Traumatisoituneen ihmisen elämässä pahinta eivät ole traumat.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu samasta harrastusporukasta oli traumatisoitunut kun menetti teininä vanhempansa, siinä oli kaikkea säätöä, muutto kodista, ongelmia sosiaaliviranomaisten ja sijoituksen jatkumisen kanssa ja sellaista. Hänellä oli aina tapana tuoda tätä traumaansa esiin, esimerkiksi just sanomalla toisia pumpulissa eläneiksi. Meidän porukassa oli toisiakin jotka olivat menettäneet lapsena toisen vanhempansa, kokeneet kotona pelottavia asioita ja sellaista. Tietty tämän käytös aiheutti toisinaan aika noloja tilanteita, kun yritti keulia omalla orvoksi jäämisellään ja todistella miten toiset on vaan eläneet pumpulissa, kun hän on selviytynyt rankasta elämästään niin hyvin.

Eipä vaikuta selviytymiseltä jos kerran toistaa traumaansa.

Niin että puheenaiheiden pitäisi ainaennä traumatisoituneen asioissa ja ehdoilla?

Up

Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita. Kaverien tarkoitus on saada ajatukset muualle. Soita vaikka auttaviin puhelimiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu asiasta. Kun sotaveteraani kertaa vuosilukuja ja korsun mutkia, hänen muistiaan ihaillaan, vaikka kyse saattaa olla traumamuistista. Kun oli tsunami, siitä selvinneet oli kahvipöytien staroja, he saivat jauhaa kokemansa ja heitä kuunneltiin. Varsinkin suurta onnettomuuden kokeneiden joukkoa yhdistää kollektiivinen suru ja asiaa on helppo käsitellä.

Mutta annas olla, kun lapsuuden aikainen hyväksikäyttö alkaa häiritä. Voi sitä paskan määrää mitä joutuu kuulemaan. On ymmärrettävää että läheisen kaverin voi olla vaikea kuunnella. Mutta kaikkein kauheinta, kun hakee apua terveyskeskuksesta, psykpolilta tai soittaa Mielenterveysseuran ym puhelimeen. Näillä auttajiksi alkaneille tulee huono olo, kun joutuvat kuulemaan ikävää asiaa. Päästelevät suustaan aivan mitä sattuu. Erittäin yleistä on tumpata keskustelu heti alkuunsa, jolloin avunhakijalle vahvistuu se olo, ettei minulla ollut väl

On varmasti helpompi toipua luonnonkatastrofista joka vain tapahtui, kuin se että joku tekee TAHALLAAN pahaa pienelle lapselle eikä kukaan usko eikä auta. Että jokainen tapaus on erilainen kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu asiasta. Kun sotaveteraani kertaa vuosilukuja ja korsun mutkia, hänen muistiaan ihaillaan, vaikka kyse saattaa olla traumamuistista. Kun oli tsunami, siitä selvinneet oli kahvipöytien staroja, he saivat jauhaa kokemansa ja heitä kuunneltiin. Varsinkin suurta onnettomuuden kokeneiden joukkoa yhdistää kollektiivinen suru ja asiaa on helppo käsitellä.

Mutta annas olla, kun lapsuuden aikainen hyväksikäyttö alkaa häiritä. Voi sitä paskan määrää mitä joutuu kuulemaan. On ymmärrettävää että läheisen kaverin voi olla vaikea kuunnella. Mutta kaikkein kauheinta, kun hakee apua terveyskeskuksesta, psykpolilta tai soittaa Mielenterveysseuran ym puhelimeen. Näillä auttajiksi alkaneille tulee huono olo, kun joutuvat kuulemaan ikävää asiaa. Päästelevät suustaan aivan mitä sattuu. Erittäin yleistä on tumpata keskustelu heti alkuunsa, jolloin avun

On varmasti helpompi toipua luonnonkatastrofista joka vain tapahtui, kuin se että joku tekee TAHALLAAN pahaa pienelle lapselle eikä kukaan usko eikä auta. Että jokainen tapaus on erilainen kyllä.

