Minkä syyn takia olet lakannut pitämästä yhteyttä kaveriisi/ystävääsi?

1) Kaverini piti minua terapeuttinaan. Vuodatti omat ongelmansa tavatessamme minulle ja vatvoi kanssani niitä. Pyysi minulta jatkuvasti mielipiteitä eri vaihtoehtoihin. Tätä koko ajan. Harvemmin kuunteli minua tai kyseli elämästäni muuten.

2) Toinen oli koko ajan negatiivinen. Kaikki oli p-kaa. En jaksanut kuunnella.

3) Kaveri piti minua elämäntapavalmentajanaan ja esikuvanaan. Minä tein pyynnöstä mukavana ja empaattisena ihmisenä hänelle palveluksia. Annoin yösijan, ruokin, etsin asuntoa, neuvoin, kuuntelin ja autoin. Kun kaveri sitten muutti elämänsä minunnäköiseksi (olin joku kummallinen matkimisen kohde!), muuttui yllättäen minua kohtaan kilpailevaksi. Eipä kiitellyt koskaan avustani.

4) Klassinen: kun minulla oli huolia, oli oikein hyvää pataa. Oikein velloi huolissani ja kyseli joka kerta, että miten minä voin sen ja sen asian suhteen. Ihan kiva. Kun huoleni häipyivät ja muutuin onnelliseksi elämässäni, tämä ihminen muuttui v-mäiseksi eikä enää ollutkaan kivaa.

Enää en jaksa. Olen kai liian jotakin. Avulias, nöyrä? Tyhmä? Mieluumin keskityn perheeseeni ja puolisooni.

Vierailija kirjoitti:

Noh, tämä on varmaan aika perus, mutta sanon sen silti.

Vanhan lukiokaverin kanssa on nykyisellään välimatkaa joku 400 km, joten emme hirveästi nähneet viime vuosina enää kasvokkain, vaan viestintä tapahtui lähinnä viestein.

Hän oletti minun jaksavan aina kuunnella hänen kuulumisiaan vaikka mihin kellonaikaan, ja pitkään jaksoinkin nöyrästi toimia hänen neuvonantajanaan ja käydä pitkiä keskusteluja hänen asioistaan. Aloin kuitenkin ärsyyntyä tilanteeseen, sillä aina  kun minulla olisi ollut jotain mielen päällä, niin hänen vastauksensa olivat luokkaa pari lyhyttä whatsapp-viestiä ja sitten fokus takaisin häneen. On todella turhauttavaa, kun toinen ohittaa omat tarpeesi olankohautuksella, mutta silti vakavissaan olettaa että itse jaksan olla kiinnostunut hänen asioistaan ja kommentoida niihin. 

On älytöntä, kuinka sokeita jotkut ovat omalle käytökselleen ja sitten vielä oikein ihmettelevät kun toinen on tyytymätön ystävyyssuhteeseen.

Siis tämä. Sit nää ystävät ihmettelee miksi toinen ei enää pidä yhteyttä ja parhaimmassa tapauksessa pistävät kaiken tämän syyksi, joka lakkasi pitämästä noin vain yhteyttä. Jotkut on niin sokeita, että arvostelevat muita itsekkäiksi eivätkä näe miten itsekkäitä itse ovat ystävyyssuhteessa. Munkin yksi kaveri kuvittelee olevansa empaattinen ja hyvä ystävä, mutta jauhaa aina vain omia asioitaan ja odottaa tukea. Mun rooli on olla kuuntelija ja tukija. Luulen, että ystäväni on kuvitellut, että meillä on ollut vastavuoroinen suhde,vaikka suurimmaksi osaksi mä olen ollut hänen ongelmiaan varten.

Lopetin 30 vuoden ystävyyden, koska olimme kasvaneet erillemme. Viimeisen kerran bileissä mietin, että minulla ei ole mitään yhteistä tämän porukan kanssa. Ei edes alun perin huvittanut mennä koko juhliin, vaan enemmänkin ahdisti. Menin silti kohteliaisuudesta.

Kun suljin oven takanani, ajattelin, että suljen sen lopullisesti. Mitään en tietenkään sanonut, mutten ole yhteyksiäkään pitänyt. Jotkut asiat vaan elävät aikansa ja sitten kuolevat jääden muistoiksi.

Vierailija kirjoitti:

1) Kaverini piti minua terapeuttinaan. Vuodatti omat ongelmansa tavatessamme minulle ja vatvoi kanssani niitä. Pyysi minulta jatkuvasti mielipiteitä eri vaihtoehtoihin. Tätä koko ajan. Harvemmin kuunteli minua tai kyseli elämästäni muuten.

2) Toinen oli koko ajan negatiivinen. Kaikki oli p-kaa. En jaksanut kuunnella.

3) Kaveri piti minua elämäntapavalmentajanaan ja esikuvanaan. Minä tein pyynnöstä mukavana ja empaattisena ihmisenä hänelle palveluksia. Annoin yösijan, ruokin, etsin asuntoa, neuvoin, kuuntelin ja autoin. Kun kaveri sitten muutti elämänsä minunnäköiseksi (olin joku kummallinen matkimisen kohde!), muuttui yllättäen minua kohtaan kilpailevaksi. Eipä kiitellyt koskaan avustani.

4) Klassinen: kun minulla oli huolia, oli oikein hyvää pataa. Oikein velloi huolissani ja kyseli joka kerta, että miten minä voin sen ja sen asian suhteen. Ihan kiva. Kun huoleni häipyivät ja muutuin onnelliseksi elämässäni, tämä ihminen muuttui v-mäiseksi eikä enää ollutkaan kivaa.

Enää en jaksa. Olen kai liian jotakin. Avulias, nöyrä? Tyhmä? Mieluumin keskityn perheeseeni ja puolisooni.[/quote

Sä oot liian kiltti ja vaatimaton. Omien rajojen vahvistaminen toimii myös. Kuulostaa niin tutulta nuo tilanteet, itse olen ollut samanlainen. Heti kun rupesin arvostamaan enemmän itseäni niin jäivät nämä yksipuoliset suhteet. Enää en ala muuta kuin vastavuoroisiin ihmissuhteisiin nämä entiset yksipuoliset ystävyydet opettivat sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

Mulla oikeastaan aivan samanlainen ystävä. Kontrolloivat vanhemmat valitsivat kontrolloivan kaverin.

