Lue keskustelun säännöt.
Nuori, menestynyt, fiksu nainen muuttuu täysin saatuaan lapsia. Kertokaa esimerkkejä
22.05.2018 |
Ympäristöstänne. Fiksuista nuorista naisista tulee kulahtaneita, flegmaattisia, tyhmiä kotiäitejä. Se on todellinen vääryys.
Kommentit (170)
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo vanhempi nainen ja siksi katselen tätä ikäänkuin hieman ulkopuolelta.
Pikkulasten äidit ovat ihan syystä suuntautuneet lapsiin. Se aika menee kuitenkin nopeasti ohi ja heistä tulee taas tyylikkäitä ja ammattiinsa panostavia ja monia asioita harrastavia naisia jos ovat sellaisia olleet ennen lapsia. Joistakin jopa juuri siksi että niitä lapsia tuli.
Ei ne " ikinuoret" ole sen mukavampaa katsottavaa. Kun ei tajuta että ihan jokainen vanhenee , ei auta mikään.
Nelikymppinen ei käy kaksikymppisestä vaikka ei olisi yhtään lasta.
Nehän ne vasta surullista ja vastahakoista katsottavaa ovat nuo ikuiseen nuoruuteen jämähtäneet keski- ikäiset.
Vierailija kirjoitti:
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
"kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. "
Valitettava sivuilmiö kun laittaa lapsen tarpeet itsensä edelle, syylistyn valitettavasti tuohon itsekkin...
Tuon lisäksi lapsella on aina ehjät, oikeankokoiset ja säänmukaiset vaatteet, mutta saatan yhtenä päivänä havahtua ettei itselläni ole yhtään ehjiä sukkia :D
Eikä kirpaise yhtään maksaa yli 100€ lapsen talvihaalarista, mutta omatunto kouraisee kun ostan itselleni alesta 15€ tennarit hajonneiden tilalle 👍
Mutta kuten ylempänä joku sanoikin, niin tämä on vain yksi vaihe elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Valitettava sivuilmiö kun laittaa lapsen tarpeet itsensä edelle, syylistyn valitettavasti tuohon itsekkin...
Tuon lisäksi lapsella on aina ehjät, oikeankokoiset ja säänmukaiset vaatteet, mutta saatan yhtenä päivänä havahtua ettei itselläni ole yhtään ehjiä sukkia :D
Näin on vähän itselläkin käynyt ja etusijalla tulee lapsen tarpeet. Lapsettomien ystävien kanssa mielestäni on kuitenkin yhä antoisia keskusteluja enkä tietoisesti pyri ainakaan heitä tylsistyttämään tai näännyttämään lapsiarjella. Jaan sen puolen mieluummin niiden kanssa, jotka itse käyvät samoja asioita läpi.
Ei äitiys tyhmistä tai muutoinkaan suista täysin aiemmasta persoonallisuudesta, mutta näkökulmaa se muuttaa moneen asiaan. Side, jonka pystyy luomaan pieneen kasvavaan ihmiseen on ainutlaatuinen.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi lähteä mihinkään työpaikkaa ja kauppaa kauemmaksi, koska on raskaana/lapsia. Lasta (3 v.) ei voi myöskään jättää kolmea tuntia pidemmäksi (saatika sitten yöksi) isälleen, vaikka ilmeisesti on ihan normaali, fiksu, kykenevä mies ja asuukin lapsen ja lapsen äidin kanssa samassa taloudessa. Lattia pitää imuroida ja pestä JOKA ILTA.
Kyseessä nainen 33 v., akateemisesti koulutettu, tykkäsi ennen matkustelusta ja viikonloppureissuista.
Tämä! Kuulostaa samanlaiselta kun eräs tuttava. Kunnon ylisuojelua, ”ettei altistu bakteereille” ja ”traumatisoidu”. Ei paljon nappaa olla enää tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samanikäinen työkaveri. Korkeakoulutettu, oli ollut ulkomailla töissä. Uraputki oli tärkeä. Osti sijoitusasunnon ja laittoi rahaa sijoituksiin.
