Nuori, menestynyt, fiksu nainen muuttuu täysin saatuaan lapsia. Kertokaa esimerkkejä

Tunnen pari äitiä, jotka ovat löytäneet potentiaalinsa ja uskon itseensä vasta lasten jälkeen, hakeneet ja päässeet lääkikseen. Minä mukaanlukien. Siitä kun vauva syntyi siihen hetkeen kun hän täytti 2v, oli hankittuna yksi uusi koulupaikka. Se siitä tyhmentymisestä ja nuupahtamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Sitä minäkin olen miettinyt, että miksi se koulutus ylipäätään on hankittu, kun loppuelämä onkin yhtä "gugguuta" ja "piipaapuuta" vaan. Kai siinä on kyse ajatuksesta, että lapsi on elämän tarkoitus. Lapsuus kestää sinne yliopiston loppuun ja vanhemmat seuraa polleana, sen jälkeen kiertokulku alkaa alusta ja "lapsi" alkaa elää oman lapsensa kautta. Omat tavoitteet ja unelmat jää pois. Niin paljon haaskattua potentiaalia ja resursseja.

Huom ei koske kaikkia äitejä.

Villi veikkaus, että sillä koulutuksella saa potentiaalisesti parempia isäehdokkaita pikku-"gugguulle", kuin ilmoittamalla, että ainoa koulu peruskoulun jälkeen on elämänkoulu.  Miehet pitää saada nalkkiin ennen kotiäiteilyä.

Jännä että lapsettomat saavat kyllä downsiftata, vaihtaa työpaikkaa ns alemmalle tasolle, lakata meikkaamasta, ruveta hippityyliseksi (entisestä uramimmityylistä), saavat ruveta höpöttämään vain koirista, lihota muodottomaksi, ryyppyretkien ei tartte enää kiinnostaa, eikä risteilyjen, saavat tehdä mitä tahansa - mutta jos äiti ei ole tismalleen samanlainen kuin ennen, niin äitiyden syy ja "yhyy onpa äidit kamalia".

Kyllä oon itse edelleen järkevä nainen ja korkeakoulututkintoakaan ei tarttenut luovuttaa pois. Kiinnostaa edelleen todella moni muukin asia kuin lapset, en näytä samalta kuin silloin kuin olin 20v. Mutta omasta mielestäni ihan hyvältä. Meikkaan ja tykkään edelleen kauniista vaatteista. En omista crockseja. Enkä kyl ole käynyt risteilyllä kuin ehkä kahdesti elämässäni ja ne oli hirvittäviä kokemuksia. En tykännyt juopotella ennen lapsiakaan enkä viihtynyt yöelämässä. Nyt vielä vähemmän jaksaa siellä liikkua. Tykkään kyl kulkea luonnossa ja hyvissä ruokaravintoloissa.

Vierailija kirjoitti:

Jännä että lapsettomat saavat kyllä downsiftata, vaihtaa työpaikkaa ns alemmalle tasolle, lakata meikkaamasta, ruveta hippityyliseksi (entisestä uramimmityylistä), saavat ruveta höpöttämään vain koirista, lihota muodottomaksi, ryyppyretkien ei tartte enää kiinnostaa, eikä risteilyjen, saavat tehdä mitä tahansa - mutta jos äiti ei ole tismalleen samanlainen kuin ennen, niin äitiyden syy ja "yhyy onpa äidit kamalia".

Kyllä oon itse edelleen järkevä nainen ja korkeakoulututkintoakaan ei tarttenut luovuttaa pois. Kiinnostaa edelleen todella moni muukin asia kuin lapset, en näytä samalta kuin silloin kuin olin 20v. Mutta omasta mielestäni ihan hyvältä. Meikkaan ja tykkään edelleen kauniista vaatteista. En omista crockseja. Enkä kyl ole käynyt risteilyllä kuin ehkä kahdesti elämässäni ja ne oli hirvittäviä kokemuksia. En tykännyt juopotella ennen lapsiakaan enkä viihtynyt yöelämässä. Nyt vielä vähemmän jaksaa siellä liikkua. Tykkään kyl kulkea luonnossa ja hyvissä ruokaravintoloissa.

