Lue keskustelun säännöt.
Miten saada iloa elämään?
25.09.2018 |
Olen neljäkymppinen nainen ja kärsin siitä, että joka ilta minulle seuraava päivä aivan samantekevä. Lapsia en (onneksi) ole tehnyt. Olen opiskellut, minulla on työpaikka ja periaatteessa elämä mallillaan ulkoisesti tarkastellen. Sisäisesti olen aivan loppu. Olen kokeillut terapiat, sairauslomat, lääkkeet ja työpaikanvaihdot mutta tuloksetta. En näe elämässäni mitään merkitystä eivätkä ihmissuhteeni tuo minulle minkäänlaista nautintoa. Eli minulla ei ole huomisenkaan työpäivän selättämiseksi muuta motiivia kuin velvollisuudentunto.
Yksinkertainen kysymys: Onko joku päässyt tällaisesta tilasta eroon? Itselläni jatkunut niin kauan, kuin muistan eli ihan lapsesta saakka.
Minulla ei ole ollut lapsenakaan unelmia, ei tavoitteita eikä päämääriä. Olen ihan päiväkoti-ikäisestä saakka kokenut olevani jotenkin ulkopuolinen. Päällisin puolin olen ollut kiltti ja hyvin käyttäytyvä lapsi eli olen tiennyt, miten tulee käyttäytyä ongelmitta. Kavereitakin on ollut mutta olen ollut heidän kanssaan kai lähinnä siksi, että nämä tulivat aina minua hakemaan ulos. Olen koko elämäni jatkanut samaa rataa ja tehnyt asioita vain siksi, että minun oletetaan niin tekevän.
Kun tapaan ihmisiä, tuntuu joku lasiseinä olevan aina välissä. Eli esitän sitä pirtsakkaa julkista minää (siitä pidetään ja seuraani oikein hakeudutaan) ja lähden kotiini suorittamaan elämää yksin.
Kommentit (191)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä puhunko samoista tunteista ja ajatuksista, mutta ainakin itse samaistuin teksteihisi. Olen ollut lapsesta saakka, niin kauan kuin muistan, perusvireeltäni jotenkin iloton ja surumielinen. Olen aina ajatellut elämän olevan enemmän negatiivinen kuin positiivinen asia.
Tuntuu kuin sisälläni olisi mustan aukon kaltainen tila, josta en saa otetta, ja joka imee itseensä kaiken positiivisen. Itse saan iloa monistakin asioista, ja osaan kyllä olla kiitollinen hyvistä asioista, mutta nämä tunteet ovat hetkellisiä välähdyksiä, jotka väistyvät perusvireen tieltä.
Saan iloa mm kauniista luonnosta, hyvästä ruuasta ja herkuista, taiteesta, matkustelusta, kiinnostavista tieteistä ja eläimistä. Nämä ilon hetket ovat kuitenkin hyvin nopeasti ohi, ja joskus tuo perusvire tuntuu normaalia ankeammalta hetkellisen huipun jälkeen.
Tuo musta aukko ja siihen liittyvä perusvire tuntuu vankalta osalta persoonaani. Sen muuttaminen tuntuisi varmaan samalta, kuin yritys muuttua sinisilmäisestä ruskeasilmäiseksi henkilöksi. Olen oikeastaan hyväksynyt tuon osaksi minua, ja se ei minua yleensä edes häiritse.
Se vain saa oloni tuntumaan joskus yksinäiseltä. Ihmiset suhtautuvat usein jopa raivolla negatiivisuuteen ja realismiinkin. Minusta maailma on kuitenkin objektiivisestikkin katsottuna kauhistuttava paikka, niin kauan kun maailmassa on tuntevia ja tietoisia eläimiä ja ihmisiä.
Olen luonteeltani myös jotenkin filosofinen, ja arvelen sen olevan yksi syy näihin tuntemuksiin. Saan nautintoa filosofisesta pohdiskelusta ja lukemisesta, vaikka varmaankin elämä olisi osittain helpompaa, jos tuo filosofisuus puuttuisi minusta.