Sitten tapasi unelmien miehensä, kuulemma, amistasoisen. Ja sai kolme lasta viiteen vuoteen. Nyt kotiäitinä ollut vuosia, nuorinkin taitaa jo pian mennä kouluun. Lihonut 20kg ainakin eikä enää pidä ulkonäöstään huolta
Oletko koskaa miettinyt että kaikella tuolla (asunto, sijoitukset, rahaa töistä..) hän tähtäsi juurikin siihen että voi huoletta tehdä lapsia ja hoitaa heitä kotona?
Mulle jaksetaan hokea "mene perhekahviloihin". En mene. Mä en jaksa puhua lapsista vaikka omiakin on. Mua ei kiinnosta gugguut, pavut, molot, ne rumat syöttötuolit, megakalliit vaunut ja rattaat sekä turvaistuimet.
T-Y-L-S-Ä-Ä!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapaus 1. Ennen oli maailmanvalloittaja ja hyvin menevä tapaus. Paljon ystäviä, matkustelua, uraohjus ja todella kiinnostunut urheilusta. Lapsen saatuaan vanheni ulkonäöllisesti 10 vuotta ja muuttui tylsäksi. Puheenaiheina enää lapset ja virtatasot pudonneet nollaan.
Tapaus 2. Oli jo aikaisemmin minäminä-tapaus, mutta on sitä nyt potenssiin 10. Oli tosi solakassa ja hyvässä kunnossa, mutta nyt lihonut aivan valtavasti ja muuttunut entistä äreämmäksi ja hankalammaksi persoonaksi. Koko maailman pitäisi pyöriä lapsen ympärillä ja suuttuu verisesti jos muut eivät jaksa pitää tuota pienenä ihmeenä ja suorastaan pikku enkelinä.
Tapaus 3. Oli ennen sosiaalinen ja mukava tapaus. Lapsen myötä jumahti täysin kotiin ja mammautui kokonaan.
Tuntuupa tutulle kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettava sivuilmiö kun laittaa lapsen tarpeet itsensä edelle, syylistyn valitettavasti tuohon itsekkin...
Tuon lisäksi lapsella on aina ehjät, oikeankokoiset ja säänmukaiset vaatteet, mutta saatan yhtenä päivänä havahtua ettei itselläni ole yhtään ehjiä sukkia :D
Näin on vähän itselläkin käynyt ja etusijalla tulee lapsen tarpeet. Lapsettomien ystävien kanssa mielestäni on kuitenkin yhä antoisia keskusteluja enkä tietoisesti pyri ainakaan heitä tylsistyttämään tai näännyttämään lapsiarjella. Jaan sen puolen mieluummin niiden kanssa, jotka itse käyvät samoja asioita läpi.
Ei äitiys tyhmistä tai muutoinkaan suista täysin aiemmasta persoonallisuudesta, mutta näkökulmaa se muuttaa moneen asiaan. Side, jonka pystyy luomaan pieneen kasvavaan ihmiseen on ainutlaatuinen.
Itselläni oikeastaan niin, että toisinaan havahdun "ai niin siis että MUN kuulumiset??" 👍
Lapseni on siis vasta taapero ja arjessa totta kai monia kiinnostaa etupäässä hänen kuulumisensa (neuvola, sukulaiset jne.), että sitä välillä ihan unohtaa ajatella itsekään, että mitä minulle itselleni kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
"kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. "
Valitettava sivuilmiö kun laittaa lapsen tarpeet itsensä edelle, syylistyn valitettavasti tuohon itsekkin...
Tuon lisäksi lapsella on aina ehjät, oikeankokoiset ja säänmukaiset vaatteet, mutta saatan yhtenä päivänä havahtua ettei itselläni ole yhtään ehjiä sukkia :D
Eikä kirpaise yhtään maksaa yli 100€ lapsen talvihaalarista, mutta omatunto kouraisee kun ostan itselleni alesta 15€ tennarit hajonneiden tilalle 👍
Mutta kuten ylempänä joku sanoikin, niin tämä on vain yksi vaihe elämässä.
