Minkä syyn takia olet lakannut pitämästä yhteyttä kaveriisi/ystävääsi?

Vierailija kirjoitti:

Oma työttömyys. En kehtaa pitää keskiluokkaisiin työssäkäyviin kavereihin yhteyttä.

Mun mielestä olet itsekäs. Kyllä niillä kavereilla on sentään oikeus kuulla, miksi katkaiset välit. Ja ei ne kyllä ole ystäviä ensinkään, jos sinun työttömyys on joku kynnyskysymys, sori vaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli passiivinen eikä vastaillut niin lakkasin itsekin pitämästä yhteyttä.

Sama, otti yhteyttä itse enintään pari kertaa vuodessa, ja minun viesteihini vastasi päivien viiveellä. Vaikea siinä on ylläpitää yhteyttä, joten useamman vuoden tällaisen menon jälkeen lopetin itsekin yhteydenpidon. 15 vuotta (luulin että) oltiin ystäviä.

Mun "ystävä" vastaa kuukauden viiveellä. Sitten pahoittelee, kun ei ole huomannut viestiä. Olen miettinyt miksi tekee näin? Yrittääkö osoittaa jotenkin, että olen niin samantekevä hänelle, että ei muista vastatakaan? Miksi edes laittaa viestiä, jos oikeasti ei kiinnosta sen vertaa, että "ei muista" vastata viesteihin.

Mullakin on tällainen ystävä ja pysyy ystävänä. Tiedän että saan tarvittaessa apua ja olen saanutkin. Ihan pikkujuttuihin toki.

Mun mielestä ei ole kovin hyvää ystävyyttä, jos toistuvasti jättää vastaamatta viesteihin tai vastaa kuukauden päästä. Kauanko siihen viestin kirjoittamiseen menee, 2 minuuttia? Ei se mun mielestä kerro kovin suuresta kiinnostuksesta ystävää ja tämän kuulumisia kohtaan.

Kaikki eivät elä puhelin liimattuna käteen.

Vierailija kirjoitti:

?

Jatkuva jyrääminen alkoi tympimään.

Ruinasi rahaa aina, ei maksanut ikinä velkoja. Vieläkin saattaa parin vuoden välein pistää viestiä josko lsinaisin vähän rahaa vaikkei muuten olla tekemisissä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli passiivinen eikä vastaillut niin lakkasin itsekin pitämästä yhteyttä.

Sama, otti yhteyttä itse enintään pari kertaa vuodessa, ja minun viesteihini vastasi päivien viiveellä. Vaikea siinä on ylläpitää yhteyttä, joten useamman vuoden tällaisen menon jälkeen lopetin itsekin yhteydenpidon. 15 vuotta (luulin että) oltiin ystäviä.

Mun "ystävä" vastaa kuukauden viiveellä. Sitten pahoittelee, kun ei ole huomannut viestiä. Olen miettinyt miksi tekee näin? Yrittääkö osoittaa jotenkin, että olen niin samantekevä hänelle, että ei muista vastatakaan? Miksi edes laittaa viestiä, jos oikeasti ei kiinnosta sen vertaa, että "ei muista" vastata viesteihin.

Mullakin on tällainen ystävä ja pysyy ystävänä. Tiedän että saan tarvittaessa apua ja olen saanutkin. Ihan pikkujuttuihin toki.

Mun mielestä ei ole kovin hyvää ystävyyttä, jos toistuvasti jättää vastaamatta viesteihin tai vastaa kuukauden päästä. Kauanko siihen viestin kirjoittamiseen menee, 2 minuuttia? Ei se mun mielestä kerro kovin suuresta kiinnostuksesta ystävää ja tämän kuulumisia kohtaan.

Kaikki eivät elä puhelin liimattuna käteen.

Ei se, että vastaa edes parin viikon sisään vaadi sitä, että on puhelin liimautuneena käteen. Ei ihme, että ystävyys kuihtuu, jos ei ole edes valmis näkemään noin pientäkään vaivaa.

Puhui kaiken aikaa itsestään. Saattoi sanoa suoraan ettei kiinnosta, jos joskus yritin kertoa jotain omaan elämääni liittyvää asiaa tai ainakin antoi koko olemuksellaan ymmärtää, että juttuni ovat tylsiä. Ihmetteli sitten kuitenkin miksi en ole kertonut jotain asiaa hänelle, vaan kuulee siitä muilta.

- Ei osannut iloita minulle tapahtuvasta hyvästä. Ystävyytemme alusta, kuusi vuotta, ystäväni oli ollut se joka loisti elämässä ja kaikki meni putkeen. Minulla oli taas vaikea masennus ym. kaikki meni lähinnä vain pieleen. Sitten kävikin niin onnekkaasti, että pääsin opiskelemaan haluamaani kouluun vihdoinkin, ja aloin seurustelemaan. Ystävää ei kiinnostanut kuulumiseni yhtään tässä vaiheessa. Tämän lisäksi kaikessa piti mennä hänen ehdoillaan. Nyt näin häntä eräissä yhteisen ystävän juhlissa pitkän tauon jälkeen. En tykkää kantaa kaunaa, ja olinkin jo vuoden ajan laittanut viestejä että voidaan kyllä jutella, jos hänkin haluaa. Ei ollut kuitenkaan nähnyt vaivaa tavatakseen minut. Moikkasimme juhlissa ja niiden jälkeen lähetti ystäväpyynnön Facebookiin uudelle miesystävälleni (jonka tiedän olevan juuri hänen tyyppiään). Tämän jälkeen yritti vielä muilla tavoin sabotoida parisuhdettani. Laitoin kaikki yhteydet poikki. 

- Tämä toinenkaan ystävä ei osannut iloita minulle tapahtuvasta hyvästä. Olin hänelle terapeutti, lähes 40v nainen joka epätoivoisesti keskitti elämänsä ja energiansa miehen löytämiseen. Jokaiset random-deitit tilitettiin minulle, ja aina kuuntelin, tsemppasin ja lohdutin. Kun itse aloin seurustelemaan, niin ei minkäänlaista mielenkiintoa. Kun tapasi miesystäväni ensimmäisen kerran, niin jaaritteli omia juttujaan. Ei mitään kiinnostusta ja tämänkin tapahtuman jälkeen lähetteli viestejä joissa tilitti omia juttujaan. Viimeinen niitti oli kun ei saapunut valmistujaisjuhliini, oli juuri silloinkin jonkun randomin kanssa treffeillä. Kertoi tärkeysjärjestyksen minulle.

