Lue keskustelun säännöt.
Onneksi ei ole enää pieniä lapsia!
21.06.2018 |
Olen seurannut siskoni elämää, jolla on pienet lapset ja pyyhin hikeä pelkästä katsomisesta. Sisko on minua 2 vuotta nuorempi. Itse sain lapset 22 ja 24 - vuotiaana ja he ovat jo yläkoulussa/ lukiossa. Teinien kanssa pääsee niin helpolla! Voin tehdä mitä huvittaa, milloin huvittaa, teinejä ei hetkauta. Töistä tullessani ovat laittaneet usein ruokaa, kävisivät kaupassakin puolestani, jos tarvitsisi.
Nyt kesällä sisko oli lasten kanssa meillä muutaman yön ja mikään ei sujunut. Oli maratoninukuttamisia, tissillä roikkumista, tappelua, pottatreenejä, itkupotkuraivareita ja korvatulehdusta.
Olen alle 40 ja vapaa tekemään vaikka mitä kun sisko on lähes saman ikäinen ja pallo jalassa seuraavat 10 vuotta ainakin.
Kannatti todellakin saada lapset nuorena!
Kommentit (89)
Minä muistan kun olin ajoit 25-v ja kaverit alkoivat raskautua ja viettämään lapsiperhe arkea. Katselin vierestä ja totesin, että ihan kamalaa! Vietin vapaata nuoruutta, matkustelun, etenin uralla.
Sitten yli 30-v tapasin miehen ja halusin lapsia. Nyt olen yli 40- v ja lapset ovat jo reippaasti kouluikäisiä. Kauhulla mietin, että eiväthän pian lähde pois ;-)
Muutama kavereistani on jo mummi. Itse en onneksi vielä. Pari On pahasti mummoutunut ;-)
Itselleni sopi tämä ikä lapsentekoon. Pysyy nuorekkaana, kun on lapsia ja nuoria talossa ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja ehtiipähän mummoilla kun tekee lapset nuorina.
:D en itse hamunut mummoutta vielä viisikymppisenäkään, että ihan hyvä ikä oli tehdä omat lapset liki kolmekymppisenä, eikä parikymppisenä, ja eikä ole kaduttanut, sillä nyt ovat omat lapset olleet jo monia vuosia aikuisia ja itsenäisiä nuoria. Nyt tässä on jo ehtinyt mummoillakin ja mieheni ukkeilemaan jonkin aikaa.
Nuoruus vapaana perhevastuusta tulee elää silloin kun sen aika on, eikä vasta joskus neli-/viisikymppisenä, kun on mahdollisesti saanut viimeisen poikasensa ulos pesästä.
"Oli maratoninukuttamisia, tissillä roikkumista, tappelua, pottatreenejä, itkupotkuraivareita ja korvatulehdusta."
Onneksi ei ollut mitään noista kun lapset on olleet pieniä. Toki joskus lapsi on saanut raivarin, mutta aika harvoin. Ja toki korvatulehdusten tulemiseen ei itse voi vaikuttaa mitenkään.
Mutta maratonnukuttaminen ja tissillä roikuttaminen on ihan omia valintoja pidemmällä aikavälillä. Samoin pottatreenejä ei kannata tehdä niin että menee sekä omat että lapsen hermot. Kun lapsi on valmis, vaikka sitten kolmevuotiaana, menemmään potalle, niin ei ole siitäkään ongelmaa.
Mulla on ollut kaksosetkin, eikä ole ollut noin raskasta kuin silloin kun itse oli vielä kipeä ja imetti, toki silloinkaan ei lapsia tarvinnut nukuttaa eikä ne raivonneet mitään, olivat vastasyntyneitä jotka nukkui, söi ja paskoi vuoronperään. Imettääkään ei ole mikään pakko jos se on vaikeaa ja hankalaa, pääasia että lapsi saa aluksi äidinmaitoa, siitä saa kaikki hyödyt, loppuaikana maito on vaan maitoa.
Olen aina ihmetellyt tätä ajatustapaa että lapset ovat pallo jalassa. Miksi ihmeessä niitä sitten tekee jos ovat niin rasittavia että vuosikaudet vaan odotetaan että kasvavat eivätkä häiritse vanhempien vapaata, ihanaa omaa elämää.
Itse olen kokenut asiat aivan toisin. Elämäni lasten kanssa on minulle sitä ihanaa omaa elämää. Haikeudella ajattelen kuinka lapset aikanaan lentävät pesästä. Nautin jokaisesta päivästä ja koen samalla olevani vapaa. Olen saanut haunutkin siitä että en ole hankkinut pienelle vauvalle lapsenvahtia ja lähtenyt viettämään "omaa" aikaa. Tämä on tietysti niiltä joilla omatunto pauhaa kun on pakko päästä baariin.
