta ystävä teki ja mitkä oli outoja juttuja?

Itsekin tein paljon itsetutkiskelua miten vedin puoleeni tällaisia "ystäviä" oma isäni on kontrolloiva ja piti aina kuulostella millä mielellä hän oli ja olla mieliksi. Sama toistui siis kaverisuhteissa. Päädyin ystäväksi tällaisten hallitsevien ja kontrolloivien tyyppien kanssa. Mielestäni ei puhuta tarpeeksi siitä, että ystävyyssuhteissakin näkyy monesti oma perhetausta ja sen dynamiikka. Onhan siinä jotain tuttua, joka vetää puoleensa, vaikka ei olisi hyväksi itselle.

Jatkuva kuittailu, joka vain pahensi mielenterveysongelmiani. Ei kiinnosta tietää mikä kaikki ulkonäössäni ja elämänvalinnoissani on vialla kun tuntuu muutenkin kurjalta.