Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?

Yhdistyykö tässä kursailussa ahneus ja saituus? Ahneutta ruualle pidetään hävyttömänä ja saituus taas siinä, ettei kuluta toisen ruokaa liikaa? Ruuan puute on ollut totta pari sukupolvea sitten: nyt kun ruokaa on yllin kyllin, ei haluta vaikuttaa puutteenalaiselta ja nälkäiseltä, niin kuin itsellä ei olisi varaa ruokaan. Saituus taas on ahneuden yksi kylki eli ei haluta rohmuta toiselta liikaa eikä jäädä etenkään kiitollisuudenvelkaan. Sehän on pahinta, mitä voi käydä! Koko tämä kuvio on sen vuoksi sekava ja tarkoitettukin olemaan sanatonta, koska sen varjolla voi testata muita ja jälkikäteen päivitellä ja haukkua muiden huonoa käytöstä. Erittäin ikävää, ettei hyvästä ruuasta voisi nauttia hyvillä mielin koko seurue. Juhlat ja pitopöydät ovat arjesta poikkeavia ja senkin vuoksi olisi hyvä, että jokainen voisi nauttia niistä. Arjen kursailu liittyy lisäksi piintyneisiin tapoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan meidänkin äitin sheimanneen meitä lapsia kun oltiin "tietty ekana tarjoilujen kimpussa". Ja siis opin tämän kursailu -termin vasta täältä av-palstalta joku vuos sitten. Sitä ennen olen vain ihmetellyt miksi kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, kun juhlien pitäjä ilmoittaa tarjoilujen olevan nyt valmiit

Hyviin käytöstapoihin kuuluu että juhlakalu menee ensin ja sitten vanhimmat ha muut arvovieraat ja loput sitten. Jos mun lapset ois ekana ottamassa häpeäisin silmät päästä

Sano lapsille sitten kaikkien kuullen, että päivänsankari ottaa ensin. Ehkä juhlakalu ymmärtää vihjeen ja kaikki pääsevät pöytään.

Kun lapseni olivat pieniä, sanoin heille ennen juhlapaikkaan menoa säännöt. Ei lähdetä ottamaan pöydästä mitään itse ja ekana, vaan tullaan mun perässä ja otetaan maltillisesti (seurasin touhua), koska lisääkin ehkä saadaan. Monesti kävi niin, että juhlan isäntä ymmärsi lasten malttamattomuuden ja ehdotti itse, että jospa kaikki lapset ottaisivat ensin, jos se vain muille sopii. Mun lapset eivät juosseet ryöstämään pöydästä keksejä yms.

Silloin kun itse kasvoin niin lapset otti _aina_ viimeisenä. Meille se oli niin paukutettu päähän ettei tullut mielenkään mennä rohmimaan ennen sitä omaa vuoroa.

Ennen oli ennen. Aikuiset eivät enää ole niin ahneita ja itsekkäitä kuin silloin.

Kyse ei ollut ahneudesta tai itsekkyydestä vaan siitä että sillä lapsrt näyttivät kunnioituksensa vanhempia ihmisiä kohtaan. Mitä harvoin valitettavasti enää näkee.

Ketä itse kunnioitat? Mikseivät aikuiset lapsia?Eihän tuo ollut pahimmillaan kuin omasta suusta huolehtimista. (Toki muutakin taka-ajatusta esiintyi, mutta tyyli on aikansa elänyttä.)

Lisään vielä, että fiksut ihmiset ovat kautta aikojen vieneet kahvipöydästä lapsilleen syötävää, jakaneet sen heille tasan ja vasta sitten ottaneet itse. Eihän muuten olisi minkäänlaista pöytärauhaakaan. Ajatus siitä että lapset katselisivat aikuisten syömistä ilman omaa osaansa, on todella vastenmielinen. "Pitää oppia odottamaan" on naurettavaa bullshitiä jos itse on kiire saada ensin.

Olen samaa mieltä. En ole missään nimessä sitä mieltä että lapset ovat maailman napa joiden pillin mukaan tanssitaan, mutta pidän tosi vastenmielisenä myös entisaikojen ajatusta siitä, että lapset ovat jotakin jämäkansaa joiden vuoro kaikessa on sitten kun aikuiset ovat saaneet osansa tai että lapset saavat puhua ainoastaan silloin jos aikuiset eivät puhu. Juhlakalu ja ns. arvovieraat ensin, mutta kun kyse on rivivieraista, en kyllä näe mitään syytä miksi 40-vuotiaan on tärkeämpää saada ruokansa ennen 4-vuotiasta. Ennemminkin opettaisin lapsille ja aikuisille tasa-arvoista kaikkien ihmisten huomioon ottamista, iästä riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kainostelu ja kursailu, onko sama asia?

