Lue keskustelun säännöt.
Halusin lapsia, mutta nyt olen nähnyt lähipiirissä millaista se oikeasti on.....
23.08.2018 |
Siis sisarukseni ovat saaneet lapsia ja molemmat ovat aivan myytyjä. Siskoni sanoi jo nyt että haluaa ehdottomasti lisää lapsia. On todella rakastunut vauvaansa ja on tämän kanssa 24/7 ja sivusta katsottuna se onni näyttää aivan ihanalta. Myös siskon mies on aivan rakastunut vauvaan.
Silti.... se miten KIINNI täytyy olla.. siis oikeasti todella kiinni siinä vauvassa. Ja miten paljon on kokoajan kaikkea häärättävää täytyy tehdä sitä ja tätä ja tota... nyt yhtäkkiä en tiedä näenkö itseäni siinä samassa tilanteessa.. olen jopa ajatellut että kannattaako minun sittenkään tehdä lapsia?
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tottakai vauvassa ollaan kiinni vuorokauden ympäri.. samoin koiranpennussa jne..... ihan perus juttuja.
Kyl mä jätin mun lemmikki lapset kotiin työpäivän ajaksi. En todellakaan ollut kiinni 24/7.
Niin mun naapurikin. Koira haukkuu ja vinkuu ikävää sä koko päivän ja koko kesän. Ei usko kun sanoin. Käy koiraa sääliksi. Olisin voinut lomani ajaksi ottaa päivähoitoon mutta kun ei kuulemma ole ikävissään. Kyllä se muutaman kuukauden tarvitsisi jos ei nyt ihan 24/7 mutta ainakin 20/7.
Siksi olis myös aika hyvä, että lemmilapsen ottavat saavat samat edut kuin ihmislapsen. Äitiysloma jne. Kun lemmikki on sairas palkalliset poissaolot jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on viisi lasta. Jotenkin hätkähdyttää miten erilailla lapsen saaminen koetaan. Kenties siihen vaikuttaa eniten se elämä jota elää mihin lapsi syntyy?
Jos elämä on kovin seurapiiri riippuvaista, on kova tarve liikkua kuntosalilla tai tulla baarista kotiin vasta sunnuntaina kun lähti perjantaina niin lapsen saaminen sitoo ja se tuntuu vieraalta.
Jos ei tarvitse lopettaa tupakointia ja pari kykenee jakamaan tehtäviä toista tukien (tai toinen ei kuormitu mitä on sanonut tekevänsä kodin eteen ns. äiti hoitaa kodin ja lapsia, mies hoitaa oman osuuden) niin vauva-arki sujuu.
Tottakai lapsi viestii vanhemmille kun on:
- nälkä
- jano
- kuuma
- kylmä
- pienentää
- maannut liikaa
- tahtoo seuraa
- vaipassa kakka
- vaipassa pissa
- pelästyi jotain
- heräsin
- nukuttaa
- särkee
- tahtoo syliisi
---- tämä lista jatkuu ja hyvä niin ---
Lapsi tarvitsee kokoajan muita, se ei osaa mennä jääkaapille tekemään voileipää. Koska lapsi on ihminen, hän tarvitsee oppia elämään ja yhteisön jossa kasvaa.
Ihminen, joka ei saa normaalia sosiaalista kanssakäymistä niin hän sairastuu.
Minusta on todella outoa ja jotenkin kieroutunutta että lapsen tarpeet ovat jotenkin erikoisen vaativia vaan ne ovat täysin perustarpeita joita vanhemmat nimenomaan oppii lukemaan lapselta kun ovat hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sisarukseni ovat saaneet lapsia ja molemmat ovat aivan myytyjä. Siskoni sanoi jo nyt että haluaa ehdottomasti lisää lapsia. On todella rakastunut vauvaansa ja on tämän kanssa 24/7 ja sivusta katsottuna se onni näyttää aivan ihanalta. Myös siskon mies on aivan rakastunut vauvaan.
Silti.... se miten KIINNI täytyy olla.. siis oikeasti todella kiinni siinä vauvassa. Ja miten paljon on kokoajan kaikkea häärättävää täytyy tehdä sitä ja tätä ja tota... nyt yhtäkkiä en tiedä näenkö itseäni siinä samassa tilanteessa.. olen jopa ajatellut että kannattaako minun sittenkään tehdä lapsia?