Nuoruuden "ystävän" poikkeuksellinen itsekkyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

Mulla oikeastaan aivan samanlainen ystävä. Kontrolloivat vanhemmat valitsivat kontrolloivan kaverin.

Tässä meidänkin kaveruudessa oli sellaisia piirteitä, joita vasta vuosien päästä aloin kunnolla ihmettelemään, kun välimme olivat jo etääntyneet.

Varsinkin teini-iässä ja nuorena aikuisena kaverini teki lievästi sanottuna aika sairaitakin temppuja tai ainakin sellaisia mille en osaa keksiä yhtään hyvää syytä, en edes ajattelemattomuudesta. Ja aina ne kohdistuivat minuun, muille kavereille taas oltiin mielinkielin.

Yksi piirre oli myös se, että kaverini kertoi usein häpeävänsä minua, juttuni olivat huonoja ja minusta kiinnostuneet miehet yrittivät iskeä aina häntä tilaisuuden tullen. Viimeisen tiedän valeeksi ja huonot juttunikin kummasti muuttuivat hänen jutuikseen silloin kun paikalla oli muitakin joihin kaveri yritti tehdä vaikutusta. Kaikista kummallisinta oli ehkä, että jopa "tyhmät uneni" muuttuivat hänen unikseen :D

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää mitä muuta ystävä teki ja mitkä oli outoja juttuja?

Itsekin tein paljon itsetutkiskelua miten vedin puoleeni tällaisia "ystäviä" oma isäni on kontrolloiva ja piti aina kuulostella millä mielellä hän oli ja olla mieliksi. Sama toistui siis kaverisuhteissa. Päädyin ystäväksi tällaisten hallitsevien ja kontrolloivien tyyppien kanssa. Mielestäni ei puhuta tarpeeksi siitä, että ystävyyssuhteissakin näkyy monesti oma perhetausta ja sen dynamiikka. Onhan siinä jotain tuttua, joka vetää puoleensa, vaikka ei olisi hyväksi itselle.

Mulla ei varsinaisesti ollut vaihtoehtoja, meillä äiti päätti. En oikein pitänyt kaverista silloin lapsenakaan, mutta en saanut tavata muitakaan kouluajan ulkopuolella.

Myöhemmin yritin välttää joutumasta kaverille, mutta kaveri ei uskonut mitään syitä vaan soitteli vanhemmilleni ja ruinasi luokseen, joten oli vain mentävä.

Kaverini mm. Halusi pukea minua (ikätasooni sopimattomiin vanhoihin vaatteisiinsa, määräillä syömisistäni yms.).

Kilttinä tyttönä tietenkin onnistuin löytämään äärimmäisen mustasukkaisen ja kontrolloivan poikaystävän, josta eroaminen oli vaikeaa mm. Poikaystävän itsemurha uhkailujen takia. Kun tämä sitten viimein onnistui, entinen poikaystäväni laittaa minulle viestin, missä kertoo kaverini pyytäneen kanssaan bileisiin, missä myös muita tuttaviani ja että ovat nyt matkalla. Kaverini soittaa hetken päästä ja vahvistaa tämän olevan totta. Ei varmaan muuten mitään ihmeellistä, mutta exäni ja kaverini olivat tavanneet ainoastaan kerran, eikä heillä ollut toistensa yhteystietoja, joten kaverini on pitänyt ne jostakin etsiä. Kaverini oli myös hyvin tietoinen siitä millainen suhde meillä poikaystävän kanssa oli, kuten myös siitä, että asuin toisella paikkakunnalla, enkä aivan pian voisi puuttua tapahtumaan. Sain kuitenkin ennätysvauhtia kyydin paikkakunnalle ja onnistuin torpedoimaan yrityksen saattaa exä takaisin elämääni.

Muita vastaavia oli mm. Se että kun muutin monen sadan kilometrin päähän opiskelemaan, kaveri soitti keskellä yötä ja kertoi alaikäisen siskoni olevan ympäripäissään (oli ostanut tälle alkoholia) ja sammumispisteessä. Kun kysyin, että mitä meinasi asialle tehdä kertoi lähtevänsä kotiin koska väsytti ja sanoi vielä, että eiköhän siskoni pärjää koska seuraan oli tullut pari miestä jotka varmaan huolehtisivat.

Vastaavia puheluita oli muitakin. Olen muualla, en voi vaikuttaa mitenkään asiaan jne. Ja ottaen huomioon senkin, että kaverillani ei muuten ollut tapana soitella.

Päälle vielä kun olin kylässä vanhalla paikkakunnallani ja sovittiin kaverin plus yhteisen tutun kanssa lähtevämme baariin, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä kaverille yöksi. Noh tuttumme sanoo, että väsyttää ja haluaa lähteä kotiin nukkumaan ja kaveri sanoo saattavansa pysäkille ja tulevansa takaisin. Kun mitään ei kuulu soittelen perään ja kun viimein vastataan niin molemmat ovat päättäneet lähteä jatkoille kertomatta, jonka vuoksi jouduin sitten olemaan yön ja pitkälle seuraavaa päivää olemaan yksin ulkona.

Lievimpiä asioita olivat sellaiset tapaukset kun kaveri pyysi bileisiin, missä itselleni tuntemattomia ihmisiä, jotka sitten käyttäytyivät itseäni kohtaan enemmän tai vähemmän vihamielisesti. Syykin sitten selvisi myöhemmin, kaveri oli hartaasti pohjustanut

osallistumistani puhumalla muille pas*aa.

Kateus ja ilkeys. En tajua kateutta ollenkaan, enkä halua olla "vastaanottamassa" mokomaa tunnetta. Päälle vielä omituinen v*ttuilu miten hienoa minulla on ja miten onnellinen minun täytyy olla. En tarvitse tuollaisia "ystäviä", vaikka olimmekin tunteneet pitkälti toistakymmentä vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

Mulla oikeastaan aivan samanlainen ystävä. Kontrolloivat vanhemmat valitsivat kontrolloivan kaverin.

