Naurettavin kursailu, jota olet todistanut?

Eräs sukulainen ottaa aina puolikkaan kaikesta. Ensin empii pitkään  ja sitten hän toteaa, että kyllä hän nyt puolikkaan pullan ( leivän, kakunpalan jne) voi ottaa. Ja tämä sama juttu aina riippumatta siitä kuinka iso tämä "syömisen kohde" on. On se mukavaa pistää sitä pientä muffinia puoliksi. Kaksi suupalaa ja toinen on jo liikaa. Sitten sen puolikkaan syötyään voi sitten siirtyä toiseen "ruokalajiin" ja taas sama puolitus. Voisi mieluummin syödä sen yhden kokonaan kuin puolitella aina uutta. Niitä puolikkaita onkin sitten lautanen täynnä. Onneksi ei käy usein ja on siis täysin järjissään ja aikuisesta kyse.

Isoisäni, jo aiemmin edesmenneen, naisystävä kuoli eikä jättänyt perillisiä. Hänellä oli paljon tavaraa, joka piti saada nopeasti asunnosta pois. Äitini joka oli paikalla ei kehdannut ottaa juuri mitään, ettei soskun täti olisi pitänyt häntä ahneena. Tavarat joita minä ja muutama muu olisi voinut tarvita, menivät kaatopaikalle.

Kyseinen virkailija oli itse kuuluisa tavastaan penkoa toisten kämpissä ilman lupaa, vaikka asiakas olisi ollut vielä hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan meidänkin äitin sheimanneen meitä lapsia kun oltiin "tietty ekana tarjoilujen kimpussa". Ja siis opin tämän kursailu -termin vasta täältä av-palstalta joku vuos sitten. Sitä ennen olen vain ihmetellyt miksi kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, kun juhlien pitäjä ilmoittaa tarjoilujen olevan nyt valmiit

Hyviin käytöstapoihin kuuluu että juhlakalu menee ensin ja sitten vanhimmat ha muut arvovieraat ja loput sitten. Jos mun lapset ois ekana ottamassa häpeäisin silmät päästä

Sano lapsille sitten kaikkien kuullen, että päivänsankari ottaa ensin. Ehkä juhlakalu ymmärtää vihjeen ja kaikki pääsevät pöytään.

Kun lapseni olivat pieniä, sanoin heille ennen juhlapaikkaan menoa säännöt. Ei lähdetä ottamaan pöydästä mitään itse ja ekana, vaan tullaan mun perässä ja otetaan maltillisesti (seurasin touhua), koska lisääkin ehkä saadaan. Monesti kävi niin, että juhlan isäntä ymmärsi lasten malttamattomuuden ja ehdotti itse, että jospa kaikki lapset ottaisivat ensin, jos se vain muille sopii. Mun lapset eivät juosseet ryöstämään pöydästä keksejä yms.

Silloin kun itse kasvoin niin lapset otti _aina_ viimeisenä. Meille se oli niin paukutettu päähän ettei tullut mielenkään mennä rohmimaan ennen sitä omaa vuoroa.

Ennen oli ennen. Aikuiset eivät enää ole niin ahneita ja itsekkäitä kuin silloin.

Oltiin jossain pikku kekkereissä kun länsisuomalainen perhe tulee ovesta sisään ja isä huutaa, että "meille ei tarvi tarjota mitään, ollaan just syöty!" Siis 2 tunnin ajomatka melkein ja tuskin olivat suoraan ruokapöydästä autio juosseet. Tosi tapahtuma siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan meidänkin äitin sheimanneen meitä lapsia kun oltiin "tietty ekana tarjoilujen kimpussa". Ja siis opin tämän kursailu -termin vasta täältä av-palstalta joku vuos sitten. Sitä ennen olen vain ihmetellyt miksi kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, kun juhlien pitäjä ilmoittaa tarjoilujen olevan nyt valmiit

Hyviin käytöstapoihin kuuluu että juhlakalu menee ensin ja sitten vanhimmat ha muut arvovieraat ja loput sitten. Jos mun lapset ois ekana ottamassa häpeäisin silmät päästä

Sano lapsille sitten kaikkien kuullen, että päivänsankari ottaa ensin. Ehkä juhlakalu ymmärtää vihjeen ja kaikki pääsevät pöytään.

