Äitiní syyllistää minua siitä, etten halua pitää häneen yhteyttä

Äitini ei välitä minun tunteistani ja se on täysin käsittämätöntä.

ap

Mutta se on hänelle ihan oikein, ettei enää saa minun aikaani sekuntiakaan. Koska jonhonkin se sitä kuitenkin tarvitsi ja "kaipasi".

ap

Vierailija kirjoitti:

En silti aio pitää. Mutta niin kauan kun hän syyllisti, en voinut lopettaa pitämästä, koska hän halusi. En tiennyt, mitä itse haluan. Tai tiesin, mutta mulla ei ollut oikeutta toimia niin. Nyt mä en enää ajattele, vaikka äiti syyllistäisi siksi, että hänellä on paha olla. Olkoot.

Hän syyllistää lähinnä jotenkin hylkäämisellään. Ei halua tulla hylkäömäkseni. Ihmeellistä, kun itse on aina viis veisannut mun tunteistani. Ilmeisesti kuvittelee, että mäkin haluan välit häneen velvollisuudesta.

Erittäin loukkaava oletus. En todellakaan halua. Vain sydämestä. Ja se sanoo ei.

Juuri näin! Minulla on ollut todella vaikea lapsuus. Perheessämme oli talous-, päihde- ja mielenterveysongelmia, ja lopulta minut ja sisarukseni sijoitettiin. Olen kuitenkin pärjännyt, jopa menestynyt elämässä. Minulla on hyvä koulutus, vakituinen työ arvostetulla alalla, oma perhe ja läheisiä ystäviä, joilla heilläkin on elämä kunnossa.

Eihän se vielä puolessa vuodessa tunnu missään, mutta millehän tuntuu, kun menee viisi vuotta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En silti aio pitää. Mutta niin kauan kun hän syyllisti, en voinut lopettaa pitämästä, koska hän halusi. En tiennyt, mitä itse haluan. Tai tiesin, mutta mulla ei ollut oikeutta toimia niin. Nyt mä en enää ajattele, vaikka äiti syyllistäisi siksi, että hänellä on paha olla. Olkoot.

Hän syyllistää lähinnä jotenkin hylkäämisellään. Ei halua tulla hylkäömäkseni. Ihmeellistä, kun itse on aina viis veisannut mun tunteistani. Ilmeisesti kuvittelee, että mäkin haluan välit häneen velvollisuudesta.

Erittäin loukkaava oletus. En todellakaan halua. Vain sydämestä. Ja se sanoo ei.

Juuri näin! Minulla on ollut todella vaikea lapsuus. Perheessämme oli talous-, päihde- ja mielenterveysongelmia, ja lopulta minut ja sisarukseni sijoitettiin. Olen kuitenkin pärjännyt, jopa menestynyt elämässä. Minulla on hyvä koulutus, vakituinen työ arvostetulla alalla, oma perhe ja läheisiä ystäviä, joilla heilläkin on elämä kunnossa.

Miksi tätä pitää todistella? Ketään ei kuule kiinnosta se, miten sulla on mennyt. Ei mua ainakaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset jatkanut eilistä ketjua? Siellä oli aika hyviä pointteja. Vai osuiko liian lähelle?

https://www.vauva.fi/keskustelu/3183563/vanhempi-esti-oman-tahdon-ilmai…

Ai tätä? Jatkoinhan.

ap

Sisaruksesi sen sijaan ovat silmin nähden traumatisoituneet sinua enemmän. Heillä on ollut ongelmia päihteiden ja talouden kanssa, opiskeluista ja työnteosta ei ole tullut oikein mitään, ja parisuhteetkin kaatuvat aina muutaman kuukauden jälkeen. Humalassa he jauhavat aina vain kurjasta lapsuudestanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei ole vielä tajunnut, että valtataistelussa on tehty siirto. Jossa hänen pelilautansa uppoaa. Tietty se sama, jossa minunkin nappulani ovat, mutta mun elämäni ja ihmissuhteeni eivät ole sillä laudalla. Hänen lapsuutensa on.

ap

Olet hassu. Ei äitisi tiedä koska pelisi on ihan omassa päässäsi. Hänellä ei ole siinä osuutta

No, silloinhan hänen ei pitäisi ihmetellä sitä, miksi minusta ei kuulu, vaan olisi oletettavaa tajuta, että olen loukkaantunut jostain. Koska olen ollut vihainen hänelle.