Vanhemmuus opettaa että elämässä on muutakin tärkeää kuin minä-minä-minä-minä.
Vaikka lasten kanssa välillä onkin rankkaa, en silti vaihtaisi yhtäkään pois. Antavat niin paljon enemmän kuin ottavat.
Niin, sitten onkin tärkeää vain minun lapset- minun lapset - minun lapset ja muita ihmisiä kohtaan ollaan yhtä välinpitämättömiä kuin ennenkin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sisarukseni ovat saaneet lapsia ja molemmat ovat aivan myytyjä. Siskoni sanoi jo nyt että haluaa ehdottomasti lisää lapsia. On todella rakastunut vauvaansa ja on tämän kanssa 24/7 ja sivusta katsottuna se onni näyttää aivan ihanalta. Myös siskon mies on aivan rakastunut vauvaan.
Silti.... se miten KIINNI täytyy olla.. siis oikeasti todella kiinni siinä vauvassa. Ja miten paljon on kokoajan kaikkea häärättävää täytyy tehdä sitä ja tätä ja tota... nyt yhtäkkiä en tiedä näenkö itseäni siinä samassa tilanteessa.. olen jopa ajatellut että kannattaako minun sittenkään tehdä lapsia?
Vanhemmuus opettaa että elämässä on muutakin tärkeää kuin minä-minä-minä-minä.
Vaikka lasten kanssa välillä onkin rankkaa, en silti vaihtaisi yhtäkään pois. Antavat niin paljon enemmän kuin ottavat.
No ne minä-minä-minä ihmiset muuttuvat kyllä usein lasten saannin jälkeen minä-minä-minä-jaMINUNlapset!!1!!!-ihmisiksi. Eli vaan huononpaan suuntaan...
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että siellä pesitään vasta. Ruusuntuoksuinen vauvakupla ei kestä 20 vuotta.
Ei tietenkään. Sen ikäinen on nuori aikuinen ja hyvässä lykyssä itsekin isä tai äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikä se siihen 18-vuotis synttäreihin pääty. Itselläni fiksu täysi-ikäinen tytär. Kyllä mulla on vaan huoli, että missä menee ja pääsee turvallisesti kotiin. Keväällä jännätään kirjoihukset ja opiskelupaikan saantia.
...mutta olisitko onnellisempi ilman tuota tytärtä? Millaisia muistijälkiä sinulle elämästäsi jäisi? Mitkä olisivat sinun elämäsi suurimmat saavutukset? Suuret uraihmisetkin usein mainitsevat suurimmiksi saavutuksikseen lapset, eikä tuo ole liturgiaa. Kenen suurin toive on päästä elämästä läpi suht helposti, ilman muistijälkiä? Sitä hankaluutta, mahdollisia pettymyksiä ja surua jos pelkää ei varmasti kannata rakastua, ei panostaa uraan tosissaan, ei hankkia koiraa - eikä varsinkaan lapsia. Mikäpä siinä jos kokee elävänsä mielekästä elämää vain itseään suojellen kaikilta epämukavuuksilta. Mutta suojeleeko silloin itseään elämältä?
Vierailija kirjoitti:
Itse tykkäsin siitä vauva "sumussa" vaaleanpunaisissa hattarapilvissä ja oli ihanaa olla kotona vauvan kanssa monta vuotta. Mulla kyllä mies auttoi täydellisesti vauvan hoidossa, joten tottakai oli paljon helpompaa kun vaikka yh:lla.
Se vähän riippuu. Minulla oli yh:na helpompaa kuin hoitaa miesvauvaa siinä sivussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin hankkisin jonkun apulaisen siihen jos lapsia ikinä hankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihtaisin tän hullun työelämän vauvan kanssa kotonaoloon ihan koska tahansa!
Äitiys on 24/7, mutta työpäivä kestää yleensä sen 8h ja loppu on VAPAATA.