Tässä meidänkin kaveruudessa oli sellaisia piirteitä, joita vasta vuosien päästä aloin kunnolla ihmettelemään, kun välimme olivat jo etääntyneet.

Varsinkin teini-iässä ja nuorena aikuisena kaverini teki lievästi sanottuna aika sairaitakin temppuja tai ainakin sellaisia mille en osaa keksiä yhtään hyvää syytä, en edes ajattelemattomuudesta. Ja aina ne kohdistuivat minuun, muille kavereille taas oltiin mielinkielin.

Yksi piirre oli myös se, että kaverini kertoi usein häpeävänsä minua, juttuni olivat huonoja ja minusta kiinnostuneet miehet yrittivät iskeä aina häntä tilaisuuden tullen. Viimeisen tiedän valeeksi ja huonot juttunikin kummasti muuttuivat hänen jutuikseen silloin kun paikalla oli muitakin joihin kaveri yritti tehdä vaikutusta. Kaikista kummallisinta oli ehkä, että jopa "tyhmät uneni" muuttuivat hänen unikseen :D

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää mitä muuta ystävä teki ja mitkä oli outoja juttuja?

Itsekin tein paljon itsetutkiskelua miten vedin puoleeni tällaisia "ystäviä" oma isäni on kontrolloiva ja piti aina kuulostella millä mielellä hän oli ja olla mieliksi. Sama toistui siis kaverisuhteissa. Päädyin ystäväksi tällaisten hallitsevien ja kontrolloivien tyyppien kanssa. Mielestäni ei puhuta tarpeeksi siitä, että ystävyyssuhteissakin näkyy monesti oma perhetausta ja sen dynamiikka. Onhan siinä jotain tuttua, joka vetää puoleensa, vaikka ei olisi hyväksi itselle.

Mulla ei varsinaisesti ollut vaihtoehtoja, meillä äiti päätti. En oikein pitänyt kaverista silloin lapsenakaan, mutta en saanut tavata muitakaan kouluajan ulkopuolella.

Myöhemmin yritin välttää joutumasta kaverille, mutta kaveri ei uskonut mitään syitä vaan soitteli vanhemmilleni ja ruinasi luokseen, joten oli vain mentävä.

Kaverini mm. Halusi pukea minua (ikätasooni sopimattomiin vanhoihin vaatteisiinsa, määräillä syömisistäni yms.).

Kilttinä tyttönä tietenkin onnistuin löytämään äärimmäisen mustasukkaisen ja kontrolloivan poikaystävän, josta eroaminen oli vaikeaa mm. Poikaystävän itsemurha uhkailujen takia. Kun tämä sitten viimein onnistui, entinen poikaystäväni laittaa minulle viestin, missä kertoo kaverini pyytäneen kanssaan bileisiin, missä myös muita tuttaviani ja että ovat nyt matkalla. Kaverini soittaa hetken päästä ja vahvistaa tämän olevan totta. Ei varmaan muuten mitään ihmeellistä, mutta exäni ja kaverini olivat tavanneet ainoastaan kerran, eikä heillä ollut toistensa yhteystietoja, joten kaverini on pitänyt ne jostakin etsiä. Kaverini oli myös hyvin tietoinen siitä millainen suhde meillä poikaystävän kanssa oli, kuten myös siitä, että asuin toisella paikkakunnalla, enkä aivan pian voisi puuttua tapahtumaan. Sain kuitenkin ennätysvauhtia kyydin paikkakunnalle ja onnistuin torpedoimaan yrityksen saattaa exä takaisin elämääni.

Muita vastaavia oli mm. Se että kun muutin monen sadan kilometrin päähän opiskelemaan, kaveri soitti keskellä yötä ja kertoi alaikäisen siskoni olevan ympäripäissään (oli ostanut tälle alkoholia) ja sammumispisteessä. Kun kysyin, että mitä meinasi asialle tehdä kertoi lähtevänsä kotiin koska väsytti ja sanoi vielä, että eiköhän siskoni pärjää koska seuraan oli tullut pari miestä jotka varmaan huolehtisivat.

Vastaavia puheluita oli muitakin. Olen muualla, en voi vaikuttaa mitenkään asiaan jne. Ja ottaen huomioon senkin, että kaverillani ei muuten ollut tapana soitella.

Päälle vielä kun olin kylässä vanhalla paikkakunnallani ja sovittiin kaverin plus yhteisen tutun kanssa lähtevämme baariin, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä kaverille yöksi. Noh tuttumme sanoo, että väsyttää ja haluaa lähteä kotiin nukkumaan ja kaveri sanoo saattavansa pysäkille ja tulevansa takaisin. Kun mitään ei kuulu soittelen perään ja kun viimein vastataan niin molemmat ovat päättäneet lähteä jatkoille kertomatta, jonka vuoksi jouduin sitten olemaan yön ja pitkälle seuraavaa päivää olemaan yksin ulkona.

Lievimpiä asioita olivat sellaiset tapaukset kun kaveri pyysi bileisiin, missä itselleni tuntemattomia ihmisiä, jotka sitten käyttäytyivät itseäni kohtaan enemmän tai vähemmän vihamielisesti. Syykin sitten selvisi myöhemmin, kaveri oli hartaasti pohjustanut

osallistumistani puhumalla muille pas*aa.

Ylipäätään manipulointi oli bravuureita, yksi syy miksi niin huonosti omnistuin pitämämään muita ystävyyssuhteita oli se, että kaverilla oli hyvä vainu silloin kun olin tapaamassa muita. Alta aikayksikön tuli puhelu, että nyt on pakko nähdä ja nähdään muutenkin liian harvoin. Kun sitten syyllistyvänä suostuin ja peruin muut menot (matkaa kaverilleni oli jonkin verran, eri kaupunki, mutta suht. Kalliita julkisia liikkui hyvin), kaveri soittaa matkalta ettei tänään jaksakkaan.

Vaikka nuo tilanteet ottivat silloin aivoon, en kuitenkaan osannut nähdä sitä niin hälyttävänä kuin nykyään.

Kuten sanoit varmaankin kotioloilla oli merkitystä ja olin aivan pienestä tottunut kaverinkin käytökseen, joten en paljoa kyseenalaistanut, kunhan nielin kiukkuni.