Kun lapseni olivat pieniä, sanoin heille ennen juhlapaikkaan menoa säännöt. Ei lähdetä ottamaan pöydästä mitään itse ja ekana, vaan tullaan mun perässä ja otetaan maltillisesti (seurasin touhua), koska lisääkin ehkä saadaan. Monesti kävi niin, että juhlan isäntä ymmärsi lasten malttamattomuuden ja ehdotti itse, että jospa kaikki lapset ottaisivat ensin, jos se vain muille sopii. Mun lapset eivät juosseet ryöstämään pöydästä keksejä yms.

Silloin kun itse kasvoin niin lapset otti _aina_ viimeisenä. Meille se oli niin paukutettu päähän ettei tullut mielenkään mennä rohmimaan ennen sitä omaa vuoroa.

Ennen oli ennen. Aikuiset eivät enää ole niin ahneita ja itsekkäitä kuin silloin.

Kyse ei ollut ahneudesta tai itsekkyydestä vaan siitä että sillä lapsrt näyttivät kunnioituksensa vanhempia ihmisiä kohtaan. Mitä harvoin valitettavasti enää näkee.

Kyllä Itä-Suomessakin kursailu osataan! Olin lapsi 80-luvulla ja siihen aikaan kyläilykulttuuri eli vielä vahvana. Kylässä käytiin kaukaisempienkin sukulaisten luona ja mitä vieraampi sukulainen, niin sitä enemmän kursailtiin. Lapsena en vain voinut tajuta ettei sinne pöytään voinut mennä heti ensimmäisellä pyynnöllä, kun se kuitenkin oli niiden tylsien kyläilyjen kohokohta ja tuntui järjettömältä odotuttaa, mutta silti kiltisti odotettiin että omat vanhemmat nousi ensin.

Kaikkein vaivaannuttavin kokemus, jonka muistan, on kun isän serkku vaimoineen oli meillä kylässä. Äiti pyysi ja pyysi heitä kahvipöytään todella pitkän ajan ja monta kertaa, mutta nämä ei vaan liikahtaneetkaan, mutisivat vaan että "kiitos, kiitos". Muistan kuinka äiti alkoi lopulta oikein hermostua. Nyt tässä aloin miettiä, että itse olin silloin noin 10-vuotias, joten vanhempani ja nämä vieraat olivat vain noin 35-vuotiaita! Jotenkin vielä vanhoilta ihmisiltä tämän ymmärtää, mutta että se oli ihan nuorien ihmistenkin tapa!

Liekö noiden lapsuuden kokemusten peruja, mutta hyppään kyllä heti kiitellen pöytään kun pyydetään, mielelläni myös autan pöydän kattamisessa. Onneksi meillä käyvät vieraat toimii samoin. Itse kyllä varmaan ärähtäisin heti että nyt pöytään tai tarjoilut loppuu, jos joku jäisi kursailemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan meidänkin äitin sheimanneen meitä lapsia kun oltiin "tietty ekana tarjoilujen kimpussa". Ja siis opin tämän kursailu -termin vasta täältä av-palstalta joku vuos sitten. Sitä ennen olen vain ihmetellyt miksi kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, kun juhlien pitäjä ilmoittaa tarjoilujen olevan nyt valmiit

Hyviin käytöstapoihin kuuluu että juhlakalu menee ensin ja sitten vanhimmat ha muut arvovieraat ja loput sitten. Jos mun lapset ois ekana ottamassa häpeäisin silmät päästä

Sitten se juhlakalu voisi näyttää esimerkkiä ja aloittaa, eikä turhaan vitkutella. Muuten tiukan tärkeä mummonikin oli sitä mieltä, että "yks ei yheksää outa". Ilmeisesti perin tämän itäsuomalaisen mentaliteetin, niin isoksi osaksi läntinen kuin olenkin. Inhoan turhaa kursailua.