ap

Äiti soitti miehelle ja nydyi mitä sinulle kuuluu. Ymmärrettävää ettei soita sinulle. Mitään muuta ei tapahtunut

Paitsi mielikuvituksessa

Lisäksi hän HARMITTELI, että MIKSI minusta ei kuulu mitään. Eli on kuin ei takuaisi loukanneensa. Eli missä kohtaa ottaa minun tunteeni huomioon, kun harmittelee, ettei minusta kuulu?

ap

Koita kirjoittaa vain todellisista tapahtumista. Jätä tulkinnat väliin

Jätä itse, mies sanoi, miten hän harmitteli ja valitti, ettei minusta kuulu. Jätä itse mielikuvitus pois.

ap

Varmaan näin on. Luonnollista että harmittelee. Varmasti toivoisi sinulla menevän hyvin. Ei kuitenkaan syyllistänyt eikä ajatellut mitään pahaa

Nämä ovat sinun tulkintoja. Sinun omia ajatuksia joista äitisi ei tiedä mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En silti aio pitää. Mutta niin kauan kun hän syyllisti, en voinut lopettaa pitämästä, koska hän halusi. En tiennyt, mitä itse haluan. Tai tiesin, mutta mulla ei ollut oikeutta toimia niin. Nyt mä en enää ajattele, vaikka äiti syyllistäisi siksi, että hänellä on paha olla. Olkoot.

Hän syyllistää lähinnä jotenkin hylkäämisellään. Ei halua tulla hylkäömäkseni. Ihmeellistä, kun itse on aina viis veisannut mun tunteistani. Ilmeisesti kuvittelee, että mäkin haluan välit häneen velvollisuudesta.

Erittäin loukkaava oletus. En todellakaan halua. Vain sydämestä. Ja se sanoo ei.

Juuri näin! Minulla on ollut todella vaikea lapsuus. Perheessämme oli talous-, päihde- ja mielenterveysongelmia, ja lopulta minut ja sisarukseni sijoitettiin. Olen kuitenkin pärjännyt, jopa menestynyt elämässä. Minulla on hyvä koulutus, vakituinen työ arvostetulla alalla, oma perhe ja läheisiä ystäviä, joilla heilläkin on elämä kunnossa.

Varmaan luulet, tyhmä, että sulla on leima otsassa, joka sanoo "luuseri", ellet erikseen aina todistele, miten kova oot.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei ole vielä tajunnut, että valtataistelussa on tehty siirto. Jossa hänen pelilautansa uppoaa. Tietty se sama, jossa minunkin nappulani ovat, mutta mun elämäni ja ihmissuhteeni eivät ole sillä laudalla. Hänen lapsuutensa on.

ap

Olet hassu. Ei äitisi tiedä koska pelisi on ihan omassa päässäsi. Hänellä ei ole siinä osuutta

No, silloinhan hänen ei pitäisi ihmetellä sitä, miksi minusta ei kuulu, vaan olisi oletettavaa tajuta, että olen loukkaantunut jostain. Koska olen ollut vihainen hänelle.

ap

Äiti soitti miehelle ja nydyi mitä sinulle kuuluu. Ymmärrettävää ettei soita sinulle. Mitään muuta ei tapahtunut

Paitsi mielikuvituksessa

Lisäksi hän HARMITTELI, että MIKSI minusta ei kuulu mitään. Eli on kuin ei takuaisi loukanneensa. Eli missä kohtaa ottaa minun tunteeni huomioon, kun harmittelee, ettei minusta kuulu?

ap

Koita kirjoittaa vain todellisista tapahtumista. Jätä tulkinnat väliin

Jätä itse, mies sanoi, miten hän harmitteli ja valitti, ettei minusta kuulu. Jätä itse mielikuvitus pois.

ap

Varmaan näin on. Luonnollista että harmittelee. Varmasti toivoisi sinulla menevän hyvin. Ei kuitenkaan syyllistänyt eikä ajatellut mitään pahaa

Nämä ovat sinun tulkintoja. Sinun omia ajatuksia joista äitisi ei tiedä mitään

Tietää se. Olen hänelle ne sanonut ainakin miljardi kertaa. Ei välitä. Haluaisi vain että saa äitienpäiväkortin. Ja miksihän vtussa mä sellaisen antaisin? Ja mitä se, että "toivoo menevän hyvin" merkitsee, kun ei toivo, että mä saan itse päättää, mitä mä elämässäni teen?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En silti aio pitää. Mutta niin kauan kun hän syyllisti, en voinut lopettaa pitämästä, koska hän halusi. En tiennyt, mitä itse haluan. Tai tiesin, mutta mulla ei ollut oikeutta toimia niin. Nyt mä en enää ajattele, vaikka äiti syyllistäisi siksi, että hänellä on paha olla. Olkoot.