Tiivistätkö vielä pointin. En ymmärtänyt.

En tiedä. Aika moni ihminen muuttuu alettuaan seurustella.

Nyt en oikein ymmärrä tätä keskustelua.

Miksi kotiäidin täytyisi vaivautua huolehtimaan itsestään, urheilemaan ja laittautumaan jos on kotiäiti?

Siis laittaitumunenhan on ainakin tämän palstan mukaan kiellettyä? Vissiin myös itsestään huolehtiminen? Joku synti?

Että en oikein ymmärrä näitä kirjoituksia.

Että ketkä täällä kirjoittelevat niitä haukkumakommentteja?

Kirjoita Googleen Priyanka Chopra without make-up. Tulet ulos sieltä haavemaailmastasi jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä että lapsettomat saavat kyllä downsiftata, vaihtaa työpaikkaa ns alemmalle tasolle, lakata meikkaamasta, ruveta hippityyliseksi (entisestä uramimmityylistä), saavat ruveta höpöttämään vain koirista, lihota muodottomaksi, ryyppyretkien ei tartte enää kiinnostaa, eikä risteilyjen, saavat tehdä mitä tahansa - mutta jos äiti ei ole tismalleen samanlainen kuin ennen, niin äitiyden syy ja "yhyy onpa äidit kamalia".

Kyllä oon itse edelleen järkevä nainen ja korkeakoulututkintoakaan ei tarttenut luovuttaa pois. Kiinnostaa edelleen todella moni muukin asia kuin lapset, en näytä samalta kuin silloin kuin olin 20v. Mutta omasta mielestäni ihan hyvältä. Meikkaan ja tykkään edelleen kauniista vaatteista. En omista crockseja. Enkä kyl ole käynyt risteilyllä kuin ehkä kahdesti elämässäni ja ne oli hirvittäviä kokemuksia. En tykännyt juopotella ennen lapsiakaan enkä viihtynyt yöelämässä. Nyt vielä vähemmän jaksaa siellä liikkua. Tykkään kyl kulkea luonnossa ja hyvissä ruokaravintoloissa.

Tiivistätkö vielä pointin. En ymmärtänyt.

Minä ainakin ymmärsin vaikka en tuon kirjoittaja olekaan. Muuttuminen elämän aikana on ihmiselle luonnollista,mutta jostain syystä äideille se ei ole hyväksyttävää. Koen että pitää hirveästi nykyään todistella että äitiys ja erilainen elämäntilanne EI VAAN ole muuttanut minua,vaikka muuttuminen on luonnollista eikä siinä ole mitään väärää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä että lapsettomat saavat kyllä downsiftata, vaihtaa työpaikkaa ns alemmalle tasolle, lakata meikkaamasta, ruveta hippityyliseksi (entisestä uramimmityylistä), saavat ruveta höpöttämään vain koirista, lihota muodottomaksi, ryyppyretkien ei tartte enää kiinnostaa, eikä risteilyjen, saavat tehdä mitä tahansa - mutta jos äiti ei ole tismalleen samanlainen kuin ennen, niin äitiyden syy ja "yhyy onpa äidit kamalia".

Kyllä oon itse edelleen järkevä nainen ja korkeakoulututkintoakaan ei tarttenut luovuttaa pois. Kiinnostaa edelleen todella moni muukin asia kuin lapset, en näytä samalta kuin silloin kuin olin 20v. Mutta omasta mielestäni ihan hyvältä. Meikkaan ja tykkään edelleen kauniista vaatteista. En omista crockseja. Enkä kyl ole käynyt risteilyllä kuin ehkä kahdesti elämässäni ja ne oli hirvittäviä kokemuksia. En tykännyt juopotella ennen lapsiakaan enkä viihtynyt yöelämässä. Nyt vielä vähemmän jaksaa siellä liikkua. Tykkään kyl kulkea luonnossa ja hyvissä ruokaravintoloissa.