Pöytä on katettu siksi että siitä saa syödä, eikä ruokaa laiteta turhaan riittävästi. Sehän olisi epätaloudellista. Vieraat kuuluu kestitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan meidänkin äitin sheimanneen meitä lapsia kun oltiin "tietty ekana tarjoilujen kimpussa". Ja siis opin tämän kursailu -termin vasta täältä av-palstalta joku vuos sitten. Sitä ennen olen vain ihmetellyt miksi kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, kun juhlien pitäjä ilmoittaa tarjoilujen olevan nyt valmiit

Hyviin käytöstapoihin kuuluu että juhlakalu menee ensin ja sitten vanhimmat ha muut arvovieraat ja loput sitten. Jos mun lapset ois ekana ottamassa häpeäisin silmät päästä

Sano lapsille sitten kaikkien kuullen, että päivänsankari ottaa ensin. Ehkä juhlakalu ymmärtää vihjeen ja kaikki pääsevät pöytään.

Kun lapseni olivat pieniä, sanoin heille ennen juhlapaikkaan menoa säännöt. Ei lähdetä ottamaan pöydästä mitään itse ja ekana, vaan tullaan mun perässä ja otetaan maltillisesti (seurasin touhua), koska lisääkin ehkä saadaan. Monesti kävi niin, että juhlan isäntä ymmärsi lasten malttamattomuuden ja ehdotti itse, että jospa kaikki lapset ottaisivat ensin, jos se vain muille sopii. Mun lapset eivät juosseet ryöstämään pöydästä keksejä yms.

Silloin kun itse kasvoin niin lapset otti _aina_ viimeisenä. Meille se oli niin paukutettu päähän ettei tullut mielenkään mennä rohmimaan ennen sitä omaa vuoroa.

Ennen oli ennen. Aikuiset eivät enää ole niin ahneita ja itsekkäitä kuin silloin.

Kyse ei ollut ahneudesta tai itsekkyydestä vaan siitä että sillä lapsrt näyttivät kunnioituksensa vanhempia ihmisiä kohtaan. Mitä harvoin valitettavasti enää näkee.

Ketä itse kunnioitat? Mikseivät aikuiset lapsia?Eihän tuo ollut pahimmillaan kuin omasta suusta huolehtimista. (Toki muutakin taka-ajatusta esiintyi, mutta tyyli on aikansa elänyttä.)

Että mä vihaan kursailua. Olen leipuri-kondiittori joten juhlissa on aina notkuvat pöydät ihania herkkuja. Tuntuu suoranaiselta vittuilulta kun joku kursailee koska se on "kohteliasta", mieli tekee niin syökää, teitä varten ne on tehty. Vasta kun toistan samaa kulunutta fraasia kuinka näppärästi ne minulta hoituu niin kehdataan ottaa.

Olen hämäläinen ja aina ärsyyntynyt kursailusta. Nii tutulta kuulostaa kaikki rahanvaihtoesimerkit ja muut. En kuitenkaan tiennyt, että se ei ole yleistä kaikkialla!

Vierailija kirjoitti:

Anoppi. Kutsuu esim äitienpäiväkakulle. Kakku on jaettu valmiiksi niin moneen osaan kuin on syöjiä. Ei ota omaa palaansa ”en minä nyt välttämättä tartte”. Kertoo että tämä on hänen lempikakkuaan. Odottaa että muut on syöneet omansa. Sitten alkaa tarjota jäljelle jäänyttä palaa muille suurieleisesti. Pelin tarkoitus on käsittääkseni saada muut vakuuttelemaan että toki hänen omilla äitienpäiväkahveillaan kuuluu kakkua saada. Tai en tiedä. Joskus pelin on pilannut lapseni joka mielellään ottaa tarjotun toisenkin palan, jos en jaksa lähteä leikkiin mukaan kieltämään ettet toki syö mummin kakkua.

Kattaa myös pöytään arvokkaat vanhat posliinit muille, itselleen ruman mukin, kun eihän hän mitään hienoa tarvitse.