Tässä meidänkin kaveruudessa oli sellaisia piirteitä, joita vasta vuosien päästä aloin kunnolla ihmettelemään, kun välimme olivat jo etääntyneet.

Varsinkin teini-iässä ja nuorena aikuisena kaverini teki lievästi sanottuna aika sairaitakin temppuja tai ainakin sellaisia mille en osaa keksiä yhtään hyvää syytä, en edes ajattelemattomuudesta. Ja aina ne kohdistuivat minuun, muille kavereille taas oltiin mielinkielin.

Yksi piirre oli myös se, että kaverini kertoi usein häpeävänsä minua, juttuni olivat huonoja ja minusta kiinnostuneet miehet yrittivät iskeä aina häntä tilaisuuden tullen. Viimeisen tiedän valeeksi ja huonot juttunikin kummasti muuttuivat hänen jutuikseen silloin kun paikalla oli muitakin joihin kaveri yritti tehdä vaikutusta. Kaikista kummallisinta oli ehkä, että jopa "tyhmät uneni" muuttuivat hänen unikseen :D

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää mitä muuta ystävä teki ja mitkä oli outoja juttuja?

Itsekin tein paljon itsetutkiskelua miten vedin puoleeni tällaisia "ystäviä" oma isäni on kontrolloiva ja piti aina kuulostella millä mielellä hän oli ja olla mieliksi. Sama toistui siis kaverisuhteissa. Päädyin ystäväksi tällaisten hallitsevien ja kontrolloivien tyyppien kanssa. Mielestäni ei puhuta tarpeeksi siitä, että ystävyyssuhteissakin näkyy monesti oma perhetausta ja sen dynamiikka. Onhan siinä jotain tuttua, joka vetää puoleensa, vaikka ei olisi hyväksi itselle.

Mulla ei varsinaisesti ollut vaihtoehtoja, meillä äiti päätti. En oikein pitänyt kaverista silloin lapsenakaan, mutta en saanut tavata muitakaan kouluajan ulkopuolella.

Myöhemmin yritin välttää joutumasta kaverille, mutta kaveri ei uskonut mitään syitä vaan soitteli vanhemmilleni ja ruinasi luokseen, joten oli vain mentävä.

Kaverini mm. Halusi pukea minua (ikätasooni sopimattomiin vanhoihin vaatteisiinsa, määräillä syömisistäni yms.).

Kilttinä tyttönä tietenkin onnistuin löytämään äärimmäisen mustasukkaisen ja kontrolloivan poikaystävän, josta eroaminen oli vaikeaa mm. Poikaystävän itsemurha uhkailujen takia. Kun tämä sitten viimein onnistui, entinen poikaystäväni laittaa minulle viestin, missä kertoo kaverini pyytäneen kanssaan bileisiin, missä myös muita tuttaviani ja että ovat nyt matkalla. Kaverini soittaa hetken päästä ja vahvistaa tämän olevan totta. Ei varmaan muuten mitään ihmeellistä, mutta exäni ja kaverini olivat tavanneet ainoastaan kerran, eikä heillä ollut toistensa yhteystietoja, joten kaverini on pitänyt ne jostakin etsiä. Kaverini oli myös hyvin tietoinen siitä millainen suhde meillä poikaystävän kanssa oli, kuten myös siitä, että asuin toisella paikkakunnalla, enkä aivan pian voisi puuttua tapahtumaan. Sain kuitenkin ennätysvauhtia kyydin paikkakunnalle ja onnistuin torpedoimaan yrityksen saattaa exä takaisin elämääni.

Muita vastaavia oli mm. Se että kun muutin monen sadan kilometrin päähän opiskelemaan, kaveri soitti keskellä yötä ja kertoi alaikäisen siskoni olevan ympäripäissään (oli ostanut tälle alkoholia) ja sammumispisteessä. Kun kysyin, että mitä meinasi asialle tehdä kertoi lähtevänsä kotiin koska väsytti ja sanoi vielä, että eiköhän siskoni pärjää koska seuraan oli tullut pari miestä jotka varmaan huolehtisivat.

Vastaavia puheluita oli muitakin. Olen muualla, en voi vaikuttaa mitenkään asiaan jne. Ja ottaen huomioon senkin, että kaverillani ei muuten ollut tapana soitella.

Päälle vielä kun olin kylässä vanhalla paikkakunnallani ja sovittiin kaverin plus yhteisen tutun kanssa lähtevämme baariin, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä kaverille yöksi. Noh tuttumme sanoo, että väsyttää ja haluaa lähteä kotiin nukkumaan ja kaveri sanoo saattavansa pysäkille ja tulevansa takaisin. Kun mitään ei kuulu soittelen perään ja kun viimein vastataan niin molemmat ovat päättäneet lähteä jatkoille kertomatta, jonka vuoksi jouduin sitten olemaan yön ja pitkälle seuraavaa päivää olemaan yksin ulkona.

Lievimpiä asioita olivat sellaiset tapaukset kun kaveri pyysi bileisiin, missä itselleni tuntemattomia ihmisiä, jotka sitten käyttäytyivät itseäni kohtaan enemmän tai vähemmän vihamielisesti. Syykin sitten selvisi myöhemmin, kaveri oli hartaasti pohjustanut

osallistumistani puhumalla muille pas*aa.

Ylipäätään manipulointi oli bravuureita, yksi syy miksi niin huonosti omnistuin pitämämään muita ystävyyssuhteita oli se, että kaverilla oli hyvä vainu silloin kun olin tapaamassa muita. Alta aikayksikön tuli puhelu, että nyt on pakko nähdä ja nähdään muutenkin liian harvoin. Kun sitten syyllistyvänä suostuin ja peruin muut menot (matkaa kaverilleni oli jonkin verran, eri kaupunki, mutta suht. Kalliita julkisia liikkui hyvin), kaveri soittaa matkalta ettei tänään jaksakkaan.

Vaikka nuo tilanteet ottivat silloin aivoon, en kuitenkaan osannut nähdä sitä niin hälyttävänä kuin nykyään.

Kuten sanoit varmaankin kotioloilla oli merkitystä ja olin aivan pienestä tottunut kaverinkin käytökseen, joten en paljoa kyseenalaistanut, kunhan nielin kiukkuni.

