Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut sinkut kestätte ystävien etenemisen elämässä? (lapset, kihlaukset jne)
Adalmina
06.08.2018 |
Miten te muut kolmea kymppiä lähestyvät tai sen jo ylittäneet kestätte sen, että muut etenevät elämässään ja sinä et? Jos siis oma elämäntilanteesi on täysin erilainen ja kuitenkin haluaisitte niitä samoja asioita saavuttaa itsekin.
Olen 28-vuotias ja sinkkuna ollut lähes aina eikä vain oikeaa miestä tunnu löytyvän. Olen jopa harkinnut lapsen hankkimista yksin, jos ei miestä tarpeeksi ajoissa löydy. Haluan nimenomaan kunnollisen miehen, jonka kanssa olisi niin hyvä olla, että perheen perustaminen tulisi kyseeseen. Tuntuu vain joskus niin pahalta, kun muut löytävät kumppaneita, menevät kihloihin ja naimisiin, saavat lapsia ja ostavat taloja. Itse on aina vain sinkku, asuu vuokrakaksiossa ja on niin kaukana tuosta kaikesta. Minäkin haluaisin kokea noita asioita, mutta pelottaa, ettei sitä tule koskaan tapahtumaan.
Jos teillä on minkäänlaisia lohdun sanoja, omia kokemuksia tai muuta niin saa jakaa. Kiitän jo nyt! :) Ja ei, en ole katkera ystävilleni vaan todellakin ovat onnensa ansainneet, siitä ei ole nyt kyse. :)
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, kirjoitat että "oikeaa miestä ei tunnu löytyvän". En ole varma mitä tällä tarkoitat, oletko siis esim. deittaillut miten paljon, mutta tässä vähän ajatuksia.
Ihan aluksi voisi ehkä aloittaa siitä, että KAIKISSA miehissä on JOTAIN "vikaa" tai "ei-oikeaa". Älä edes kuvittele että unelmien prinssi kävelee vastaan. Ole avoin ja tutustu ihmiseen, teilaamatta ihmistä ensimmäisen vialta tai oudolta vaikuttavan asian vuoksi. Joka miehen kohdalla joutuu miettimään että mitkä asiat on sellaisia joiden kanssa voi elää, ja minkä asioiden kanssa ei voi elää.
Joka ikisessä parisuhteessa joutuu tekemään kompromisseja. Mitä enemmän on valmis tekemään niitä ja joustamaan, sen helpompaa on löytää itsensä parisuhteesta. Mitä enemmän pystyy suvaitsemaan ja jopa arvostamaan toisen huonojakin puolia, kun ne tekevät toisesta juuri hänet, sitä helpommin itsensä löytää onnellisesta parisuhteesta, eikä haikailemasta jonkin olemattoman perään.
Vielä pakko sanoa, että ymmärrän täysin perhehaaveita. Kuitenkin ajatus parisuhteeseen pitäisi lähteä siitä, että kukin vastaa omasta onnellisuudestaan, eikä se ole puolison harteilla. Tämä saattaa karkottaa ehdokkaita nopeasti...
En tiedä lohduttaako, mutta tuttavapariskunta löysi toisensa vasta 50 paremmalla puolella. Molemmat ikisinkkuja ja en uskonut että tuttu löytäisi enää kumppania. Niin vain menivät naimisiin ja ovat onnellisia. Lapsia eivät tietty enää ehtineet kun naisella ikää jo myös reilusti 50, mutta onnen löysivät, mistä olen tosi iloinen.
Kokemuksesta voin sanoa ettei ole kivaa olla se ei-täydellinen johon on tyydytty, koska "kaikkea nyt ei voi saada ". Älkää tehkö toiselle sitä että tyydytte häneen.. koska joku toinen voisi pitää sitä teille epätäydellistä parhaana mahdollisena puolisona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän surusi. Tuollainen kaipaus voi olla todella kivistävää.
Mikä tuottaa sinulle iloa ja inspiraatiota? Täytä elämäsi sellaisilla ihanilla asioilla ja ihmisillä, jotka tekevät sinut onnelliseksi.
Kaikki eivät löydä puolisoa tai saa lapsia, mutta täyttä elämää voi elää myös muulla tavoin. Toki sellaisista haaveista luopuminen voi tehdä kipeää.