Äitini on juuri tällainen. Kattaa ja hössöttää pöytään sen seitsemää sorttia. Kaikkea pitää olla, paljon ja perusteellisesti. Sitten itse ei edes istu pöydän ääreen, nojailee tiskipötään, hörppii kahvia vanhasta rikkinäisestä kupista, närppii vähän kuivahtanutta leipää ilman päällisiä. Itselle tulee siinä herkkuja syödessä olo, että on itsekuriton läski. Se kai on tarkoituskin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä harrastavat hämäläiset ja länsisuomalaiset. Ei jaksa.

Oli kyse mistä vaan, vaikka pienestä lahjasta.

Sanon sitten, että ok, ei väkisin. Loukkaantuvat.

Sama kokemus. Eräs kaveri toi yökylään tullessaan oman pyyhkeen ja omat petivaatteet, ettei vaan "ole vaivaksi". Ja oman haarukan sekä veitsen! Hämäläinen.

En ollut silmiäni uskoa.

Ymmärrän, että tämä tapa voi olla monen mielestä kummallinen mutta kursailusta tässä ei ole kyse. Kursailuun oleellisesti liittyy se ihme vänkääminen ettei tarjottu muka kelpaisi vaikka oikeasti ollaan kuitenkin tarjoilut vastaanottamassa.

Meillä (hämeessä, joo) viedään usein vaikkapa oma pyyhe. Tässä ei ole mitään kainostelua vaan ihan järkevyys/ekologisuusnäkökulma. Ensisijaisesti oma ajatuskulkuni on se, että kun pakkaan, lataan kaapista kassiin tarvitsemani tavarat. Pyyhe on yksi niistä, joten miksi en laittaisi sitä kassiin muiden kamojen kanssa vain siksi että sen voisi ottaa myös emännän kaapista? Turha pesettää pyyhkeitä yhtä käyttökertaa varten vaikka se varmasti emännältä pesukoneessa ihan samalla vaivalla sujuukin.

Mihinkä muuten sitten raja vedetään, mitä tuodaan itse ja mitä oletetaan tarjottavaksi? Hammastahna? Shampoo? Kosteusvoide?

Vierailija kirjoitti:

Kursailun lisäksi vihaan sitä, että tuputetaan syömistä. Nostellaan jopa lautaselle lisää ja lisää vaikka on sanonut, että ei kiitos enempää. Sitten kohteliaisuudesta pitää yrittää lautasella olevia asioita syödä vaikka on jo normaaliin syömismääräänsä syönyt jo tarpeeksi.

Minä olen anoppilassa muutaman kerran täräyttänyt tästä aika tiukastikin että lopeta nyt jo kun on kerran sanottu ei. Tuputtaminen ärsyttää kahdesta syystä: ollaan kuitenkin paljon tekemisissä ja olen kymmenisen vuotta yhdessä poikansa kanssa joten minusta on hiton kuormittavaa että perheen kesken pitää pelata tuollaisia pelejä. Toisekseen, minä koen tämän myös aikuisen ihmisen tahdon yli kävelemisenä - jos sanon ei, niin miksi et usko sitä, olkoonkin kyse vain pullasta.

Myönnyn kyllä sen verran että niiden satavuotiaiden sukulaismummojen kanssa pelailen tätä kursailua ja tuputtamista hymyssä suin jos se heidän mielensä hyväksi saa.

Vierailija kirjoitti:

Kursailu vituttaa juhlissa. Isäntäväki kutsuu kahvipöytään ja hiljainen sääntö on, että vanhimmat aloittaa. Sitten kaikki odottaa niitä mummoja, jotka tulee vasta kolmannen maanittelukerran jälkeen sinne vinkumaan miten ei ole nälkä ja näyttääpä kaikki niin erikoiselta. Onneksi oma sukupolvi ei toteuta enää tätä tapaa vaan kohteliaasti ottaa kun pyydetään.

Tämä.