On myös sanottavana, että kaverini on kuitenkin pärjännyt hyvin. Laaja ystäväpiiri, hyvä työ ja perhe. Että luultavasti jotain tekee oikein, ei tosin itseäni kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

Mulla oikeastaan aivan samanlainen ystävä. Kontrolloivat vanhemmat valitsivat kontrolloivan kaverin.

Tässä meidänkin kaveruudessa oli sellaisia piirteitä, joita vasta vuosien päästä aloin kunnolla ihmettelemään, kun välimme olivat jo etääntyneet.

Varsinkin teini-iässä ja nuorena aikuisena kaverini teki lievästi sanottuna aika sairaitakin temppuja tai ainakin sellaisia mille en osaa keksiä yhtään hyvää syytä, en edes ajattelemattomuudesta. Ja aina ne kohdistuivat minuun, muille kavereille taas oltiin mielinkielin.

Yksi piirre oli myös se, että kaverini kertoi usein häpeävänsä minua, juttuni olivat huonoja ja minusta kiinnostuneet miehet yrittivät iskeä aina häntä tilaisuuden tullen. Viimeisen tiedän valeeksi ja huonot juttunikin kummasti muuttuivat hänen jutuikseen silloin kun paikalla oli muitakin joihin kaveri yritti tehdä vaikutusta. Kaikista kummallisinta oli ehkä, että jopa "tyhmät uneni" muuttuivat hänen unikseen :D

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää mitä muuta ystävä teki ja mitkä oli outoja juttuja?

Itsekin tein paljon itsetutkiskelua miten vedin puoleeni tällaisia "ystäviä" oma isäni on kontrolloiva ja piti aina kuulostella millä mielellä hän oli ja olla mieliksi. Sama toistui siis kaverisuhteissa. Päädyin ystäväksi tällaisten hallitsevien ja kontrolloivien tyyppien kanssa. Mielestäni ei puhuta tarpeeksi siitä, että ystävyyssuhteissakin näkyy monesti oma perhetausta ja sen dynamiikka. Onhan siinä jotain tuttua, joka vetää puoleensa, vaikka ei olisi hyväksi itselle.

Mulla ei varsinaisesti ollut vaihtoehtoja, meillä äiti päätti. En oikein pitänyt kaverista silloin lapsenakaan, mutta en saanut tavata muitakaan kouluajan ulkopuolella.

Myöhemmin yritin välttää joutumasta kaverille, mutta kaveri ei uskonut mitään syitä vaan soitteli vanhemmilleni ja ruinasi luokseen, joten oli vain mentävä.

Kaverini mm. Halusi pukea minua (ikätasooni sopimattomiin vanhoihin vaatteisiinsa, määräillä syömisistäni yms.).

Kilttinä tyttönä tietenkin onnistuin löytämään äärimmäisen mustasukkaisen ja kontrolloivan poikaystävän, josta eroaminen oli vaikeaa mm. Poikaystävän itsemurha uhkailujen takia. Kun tämä sitten viimein onnistui, entinen poikaystäväni laittaa minulle viestin, missä kertoo kaverini pyytäneen kanssaan bileisiin, missä myös muita tuttaviani ja että ovat nyt matkalla. Kaverini soittaa hetken päästä ja vahvistaa tämän olevan totta. Ei varmaan muuten mitään ihmeellistä, mutta exäni ja kaverini olivat tavanneet ainoastaan kerran, eikä heillä ollut toistensa yhteystietoja, joten kaverini on pitänyt ne jostakin etsiä. Kaverini oli myös hyvin tietoinen siitä millainen suhde meillä poikaystävän kanssa oli, kuten myös siitä, että asuin toisella paikkakunnalla, enkä aivan pian voisi puuttua tapahtumaan. Sain kuitenkin ennätysvauhtia kyydin paikkakunnalle ja onnistuin torpedoimaan yrityksen saattaa exä takaisin elämääni.

Muita vastaavia oli mm. Se että kun muutin monen sadan kilometrin päähän opiskelemaan, kaveri soitti keskellä yötä ja kertoi alaikäisen siskoni olevan ympäripäissään (oli ostanut tälle alkoholia) ja sammumispisteessä. Kun kysyin, että mitä meinasi asialle tehdä kertoi lähtevänsä kotiin koska väsytti ja sanoi vielä, että eiköhän siskoni pärjää koska seuraan oli tullut pari miestä jotka varmaan huolehtisivat.

Vastaavia puheluita oli muitakin. Olen muualla, en voi vaikuttaa mitenkään asiaan jne. Ja ottaen huomioon senkin, että kaverillani ei muuten ollut tapana soitella.

Päälle vielä kun olin kylässä vanhalla paikkakunnallani ja sovittiin kaverin plus yhteisen tutun kanssa lähtevämme baariin, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä kaverille yöksi. Noh tuttumme sanoo, että väsyttää ja haluaa lähteä kotiin nukkumaan ja kaveri sanoo saattavansa pysäkille ja tulevansa takaisin. Kun mitään ei kuulu soittelen perään ja kun viimein vastataan niin molemmat ovat päättäneet lähteä jatkoille kertomatta, jonka vuoksi jouduin sitten olemaan yön ja pitkälle seuraavaa päivää olemaan yksin ulkona.

Lievimpiä asioita olivat sellaiset tapaukset kun kaveri pyysi bileisiin, missä itselleni tuntemattomia ihmisiä, jotka sitten käyttäytyivät itseäni kohtaan enemmän tai vähemmän vihamielisesti. Syykin sitten selvisi myöhemmin, kaveri oli hartaasti pohjustanut

osallistumistani puhumalla muille pas*aa.

Ylipäätään manipulointi oli bravuureita, yksi syy miksi niin huonosti omnistuin pitämämään muita ystävyyssuhteita oli se, että kaverilla oli hyvä vainu silloin kun olin tapaamassa muita. Alta aikayksikön tuli puhelu, että nyt on pakko nähdä ja nähdään muutenkin liian harvoin. Kun sitten syyllistyvänä suostuin ja peruin muut menot (matkaa kaverilleni oli jonkin verran, eri kaupunki, mutta suht. Kalliita julkisia liikkui hyvin), kaveri soittaa matkalta ettei tänään jaksakkaan.