Ei.

Et sitten enempää avannut tätä.

Kursailu on opittu, ärsyttävä tapa, kainous on luonteenpiirre, lähellä ujoutta tai estyneisyyttä, ja sitä ettei ns. kehtaa. Jälkimmäisen ymmärrän, edellistä en.

Joku voi olla esim. kaino mitä tulee seksuaalisuuteen. Mutta en tunne ketään, joka kursailisi seksissä.

"No joo, kyllä mulla seisoo, mutta ei sun nyt tarvitse ottaa suihin, ei sillä väliä..." (kun on kolme kertaa tarjottu jo ja miehellä on kivikova seisokki).

Ymmärrätkö eron?

Yksi laihialainen mies oli kyllä melkein tuollainen. Että kunnon seisokki olisi vaan jätetty huomioimatta ja piti joka kerta melkein väkisin ottaa. En kauaa jaksanut.

Voi kun joku olisi minulle tämän ilmiön selittänyt ennen sitä kahvimainosta, jossa mainittiin kursailu. Olin melkein pillahtanut itkuun (ehkä raskaana olevan hormonien vuoksi), kun luulin mieheni sukukaisten olevan minulle maailman ilkeimpiä. Minä sanon monta kertaa että tulkaa vaan pöytään ja kahville, mutta kaikki ovat niin kuin eivät kuulisi. Minä tulkitsin asian niin, että minua vihataan ja isosti.

Mutta oikeasti kuka jaksaa pitää kiinni jostain kursailutavasta, vaikka huomaa raskaana olevan emännän melkein itkevän.

Kun tajusin mistä on kyse niin sanon yhden kerran ja sitten otan itse ekana ja alan syömään ja hörppimään kaffeeta. En yhtään välitä tulevatko ikinä pöytään, koska minun tarvitsee kuitenkin kohta olla jo pöydästä pois katsomassa vauvaa ja imettämässä.

Epäkaino-Vieno kirjoitti:

Ei ole tosi tällainen kursailu! Huomaa kyllä, että olen itä-suomalainen ja niin on myös koko sukuni ja miehen suku. Kukaan vieras ei todellakaan saa tuoda omia liinavaatteitaan tmv meillä kyläillessä! Koen sen melkein ennemmin loukkauksena kuin kohteliaisuutena. Kukaan ei tosin onneksi ole tuonutkaan, mutta kysytty kyllä jonkun kerran on, ja olen aina ajatellut, että kuka ihme nyt omia liinavaatteita lähtee tuomaan satojen kilometrien päähän. Kyllähän meillä lakanoita ja pyyhkeitä löytyy, kone ne pesee, mikäs siinä.

)

Se mitä monet eivät tunnu käsittävän on se, että ainakin meidän hämäläisessä perhepiirissä se lakanoiden ja pyyhkeiden tuominen on täysin neutraali tapahtuma, tuodaan jos tuodaan siinä missä omat tavarat muutenkin. Joskus tuodaan, aina ei pysty/viitsi. Jos kotiväki on ehtinyt petaamaan sängyn valmiiksi, sanotaan kiitos, lakanat pysyvät laukussa eikä siitä ruveta vääntämään "voi voi voi kun mulla olisi omatkin, ruvetaanpas nyt vaihtamaan". Jos taas illalla ruvetaan yhdessä laittelemaan petiä kuntoon, todetaan vain että toin lakanat, laitetaan nää eikä isäntäväki puolestaan rupea tuputtamaan ja vähättelemään heidän lakanoidensa käytön vaivattomuutta.

Epäkaino-Vieno kirjoitti:

Ei ole tosi tällainen kursailu! Huomaa kyllä, että olen itä-suomalainen ja niin on myös koko sukuni ja miehen suku. Kukaan vieras ei todellakaan saa tuoda omia liinavaatteitaan tmv meillä kyläillessä! Koen sen melkein ennemmin loukkauksena kuin kohteliaisuutena. Kukaan ei tosin onneksi ole tuonutkaan, mutta kysytty kyllä jonkun kerran on, ja olen aina ajatellut, että kuka ihme nyt omia liinavaatteita lähtee tuomaan satojen kilometrien päähän. Kyllähän meillä lakanoita ja pyyhkeitä löytyy, kone ne pesee, mikäs siinä.