Omien sukulaisten kanssa paloi kerran käämi maalla jonkun setäni tai tätini juhlissa (ehkä joku 60-vuotispäivä tms), kun ruoka oli asetettu tarjolle ja kaikki seisoskelivat lähistöllä puolikaaressa ja viittoilivat jotakuta muuta olemaan ensimmäinen ja käymään pöytään.

Kaikki toki tiesivät, että se on vaan jotain sellaista peliä, jossa periaatteessa vanhin menee ensin ja jonkun kummallisen nokkimisjärjestyksen mukaan sitten muut perässä, mutta ei siitä vaan tullut mitään.

Jokainen tosiaan viittoili toinen toistaan menemään ensin tarjottavien ääreen, mutta kukaan ei mennyt.

Tiesin hyvin, että joku marssijärjestys tähän kuvioon liittyy ja että aiheutan pahennusta, mutta kun arviolta vaivaannuttavan minuutin päästäkään kukaan ei ollut saanut mentyä siihen pöydän ääreen, niin minä, silloin kolmekymppinen ja siis sen nokkimisjärjestyksen peräpäässä oleva nulikka kyllästyin moiseen.

Totesin isoon ääneen, että "tuo ruokahan jäähtyy turhaan, jos te ette kerran mene, niin minä sitten menen", otin lautasen pinosta ja rupesin lapioimaan ruokia siihen.

Suku kyllä hiljeni ja varmasti ovat jälkeenpäin vatvoneet asiaa, että kuinka huonotapainen ja röyhkeä tyyppi sekin on.

Silloin vaan paloi käämi eikä jaksanut enää katsella typerää kursailua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan meidänkin äitin sheimanneen meitä lapsia kun oltiin "tietty ekana tarjoilujen kimpussa". Ja siis opin tämän kursailu -termin vasta täältä av-palstalta joku vuos sitten. Sitä ennen olen vain ihmetellyt miksi kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, kun juhlien pitäjä ilmoittaa tarjoilujen olevan nyt valmiit

Hyviin käytöstapoihin kuuluu että juhlakalu menee ensin ja sitten vanhimmat ha muut arvovieraat ja loput sitten. Jos mun lapset ois ekana ottamassa häpeäisin silmät päästä

Sitten se juhlakalu voisi näyttää esimerkkiä ja aloittaa, eikä turhaan vitkutella. Muuten tiukan tärkeä mummonikin oli sitä mieltä, että "yks ei yheksää outa". Ilmeisesti perin tämän itäsuomalaisen mentaliteetin, niin isoksi osaksi läntinen kuin olenkin. Inhoan turhaa kursailua.

Pöytä on katettu siksi että siitä saa syödä, eikä ruokaa laiteta turhaan riittävästi. Sehän olisi epätaloudellista. Vieraat kuuluu kestitä.

Sama mummeli ihmetteli kerran, miten eräät sukulaisvieraat ottivat syömisiinsä pienen kipon "kun siitä tulee vähemmän tiskiä ." Saman verran vaivaa sen tiskaamisesta on kuin laakeammasta lautasestakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kursailu vituttaa juhlissa. Isäntäväki kutsuu kahvipöytään ja hiljainen sääntö on, että vanhimmat aloittaa. Sitten kaikki odottaa niitä mummoja, jotka tulee vasta kolmannen maanittelukerran jälkeen sinne vinkumaan miten ei ole nälkä ja näyttääpä kaikki niin erikoiselta. Onneksi oma sukupolvi ei toteuta enää tätä tapaa vaan kohteliaasti ottaa kun pyydetään.

Tämä.

Omien sukulaisten kanssa paloi kerran käämi maalla jonkun setäni tai tätini juhlissa (ehkä joku 60-vuotispäivä tms), kun ruoka oli asetettu tarjolle ja kaikki seisoskelivat lähistöllä puolikaaressa ja viittoilivat jotakuta muuta olemaan ensimmäinen ja käymään pöytään.

Kaikki toki tiesivät, että se on vaan jotain sellaista peliä, jossa periaatteessa vanhin menee ensin ja jonkun kummallisen nokkimisjärjestyksen mukaan sitten muut perässä, mutta ei siitä vaan tullut mitään.

