Mitä muistoja sinulla on mummilastasi?

Vierailija kirjoitti:

Olin paljon mummilla hoidossa, yökylässäkin. Nukuin sängyn alta esiin vedettävässä laatikossa, mummi lauloi tuu tuu tupakkarulla ja toista, josta muistan vain alun "mä kutsuin herttaa ja helunaa"... Mummi otti tekarit yöksi pois  ja  laittoi vesilasiin mikä ihmetytti minua kovasti , kerran laitoin ne sitten omaan suuhuni seurauksena se että sekä isä, äiti ja mummi olivat kuolla nauruun.  Äiti harmittelee vielä tänäkin päivänä, ettei otettu kuvaa!  Kutsuin mummia jostain syystä "tarhapöllöksi " mutta eipä mummi lempinimestään pahastunut :D 

Mummilassa oli aina herkkuja  tarjolla,  parhaiten mieleen jääneet rapeareunaiset isot letut joita oli aina pino suurella, sinikuvioisella lautasella.  

Laulun nimi on: Paimenpoika. Ja se alkaa näin: Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan, mä kutsuin Herttaa ja Helunaa, ne seuras torveni toitantaa ja metsä soitteli neille, soitteli meille.

Soitteli meille*

Isän puolen mummolla oli vähän outoa aina käydä, koska siellä puhuttiin ruotsia josta en ymmärtänyt sanaakaan, mutta aina innolla sinne lähdettiin.

Äidin puolen mummolla enemmänkin ruuat jääneet mieleen, vaari teki hyvää rasvassa käristettyä lihaa ja aina siskolle ja minulle oli karkkia tarjolla. Ainoa vähän huonompi muisto sieltä on kun tulin teiniaikana käymään ilman ennakkoilmoitusta ja mummo oli yläosattomissa keittiössä, siitäkin selvittiin molemminpuolisilla naurahduksilla

Äitini vanhemmat asuivat kävelymatkan päässä meiltä. Äitini riiteli paljon äitinsä kanssa, en muista että meillä olisi ollut siihen suuntaan koskaan mitään idyllisiä illanviettoja tai lettukestejä.

Isäni vanhempia eli appivanhempiaan äitini inhosi sydämensä pohjasta, piilov***ili minkä kerkesi aina kun näki ja tunnelma oli aina melko jäätävä. Ei siis mitään lettukestimeininkiä silläkään suunnalla.

Ihania muistoja teillä. Mulla on niin ikävä mummoa että itkettää lukea.

Paljon hyviä muistoja mummolasta. Toinen isoisistäni oli varsinainen teräsvaari, joka kävi vielä polkupyörällä ruokakaupassa yli 90-vuotiaana. Hän eli lähes satavuotiaaksi ja aina oli mukava lätkiä kasino-korttipeliä hänen kanssaan. Rautainen kädenpuristus ja ystävällinen hymy olivat aina ne ensimmäiset asiat, mistä ilahduin mennessäni käymään. Mummini oli myös aivan ihana ihminen, mutta jotenkin en olisi kehdannut ottaa häneltä rahaa vastaan, kun hän sitä aina tyrkytti käydessämme siellä koko perheen voimalla. Välimatka oli pitkä, joten kovin usein ei tullut vierailtua. Vaan täytyypä vielä lisätä, että mummullani oli iso peltipurkki kaapissa, johon hän oli ostanut makao-kaakaota. Kaupoista sitä ei enää saanut ja vaikka kaakaon päiväys oli jo mennyt, niin silti se oli parasta kaakaota, mitä olen eläissäni juonut.

Toisessa mummolassani oli myös kiva käydä, sillä se oli rauhallisella maaseutualueella ja marjoja kasvoi lähistöllä erityisen paljon. Oli kiva olla avuksi ja käydä keräämässä niitä isovanhemmilleni. Isoisääni en niin hyvin muista, sillä ehdin nähdä hänet vain muutaman kerran, mutta hän oli aina kiltti kuin joulupukki ja hymyili leveästi, vaikka suussa oli vain yksi oma hammas. Hän ei tykännyt pitää tekohampaita kuin ruokaillessa. Mummini taas teki aina todella hyvää ruokaa ja hänen vakiolausahduksiinsa kuului "ota piirakkoo!" - se nauratti joka kerta, sen verran tomerasti mummi sen sanoi. 

Ensimmäisessä kappaleessa mainittu ukkini oli minulle kaikkein läheisin ja aikoinaan oli todella kova pala, kun kävin jättämässä viimeiset terveiset hänen hauta-arkkunsa luona. Koskaan en ole itkenyt niin paljon. Tunteet kohoavat nytkin pintaan.