Tiivistätkö vielä pointin. En ymmärtänyt.

Minä ainakin ymmärsin vaikka en tuon kirjoittaja olekaan. Muuttuminen elämän aikana on ihmiselle luonnollista,mutta jostain syystä äideille se ei ole hyväksyttävää. Koen että pitää hirveästi nykyään todistella että äitiys ja erilainen elämäntilanne EI VAAN ole muuttanut minua,vaikka muuttuminen on luonnollista eikä siinä ole mitään väärää.

Ymmärrätkö sitten senkin, että ystävä on pettynyt, jos hän ei enää kelpaa eikä kiinnosta?

Yleensä nämä ikävimmät muutokset tulevat niille naisille, jotka ovat äänekkäimmin julistaneet, että elävät sitten niin kuin ennenkin.

Ei kai kukaan kiellä muuttumasta.

Äitiys on joillekin kuin uskoontulo: elämänpiiri ja harrastukset muuttuvat täysin. On me ja muut. " me " ymmärretään mitä elämä on oikeasti, ne muut ei vaan käsitä.

Ei ihme, että ystävyyssuhteet katkeavat.

Harva asia on niin vastenmielistä kuin besserwisseriys. Olipa sen perusteena olevinaan mikä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Se varmasti tuntuu lapsettomasta siltä, että miksi ei voi olla myöhään, kyllä se lapsi pärjää. Itselläni on 3-vuotias lapsi joka huutaa niin kauan, että tulen ja nukutan. Isovanhemmat sanovat ihan suoraan, etteivät pärjää lapsen kanssa, samoin isi. Tänä kesänä onneksi suostui jäämään. Ei kannata heti tuomita vaan kysyä, keskustella, kertoa miltä tuntuu se, ettei voi viettää aikaa ystävän kanssa kahdestaan. Onneksi minulla on ystäviä, jotka ymmärtävät täysin, etten ole myöhään ulkona ja pysyvät rinnallani. Miksi tuomitsemme toisiamme jatkuvasti? Onko meillä kaikilla niin paha olla?

Siksi, että ehkä myös se äiti-ihminen voisi joskus pinnistellä, ihan vaikka vaan ystävän takia. Jos 3-vuotias vaatii aina äitiä paikalle, niin ei kai tuokaan ihan normia ole? 3-vuotiashan on silloin ihan pomo talossa eivätkä vanhemmatkaan voisi saada keskinäistä vapaata.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen pari äitiä, jotka ovat löytäneet potentiaalinsa ja uskon itseensä vasta lasten jälkeen, hakeneet ja päässeet lääkikseen. Minä mukaanlukien. Siitä kun vauva syntyi siihen hetkeen kun hän täytti 2v, oli hankittuna yksi uusi koulupaikka. Se siitä tyhmentymisestä ja nuupahtamisesta.

Saitko lapsen (vai lapset?) nuorena? Oliko sinulla yliopistotutkinto jo ennen lapsia?

Nuori menestynyt nainen muuttuu ennenpitkää vanhaksi tai vaikkapa työttömäksi, oli niitä lapsia tai ei.

