Lue keskustelun säännöt.
Miten saada iloa elämään?
25.09.2018 |
Olen neljäkymppinen nainen ja kärsin siitä, että joka ilta minulle seuraava päivä aivan samantekevä. Lapsia en (onneksi) ole tehnyt. Olen opiskellut, minulla on työpaikka ja periaatteessa elämä mallillaan ulkoisesti tarkastellen. Sisäisesti olen aivan loppu. Olen kokeillut terapiat, sairauslomat, lääkkeet ja työpaikanvaihdot mutta tuloksetta. En näe elämässäni mitään merkitystä eivätkä ihmissuhteeni tuo minulle minkäänlaista nautintoa. Eli minulla ei ole huomisenkaan työpäivän selättämiseksi muuta motiivia kuin velvollisuudentunto.
Yksinkertainen kysymys: Onko joku päässyt tällaisesta tilasta eroon? Itselläni jatkunut niin kauan, kuin muistan eli ihan lapsesta saakka.
Minulla ei ole ollut lapsenakaan unelmia, ei tavoitteita eikä päämääriä. Olen ihan päiväkoti-ikäisestä saakka kokenut olevani jotenkin ulkopuolinen. Päällisin puolin olen ollut kiltti ja hyvin käyttäytyvä lapsi eli olen tiennyt, miten tulee käyttäytyä ongelmitta. Kavereitakin on ollut mutta olen ollut heidän kanssaan kai lähinnä siksi, että nämä tulivat aina minua hakemaan ulos. Olen koko elämäni jatkanut samaa rataa ja tehnyt asioita vain siksi, että minun oletetaan niin tekevän.
Kun tapaan ihmisiä, tuntuu joku lasiseinä olevan aina välissä. Eli esitän sitä pirtsakkaa julkista minää (siitä pidetään ja seuraani oikein hakeudutaan) ja lähden kotiini suorittamaan elämää yksin.
Kommentit (191)
crazyhiker kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
crazyhiker kirjoitti:
Päädyin tuossa yhteiskunnallisessa sepustuksessa sivuraiteille, pahoittelut siitä :D
Ennen kuin lähden iltalenkille, minulla olisi ap:lle pari kysymystä. Pyydän vastaamaan niihin miettimättä. Ei logiikkaa, ei päättelemistä.
Koska viimeksi olit onnellinen?
Mitä haluaisit tehdä juuri nyt?
Omat vastaukseni:
Eilisillalla kun makoilin sängyllä meditoimassa, en miettinyt mitään ja olo oli sanoinkuvaamattoman hyvä.
Kävellä metsässä (ja niin aion myös tehdä).Viimeksi olin onnellinen rojahtaessani eilen illalla reilusti puolen yön jälkeen. Oli hiljaista ja niin myöhäistä, ettei kukaan varmasti soita, laita viestiä eikä työsähköpostikaan täyty. Kun kukaan ei vaadi/odota minulta mitään, tunnen syvää rauhaa. Kuuntelin tuulen ääniä ulkoa ja tunsin oloni turvalliseksi ja kotoisaksi. Joskus lähden tyhjälle kadulle ja kävelen meren rantaan kuuntelemaan aaltojen kohinaa.
Nautin tuosta tunteesta niin paljon, että se tekee ongelmalliseksi nukkumaan menemisen ajoissa. Haluaisin saada saman tunteen päivisinkin mutta se on mahdotonta.
Juuri nyt haluaisin työn tekemisen sijaan mennä peiton alle ja vain ajatella. Antaa ajatusten tulla ja mennä ilman sen kummempaa kannan otamista niihin. Samalla katselisin sinistä taivasta, joka makuuhuoneeni ikkunasta näkyy.
Kiitos. Tällaista vastausta odotinkin.
Olet onnellisimmillasi kun voit unohtaa suorittamisen, materian, asemasi sosiaalisessa hierarkiassa ja ulkonäköpaineet.