Savossa, josta alkujaan siis olen, kahvikulttuuri on rehellistä ja suoraa. Kun pyydetään kahvipöytään, ei jäädä kursailemaan. Kaikki nousevat ja siirtyvät omaa tahtia kahvipöydän äärelle. Virallisemmissa tilaisuuksissa toki iäkkäät ottavat ensin, mutta tavallisessa kyläilyssä suvunkaan kesken ei kursailla sen kanssa, että kuka menee ensin. On isäntäväkeä kohtaan epäkohteliasta antaa kahvin odottaa.

Kun tarjotaan, että otahan nyt vielä, niin sitten myös otetaan, jos mieli tekee. Jos kieltäydytään, tarjoaja uskoo sen eikä jää tyrkyttämään. Kahvittelun loppupuolella koitetaan vielä kerran vitsikkäästi vieraille, että "ottaa siitä nyt vielä kahvia ja pullaa!" , johon joku yleensä toteaa, että "no mikä jottei, kun kerran tarjotaan" ja joku jättää sen sijaan ottamatta. Ihan luontevaa. Jos joku yrittää missään asiassa kursailla ("ei minun takia tarvitse!"), niin topakasti vastataan isäntäväen puolesta, että no höpö höpö, kun nyt vaan ottaa/tekee/menee/ym. Ja asia on sillä käsitelty.

Että jos lännessä ihmettelette joskus, kun on niin röyhkeitä vieraita, niin ei me ainakaan Savossa osata kainostella olemistamme ;)

Oon umpisavolainen ja ainakin minun suvussa kursailukulttuuri elää ja voi hyvin. Yhdet sukulaiset on kamalia kursailijoita ja tuputtajia.

Lapsena inhosin sitä, kun kylässä kahville kutsuttaessa äiti aina vaimealla äänellä sanoi "kiitos", mutta odotti aina että vähintään toisen tai kolmannen kerran pyydetään pöytään.

En tiedä, mistä lienevät kursailun sitten oppineet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apua, näin ei-länsisuomalaisena ja suora-aivoisena/sanaisena...just sattui että tuttu joka osti mulle jalan murruttua ruokaa, maksoin hälle sitten kuittien mukaan. Yhtenä päivänä löysin vielä yhden kauppakuitin ja soitin hänelle. Kysyin "onko tämä maksamatta", mihin hän heti alkoi että pidä sinä vaan se. Ettei hän osaa sanoa. Kysyin että ihan tottako. Sanoin 2-3 kertaa että kyllä voin maksaa. Viimein sanoin: no kiitos.

Tästä jäi olo että jokin meni väärin.

Taidan olla eri kulttuurikoodin alueella. Mutta suomea puhuttiin ja monta kertaa koetin maksaa vaikka asia oli epäselvä. Liekö samaa?

Meillä päin ei on ei ja kyllä on kyllä....Huoks.

Mun mielestä tässä kohtaa olisi pitänyt vain suoraan maksaa sen kuitin mukainen summa auttajan tilille, jos sulla oli jo se tilinumero olemassa ja olit maksanut muutkin menot sovitusti. Kun kysyit, että löysit kuitin ja että maksanko tämänkin, niin oikeastaan laitoit hänet hankalaan tilanteeseen. Nyt hänen oli osoitettava, ettei muutamilla euroilla ole hänelle merkitystä ja hän joutui sanomaan, että ei tarvitse maksaa. Tämä on mielestäni vähän eri asia kuin kahvipöytäkursailu. Itse olisin maksanut ja ilmoittanut vain, että löysin vielä yhden kuitin ja pistin rahan siirtymään.

Edellinenhän kysyi, että onko se kuitti vielä maksamatta, eikä että maksaako senkin. Kyllä minäkin ekana kysyisin, että onko tämä jäänyt maksamatta epähuomiossa. Tähän on aivan helppo vastata, että joo, onhan se. Sitten velallinen voi hyvinkin sanoa, että no maksan sen nyt. Ei siinä ole mitään hankalaa tilannetta. Toki jos kysyy ensimmäisenä, että maksanko, silloin syntyy kuvailemasi tilanne, jos toinen on ujo tmv.

Itse nykyisin kyllä sanoisin, että maksa vain, onko tilinumeroni vielä tallella.