On myös sanottavana, että kaverini on kuitenkin pärjännyt hyvin. Laaja ystäväpiiri, hyvä työ ja perhe. Että luultavasti jotain tekee oikein, ei tosin itseäni kohtaan.

Olen kirjoittanut näistä aiemminkin, mutta aina auki kirjoittetuna tuntuvat jotenkin pahemmilta :D

Jäi kiinnostamaan tunnistatko näiden valossa itse mitään samaa entisestä ystävästäsi?

Tunnistan tuon ja samastun tuohon, että en itsekään tunnistanut tai tajunnut vuosiin, että tuossa olisi mitään outoa. Tuosta on aikaa jo sen verran niin jotenkin vaipunut unholaan money jutut. Muistan kuitenkin sen, että kaveri oli kova määräilemään ja aina piti tehdä asiat hänen mukaansa tai hän suuttui. Kaverin serkkukin joskus itki minulle, kun tämä kaveri on niin hallitseva. Siis eniten se näkyi siinä, että hän halusi päättää kaikesta ja jos en tehnyt niin kuin hänen mielestä olisi parasta tehdä niin siitä sai kyllä kuulla. Monta kertaa tämä kaveri lähti myös kävelemään, kun joku asia ei mennyt hänen mielensä mukaan,kun oltiin menossa vaikka johonkin tapahtumaan ja sitten piti juosta hänen peräänsä lepyttelemään häntä. Kaveri oli myös ilkeä isoveljelleen ja pompotti myös tätä. Kaverin isosiskolla oli mielenterveysongelmia ja oliko hän yrittänyt itsemurhaakin. Jotain tämän kaverinkin persoonassa oli vialla, kun piti niin kontrolloida.

Joo ja tällä mun entisellä kontrolli-ystävällä myös menee hyvin ainakin ulos päin. On mennyt naimisiin ja valmistunut kätilöksi ja ostanut talon. Mies-parka, jos sama käytös jatkuu vieläkin.

Ammattikin ihan samankaltainen kun omalla kontrolli-kaverilla :D

Itse vältyin kilareilta ja siltä ettei kaveri lähtenyt kävelemään tilanteesta varmaan sillä, että välttelen viimeiseen asti konflikteja, enkä siis kovin hanakasti uskaltanut vastustaa, taktiikkana oli lähinnä välttely.

Mutta lapsesta asti kaverini myös yritti laittaa valitsemaan asioiden välillä. Tämä oli hankalaa koska tynnyrissä kasvaneena kaikki (kuitenkin kaverin valitsemat "vaihtoehdot") olivat yhtä hyviä tai huonoja. Kaveri esim. Halusi että päätän mitä karkkia ostaa, joka voisi olla helppoa, jos olisi ylipäätään syönyt karkkia, mutta kotona se oli niin harvinaista, että kaikki karkki oli hyvää. Tai halusi, että valitsen pelataanko korista vai tennistä, joka oli myös vaikea valinta, koska vihasin molempia lajeja, mutta mikään muu ei tietenkään tullut kysymykseen. Tämä oli aika usein riitana. Kaveri turhautui siihen, etten osannut päättää. Toisaalta silloin kun minulla oli mielipide asiaan, kaveri sitten aina lopulta päätti kuitenkin sen vaihtoehdon jota en halunnut.

Eli päätäntävalta itselläni oli hyvin näennäistä. Mutta teoriassa vaihtoehtoja oli! xD

Olen myös välillä miettinyt kaverin miestä ja että miten kokee vaimonsa. Olen aina saanut sellaisen käsityksen, että kaveri kohtelee muita hyvin. Vasta myöhemmin olen ajatellut, että ehkä se vain näyttää siltä, olen kuitenkin itse kokenut millaisen manipulointiin kaveri pystyy. Ja taas toisaalta, onhan olemassa niitäkin jotka aidosti pitävät siitä, ettei mistään tarvitse päättää itse ja määräilyn kohteena olo on helppoa ja turvallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

Mulla oikeastaan aivan samanlainen ystävä. Kontrolloivat vanhemmat valitsivat kontrolloivan kaverin.

Tässä meidänkin kaveruudessa oli sellaisia piirteitä, joita vasta vuosien päästä aloin kunnolla ihmettelemään, kun välimme olivat jo etääntyneet.

Varsinkin teini-iässä ja nuorena aikuisena kaverini teki lievästi sanottuna aika sairaitakin temppuja tai ainakin sellaisia mille en osaa keksiä yhtään hyvää syytä, en edes ajattelemattomuudesta. Ja aina ne kohdistuivat minuun, muille kavereille taas oltiin mielinkielin.

Yksi piirre oli myös se, että kaverini kertoi usein häpeävänsä minua, juttuni olivat huonoja ja minusta kiinnostuneet miehet yrittivät iskeä aina häntä tilaisuuden tullen. Viimeisen tiedän valeeksi ja huonot juttunikin kummasti muuttuivat hänen jutuikseen silloin kun paikalla oli muitakin joihin kaveri yritti tehdä vaikutusta. Kaikista kummallisinta oli ehkä, että jopa "tyhmät uneni" muuttuivat hänen unikseen :D

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää mitä muuta ystävä teki ja mitkä oli outoja juttuja?

Itsekin tein paljon itsetutkiskelua miten vedin puoleeni tällaisia "ystäviä" oma isäni on kontrolloiva ja piti aina kuulostella millä mielellä hän oli ja olla mieliksi. Sama toistui siis kaverisuhteissa. Päädyin ystäväksi tällaisten hallitsevien ja kontrolloivien tyyppien kanssa. Mielestäni ei puhuta tarpeeksi siitä, että ystävyyssuhteissakin näkyy monesti oma perhetausta ja sen dynamiikka. Onhan siinä jotain tuttua, joka vetää puoleensa, vaikka ei olisi hyväksi itselle.

Mulla ei varsinaisesti ollut vaihtoehtoja, meillä äiti päätti. En oikein pitänyt kaverista silloin lapsenakaan, mutta en saanut tavata muitakaan kouluajan ulkopuolella.

Myöhemmin yritin välttää joutumasta kaverille, mutta kaveri ei uskonut mitään syitä vaan soitteli vanhemmilleni ja ruinasi luokseen, joten oli vain mentävä.