Sulta meni oleellinen ohi.
Tartteeko ikävystyttää toista näin tylsillä puheilla.
Ketään ei kiinnosta mitä mössöä lapsi on syönyt tai että se kaatoi maidot lattialle.
Yhtä vähän kuin se, että söin kinkkuleivän ja kävin suihkussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
"kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. "
Valitettava sivuilmiö kun laittaa lapsen tarpeet itsensä edelle, syylistyn valitettavasti tuohon itsekkin...
Tuon lisäksi lapsella on aina ehjät, oikeankokoiset ja säänmukaiset vaatteet, mutta saatan yhtenä päivänä havahtua ettei itselläni ole yhtään ehjiä sukkia :D
Eikä kirpaise yhtään maksaa yli 100€ lapsen talvihaalarista, mutta omatunto kouraisee kun ostan itselleni alesta 15€ tennarit hajonneiden tilalle 👍
Mutta kuten ylempänä joku sanoikin, niin tämä on vain yksi vaihe elämässä.
Sulta meni oleellinen ohi.
Tartteeko ikävystyttää toista näin tylsillä puheilla.
Ketään ei kiinnosta mitä mössöä lapsi on syönyt tai että se kaatoi maidot lattialle.
Yhtä vähän kuin se, että söin kinkkuleivän ja kävin suihkussa.
Entä missä menee se raja? Saako ystävä mainita halaistua sanakaan koko lapsesta, vai tuleeko leikkiä ettei tätä ole olemassa?
Mistä muuten päättelet, ettei sinun omat jutut ole ikävystyttäviä, mutta ystäväsi kuuntelevat vain kohteliaisuudesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
"kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. "
Valitettava sivuilmiö kun laittaa lapsen tarpeet itsensä edelle, syylistyn valitettavasti tuohon itsekkin...
Tuon lisäksi lapsella on aina ehjät, oikeankokoiset ja säänmukaiset vaatteet, mutta saatan yhtenä päivänä havahtua ettei itselläni ole yhtään ehjiä sukkia :D
Eikä kirpaise yhtään maksaa yli 100€ lapsen talvihaalarista, mutta omatunto kouraisee kun ostan itselleni alesta 15€ tennarit hajonneiden tilalle 👍
Mutta kuten ylempänä joku sanoikin, niin tämä on vain yksi vaihe elämässä.
Jotenkin sain itse synninpäästön kun luin ton kommentin. Olen äiti, joka pitää kiinni omista kuvioistaan eikä halua puhua lapsestaan joka välissä. Lisäksi kun haluan puhua puhelimessa, haluan puhua rauhassa ilman että pitää komentaa koko ajan kesken toisen puheen jotain. Toisekseen en suostu menemään tuolla tukka likaisena, ja haluan pitää vaatteet järjestyksessä. Pidin aiemmin itseäni yltiöitsekkäänä, mutta olenkin vain terveitsetuntoinen :/
Olen itsekin usein miettinyt, mistä moinen äkillinen idiotismi mahtaa johtua.... Paras selitys taitaa olla Tukholma-syndrooma.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tukholma-syndrooma
Eli kaikessa lyhkäisyydessään: ainahan on noloa parkua kun on jo p****t housuissa, omalle mielenterveydelle on parasta uskotella itselleen, että nyt elän unelmaani ja olen eniten onnellinen ihminen koko maailmankaikkeuden historiassa ja ne jotka eivät pasko housuihinsa eivät tiedä mitä menettää!!!!!
On onneksi olemassa vanhempia, jotka ymmärtävävät jälkeläistensä olevan ihan tavallisia ihmisiä ja pyrkivät kasvattamaan lapsensa ymmärtämään oman arvonsa ihmisenä (ilman sitä "olet maailman upein, lahjakkain, kaunein, älykkäin ja ainutlaatuisin"-hypeä) ja ottamaan muut ihmiset huomioon.
