Mihin ateisti laittaa toivonsa kuoleman lähestyessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun maailmankuvaan ei sovi ajatus sielun menemisestä taivaaseen.

Missä sinun sielusi oli ennen sinun syntymää?

Saisiko tälle sielulle määritelmän? Eli mikä se tarkalleen ottaen on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi olla ateisti jos oma lapsi kuolee?

Vähän ohis mutta, miten lapsen kuolema liittyy mitenkään siihen että joku on ateisti?

Veikkaisin että tässä on joku ajatus siitä että lapsen kuoleman lopullisuutta ei voisi kestää ilman jotain toivoa taivaasta ja jälleennäkemisestä, että pakko uskoa johonkin jonka oletetaan lohduttavan.

En ajattele samoin.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuota ahdistusta että kaikki loppuu ja on vain ikuinen pimeys / tiedottomuus? Tai käykö koskaan mielessä että jos helvetti onkin oikeasti olemassa?

Ahdistaako itseäsi joka yö, kun vaan nukut? Ei minua ainakaan.

Vierailija kirjoitti:

Sitä olen miettinyt, et aika paljon ateistilla ja muilla uskonnottomilla on ladattuna tähän tämän puoliseen elämään odotuksia, eikö se ahdista? Jos elämä ei mene kuten toivoo (tulee sairautta, työttömyyttä, surua, epäonnea ihmissuhteissa ym), ja uskoo, et tässä on kaikki?

Rakastan tätä elämää, mutta minusta on mahtavaa, että kaikki tosiaan ei ole tässä, ja pidot senkuin paranee kun kuolen :) Tuplabileet!

No jos noin naivisti uskot, niin miksi uskot pelkkään hyvään? Jos jotain olisi kuoleman jälkeen, niin miksi silloin ei voisi olla sairauksia ja muuta ikävää. Eihän kukaan ole sinulle tullut kertomaan faktoja. Sinä vaan lapsellisesti uskot, koska pelkäät kuolemaa ja haluat selittää asiat itsellesi paremmiksi. Muuten et jaksaisi tätä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuota ahdistusta että kaikki loppuu ja on vain ikuinen pimeys / tiedottomuus? Tai käykö koskaan mielessä että jos helvetti onkin oikeasti olemassa?

Ei ketään ahdista enää silloin kun sydän pysähtyy, aivotoiminta lakkaa, solut lakkaavat toimimasta, hermoradoilla ei enää liiku impulsseja ym. Silloin ei aivoissa ole enää minkäänlaisia ajatuksia, ahdistusta, iloa tai surua. Silloin elämä loppuu. Onhan se toisaalta "vaikea" asia käsittää, ja sellainen että sitä ei välttämättä ymmärrä täysin, mutta niin se on. Meillä jokaisella edessä.

Täällä ateisti joka sairastui syöpään, mutta selvisin hengissä. En silloin sairaanakaan pelännyt itse kuolemaa, mutta kyllähän nuorena ihmisenä se kuoleminen itsessään pelotti. Asiat jotka jäävät kokematta tai kuinka tuskallisesti se kuolema tulisi, jos syövän hoito ei onnistuisikaan. Ei se minua kuitenkaan saanut edes harkitsemaan ateismiani.

Kun ei ole koskaan uskonut niin ei voi oikein alkaakaan uskoa. Usko ei ole kytkin, josta uskon voi vain kytkeä päälle.

Minä uskon Orpoon.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen jatkaa elämistä lapsissaan ja kaikissa muissa koskettamissaan. Samasta syystä ei ole ikävää edesmenneitä isovanhempia kohtaan, kun mielestäni he ovat läsnä niin monessa arjen askareessa ja tavoissa tehdä asioita ja hoitaa omia lapsia.

No ei jatka. Ihme puhetta. Poikasi voi olla pedofiili tai ihan mitä vaan.

Kysymys uskoville. Mitäs jos kuoleman jälkeen synnyttekin rottana, kärpäsenä tai lehmänä jossain Intiassa? Huomaattekin, että kristinusko oli täyttä humpuukia ja hindulaiset olivatkin oikeassa. Miten te siis voitte tietää tai uskoa, että juuri se teidän kristinusko olisi oikeassa, eikä joku monista muista uskonnoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi olla ateisti jos oma lapsi kuolee?

Öö, no miten voi olla uskovainen jos oma lapsi kuolee? Kaikki kuolee joskus, en nyt tajua miten se on uskon asia.