Olen aina hoitanut lapsen 3-v itse, suku asuu kaukana. Olen rakastanut olla kotiäiti, se tulee mulle luonnostaan. En ole itsekään ollut koskaan missään päivähoidossa vaan menin kotoa eskariin ja lapsuuteni oli ihana, joten haluan tarjota saman lapselleni. Isä on tosi paljon lapsen kanssa, mutta koska imetin pitkään niin siksi ei suostunut muiden nukutettavaksi, huusi tuntikaupalla. Silloin äidinvaistot sanoo jää kotiin, baari saa nyt odottaa. Moni ei malta antaa sitä muutamaa vuotta lapselleen. Halusin antaa paljon huomiota ja läsnäoloa lapselleni, koska hänellä ei ole muuta kuin isi ja äiti pääasiallisesti. Tänä kesänä tosiaan jäi mummin luo yöksi, näkevät muutaman kuukauden välein. Teille jotka ihmettelivät, että miten 3-v lasta ei muut nukuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä että lapsettomat saavat kyllä downsiftata, vaihtaa työpaikkaa ns alemmalle tasolle, lakata meikkaamasta, ruveta hippityyliseksi (entisestä uramimmityylistä), saavat ruveta höpöttämään vain koirista, lihota muodottomaksi, ryyppyretkien ei tartte enää kiinnostaa, eikä risteilyjen, saavat tehdä mitä tahansa - mutta jos äiti ei ole tismalleen samanlainen kuin ennen, niin äitiyden syy ja "yhyy onpa äidit kamalia".

Kyllä oon itse edelleen järkevä nainen ja korkeakoulututkintoakaan ei tarttenut luovuttaa pois. Kiinnostaa edelleen todella moni muukin asia kuin lapset, en näytä samalta kuin silloin kuin olin 20v. Mutta omasta mielestäni ihan hyvältä. Meikkaan ja tykkään edelleen kauniista vaatteista. En omista crockseja. Enkä kyl ole käynyt risteilyllä kuin ehkä kahdesti elämässäni ja ne oli hirvittäviä kokemuksia. En tykännyt juopotella ennen lapsiakaan enkä viihtynyt yöelämässä. Nyt vielä vähemmän jaksaa siellä liikkua. Tykkään kyl kulkea luonnossa ja hyvissä ruokaravintoloissa.

Tiivistätkö vielä pointin. En ymmärtänyt.

Minä ainakin ymmärsin vaikka en tuon kirjoittaja olekaan. Muuttuminen elämän aikana on ihmiselle luonnollista,mutta jostain syystä äideille se ei ole hyväksyttävää. Koen että pitää hirveästi nykyään todistella että äitiys ja erilainen elämäntilanne EI VAAN ole muuttanut minua,vaikka muuttuminen on luonnollista eikä siinä ole mitään väärää.

Ymmärrätkö sitten senkin, että ystävä on pettynyt, jos hän ei enää kelpaa eikä kiinnosta?

Yleensä nämä ikävimmät muutokset tulevat niille naisille, jotka ovat äänekkäimmin julistaneet, että elävät sitten niin kuin ennenkin.

Ei kai kukaan kiellä muuttumasta.

Äitiys on joillekin kuin uskoontulo: elämänpiiri ja harrastukset muuttuvat täysin. On me ja muut. " me " ymmärretään mitä elämä on oikeasti, ne muut ei vaan käsitä.

Ei ihme, että ystävyyssuhteet katkeavat.

Harva asia on niin vastenmielistä kuin besserwisseriys. Olipa sen perusteena olevinaan mikä hyvänsä.

No,sellaista elämä on. Ei se elämä muuttumattomana pysy lapsettomallekaan. Ystävän voi menettää elämänmuutoksen seurauksena,kuolemalle ja lukuisilla muilla tavoilla.

Väittäisin että valtaosa naisista ei noin tee. Ehkä he jotka niin tekevät,tekisivät niin jokatapauksessa vaikka sitten uskoontulon,laihdutuksen tms.myötä. Toiset hurahtavat herkemmin. Ei ole lasten tai lastenhankinnan syy.

Allekirjoitan sen, että varsinkin lapsettoman näkökulmasta vanhemmuus voi vaikuttaa tyhmentävältä. Lapsen saaminen on iso asia ja arjen tasolla muuttaa asioita paljon. On ymmärrettävää, että se vie tilaa muilta asioilta.