Että koti hoitaa itse itsensä eikä ole muutakaan vastuuta? Joopa joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän kotona olemisesta, mutta tarvitsen paljon omaa aikaa ja yksinoloa. Luulen, etten kestäisi, kun vauvalle pitäisi olla läsnä 24/7. Tämä on yksi monista syistä miksi en ole hankkinut lapsia. Tiedän jo valmiiksi, että ajoittain en olisi hyvä äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vauva aika voi olla lyhyt, mutta minulla ei ole rahkeita eikä aikaa elää sitä. Olen juuri päässyt ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Opiskelu nopea tempoista ja paikalla oli pakko koko opiskelun. Kun valmistun niin uraputkeen pääsee. Ei ole aikaa olla poissa töistä sitä 50vkr ellei enemmänkin jos raskaus ei mee puutkeem saati 9kk kotona lapsen kanssa. Naiselta tämä kaikki on poissa. En aio riskeerata omaa uraa lapsen takia.
N25
Se ura vähät välittää susta jos saat sellaisen, se voidaan koska tahansa antaa jollekulle toiselle.
Mielekäs työ on toki tärkeä juttu, mutta ainakin itse muistan työelämästäni enemmän ihmiset kuin itse työtehtävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sisarukseni ovat saaneet lapsia ja molemmat ovat aivan myytyjä. Siskoni sanoi jo nyt että haluaa ehdottomasti lisää lapsia. On todella rakastunut vauvaansa ja on tämän kanssa 24/7 ja sivusta katsottuna se onni näyttää aivan ihanalta. Myös siskon mies on aivan rakastunut vauvaan.
Silti.... se miten KIINNI täytyy olla.. siis oikeasti todella kiinni siinä vauvassa. Ja miten paljon on kokoajan kaikkea häärättävää täytyy tehdä sitä ja tätä ja tota... nyt yhtäkkiä en tiedä näenkö itseäni siinä samassa tilanteessa.. olen jopa ajatellut että kannattaako minun sittenkään tehdä lapsia?
Vanhemmuus opettaa että elämässä on muutakin tärkeää kuin minä-minä-minä-minä.
Vaikka lasten kanssa välillä onkin rankkaa, en silti vaihtaisi yhtäkään pois. Antavat niin paljon enemmän kuin ottavat.
Jaa vanhemmuus tekee epäitsekkääksi. Hah joo. Tälleen lapsettomana törmännyt enemmän itsekkäisiin vanhempiin. Lapset on tekosyy saada tietyt loma-ajat, vuorot, kieltäytyä ylitöistä, syyllistää lapsettomia. Viimeksi sain mulkoilua ja niskojen nakkelua osakseni kun en jäänyt tekemään tuplavuoroa kun mulla oli VAAN synttärit. Äippä kollegan mielestä hänen yläaste ikäinen muksunsa oli tärkeämpi kuin minun syntymäpäiväni, jota voi kuulemma juhlia muulloinkin tai on ihan turha juhlia.
Mene kotiin kasvamaan. Sulla on vielä prinsessavaihe päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauva aika voi olla lyhyt, mutta minulla ei ole rahkeita eikä aikaa elää sitä. Olen juuri päässyt ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Opiskelu nopea tempoista ja paikalla oli pakko koko opiskelun. Kun valmistun niin uraputkeen pääsee. Ei ole aikaa olla poissa töistä sitä 50vkr ellei enemmänkin jos raskaus ei mee puutkeem saati 9kk kotona lapsen kanssa. Naiselta tämä kaikki on poissa. En aio riskeerata omaa uraa lapsen takia.
N25
Se ura vähät välittää susta jos saat sellaisen, se voidaan koska tahansa antaa jollekulle toiselle.
Mielekäs työ on toki tärkeä juttu, mutta ainakin itse muistan työelämästäni enemmän ihmiset kuin itse työtehtävät.
Kiitos ei lapsia siltikään vaikka menisi ura. Minulla ei ole kiinnostusta tehdä lapsia niin kun ei ole miehellänikään, joka odottaa vasektoniaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sisarukseni ovat saaneet lapsia ja molemmat ovat aivan myytyjä. Siskoni sanoi jo nyt että haluaa ehdottomasti lisää lapsia. On todella rakastunut vauvaansa ja on tämän kanssa 24/7 ja sivusta katsottuna se onni näyttää aivan ihanalta. Myös siskon mies on aivan rakastunut vauvaan.