Hän syyllistää lähinnä jotenkin hylkäämisellään. Ei halua tulla hylkäömäkseni. Ihmeellistä, kun itse on aina viis veisannut mun tunteistani. Ilmeisesti kuvittelee, että mäkin haluan välit häneen velvollisuudesta.

Erittäin loukkaava oletus. En todellakaan halua. Vain sydämestä. Ja se sanoo ei.

Juuri näin! Minulla on ollut todella vaikea lapsuus. Perheessämme oli talous-, päihde- ja mielenterveysongelmia, ja lopulta minut ja sisarukseni sijoitettiin. Olen kuitenkin pärjännyt, jopa menestynyt elämässä. Minulla on hyvä koulutus, vakituinen työ arvostetulla alalla, oma perhe ja läheisiä ystäviä, joilla heilläkin on elämä kunnossa.

Varmaan luulet, tyhmä, että sulla on leima otsassa, joka sanoo "luuseri", ellet erikseen aina todistele, miten kova oot.

ap

Taattu äitihullu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En silti aio pitää. Mutta niin kauan kun hän syyllisti, en voinut lopettaa pitämästä, koska hän halusi. En tiennyt, mitä itse haluan. Tai tiesin, mutta mulla ei ollut oikeutta toimia niin. Nyt mä en enää ajattele, vaikka äiti syyllistäisi siksi, että hänellä on paha olla. Olkoot.

Hän syyllistää lähinnä jotenkin hylkäämisellään. Ei halua tulla hylkäömäkseni. Ihmeellistä, kun itse on aina viis veisannut mun tunteistani. Ilmeisesti kuvittelee, että mäkin haluan välit häneen velvollisuudesta.

Erittäin loukkaava oletus. En todellakaan halua. Vain sydämestä. Ja se sanoo ei.

Juuri näin! Minulla on ollut todella vaikea lapsuus. Perheessämme oli talous-, päihde- ja mielenterveysongelmia, ja lopulta minut ja sisarukseni sijoitettiin. Olen kuitenkin pärjännyt, jopa menestynyt elämässä. Minulla on hyvä koulutus, vakituinen työ arvostetulla alalla, oma perhe ja läheisiä ystäviä, joilla heilläkin on elämä kunnossa.

Miksi tätä pitää todistella? Ketään ei kuule kiinnosta se, miten sulla on mennyt. Ei mua ainakaan.

ap

Juuri näin. Nämä asioita "käsittelemään" jäävät ovat juuri niitä, jotka eivät toivu, koska omaksuvat uhrimentaliteetin ja pitävät itseään ikuisesti uhreina, edes pyrkimättä menemään eteenpäin tai parantumaan. Uhriudesta tulee manipulointikeino ja suojakuori, jonna käpertyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset jatkanut eilistä ketjua? Siellä oli aika hyviä pointteja. Vai osuiko liian lähelle?

https://www.vauva.fi/keskustelu/3183563/vanhempi-esti-oman-tahdon-ilmai…

Ai tätä? Jatkoinhan.

ap

Sisaruksesi sen sijaan ovat silmin nähden traumatisoituneet sinua enemmän. Heillä on ollut ongelmia päihteiden ja talouden kanssa, opiskeluista ja työnteosta ei ole tullut oikein mitään, ja parisuhteetkin kaatuvat aina muutaman kuukauden jälkeen. Humalassa he jauhavat aina vain kurjasta lapsuudestanne.

Mulla ei ole sisaruksia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En silti aio pitää. Mutta niin kauan kun hän syyllisti, en voinut lopettaa pitämästä, koska hän halusi. En tiennyt, mitä itse haluan. Tai tiesin, mutta mulla ei ollut oikeutta toimia niin. Nyt mä en enää ajattele, vaikka äiti syyllistäisi siksi, että hänellä on paha olla. Olkoot.