Vaikka nuo tilanteet ottivat silloin aivoon, en kuitenkaan osannut nähdä sitä niin hälyttävänä kuin nykyään.

Kuten sanoit varmaankin kotioloilla oli merkitystä ja olin aivan pienestä tottunut kaverinkin käytökseen, joten en paljoa kyseenalaistanut, kunhan nielin kiukkuni.

On myös sanottavana, että kaverini on kuitenkin pärjännyt hyvin. Laaja ystäväpiiri, hyvä työ ja perhe. Että luultavasti jotain tekee oikein, ei tosin itseäni kohtaan.

Olen kirjoittanut näistä aiemminkin, mutta aina auki kirjoittetuna tuntuvat jotenkin pahemmilta :D

Jäi kiinnostamaan tunnistatko näiden valossa itse mitään samaa entisestä ystävästäsi?

Vierailija kirjoitti:

Puhui kaiken aikaa itsestään. Saattoi sanoa suoraan ettei kiinnosta, jos joskus yritin kertoa jotain omaan elämääni liittyvää asiaa tai ainakin antoi koko olemuksellaan ymmärtää, että juttuni ovat tylsiä. Ihmetteli sitten kuitenkin miksi en ole kertonut jotain asiaa hänelle, vaan kuulee siitä muilta.

En oikeasti käsitä tällaisia ihmisiä. Siis ovatko he ihan oikeasti jotenkin yksinkertaisia vai mikä selittää tuon, että kaverin jutut tylysti ohitetaan noin ja jälkeenpäin sitten mutristellaan, että "mikset oo kertonu siitä mulle mitään". Iästä johtuvan kehittymättömyyden piikkiin ei tätä voi laittaa, koska tiedän useita aikuisia ihan ns. normaalisti pärjääviä ihmisiä, jotka ovat kuitenkin täysiä palikoita ystävyyssuhteissaan.

Emme juuri enää pidä yhteyttä, suurimpina syinä varmaankin erilainen elämäntilanne ja erilaiset kiinnostuksenkohteet. Lisäksi alkoi inhottaa kaikkien haukkuminen selän takana, kateuttako sitten vai mitä lie, ehkä pelkkää pahantahtoisuutta ja jotain katkeruutta. Sen päälle katteettomat lupaukset siitä ja tästä ja tuosta, jota voisimme yhdessä tehdä, mutta jotka eivät ikinä muuttuneet todeksi. Valehteluahan se oli. Muiden parempien kavereiden kanssa tuo kaikki onnistui, sekin tietysti tuntui pahalta. En enää laita viestejä, vastaan kyllä, jos tämä ns. ystävä niitä laittaa. En myöskään soita kysyäkseni kuulumisia ja jos siltä tuntuu, jätän vastaamatta puhelimeen, jos tämä myrkyn kylväjä soittaa. Mieluiten pysyttelen erossa, jotta hän ei saa mitään aihetta puhua minusta ja perheestäni paskaa kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

Mulla oikeastaan aivan samanlainen ystävä. Kontrolloivat vanhemmat valitsivat kontrolloivan kaverin.

Tässä meidänkin kaveruudessa oli sellaisia piirteitä, joita vasta vuosien päästä aloin kunnolla ihmettelemään, kun välimme olivat jo etääntyneet.

Varsinkin teini-iässä ja nuorena aikuisena kaverini teki lievästi sanottuna aika sairaitakin temppuja tai ainakin sellaisia mille en osaa keksiä yhtään hyvää syytä, en edes ajattelemattomuudesta. Ja aina ne kohdistuivat minuun, muille kavereille taas oltiin mielinkielin.

Yksi piirre oli myös se, että kaverini kertoi usein häpeävänsä minua, juttuni olivat huonoja ja minusta kiinnostuneet miehet yrittivät iskeä aina häntä tilaisuuden tullen. Viimeisen tiedän valeeksi ja huonot juttunikin kummasti muuttuivat hänen jutuikseen silloin kun paikalla oli muitakin joihin kaveri yritti tehdä vaikutusta. Kaikista kummallisinta oli ehkä, että jopa "tyhmät uneni" muuttuivat hänen unikseen :D

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää mitä muuta ystävä teki ja mitkä oli outoja juttuja?

Itsekin tein paljon itsetutkiskelua miten vedin puoleeni tällaisia "ystäviä" oma isäni on kontrolloiva ja piti aina kuulostella millä mielellä hän oli ja olla mieliksi. Sama toistui siis kaverisuhteissa. Päädyin ystäväksi tällaisten hallitsevien ja kontrolloivien tyyppien kanssa. Mielestäni ei puhuta tarpeeksi siitä, että ystävyyssuhteissakin näkyy monesti oma perhetausta ja sen dynamiikka. Onhan siinä jotain tuttua, joka vetää puoleensa, vaikka ei olisi hyväksi itselle.

Mulla ei varsinaisesti ollut vaihtoehtoja, meillä äiti päätti. En oikein pitänyt kaverista silloin lapsenakaan, mutta en saanut tavata muitakaan kouluajan ulkopuolella.

Myöhemmin yritin välttää joutumasta kaverille, mutta kaveri ei uskonut mitään syitä vaan soitteli vanhemmilleni ja ruinasi luokseen, joten oli vain mentävä.

Kaverini mm. Halusi pukea minua (ikätasooni sopimattomiin vanhoihin vaatteisiinsa, määräillä syömisistäni yms.).

Kilttinä tyttönä tietenkin onnistuin löytämään äärimmäisen mustasukkaisen ja kontrolloivan poikaystävän, josta eroaminen oli vaikeaa mm. Poikaystävän itsemurha uhkailujen takia. Kun tämä sitten viimein onnistui, entinen poikaystäväni laittaa minulle viestin, missä kertoo kaverini pyytäneen kanssaan bileisiin, missä myös muita tuttaviani ja että ovat nyt matkalla. Kaverini soittaa hetken päästä ja vahvistaa tämän olevan totta. Ei varmaan muuten mitään ihmeellistä, mutta exäni ja kaverini olivat tavanneet ainoastaan kerran, eikä heillä ollut toistensa yhteystietoja, joten kaverini on pitänyt ne jostakin etsiä. Kaverini oli myös hyvin tietoinen siitä millainen suhde meillä poikaystävän kanssa oli, kuten myös siitä, että asuin toisella paikkakunnalla, enkä aivan pian voisi puuttua tapahtumaan. Sain kuitenkin ennätysvauhtia kyydin paikkakunnalle ja onnistuin torpedoimaan yrityksen saattaa exä takaisin elämääni.