Usein sanotaan uskonnolla olevan vastauksia suuriin kysymyksiin.

Mutta kun tullaan lapsen kuoleman tai vakavan vammaisuuden(viimeksimainitusta minulla on kokemusta) tapaisiin tragedioihin, pappien vastaukset ovat luokkaa "ei juu vaarinhousut".

Ajatus yliluonnollisesta toimijasta ei tuo vastauksia, vaan lisää kysymyksiä.

Miksi lapseni jäi auton alle?

"Se oli Jumalan tahto."

"Koska onnettomuuksia tapahtuu, lapsi vain oli tarkkaamaton lasten tapaan ja ryntäsi tien yli katsomatta."

Miksi yksi lapseni on vaikeasti kehitysvammainen muiden ollessa terveitä?

"Se oli Jumalan tahto."

"Tälle lapselle sattui geenien korttipakan jaossa mustapekka käteen."

Kumpi vastaa kysymyksiin paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun maailmankuvaan ei sovi ajatus sielun menemisestä taivaaseen.

Missä sinun sielusi oli ennen sinun syntymää?

Saisiko tälle sielulle määritelmän? Eli mikä se tarkalleen ottaen on?

Meinaatko, että ihminen voidaan vain teknisesti saada eloon? Veri virtaamaan ja aivot ajttelemaan kuten frankenstein..ei voi..ihmisellä on sielu, joka on puhallettu eloon, muutoinhan olisi helppoa pitää ihminen elossa iankaikkisesti.

Elämä alkaa ja loppuu. Ennen sitä ja sen jälkeen ei ole mitään. Kaikella on aikansa. Se on lohdullista.

Kaikki muu on vain - uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun maailmankuvaan ei sovi ajatus sielun menemisestä taivaaseen.

Missä sinun sielusi oli ennen sinun syntymää?

Saisiko tälle sielulle määritelmän? Eli mikä se tarkalleen ottaen on?

Meinaatko, että ihminen voidaan vain teknisesti saada eloon? Veri virtaamaan ja aivot ajttelemaan kuten frankenstein..ei voi..ihmisellä on sielu, joka on puhallettu eloon, muutoinhan olisi helppoa pitää ihminen elossa iankaikkisesti.

Onko kaikella elävällä siis sielu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun maailmankuvaan ei sovi ajatus sielun menemisestä taivaaseen.

Missä sinun sielusi oli ennen sinun syntymää?

Saisiko tälle sielulle määritelmän? Eli mikä se tarkalleen ottaen on?

Meinaatko, että ihminen voidaan vain teknisesti saada eloon? Veri virtaamaan ja aivot ajttelemaan kuten frankenstein..ei voi..ihmisellä on sielu, joka on puhallettu eloon, muutoinhan olisi helppoa pitää ihminen elossa iankaikkisesti.

Onko kaikella elävällä siis sielu?

Eläimillä on, mutta ne eivät murehdi menneitä tai tulevaa. He elävät tässä hetkessä ja heidän sielunsa on kuoleva sielu.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuota ahdistusta että kaikki loppuu ja on vain ikuinen pimeys / tiedottomuus? Tai käykö koskaan mielessä että jos helvetti onkin oikeasti olemassa?

Tämän olen oivaltanut jo vähän yli kymmenenvuotiaana. Tottakai se silloin tuotti ahdistusta. Nyt sen on jo hyväksynyt, kuten monta muutakin elämän tosiasiaa, kuten että myös läheiset joskus kuolevat.

Ei kyllä käy mielessä että mitään helvettiä olisi olemassa, eikä taivasta tai muutakaan sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun maailmankuvaan ei sovi ajatus sielun menemisestä taivaaseen.

Missä sinun sielusi oli ennen sinun syntymää?

Saisiko tälle sielulle määritelmän? Eli mikä se tarkalleen ottaen on?

Meinaatko, että ihminen voidaan vain teknisesti saada eloon? Veri virtaamaan ja aivot ajttelemaan kuten frankenstein..ei voi..ihmisellä on sielu, joka on puhallettu eloon, muutoinhan olisi helppoa pitää ihminen elossa iankaikkisesti.

Onko kaikella elävällä siis sielu?

Eläimillä on, mutta ne eivät murehdi menneitä tai tulevaa. He elävät tässä hetkessä ja heidän sielunsa on kuoleva sielu.

Eiköhän me olla tässä eläinten kanssa samassa veneessä. Meillä samoin kuoleva sielu.