Silti, kumppaniksi haluat menestyvän, urheilullisen ja ulkonäöltään huipputasoisen suorittajamiehen joka tekee juuri niitä asioista joista itse haluaisit vapautua.
Yhdessä miehen rinnalla voisit jatkaa tutulla ja turvallisella masennuksen tiellä, kohti uusia "saavutuksia".
Se guru tai runoilija, jonka kanssa voisit tehdä juuri tuota mitä hienosti kuvailit, ei käy. Palkkakuitin loppusumma ei riitä, puku ei ole Armanin eikä pituuskaan välttämättä ole vaadittu 185cm.
Mutta hei, kukin tavallaan :D
Viimeisin ihastukseni ei taatusti ollut mikään Armanin pukuun pukeutunut miesmalli. Oli lähinnä eräänlainen elämäntapaintiaani ja vyötäröltä löytyi muutakin, kuin tiukkaa lihasta. Minun silmissäni hän oli (on edellen) komea ja kokonaisuutena erittäin viehättävä. Ulkonäköön en olisi ihastunut pelkästään mutta luonteeseen oikeastaan heti muutamia lauseita vaihdettuamme. Rahaakin olen hänelle lainannut. Lähtökohtaisesti toivon, että mies kuitenkin seisoo omilla jaloillaan eikä ole esimerkiksi mielenterveydellisistä syistä sairaseläkkeellä. Koko elämäni huolehdittuani enemmän muista kuin itsestäni en jaksa huolehtia aikuisesta, joka ei pärjää omillaan.
Tunnut käsittävän kovin kapeasti "ihannemiehen". Se, että joku viehättää minua ei tarkoita sitä, että mies olisi mallikuvaston sivuilta poimittu.
Itsestään huolehtiminen tarkoittaa minulle muuta, kuin parta- ja hiuskarvojen asettelua ja uusimpien vaatetrendien seuraamista. Pidän ihmisistä, joilla on pieni kapina päällä yleisinä pidettyjä normeja kohtaan. En pidä mallinukeista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, haluaisin tavata sinut! Oikeastaan luulen että tunnemme jo...
Olen introverttiudestani huolimatta utelias. Ehkä haluaisin silti kysyä että miksi haluaisit tavata?
Pidän älykkäistä ihmisistä.
En tiedä, olenko älykäs. Ajattelen, että älykäs ihminen sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin. Olen mukautunut enemmän kuin sopeutunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kyllä antaa neuvoja ilottomuuteen, kun vaikutat suorastaan yli-ihmiseltä. Vedät 20 kilometrin lenkkejä tuosta vain, olet matkustellut ja asunut ulkomailla, sinulla on ulkonäköä, ystäviä, rahaa, hyvä työpaikka jne. Kaikkihan on elämässäsi kunnossa. Okei, parisuhde puuttuu, mutta ilmeisesti se joku hoitosi ajaa saman asian. Ei sinua voi auttaa! Mitä tahansa täällä neuvotaan, olet kokeillut sitä jo. Hanki lapsi. Ehkä helpottaisi, jos olisi pakko lopettaa hetkeksi omaan napaan tuijottaminen ja alkaa huolehtia toisesta ihmisestä.
Tämä. Eikö mikään jo kaikista noista kokemistasi asioista ole tuonut iloa? Tunnut kokeilleen jo lähes kaikkea, joten on vaikea auttaa kun mistään et ole saanut sitä iloa. Ehkä auttaisi vain jos jostain syystä yhtäkkiä olisitkin oikeasti yksinäinen, työtön ja ystävätön ja masentunut.
Sinulla on jo elämässäsi kaikki ne "onnellisuuden avaimet", mutta et vain osaa nauttia siitä. Monella onnellisellakaan ihmisellä ei ole tuota kaikkea.
En ole ap, mutta eivät nuo kuvaamasi asiat tuo onnellisuutta, eivät toki onnettomuuttakaan. Jos materia ratkaisisi onnellisen elämän, rikkaat ja menestyvät ihmiset eivät tekisi itsemurhia vai mitä? Elämän onni löytyy ihmissuhteista, rakkaudesta ja vaikka lemmikkieläimestä huolta pitämisestä. Jostain syystä ap ei kohtaa tätä sosiaalista onnea.