Näitä vanhempia on huolestuttavan vähän, mutta olen todistanut moisen harvinaisuuden ihan oikeassa elämässä, siis noin kerran......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en jotenkin usko näitä juttuja. Yksikään tuttuni ei ole muuttunut yhtään miksikään lasten tultua. Miksi pidetään muutenkin itsestäänselvänä että äidit on univelkaisia zombeja ja elämä pyörii pelkästään lasten ympärillä. Minä en ole valvonut ainuttakaan yötä vaikka kolme lasta olen synnyttänyt, en ole koskaan ollut univelkainen. Harrastin enemmän kuin ikinä kun lapset oli pieniä, tein isoja remppoja kotona ja pihalla, matkustettiin, löysin liikunnan ilon aja laihduin -40 kiloa jne. Kun kerrankin oli aikaa olla kotona, panostaa tekemiseen, ruokaan ja kaikkeen mihin ei kiireisenä yrittäjänä ollut aikaa. Eikä se miehestäkään kiinni ollut, sama kiireinen yrittäjä oli silloin ja on nytkin.
Muistutus teille joilla ei vielä lapsia, kaikki lapset ei valvota, ole kipeinä jatkuvasti eivätkä rajoita tekemisiä.
Vierailija kirjoitti:
No tässä esimerkki: Olemme lapsuudesta saakka olleet kavereita tän kyseisen äidin kanssa, mutta heti kun esikoinen syntyi kaikki muuttui. KAIKKI alkoi pyöriä lapsen ympärillä...kun kysyn kuulumisia, kerrotaan lasten kuulumiset. Aluksi luulin vaiheen menevän ohi ja järjen palaavan tuoreen äidin päähän, mutta aika kului ja lopulta alettiinkin odottaa toista.
Olen nyt ystäväni lapsien kummi ja tämä ystävä soittaa puheluita joissa selittää lähinnä vain lasten kuulumisia ja tekemisiä. Jos yritän kertoa jotain omia juttuja, niin aina tulee joku keskeytys ja huudetaan tai puhutaan lapsille kesken mun juttujen yms., en enää oikein edes viitsi vaivautua itse sanomaan paljoa, kun tulee tunne ettei häntä kiinnosta tai ei edes kuuntele. Hän taas jaarittelee ummet ja lammet mitä lapset ovat oppineet, sanoneet, mitä on syöty, missä käyty ja mitä ostettu ja pahimmassa tapauksessa käydään läpi vielä nekin mitä ei ostettu ja miksi.
Sitten on aina jotain juttuja johon mua lapsettomana pyydetään tulemaan ja osallistumaan, tyyliin ois kiva jos pääsisit vähän auttaan tässä tai tossa tai lähtisit mun ja lasten kanssa Hoplopiin kun siellä on niin kamalan tylsää!! Samalla tiedän että jos itse tarvin apua johonkin ei hän ehdi tai pääse tulemaan, koska lapset.
Tämmöstä se on. Tai jos ehdotetaan näkemistä, niin tuukko mun ja vauva X:n kanssa tekeen jotain. Tai tuukko lapsen synttäreille. Joo lapsi on herttainen ja kaikkee, mutta god damn it, repikää nyt jostain se yks kunnon vapaailta!
Sivumennen inhoan itse tuota, että aletaan puhua päälleni lapsille. Ymmärrän ihan pienten kohdalla tämän, mutta en sitä, kun isonkin lapsen annetaan keskeyttää aikuisten keskustelu. Eivätkä sitä kaikki vanhemmat sallikaan, onneksi.