Vierailija kirjoitti:

Ei halua juoda kahvia "noin hienoista kupeista".

Alkoi vaatimaan itselleen huonompaa kuppia vaikka pöytä oli jo katettu.

Hänelle piti erikseen selventää ettei hänellä ole oikeutta pilata tekemääni kattausta.

Todellakin, vaatimuksensa olisi pilannut kattauksen ja aiheuttanut minulle ylimääräistä työtä 😲

Varsinaista kursailua.

Tällä ihmisellä on muutenkin sellainen tapa, että mikään esillä oleva tai valmiiksi laitettu ei kelpaa. Hänelle pitäisi erikseen hakea jotain huonompaa.

Vanhempi sukulaisrouva kyseessä.

Mulle tuli tuosta sellainen olo, että onpa hellyttävä vanha rouva. Olen huomannut, että vanhemmat sukupolvet, erityisesti naiset, ovat vähän tällaisia "ei minulle mitään hienoa". Esim. äitini kieltää aina ostamasta lahjoja tai jos on tulossa kylään, ei saisi nähdä vaivaa. Jos kuulee, että olen vaikka itselleni keittämässä kahvit joka tapauksessa, ja pullakin on ostettu meitä talon väkeä varten, niin sitten mielellään ottaa. Se on tavallaan harmi, jostain lapsuudesta ehkä opittu sellainen liiallinen vaatimattomuus. Voihan olla, että sukulaisesi ei ole samanlainen kuin äitini, en häntä tietenkään tunne. Mutta yrittäisin ymmärtää, varsinkin kun vanhempi ihminen kyseessä.

Sukulainen juo kuumaa vettä ja kovasti vastustelee kun rupean etsimään teepusseja. "kyllä tää kuuma vesikin on ihan hyvää!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kursailu vituttaa juhlissa. Isäntäväki kutsuu kahvipöytään ja hiljainen sääntö on, että vanhimmat aloittaa. Sitten kaikki odottaa niitä mummoja, jotka tulee vasta kolmannen maanittelukerran jälkeen sinne vinkumaan miten ei ole nälkä ja näyttääpä kaikki niin erikoiselta. Onneksi oma sukupolvi ei toteuta enää tätä tapaa vaan kohteliaasti ottaa kun pyydetään.

Kerran tällainen kesti tolkuttoman kauan ja menin nuorena miehenä pokerina ottamaan ensin, kun en jaksanut kuunnella jahkailua Kuulin takaa kuinka sanottiin, että se kiilas.

Mä teen nykyisin aina näin. Elämä on liian lyhyt kursailun kaltaisiin lapsellisiin teattereihin. Eli jos kukaan ei näytä reagoivan kahville kutsuun, minä menen, "arvoasetelmista" viis. Saavatpahan suvun ämmätkin jotain kauhisteltavaa sitten, se on minulle ihan sama. Suurin osa luultavasti vaan helpottuu, kun vaivautunut tilanne laukeaa ja voi itsekin mennä hakemaan sitä kahvia miettimättä että tohdinko vielä kun se ja se vanhempi ja arvokkaampikaan ei ole vielä mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan meidänkin äitin sheimanneen meitä lapsia kun oltiin "tietty ekana tarjoilujen kimpussa". Ja siis opin tämän kursailu -termin vasta täältä av-palstalta joku vuos sitten. Sitä ennen olen vain ihmetellyt miksi kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, kun juhlien pitäjä ilmoittaa tarjoilujen olevan nyt valmiit

Hyviin käytöstapoihin kuuluu että juhlakalu menee ensin ja sitten vanhimmat ha muut arvovieraat ja loput sitten. Jos mun lapset ois ekana ottamassa häpeäisin silmät päästä

Sano lapsille sitten kaikkien kuullen, että päivänsankari ottaa ensin. Ehkä juhlakalu ymmärtää vihjeen ja kaikki pääsevät pöytään.

Kun lapseni olivat pieniä, sanoin heille ennen juhlapaikkaan menoa säännöt. Ei lähdetä ottamaan pöydästä mitään itse ja ekana, vaan tullaan mun perässä ja otetaan maltillisesti (seurasin touhua), koska lisääkin ehkä saadaan. Monesti kävi niin, että juhlan isäntä ymmärsi lasten malttamattomuuden ja ehdotti itse, että jospa kaikki lapset ottaisivat ensin, jos se vain muille sopii. Mun lapset eivät juosseet ryöstämään pöydästä keksejä yms.