Kaverini mm. Halusi pukea minua (ikätasooni sopimattomiin vanhoihin vaatteisiinsa, määräillä syömisistäni yms.).

Kilttinä tyttönä tietenkin onnistuin löytämään äärimmäisen mustasukkaisen ja kontrolloivan poikaystävän, josta eroaminen oli vaikeaa mm. Poikaystävän itsemurha uhkailujen takia. Kun tämä sitten viimein onnistui, entinen poikaystäväni laittaa minulle viestin, missä kertoo kaverini pyytäneen kanssaan bileisiin, missä myös muita tuttaviani ja että ovat nyt matkalla. Kaverini soittaa hetken päästä ja vahvistaa tämän olevan totta. Ei varmaan muuten mitään ihmeellistä, mutta exäni ja kaverini olivat tavanneet ainoastaan kerran, eikä heillä ollut toistensa yhteystietoja, joten kaverini on pitänyt ne jostakin etsiä. Kaverini oli myös hyvin tietoinen siitä millainen suhde meillä poikaystävän kanssa oli, kuten myös siitä, että asuin toisella paikkakunnalla, enkä aivan pian voisi puuttua tapahtumaan. Sain kuitenkin ennätysvauhtia kyydin paikkakunnalle ja onnistuin torpedoimaan yrityksen saattaa exä takaisin elämääni.

Muita vastaavia oli mm. Se että kun muutin monen sadan kilometrin päähän opiskelemaan, kaveri soitti keskellä yötä ja kertoi alaikäisen siskoni olevan ympäripäissään (oli ostanut tälle alkoholia) ja sammumispisteessä. Kun kysyin, että mitä meinasi asialle tehdä kertoi lähtevänsä kotiin koska väsytti ja sanoi vielä, että eiköhän siskoni pärjää koska seuraan oli tullut pari miestä jotka varmaan huolehtisivat.

Vastaavia puheluita oli muitakin. Olen muualla, en voi vaikuttaa mitenkään asiaan jne. Ja ottaen huomioon senkin, että kaverillani ei muuten ollut tapana soitella.

Päälle vielä kun olin kylässä vanhalla paikkakunnallani ja sovittiin kaverin plus yhteisen tutun kanssa lähtevämme baariin, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä kaverille yöksi. Noh tuttumme sanoo, että väsyttää ja haluaa lähteä kotiin nukkumaan ja kaveri sanoo saattavansa pysäkille ja tulevansa takaisin. Kun mitään ei kuulu soittelen perään ja kun viimein vastataan niin molemmat ovat päättäneet lähteä jatkoille kertomatta, jonka vuoksi jouduin sitten olemaan yön ja pitkälle seuraavaa päivää olemaan yksin ulkona.

Lievimpiä asioita olivat sellaiset tapaukset kun kaveri pyysi bileisiin, missä itselleni tuntemattomia ihmisiä, jotka sitten käyttäytyivät itseäni kohtaan enemmän tai vähemmän vihamielisesti. Syykin sitten selvisi myöhemmin, kaveri oli hartaasti pohjustanut

osallistumistani puhumalla muille pas*aa.

Ylipäätään manipulointi oli bravuureita, yksi syy miksi niin huonosti omnistuin pitämämään muita ystävyyssuhteita oli se, että kaverilla oli hyvä vainu silloin kun olin tapaamassa muita. Alta aikayksikön tuli puhelu, että nyt on pakko nähdä ja nähdään muutenkin liian harvoin. Kun sitten syyllistyvänä suostuin ja peruin muut menot (matkaa kaverilleni oli jonkin verran, eri kaupunki, mutta suht. Kalliita julkisia liikkui hyvin), kaveri soittaa matkalta ettei tänään jaksakkaan.

Vaikka nuo tilanteet ottivat silloin aivoon, en kuitenkaan osannut nähdä sitä niin hälyttävänä kuin nykyään.

Kuten sanoit varmaankin kotioloilla oli merkitystä ja olin aivan pienestä tottunut kaverinkin käytökseen, joten en paljoa kyseenalaistanut, kunhan nielin kiukkuni.

On myös sanottavana, että kaverini on kuitenkin pärjännyt hyvin. Laaja ystäväpiiri, hyvä työ ja perhe. Että luultavasti jotain tekee oikein, ei tosin itseäni kohtaan.

Olen kirjoittanut näistä aiemminkin, mutta aina auki kirjoittetuna tuntuvat jotenkin pahemmilta :D

Jäi kiinnostamaan tunnistatko näiden valossa itse mitään samaa entisestä ystävästäsi?

Tunnistan tuon ja samastun tuohon, että en itsekään tunnistanut tai tajunnut vuosiin, että tuossa olisi mitään outoa. Tuosta on aikaa jo sen verran niin jotenkin vaipunut unholaan money jutut. Muistan kuitenkin sen, että kaveri oli kova määräilemään ja aina piti tehdä asiat hänen mukaansa tai hän suuttui. Kaverin serkkukin joskus itki minulle, kun tämä kaveri on niin hallitseva. Siis eniten se näkyi siinä, että hän halusi päättää kaikesta ja jos en tehnyt niin kuin hänen mielestä olisi parasta tehdä niin siitä sai kyllä kuulla. Monta kertaa tämä kaveri lähti myös kävelemään, kun joku asia ei mennyt hänen mielensä mukaan,kun oltiin menossa vaikka johonkin tapahtumaan ja sitten piti juosta hänen peräänsä lepyttelemään häntä. Kaveri oli myös ilkeä isoveljelleen ja pompotti myös tätä. Kaverin isosiskolla oli mielenterveysongelmia ja oliko hän yrittänyt itsemurhaakin. Jotain tämän kaverinkin persoonassa oli vialla, kun piti niin kontrolloida.

Joo ja tällä mun entisellä kontrolli-ystävällä myös menee hyvin ainakin ulos päin. On mennyt naimisiin ja valmistunut kätilöksi ja ostanut talon. Mies-parka, jos sama käytös jatkuu vieläkin.

Ammattikin ihan samankaltainen kun omalla kontrolli-kaverilla :D

Itse vältyin kilareilta ja siltä ettei kaveri lähtenyt kävelemään tilanteesta varmaan sillä, että välttelen viimeiseen asti konflikteja, enkä siis kovin hanakasti uskaltanut vastustaa, taktiikkana oli lähinnä välttely.