Minullakin oli masentuneet vanhemmat, jotka väistämättä ovat vaikuttaneet siihen, että minusta tuli tällainen. Masentuneen vanhemman negatiivinen vaikutus lapseen on tieteellisesti todistettu asia, ja varhaislapsuuden aikaisia vaikutuksia voi olla hyvin vaikea korjata. (Toisaalta vanhempani huolehtivat aina fyysisten tarpeideni täyttymisestä, ja parhaansa mukaan psyykkistenkin. Koen, että minulla oli ihan hyvät vanhemmat, eikä suoranaista kaltoinkohtelua koskaan ollut.)
Toisaalta en tosiaan edes koe, että minussa olisi mitään korjattavaa. Ainoa häiritsevä seikka tässä kaikessa on ajoittainen yksinäisyyden tunne, ja lähes jatkuvasti läsnä oleva ulkopuolisuuden tunne. Koen, että monet ihmiset ovat kanssani todella erilaisia, enkä halua tai pysty muodostamaan usein vahvoja suhteita ja yhteyksiä. Koko arkielämä tuntuu minulle jotenkin vieraalta, ja monet muut ainakin vaikuttavat olevan siinä vahvasti läsnä.
Onnekseni minulla on yksi ystävä, joka on todella samankaltainen kanssani. Jopa hänen historiansa on samantapainen kuin minulla. Hänen seurassa koen usein jopa rauhan tunteita, ja myös yhteenkuuluvuutta. Rakastan keskusteluja mitä saamme yhdessä aikaan.
Olen muuten kuullut, että myös unohdetut lapsuudenaikaiset traumat voivat aiheuttaa tuollaisia tuntemuksia. En usko, että omalla kohdallani on kyse sellaisesta, mutta ehkä jonkun muun kohdalla voi olla.
Eli en ole onnistunut pääsemään irti synkkyydestä, mutta olen jotenkuten hyväksynyt sen, jolloin se ei kamalasti häiritse minua. Ja yritän nauttia niistä monista pienistä ilon ja onnen välähdyksistä tunneskaalassani, silloin jos niitä tulee.
Se on vain nykykulttuurin luoma kuva, että elämän pitäisi olla iloista ja onnellista. Ei se ole sitä koskaan ihmisille ollut, pelkkää selviytymistä enimmäkseen. Sekin vietin ohjaamana.
En ymmärrä alkuunkaan. Minusta ajattelette liikaa. Ajattelemisen sijaan keskittykää täysillä siihen mitä milloinkin teette! Itselläni se tulee luonnostaan, mutta jos teillä ei tule niin ehkä tietoinen läsnäolo-harjoitukset voisivat auttaa teitä!
Oletko käynyt verikokeissa ja mittaamassa ferritiinin? Raudan puute voi saada aikaan juuri tuollaisia henkisiä oireita. Onko sinulla mitään fyysisiä oireita tai vaivoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on vain nykykulttuurin luoma kuva, että elämän pitäisi olla iloista ja onnellista. Ei se ole sitä koskaan ihmisille ollut, pelkkää selviytymistä enimmäkseen. Sekin vietin ohjaamana.
Ei pidä paikkaansa. Masennus on sairaus, joka voidaan todentaa aivoista ja se voidaan parantaa vaikuttamalla lääkkeillä aivokemiaan
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kyllä antaa neuvoja ilottomuuteen, kun vaikutat suorastaan yli-ihmiseltä. Vedät 20 kilometrin lenkkejä tuosta vain, olet matkustellut ja asunut ulkomailla, sinulla on ulkonäköä, ystäviä, rahaa, hyvä työpaikka jne. Kaikkihan on elämässäsi kunnossa. Okei, parisuhde puuttuu, mutta ilmeisesti se joku hoitosi ajaa saman asian. Ei sinua voi auttaa! Mitä tahansa täällä neuvotaan, olet kokeillut sitä jo. Hanki lapsi. Ehkä helpottaisi, jos olisi pakko lopettaa hetkeksi omaan napaan tuijottaminen ja alkaa huolehtia toisesta ihmisestä.
