Miksei sosionomi (ylempi amk) voi saada sosiaalityöntekijän pätevyyttä? Naurettavaa pelleilyä.
Ylempi korkeakoulututkinto kyseessä kuitenkin. Miksi muka sosinomin ylempi amk ei olisi pätevä sosiaalityöntekijän töihin. Onko tässä nyt vain joku sosiaalityöntekijöiden oman egon pönkitys ja reviirin puolustaminen taustalla? Kun sosiaalialalla kuitenkin pulaa tekijöistä ja tällä tavoin vain vaikeutetaan asiaa entisestään.
Mikä siitä yliopistokoulutuksesta tekee tässä suhteessa niin erityisen verrattuna ylempään amk-tutkintoon? Vai onko kyse vain ammattinimikkeen mustasukkaisesta suojelusta, pelätään että sosionomit veisivät työt.
Kommentit (195)
No miksi sosiaalityöstä valmistunut VTM ei ole pätevä sosionomin töihin? Paljon suurempi epäkohtahan tämä on! Sossu voi sijaistaa määräaikaisesti, mutta ei voi saada virkaa.
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa, kuinka amkilaiset kuvittelevat suorittaneensa ylemmän korkeakoulututkinnon :D ette ole. Te olette suorittaneet ammattikorkeakoulututkinnon, mitä ei millään perusteilla voida rinnastaa oikeaan korkeakoulututkintoon, edes siihen alempaan, eli kandiin.
Vaatimustaso yliopistoissa on ihan eri tasolla, kun AMKeissa.
Nythän AMKien hyväksilukuja on yliopistoissa karsittu ihan todella rankalla kädellä, osaan ei saa enää mitään hyväksiluettua. On nähkääs huomattu, että AMK ei anna sellaista tietoa, mikä yliopistossa vaaditaan, niitä tutkintoja on siis ihan turha missään määrin verrata keskenään.
Opettelisit ensin kirjoittamaan suomea, ja sitten vasta vähättelemään toisten tutkintoja ja osaamista.

Eihän lääkärikään ole pätevä sairaanhoitajaksi. Tai aineenopettaja lastentarhanopettajaksi.

Ei tuohon tule pilkkua.

Lain mukaan AMK on kanditasoinen tutkinto, ei toki missään nimessä ylempi.
Jotenkin tuntuu että Suomessa vallitsee hirveä vastakkainasettelu näiden kahden välillä ja kilpaillaan vaativuustasosta. Koulut ovat erilaisia, mutta en automaattisesti sanoisi yliopisto olisi aina vaativampi ja parempi. Uskon että on koulu- ja alakohtaista sekä paljon opettajasta kiinni onko koulu kuinka vaativa. Itsellä tuntuu olevan aika leppoisaa menoa amkissa, mutta äidilläni taas on ihan eri meno ja vaativuus jotain aivan muuta. On myös tavattu yliopisto-opiskelijoita jotka jättävät kursseja roikkumaan ja vuodesta toiseen opiskelevat eikä tähtitieteellisiä vaadita. Amkissa noista roikkumisista ollaan tiukempia.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa joku tarkemmin, mitä eroa näillä koulutuksilla on? Ja miten työ eroaa? Kiinnostava aihe
Työstä sellainen esimerkki, että esim. perhetyössä työpari on usein sosionomi + lähihoitaja. Sosiaalityöntekijä on se kolmas osapuoli, joka ei ole siinä käytännön elämässä mukana. Käytännön elämällä tarkoitan esim. viemässä lapsia ulos, antamassa viikoittaista keskusteluapua tai täyttämässä hakemuksia. Sosiaalityöntekijä istuu mukana palavereissa ja on se, joka esim. Käynnistää ja lopettaa sen sosiaalihuoltolain mukaisen perhetyön.
Sossu ei myöskään vaihda vaippoja tai hoida niitä nuoria näissä sijoituslaitoksissa, vaan tapaa heitä säännöllisesti muualta käsin.