En toki häntä siitä syytä, sama vika myös minulla itselläni enkä osaa myöskään itseäni tässä asiassa auttaa. Koiran ottaisin jos voisin mutta se ei ole nyt mahdollista, jollain aikajänteellä kyllä ehkä. Tiedän että koira auttaisi minua saamaan iloa elämään. No joskus sitten..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kyllä antaa neuvoja ilottomuuteen, kun vaikutat suorastaan yli-ihmiseltä. Vedät 20 kilometrin lenkkejä tuosta vain, olet matkustellut ja asunut ulkomailla, sinulla on ulkonäköä, ystäviä, rahaa, hyvä työpaikka jne. Kaikkihan on elämässäsi kunnossa. Okei, parisuhde puuttuu, mutta ilmeisesti se joku hoitosi ajaa saman asian. Ei sinua voi auttaa! Mitä tahansa täällä neuvotaan, olet kokeillut sitä jo. Hanki lapsi. Ehkä helpottaisi, jos olisi pakko lopettaa hetkeksi omaan napaan tuijottaminen ja alkaa huolehtia toisesta ihmisestä.
Tämä. Eikö mikään jo kaikista noista kokemistasi asioista ole tuonut iloa? Tunnut kokeilleen jo lähes kaikkea, joten on vaikea auttaa kun mistään et ole saanut sitä iloa. Ehkä auttaisi vain jos jostain syystä yhtäkkiä olisitkin oikeasti yksinäinen, työtön ja ystävätön ja masentunut.
Sinulla on jo elämässäsi kaikki ne "onnellisuuden avaimet", mutta et vain osaa nauttia siitä. Monella onnellisellakaan ihmisellä ei ole tuota kaikkea.
En ole ap, mutta eivät nuo kuvaamasi asiat tuo onnellisuutta, eivät toki onnettomuuttakaan. Jos materia ratkaisisi onnellisen elämän, rikkaat ja menestyvät ihmiset eivät tekisi itsemurhia vai mitä? Elämän onni löytyy ihmissuhteista, rakkaudesta ja vaikka lemmikkieläimestä huolta pitämisestä. Jostain syystä ap ei kohtaa tätä sosiaalista onnea.
En toki häntä siitä syytä, sama vika myös minulla itselläni enkä osaa myöskään itseäni tässä asiassa auttaa. Koiran ottaisin jos voisin mutta se ei ole nyt mahdollista, jollain aikajänteellä kyllä ehkä. Tiedän että koira auttaisi minua saamaan iloa elämään. No joskus sitten..
Voi kuule.. Eläinlääkärikäyntejä, huolta, ongelmakäytöstä, hoitopaikan puutetta jne.. Tuohan se myös iloa, mutta vain jos ei odota saavansa iloa. Sen ilon odottaminen tuo sitä surua, koska kukaan ei oikeasti voi sitä ilo-odotustasi täyttää. Sinun pitää itse tehdä se ilo ja ottaa se vastaan. Ei voida muita ihmisiä tai eläimiä valjastaa ilontuojiksi (jos emme maksa heille palkkaa). Ne asetetut odotukset vievät kaiken ilon, siksi pitää vain nauttia siitä mitä on ja mitä saa, mikä annetaan.
Vierailija kirjoitti:
crazyhiker kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
crazyhiker kirjoitti:
Päädyin tuossa yhteiskunnallisessa sepustuksessa sivuraiteille, pahoittelut siitä :D
Ennen kuin lähden iltalenkille, minulla olisi ap:lle pari kysymystä. Pyydän vastaamaan niihin miettimättä. Ei logiikkaa, ei päättelemistä.
Koska viimeksi olit onnellinen?
Mitä haluaisit tehdä juuri nyt?