Tämä. Eikö mikään jo kaikista noista kokemistasi asioista ole tuonut iloa? Tunnut kokeilleen jo lähes kaikkea, joten on vaikea auttaa kun mistään et ole saanut sitä iloa. Ehkä auttaisi vain jos jostain syystä yhtäkkiä olisitkin oikeasti yksinäinen, työtön ja ystävätön ja masentunut.
Sinulla on jo elämässäsi kaikki ne "onnellisuuden avaimet", mutta et vain osaa nauttia siitä. Monella onnellisellakaan ihmisellä ei ole tuota kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt verikokeissa ja mittaamassa ferritiinin? Raudan puute voi saada aikaan juuri tuollaisia henkisiä oireita. Onko sinulla mitään fyysisiä oireita tai vaivoja?
Huoh. Ap taas täällä. Työterveyshuoltoni on erinomainen (Mehiläinen) ja vuosittain tehdään suunnilleen kaikki mahdolliset verikokeet. Kaikki on optimaalisen kohdallaan ja saan aina kehuja siitä, kuinka hienosti asiat ovat. Kuntoni vastaa kestävyysurheilijaa (puran ahdistustani juoksemiseen ja saliräkkiin, myönnän). Käytän urheilijoille tarkoitettuja ravintolisiä ja syön terveelisesti. Voihan se olla, että minulla on raudan puute. Mene ja tiedä. Olen jo vuosia (n. 10 vuotta) popsinut varmuden vuoksi jonkun hyvin imeytyvän rautavalmistekuurin silloin tällöin. Pippa Laukan kanssa olen oikeastaan kaikesta samaa mieltä.
Entisenä syömishäiriöisenä tiedän olen lukenut jo 90-luvulta saakka kirjallisuutta terveellisestä ravinnosta. Veikkaisin voivani pitää peruskoululaisille helppotajuisen luennon siitä, miten itsestään huolehditaan liikkumalla ja syömällä oikein mutta ilman nipotusta ja ahdistusta.
Kiitos siis kaikista ravitsemusvinkeistä. Pidätän kuitenkin oikeuden käyttää omaa järkeäni ruokavalioni valinnassa.
Laita itsesi nätiksi ja lähde lauantaina baariin. Vedä viinaa sopivasti niin että olet rento muttet humalassa. Pokaa mies, vie kotiisi ja harrasta seksiä.
Seuraavana aamuna tunnet joko iloa tuosta eilisen kuviosta tai sitten siitä että mies vihdoin ja viimein lähtee ja voit palata takaisin normaaliin elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos positiivisistakin kommenteista ja kiitos kaikista kannanotoista. Muutaman kokemuksiin koen voineeni hyvinkin helposti samaistua. Toisaalta yllättää se, kuinka paljon myös negatiivista palautetta olen saanut.
Mietin, miksi joku suorastaan tuntuu raivostuvan siitä, etten koe olevani onnellinen vaikka minulla on "kaikki". Niin, minulla on materian tasolla asiat kohdallaan. Hengenheimolaiset ja tosiystävät puuttuvat. Minulla on alle kouluikäisenä ollut viimeksi paras kaveri. Kavereita on paljon, hyvin harva tietää masennushistoriaani. Ja hyvä niin. Täällä olevat ilkeät kommentit ovat sellaista, mistä en ainakaan saa iloa elämääni. Ihminen voi tosissaan olla ilkeä ja paha (muutenhan meillä ei olisi sotia). Olen aina ihmetellyt sitä, miksi joku tietoisesti haluaa lyödä lyötyä. En edelleenkään ymmärrä. Minulla on halu puolustaa heikompaa.