Samalla täytyy sanoa, että annan respectit niille äideille, jotka kykenevät viettämään illanviettoja ja jopa matkustamaan ilman lapsia. Näitäkin fiksuja ihmisiä on.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin usein miettinyt, mistä moinen äkillinen idiotismi mahtaa johtua.... Paras selitys taitaa olla Tukholma-syndrooma.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tukholma-syndrooma
Eli kaikessa lyhkäisyydessään: ainahan on noloa parkua kun on jo p****t housuissa, omalle mielenterveydelle on parasta uskotella itselleen, että nyt elän unelmaani ja olen eniten onnellinen ihminen koko maailmankaikkeuden historiassa ja ne jotka eivät pasko housuihinsa eivät tiedä mitä menettää!!!!!
On onneksi olemassa vanhempia, jotka ymmärtävävät jälkeläistensä olevan ihan tavallisia ihmisiä ja pyrkivät kasvattamaan lapsensa ymmärtämään oman arvonsa ihmisenä (ilman sitä "olet maailman upein, lahjakkain, kaunein, älykkäin ja ainutlaatuisin"-hypeä) ja ottamaan muut ihmiset huomioon.
Näitä vanhempia on huolestuttavan vähän, mutta olen todistanut moisen harvinaisuuden ihan oikeassa elämässä, siis noin kerran......
Olen pahoillani jos vanhempasi ovat katuneet sinua niin, ettet voi uskoa kenenkään aidosti rakastavan lapsiaan ja elämää heidän kanssaan.
Minulla tämmönen kokemus että siinä parikymppisenä lapsettomana naisena tapasin kai sattumalta vaan sellaisia äitejä jotka saivat minut kammoksumaan koko lapsi hommaa. Kauheeta kilpavarustelua kymmenine erilaisine tuttipulloineen ja vaippoineen,hysteriaa lapsen pukemisesta ettei tuu vaan kylmä tai kuuma vahingossakaan. Ei voi hoitoon laittaa yöksikään mummolaan. Pingotetaan kokoajan kaikesta ja varmasti muistetaan arvostella muita äitejä jos siihen vähänkään aihetta keksitään. Siis yäk! Mutta sitten omat ystävät alkoi saada lapsia ja näyttivät aivan toisen puolen, ovat rentoja eikä mikään ole niin justiinsa, muita äitejä tuetaan ja autetaan lapsenhoidossa jotta jokainen pääsee tekemään matkoja/baarireissuja/harrastuksiaan. Eikä keskustelutkaan pyöri lasten asioiden ympärillä. Eli juuri mikään ei ole muuttunut. Tämä palautti uskoni äiti ihmisiin vaikkakin edelleen olen ja pysyn lapsettomana :) minusta nykyään elämä todellakin pyörii liikaa lasten ympärillä, tuntuu oudolta tää nyky hyysääminen ja jatkuva viihdyttäminen kun miettii miten paljon enemmän kärsivällisyyttä ja omatoimisuutta esim. meiltä 90- luvun lapsilta odotettiin..
Vierailija kirjoitti:
Tämä koira älähtää. Ex-Sporttinen nätti uranainen, nyt huomattavasti alemman tason osapäivätöissä. Vaatteet ja tukka repsottaa, muisti ei pelaa ja ylipainoa kertyy. Eihän tässä näin pitänyt käydä, mutta pienten lasten äitinä olo on to-del-la rankkaa duunia.
Onnea valitsemallasi tiellä. Ihana lukea näitä ja olla velana.
Sinkkumies
Pari on voinut olla yhdessä pitkään - toinen on voinut muuttua sairauden/onnettomuuden/tapaturman/lasten saannin jälkeen aivan toisenlaiseksi. Me ollaan tällainen sopusuhtainen pariskunta, joka vielä näyttää onnellisilta. Meitä naurattaa ihmiset katseet. Kunpa vain tietäisitte miltä näytimme 10 vuotta sitten!
Meidän ajankuva on sellainen, että raha& sijoitusasunnot sekä sliipattu ulkonäkö = "älykästä", vrt. Susanna Koski, siinäpä vasta älyn ilmentymä
Humanismi, lapsista huolehtiminen ym. pehmeät arvot = tyhmyyttä
o tempora o mores