Omat vastaukseni:
Eilisillalla kun makoilin sängyllä meditoimassa, en miettinyt mitään ja olo oli sanoinkuvaamattoman hyvä.
Kävellä metsässä (ja niin aion myös tehdä).Viimeksi olin onnellinen rojahtaessani eilen illalla reilusti puolen yön jälkeen. Oli hiljaista ja niin myöhäistä, ettei kukaan varmasti soita, laita viestiä eikä työsähköpostikaan täyty. Kun kukaan ei vaadi/odota minulta mitään, tunnen syvää rauhaa. Kuuntelin tuulen ääniä ulkoa ja tunsin oloni turvalliseksi ja kotoisaksi. Joskus lähden tyhjälle kadulle ja kävelen meren rantaan kuuntelemaan aaltojen kohinaa.
Nautin tuosta tunteesta niin paljon, että se tekee ongelmalliseksi nukkumaan menemisen ajoissa. Haluaisin saada saman tunteen päivisinkin mutta se on mahdotonta.
Juuri nyt haluaisin työn tekemisen sijaan mennä peiton alle ja vain ajatella. Antaa ajatusten tulla ja mennä ilman sen kummempaa kannan otamista niihin. Samalla katselisin sinistä taivasta, joka makuuhuoneeni ikkunasta näkyy.
Kiitos. Tällaista vastausta odotinkin.
Olet onnellisimmillasi kun voit unohtaa suorittamisen, materian, asemasi sosiaalisessa hierarkiassa ja ulkonäköpaineet.
Silti, kumppaniksi haluat menestyvän, urheilullisen ja ulkonäöltään huipputasoisen suorittajamiehen joka tekee juuri niitä asioista joista itse haluaisit vapautua.
Yhdessä miehen rinnalla voisit jatkaa tutulla ja turvallisella masennuksen tiellä, kohti uusia "saavutuksia".
Se guru tai runoilija, jonka kanssa voisit tehdä juuri tuota mitä hienosti kuvailit, ei käy. Palkkakuitin loppusumma ei riitä, puku ei ole Armanin eikä pituuskaan välttämättä ole vaadittu 185cm.
Mutta hei, kukin tavallaan :DViimeisin ihastukseni ei taatusti ollut mikään Armanin pukuun pukeutunut miesmalli. Oli lähinnä eräänlainen elämäntapaintiaani ja vyötäröltä löytyi muutakin, kuin tiukkaa lihasta. Minun silmissäni hän oli (on edellen) komea ja kokonaisuutena erittäin viehättävä. Ulkonäköön en olisi ihastunut pelkästään mutta luonteeseen oikeastaan heti muutamia lauseita vaihdettuamme. Rahaakin olen hänelle lainannut. Lähtökohtaisesti toivon, että mies kuitenkin seisoo omilla jaloillaan eikä ole esimerkiksi mielenterveydellisistä syistä sairaseläkkeellä. Koko elämäni huolehdittuani enemmän muista kuin itsestäni en jaksa huolehtia aikuisesta, joka ei pärjää omillaan.
Tunnut käsittävän kovin kapeasti "ihannemiehen". Se, että joku viehättää minua ei tarkoita sitä, että mies olisi mallikuvaston sivuilta poimittu.
Itsestään huolehtiminen tarkoittaa minulle muuta, kuin parta- ja hiuskarvojen asettelua ja uusimpien vaatetrendien seuraamista. Pidän ihmisistä, joilla on pieni kapina päällä yleisinä pidettyjä normeja kohtaan. En pidä mallinukeista.
Taisin saada väärän kuvan. Aikaisempi viesti antoi ymmärtää että visuaalisuus ja speksit ovat hyvin ratkaisevia ja tietyt ulkoiset vaatimukset (pituus, tulot) ehdottomia. Sain myös vähän saman kuvan kuin palstalla vaikuttavan numeromiehen ja hänen opetuslastensa markkinatalousopeissa - "koska minä olen kaunis ja menestynyt, tietysti vaadin...".