Ammattikorkeakoululla ja yliopistolla on aivan eri tehtävät, yliopiston tehtävät on kirjattu yliopistolakiin.
Kumpikaan ei ole parempi tai huonompi, ne vain ovat olemassa eri tarkoituksia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sairaanhoitaja ei saa lääkärin kelpoisuutta
No tämä nyt on ihan eri asia.
Sosionomi voi myös hakea suoraan sosiaalityön maisteriopintoihin jotka kestää n. 2v, hoitaja joutuu opiskelemaan sen 5-6 v ja hyväksilukujakaan ei juuri tipu.
Ei voi hakea suoraan, täytyy ensin suorittaa sosiaalityön perus- ja aineopinnot esim. avoimen yliopiston puolella. Tai sitten käydä koko tutkinto, jolloin sosionomiopinnot korvaa harjoittelut ja osan yleisopinnoista, n. vuoden edestä.
Ei tämä pidä paikkaansa. Soveltuvalla amk-tutkinnolla voi hakea suoraan. Perusopinnot korvaantuvat aiemmalla tutkinnolla, aineopinnoista voi joutua suorittamaan osia. Esim aineopintojen käytännöstä saa korvaavuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa joku tarkemmin, mitä eroa näillä koulutuksilla on? Ja miten työ eroaa? Kiinnostava aihe
Työstä sellainen esimerkki, että esim. perhetyössä työpari on usein sosionomi + lähihoitaja. Sosiaalityöntekijä on se kolmas osapuoli, joka ei ole siinä käytännön elämässä mukana. Käytännön elämällä tarkoitan esim. viemässä lapsia ulos, antamassa viikoittaista keskusteluapua tai täyttämässä hakemuksia. Sosiaalityöntekijä istuu mukana palavereissa ja on se, joka esim. Käynnistää ja lopettaa sen sosiaalihuoltolain mukaisen perhetyön.
Sossu ei myöskään vaihda vaippoja tai hoida niitä nuoria näissä sijoituslaitoksissa, vaan tapaa heitä säännöllisesti muualta käsin.
Kukaan lastensuojelussa ei tee käytännön töitä. Ne perhetyöntekijät käy perheissä tarkkailemassa ja kirjaa raporttejaan. Ja se sosiaalityöntekijä sitten tekee päätöksiä raporttien pohjalta.
Täyttä rahanhaaskausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi sosiaalityöstä valmistunut VTM ei ole pätevä sosionomin töihin? Paljon suurempi epäkohtahan tämä on! Sossu voi sijaistaa määräaikaisesti, mutta ei voi saada virkaa.
Eihän lääkärikään ole pätevä sairaanhoitajaksi. Tai aineenopettaja lastentarhanopettajaksi.
Mutta silti sosionomi yamk pitäisi olla pätevä sosiaalityöntekijäksi? En ymmärrä logiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa joku tarkemmin, mitä eroa näillä koulutuksilla on? Ja miten työ eroaa? Kiinnostava aihe
Työstä sellainen esimerkki, että esim. perhetyössä työpari on usein sosionomi + lähihoitaja. Sosiaalityöntekijä on se kolmas osapuoli, joka ei ole siinä käytännön elämässä mukana. Käytännön elämällä tarkoitan esim. viemässä lapsia ulos, antamassa viikoittaista keskusteluapua tai täyttämässä hakemuksia. Sosiaalityöntekijä istuu mukana palavereissa ja on se, joka esim. Käynnistää ja lopettaa sen sosiaalihuoltolain mukaisen perhetyön.
Sossu ei myöskään vaihda vaippoja tai hoida niitä nuoria näissä sijoituslaitoksissa, vaan tapaa heitä säännöllisesti muualta käsin.
Kukaan lastensuojelussa ei tee käytännön töitä. Ne perhetyöntekijät käy perheissä tarkkailemassa ja kirjaa raporttejaan. Ja se sosiaalityöntekijä sitten tekee päätöksiä raporttien pohjalta.
Täyttä rahanhaaskausta.