Muita vastaavia oli mm. Se että kun muutin monen sadan kilometrin päähän opiskelemaan, kaveri soitti keskellä yötä ja kertoi alaikäisen siskoni olevan ympäripäissään (oli ostanut tälle alkoholia) ja sammumispisteessä. Kun kysyin, että mitä meinasi asialle tehdä kertoi lähtevänsä kotiin koska väsytti ja sanoi vielä, että eiköhän siskoni pärjää koska seuraan oli tullut pari miestä jotka varmaan huolehtisivat.

Vastaavia puheluita oli muitakin. Olen muualla, en voi vaikuttaa mitenkään asiaan jne. Ja ottaen huomioon senkin, että kaverillani ei muuten ollut tapana soitella.

Päälle vielä kun olin kylässä vanhalla paikkakunnallani ja sovittiin kaverin plus yhteisen tutun kanssa lähtevämme baariin, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä kaverille yöksi. Noh tuttumme sanoo, että väsyttää ja haluaa lähteä kotiin nukkumaan ja kaveri sanoo saattavansa pysäkille ja tulevansa takaisin. Kun mitään ei kuulu soittelen perään ja kun viimein vastataan niin molemmat ovat päättäneet lähteä jatkoille kertomatta, jonka vuoksi jouduin sitten olemaan yön ja pitkälle seuraavaa päivää olemaan yksin ulkona.

Lievimpiä asioita olivat sellaiset tapaukset kun kaveri pyysi bileisiin, missä itselleni tuntemattomia ihmisiä, jotka sitten käyttäytyivät itseäni kohtaan enemmän tai vähemmän vihamielisesti. Syykin sitten selvisi myöhemmin, kaveri oli hartaasti pohjustanut

osallistumistani puhumalla muille pas*aa.

Ylipäätään manipulointi oli bravuureita, yksi syy miksi niin huonosti omnistuin pitämämään muita ystävyyssuhteita oli se, että kaverilla oli hyvä vainu silloin kun olin tapaamassa muita. Alta aikayksikön tuli puhelu, että nyt on pakko nähdä ja nähdään muutenkin liian harvoin. Kun sitten syyllistyvänä suostuin ja peruin muut menot (matkaa kaverilleni oli jonkin verran, eri kaupunki, mutta suht. Kalliita julkisia liikkui hyvin), kaveri soittaa matkalta ettei tänään jaksakkaan.

Vaikka nuo tilanteet ottivat silloin aivoon, en kuitenkaan osannut nähdä sitä niin hälyttävänä kuin nykyään.

Kuten sanoit varmaankin kotioloilla oli merkitystä ja olin aivan pienestä tottunut kaverinkin käytökseen, joten en paljoa kyseenalaistanut, kunhan nielin kiukkuni.

On myös sanottavana, että kaverini on kuitenkin pärjännyt hyvin. Laaja ystäväpiiri, hyvä työ ja perhe. Että luultavasti jotain tekee oikein, ei tosin itseäni kohtaan.

Olen kirjoittanut näistä aiemminkin, mutta aina auki kirjoittetuna tuntuvat jotenkin pahemmilta :D

Jäi kiinnostamaan tunnistatko näiden valossa itse mitään samaa entisestä ystävästäsi?

Tunnistan tuon ja samastun tuohon, että en itsekään tunnistanut tai tajunnut vuosiin, että tuossa olisi mitään outoa. Tuosta on aikaa jo sen verran niin jotenkin vaipunut unholaan money jutut. Muistan kuitenkin sen, että kaveri oli kova määräilemään ja aina piti tehdä asiat hänen mukaansa tai hän suuttui. Kaverin serkkukin joskus itki minulle, kun tämä kaveri on niin hallitseva. Siis eniten se näkyi siinä, että hän halusi päättää kaikesta ja jos en tehnyt niin kuin hänen mielestä olisi parasta tehdä niin siitä sai kyllä kuulla. Monta kertaa tämä kaveri lähti myös kävelemään, kun joku asia ei mennyt hänen mielensä mukaan,kun oltiin menossa vaikka johonkin tapahtumaan ja sitten piti juosta hänen peräänsä lepyttelemään häntä. Kaveri oli myös ilkeä isoveljelleen ja pompotti myös tätä. Kaverin isosiskolla oli mielenterveysongelmia ja oliko hän yrittänyt itsemurhaakin. Jotain tämän kaverinkin persoonassa oli vialla, kun piti niin kontrolloida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

Mulla oikeastaan aivan samanlainen ystävä. Kontrolloivat vanhemmat valitsivat kontrolloivan kaverin.

Tässä meidänkin kaveruudessa oli sellaisia piirteitä, joita vasta vuosien päästä aloin kunnolla ihmettelemään, kun välimme olivat jo etääntyneet.

Varsinkin teini-iässä ja nuorena aikuisena kaverini teki lievästi sanottuna aika sairaitakin temppuja tai ainakin sellaisia mille en osaa keksiä yhtään hyvää syytä, en edes ajattelemattomuudesta. Ja aina ne kohdistuivat minuun, muille kavereille taas oltiin mielinkielin.

Yksi piirre oli myös se, että kaverini kertoi usein häpeävänsä minua, juttuni olivat huonoja ja minusta kiinnostuneet miehet yrittivät iskeä aina häntä tilaisuuden tullen. Viimeisen tiedän valeeksi ja huonot juttunikin kummasti muuttuivat hänen jutuikseen silloin kun paikalla oli muitakin joihin kaveri yritti tehdä vaikutusta. Kaikista kummallisinta oli ehkä, että jopa "tyhmät uneni" muuttuivat hänen unikseen :D

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää mitä muuta ystävä teki ja mitkä oli outoja juttuja?

Itsekin tein paljon itsetutkiskelua miten vedin puoleeni tällaisia "ystäviä" oma isäni on kontrolloiva ja piti aina kuulostella millä mielellä hän oli ja olla mieliksi. Sama toistui siis kaverisuhteissa. Päädyin ystäväksi tällaisten hallitsevien ja kontrolloivien tyyppien kanssa. Mielestäni ei puhuta tarpeeksi siitä, että ystävyyssuhteissakin näkyy monesti oma perhetausta ja sen dynamiikka. Onhan siinä jotain tuttua, joka vetää puoleensa, vaikka ei olisi hyväksi itselle.