Silloin kun itse kasvoin niin lapset otti _aina_ viimeisenä. Meille se oli niin paukutettu päähän ettei tullut mielenkään mennä rohmimaan ennen sitä omaa vuoroa.

Ennen oli ennen. Aikuiset eivät enää ole niin ahneita ja itsekkäitä kuin silloin.

Kyse ei ollut ahneudesta tai itsekkyydestä vaan siitä että sillä lapsrt näyttivät kunnioituksensa vanhempia ihmisiä kohtaan. Mitä harvoin valitettavasti enää näkee.

Ketä itse kunnioitat? Mikseivät aikuiset lapsia?Eihän tuo ollut pahimmillaan kuin omasta suusta huolehtimista. (Toki muutakin taka-ajatusta esiintyi, mutta tyyli on aikansa elänyttä.)

Kunnioitin aikanani vanhempia ihmisiä. Ja lapset eivät ole tehneet mitään ansaitakseen kunnioituksen. Lapsista pidetään hyvää huolta

Ja vastaksi he kunnioittavat ja kuuntelevat vanhempaa väestöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä harrastavat hämäläiset ja länsisuomalaiset. Ei jaksa.

Oli kyse mistä vaan, vaikka pienestä lahjasta.

Sanon sitten, että ok, ei väkisin. Loukkaantuvat.

Sama kokemus. Eräs kaveri toi yökylään tullessaan oman pyyhkeen ja omat petivaatteet, ettei vaan "ole vaivaksi". Ja oman haarukan sekä veitsen! Hämäläinen.

En ollut silmiäni uskoa.

Ymmärrän, että tämä tapa voi olla monen mielestä kummallinen mutta kursailusta tässä ei ole kyse. Kursailuun oleellisesti liittyy se ihme vänkääminen ettei tarjottu muka kelpaisi vaikka oikeasti ollaan kuitenkin tarjoilut vastaanottamassa.

Meillä (hämeessä, joo) viedään usein vaikkapa oma pyyhe. Tässä ei ole mitään kainostelua vaan ihan järkevyys/ekologisuusnäkökulma. Ensisijaisesti oma ajatuskulkuni on se, että kun pakkaan, lataan kaapista kassiin tarvitsemani tavarat. Pyyhe on yksi niistä, joten miksi en laittaisi sitä kassiin muiden kamojen kanssa vain siksi että sen voisi ottaa myös emännän kaapista? Turha pesettää pyyhkeitä yhtä käyttökertaa varten vaikka se varmasti emännältä pesukoneessa ihan samalla vaivalla sujuukin.

Mihinkä muuten sitten raja vedetään, mitä tuodaan itse ja mitä oletetaan tarjottavaksi? Hammastahna? Shampoo? Kosteusvoide?

Mutta jos tulee julkisilla esimerkiksi muutamaksikin yöksi ja kantaa jo muutenkin vaikka parit erilaiset vaate- ja kenkäyhdistelmät rientoja varten, pyyhe vie valtavasti tilaa. Yksi ystävä on tuonut pari kertaa kauempaa tullessa pyyhkeenkin, vaikka muistelen sanoneeni, että mitään ei tarvitse kantaa. Ymmärrän ekologisuuspuolen, mutta silti olen pitkämatkalaisen tapaa oudoksunut, koska missään kukaan koskaan ei ole aiemmin näin toiminut, enkä siis itsekään.

Minulla on tapana sanoa etukäteen, että mitään ylimääräistä ei tarvitse kantaa, vaan meiltä löytyy kyllä lainattavaksi asti myös pesuaineet, kasvorasvat, hiuslakat, suoristusraudat ym. Haluan pitää vierasta hyvänä, jotta matkalainen pääsee mahdollisimman helpolla. Eräs ystävä yritti kerran tyrkyttää rahaa vieraanvaraisuudesta, kertalaakista onneksi selvisi, kun sanoin, että "Ja mitä vielä! Mitään rahaa olla ottamassa!" eikä sitä jääty sitten vatvomaan edestakas. Me miehen kanssa tykätään kestitä vieraita, näyttää sillä tavalla myös se kiitollisuus, että toinen on tullu kauempaakin.

Keskustelu on kyllä kieltämättä hauska ja auttaa myös ymmärtämään, jos joku toimii eri tavoin.