Turhaan sinä näitä vertailet, kun ovat aivan eri juttuja. Yhtä hyvin voisi väittää, jos sinun linjalle lähtisi, että on rankempaa toipua vaarallisesta tilanteesta ja läheisten kuolemista.

Vierailija kirjoitti:

Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita. Kaverien tarkoitus on saada ajatukset muualle. Soita vaikka auttaviin puhelimiin.

Eihän niissä auttavissa puhelimissa ja terapiassakaan ketään kiinnosta se ihminen saati se trauma. Niissäkin halutaan pyyhkiä mennyt olemattomaksi ja opettaa ihminen teeskentelemään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Terapeutti jos kuka on hyväksikäytön enabler.

Kaikilla ihmisillä on jotain traumoja. Uskottomuus, uusperhe, läheisen kuolema, läheisen päihdeongelma jne...  Osalla voi olla tosi  pahojakin.

Minua ei pelota toisten traumat. En myöskään katsele, jos joku turruttaa tunteitaan alkoholilla, liiallisella syömisellä tms.. 

Kaikesta selviää. Ne traumat ei tee kenestäkään huonompaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ihmisillä on jotain traumoja. Uskottomuus, uusperhe, läheisen kuolema, läheisen päihdeongelma jne...  Osalla voi olla tosi  pahojakin.

Minua ei pelota toisten traumat. En myöskään katsele, jos joku turruttaa tunteitaan alkoholilla, liiallisella syömisellä tms.. 

Kaikesta selviää. Ne traumat ei tee kenestäkään huonompaa. 

Trauma ei ole yhtä kuin vastoinkäyminen. Kaikilla ihmisillä ei todellakaan ole traumaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu asiasta. Kun sotaveteraani kertaa vuosilukuja ja korsun mutkia, hänen muistiaan ihaillaan, vaikka kyse saattaa olla traumamuistista. Kun oli tsunami, siitä selvinneet oli kahvipöytien staroja, he saivat jauhaa kokemansa ja heitä kuunneltiin. Varsinkin suurta onnettomuuden kokeneiden joukkoa yhdistää kollektiivinen suru ja asiaa on helppo käsitellä.

Mutta annas olla, kun lapsuuden aikainen hyväksikäyttö alkaa häiritä. Voi sitä paskan määrää mitä joutuu kuulemaan. On ymmärrettävää että läheisen kaverin voi olla vaikea kuunnella. Mutta kaikkein kauheinta, kun hakee apua terveyskeskuksesta, psykpolilta tai soittaa Mielenterveysseuran ym puhelimeen. Näillä auttajiksi alkaneille tulee huono olo, kun joutuvat kuulemaan ikävää asiaa. Päästelevät suustaan aivan mitä sattuu. Erittäin yleist

Sori, en osaa sua auttaa. Hae ammattiapua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ihmisillä on jotain traumoja. Uskottomuus, uusperhe, läheisen kuolema, läheisen päihdeongelma jne...  Osalla voi olla tosi  pahojakin.

Minua ei pelota toisten traumat. En myöskään katsele, jos joku turruttaa tunteitaan alkoholilla, liiallisella syömisellä tms.. 

Kaikesta selviää. Ne traumat ei tee kenestäkään huonompaa. 

Trauma ei ole yhtä kuin vastoinkäyminen. Kaikilla ihmisillä ei todellakaan ole traumaa.

Ota asioista selvää mikä on trauma  ennen, kun tulet viisastelemaan! 

Olen käynyt vertaistukiryhmässä ja siellä tultiin yhdessä siihen tulokseen, että trauman kokenut (oli trauma mikä tahansa) pitäisi voida puhua, koska muuten se trauma syö sisältä ja toisaalta näin normalisoidaan se että jotkut asiat vain on kauheita, mutta trauman kantajan ei kuulu sitä taakkaa kantaa vaan häpeä kuuluu trauman aiheuttajalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita. Kaverien tarkoitus on saada ajatukset muualle. Soita vaikka auttaviin puhelimiin.