Kuntakohtaisia eroja. Jotkut kunnat tarjoavat perhetyön lisäksi kotipalvelua, toiset taas sisällyttävät sitä kotipalvelun perhetyöhön. Jotkut kunnat eivät mitä ilmeisemmin tarjoa käytännön apua ollenkaan, jos sinulla on tällainen kokemus. Kannattaa vaatia sitä osana lastensuojelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sairaanhoitaja ei saa lääkärin kelpoisuutta
No tämä nyt on ihan eri asia.
Sosionomi voi myös hakea suoraan sosiaalityön maisteriopintoihin jotka kestää n. 2v, hoitaja joutuu opiskelemaan sen 5-6 v ja hyväksilukujakaan ei juuri tipu.
Ei voi hakea suoraan, täytyy ensin suorittaa sosiaalityön perus- ja aineopinnot esim. avoimen yliopiston puolella. Tai sitten käydä koko tutkinto, jolloin sosionomiopinnot korvaa harjoittelut ja osan yleisopinnoista, n. vuoden edestä.
Ei tämä pidä paikkaansa. Soveltuvalla amk-tutkinnolla voi hakea suoraan. Perusopinnot korvaantuvat aiemmalla tutkinnolla, aineopinnoista voi joutua suorittamaan osia. Esim aineopintojen käytännöstä saa korvaavuuden.
Juu pääsykokeella voi hakea suorittamaan kandia ja maisteria, mutta suoraan maisteriin hakiessa pitää olla alempi tutkinto + avoimen perus- ja aineopinnot.
No jaa, ei se sosiaalityö rakettitiedettä olen kyllä YAMK olis ihan riittävä.
Olen lastenkodissa töissä ja pystyisin kyllä ihan hyvin ennakoimaan ne toimenpiteet mitä sossu meinaa seuraavaksi tehdä kunkin lapsen kohdalla.
T:lähäri
Siksi, että sosiaalityöntekijöiden ammattiliitto Talentia haluaa nostaa omiensa arvostusta ja palkkoja, olkoon pulaa vaikka miten. Taustahan on se, että aikoinaan sosiaalityöntekijöiksi valmistuttiin kaikenkirjavista opistoista yms. kunnes ammattiliitto tarttui asiaan ja laati pätevyysvaatimukset. Alan arvostus kuten myös palkkaus on perinteisesti ollut heikko juuri tämän kirjavan ja heikon taustakoulutuksen takia, mikä myös tarkoitti, että alalla oli mitä tahansa väkeä ja osa selvästi soveltumatonta ja osaamatonta . Sen takia AMK ei kelpaa Talentialle. Kansa kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Ai mä oon luullu et ylempi amk olisi riittävä siihen pätevyyteen :o
Mitä virkaa sillä ylemmällä sitten on jos se ei riitäkään siihen?
Ei yhtään mitään. Suuresti ihmettelen miksi jotkut sen lukevat, paitsi oppimisen ilosta/itsensä kehittämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa joku tarkemmin, mitä eroa näillä koulutuksilla on? Ja miten työ eroaa? Kiinnostava aihe
Työstä sellainen esimerkki, että esim. perhetyössä työpari on usein sosionomi + lähihoitaja. Sosiaalityöntekijä on se kolmas osapuoli, joka ei ole siinä käytännön elämässä mukana. Käytännön elämällä tarkoitan esim. viemässä lapsia ulos, antamassa viikoittaista keskusteluapua tai täyttämässä hakemuksia. Sosiaalityöntekijä istuu mukana palavereissa ja on se, joka esim. Käynnistää ja lopettaa sen sosiaalihuoltolain mukaisen perhetyön.
Sossu ei myöskään vaihda vaippoja tai hoida niitä nuoria näissä sijoituslaitoksissa, vaan tapaa heitä säännöllisesti muualta käsin.
Kukaan lastensuojelussa ei tee käytännön töitä. Ne perhetyöntekijät käy perheissä tarkkailemassa ja kirjaa raporttejaan. Ja se sosiaalityöntekijä sitten tekee päätöksiä raporttien pohjalta.