Jokainen tosiaan viittoili toinen toistaan menemään ensin tarjottavien ääreen, mutta kukaan ei mennyt.

Tiesin hyvin, että joku marssijärjestys tähän kuvioon liittyy ja että aiheutan pahennusta, mutta kun arviolta vaivaannuttavan minuutin päästäkään kukaan ei ollut saanut mentyä siihen pöydän ääreen, niin minä, silloin kolmekymppinen ja siis sen nokkimisjärjestyksen peräpäässä oleva nulikka kyllästyin moiseen.

Totesin isoon ääneen, että "tuo ruokahan jäähtyy turhaan, jos te ette kerran mene, niin minä sitten menen", otin lautasen pinosta ja rupesin lapioimaan ruokia siihen.

Suku kyllä hiljeni ja varmasti ovat jälkeenpäin vatvoneet asiaa, että kuinka huonotapainen ja röyhkeä tyyppi sekin on.

Silloin vaan paloi käämi eikä jaksanut enää katsella typerää kursailua.

Tämä voitaisiin välttää, jos kahvi tarjottaisiin suoraan. Joku kaataisi kuppeihin juhlijan nenän alle, toinen kantaisi pullavatia. Harmi ettei istumapaikkoja ole usein samassa mitassa vaan jokainen hoitaa kuppinsa ja valitsee istumapaikkansa miten tahtoo.

Mulla ärsyttää tää kursailukulttuuri suuresti. Olen lapista ja kyllä täälläkin kursaillaan! Muistan kuinka lapsena vitutti kun äiti sano että mene kuttuun kahville, ja mie 10 kertaa jouvun toistelee sitä että nonii täällä ois kahvia, tulkaa nyt. Ja sitte että itellä ärsyttää jos nykyään järjestän juhlat ja oon innoissani tarjottavista koska rakastan leipoa ja sitä että muut maistelee ja arvostelee. Ois se kivempi että malttamattomimmat oottelis että nonii joko saa ottaaa ku näyttää niin hyvälle tms kuin että istutaan sohvalla ja vaikuttaa siltä että "no huoh jos sitä kahvia" ja että ei kiinnostais ollenkaan. Tullee olo että turhaan sitä leipoo ja panostaa ku sinne kahvipöytään pitää pakottaa😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Eräs sukulainen oli yökylässä, eikä huolinut puhdasta pyyhettä peseytymistä varten koska ei halunnut olla vaivaksi.

Myöhemmin kertoi pyyhkineensä kasvonsa ja kainalonsa vessassa käytössä olleeseen käsipyyhkeeseen. Nam nam...

Voi apua, meillä on yksi läheinen perhe jotka harrastavat samanlaista touhua. Mitään heille ei tarvitse laittaa/järjestää, mutta päätyvät kuitenkin aiheuttamaan tuplavaivan.

Pöytään katettu ruoka ei kelpaa, ei istuta perheen kanssa syömään yhdessä "ei myö kyllä oteta, myös sitten kotimatkalla jotain käydään, ei meitä varten, pikkasen vaan maistelen". Sitten ollaan kuitenkin parin tunnin välein "jos leipäpalasen ottaisin, ihan vähän vaan", "pienen siivun siitä pullasta maistaisin", "yhden pasteijan jos sieltä sulatan".

Ei ole tosi tällainen kursailu! Huomaa kyllä, että olen itä-suomalainen ja niin on myös koko sukuni ja miehen suku. Kukaan vieras ei todellakaan saa tuoda omia liinavaatteitaan tmv meillä kyläillessä! Koen sen melkein ennemmin loukkauksena kuin kohteliaisuutena. Kukaan ei tosin onneksi ole tuonutkaan, mutta kysytty kyllä jonkun kerran on, ja olen aina ajatellut, että kuka ihme nyt omia liinavaatteita lähtee tuomaan satojen kilometrien päähän. Kyllähän meillä lakanoita ja pyyhkeitä löytyy, kone ne pesee, mikäs siinä.