Olet kaikesta huolimatta vielä tosi nuori. Ei ole mitenkään tavatonta tulla äidiksi kymmenenkin vuotta vanhempana. Sinulla on moni ovi vielä ihan apposen auki <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, kirjoitat että "oikeaa miestä ei tunnu löytyvän". En ole varma mitä tällä tarkoitat, oletko siis esim. deittaillut miten paljon, mutta tässä vähän ajatuksia.
Ihan aluksi voisi ehkä aloittaa siitä, että KAIKISSA miehissä on JOTAIN "vikaa" tai "ei-oikeaa". Älä edes kuvittele että unelmien prinssi kävelee vastaan. Ole avoin ja tutustu ihmiseen, teilaamatta ihmistä ensimmäisen vialta tai oudolta vaikuttavan asian vuoksi. Joka miehen kohdalla joutuu miettimään että mitkä asiat on sellaisia joiden kanssa voi elää, ja minkä asioiden kanssa ei voi elää.
Joka ikisessä parisuhteessa joutuu tekemään kompromisseja. Mitä enemmän on valmis tekemään niitä ja joustamaan, sen helpompaa on löytää itsensä parisuhteesta. Mitä enemmän pystyy suvaitsemaan ja jopa arvostamaan toisen huonojakin puolia, kun ne tekevät toisesta juuri hänet, sitä helpommin itsensä löytää onnellisesta parisuhteesta, eikä haikailemasta jonkin olemattoman perään.
Vielä pakko sanoa, että ymmärrän täysin perhehaaveita. Kuitenkin ajatus parisuhteeseen pitäisi lähteä siitä, että kukin vastaa omasta onnellisuudestaan, eikä se ole puolison harteilla. Tämä saattaa karkottaa ehdokkaita nopeasti...
En tiedä lohduttaako, mutta tuttavapariskunta löysi toisensa vasta 50 paremmalla puolella. Molemmat ikisinkkuja ja en uskonut että tuttu löytäisi enää kumppania. Niin vain menivät naimisiin ja ovat onnellisia. Lapsia eivät tietty enää ehtineet kun naisella ikää jo myös reilusti 50, mutta onnen löysivät, mistä olen tosi iloinen.
Kokemuksesta voin sanoa ettei ole kivaa olla se ei-täydellinen johon on tyydytty, koska "kaikkea nyt ei voi saada ". Älkää tehkö toiselle sitä että tyydytte häneen.. koska joku toinen voisi pitää sitä teille epätäydellistä parhaana mahdollisena puolisona.
En puhunut tyytymisestä. Puhuin siitä, mitkä asiat ovat itselle hyväksyttäviä ja mitkä eivät. Oma mieheni on minulle täydellinen puoliso - huonoine puolineen. Olen alkanut pitää niistä(kin) ja arvostaa niitä vuosien saatossa. Pidän häntä itselleni parhaana mahdollisena puolisona. Kuitenkin nämä "huonot puolet" tulivat esille jo seurustelun alkuaikoina ja mietin, onko tämä itselleni asia jonka kanssa ei voisi elää - ei ollut. Jos juttu aiheuttaa tyytymättömyyden tunteita, on onnellista suhdetta vaikea rakentaa. Omien "minkä kanssa voi elää" rajoitusten kanssa voi kuitenkin tehdä töitä ja alkaa ymmärtää toisia kokonaisuutena, eikä huonojen puoliensa kautta - jolloin tyytymättömyyttä ei edes synny. Aukesikohan tämä nyt paremmin?
Ja kyllä, olen ollut useammassa pitkässä parisuhteessa joissa kaikissa oli "potentiaalia" ja hyvät ja huonot puolensa. Nykyisen miehen kanssa olen todella onnellinen enkä todellakaan koe tyytymättömyyden tunteita. Hyväksyin mieheni sellaisena kuin hän on ja arvostan häntä sellaisena kuin on. Ja saan saman takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä sinulle! Olet varmasti jo tehnyt töitä asian eteen, mutta älä luovuta! Pidä pää kylmänä äläkä hermoile. Sinulle on se joku jossain ja se tulee vielä vastaan.
Tai sitten ei tule. Miksi pitää aina hokea näitä älyttömiä mantroja?
Netti on keksitty. Löysin 35-vuotiaana netistä kumppanin. Epätodennäköinen valinta ja ihmeellistä että päädyimme oikeasti yhteen. Jos odotat että unelmien prinssi tai komea rikas yrityajohtaja löytää sinut niin luultavasti niin ei tule käymään. Kirjaa vaikka ylös asiat joita arvostat kumppanissa; mieluummin vähemmän pinnallisia esimerkiksi ei alkoholiongelmaa ja luotettava, välittävä mies. Oma mieheni ei ole täydellinen, mutta olen tyytyväinen.