Mulla ei varsinaisesti ollut vaihtoehtoja, meillä äiti päätti. En oikein pitänyt kaverista silloin lapsenakaan, mutta en saanut tavata muitakaan kouluajan ulkopuolella.

Myöhemmin yritin välttää joutumasta kaverille, mutta kaveri ei uskonut mitään syitä vaan soitteli vanhemmilleni ja ruinasi luokseen, joten oli vain mentävä.

Kaverini mm. Halusi pukea minua (ikätasooni sopimattomiin vanhoihin vaatteisiinsa, määräillä syömisistäni yms.).

Kilttinä tyttönä tietenkin onnistuin löytämään äärimmäisen mustasukkaisen ja kontrolloivan poikaystävän, josta eroaminen oli vaikeaa mm. Poikaystävän itsemurha uhkailujen takia. Kun tämä sitten viimein onnistui, entinen poikaystäväni laittaa minulle viestin, missä kertoo kaverini pyytäneen kanssaan bileisiin, missä myös muita tuttaviani ja että ovat nyt matkalla. Kaverini soittaa hetken päästä ja vahvistaa tämän olevan totta. Ei varmaan muuten mitään ihmeellistä, mutta exäni ja kaverini olivat tavanneet ainoastaan kerran, eikä heillä ollut toistensa yhteystietoja, joten kaverini on pitänyt ne jostakin etsiä. Kaverini oli myös hyvin tietoinen siitä millainen suhde meillä poikaystävän kanssa oli, kuten myös siitä, että asuin toisella paikkakunnalla, enkä aivan pian voisi puuttua tapahtumaan. Sain kuitenkin ennätysvauhtia kyydin paikkakunnalle ja onnistuin torpedoimaan yrityksen saattaa exä takaisin elämääni.

Muita vastaavia oli mm. Se että kun muutin monen sadan kilometrin päähän opiskelemaan, kaveri soitti keskellä yötä ja kertoi alaikäisen siskoni olevan ympäripäissään (oli ostanut tälle alkoholia) ja sammumispisteessä. Kun kysyin, että mitä meinasi asialle tehdä kertoi lähtevänsä kotiin koska väsytti ja sanoi vielä, että eiköhän siskoni pärjää koska seuraan oli tullut pari miestä jotka varmaan huolehtisivat.

Vastaavia puheluita oli muitakin. Olen muualla, en voi vaikuttaa mitenkään asiaan jne. Ja ottaen huomioon senkin, että kaverillani ei muuten ollut tapana soitella.

Päälle vielä kun olin kylässä vanhalla paikkakunnallani ja sovittiin kaverin plus yhteisen tutun kanssa lähtevämme baariin, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä kaverille yöksi. Noh tuttumme sanoo, että väsyttää ja haluaa lähteä kotiin nukkumaan ja kaveri sanoo saattavansa pysäkille ja tulevansa takaisin. Kun mitään ei kuulu soittelen perään ja kun viimein vastataan niin molemmat ovat päättäneet lähteä jatkoille kertomatta, jonka vuoksi jouduin sitten olemaan yön ja pitkälle seuraavaa päivää olemaan yksin ulkona.

Lievimpiä asioita olivat sellaiset tapaukset kun kaveri pyysi bileisiin, missä itselleni tuntemattomia ihmisiä, jotka sitten käyttäytyivät itseäni kohtaan enemmän tai vähemmän vihamielisesti. Syykin sitten selvisi myöhemmin, kaveri oli hartaasti pohjustanut

osallistumistani puhumalla muille pas*aa.

Ylipäätään manipulointi oli bravuureita, yksi syy miksi niin huonosti omnistuin pitämämään muita ystävyyssuhteita oli se, että kaverilla oli hyvä vainu silloin kun olin tapaamassa muita. Alta aikayksikön tuli puhelu, että nyt on pakko nähdä ja nähdään muutenkin liian harvoin. Kun sitten syyllistyvänä suostuin ja peruin muut menot (matkaa kaverilleni oli jonkin verran, eri kaupunki, mutta suht. Kalliita julkisia liikkui hyvin), kaveri soittaa matkalta ettei tänään jaksakkaan.

Vaikka nuo tilanteet ottivat silloin aivoon, en kuitenkaan osannut nähdä sitä niin hälyttävänä kuin nykyään.

Kuten sanoit varmaankin kotioloilla oli merkitystä ja olin aivan pienestä tottunut kaverinkin käytökseen, joten en paljoa kyseenalaistanut, kunhan nielin kiukkuni.

On myös sanottavana, että kaverini on kuitenkin pärjännyt hyvin. Laaja ystäväpiiri, hyvä työ ja perhe. Että luultavasti jotain tekee oikein, ei tosin itseäni kohtaan.

Olen kirjoittanut näistä aiemminkin, mutta aina auki kirjoittetuna tuntuvat jotenkin pahemmilta :D

Jäi kiinnostamaan tunnistatko näiden valossa itse mitään samaa entisestä ystävästäsi?

Tunnistan tuon ja samastun tuohon, että en itsekään tunnistanut tai tajunnut vuosiin, että tuossa olisi mitään outoa. Tuosta on aikaa jo sen verran niin jotenkin vaipunut unholaan money jutut. Muistan kuitenkin sen, että kaveri oli kova määräilemään ja aina piti tehdä asiat hänen mukaansa tai hän suuttui. Kaverin serkkukin joskus itki minulle, kun tämä kaveri on niin hallitseva. Siis eniten se näkyi siinä, että hän halusi päättää kaikesta ja jos en tehnyt niin kuin hänen mielestä olisi parasta tehdä niin siitä sai kyllä kuulla. Monta kertaa tämä kaveri lähti myös kävelemään, kun joku asia ei mennyt hänen mielensä mukaan,kun oltiin menossa vaikka johonkin tapahtumaan ja sitten piti juosta hänen peräänsä lepyttelemään häntä. Kaveri oli myös ilkeä isoveljelleen ja pompotti myös tätä. Kaverin isosiskolla oli mielenterveysongelmia ja oliko hän yrittänyt itsemurhaakin. Jotain tämän kaverinkin persoonassa oli vialla, kun piti niin kontrolloida.