Aika harva luokkakaverini tuntui muuten antavan arvoa sille, että olin aina reilu ja mukava. Yksi surkuhupaisa muisto liittyy tähän: Luokkamme hymytyttöäänestyksessä äänet sai kuudennella luokalla luokan pahin kiusaaja ja kovis, jonka pauloissa yli puolet luokan tytöistä ja pojista oli. Koska sama tyttö käyttäytyi huonosti koulussa, lintsasi ja rikkoi jatkuvasti sääntöjä, hymytyttöpalkintoa ei sinä vuonna jaettu kenellekään.
Summa summarum: Tunnen olevani kuin kala kuivalla maalla siitä huolimatta, että juoksen kevyesti eikä minulla ole fyysisiä sairauksia.
Vierailija kirjoitti:
Laita itsesi nätiksi ja lähde lauantaina baariin. Vedä viinaa sopivasti niin että olet rento muttet humalassa. Pokaa mies, vie kotiisi ja harrasta seksiä.
Seuraavana aamuna tunnet joko iloa tuosta eilisen kuviosta tai sitten siitä että mies vihdoin ja viimein lähtee ja voit palata takaisin normaaliin elämääsi.
Avaatko logiikkaasi? Miestä (=kumppania) olen etsinyt jo vuosia. Minulla on erinomaista seksiä tarjoava panokaveri. Miksi minun pitäisi vetää nakit silmille ja mennä baariin? Mitä oletat minun sieltä löytävän jos moneen vuoteen kukaan ei ole sykähdyttänyt? Miksi viedä epäkiinnostavaa miestä kotiin ja harrastaa seksiä voidakseni olla iloinen siitä, että mies aamulla lähtee pois?
Jompi kumpi meistä on nyt pikkuisen pihalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos positiivisistakin kommenteista ja kiitos kaikista kannanotoista. Muutaman kokemuksiin koen voineeni hyvinkin helposti samaistua. Toisaalta yllättää se, kuinka paljon myös negatiivista palautetta olen saanut.
Mietin, miksi joku suorastaan tuntuu raivostuvan siitä, etten koe olevani onnellinen vaikka minulla on "kaikki". Niin, minulla on materian tasolla asiat kohdallaan. Hengenheimolaiset ja tosiystävät puuttuvat. Minulla on alle kouluikäisenä ollut viimeksi paras kaveri. Kavereita on paljon, hyvin harva tietää masennushistoriaani. Ja hyvä niin. Täällä olevat ilkeät kommentit ovat sellaista, mistä en ainakaan saa iloa elämääni. Ihminen voi tosissaan olla ilkeä ja paha (muutenhan meillä ei olisi sotia). Olen aina ihmetellyt sitä, miksi joku tietoisesti haluaa lyödä lyötyä. En edelleenkään ymmärrä. Minulla on halu puolustaa heikompaa.
Aika harva luokkakaverini tuntui muuten antavan arvoa sille, että olin aina reilu ja mukava. Yksi surkuhupaisa muisto liittyy tähän: Luokkamme hymytyttöäänestyksessä äänet sai kuudennella luokalla luokan pahin kiusaaja ja kovis, jonka pauloissa yli puolet luokan tytöistä ja pojista oli. Koska sama tyttö käyttäytyi huonosti koulussa, lintsasi ja rikkoi jatkuvasti sääntöjä, hymytyttöpalkintoa ei sinä vuonna jaettu kenellekään.
Summa summarum: Tunnen olevani kuin kala kuivalla maalla siitä huolimatta, että juoksen kevyesti eikä minulla ole fyysisiä sairauksia.
Ihan mielenkiinnosta, mainitsit etsiväsi miestä.
Millaisia toivomuksia (tai kenties vaatimuksia) sinulla olisi kumppanille? Jos nyt mietitään sekä pinnallisempia että syvällisempiä asioita.