Isän puolen mummola oli keltaisessa rintamamiestalossa jossa oli iso piha ja paljon huoneita. Muista että siellä oli myös yksi varastohuone joka oli ihan täynnä tavaraa/romua. Isän äiti jäi vähän etäisemmäksi, oli rauhallinen ja viileämpi kuin äidin äiti. Isän äidillä oli isot silmälasit. Kun katson hänen kuvia nuorena niin hänessä on samaa näköä kuin minussa (nuorena mummolla ei ollut silmälaseja). Isän äiti antoi minulle aina pakastimesta jäätelöä kun keräsin sitä ja isän puolen mummola sijaitsi Kuopion keskustassa Valkeisenlammen ja tähtitornin lähellä. Jälkeenpäin kun miettii on harmi että se myytiin, koska talo oli hieno rintamamiestalo ja oli lähellä yliopistoa ja Kuopion keskussairaalaa (opiskelen alaa). Isän puolen mummolassa oli kellarissa sauna, ja ylimmässä kerroksessa toinen keittiö.

Äidinpuolen mummola oli punaisessa vanhassa hirsisessä omakotitalossa maalla. Pihalla ruusupensaita, tuomia, marjapensaita ja huussi. Pihalla tuoksui hyvältä. Mummo oli ihana ja puuhasi paljon kasvimaalla ja perkasi kaloja ja kalasti uusia kaloja lähijärvestä. Mummo teki kaikki kodin ja pihan työt yksin melkein 90v asti koska ukki oli kuollut kauan ennen syntymääni. Mummolassa oli vanha kollikissa joka mourusi kovaan ääneen ja seurasi kalareissuille.

Niin ja äidin puolen mummolassa oli myös sellainen vanha heilurikello joka löi kovaan ääneen aina tasatunnein. Ja mummo paistoi uunissa kaikkea ja uunin avulla lämmitettiin koko talo.

Nr 150

Rikkaruohojen kitkeminen sokerijuurikaspellolla pitkällä varrellisella kuokalla. Vaikka itse kitkemisestä en pitänyt lapsena, niin se oli hienon ja turvallisen tuntuista, kun sisarusten, vanhempien, mummon ja papan, ja serkkujen kanssa vietettiin kahvi- ja mehutaukoa työn lomassa.

Toinen hieno ja jännä juttu oli kauppa-auton käyminen mummolassa kerran viikossa - se oli 80-lukua - vaikka paikka ei ollut mitenkään erityisen korvessa edes.

50- ja 60-luvun Aku Ankat mummolan vintillä, joita pääsi aina lukemaan sinne.

Ihania muistoja. Olisi ollut hienoa kun jokainen tarinan jakanut olisi laittanut perään syntymävuotensa. Olisi saanut lisää perspektiiviä tarinoihin.

Omat muistoni isovanhemmistani ovat myös lämpimät. Tärkeimmäksi näin ajan myötä noussut se tunne, kuinka oli hyväksytty, rakastettu ja odotettu vieras. Tunne välittyi kaikesta tekemisestä, yhdessäolosta ja tarinoista kuvineen, jotka sitoivat menneisyyden niihin ainutlaatuisiin hetkiin.

S. 1971

Paimenpoika Iivari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin paljon mummilla hoidossa, yökylässäkin. Nukuin sängyn alta esiin vedettävässä laatikossa, mummi lauloi tuu tuu tupakkarulla ja toista, josta muistan vain alun "mä kutsuin herttaa ja helunaa"... Mummi otti tekarit yöksi pois  ja  laittoi vesilasiin mikä ihmetytti minua kovasti , kerran laitoin ne sitten omaan suuhuni seurauksena se että sekä isä, äiti ja mummi olivat kuolla nauruun.  Äiti harmittelee vielä tänäkin päivänä, ettei otettu kuvaa!  Kutsuin mummia jostain syystä "tarhapöllöksi " mutta eipä mummi lempinimestään pahastunut :D 

Mummilassa oli aina herkkuja  tarjolla,  parhaiten mieleen jääneet rapeareunaiset isot letut joita oli aina pino suurella, sinikuvioisella lautasella.  

Laulun nimi on: Paimenpoika. Ja se alkaa näin: Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan, mä kutsuin Herttaa ja Helunaa, ne seuras torveni toitantaa ja metsä soitteli neille, soitteli meille.