Savossa, josta alkujaan siis olen, kahvikulttuuri on rehellistä ja suoraa. Kun pyydetään kahvipöytään, ei jäädä kursailemaan. Kaikki nousevat ja siirtyvät omaa tahtia kahvipöydän äärelle. Virallisemmissa tilaisuuksissa toki iäkkäät ottavat ensin, mutta tavallisessa kyläilyssä suvunkaan kesken ei kursailla sen kanssa, että kuka menee ensin. On isäntäväkeä kohtaan epäkohteliasta antaa kahvin odottaa.

Kun tarjotaan, että otahan nyt vielä, niin sitten myös otetaan, jos mieli tekee. Jos kieltäydytään, tarjoaja uskoo sen eikä jää tyrkyttämään. Kahvittelun loppupuolella koitetaan vielä kerran vitsikkäästi vieraille, että "ottaa siitä nyt vielä kahvia ja pullaa!" , johon joku yleensä toteaa, että "no mikä jottei, kun kerran tarjotaan" ja joku jättää sen sijaan ottamatta. Ihan luontevaa. Jos joku yrittää missään asiassa kursailla ("ei minun takia tarvitse!"), niin topakasti vastataan isäntäväen puolesta, että no höpö höpö, kun nyt vaan ottaa/tekee/menee/ym. Ja asia on sillä käsitelty.

Että jos lännessä ihmettelette joskus, kun on niin röyhkeitä vieraita, niin ei me ainakaan Savossa osata kainostella olemistamme ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan meidänkin äitin sheimanneen meitä lapsia kun oltiin "tietty ekana tarjoilujen kimpussa". Ja siis opin tämän kursailu -termin vasta täältä av-palstalta joku vuos sitten. Sitä ennen olen vain ihmetellyt miksi kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, kun juhlien pitäjä ilmoittaa tarjoilujen olevan nyt valmiit

Hyviin käytöstapoihin kuuluu että juhlakalu menee ensin ja sitten vanhimmat ha muut arvovieraat ja loput sitten. Jos mun lapset ois ekana ottamassa häpeäisin silmät päästä

Sano lapsille sitten kaikkien kuullen, että päivänsankari ottaa ensin. Ehkä juhlakalu ymmärtää vihjeen ja kaikki pääsevät pöytään.

Kun lapseni olivat pieniä, sanoin heille ennen juhlapaikkaan menoa säännöt. Ei lähdetä ottamaan pöydästä mitään itse ja ekana, vaan tullaan mun perässä ja otetaan maltillisesti (seurasin touhua), koska lisääkin ehkä saadaan. Monesti kävi niin, että juhlan isäntä ymmärsi lasten malttamattomuuden ja ehdotti itse, että jospa kaikki lapset ottaisivat ensin, jos se vain muille sopii. Mun lapset eivät juosseet ryöstämään pöydästä keksejä yms.

Silloin kun itse kasvoin niin lapset otti _aina_ viimeisenä. Meille se oli niin paukutettu päähän ettei tullut mielenkään mennä rohmimaan ennen sitä omaa vuoroa.

Ennen oli ennen. Aikuiset eivät enää ole niin ahneita ja itsekkäitä kuin silloin.

Kyse ei ollut ahneudesta tai itsekkyydestä vaan siitä että sillä lapsrt näyttivät kunnioituksensa vanhempia ihmisiä kohtaan. Mitä harvoin valitettavasti enää näkee.

Ketä itse kunnioitat? Mikseivät aikuiset lapsia?Eihän tuo ollut pahimmillaan kuin omasta suusta huolehtimista. (Toki muutakin taka-ajatusta esiintyi, mutta tyyli on aikansa elänyttä.)

Lisään vielä, että fiksut ihmiset ovat kautta aikojen vieneet kahvipöydästä lapsilleen syötävää, jakaneet sen heille tasan ja vasta sitten ottaneet itse. Eihän muuten olisi minkäänlaista pöytärauhaakaan. Ajatus siitä että lapset katselisivat aikuisten syömistä ilman omaa osaansa, on todella vastenmielinen. "Pitää oppia odottamaan" on naurettavaa bullshitiä jos itse on kiire saada ensin.