Kysyn siksikin että ellet sitten hae kulissisuhdetta, joutuisit jossain vaiheessa olemaan oma itsesi miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kyllä antaa neuvoja ilottomuuteen, kun vaikutat suorastaan yli-ihmiseltä. Vedät 20 kilometrin lenkkejä tuosta vain, olet matkustellut ja asunut ulkomailla, sinulla on ulkonäköä, ystäviä, rahaa, hyvä työpaikka jne. Kaikkihan on elämässäsi kunnossa. Okei, parisuhde puuttuu, mutta ilmeisesti se joku hoitosi ajaa saman asian. Ei sinua voi auttaa! Mitä tahansa täällä neuvotaan, olet kokeillut sitä jo. Hanki lapsi. Ehkä helpottaisi, jos olisi pakko lopettaa hetkeksi omaan napaan tuijottaminen ja alkaa huolehtia toisesta ihmisestä.
Tämä. Eikö mikään jo kaikista noista kokemistasi asioista ole tuonut iloa? Tunnut kokeilleen jo lähes kaikkea, joten on vaikea auttaa kun mistään et ole saanut sitä iloa. Ehkä auttaisi vain jos jostain syystä yhtäkkiä olisitkin oikeasti yksinäinen, työtön ja ystävätön ja masentunut.
Sinulla on jo elämässäsi kaikki ne "onnellisuuden avaimet", mutta et vain osaa nauttia siitä. Monella onnellisellakaan ihmisellä ei ole tuota kaikkea.
Läheisten ihmissuhteiden puuttuminen kokonaan on minusta aika iso este onnellisuuden tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos positiivisistakin kommenteista ja kiitos kaikista kannanotoista. Muutaman kokemuksiin koen voineeni hyvinkin helposti samaistua. Toisaalta yllättää se, kuinka paljon myös negatiivista palautetta olen saanut.
Mietin, miksi joku suorastaan tuntuu raivostuvan siitä, etten koe olevani onnellinen vaikka minulla on "kaikki". Niin, minulla on materian tasolla asiat kohdallaan. Hengenheimolaiset ja tosiystävät puuttuvat. Minulla on alle kouluikäisenä ollut viimeksi paras kaveri. Kavereita on paljon, hyvin harva tietää masennushistoriaani. Ja hyvä niin. Täällä olevat ilkeät kommentit ovat sellaista, mistä en ainakaan saa iloa elämääni. Ihminen voi tosissaan olla ilkeä ja paha (muutenhan meillä ei olisi sotia). Olen aina ihmetellyt sitä, miksi joku tietoisesti haluaa lyödä lyötyä. En edelleenkään ymmärrä. Minulla on halu puolustaa heikompaa.
Ehkä tuo saamasi negatiivinen palaute johtuu hieman kaikkitietävästä asenteesta. Joku ehdottaa asiaa x, vastauksesi on lähes kaikkeen, että olet jo kokeillut / ei toiminut / olet jo siinä erinomainen tai vähintään todella hyvä / sinulla on jo sitä. Et ehkä itse huomaa sitä, mutta se pistää silmään (en tosin jaksanut lukea huolella ihan koko ketjua.) Ns. besserwisser-asenne ärsyttää ihmisiä ylipäätään. Lisäksi vaikutat vastaavan vain niihin kommentteihin, joihin voit ns. "näpäytellä" takaisin tai sanoa ettei niistä ehdotuksista ole hyötyä. Jo ensimmäisellä sivulla oli hyviä vinkkejä, mutta sen sijaan mieleen jää ketjusta vain se, miten olet jo kokeillut kaikkea ja kaikki on kunnossa. Kenties se ärsyttää täällä joitakin, joilla ei ole sitä mitä sinulla jo on.
En tosin osaa auttaa sen kummemmin, yritin etsiä itsekin vastauksia täältä samaan asiaan. Toivottavasti löydät ratkaisun ongelmaasi.
ohis
crazyhiker kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos positiivisistakin kommenteista ja kiitos kaikista kannanotoista. Muutaman kokemuksiin koen voineeni hyvinkin helposti samaistua. Toisaalta yllättää se, kuinka paljon myös negatiivista palautetta olen saanut.