Minä tuon aina omat petivaatteet. Sen kerran kun olen mennyt vieraisille ja iskenyt pään tyynyyn ja haistanut että tässä nukkuu joku muu ennen mua ties millon ilman pesua välissä opetti että parempi tuoda omat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan meidänkin äitin sheimanneen meitä lapsia kun oltiin "tietty ekana tarjoilujen kimpussa". Ja siis opin tämän kursailu -termin vasta täältä av-palstalta joku vuos sitten. Sitä ennen olen vain ihmetellyt miksi kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, kun juhlien pitäjä ilmoittaa tarjoilujen olevan nyt valmiit

Hyviin käytöstapoihin kuuluu että juhlakalu menee ensin ja sitten vanhimmat ha muut arvovieraat ja loput sitten. Jos mun lapset ois ekana ottamassa häpeäisin silmät päästä

Sano lapsille sitten kaikkien kuullen, että päivänsankari ottaa ensin. Ehkä juhlakalu ymmärtää vihjeen ja kaikki pääsevät pöytään.

Kun lapseni olivat pieniä, sanoin heille ennen juhlapaikkaan menoa säännöt. Ei lähdetä ottamaan pöydästä mitään itse ja ekana, vaan tullaan mun perässä ja otetaan maltillisesti (seurasin touhua), koska lisääkin ehkä saadaan. Monesti kävi niin, että juhlan isäntä ymmärsi lasten malttamattomuuden ja ehdotti itse, että jospa kaikki lapset ottaisivat ensin, jos se vain muille sopii. Mun lapset eivät juosseet ryöstämään pöydästä keksejä yms.

Silloin kun itse kasvoin niin lapset otti _aina_ viimeisenä. Meille se oli niin paukutettu päähän ettei tullut mielenkään mennä rohmimaan ennen sitä omaa vuoroa.

Ennen oli ennen. Aikuiset eivät enää ole niin ahneita ja itsekkäitä kuin silloin.

Kyse ei ollut ahneudesta tai itsekkyydestä vaan siitä että sillä lapsrt näyttivät kunnioituksensa vanhempia ihmisiä kohtaan. Mitä harvoin valitettavasti enää näkee.

Ketä itse kunnioitat? Mikseivät aikuiset lapsia?Eihän tuo ollut pahimmillaan kuin omasta suusta huolehtimista. (Toki muutakin taka-ajatusta esiintyi, mutta tyyli on aikansa elänyttä.)

Kunnioitin aikanani vanhempia ihmisiä. Ja lapset eivät ole tehneet mitään ansaitakseen kunnioituksen. Lapsista pidetään hyvää huolta

Ja vastaksi he kunnioittavat ja kuuntelevat vanhempaa väestöä.

Kuinka sellainen elämää ja tapoja opetteleva pikkuihminen sitten voisi ansaita kunnioituksen, paitsi kasvamalla vanhaksi? Kun tarkemmin ajattelen, tunnen hyvin monia vanhempia ihmisiä, jotka eivät todellakaan ole ansainneet erikseen kunnioitusta omalla käytöksellään tai elämällään, eli ainoa ansio on olla iäkäs. Eli... Joko sitä kunnioittaa kaikkia tai ei ketään.

Mä just tästä isoäitini kanssa puhuin, kun niin moitti veljeni vaimoa: "aina ensimmäisenä kahvipöydässä ja rohmuaa niin paljon".

Mä totesin, että musta on ollut tosi kiva että on edes joku ketä ei tarvitse kymmentä minuuttia jahdata kahvipöytään ja jonka kanssa ei tarvitse arpoa, oliko tarjoiluissa jotain vikaa kun eivät kelpaa.

Meidän suvussa istuu tiukasti se, että ahneus on rumaa ja kahvipöytään ei mennä ensimmäisenä. Eikä siellä varsinkaan oteta mitään jos ei kymmentä kertaa tyrkytetä.

Voi sitä kulttuurishokkia, kun ensimmäisen poikaystäväni perheessä tapana kahvipöydässä oli "nopeat syövät hitaat" . :D Ja siis nimenomaan sillä tyylillä, että oikeasti ladottiin omalle lautaselle puoli kakkua kun ei välitetty jääkö muille.

Mä yritän itse oppia turhasta kursailusta pois, mutta helppoa se ei ole. Aina tuntee tekevänsä väärin: olevansa ahne kun ottaa sen toisen tarjotun kakkupalan tai epäkohtelias jos ei ota...