Eihän niissä auttavissa puhelimissa ja terapiassakaan ketään kiinnosta se ihminen saati se trauma. Niissäkin halutaan pyyhkiä mennyt olemattomaksi ja opettaa ihminen teeskentelemään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Terapeutti jos kuka on hyväksikäytön enabler.

Youtubessa on paljon materiaalia. Esim silmänliikeharjoitus EMDR:ssä ei ole riskejä, mutta voi auttaa, riippumatta siitä mikä traumat on aiheuttanut. 

Voi jeesus pitääkö niitä traumojaan jokaiselle kohdalle osuvalle selvittää?! Sitä varten on ammattiauttajat ja vertaistuki. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu asiasta. Kun sotaveteraani kertaa vuosilukuja ja korsun mutkia, hänen muistiaan ihaillaan, vaikka kyse saattaa olla traumamuistista. Kun oli tsunami, siitä selvinneet oli kahvipöytien staroja, he saivat jauhaa kokemansa ja heitä kuunneltiin. Varsinkin suurta onnettomuuden kokeneiden joukkoa yhdistää kollektiivinen suru ja asiaa on helppo käsitellä.

Mutta annas olla, kun lapsuuden aikainen hyväksikäyttö alkaa häiritä. Voi sitä paskan määrää mitä joutuu kuulemaan. On ymmärrettävää että läheisen kaverin voi olla vaikea kuunnella. Mutta kaikkein kauheinta, kun hakee apua terveyskeskuksesta, psykpolilta tai soittaa Mielenterveysseuran ym puhelimeen. Näillä auttajiksi alkaneille tulee huono olo, kun joutuvat kuulemaan ikävää asiaa. Päästelevät suustaan aivan mitä sattuu. Erittäin yleistä on tumpata keskustelu heti alkuunsa, jolloin avun

On varmasti helpompi toipua luonnonkatastrofista joka vain tapahtui, kuin se että joku tekee TAHALLAAN pahaa pienelle lapselle eikä kukaan usko eikä auta. Että jokainen tapaus on erilainen kyllä.

Miten niin luonnonkatastrofi vain tapahtui?

Toki voit yrittää nostaa omaa asiaasi toisten kokemusten yläpuolelle, mutta aika noloa nyt.

Ja sitten kun traumojen takia käyttäydyt hullusti tai et muuten vaan ole mieleltäsi terve, niin syy on kokonaan vain sinun ja sinua tuomitaan siitä. Esim erittäin traumatisoivan lapsuuden kokenut addiktoituu johonkin aineeseen tai vaikka on vain himassaan ahdistuneena, kun ei voi enään luottaa kehenkään ja itsevarmuutta ei ole edes yrittää tehdä mitään parantaakseen elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ihmisillä on jotain traumoja. Uskottomuus, uusperhe, läheisen kuolema, läheisen päihdeongelma jne...  Osalla voi olla tosi  pahojakin.

Minua ei pelota toisten traumat. En myöskään katsele, jos joku turruttaa tunteitaan alkoholilla, liiallisella syömisellä tms.. 

Kaikesta selviää. Ne traumat ei tee kenestäkään huonompaa. 

Trauma ei ole yhtä kuin vastoinkäyminen. Kaikilla ihmisillä ei todellakaan ole traumaa.