Mietin, miksi joku suorastaan tuntuu raivostuvan siitä, etten koe olevani onnellinen vaikka minulla on "kaikki". Niin, minulla on materian tasolla asiat kohdallaan. Hengenheimolaiset ja tosiystävät puuttuvat. Minulla on alle kouluikäisenä ollut viimeksi paras kaveri. Kavereita on paljon, hyvin harva tietää masennushistoriaani. Ja hyvä niin. Täällä olevat ilkeät kommentit ovat sellaista, mistä en ainakaan saa iloa elämääni. Ihminen voi tosissaan olla ilkeä ja paha (muutenhan meillä ei olisi sotia). Olen aina ihmetellyt sitä, miksi joku tietoisesti haluaa lyödä lyötyä. En edelleenkään ymmärrä. Minulla on halu puolustaa heikompaa.
Aika harva luokkakaverini tuntui muuten antavan arvoa sille, että olin aina reilu ja mukava. Yksi surkuhupaisa muisto liittyy tähän: Luokkamme hymytyttöäänestyksessä äänet sai kuudennella luokalla luokan pahin kiusaaja ja kovis, jonka pauloissa yli puolet luokan tytöistä ja pojista oli. Koska sama tyttö käyttäytyi huonosti koulussa, lintsasi ja rikkoi jatkuvasti sääntöjä, hymytyttöpalkintoa ei sinä vuonna jaettu kenellekään.
Summa summarum: Tunnen olevani kuin kala kuivalla maalla siitä huolimatta, että juoksen kevyesti eikä minulla ole fyysisiä sairauksia.
Ihan mielenkiinnosta, mainitsit etsiväsi miestä.
Millaisia toivomuksia (tai kenties vaatimuksia) sinulla olisi kumppanille? Jos nyt mietitään sekä pinnallisempia että syvällisempiä asioita.
Kysyn siksikin että ellet sitten hae kulissisuhdetta, joutuisit jossain vaiheessa olemaan oma itsesi miehen kanssa.
Mieheltä toivoisin kiinnostusta taidetta ja visuaalisuutta kohtaan. Toivoisin sitä, että mies olisi elämässään myös lukenut sekä matkustellut. Eli ettei elämänpiiri olisi se ruokakauppa-työkauppa-koti. Toivoisin kokemusta pohjalla olosta (burn outkin käy), toivoisin terveitä elämäntapoja (nautintoaineita kohtuudella, savuton), liikunnallisuutta ja perusterveyttä (jotta voisi yhdessä matkustaa ja harrastaa).
Toivoisin avointa asennetta seksuaalisuuteen sekä uteliaisuutta. Visuaalisena ja itsestäni huolta pitävänä ihmisenä toivoisin vastaavaa takaisin eli miestä, joka kestää katseen.
Tärkeintä on tietysti se kemia. Sen pitää toimia mutta em. asiat ainakin ovat suurimmaksi osaksi täyttyessään antavat mahdollisuuden kemian löytymiselle.
Oletko harkinnut esim. jotain kansalaisopistojen opintoja? Sellaisia joita ei tarvitse suorittaa, vaan ihan omaksi iloksi vaan. Kädentaitoja, taidetta, näytteleminen? Vaikka jonkun uuden kielen opiskelua? Ja sitten kun osaat sitä kieltä hieman jo, niin lähde matkalle jonnekin, jossa pääset käyttämään sitä. Yksin matkustellessa usein tutustuu muihin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
crazyhiker kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos positiivisistakin kommenteista ja kiitos kaikista kannanotoista. Muutaman kokemuksiin koen voineeni hyvinkin helposti samaistua. Toisaalta yllättää se, kuinka paljon myös negatiivista palautetta olen saanut.