Mutta lapsesta asti kaverini myös yritti laittaa valitsemaan asioiden välillä. Tämä oli hankalaa koska tynnyrissä kasvaneena kaikki (kuitenkin kaverin valitsemat "vaihtoehdot") olivat yhtä hyviä tai huonoja. Kaveri esim. Halusi että päätän mitä karkkia ostaa, joka voisi olla helppoa, jos olisi ylipäätään syönyt karkkia, mutta kotona se oli niin harvinaista, että kaikki karkki oli hyvää. Tai halusi, että valitsen pelataanko korista vai tennistä, joka oli myös vaikea valinta, koska vihasin molempia lajeja, mutta mikään muu ei tietenkään tullut kysymykseen. Tämä oli aika usein riitana. Kaveri turhautui siihen, etten osannut päättää. Toisaalta silloin kun minulla oli mielipide asiaan, kaveri sitten aina lopulta päätti kuitenkin sen vaihtoehdon jota en halunnut.

Eli päätäntävalta itselläni oli hyvin näennäistä. Mutta teoriassa vaihtoehtoja oli! xD

Olen myös välillä miettinyt kaverin miestä ja että miten kokee vaimonsa. Olen aina saanut sellaisen käsityksen, että kaveri kohtelee muita hyvin. Vasta myöhemmin olen ajatellut, että ehkä se vain näyttää siltä, olen kuitenkin itse kokenut millaisen manipulointiin kaveri pystyy. Ja taas toisaalta, onhan olemassa niitäkin jotka aidosti pitävät siitä, ettei mistään tarvitse päättää itse ja määräilyn kohteena olo on helppoa ja turvallista.

Ammatinvalintakin liittynyt kontrollointiin eli kätilö on se jolla on ohjat käsissään synnytyksessä. :D Manipulointihan on epäsuoraa kontrollointia..Sun kokemukset kuulostaa just siltä. Joo jotkut taas on sit niin tottuneita ja näennäisesti tykkää alitajuisesti siitä että joku päättää kaikesta eikä tarvi itse vaivautua. Olis ihan kiinnostava tietää onko tää ex ystäväni naimisissa tällaisen miehen kanssa ja onko ystäväni yhä tällainen kontrolloija vai onko hän havahtunut omaan käytökseen. Vaikea kuvitella, koska tää jyräävyys tuntui olevan jo lapsena vahva osa hänen persoonaansa.

Ensin alkoi piilovittuilu, josta tuli jokapäiväistä. Alkoi piilotella tavaroitani. Löysin jopa roskiksesta omaisuuttani. Hän ei ikinä myöntänyt mitään.

Sanoin, että jättää minut rauhaan ja siitä alkoi uusi elämä, ilman tätä sairasta " ystävääni"

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu inhottavalta sanoa näin, koska en ole itsekään kaikissa tilanteissa mitenkään puhelias mutta en jaksanut enää erään kaverin hiljaisuutta. Oikeasti tapaamiset menivät niin, että hän oli joko täysin hiljaa tai sitten saattoi korkeintaan todeta jotain tyyliin "voi voi". Mihinkään jutunalkuun hän ei koskaan tarttunut, ei kommentoinut mitään, ei koskaan keksinyt itse mitään puhuttavaa. Jossain vaiheessa tajusin, kuinka väsynyt ja ärsyyntynyt olin aina tapaamistemme jälkeen ja jotta en olisi ruvennut purkamaan sitä kaveriini, aloin hiljalleen ajaa alas yhteydenpitoamme. Hänestäkään ei ole kuulunut enää mitään. Emme vain sittenkään olleet toisillemme sopivia kavereita, vaikka se joskus kaveruutemme alkuaikoina viitisen vuotta sitten siltä tuntui.

Mulla on tälläinen ystävä, joka ilmeisesti kuitenkin viihtyy seurassani koska pitää yhteyttä ja haluaa tavata.

Silti välillä ihmettelen, että mitä kaveri saa seurastani? Hiljaisuus ei edes tunnu itsestäni mitenkään luontevalta, jonka johdosta kälätän kahta kauheammin, ahdistun ja kälätän lisää. Ja tämä näyttää ottavan myös ystävääni päähän. Jälkeen päin olen aina uupunut ja ahdistunut ja ärsyyntynyt itseeni.

Luultavasti ystäväni kokee sitten eritavalla tai on todella yksinäinen.

Ahneus. Kateellisuus. Siinä kai enimmät syyt.

Ystävä teki elämäntaparemontin ja muuttui aika epämiellyttäväksi sen jälkeen. Tiedän kyllä, että tuollaisen suuren muutoksen yhteydessä on aivan onnessaan uudesta itsestään, eikä voi ymmärtää vanhaa minäänsä tai muita liikkumattomia/läskejä/hissukoita/ym. Se on normaalia ja OK, ja menee kyllä ohi kunhan uusi elämä vähän tasaantuu. Siinä euforiassa vain pitäisi ymmärtää pitää mölyt mahassaan, eikä ylentää itseään muiden kustannuksella. Muiden parjaamista jaksoin vielä kuunnella, mutta parin itseeni kohdistuneen piikittelyn jälkeen en jaksanut ottaa yhteyttä, eikä hänkään ole sitä tehnyt.

PS. Minua ärsyttää suunnattamosti ne iltapäivälehtien jutut, joissa joku tyyppi valittaa, että laihduttaminen tms sai heidän ystävänsä kaikkoamaan, koska valittaja ei tyytynyt rooliinsa ystäväpiirin lihavana seinäruusuna. Todennäköisemmin heille tuli vain tuo elämäntaparemontin euforiavaihe, eivätkä tajunneet varoa sanomisiaan.