Uskaltaisin kuitenkin väittää, että tyhmempi on se, joka ei ymmärrä lasten saamisen mukana tulevaa muutosta. Tämä toistuu siinä, että lapsista puhuminen on tylsää (joten lapsia omaavan tulee olla hiljaa eikä vahingossakaan puhua omista asioistaan, joihin pakon sanelemana lapset vahvasti liittyy). Sen sijaan pitää kiinnostuneena kuunnella todella "älykkäitä" juttuja lapsettoman opintoihin tai työelämän käänteisiin liittyvistä asioista. Tai jostain äärimmäisen kiinnostavasta harrastuksesta. Tai parisuhteesta. Tai lemmikkieläimistä. Tai.. lista jatkuu loputtomiin, sillä kaikki muu on fiksua ja kiinnostavaa, paitsi lapset.

Kyse on elämästä. Elämään liittyy paljon erilaisia asioita eri elämänvaiheissa. Voimme ymmärtää toista ja toisen elämää, vaikka katsommekin sitä itse eri näkövinkkelistä. En ymmärrä miksi lapset ovat tässä asiassa mikään poikkeus.

Minun mielestäni mikään ei ole turhanpäiväisempää, kuin lapsettomien ystävieni jorinat, mitä he itse tekevät milloinkin, koska itselläni on kaksi lasta joiden elämästä olen vastuussa. Lapsettomien jorinat tuntuvat todella pinnallisilta ja itsekkäiltä. Kuinka joku jaksaa miettiä tuntikaupalla vain itseään?

Jännää tuo lapsiperhe-elämän "oikein" eläminen näiden joidenkin lapsettomien mukaan:

Lapsesta ei saa puhua

Äitiys ei saa muuttaa sinua mitenkään

Täytyy jaksaa valvoa vaikka aamuyöhön kun on lapsivapaalla

Bilettämisen, työn, uran yms. ja muun pitäisi kiinnostaa enemmän kuin omien lapsien

Jos äiti sanallakaan sanoo nauttivansa äitiydestä, on hän "äitiyteen kadonnut ja mammautunut!"

... ja sitten ihmetellään, miksi eri elämäntilanteessa olevat erkanevat toisistaan.

Ja btw, miettikääpä jos te itse olisitte tulleet äideillenne tärkeysjärjestyksessä vasta työn, uran, kavereiden ja naapurin koiran jälkeen. Vai onko se sitten "ihan eri asia!" 😉

Mun tuttavapiirissä on parikin tällaista tapausta. Kolmekymppiseksi olivat just menestyneitä, fiksuja, aina puunattuja ja kaikessa pedantteja ja vaativia. Oma itse oli aina edellä. Saivat lapsia ja kas vain, muuttuivat todella paljon. Heistä tuli rennompia ja elämästä nautiskelevia. Ei ollut niin väliksi ehtikö aina jumppatunnille ja oliko naama meikattu, pääasia oli, että oli kivaa. Vatsalle sai jäädä raskausmakkarat, hiukset ponnarille ja päälle mukavat vaatteet. Huomasivat, että elämässä on niin paljon muutakin sisältöä kuin vain työ, menestys ja itsensä puleeraaminen. Kivoja ihmisiä heistäkin siis lopulta tuli. Jaksaa taas olla enempi heidän seurassaan. 

Up

Lapsettomien täytyy ymmärtää, että perheellinen ei lastensa luota voi olla poissa ja lasten syntymiseen päättyvät kaikki mahdolliset baareissa istumiset. Mutta sinänsä vain uranaisia voi arvostaa, kotiäidit ovat säälittäviä olentoja. En ymmärrä, miten kotiäitiys voidaan hyväksyä. Lapsille pitäisi olla hoitajat kotona. Ihan kymmenenvuotiaiksi asti. Äidit tekisivät uraa. Niin kaikki olisivat tyytyväisiä ja aivot pysyisivät kunnossa. Ja lapset saisivat hyvän esimerkin. Ajatelkaa nyt, millaisen mallin lapsi saa, jos äiti on aina kotona.