Minusta tiedät jo alitajuisesti mitä haluat. Ja kiitos elämänkokemuksesi, älykkyytesi ja ahkeruutesi, en epäile hetkeäkään ettetkö pystyisi sitä saavuttamaan.
Kysymys onkin, oletko valmis luopumaan turvallisista asioista ja saavutuksista joiden pohjalle olet rakentanut identiteettisi. Muutosvastarinta käy ilmi jo viesteistäsi tässä ketjussa. Kuka sinä oikeasti olet? Pelkäätkö että ilman huoliteltua ulkonäköä, tyylikästä asuntoa, hyvää ammattia ja mainetta osaavana henkilönä...et olisikaan kiinnostava ihmisenä?
Olet ehkä jo lukenut Eckhart Tollen kirjoja, tai kenties muista vastaavia. Ajatus niissä on vanha, mutta hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras keskustelu pitkään aikaan.
Löytyykö vielä uusia mietteitä aiheesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy jossain seurakunnassa. Siellä rikkinäiset ihmiset tulevat ehjemmiksi. (Kokemusta on)
Rakasta itseäsi, ja muita. Ota vastaan mitä sulle annetaan. Seurakunnissa ihmisiä yhdistää rakkaus meidän luojaamme. Hän on luonut meille myös upean kasvisten kirjon, kokeile monipuolistaa ruokavaliotasi ja ihastele kaupassa kauniita hedelmiä.
Kulje luonnossa ja anna luonnon tuoksujen täyttää sun aistit. Osta kaupasta kimppu kukkia, ja vie vaikka puolet naapurille. Voit käydä jos lähelläsi on jossain maatila, ihastelemassa eläimiä. Yritä nauttia pienistä arjen asioista. Olet rakastettu!
Vierailija kirjoitti:
Ei kai tarvitse. Itsetuntemuksen välineenä sillä tosin voi olla arvoa. Itse opin että ärsyynnyn muissa siitä, mikä itsessäni hävettää. Heittäytyminen, hömelöys...
Olen alkanut ajatella, että nämä muut ovat oikeastaan rohkeita. Itsepintaisesti kääntänyt itseni heidän puolelleen, tsemppariksi. Silloin uskallan nostaa käteni ja ääneni kun olen heidän joukossaan henkisesti, tsemppaamassa. Enkä halveksimassa.
Muut ovat aina peilejämme. Pahimmat pelkomme heijastuu heistä. Minulle ei ole sallittu tiettyä käytöstä ilman että minulle tulee siitä häpeää. Muut turvallisessa ympäristössä kasvaneet eivät koe samalla tavalla.
Ongelma ei ole "tyhmissä" ihmisissä. Ongelma on minussa.
Tässä on perää. Esimerkiksi pelkäämme erilaisia, erottuvia, iloisia, tyhmiä ihmisiä...
Pelkäämme erottuvia ihmisiä koska emme itse uskalla olla erilaisia, emme uskalla erottua massasta
Emme osaa rentoutua tarpeeksi ollaksemme iloisia, siispä emme kestä iloisia ihmisiä.
Pelkäämme olla väärässä, siispä vihaamme ihmisiä jotka eivät tiedä kaikkea...
Pelkäämme muissa ihmisissä sitä mitä pelkäämme itsessämme.
Tämähän johtaa elämänlaadun heikkenemiseen, sokeisiin kohtiin. Kiellämme itseltämme elämää, tukahdutamme itse itsemme, erheellisesti, tietämättämme, pitäen olotilaa normaalina. Maalamme itse maailmamme ja valitamme itsellemme kun sen väri ei ole ”sopiva”. Kunpa osaisin nähdä tämän läpi.
Auttaisiko jokin mielikuvaharjoittelu tms. tämänkaltaisten asioiden työstämiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minul on niin kipiä olo niin kipiä olo.kauhee krapula viikonlopun juhlinnasta. Eikö ensimmäistä antaa varoitus ettei heti potkuja?
Pidän älykkäistä ihmisistä.