Minulla on viisi lasta, joista yksi jo aikuinen ja viimeinen vielä vauva, eikä vieläkään ole ahdistanut päivääkään. Korkeakoulutuksenkin olen hyvin ehtinyt itselleni hankkia.
Miksi kiusaatte itseänne tekemällä lapsia, jos niistä pääseminen on suuri helpotus ja voi alkaa vihdoin elää omaa elämää? En minäkään lapsiini ripustaudu, vaan sopeudun aikanaan mummoelämään mutta ihmettelen tätä asennetta.
Joistakin teksteistä tosin paistaa kilometrin päähän että ollaan kateellisia niille jotka nelikymppisenä odottaa vauvaa, eikä itse enää uskalla tai puoliso ei suostu. Mua ei ainakaan tarvi kenenkään tulla säälittelemään siitä että minulla on vauva. Hänet on harkitusti rakkaudella tehty ja rakastan joka hetkeä hänen kanssaan niinkuin isompienkin.
Tätäkin keskustelua voisi kuvailla sanonnalla: "Muistot kultaantuvat menneiden vierinneiden vuosien myötä" :D
Sai ne omat lapsensa minkä ikäisenä tahansa, niin ei se lapsiperheen elämän meno nyt niin ihanaa aina ole. Ja elämässä tapahtuu ja sattuu itse kullekkin kaikenlaista vaihtelevin menestyksin, niin ja jokaisen lapsetkin ovat omia persooniaan, ja me vanhemmat omanlaisia.
Mutta pakko mainita, että tämä mummous on kyllä myös ihan huimaavaa!
Ja tietenkin ukkius eli mieheni on myös onnekas, kun on elämäämme piristämässä pieni ihana lapsenlapsemme.
Äidiksi tulin ekan kerran 27 v ja mummoksi ekan kerran 56 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä! Itse olen ”vasta” 30 ja lapset menossa kouluun syksyllä. Nyt on aikaa enemmän taas elää ja nauttia. Ihana ajatus, että alle 10v ja kaikki on lähteneet kotoa ja voin myydä tämän ison asunnon ja ostaa mökin 💖
Nyt vasta kaverit alkamassa tekemään vauvoja, eikä yhtään kateellinen olo! Musta jotenkin tuntuu, että näin vanhempana, jos tekisi lapsia - olisi se vaikeampaa. Kaikkea on vaan enemmän.. vastuuta, laskuja, kuin silloin 20 vuotiaana :)
Tehdään lapsia ja sitten haaveillaan, että päästään niistä eroon. Okei.
Ei kai kukaan halua että lapset asuvat vielä 30veenä kotona? Haloo hei. Ja mökille pääsee millon vain kylään ja yöpymään. Joskus niistä lapsista vaan pitää päästää irti :)
Kaikki hurraa vapaudesta, eli se lapsi oli vankila vai? No kannattiko hankkia? Sori vaan mutta kuulostatte todella kylmiltä. Eikö siitä lapsiajasta jäänyt mitään käteen? Odotitte joka sekunti sitä että lapsi kasvaa pois teidän vapauden tieltä? (Tältä tosiaan kuulostaa korjatkaa jos olen väärässä)
Toki on puolensa ja puolensa milloin se lapsi hankitaan, mutta ei ole yhtä oikeaa aikaa. Minusta on typerää tehdä tällaisia vastakkainasettelua ja hehkuttaa sitä omaa vapauttaan, jos se oma vapaus on noin saakelin tärkeää, niin älkää niitä muksuja hommatko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä! Itse olen ”vasta” 30 ja lapset menossa kouluun syksyllä. Nyt on aikaa enemmän taas elää ja nauttia. Ihana ajatus, että alle 10v ja kaikki on lähteneet kotoa ja voin myydä tämän ison asunnon ja ostaa mökin 💖
Nyt vasta kaverit alkamassa tekemään vauvoja, eikä yhtään kateellinen olo! Musta jotenkin tuntuu, että näin vanhempana, jos tekisi lapsia - olisi se vaikeampaa. Kaikkea on vaan enemmän.. vastuuta, laskuja, kuin silloin 20 vuotiaana :)
Tehdään lapsia ja sitten haaveillaan, että päästään niistä eroon. Okei.