Täyttä rahanhaaskausta.
Kuntakohtaisia eroja. Jotkut kunnat tarjoavat perhetyön lisäksi kotipalvelua, toiset taas sisällyttävät sitä kotipalvelun perhetyöhön. Jotkut kunnat eivät mitä ilmeisemmin tarjoa käytännön apua ollenkaan, jos sinulla on tällainen kokemus. Kannattaa vaatia sitä osana lastensuojelua.
Ei tietenkään kannata. Törkeää neuvomista.
Lapsiperheillä on laillinen oikeus kotipalveluun aivan ilman lastensuojelua. Lastensuojelun työntekijät eivät tee käytännön töitä. He kirjaavat ja kahvittelevat.
Muuten en asiasta tiedä, mutta hassua verrata sairaanhoitaja-lääkäriin. Koska sairaanhoitaja nyt ei vain voi edes sijaistaa lääkäriä epäpätevänä, mutta tunnen kaksi sosionomia, jotka ovat tehneet sosiaalityöntekijän paikkaa epäpätevinä.
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa, kuinka amkilaiset kuvittelevat suorittaneensa ylemmän korkeakoulututkinnon :D ette ole. Te olette suorittaneet ammattikorkeakoulututkinnon, mitä ei millään perusteilla voida rinnastaa oikeaan korkeakoulututkintoon, edes siihen alempaan, eli kandiin.
Vaatimustaso yliopistoissa on ihan eri tasolla, kun AMKeissa.
Nythän AMKien hyväksilukuja on yliopistoissa karsittu ihan todella rankalla kädellä, osaan ei saa enää mitään hyväksiluettua. On nähkääs huomattu, että AMK ei anna sellaista tietoa, mikä yliopistossa vaaditaan, niitä tutkintoja on siis ihan turha missään määrin verrata keskenään.
Riippuu kyllä ihan alasta. Roikuin JAMK.ssa 5v konetekniikan parissa ja sain ihan surkeet paperit. Vähän aikaan olin alan hommissa duunissa, mutta sitten hajos pää siihen touhuun. Hain Jyväskylän yliopistoon kauppikseen ja vedin sen 4v läpi. Kauppis oli ihan läpsyttelyä tuohon konetekniikkaan verrattuna ja en kyllä näkis mitään ongelmaa, että tradenomit eivät pärjäisi tuolla ja hyvinhän ne pärjäsivätkin. Sen sijaan, jos oisin konetekniikkaa lähtenyt jatkamaan, jos edes jotenkin sisään olisi päässyt, niin kyllä se ois jo niihin kandin siltaopintoihin jäänyt.
Meilläkin töissä 20 ov (40 op) laajuisten ammatillisten opintojen (keskiaste-) pätevöittämä katsoo olevansa yhtä pätevä kuin saman alan yliopistokoulutettu.
Koska itselläni on takana myös ne samat keskiasteen opinnot, tiedän eron. Mutta turha selittää, koska saa snobbailijan leiman päin näköä.
Siksi että sosionomi YAMK ja sosiaalityöntekijä YTM tai VTM ovat eri asia ja eri koulutuksia. Työnkuvat ovat erilaiset.
YAMK on saman tasoinen tutkinto kuin maisteri, toki osaamisessa voi olla eroja mikä taas voi työkentillä olla kokonaisuutena hyödyksi jos löytyy YAMK ja maisteri samasta työyhteisössä. Koulutuksissa painotetaan varmasti vähän eri asioita. Suomessa on vähän ehkä epäselvää nyt se että voiko YAMK kutsua itseään maisteriksi. Mielestäni sille voisi olla joku toinen nimitys. AMK on kanditason tutkinto, mutta sairaanhoitaja ei voi oikein sanoa itseään kandiksi. Sillekin voisi olla joku oma nimitys.
Hämäävää on tietysti kun englanniksi käännettynä sana master on sekä AMK tutkinnoissa että yo.