Hän syyllistää lähinnä jotenkin hylkäämisellään. Ei halua tulla hylkäömäkseni. Ihmeellistä, kun itse on aina viis veisannut mun tunteistani. Ilmeisesti kuvittelee, että mäkin haluan välit häneen velvollisuudesta.

Erittäin loukkaava oletus. En todellakaan halua. Vain sydämestä. Ja se sanoo ei.

Juuri näin! Minulla on ollut todella vaikea lapsuus. Perheessämme oli talous-, päihde- ja mielenterveysongelmia, ja lopulta minut ja sisarukseni sijoitettiin. Olen kuitenkin pärjännyt, jopa menestynyt elämässä. Minulla on hyvä koulutus, vakituinen työ arvostetulla alalla, oma perhe ja läheisiä ystäviä, joilla heilläkin on elämä kunnossa.

Miksi tätä pitää todistella? Ketään ei kuule kiinnosta se, miten sulla on mennyt. Ei mua ainakaan.

ap

Juuri näin. Nämä asioita "käsittelemään" jäävät ovat juuri niitä, jotka eivät toivu, koska omaksuvat uhrimentaliteetin ja pitävät itseään ikuisesti uhreina, edes pyrkimättä menemään eteenpäin tai parantumaan. Uhriudesta tulee manipulointikeino ja suojakuori, jonna käpertyä.

Mutta mitä jos ei ole koskaan ollut sitä normaalia elämää tai normaaleja toimintakeinoja? Jos ei ole mitään normaalia arkea, mihin palata? Entä jos tämän vuoksi ei kykene muodostamaan tai elämään nprmaalia elämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En silti aio pitää. Mutta niin kauan kun hän syyllisti, en voinut lopettaa pitämästä, koska hän halusi. En tiennyt, mitä itse haluan. Tai tiesin, mutta mulla ei ollut oikeutta toimia niin. Nyt mä en enää ajattele, vaikka äiti syyllistäisi siksi, että hänellä on paha olla. Olkoot.

Hän syyllistää lähinnä jotenkin hylkäämisellään. Ei halua tulla hylkäömäkseni. Ihmeellistä, kun itse on aina viis veisannut mun tunteistani. Ilmeisesti kuvittelee, että mäkin haluan välit häneen velvollisuudesta.

Erittäin loukkaava oletus. En todellakaan halua. Vain sydämestä. Ja se sanoo ei.

Juuri näin! Minulla on ollut todella vaikea lapsuus. Perheessämme oli talous-, päihde- ja mielenterveysongelmia, ja lopulta minut ja sisarukseni sijoitettiin. Olen kuitenkin pärjännyt, jopa menestynyt elämässä. Minulla on hyvä koulutus, vakituinen työ arvostetulla alalla, oma perhe ja läheisiä ystäviä, joilla heilläkin on elämä kunnossa.

Varmaan luulet, tyhmä, että sulla on leima otsassa, joka sanoo "luuseri", ellet erikseen aina todistele, miten kova oot.

ap

Taattu äitihullu

No oikeasti rupeaa vtuttaan, kun aina nuo samat litaniat ammatista, miehestä ja lapsista. Aivan selvä alemmuuskompleksi siellä taustalla. Aihe oli se traauma vanhemmasta, ei oma pyrkyryys.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei ole vielä tajunnut, että valtataistelussa on tehty siirto. Jossa hänen pelilautansa uppoaa. Tietty se sama, jossa minunkin nappulani ovat, mutta mun elämäni ja ihmissuhteeni eivät ole sillä laudalla. Hänen lapsuutensa on.

ap

Olet hassu. Ei äitisi tiedä koska pelisi on ihan omassa päässäsi. Hänellä ei ole siinä osuutta

No, silloinhan hänen ei pitäisi ihmetellä sitä, miksi minusta ei kuulu, vaan olisi oletettavaa tajuta, että olen loukkaantunut jostain. Koska olen ollut vihainen hänelle.

ap

Äiti soitti miehelle ja nydyi mitä sinulle kuuluu. Ymmärrettävää ettei soita sinulle. Mitään muuta ei tapahtunut