Mietin, miksi joku suorastaan tuntuu raivostuvan siitä, etten koe olevani onnellinen vaikka minulla on "kaikki". Niin, minulla on materian tasolla asiat kohdallaan. Hengenheimolaiset ja tosiystävät puuttuvat. Minulla on alle kouluikäisenä ollut viimeksi paras kaveri. Kavereita on paljon, hyvin harva tietää masennushistoriaani. Ja hyvä niin. Täällä olevat ilkeät kommentit ovat sellaista, mistä en ainakaan saa iloa elämääni. Ihminen voi tosissaan olla ilkeä ja paha (muutenhan meillä ei olisi sotia). Olen aina ihmetellyt sitä, miksi joku tietoisesti haluaa lyödä lyötyä. En edelleenkään ymmärrä. Minulla on halu puolustaa heikompaa.
Aika harva luokkakaverini tuntui muuten antavan arvoa sille, että olin aina reilu ja mukava. Yksi surkuhupaisa muisto liittyy tähän: Luokkamme hymytyttöäänestyksessä äänet sai kuudennella luokalla luokan pahin kiusaaja ja kovis, jonka pauloissa yli puolet luokan tytöistä ja pojista oli. Koska sama tyttö käyttäytyi huonosti koulussa, lintsasi ja rikkoi jatkuvasti sääntöjä, hymytyttöpalkintoa ei sinä vuonna jaettu kenellekään.
Summa summarum: Tunnen olevani kuin kala kuivalla maalla siitä huolimatta, että juoksen kevyesti eikä minulla ole fyysisiä sairauksia.
Ihan mielenkiinnosta, mainitsit etsiväsi miestä.
Millaisia toivomuksia (tai kenties vaatimuksia) sinulla olisi kumppanille? Jos nyt mietitään sekä pinnallisempia että syvällisempiä asioita.
Kysyn siksikin että ellet sitten hae kulissisuhdetta, joutuisit jossain vaiheessa olemaan oma itsesi miehen kanssa.Mieheltä toivoisin kiinnostusta taidetta ja visuaalisuutta kohtaan. Toivoisin sitä, että mies olisi elämässään myös lukenut sekä matkustellut. Eli ettei elämänpiiri olisi se ruokakauppa-työkauppa-koti. Toivoisin kokemusta pohjalla olosta (burn outkin käy), toivoisin terveitä elämäntapoja (nautintoaineita kohtuudella, savuton), liikunnallisuutta ja perusterveyttä (jotta voisi yhdessä matkustaa ja harrastaa).
Toivoisin avointa asennetta seksuaalisuuteen sekä uteliaisuutta. Visuaalisena ja itsestäni huolta pitävänä ihmisenä toivoisin vastaavaa takaisin eli miestä, joka kestää katseen.
Tärkeintä on tietysti se kemia. Sen pitää toimia mutta em. asiat ainakin ovat suurimmaksi osaksi täyttyessään antavat mahdollisuuden kemian löytymiselle.
Visuaalinen = pinnallinen = miehen tulee olla pitkä, tumma ja raamikas.
Miehestä vielä. Toivon voivani tuntea oloni turvalliseksi miehen kanssa. Toivon miehen taloudellisen tilanteen olevan sellainen, ettei arkipäiväisistä menoista tarvitse huolehtia. Toivon aika klassisesti miehen olevan myös minua pidempi. Olen keskimääräistä pidempi nainen ja kieltämättä kaikki (vähäiset) ihastukseni sekä kumppanini ovat olleet minua selvästi pidempiä.
Vauvapalstan tuntevana toivon, etten saa nyt hyökkäystä osakseni mainittuani ulkonäön sekä pituuden olevan merkitseviä tekijöitä. Olen eläin, anteeksi. Jotkin seikat vetävät puoleensa ja jotkin eivät sen kummempia tuntemuksia herätä. Haluan olla rehellinen sekä itselleni että kumppanilleni. Platoniseen ystävyssuhteeseen toki kelpaa seksuaalisesti puoleensavetämätön mies.