Meillä oli japanilainen vaihto-opiskelija, joka oli unohtanut ilmeisesti pyyhkeensä matkasta. Toki meiltä olisi saanut ja huoneessa oli valmiina lakanoita ja pyyhkeitä, mutta hän ei halunnut vaivata ja koki huolimattomuutensa suorastaan häpeälliseksi ja kuivasi sitten itsensä vessapaperiin suihkun jälkeen! Asia paljastui kyllä heti kun näin ylitsepursuavan roskiksen, tyhjän paperihyllyn ja ympäri vessaa olevan märän paperinöyhdän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apua, näin ei-länsisuomalaisena ja suora-aivoisena/sanaisena...just sattui että tuttu joka osti mulle jalan murruttua ruokaa, maksoin hälle sitten kuittien mukaan. Yhtenä päivänä löysin vielä yhden kauppakuitin ja soitin hänelle. Kysyin "onko tämä maksamatta", mihin hän heti alkoi että pidä sinä vaan se. Ettei hän osaa sanoa. Kysyin että ihan tottako. Sanoin 2-3 kertaa että kyllä voin maksaa. Viimein sanoin: no kiitos.

Tästä jäi olo että jokin meni väärin.

Taidan olla eri kulttuurikoodin alueella. Mutta suomea puhuttiin ja monta kertaa koetin maksaa vaikka asia oli epäselvä. Liekö samaa?

Meillä päin ei on ei ja kyllä on kyllä....Huoks.

Mun mielestä tässä kohtaa olisi pitänyt vain suoraan maksaa sen kuitin mukainen summa auttajan tilille, jos sulla oli jo se tilinumero olemassa ja olit maksanut muutkin menot sovitusti. Kun kysyit, että löysit kuitin ja että maksanko tämänkin, niin oikeastaan laitoit hänet hankalaan tilanteeseen. Nyt hänen oli osoitettava, ettei muutamilla euroilla ole hänelle merkitystä ja hän joutui sanomaan, että ei tarvitse maksaa. Tämä on mielestäni vähän eri asia kuin kahvipöytäkursailu. Itse olisin maksanut ja ilmoittanut vain, että löysin vielä yhden kuitin ja pistin rahan siirtymään.

Edellinenhän kysyi, että onko se kuitti vielä maksamatta, eikä että maksaako senkin. Kyllä minäkin ekana kysyisin, että onko tämä jäänyt maksamatta epähuomiossa. Tähän on aivan helppo vastata, että joo, onhan se. Sitten velallinen voi hyvinkin sanoa, että no maksan sen nyt. Ei siinä ole mitään hankalaa tilannetta. Toki jos kysyy ensimmäisenä, että maksanko, silloin syntyy kuvailemasi tilanne, jos toinen on ujo tmv.

Itse nykyisin kyllä sanoisin, että maksa vain, onko tilinumeroni vielä tallella.

Totta, huomasin tarkan sanamuodon vasta kommentoituani viestiä. Luin nopeesti ja tulkitsin väärin. Mutta siitä tuli heti mieleen seuraava ongelma: nykyään tuota kysymystä ei pitäisi joutua turhaan kysymään, vaan otat mobiiliverkkopankin auki ja vertaat sieltä lähteneitä summia kyseisen kuitin summaan. Jos ei löydy, niin velka on maksamatta -> maksuun heti. Jos löytyy, niin asia kunnossa -> ei tarvitse turhaan vaivata henkilöä joka on jo uhrannut aikaansa ja lainannut rahojaan auttaakseen.

Pyyhe- ja petivaatekeskusteluun sanoisin, että minustakaan sillä ei ole kursailun kanssa mitään tekemistä. Mielestäni se on lähinnä kohtelias tapa. Oikeastaan minusta on aika hassua, että joku pahastuu siitä, että vieraat omat pyyhkeet ja vuodevaatteet mukanaan tuovat, etenkin kun eihän siitä isäntäväelle mitään vaivaa koidu. Eri juttu tietysti jos kylään mennessä sänky olisi jo valmiiksi pedattu, ja vieras vaatisi saada vaihtaa omat lakanansa tilalle. (Ja itse olen siis itäsuomalainen, jos jotakuta kiinnostaa.)