Monet eläimet on todettu olevan tiedostavia, he surevat tai pelastavat läheisiä, tunnistavat itsensä peilikuvasta ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun maailmankuvaan ei sovi ajatus sielun menemisestä taivaaseen.

Missä sinun sielusi oli ennen sinun syntymää?

Saisiko tälle sielulle määritelmän? Eli mikä se tarkalleen ottaen on?

Meinaatko, että ihminen voidaan vain teknisesti saada eloon? Veri virtaamaan ja aivot ajttelemaan kuten frankenstein..ei voi..ihmisellä on sielu, joka on puhallettu eloon, muutoinhan olisi helppoa pitää ihminen elossa iankaikkisesti.

Onko kaikella elävällä siis sielu?

Eläimillä on, mutta ne eivät murehdi menneitä tai tulevaa. He elävät tässä hetkessä ja heidän sielunsa on kuoleva sielu.

Kyllä on taas sellaista höpöhöpöä ettei paremmasta väliä 😂🤣

Ymmärtääköhän tämä uskis lainkaan, kuinka paljon hallaa hänen kirjoituksensa tekevät, ihmiset karttavat uskiksia vaan enemmän tämmöisten aloitusten vuoksi.

Mitä pelättävää on elämän loppumisessa? Ei satu mihinkään, ei tarvitse eikä voi enää kantaa huolta mistään, ei siellä ole pimeää, kun siellä ei ole mitään. Mitä pelättävää on ei-missään? Ei mitään. Pelokkaimmat ihmiset löytyvät niistä, jotka on jo arvostelukyvyttöminä lapsina saatu peloteltua helveteillä, nähdään piruja siellä täällä kuten alkoholisti ikään.

Sitä toki pelkää, että tässä elämässä jää asioita kokematta, tottakai. Mitä enemmän panostaa tuonpuoleiseen, sitä vähemmälle jää tämänpuoleinen, josta oikeasti tiedämme, emmekä vain usko.

Sielu syntyy samoin kuten ruumis, ei lastakaan ole olemassa ennen syntymää, ei se lymyä munasarjoissa sen enempää kun kiveksissään, saati jossakin mielikuvitussalissa. Ja kuollessa sielu kuolee ruumiin mukana, ja ylösnousemus on sitä että meissä olevat aineet (typpi, vesi, hiili) jatkavat olemassaoloa ja synnymme uudellaan osina kukkia, puita, luontoa.

Minä olen työskennellyt kuolemanajatuksen kanssa, ja olen rauhallinen sen suhteen.

Olen itse hoitoalalla nähnyt monta kuolemaa, ja joka kerta se pysäyttä. Joks kerta yhtä suuri ja hiljaiseksi vetävä asia, mutta yhtä luonnollinen kuin syntymä. Toinen päätepiste.

Olen itse myös ollut tilanteessa jossa makasin sairaalassa eikä tiedetty tulenko selviämään. Paranin, mutta hyvän lääketieteellisen avun takia, en minkään satuhahmon. Kuolema pelottaa koska se on tuntematon asia. Kukaan ei tiedä miltä se tuntuu ja täydellinen katoaminen kaikesta tietoisuudesta ja olemassa olosta on pelottavaa. Siksi pitää keksiä tarinoita ihmeolennoista ja satuja ihmeellisistä paikoista missä hyvä saa palkkion ja paha palkkansa. 

Jos nämä sepitelmät jotakuta lohduttavat, suotakoot se ilomielin heille. Jättäkää kuitenkin heikoimmat ja hyväuskoisimmat rauhaan pelottelultanne ja kauhukuviltanne jostain helvetin tulesta! Se on julmaa kiusaamista, enkä ymmärrä miten joku itseään "uskovaiseksi" nimittävä voi olla niin pirullinen ja paha että pelottelee ketään sellaisella!  Eikös se niin ole, että joka itsensä ylentää, se alennetaan. Ja kuka teistä heittää sen ensimmäisen kiven. Ja mitä teette yhdellekään näistä pienimmistä ( heikommista ) sen teette myös minulle. 

Tekopyhyys kukoistaa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuota ahdistusta että kaikki loppuu ja on vain ikuinen pimeys / tiedottomuus? Tai käykö koskaan mielessä että jos helvetti onkin oikeasti olemassa?

Ei.

Helvetti on tässä ja nyt, se on ilkeissä, tyhmissä ihmisissä, jotka tyrkyttävät henkiolentojaan ja ovat täysin tietämättömiä kirkkokuntansa opista.