Paitsi mielikuvituksessa

Lisäksi hän HARMITTELI, että MIKSI minusta ei kuulu mitään. Eli on kuin ei takuaisi loukanneensa. Eli missä kohtaa ottaa minun tunteeni huomioon, kun harmittelee, ettei minusta kuulu?

ap

Koita kirjoittaa vain todellisista tapahtumista. Jätä tulkinnat väliin

Jätä itse, mies sanoi, miten hän harmitteli ja valitti, ettei minusta kuulu. Jätä itse mielikuvitus pois.

ap

Varmaan näin on. Luonnollista että harmittelee. Varmasti toivoisi sinulla menevän hyvin. Ei kuitenkaan syyllistänyt eikä ajatellut mitään pahaa

Nämä ovat sinun tulkintoja. Sinun omia ajatuksia joista äitisi ei tiedä mitään

Tietää se. Olen hänelle ne sanonut ainakin miljardi kertaa. Ei välitä. Haluaisi vain että saa äitienpäiväkortin. Ja miksihän vtussa mä sellaisen antaisin? Ja mitä se, että "toivoo menevän hyvin" merkitsee, kun ei toivo, että mä saan itse päättää, mitä mä elämässäni teen?

ap

Koita ihan todissaan miettiä vain tapahtumia. Olet haukkunut äitiäsi. Hän ei enää ota yhteyttä kun ei tiedä miten reagoit. Hän on yrittänyt sovitella. Lohduttaa. Auttaa ym. Ja saa gaukkumista

Ihan varmasti ei odota äitienpäivänä korttia tai muuta. Kysyy mieheltä miten menee. Toivoo sinulle hyvää

Ap, olen kanssasi samaa mieltä. Itse olen päihdeperheestä, jossa oli myös mielisairauksia. Asia on ollut raskas taakka aikuisuuteen saakka, eikä tietysti lähde mielestä koskaan pois, mutta en ole asiasta kellekään puhunut. Sillä se ei auta paskaakaan. Loppujen lopuksi ketään ei kiinnosta siinä määrin toisten traumat, että niistä kannattaisi alkaa valittamaan tai kuvitella lapsellisesti saavansa mitään apua. Olet yksin kokemustesi kanssa, hyväksy se. Voit aina mennä psykoterapiaan, mutta on hyvä muistaa, ettei se terapeutti kuuntelisi sinua, ellei saisi istunnoista maksua. Vertaistukea ei sitäkään kannata etsiä, koska suurin osa kovan lapsuuden kokeneista ei pelaa täydellä pakalla ja on täysin toivottomia ongelmatapauksia läheis- ja päihderiippuvuuksineen sekä mielenterveysongelmineen. Sellainen porukka vetää alas, kun pitää olla kova ja ponnistaa ylös. Siksi tulee hakeutua normaaleiden ihmisten seuraan, mutta pitää suu supussa, koska hekään eivät ymmärrä eikä heitä kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei ole vielä tajunnut, että valtataistelussa on tehty siirto. Jossa hänen pelilautansa uppoaa. Tietty se sama, jossa minunkin nappulani ovat, mutta mun elämäni ja ihmissuhteeni eivät ole sillä laudalla. Hänen lapsuutensa on.

ap

Olet hassu. Ei äitisi tiedä koska pelisi on ihan omassa päässäsi. Hänellä ei ole siinä osuutta

No, silloinhan hänen ei pitäisi ihmetellä sitä, miksi minusta ei kuulu, vaan olisi oletettavaa tajuta, että olen loukkaantunut jostain. Koska olen ollut vihainen hänelle.

ap

Äiti soitti miehelle ja nydyi mitä sinulle kuuluu. Ymmärrettävää ettei soita sinulle. Mitään muuta ei tapahtunut

Paitsi mielikuvituksessa

Lisäksi hän HARMITTELI, että MIKSI minusta ei kuulu mitään. Eli on kuin ei takuaisi loukanneensa. Eli missä kohtaa ottaa minun tunteeni huomioon, kun harmittelee, ettei minusta kuulu?

ap

Koita kirjoittaa vain todellisista tapahtumista. Jätä tulkinnat väliin

Jätä itse, mies sanoi, miten hän harmitteli ja valitti, ettei minusta kuulu. Jätä itse mielikuvitus pois.