Ei kai kukaan halua että lapset asuvat vielä 30veenä kotona? Haloo hei. Ja mökille pääsee millon vain kylään ja yöpymään. Joskus niistä lapsista vaan pitää päästää irti :)
Kuka täällä puhui siitä, että lapset asuu kotona 30v asti? Suomessa on ihmeellinen taipumus kyllä potkia lapset pellolle kun se 18 tulee ikätauluun. Joo, lapsista pitää päästää joskus irti, mutta sä et tainnut koskaan ottaa edes kiinni? Hehkutat sitä kuinka pian koko homma on ohi, ihan kuin sinut olisi pakotettu hankkimaan ne lapset ja se kasvatusprosessi on vain joku kansalaisvelvollisuus joka piti hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt tätä ajatustapaa että lapset ovat pallo jalassa. Miksi ihmeessä niitä sitten tekee jos ovat niin rasittavia että vuosikaudet vaan odotetaan että kasvavat eivätkä häiritse vanhempien vapaata, ihanaa omaa elämää.
Itse olen kokenut asiat aivan toisin. Elämäni lasten kanssa on minulle sitä ihanaa omaa elämää. Haikeudella ajattelen kuinka lapset aikanaan lentävät pesästä. Nautin jokaisesta päivästä ja koen samalla olevani vapaa. Olen saanut haunutkin siitä että en ole hankkinut pienelle vauvalle lapsenvahtia ja lähtenyt viettämään "omaa" aikaa. Tämä on tietysti niiltä joilla omatunto pauhaa kun on pakko päästä baariin.
Minulla on viisi lasta, joista yksi jo aikuinen ja viimeinen vielä vauva, eikä vieläkään ole ahdistanut päivääkään. Korkeakoulutuksenkin olen hyvin ehtinyt itselleni hankkia.
Miksi kiusaatte itseänne tekemällä lapsia, jos niistä pääseminen on suuri helpotus ja voi alkaa vihdoin elää omaa elämää? En minäkään lapsiini ripustaudu, vaan sopeudun aikanaan mummoelämään mutta ihmettelen tätä asennetta.
Joistakin teksteistä tosin paistaa kilometrin päähän että ollaan kateellisia niille jotka nelikymppisenä odottaa vauvaa, eikä itse enää uskalla tai puoliso ei suostu. Mua ei ainakaan tarvi kenenkään tulla säälittelemään siitä että minulla on vauva. Hänet on harkitusti rakkaudella tehty ja rakastan joka hetkeä hänen kanssaan niinkuin isompienkin.
Kuka voisi olla kateellinen nelikymppisenä vauvaa odottavalle? Mieti nyt vähän, mitä väität.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en tehnyt nuorena mutta nt 38 vuotiaana pienin on 5 vuotias ja pari isompaa kans. Kyllä näiden kanssa pääsee jo helpolla. Olen saanut taas aikaa harrastaa, otettiin koira, oon tehnyt remppaa, matkustellut ilman lapsia ja lasten kanssa, pitänyt tyttöjen iltoja ja käynyt niissä.
Lapset on kyllä nyt mahtavassa iässä enkä koe itsekkään olevani vanha.
Vierailija kirjoitti:
Hahhahahahahaa... Entäs sitten kun saat mahdolliset lapsenlapsesi; saatat joutua vieläpä vaikkapa näin juhannuksen aikaan lapsenlapsesi vahdiksi, kun lapsenlapsesi vanhemmat lähtevät viihteelle:)
Kukaan ei lähde juhannuksena "viihteelle", kun kaikki kokoontuu yhteen kavereineen, ystävineen, perheineen. Kapakat ja muut mestat on aika hiljasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt tätä ajatustapaa että lapset ovat pallo jalassa. Miksi ihmeessä niitä sitten tekee jos ovat niin rasittavia että vuosikaudet vaan odotetaan että kasvavat eivätkä häiritse vanhempien vapaata, ihanaa omaa elämää.
Itse olen kokenut asiat aivan toisin. Elämäni lasten kanssa on minulle sitä ihanaa omaa elämää. Haikeudella ajattelen kuinka lapset aikanaan lentävät pesästä. Nautin jokaisesta päivästä ja koen samalla olevani vapaa. Olen saanut haunutkin siitä että en ole hankkinut pienelle vauvalle lapsenvahtia ja lähtenyt viettämään "omaa" aikaa. Tämä on tietysti niiltä joilla omatunto pauhaa kun on pakko päästä baariin.
Minulla on viisi lasta, joista yksi jo aikuinen ja viimeinen vielä vauva, eikä vieläkään ole ahdistanut päivääkään. Korkeakoulutuksenkin olen hyvin ehtinyt itselleni hankkia.