Enemmistöllä on. Ei tästä elämästä kukaan selviä ilman kolhuja. Siinä vaiheessa, kun omista traumoista voi jo heittää vitsiä, niistä on aika hyvin päässyt jo yli.

https://fi.pinterest.com/pin/430938258113609901/

Okei, sori jos loukkasin (aivan varmasti sen tein sellaiselle, jolla vakavampia juttuja taustalla kuin kiusaaminen, toistuvat ræiskaukset ja henkinen ja fyysinen väkivalta 20 vuoden ajalta), mutta aika rankoistakin asioista voi päästä yli, jos saa korvaavia kokemuksia niiden tilalle. Joten niihin korvaaviin juttuihin kannattaisi sitten satsata sen verran, että saa turvallisia ja hyviä ihmisiä ympärilleen, jolloin myös sitä traumaa on entistä helpompi työstää ja uskoa siihen, että se on menneisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ihmisillä on jotain traumoja. Uskottomuus, uusperhe, läheisen kuolema, läheisen päihdeongelma jne...  Osalla voi olla tosi  pahojakin.

Minua ei pelota toisten traumat. En myöskään katsele, jos joku turruttaa tunteitaan alkoholilla, liiallisella syömisellä tms.. 

Kaikesta selviää. Ne traumat ei tee kenestäkään huonompaa. 

Trauma ei ole yhtä kuin vastoinkäyminen. Kaikilla ihmisillä ei todellakaan ole traumaa.

Enemmistöllä on. Ei tästä elämästä kukaan selviä ilman kolhuja. Siinä vaiheessa, kun omista traumoista voi jo heittää vitsiä, niistä on aika hyvin päässyt jo yli.

https://fi.pinterest.com/pin/430938258113609901/

 

Okei, sori jos loukkasin (aivan varmasti sen tein sellaiselle, jolla vakavampia juttuja taustalla kuin

Trauman syntyyn vaikuttaa monet tekijät, eikä trauman syntyminen ole mitenkään yksiselitteistä, joten traumaa ei tule kaikille, vaikka rankkoja kokemuksia elämässä olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu asiasta. Kun sotaveteraani kertaa vuosilukuja ja korsun mutkia, hänen muistiaan ihaillaan, vaikka kyse saattaa olla traumamuistista. Kun oli tsunami, siitä selvinneet oli kahvipöytien staroja, he saivat jauhaa kokemansa ja heitä kuunneltiin. Varsinkin suurta onnettomuuden kokeneiden joukkoa yhdistää kollektiivinen suru ja asiaa on helppo käsitellä.

Mutta annas olla, kun lapsuuden aikainen hyväksikäyttö alkaa häiritä. Voi sitä paskan määrää mitä joutuu kuulemaan. On ymmärrettävää että läheisen kaverin voi olla vaikea kuunnella. Mutta kaikkein kauheinta, kun hakee apua terveyskeskuksesta, psykpolilta tai soittaa Mielenterveysseuran ym puhelimeen. Näillä auttajiksi alkaneille tulee huono olo, kun joutuvat kuulemaan ikävää asiaa. Päästelevät suustaan aivan mitä sattuu. Erittäin yleistä on tumpata keskustelu heti alkuunsa, jolloin avun

On varmasti helpompi toipua luonnonkatastrofista joka vain tapahtui, kuin se että joku tekee TAHALLAAN pahaa pienelle lapselle eikä kukaan usko eikä auta. Että jokainen tapaus on erilainen kyllä.

Entäs vaikka ne vanhemmat jotka menetti tsunamissa lapsensa ja miehensä tai vaimonsa? Menetkö heille kertomaan että on varmasti helpompaa toipua luonnonkatastrofista?

Viimeisimmän ræiskauksen jälkeen (sattui viime vuonna Italiassa), tarjosin ræiskaajalleni dinnerin ja terapiasession, hän kuulemma kärsi masennuksesta (useimmat näistä ovat surkimuksia), johon serotoniinin takaisin estäjät eivät olleet auttaneet, joten suosittelin samaa lääkettä, mitä itse söin ollessani masentunut (efexor depot 4 x 75 mg). Mies valitettavasti ihastui ikihyviksi ja jäi vainoamaan, joten aina ei ystävällisyyskään kannata, joten kannattanee jatkossa munkin miettiä sitä, mihin sitä empatiaa tuhlaa.