ap

Varmaan näin on. Luonnollista että harmittelee. Varmasti toivoisi sinulla menevän hyvin. Ei kuitenkaan syyllistänyt eikä ajatellut mitään pahaa

Nämä ovat sinun tulkintoja. Sinun omia ajatuksia joista äitisi ei tiedä mitään

Tietää se. Olen hänelle ne sanonut ainakin miljardi kertaa. Ei välitä. Haluaisi vain että saa äitienpäiväkortin. Ja miksihän vtussa mä sellaisen antaisin? Ja mitä se, että "toivoo menevän hyvin" merkitsee, kun ei toivo, että mä saan itse päättää, mitä mä elämässäni teen?

ap

Ja palkinto lapsiluvun laskusta meni juuri kivikissalle. Itse en ainakaan ottaisi enää riskiä noin k*sipäisestä kakarasta.

Lisäksi äitini vei minulta oman tahdon, se lisäksi on erittäin vakava asia sen ohella, ettei välittänyt tunteistani. Tai varmaan ymmärtänyt niitä, narsistisena, mutta sama se mulle.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset jatkanut eilistä ketjua? Siellä oli aika hyviä pointteja. Vai osuiko liian lähelle?

https://www.vauva.fi/keskustelu/3183563/vanhempi-esti-oman-tahdon-ilmai…

Ai tätä? Jatkoinhan.

ap

Sisaruksesi sen sijaan ovat silmin nähden traumatisoituneet sinua enemmän. Heillä on ollut ongelmia päihteiden ja talouden kanssa, opiskeluista ja työnteosta ei ole tullut oikein mitään, ja parisuhteetkin kaatuvat aina muutaman kuukauden jälkeen. Humalassa he jauhavat aina vain kurjasta lapsuudestanne.

Mulla ei ole sisaruksia.

ap

Ja miksiköhän? Kyllä tuollaisia riittää yksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En silti aio pitää. Mutta niin kauan kun hän syyllisti, en voinut lopettaa pitämästä, koska hän halusi. En tiennyt, mitä itse haluan. Tai tiesin, mutta mulla ei ollut oikeutta toimia niin. Nyt mä en enää ajattele, vaikka äiti syyllistäisi siksi, että hänellä on paha olla. Olkoot.

Hän syyllistää lähinnä jotenkin hylkäämisellään. Ei halua tulla hylkäömäkseni. Ihmeellistä, kun itse on aina viis veisannut mun tunteistani. Ilmeisesti kuvittelee, että mäkin haluan välit häneen velvollisuudesta.

Erittäin loukkaava oletus. En todellakaan halua. Vain sydämestä. Ja se sanoo ei.

Juuri näin! Minulla on ollut todella vaikea lapsuus. Perheessämme oli talous-, päihde- ja mielenterveysongelmia, ja lopulta minut ja sisarukseni sijoitettiin. Olen kuitenkin pärjännyt, jopa menestynyt elämässä. Minulla on hyvä koulutus, vakituinen työ arvostetulla alalla, oma perhe ja läheisiä ystäviä, joilla heilläkin on elämä kunnossa.

Varmaan luulet, tyhmä, että sulla on leima otsassa, joka sanoo "luuseri", ellet erikseen aina todistele, miten kova oot.

ap

Taattu äitihullu

No oikeasti rupeaa vtuttaan, kun aina nuo samat litaniat ammatista, miehestä ja lapsista. Aivan selvä alemmuuskompleksi siellä taustalla. Aihe oli se traauma vanhemmasta, ei oma pyrkyryys.

ap

Olet vain kateellinen äitisi ja sisarustesi menestyksestä. Miksiköhän? Kokeilin luottamusta nuorempana ja halusin uskoa, että olisin samalla viivalla muiden kanssa ja että vittumaisesta lapsuudestani huolimatta minulla olisi samat oikeudet sekä mahdollisuudet kuin muillakin. Että kaikesta huolimatta minut hyväksyttäisiin, minulla olisi jotakin yhteistä muiden kanssa ja ihmiset - ne normaalit - olisivat empaattisia minua kohtaan. Olin pahasti väärässä. Kun hyväksyin tosiasiat ja tajusin, että olen aina ulkopuolinen, tein mitä tahansa, elämä helpottui kummasti. Ei pidä olla naiivi, mutta ei pidä katkeroituakaan. Sellaista on elämä.