Kylläpä olet ylimielinen. Luuletko todella, että kaikki naiset (tai ap edes) etsivät unelmien prinssiä tai komeaa rikasta yritysjohtajaa? Se seikka, että sinä olet löytänyt oman kumppanisi (joka ei ole täydellinen mutta etpä ole itsekään!) ei tarkoita sitä, että kaikki löytävät. Juuri tällaisia ohjeita antavia ihmisiä inhoan sydämeni pohjasta.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän surusi. Tuollainen kaipaus voi olla todella kivistävää.
Mikä tuottaa sinulle iloa ja inspiraatiota? Täytä elämäsi sellaisilla ihanilla asioilla ja ihmisillä, jotka tekevät sinut onnelliseksi.
Kaikki eivät löydä puolisoa tai saa lapsia, mutta täyttä elämää voi elää myös muulla tavoin. Toki sellaisista haaveista luopuminen voi tehdä kipeää.
Olet kaikesta huolimatta vielä tosi nuori. Ei ole mitenkään tavatonta tulla äidiksi kymmenenkin vuotta vanhempana. Sinulla on moni ovi vielä ihan apposen auki <3
Vain nykypäivänä 28-vuotias on "tosi nuori".
Ymmärrän ap:n kriisiä täysin, yhtään vähättelemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saman ikäinen kuin sinä ja välillä miettinyt samoja asioita. Tosin mietin sitä lähinnä silloin kun tuntuu että "edenneet" eli pariutuneet ja naimisiin menneet jättävät kutsumatta pariskuntajuttuihin tms. Täytyy silti sanoa, että en ole tästä huolissani. Saan viettää aikaa lapsiperheissä ja olen huojentunut kun saan lähteä sieltä omaan rauhaani. Haluaisin kyllä perheen, mutta en vielä. Valmistun vuoden vaihteessa ja etsin oman alani töitä. Vuoden päästä lähden koulutukseen, joka ei olisi niinkään mahdollinen perheellisenä.
Mutta siis, olet nuori ihminen :) Nauti siitä, että saat olla vapaa ja tehdä mitä tykkäät. Käytä se hyödyksi. Ymmärrän, ettei se välttämättä ole helppoa lapsenkaipuussa, mutta silti. Ja ajattele laajemmin. Etenemistä ei ole pelkästään se, että menee naimisiin ja hankkii talon. Siinä on paljon ihanaa, mutta toinenkin puoli. Ajattele tätä aikana itsellesi ja itsesi kehittämiselle. Sitä kautta voit yllättäen löytää tulevan puolisosi! :)
Lähimpiä ystäviä en ole kadehtinut koska olen saanut itsekin iloita heidän lapsistaan. Olen ollut kateellinen niille, jotka ovat saaneet toisen, jopa kolmannen mahdollisuuden kun minä en ole saanut ensimmäistäkään. Kaikkein eniten on sattunut se että rakastamani mies valitsikin toisen naisen. Tälle naiselle olen eniten kateellinen maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän surusi. Tuollainen kaipaus voi olla todella kivistävää.
Mikä tuottaa sinulle iloa ja inspiraatiota? Täytä elämäsi sellaisilla ihanilla asioilla ja ihmisillä, jotka tekevät sinut onnelliseksi.
Kaikki eivät löydä puolisoa tai saa lapsia, mutta täyttä elämää voi elää myös muulla tavoin. Toki sellaisista haaveista luopuminen voi tehdä kipeää.
Olet kaikesta huolimatta vielä tosi nuori. Ei ole mitenkään tavatonta tulla äidiksi kymmenenkin vuotta vanhempana. Sinulla on moni ovi vielä ihan apposen auki <3
Vain nykypäivänä 28-vuotias on "tosi nuori".
Ymmärrän ap:n kriisiä täysin, yhtään vähättelemättä.
En tarkoittanut lainkaan vähätellä aloittajan kokemusta. Sanoinkin viestin alussa, että ymmärrän surun.
Tarkoitin vain sanoa, että moni asia on vielä 28-vuotiaana mahdollinen, ja että elämä voi olla hyvää, vaikka luopumisen surun joutuisikin kohtaamaan. Oletko eri mieltä siitä?
