Mihin ateisti laittaa toivonsa kuoleman lähestyessä?

Ajatus siitä, että elämä olisi loputon, on ahdistava. Sen sijaan on helpottavaa ajatella, että kaikki loppuu aikanaan. Maailmankaikkeus ei pyöri ympärilläni ja iloni ja suruni haihtuvat pois. Hetken vielä minua muistetaan, sitten sekin on ohi ja on uusien sukupolvien vuoro. Ei se sureta minua yhtään.

Uskonnot johtuvat kuolemanpelosta. Joissakin tapauksissa myös elämänpelosta.

Uskonnoton ei pelkää kuolemaa, vaan hyväksyy sen, että yksilön elämä päättyy aikanaan, siksi hän ei tarvitse uskontoa.

En ole ateisti, mutta en uskovainenkaan. En tiedä mitä on kuoleman jälkeen, sen näkee sitten.

Luultavasti sitä taas syntyy uudestaan, kunhan on jossain välitilassa aikansa.

Kaikkein eniten toivon, ettei olisi mitään. En olisi halunnut edes syntyä, jos sen voisi näin jälkikäteen päättää. Toivottavasti en synny tälle planeetalle enää kertaakaan tämän jälkeen, ainakaan ihmiseksi ja niin kauan kuin ihmiskunta täällä sekoilee. Mieluummin olisin joku lintu.

Pystysittekö te uskovat uskomaan että kuoleman jälkeen mennään Korvatunturille joulupukin maahan vain siksi että joku muu olisi siitä täysin vakuuttunut ja olisi kiva uskoa niin? Ilmeisesti sitten niin.

Minulle ongelma tuossa taivaaseen uskomisessa on aina ollut se, että missä tämä mahdollinen taivas fyysisesti sijaitsee? Jossain kokonaan toisessa ulottuvuudessa? Pelkkä uskominen ei tee taivasta todelliseksi, samoin kuin yksisarviseen uskomiseen ei tee sitä todelliseksi.

Mutta nämähän tietysti ovatkin uskon asioita.

Kysymys on absurdiudessaankin mainio osoitus siitä miten uskikset eivät tajua sitä ettei ateistin tarvitse vaivata päätään noin triviaaleilla asioilla. Elämä on elämistä varten, ei sitä varten että koko  elämä murehditaan sitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Oman elämänsähän sellaisen märehtimisellä  pilaa.

Vierailija kirjoitti:

Ateisti laittaa toivonsa siihen että on elänyt hyvän elämän ja on kiitollinen siitä että sai elää. Uskovainen elää elämänsä masilmanhistoriassa ennenkuulumatyomassa yltäkylläisyydessä tauotta valittaen kuinka surkeeta kaikki on, ja että lopun aikojen täytyy lähestyä kun kaikki on niin huonosti, toivoen kumpa pääsisi jo täältä kurjuudesta pois oikeaan elämään taivaassa.

Ja höpöhöpö. Pelastavasta uskosta elävä iloitsee ja kiittää jokaisesta elinpäivästään.

Tuomiopäivän rummuttajat ovat omanlaisiaan kihhkoilijoita. Eivät edusta Jeesuksen lanseeraamaa uskoa. :)

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuota ahdistusta että kaikki loppuu ja on vain ikuinen pimeys / tiedottomuus? Tai käykö koskaan mielessä että jos helvetti onkin oikeasti olemassa?

Jos kaikki loppuu niin eihän silloin ole edes kokemassa sitä pimeyttä ja tiedottomuutta? 

Minä taas olen agnostikko ja ajattelen että ei helvettiä varmaan ole mutta voipa se ollakkii. Ainakin johonkin henkimaailman toimintaan saatan jopa uskoakin koska niin monella on outoja kokemuksia (joista suurin osa toki heidän omien aivojensa tuotoksia). Mutta kukaan edesmenneistä ei ole tullut kertomaan yksityiskohtia joten elelen mielelläni epätietoisuudessa. Sittenhän sen näkee. Mitä tuota miettimään jos ei ole varmaa tietoa. Yritän elää niin ettei ole suuremmin kaduttavaa tai hävettävää. Tai yleensäkin elää.

Kannattaako kaikkeen höpölöpöön uskoa vain varmuuden vuoksi tai siksi että ajatus tuonpuoleisesta nyt vaan sattuu tuntumaan ns. oikealta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuota ahdistusta että kaikki loppuu ja on vain ikuinen pimeys / tiedottomuus? Tai käykö koskaan mielessä että jos helvetti onkin oikeasti olemassa?