-Ap
tasoteoriaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
crazyhiker kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos positiivisistakin kommenteista ja kiitos kaikista kannanotoista. Muutaman kokemuksiin koen voineeni hyvinkin helposti samaistua. Toisaalta yllättää se, kuinka paljon myös negatiivista palautetta olen saanut.
Mietin, miksi joku suorastaan tuntuu raivostuvan siitä, etten koe olevani onnellinen vaikka minulla on "kaikki". Niin, minulla on materian tasolla asiat kohdallaan. Hengenheimolaiset ja tosiystävät puuttuvat. Minulla on alle kouluikäisenä ollut viimeksi paras kaveri. Kavereita on paljon, hyvin harva tietää masennushistoriaani. Ja hyvä niin. Täällä olevat ilkeät kommentit ovat sellaista, mistä en ainakaan saa iloa elämääni. Ihminen voi tosissaan olla ilkeä ja paha (muutenhan meillä ei olisi sotia). Olen aina ihmetellyt sitä, miksi joku tietoisesti haluaa lyödä lyötyä. En edelleenkään ymmärrä. Minulla on halu puolustaa heikompaa.
Aika harva luokkakaverini tuntui muuten antavan arvoa sille, että olin aina reilu ja mukava. Yksi surkuhupaisa muisto liittyy tähän: Luokkamme hymytyttöäänestyksessä äänet sai kuudennella luokalla luokan pahin kiusaaja ja kovis, jonka pauloissa yli puolet luokan tytöistä ja pojista oli. Koska sama tyttö käyttäytyi huonosti koulussa, lintsasi ja rikkoi jatkuvasti sääntöjä, hymytyttöpalkintoa ei sinä vuonna jaettu kenellekään.
Summa summarum: Tunnen olevani kuin kala kuivalla maalla siitä huolimatta, että juoksen kevyesti eikä minulla ole fyysisiä sairauksia.
Ihan mielenkiinnosta, mainitsit etsiväsi miestä.
Millaisia toivomuksia (tai kenties vaatimuksia) sinulla olisi kumppanille? Jos nyt mietitään sekä pinnallisempia että syvällisempiä asioita.
Kysyn siksikin että ellet sitten hae kulissisuhdetta, joutuisit jossain vaiheessa olemaan oma itsesi miehen kanssa.Mieheltä toivoisin kiinnostusta taidetta ja visuaalisuutta kohtaan. Toivoisin sitä, että mies olisi elämässään myös lukenut sekä matkustellut. Eli ettei elämänpiiri olisi se ruokakauppa-työkauppa-koti. Toivoisin kokemusta pohjalla olosta (burn outkin käy), toivoisin terveitä elämäntapoja (nautintoaineita kohtuudella, savuton), liikunnallisuutta ja perusterveyttä (jotta voisi yhdessä matkustaa ja harrastaa).
Toivoisin avointa asennetta seksuaalisuuteen sekä uteliaisuutta. Visuaalisena ja itsestäni huolta pitävänä ihmisenä toivoisin vastaavaa takaisin eli miestä, joka kestää katseen.
Tärkeintä on tietysti se kemia. Sen pitää toimia mutta em. asiat ainakin ovat suurimmaksi osaksi täyttyessään antavat mahdollisuuden kemian löytymiselle.
Visuaalinen = pinnallinen = miehen tulee olla pitkä, tumma ja raamikas.
Olet osittain oikeassa joskin tumma ei tarvitse olla. Olen itse viehättävä, siro ja pitkä nainen. Toki haluan itseäni viehättävän puolison! Lyhyt ja paksu kelpaa erinomaisesti ystäväksi. Seksuaalista kanssakäymistä harrastaakseni kumppanin pitää vetää minua puoleensa.
Tämä oli viimeinen kommenttini liittyen mieskriteereihini. Päivittäiset valitukset miesten ulkonäkökriteereistä puuduttavat. Etsin hengenheimolaista, joka on "samasta puusta veistetty". Masentunut mutta komea mies käy paremmin kuin hyvin.
Hillitön masturbointi päälle