Silti.... se miten KIINNI täytyy olla.. siis oikeasti todella kiinni siinä vauvassa. Ja miten paljon on kokoajan kaikkea häärättävää täytyy tehdä sitä ja tätä ja tota... nyt yhtäkkiä en tiedä näenkö itseäni siinä samassa tilanteessa.. olen jopa ajatellut että kannattaako minun sittenkään tehdä lapsia?
Vanhemmuus opettaa että elämässä on muutakin tärkeää kuin minä-minä-minä-minä.
Vaikka lasten kanssa välillä onkin rankkaa, en silti vaihtaisi yhtäkään pois. Antavat niin paljon enemmän kuin ottavat.
Jaa vanhemmuus tekee epäitsekkääksi. Hah joo. Tälleen lapsettomana törmännyt enemmän itsekkäisiin vanhempiin. Lapset on tekosyy saada tietyt loma-ajat, vuorot, kieltäytyä ylitöistä, syyllistää lapsettomia. Viimeksi sain mulkoilua ja niskojen nakkelua osakseni kun en jäänyt tekemään tuplavuoroa kun mulla oli VAAN synttärit. Äippä kollegan mielestä hänen yläaste ikäinen muksunsa oli tärkeämpi kuin minun syntymäpäiväni, jota voi kuulemma juhlia muulloinkin tai on ihan turha juhlia.
Mene kotiin kasvamaan. Sulla on vielä prinsessavaihe päällä.
Sinä et varmaan ikinä juhli mitään. Olet aina valmis jäämään töihin...minulla yhtälailla oikeus juhlia 28v synttäreitä kuin sillä äipällä mennä kotiin hyysäämään 14v muksua. Kenenkään elämä ei ole sen tärkeämpää ei vaikka olisi niitä lapsia tehnyt. Minulla ei ole velvollisuutta joustaa vain sen takia etten ole lisääntynyt m
Onneksi näin tätä itse ja samasta syystä en halua lapsia.
Mä tavallaan odotan innolla sitä päivää kun saan vauvan. Voin hyvällä omatunnolla haalia roppakaupalla uusia pelejä pleikkarille ja sillä välin kun käärö nukkuu naputtelen sit sitä, jumppailen tai nukun itsekin, ilman velvoitetta että TÄYTYY mennä jonnekin, luksusta. Äitinikin teki juuri näin kun oli kanssani kotona (tosin pelikonsolit oli vähän eri). :D
Sisko, joka ei harrasta käsittääkseni ainakaan kotioloissa mitään, oli ensimmäisen vuoden ihan masentunut ja hukassa koko vauvahommasta. Niin rajua se meno oli, että ajattelin kuoleeko hän siihen. Ei kuollut ja ovat vielä yhdessä miehensä kanssa. Säikäytti kyllä toden teolla. Samalla kuitenkin opin omista vanhemmistani sen, kuinka arvokas ja auttamaan valmis tukiverkko meillä on, joten yksinjääminen ei pelota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että siellä pesitään vasta. Ruusuntuoksuinen vauvakupla ei kestä 20 vuotta.
No meidän vanhemmat on ollut naimisissa yli 30 vuotta.
Niin ja mihin tämä liittyy?
Olen ymmärtänyt tuon asian jo ihan lapsesta asti että lapsesta joutuu huolehtimaan 24/7 monta vuotta. Sen takia en koskaan ole halunnut omia lapsia.
Tämä näyttää yllättävän monen vauvan äidin. Siinä ollaan kiinni 24/7 jopa yli vuoden! Täälläkin jokapäivä aloituksia miten ollaan poikki ja pettyneitä kun kaksiviikkoinen vauva ei viihdy yksin??!! tai lasketaan exectaulukossa että kotityöt menevät tasantarkkaan 50/50, muuten ahdistaa ja pierettää ja kampaamoonkaan ei pääse.
Kun se vauva ei ollutkaan kiva asuste.
Haha! Ei mitään lemmikkiä "kouluteta" yksinoloon. Vaikka kuinka lastasikin kouluttaisit yksinoloon (pk:ssa olemiseen), se ikävä kyllä potkii päivän mittaan huutona ja itkuna. Ihan yhtälailla se raukka lemmikkisikin itkee perääsi, vaikket sitä välttämättä ansaitsisikaan, jos pitkää päivää teet ja pidät asiaa itsestäänselvyytenä.