Epärehellisyys ja loukkaus, henkisesti loukannut tai ei ollut lojaali!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli nuorempana omistushaluinen, hallitseva ja itsepäinen ystävä. Itse olin kiltti, joustava ja mukautuva. Ystävän äitikin aina sanoi, että mukavaa kun olen Liisan kaveri, kun olen niin tasainen. Oltiin aina kuin paita ja peppu. Ystäväni oli mustasukkainen jos mulla oli muita kavereita. Lopulta niitä ei enää ollutkaan muuta kuin hän. Kun kasvettiin isommiksi alkoi mun kontrollointi. Ystävä halusi, että kaikki menee hänen pillinsä mukaan. Jos asiat ei menny niin kuin hän halusi niin ystävä lähti kävelemään. Yhden baari-illan muistan elävästi, jonka jälkeen lakkasin vain pitämästä yhteyttä vaikka oltiin oltu penskasta asti kavereita. Baari-illan jälkeen, kun hain tavaroitani ystävän luota hän järjestikin minulle puhuttelun. Hän istuttu mut sohvalle ja alkoi ripittää siitä, että olin keskustellut illan aikana syvällisiä asioita, vaikka oli sovittu, että puhutaan vain pinnallisia juttuja. Hän syytti myös siitä miten olin baarissa jutellut miehille enkä ollut ollu tyttöjen kanssa. Olin siis jutellut liikaa miehille. Sitten hän valitti miten olin kaatanut pöydälle viiniä. Tämän istunnon jälkeen lähdin epäuskoisena pois ja tajusin, että tää oli tässä. Lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä ja puheluihinsa. En halunnut enää olla tekemisissä. Siihen lakkasi meidän ystävyys. Olin saanut tarpeekseni vuosia kestäneestä kontrolloinnista.

Mulla oikeastaan aivan samanlainen ystävä. Kontrolloivat vanhemmat valitsivat kontrolloivan kaverin.

Tässä meidänkin kaveruudessa oli sellaisia piirteitä, joita vasta vuosien päästä aloin kunnolla ihmettelemään, kun välimme olivat jo etääntyneet.

Varsinkin teini-iässä ja nuorena aikuisena kaverini teki lievästi sanottuna aika sairaitakin temppuja tai ainakin sellaisia mille en osaa keksiä yhtään hyvää syytä, en edes ajattelemattomuudesta. Ja aina ne kohdistuivat minuun, muille kavereille taas oltiin mielinkielin.

Yksi piirre oli myös se, että kaverini kertoi usein häpeävänsä minua, juttuni olivat huonoja ja minusta kiinnostuneet miehet yrittivät iskeä aina häntä tilaisuuden tullen. Viimeisen tiedän valeeksi ja huonot juttunikin kummasti muuttuivat hänen jutuikseen silloin kun paikalla oli muitakin joihin kaveri yritti tehdä vaikutusta. Kaikista kummallisinta oli ehkä, että jopa "tyhmät uneni" muuttuivat hänen unikseen :D

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää mitä muuta ystävä teki ja mitkä oli outoja juttuja?

Itsekin tein paljon itsetutkiskelua miten vedin puoleeni tällaisia "ystäviä" oma isäni on kontrolloiva ja piti aina kuulostella millä mielellä hän oli ja olla mieliksi. Sama toistui siis kaverisuhteissa. Päädyin ystäväksi tällaisten hallitsevien ja kontrolloivien tyyppien kanssa. Mielestäni ei puhuta tarpeeksi siitä, että ystävyyssuhteissakin näkyy monesti oma perhetausta ja sen dynamiikka. Onhan siinä jotain tuttua, joka vetää puoleensa, vaikka ei olisi hyväksi itselle.

Mulla ei varsinaisesti ollut vaihtoehtoja, meillä äiti päätti. En oikein pitänyt kaverista silloin lapsenakaan, mutta en saanut tavata muitakaan kouluajan ulkopuolella.

Myöhemmin yritin välttää joutumasta kaverille, mutta kaveri ei uskonut mitään syitä vaan soitteli vanhemmilleni ja ruinasi luokseen, joten oli vain mentävä.

Kaverini mm. Halusi pukea minua (ikätasooni sopimattomiin vanhoihin vaatteisiinsa, määräillä syömisistäni yms.).

Kilttinä tyttönä tietenkin onnistuin löytämään äärimmäisen mustasukkaisen ja kontrolloivan poikaystävän, josta eroaminen oli vaikeaa mm. Poikaystävän itsemurha uhkailujen takia. Kun tämä sitten viimein onnistui, entinen poikaystäväni laittaa minulle viestin, missä kertoo kaverini pyytäneen kanssaan bileisiin, missä myös muita tuttaviani ja että ovat nyt matkalla. Kaverini soittaa hetken päästä ja vahvistaa tämän olevan totta. Ei varmaan muuten mitään ihmeellistä, mutta exäni ja kaverini olivat tavanneet ainoastaan kerran, eikä heillä ollut toistensa yhteystietoja, joten kaverini on pitänyt ne jostakin etsiä. Kaverini oli myös hyvin tietoinen siitä millainen suhde meillä poikaystävän kanssa oli, kuten myös siitä, että asuin toisella paikkakunnalla, enkä aivan pian voisi puuttua tapahtumaan. Sain kuitenkin ennätysvauhtia kyydin paikkakunnalle ja onnistuin torpedoimaan yrityksen saattaa exä takaisin elämääni.

Muita vastaavia oli mm. Se että kun muutin monen sadan kilometrin päähän opiskelemaan, kaveri soitti keskellä yötä ja kertoi alaikäisen siskoni olevan ympäripäissään (oli ostanut tälle alkoholia) ja sammumispisteessä. Kun kysyin, että mitä meinasi asialle tehdä kertoi lähtevänsä kotiin koska väsytti ja sanoi vielä, että eiköhän siskoni pärjää koska seuraan oli tullut pari miestä jotka varmaan huolehtisivat.

Vastaavia puheluita oli muitakin. Olen muualla, en voi vaikuttaa mitenkään asiaan jne. Ja ottaen huomioon senkin, että kaverillani ei muuten ollut tapana soitella.

Päälle vielä kun olin kylässä vanhalla paikkakunnallani ja sovittiin kaverin plus yhteisen tutun kanssa lähtevämme baariin, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä kaverille yöksi. Noh tuttumme sanoo, että väsyttää ja haluaa lähteä kotiin nukkumaan ja kaveri sanoo saattavansa pysäkille ja tulevansa takaisin. Kun mitään ei kuulu soittelen perään ja kun viimein vastataan niin molemmat ovat päättäneet lähteä jatkoille kertomatta, jonka vuoksi jouduin sitten olemaan yön ja pitkälle seuraavaa päivää olemaan yksin ulkona.