Jos helvetti on olemassa, se on kauhea paikka. Siellä tapaa runsaasti niitä uskovaisia, joista ei pääse eroon kuolemassakaan.

Mietimme sukulaisen kanssa taannoin onko yleensäkin tuonpuoleisessa jengi sen ikäisenä kun he ovat kuolleet? Hirveästi dementikkoja ja sairaita ihmisiä, ei kiva. 

Stoalaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ateisti laittaa toivonsa siihen että on elänyt hyvän elämän ja on kiitollinen siitä että sai elää. Uskovainen elää elämänsä masilmanhistoriassa ennenkuulumatyomassa yltäkylläisyydessä tauotta valittaen kuinka surkeeta kaikki on, ja että lopun aikojen täytyy lähestyä kun kaikki on niin huonosti, toivoen kumpa pääsisi jo täältä kurjuudesta pois oikeaan elämään taivaassa.

Ja höpöhöpö. Pelastavasta uskosta elävä iloitsee ja kiittää jokaisesta elinpäivästään.

Tuomiopäivän rummuttajat ovat omanlaisiaan kihhkoilijoita. Eivät edusta Jeesuksen lanseeraamaa uskoa. :)

Kaikki kristityt ovat omanlaisiaan kiihkoilijoita. Edustavat omaa kuppikuntaa ja haukkuvat muita kristittyjä hihhuleiksi. Samoin muslimit. Samoin juutalaiset. Samoin, no taisi tulla selväksi jo.

Oikeastaan olisi mukavaa päästä johonkin taivaan laidalle katsomaan, kun neitsyet ottavat vastaan muslimimiehiä. Tarkoitan tietysti nunnia haulikko kainalossa.

Voimmehan me vaikka muuttua ruumiittomiksi sieluiksi, seuraamme sitten elävien elämää.

Asunnossasi voi nyt olla useampia (kissat vaistoavat ne). Seuraamassa kun sometat, rakastelet, ja nukut.

Tiedän jo ketä minä stalkkaan jos lähden ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuota ahdistusta että kaikki loppuu ja on vain ikuinen pimeys / tiedottomuus? Tai käykö koskaan mielessä että jos helvetti onkin oikeasti olemassa?

Jännä että ihmiset ajattelee yleensä että on joku pimeys tai tiedottomuus joka ikään kuin implikoi jonkun joka kokee kyseistä pimeyttä ja tiedottomuutta (ja tietty katkerasti katuu siellä pimeydessä yksin kelluessaan :)). Oikeasti tilanne on se yksilön näkökulmasta kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan.

Kristukseen, toivon mukaan.

Olisi hienoa jos jokaisen sielu päätyisi sinne mihin uskoo.

Valkyriat vievät minut pyhälle olut-tulivuorelle strippareiden luo.

Vierailija kirjoitti:

Kun maailmankuvaan ei sovi ajatus sielun menemisestä taivaaseen.

Mihin se nyt pitäisi laittaa?

Tajuan että elämä on ainutkertainen ja että mitään sieluja sun muuta uskontopaskaa ei ole olemassa.

Siihen on kuitenkin aikaa joten nyt nautitaan joka päivästä.

Miksi valehdella itselle mitään satutarinoita? Kiitän kaikesta ja hyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuota ahdistusta että kaikki loppuu ja on vain ikuinen pimeys / tiedottomuus? Tai käykö koskaan mielessä että jos helvetti onkin oikeasti olemassa?

Jos helvetti on olemassa, se on kauhea paikka. Siellä tapaa runsaasti niitä uskovaisia, joista ei pääse eroon kuolemassakaan.

Mietimme sukulaisen kanssa taannoin onko yleensäkin tuonpuoleisessa jengi sen ikäisenä kun he ovat kuolleet? Hirveästi dementikkoja ja sairaita ihmisiä, ei kiva. 

Tai siinä fyysisessä kunnossa kun olivat kuoleman hetkellä. Beetlejuice, mutta splatteria

Kerro ap, missä ihmisen sielu on. Ihmisen tietoisuus lakkaa olemasta, kun elintoiminnot loppuvat. Minusta on lohdullista, että ihmisen materia palaa luonnon kiertokulkuun.

Minua taas ihmetyttää, miten niin monet uskovaiset pelkäävät kuolemaa. Jos usko tarjoaa pelottavan selityksen luonnolliselle tapahtumalle, eikö kannattaisi ottaa järki avuksi?

Ikuinen elämä taivaassa on ahdistava ajatus.

Raamatussakaan ei taivasta kovin houkuttelevana kuvata.