Miksi kiusaatte itseänne tekemällä lapsia, jos niistä pääseminen on suuri helpotus ja voi alkaa vihdoin elää omaa elämää? En minäkään lapsiini ripustaudu, vaan sopeudun aikanaan mummoelämään mutta ihmettelen tätä asennetta.
Joistakin teksteistä tosin paistaa kilometrin päähän että ollaan kateellisia niille jotka nelikymppisenä odottaa vauvaa, eikä itse enää uskalla tai puoliso ei suostu. Mua ei ainakaan tarvi kenenkään tulla säälittelemään siitä että minulla on vauva. Hänet on harkitusti rakkaudella tehty ja rakastan joka hetkeä hänen kanssaan niinkuin isompienkin.
Tämä!!
En osaa muuta sanoa kuin että nykypäivänä se oma elämä ja se "minä ja minun oikeuteni" -asenne on se juttu. Lapset pitää hankkia, mutta heistä ei huolehdita ensisijaisesti. Näkyy pahimmillaan tilanteissa, että lapsi kulkee rääsyissä ja vanhoissa vaatteissa, äidillä on viimeisen päälle hiukset, vaatteet, meikit, on kestoripset ja kynnet. Oma elämä menee edelle ja lapset nähdään esteenä ja taakkana. Kysymys kuuluu miksi se lapsi pitää sitten hankkia "jalkoihin"? Sääliksi käy teidän lapsia. Vaikka ette sitä itse tajua, teidän ajatusmaailma näkyy ulospäin teidän lapsillekin.
Minä taas mieluummin keskityn lapsiin 30v+ kuin 20v+.... Nimenomaan silloin 20v en todellakaan olisi halunnut elää tuollaista elämää😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tyytyväinen, että sain lapseni 30-vuotiaana. Minulla oli siinä kohdin hyvä (yliopisto)koulutus, hyvä ja vakaa ura sekä avioliitto, hyvät vanhempainvapaan tulot sekä aito halu viettää aikaa lapsen kanssa ja tarjota hänelle hyvät lähtökohdat elämään. Ei ollut tarvetta lykätä lasta hoitoon tm. Tiedän yleistäväni, mutta omien havaintojeni mukaan ne naiset, jotka keskimäärin tekevät lapset hyvin nuorina, myös kouluttautuvat matalammin, heillä on rikkonaisempia parisuhteita, epävakaa taloudellinen tilanne ja toisinaan myös vapaudenkaipuu niin kova, että edellytykset tarjota lapselle turvallinen kasvuympäristö ja riittävä symbioosi äidin kansaa vauvavuotena vaarantuvat. Toki poikkeuksia on, mutta keskimäärin uskon 30+ äitien tarjoavan paremman lapsuuden lapsilleen, mikä itselleni on tärkeämpi arvo kuin oma vapaus harrastaa...
Pitäisikö minunkin nyt yleistää muutaman tuntemani vanhana äidiksi tulleiden perusteella.. Näiden lapsilta puuttuu kuri, elävät kuin siat pellossa ja mitään rajoja ja sääntöjä ei ole. Me nuoret äidit joudumme opastamaan heidän lapsiaan puistossa kun eivät osaa jonottaa liukumäkeen. Vanhemmat ovat jossain muualla kuin siellä puostossa.
Usein myös palkkaavat lastenhoitajia pidemmäksi aikaa kun pitää saada parisuhdeaikaa. Olikin rankkaa kun tuli lapsia ja vievät huomiota liikaa. Ei kerkeä olemaan kumppanin kanssa enää yhtä paljon. Ovat muuten myöskin ihan perusduunareita yhtä lukuunottamatta. Hänkin erosi siitä vakaasta liitostaan juuri kun kallis talo rakennettu.
Onneksi sentään tiedän, että näiden muutamien perusteella en voi yleistää. Valitettavasti nuorista äideistä liikkuu edelleen nämä yleistykset. Meillä on miehen kanssa parisuhdeaikaa vain viikonloppuisin kun lapset nukkuvat. Niin ja kerran vuoteen ovat lapset yökylässä. En ole harrastanut edes mitään, mitä ei lasten läsnäollessa tulisi tehtyä. Rahaa olisi maksaa salikorttia ym, mutta en halua maksaa siitä, että pääsen salille jumppaan. Minulla on kotona dvd:t ja zumbat ym, joiden mukaan teen kun huvittaa. Kävelylle/lenkille päästään lasten pyöräillessä vieressä. Sama mies vielä 10v jälkeen. Esikoinen 8v. Tosin avoliitossa, valitettavasti emme ole tarjonneet lapsille sitä vakaata avioliittoa, vain avoliiton. Tosin en ymmärrä miten se yksi i eroaa olennaisesti suhteessamme, av(i)oliitto..