Lievimpiä asioita olivat sellaiset tapaukset kun kaveri pyysi bileisiin, missä itselleni tuntemattomia ihmisiä, jotka sitten käyttäytyivät itseäni kohtaan enemmän tai vähemmän vihamielisesti. Syykin sitten selvisi myöhemmin, kaveri oli hartaasti pohjustanut

osallistumistani puhumalla muille pas*aa.

Ylipäätään manipulointi oli bravuureita, yksi syy miksi niin huonosti omnistuin pitämämään muita ystävyyssuhteita oli se, että kaverilla oli hyvä vainu silloin kun olin tapaamassa muita. Alta aikayksikön tuli puhelu, että nyt on pakko nähdä ja nähdään muutenkin liian harvoin. Kun sitten syyllistyvänä suostuin ja peruin muut menot (matkaa kaverilleni oli jonkin verran, eri kaupunki, mutta suht. Kalliita julkisia liikkui hyvin), kaveri soittaa matkalta ettei tänään jaksakkaan.

Vaikka nuo tilanteet ottivat silloin aivoon, en kuitenkaan osannut nähdä sitä niin hälyttävänä kuin nykyään.

Kuten sanoit varmaankin kotioloilla oli merkitystä ja olin aivan pienestä tottunut kaverinkin käytökseen, joten en paljoa kyseenalaistanut, kunhan nielin kiukkuni.

On myös sanottavana, että kaverini on kuitenkin pärjännyt hyvin. Laaja ystäväpiiri, hyvä työ ja perhe. Että luultavasti jotain tekee oikein, ei tosin itseäni kohtaan.

Olen kirjoittanut näistä aiemminkin, mutta aina auki kirjoittetuna tuntuvat jotenkin pahemmilta :D

Jäi kiinnostamaan tunnistatko näiden valossa itse mitään samaa entisestä ystävästäsi?

Tunnistan tuon ja samastun tuohon, että en itsekään tunnistanut tai tajunnut vuosiin, että tuossa olisi mitään outoa. Tuosta on aikaa jo sen verran niin jotenkin vaipunut unholaan money jutut. Muistan kuitenkin sen, että kaveri oli kova määräilemään ja aina piti tehdä asiat hänen mukaansa tai hän suuttui. Kaverin serkkukin joskus itki minulle, kun tämä kaveri on niin hallitseva. Siis eniten se näkyi siinä, että hän halusi päättää kaikesta ja jos en tehnyt niin kuin hänen mielestä olisi parasta tehdä niin siitä sai kyllä kuulla. Monta kertaa tämä kaveri lähti myös kävelemään, kun joku asia ei mennyt hänen mielensä mukaan,kun oltiin menossa vaikka johonkin tapahtumaan ja sitten piti juosta hänen peräänsä lepyttelemään häntä. Kaveri oli myös ilkeä isoveljelleen ja pompotti myös tätä. Kaverin isosiskolla oli mielenterveysongelmia ja oliko hän yrittänyt itsemurhaakin. Jotain tämän kaverinkin persoonassa oli vialla, kun piti niin kontrolloida.

Joo ja tällä mun entisellä kontrolli-ystävällä myös menee hyvin ainakin ulos päin. On mennyt naimisiin ja valmistunut kätilöksi ja ostanut talon. Mies-parka, jos sama käytös jatkuu vieläkin.

Ammattikin ihan samankaltainen kun omalla kontrolli-kaverilla :D

Itse vältyin kilareilta ja siltä ettei kaveri lähtenyt kävelemään tilanteesta varmaan sillä, että välttelen viimeiseen asti konflikteja, enkä siis kovin hanakasti uskaltanut vastustaa, taktiikkana oli lähinnä välttely.

Mutta lapsesta asti kaverini myös yritti laittaa valitsemaan asioiden välillä. Tämä oli hankalaa koska tynnyrissä kasvaneena kaikki (kuitenkin kaverin valitsemat "vaihtoehdot") olivat yhtä hyviä tai huonoja. Kaveri esim. Halusi että päätän mitä karkkia ostaa, joka voisi olla helppoa, jos olisi ylipäätään syönyt karkkia, mutta kotona se oli niin harvinaista, että kaikki karkki oli hyvää. Tai halusi, että valitsen pelataanko korista vai tennistä, joka oli myös vaikea valinta, koska vihasin molempia lajeja, mutta mikään muu ei tietenkään tullut kysymykseen. Tämä oli aika usein riitana. Kaveri turhautui siihen, etten osannut päättää. Toisaalta silloin kun minulla oli mielipide asiaan, kaveri sitten aina lopulta päätti kuitenkin sen vaihtoehdon jota en halunnut.

Eli päätäntävalta itselläni oli hyvin näennäistä. Mutta teoriassa vaihtoehtoja oli! xD

Olen myös välillä miettinyt kaverin miestä ja että miten kokee vaimonsa. Olen aina saanut sellaisen käsityksen, että kaveri kohtelee muita hyvin. Vasta myöhemmin olen ajatellut, että ehkä se vain näyttää siltä, olen kuitenkin itse kokenut millaisen manipulointiin kaveri pystyy. Ja taas toisaalta, onhan olemassa niitäkin jotka aidosti pitävät siitä, ettei mistään tarvitse päättää itse ja määräilyn kohteena olo on helppoa ja turvallista.

Ammatinvalintakin liittynyt kontrollointiin eli kätilö on se jolla on ohjat käsissään synnytyksessä. :D Manipulointihan on epäsuoraa kontrollointia..Sun kokemukset kuulostaa just siltä. Joo jotkut taas on sit niin tottuneita ja näennäisesti tykkää alitajuisesti siitä että joku päättää kaikesta eikä tarvi itse vaivautua. Olis ihan kiinnostava tietää onko tää ex ystäväni naimisissa tällaisen miehen kanssa ja onko ystäväni yhä tällainen kontrolloija vai onko hän havahtunut omaan käytökseen. Vaikea kuvitella, koska tää jyräävyys tuntui olevan jo lapsena vahva osa hänen persoonaansa.

Näin (omakin on sairaanhoitaja), itse en varsinaisesti lopulta jättänyt ystävääni, vaikka sitä yritinkin teininä. Kävi niin, että kun ystäväni löysi miehensä ja perusti perheen, niin jäin sitten automaattisesti kuviosta.