Pakko lisätä: yksi säe jäi välistä.  Siis näin:    ...kun otin konttini naulastaan , ja kiiruhdin karjateille.  Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa…. jne. 

Ihana laulu.  Myös mulle on tuota laulettu pienenä, äiti lauloi.  Kivat terveiset teille, jotka vielä tuon laulun muistatte!

Mentiin mummon kanssa sunnuntaisin kirkkoon, ja papan pyssyt ja lusikat joilla kaivoi korvavaikkua korvistaan. Jostain syystä noi tuli ensin mieleen, mutta ihania muistoja on pilvin pimein :)

Ei juuri mitään. Viimeinen isovanhemmista kuoli kun olin 4. Kummit ehkä hiukan korvasivat heitä.

Ukki kerran hakkasi mummin ihan myttyyn kävelykepillään ja heitti portaita alas. Mahtoi mummolla olla vaikeaa nousta ylös ja laittaa meille lapsille iltapalaa ja nukkumaan.

Ei jää nyky mummoista lapsille tuommoisia mukavia muistoja, koska mammapalstan mukaan lapsenlapset ovat riesa ja mummoille riittää, että ne omat lapset tuli hoidettua.

arvotonko kirjoitti:

Ei ole enää mummoja ja pappoja minulla elossa. Sen sijaan odotan että omat aikuiset (25- 31 v.) lapseni tekisivät minusta mummin. Mutta ei niin taida koskaan käydä. Ikävää tämä nykytouhu ja minulla olisi mielestäni niin paljon annettavaa ja aikaa  lastenlapsille. Täällä vaan luen turhautuneena näitä juttuja. Aikuiset lapsemme käyvät vaan riitaa haastamassa kotona. Koskaan ei olla mihinkään tyytyväisiä vaan aina kavereilla oli paremmin. Ja kuitenkin me ollaan aina tultu omillamme toimeen ei ole tarvinnut sos.huollostakaan apua eikä ole alkoholiongelmia, ollaan oltu mielestäni hyvä ja toimelias, harrastava perhe. Mutta kun mikään ei riitä, en edes tiedä mistä se johtuu tuo arvostamattomuus meitä vanhempia kohtaan?

Minäkin luulin etten lapsenlapsia saa. Toinen lapsistani ei ole saanut lapsia ja toinen ilmoitti, ettei aio edes pariutua. Mutta annas olla, nyt on ihana parisuhde, bonuslapsi ja minun ensimmäinen biologinen lapsenlapseni syntyy, jos haukku hyvin menee, joulun alla. Odotan innolla.

Toinen mummi asui Etu-Töölössä, toinen Kruununhaassa.

Muistan kyllä molemmat hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Äitini vanhemmat asuivat kävelymatkan päässä meiltä. Äitini riiteli paljon äitinsä kanssa, en muista että meillä olisi ollut siihen suuntaan koskaan mitään idyllisiä illanviettoja tai lettukestejä.

Isäni vanhempia eli appivanhempiaan äitini inhosi sydämensä pohjasta, piilov***ili minkä kerkesi aina kun näki ja tunnelma oli aina melko jäätävä. Ei siis mitään lettukestimeininkiä silläkään suunnalla.

Äitisi vaikuttaa hankalalta ja itsekkäältä ihmiseltä.

Ihania muistoja. Hyvin kiiltokuvamaisia jopa. :)  Isän vanhemmilla olin usein kesäisin yötä. Leikin puutarhassa omenapuissa kiipeillen ja viinimarjoja syöden. Mummo laittoi hyvää ruokaa ja leipoi, ja iltaisin kerrottiin tarinoita ja katseltiin telkkaria. 

Äidin äidin luona oli aina paljon limsaa ja karkkia ym. herkkuja. Ja laatikkokaupalla Aku Ankkoja ja lastenkirjoja, joita aina lueskelimme. Mummi tilaili usein yves rocherilta kosmetiikkaa, ja niitä paketteja oli aina jännä tutkailla. Mummilla oli myös paljon leluja ja ihania vaatteita (yöpaitoja) joita oli kiva sovitella ja leikkiä prinsessaa. :)

Mielestäni lasten tulisi viettää enemmän aikaa mummoloissa, jos se vaan on mahdolista. Nykyvanhemmat haluavat omia lapsiaan liikaa, ja tiedän muutamia tapauksia joissa isovanhemat oikein mielellään hoitaisivat mutta Aada-Viljamin perhe ei halua antaa lastaan hoitoon, koska kiintymyssuhde voisi katketa ja ruokavalio menee pilalle.