Onko aloittajan nimi "sattumalta" Adalmina, kun viitataan siihen että erään koko ystäväpiiri on mennyt naimisiin ja saanut lapsia...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tuskan. Olen suhteessa, mutta eron tullessa en ottaisi enää uutta. Ne muutamat miehet joille avauduin omista unelmista vastasivat naurahduksella. Ilmeisesti etsitään naista joka omistaa koko elämänsä miehelle ja lapsilleen
Kultakimpaleet alkavat olla harvainaisuuksia!
Muuten exääni voisin hyvin kuvailla kaikin puolin täydelliseksi siihen pisteeseen asti kunnes lakkaa esittämästä. Olkaa naiset varovaisia nimittäin jos joku vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta se oikeasti on sitä niin ja älkää tyytykö se johtaa väistämättä jossain vaiheessa eroon.
Ei millään pahalla.
Mutta yli 30-vuotiaissa sinkuissa on yksi yhteinen piirre: ylihillitty, tarkkaan viilattu käytös joka vaikuttaa välillä jo kireydeltä. Eivät aina osaa olla vapautuneita, vaikka juuri silloin vaikuttaisivat mukavimmilta.
Jos olisin mies niin en uskaltaisi lähestyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheen kaipuu oli niin suuri että nappasin naisen joka oli minusta kiinnostunut ja itsekin näin perhe-elämän hänen kanssaan mahdolliseksi. Nopeaan tahtiin tehtiin lapset. Yhdessä olo ei ole ruusuista ja mietin eroaako nyt vai odotanko kymmenen vuotta kun lapset muuttaa kotoa.
Tämä oli osaltani harkittu siirto koska halusin perheen enkä halunnut jäädä odottelemaan mitään elämää suurempaa rakkautta jota ei ehkä koskaan tulisi.
Vierailija kirjoitti:
Perheen kaipuu oli niin suuri että nappasin naisen joka oli minusta kiinnostunut ja itsekin näin perhe-elämän hänen kanssaan mahdolliseksi. Nopeaan tahtiin tehtiin lapset. Yhdessä olo ei ole ruusuista ja mietin eroaako nyt vai odotanko kymmenen vuotta kun lapset muuttaa kotoa.
Tämä oli osaltani harkittu siirto koska halusin perheen enkä halunnut jäädä odottelemaan mitään elämää suurempaa rakkautta jota ei ehkä koskaan tulisi.
Eroa heti, älä haaskaa kymmentä vuotta lisää toisen ihmisen elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä sinulle! Olet varmasti jo tehnyt töitä asian eteen, mutta älä luovuta! Pidä pää kylmänä äläkä hermoile. Sinulle on se joku jossain ja se tulee vielä vastaan.
Tai sitten ei tule. Miksi pitää aina hokea näitä älyttömiä mantroja?
Netti on keksitty. Löysin 35-vuotiaana netistä kumppanin. Epätodennäköinen valinta ja ihmeellistä että päädyimme oikeasti yhteen. Jos odotat että unelmien prinssi tai komea rikas yrityajohtaja löytää sinut niin luultavasti niin ei tule käymään. Kirjaa vaikka ylös asiat joita arvostat kumppanissa; mieluummin vähemmän pinnallisia esimerkiksi ei alkoholiongelmaa ja luotettava, välittävä mies. Oma mieheni ei ole täydellinen, mutta olen tyytyväinen.
Mua ei koskaan lakkaa kummastuttamasta tämä kuinka näin ilkeät ihmiset löytää itselleen hyvän kumppanin. Usein on tosiaan vielä just näin, että ilkeilijällä itselläkin on ollut hankaluutta puolison löytämisessä, mutta silti täysin surutta syyllistetään kaikkia sinkkuja yhtä utopistisista odotuksista mitä itsellä on puolisoa kohtaan ollut. Hyvin harvalla normaalilla aikuisella ihmisellä, toisin kuin näillä ilkeilijöillä, on haussa mitään yritysjohtajaa/huippu-urheilijaa/miesmallia tai muutakaan supersosiaalista naistennaurattajaa vaan puolisoksi nimenomaan halutaan normaali, tavallinen ihminen. Ei tuo liene ihmekään ettei niitä tunnu jokaiselle halukkaalle löytyvän kun nämä ilkeilijät ovat joutuneet tyytymään sen paremman, unelmien supermiehen puutteessa ihmiseen, joka suurinpiirtein kaikille normaaleille ihmisille olisi unelmien täyttymys.