Luulen, että ystäväni kohdalla kyse oli tarpeesta. Hän tarvitsi minut tunteakseen itsensä paremmaksi ja nyt sitä virkaa varmaan hoitaa joku toinen.

Ei sillä, en valita, mutta onhan siinä oma katkeransuloinen aspektinsa, erityisesti kun ystävälläni oli myös miellyttävät ominaisuutensa, vaikka ne usein jäivätkin dominoinnin ja määräilyn varjoon.

Puhuu lähinnä omista asioistaan eikä ole juurikaan kiinnostunut toisista. Sitten hän ihmettelee, miksi muut ovat ottaneet etäisyyttä häneen.

Ystäväni menetti puhumisen lahjan aivoverenvuodon myötä. Ei usko vielä kahden vuoden jälkeen, että mongertaa prul,prullia kokoajan. Sai yhden kerran sanottua ettei kukaan kuuntele häntä. Tosin se tuli hyvin vaikeasti. Hänelle varmaan palutuisi puhetta jos hän menisi puheterapiaan tai tekisi niitä harjoiteita kotonaan. Nyt tissuttelee kaljaa ja eristäytyy. Röökiä kuluu myös tosi paljon. Hurja alamäki ennen, niin mukavalla ihmisellä. Olen pahoillani, mutta en jaksa hänen kanssaan enään.

Vierailija kirjoitti:

Ystävä teki elämäntaparemontin ja muuttui aika epämiellyttäväksi sen jälkeen. Tiedän kyllä, että tuollaisen suuren muutoksen yhteydessä on aivan onnessaan uudesta itsestään, eikä voi ymmärtää vanhaa minäänsä tai muita liikkumattomia/läskejä/hissukoita/ym. Se on normaalia ja OK, ja menee kyllä ohi kunhan uusi elämä vähän tasaantuu. Siinä euforiassa vain pitäisi ymmärtää pitää mölyt mahassaan, eikä ylentää itseään muiden kustannuksella. Muiden parjaamista jaksoin vielä kuunnella, mutta parin itseeni kohdistuneen piikittelyn jälkeen en jaksanut ottaa yhteyttä, eikä hänkään ole sitä tehnyt.

PS. Minua ärsyttää suunnattamosti ne iltapäivälehtien jutut, joissa joku tyyppi valittaa, että laihduttaminen tms sai heidän ystävänsä kaikkoamaan, koska valittaja ei tyytynyt rooliinsa ystäväpiirin lihavana seinäruusuna. Todennäköisemmin heille tuli vain tuo elämäntaparemontin euforiavaihe, eivätkä tajunneet varoa sanomisiaan.

Tämä on tosi yleistä terveellisemmän elämänmuutoksen tehneillä. Tupakoinnin lopettaneet ovat aina niitä kovimpia tupakoitsijoiden morkkaajia ja massiivisesti laihduttaneissa ylipainoiset herättävät aggressioita. Myös uskoontulo tai muu arvomaailman mullistuminen aiheuttaa samanlaista käyttäytymistä. Eräs tuttuni, länsimaalainen nainen, kääntyi muslimiksi kymmenen vuotta sitten ja oli alussa aika sietämätön hurskastelija. Tasaantui onneksi alun hurmosvaiheen jälkeen ja nykyään elää ihan tavallista elämää, jossa uskonnolla on tietty rooli mutta jota hän ei enää aggressiivisesti tuo joka käänteessä esiin.

Kateus.

Oltiin ystäväni kanssa sinkkuja hän löysi ensin itselleen tyttöystävän,mutta kun minä löysin varakkaan ja menestyvän miehen niin se oli sitten hänelle liikaa

Ystäväni (nainen) alkoi käyttää steroideja, haluaa kehonrakentajaksi. En uskalla olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Hänellä on vielä pieni lapsikin ja uusi mies, jonka avustuksella alkoi käyttää. Jotenkin aivan hirveän surullista ja suututtavaa, kuinka naisesta voi tulla sellainen finni-ihoinen, yläasteikäiseltä pojalta kuulostava korsto vain muutamassa kuukaudessa.

Hän oli myös aiemmin hyvin pinnallinen ja joskus mollasi minua jos en jaksanut joka päivä meikata. 

Vierailija kirjoitti:

Pettäjä. Ei ole enää samoja arvoja.

Sama kahden eri ex-kaverin kanssa.

Jatkuva ohareiden tekeminen, tapaamisten unohtaminen ja yhteisten suunnitelmien muuttaminen lyhyellä varoitusajalla. Niin itsekästä!

Kyvyttömyys keskustella asiallisesti ristiriitatilanteissa. Vedetään herne nokkaan, kun kaveri ei ookaan kaikesta samaa mieltä. Välit meni poikki, kun tajusin, että kaverini haluaa puhua vain kivoista aiheista ja vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka on suunnilleen kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä.

Elämäntilanteiden ja arvomaailman muuttuminen: kasvetaan erilleen, ei ole enää mitään yhteistä. Moni kaverisuhde on hiljalleen tullut tästä syystä tiensä päähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävä latasi kerralla kaikki vuosien ajan salassa hautomansa kaunat ja haukkui minut pystyyn. Ei ollut oikein mitään tapaa, millä yhteyttä olisi enää luontevasti voinut pitää. Olisin toivonut hänen jo aiemmassa vaiheessa kertovan siitä, jos hänellä on jotain hampaankolossa minua vastaan. Ehkä olisimme saaneet ystävyyden toimimaan paremmin. Mutta hän ei kertonut, oli niin hyvää ystävää olevinaan.

Jos olet se jolle tein noin niin on tuossa omaakin syytäsi. Miksi aina ohitit tai kielsit kaiken kritiikin? Olisit kuunnellut ajoissa niin ei olisi tarvinnut polttaa päreitä ja tuhota kaveruutta.

Mutta ei, olin sinulle pelkkä "alemman tason sätkynukke" ja humoristinen sidekick jonka kustannuksella pilailla.

Minä yritin olla huomaavainen ystävä ja kysellä ystävältäni usein hänen mielipiteitään. "Kaikki käy" oli yleensä se vastaus, kysyit kerran tai kysyit kaksi kertaa. En usko, että tunnemme toisiamme.