Mä en tiedä onko se tätä vai mitä vittua, mutta anoppi ottaa aina korostetun vähän kun ”joutuu” syömään meillä jotain. Kaikkea on liikaa, ei ota mitään että meille jää enemmän etc. Otan vittuiluna. Kun syö jotain niin kehuu lohduttavasti ”olihan se ihan hyvää” tai muuta vastaavaa. Viimeksi oli kahvit ja tarjoilut pöydässä niin halus vain lasillisen vettä.

On itse kova leipomaan ja tekemään ruokaa, mutta itse myös teen ihan ok ruokaa ja leivon jne.

Olen ruvennut tekemään samaa anopin työnä, viimeksi join vain kahvia vaikka pöytä notkui tarjottavia. Hah!

Epäkaino-Vieno kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä harrastavat hämäläiset ja länsisuomalaiset. Ei jaksa.

Oli kyse mistä vaan, vaikka pienestä lahjasta.

Sanon sitten, että ok, ei väkisin. Loukkaantuvat.

Sama kokemus. Eräs kaveri toi yökylään tullessaan oman pyyhkeen ja omat petivaatteet, ettei vaan "ole vaivaksi". Ja oman haarukan sekä veitsen! Hämäläinen.

En ollut silmiäni uskoa.

Ymmärrän, että tämä tapa voi olla monen mielestä kummallinen mutta kursailusta tässä ei ole kyse. Kursailuun oleellisesti liittyy se ihme vänkääminen ettei tarjottu muka kelpaisi vaikka oikeasti ollaan kuitenkin tarjoilut vastaanottamassa.

Meillä (hämeessä, joo) viedään usein vaikkapa oma pyyhe. Tässä ei ole mitään kainostelua vaan ihan järkevyys/ekologisuusnäkökulma. Ensisijaisesti oma ajatuskulkuni on se, että kun pakkaan, lataan kaapista kassiin tarvitsemani tavarat. Pyyhe on yksi niistä, joten miksi en laittaisi sitä kassiin muiden kamojen kanssa vain siksi että sen voisi ottaa myös emännän kaapista? Turha pesettää pyyhkeitä yhtä käyttökertaa varten vaikka se varmasti emännältä pesukoneessa ihan samalla vaivalla sujuukin.

Mihinkä muuten sitten raja vedetään, mitä tuodaan itse ja mitä oletetaan tarjottavaksi? Hammastahna? Shampoo? Kosteusvoide?

Mutta jos tulee julkisilla esimerkiksi muutamaksikin yöksi ja kantaa jo muutenkin vaikka parit erilaiset vaate- ja kenkäyhdistelmät rientoja varten, pyyhe vie valtavasti tilaa. Yksi ystävä on tuonut pari kertaa kauempaa tullessa pyyhkeenkin, vaikka muistelen sanoneeni, että mitään ei tarvitse kantaa. Ymmärrän ekologisuuspuolen, mutta silti olen pitkämatkalaisen tapaa oudoksunut, koska missään kukaan koskaan ei ole aiemmin näin toiminut, enkä siis itsekään.

Minulla on tapana sanoa etukäteen, että mitään ylimääräistä ei tarvitse kantaa, vaan meiltä löytyy kyllä lainattavaksi asti myös pesuaineet, kasvorasvat, hiuslakat, suoristusraudat ym. Haluan pitää vierasta hyvänä, jotta matkalainen pääsee mahdollisimman helpolla. Eräs ystävä yritti kerran tyrkyttää rahaa vieraanvaraisuudesta, kertalaakista onneksi selvisi, kun sanoin, että "Ja mitä vielä! Mitään rahaa olla ottamassa!" eikä sitä jääty sitten vatvomaan edestakas. Me miehen kanssa tykätään kestitä vieraita, näyttää sillä tavalla myös se kiitollisuus, että toinen on tullu kauempaakin.

Keskustelu on kyllä kieltämättä hauska ja auttaa myös ymmärtämään, jos joku toimii eri tavoin.

Kävin tuonne toiseen kohtaan jo kommentoimassakin että tämähän on tietysti ihan tilannekohtaista. Jos lähden halpalennolla kaverin luo ulkomaille, en täytä käsimatkatavaroitani lakanoilla, tietenkään. Tai ihan vain kun syystä tai toisesta se ei tunnu siinä hetkessä kätevältä. Usein siitä vain ei ole sen kummempaa vaivaa, jolloin teen sen ihan automaattisesti. Ja tämä ei missään nimessä ole mitään emännän näpäyttämistä mitä tarvitsisi kauhistella, mutta ei myöskään sairaalloista pelkoa vaivaksi olemisesta.