Se, että puolison ulkonäkö on sinulle supertärkeää ei tarkoita sitä että kaikki muut olisi yhtä pinnallisia kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Perheen kaipuu oli niin suuri että nappasin naisen joka oli minusta kiinnostunut ja itsekin näin perhe-elämän hänen kanssaan mahdolliseksi. Nopeaan tahtiin tehtiin lapset. Yhdessä olo ei ole ruusuista ja mietin eroaako nyt vai odotanko kymmenen vuotta kun lapset muuttaa kotoa.
Tämä oli osaltani harkittu siirto koska halusin perheen enkä halunnut jäädä odottelemaan mitään elämää suurempaa rakkautta jota ei ehkä koskaan tulisi.
Olet vastenmielinen toisten ihmisten hyväksikäyttäjä ja ilmeisesti et itse edes tajua miten moraaliton olet.
En koe aloittajan mainitsemia asioita niinkään etenemisjuttuina. Enemmän mietin, mikä minussa on vikana, että muut löytävät toisensa ja minä jään aina yksin. Minulle hoetaan kassajonosta, itsestä huolehtimisesta, itsensä rakastamisesta ja kaikesta muusta mitä nyt sinkuille aina "opetetaan": Samaan aikaan tuntuu että toisilla on kumppanit, perheet ja luottoystävät ulkonäöstä, statuksesta, luonteesta ja ongelmista (raha, rikokset, mielenterveysongelmat) huolimatta.
Toki muu elämäni menee kuten muillakin; tehdään töitä, kasvatetaan omaisuutta, tehdään kivoja asioita, harrastetaan ja nautitaan matkailusta. Alan hyväksymään ulkopuolisuuteni, koska joskus näin vaan käy. Ehkä olen jotenkin vääränlainen ihminen ja en vain tajua sitä muuten kuin että ihmiset eivät halua minua lähelleen. Ja harmillisesti minua ei lohduta tieto, että pariutuneilla on omat ongelmansa. Enkä vähättele ongelmiani vain siksi että pariutunut ei saakkaan päättää yksin kaukosäätimen käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Se kannattaa muistaa, että olet vasta 28-vuotias. Vaikka ympärillä muut pariutuu, niin sinulla on oikeasti vielä jopa 10 vuottakin aikaa lastenkin tekoon. Kyllä se sieltä tulee.
No ihan tälle ajatukselle ei kannata tuudittautua. Aikaa vielä on lapsille, totta. Mutta kyllä siinä miehen löytämisessä pitää aktiivinen olla eikä vaan ajatella, että kyllä se sieltä tulee.
Adalmina kirjoitti:
Olen jopa harkinnut lapsen hankkimista yksin, jos ei miestä tarpeeksi ajoissa löydy. Haluan nimenomaan kunnollisen miehen, jonka kanssa olisi niin hyvä olla, että perheen perustaminen tulisi kyseeseen.
Minun korvaani jotenkin särähti tämä. Haluat siis miehen, jotta saisit suoritettua elämää haluamaasi suuntaan. Olet jo etukäteen päättänyt, että haluat näyttää muiden silmissä menestyneeltä, ja siihen tarvitset miehen ja lapsia, koska kuvittelet, että perhe tekee naisesta jotenkin menestyneen?
Tuntuu siltä, että mies olisi vain jolku statisti sinun menestystarinassasi. Oletko miettinyt, miksi edes haluat lapsia? Kuvitteletko ehkä, että perheenäitiys olisi lääke huonoon itsetuntoon ja riittämättömyyden tunteeseen? Että sitten sinullakin olisi joku kunnollinen, keskiluokkainen kulissi kasassa?
Please, älä tee sitä. Jos et oikeasti rakasta kumppaniasi, vaan hän on sinulle vain keino toteuttaa jotain omaa kotileikkiä, niin ole kiltti, älä hanki lapsia.
🇺🇦🇮🇱
Ai että pariutuminen ja lapset on normaaliksi katsottu etenemismuoto?
No nyt repesi pelihousut.
Ainakaan minä en määrittele omaa arvoani tuon mittarin mukaan. Olen kai sitten epänormaali.
Tämä on totta. En halua hoitaa lapsien ja lemmikkien lisäksi vielä aikuistakin. Kaverini mies on kiva ihminen muttei tee kotona mitään. Kaveri on aika loppu kun kaikki jää hänen hoidettavakseen. Yksinkin hoidan kaiken mutta sentään vain omat asiani.