Joo ja tällä mun entisellä kontrolli-ystävällä myös menee hyvin ainakin ulos päin. On mennyt naimisiin ja valmistunut kätilöksi ja ostanut talon. Mies-parka, jos sama käytös jatkuu vieläkin.

Tuntuu inhottavalta sanoa näin, koska en ole itsekään kaikissa tilanteissa mitenkään puhelias mutta en jaksanut enää erään kaverin hiljaisuutta. Oikeasti tapaamiset menivät niin, että hän oli joko täysin hiljaa tai sitten saattoi korkeintaan todeta jotain tyyliin "voi voi". Mihinkään jutunalkuun hän ei koskaan tarttunut, ei kommentoinut mitään, ei koskaan keksinyt itse mitään puhuttavaa. Jossain vaiheessa tajusin, kuinka väsynyt ja ärsyyntynyt olin aina tapaamistemme jälkeen ja jotta en olisi ruvennut purkamaan sitä kaveriini, aloin hiljalleen ajaa alas yhteydenpitoamme. Hänestäkään ei ole kuulunut enää mitään. Emme vain sittenkään olleet toisillemme sopivia kavereita, vaikka se joskus kaveruutemme alkuaikoina viitisen vuotta sitten siltä tuntui.

Vierailija kirjoitti:

Oma työttömyys. En kehtaa pitää keskiluokkaisiin työssäkäyviin kavereihin yhteyttä.

Sama minullakin. En kehtaa kertoa, että olen edelleen työtön. Ja tiedän, että tavattaessa tulee työasiat kuitenkin puheeksi. Välttelen itse asiassa kaikenlaisia sosiaalisia tapaamisia tämän takia. Minun tuttavapiireissäni työtön on yhtä kuin luuseri.

Vierailija kirjoitti:

En ole oikeastaan koskaan lakannut, saan vain todella huonosti aikaan, silloinkin kun "ei ole mitään". Aika monet tosin haluavat paljon enemmän sitoutumusta, mutta harvoin kuitenkaan itse ottavat yhteyttä.

Muuten mua aina ahdistaa nämä "koska ottavat vain silloin yhteyttä kun haluavat jotakin tai valittavat/kertovat asioistaan" .

En ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt miten ottaa muihin yhteyttä ilman, että se on kiusallista jos ei ole mitään asiaa. Ja btw. Siitäkään harva pitää jos soitellaan "turhuuksia".

Tai ehkä elämä vain on vähän hankalampaa minulle :D

Ei yllätä, että tätä alapeukutetaan ja tunnistan itseni huononaystävänä usemmasta tekstistä ainakin osittain.

Vastaan heikosti viesteihin, koska kirjoittaminen vie itselläni aikaa: en tiedä heti vastausta, mietin liikaa muotoilua jolloin kaikki variaatiot alkavat tuntua tylyiltä/ikeiltä/epäaidoilta jne. Ja sitten ne monesti myös kaatuvat kokonaan noihin, kynnys vastata muuttuu ylitsepääsemättömäksi.

Siitä huolimatta, että osa ystävistäni sietäisikin epäsiisteyttä, en vain kehtaa päästää sotkuun sisälle ja toisaalta en kykene pitämään asuntoa järjestyksessä kovinkaan pitkään, saati pika- tai muunkaanlaiseen siivoukseen helposti.

En osaa kysellä muilta mitään (olen kyllä väkisin kokeillut kehittää tätä, mutta aina se tuntuu väkinäiseltä ja tungettelevalta).

Puhun liikaa itsestäni.

Usein minua pidetään negatiivisena. En ole "räväkkä" täti, mutta sanon monesti asioita ajattelematta. Esim. Täällä ollut trampoliini-keskustelu, jossa pohdittiin yrittääkö ystävä alentaa ja arvostella vai mistä on kyse, kun sanoi trampoliinin ostaneelle, että "eivätkö ne ole vaarallisia? Ja itse en kyllä ostaisi"' tms.- niin itse en osaa nähdä asiaa arvosteluna tai ettei osaisi iloita muiden puolesta, vain ainoastaan ajatuksena. En koe että minulla on tarvetta arvostella, saati haukkua ketään (vähiten ystäviäni) ja että kyse on vain siitä, että kerron miten itse toimisin tai miten ajattelisin tilanteessa, sen olematta yhtään parempi ajatus.

Toisin sanoen tilannetajua taitaa puuttua.

Ymmärrän kyllä, että kaltaisiani pidetään raskaina ja halutaan ottaa etäisyyttä.

Haluaisin kuitenkin ymmärrystä sille, että tämä on kuitenkin raskainta itselleni (ja ehkä kaltaisilleni) ja kärsin itse myös tilanteesta.

Haluaisin tavata ystäviäni enemmän, mutta jokin elämässäni (itsessäni) tekee siitä paikoittain erittäin hankalaa.

Noh, tämä on varmaan aika perus, mutta sanon sen silti.

Vanhan lukiokaverin kanssa on nykyisellään välimatkaa joku 400 km, joten emme hirveästi nähneet viime vuosina enää kasvokkain, vaan viestintä tapahtui lähinnä viestein.

Hän oletti minun jaksavan aina kuunnella hänen kuulumisiaan vaikka mihin kellonaikaan, ja pitkään jaksoinkin nöyrästi toimia hänen neuvonantajanaan ja käydä pitkiä keskusteluja hänen asioistaan. Aloin kuitenkin ärsyyntyä tilanteeseen, sillä aina  kun minulla olisi ollut jotain mielen päällä, niin hänen vastauksensa olivat luokkaa pari lyhyttä whatsapp-viestiä ja sitten fokus takaisin häneen. On todella turhauttavaa, kun toinen ohittaa omat tarpeesi olankohautuksella, mutta silti vakavissaan olettaa että itse jaksan olla kiinnostunut hänen asioistaan ja kommentoida niihin. 

On älytöntä, kuinka sokeita jotkut ovat omalle käytökselleen ja sitten vielä oikein ihmettelevät kun toinen on tyytymätön ystävyyssuhteeseen.