Symbioosia riitti hyvin kun lapset aloittivat hoidon vasta kun nuorin oli 3v. Milloin oma lapsesi lähti hoitoon? Oliko kiire palata siihen korkeastikoulutettuun alaasi?
Eihän lapsia ole mikään pakko tehdä ollenkaan? Eivätkä kaikki niitä edes saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt tätä ajatustapaa että lapset ovat pallo jalassa. Miksi ihmeessä niitä sitten tekee jos ovat niin rasittavia että vuosikaudet vaan odotetaan että kasvavat eivätkä häiritse vanhempien vapaata, ihanaa omaa elämää.
Itse olen kokenut asiat aivan toisin. Elämäni lasten kanssa on minulle sitä ihanaa omaa elämää. Haikeudella ajattelen kuinka lapset aikanaan lentävät pesästä. Nautin jokaisesta päivästä ja koen samalla olevani vapaa. Olen saanut haunutkin siitä että en ole hankkinut pienelle vauvalle lapsenvahtia ja lähtenyt viettämään "omaa" aikaa. Tämä on tietysti niiltä joilla omatunto pauhaa kun on pakko päästä baariin.
Minulla on viisi lasta, joista yksi jo aikuinen ja viimeinen vielä vauva, eikä vieläkään ole ahdistanut päivääkään. Korkeakoulutuksenkin olen hyvin ehtinyt itselleni hankkia.
Miksi kiusaatte itseänne tekemällä lapsia, jos niistä pääseminen on suuri helpotus ja voi alkaa vihdoin elää omaa elämää? En minäkään lapsiini ripustaudu, vaan sopeudun aikanaan mummoelämään mutta ihmettelen tätä asennetta.
Joistakin teksteistä tosin paistaa kilometrin päähän että ollaan kateellisia niille jotka nelikymppisenä odottaa vauvaa, eikä itse enää uskalla tai puoliso ei suostu. Mua ei ainakaan tarvi kenenkään tulla säälittelemään siitä että minulla on vauva. Hänet on harkitusti rakkaudella tehty ja rakastan joka hetkeä hänen kanssaan niinkuin isompienkin.
Kuka voisi olla kateellinen nelikymppisenä vauvaa odottavalle? Mieti nyt vähän, mitä väität.
No kuka tahansa? En ole tuo kirjoittaja, mutta oletko itse tosiaan niin sokeutunut oman elämän tärkeydelle että luulet tosiaan ettei kukaan halua lasta vanhempana? Olet sitä mieltä että kaikki todellisuudessa haluavat vain elää omaa elämää silloin keski-ikäisenä?
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä! Itse olen ”vasta” 30 ja lapset menossa kouluun syksyllä. Nyt on aikaa enemmän taas elää ja nauttia. Ihana ajatus, että alle 10v ja kaikki on lähteneet kotoa ja voin myydä tämän ison asunnon ja ostaa mökin 💖
Nyt vasta kaverit alkamassa tekemään vauvoja, eikä yhtään kateellinen olo! Musta jotenkin tuntuu, että näin vanhempana, jos tekisi lapsia - olisi se vaikeampaa. Kaikkea on vaan enemmän.. vastuuta, laskuja, kuin silloin 20 vuotiaana :)
Tehdään lapsia ja sitten haaveillaan, että päästään niistä eroon. Okei.
Ei kai kukaan halua että lapset asuvat vielä 30veenä kotona? Haloo hei. Ja mökille pääsee millon vain kylään ja yöpymään. Joskus niistä lapsista vaan pitää päästää irti :)
Sinun lapsesi ovat vasta menossa kouluun ja haaveilet jo siitä että pääset heistä pian eroon. Että kuka tässä on mistään kolmekymppisistä puhunut. Kannattaisi ehkä opetella elämään tässä ja nyt ja nauttimaan elämästä eikä vain elää unelmoiden tulevaisuudesta.
No minä taas en missään nimessä yrittäisi vielä lapsia..
N22
Mulla on viisi lasta, ensimmäisen sain 19-vuotiaana ja viimeisen 36-vuotiaana eli mulla on ollut koko aikuisiän pieniä lapsia jaloissa pyörimässä. Eikä haittaa yhtään. Ovat joka iässä ihania :-)
Hahhahahahahaa... Entäs sitten kun saat mahdolliset lapsenlapsesi; saatat joutua vieläpä vaikkapa näin juhannuksen aikaan lapsenlapsesi vahdiksi, kun lapsenlapsesi vanhemmat lähtevät viihteelle:)