Nuori, menestynyt, fiksu nainen muuttuu täysin saatuaan lapsia. Kertokaa esimerkkejä

Jos joku nuori nainen on pohtimassa, olisiko nyt lapsen aika vai ei, niin tämän ketjun luettuaan hän ei todellakaan halua yhtään lasta. Se lapsen ensimmäinen vuosi on rankka unenpuutteineen kaikkineen, että siinä ei kenenkään äly säteile, mutta se on ohimenevä vaihe. Ihan hirveää, jos vallalla on käsitys, että kaikki naisen siihen mennessä hankkima henkinen pääoma häviää lapsiveden myötä. Kuka näitä edes kehtaa väittää?

Uskon, että moni äiti toivoisi "ystävien" auttavan arjessa enemmän. Äidit tekevät aivan uskomattoman työn, kasvattamalla lapsen sisällään, synnyttävät ne, valvovat ensimmäisen vuoden muutamilla unilla selviten, tekevät ruoat alusta loppuun, siivoavat koko ajan, sitten pitäisi vielä pitää itsestä ja parisuhteesta huolta. Ennenkuin olet äiti, et välttämättä usko, kuinka rankkaa se lapsiarki on. (Eri asia kun lapset ovat omatoimisia) Jos haluat ystäviä ja ennen kaikkea Olla hyv m Ystävä, tarjoa apua. Auta ruoanlaitossa tai tule vain seuraksi hengailemaan, rohkaise, kehu. Muistuta äitiä siitä, kuinka hän on muutakin kuin äiti ja järjestä jotain kivaa vaikka sitten sinne kotiin. Oikea ystävä ymmärtää ja kommunikoi, keskustelee ja kuuntelee. Kerro mitä toivot ystävyydeltänne. Harva näin tekee.

Oon kyl niin samaa mieltä! Juuri ennen keskustelua mietin sterilointia ja että enää vain n. 14v ja 5kk niin saan alkuperäisen urani takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku nuori nainen on pohtimassa, olisiko nyt lapsen aika vai ei, niin tämän ketjun luettuaan hän ei todellakaan halua yhtään lasta. Se lapsen ensimmäinen vuosi on rankka unenpuutteineen kaikkineen, että siinä ei kenenkään äly säteile, mutta se on ohimenevä vaihe. Ihan hirveää, jos vallalla on käsitys, että kaikki naisen siihen mennessä hankkima henkinen pääoma häviää lapsiveden myötä. Kuka näitä edes kehtaa väittää?

No, onneksi aika monella on oma arviointikykynsä jäljellä, eikä mielenmuokkaus pure kuin aivottomaan zombiehen. Äitiys vaikuttaa olevan ongelma lähinnä tietynlaisille ihmisille, jotka haluaisivat kontrolloida muiden elämää ja määrätä ainoan oikean tavan elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä minäkin olen miettinyt, että miksi se koulutus ylipäätään on hankittu, kun loppuelämä onkin yhtä "gugguuta" ja "piipaapuuta" vaan. Kai siinä on kyse ajatuksesta, että lapsi on elämän tarkoitus. Lapsuus kestää sinne yliopiston loppuun ja vanhemmat seuraa polleana, sen jälkeen kiertokulku alkaa alusta ja "lapsi" alkaa elää oman lapsensa kautta. Omat tavoitteet ja unelmat jää pois. Niin paljon haaskattua potentiaalia ja resursseja.

Huom ei koske kaikkia äitejä.

Loppuelämä? Suomessa eliniän odote on naisilla jotain 80 vuoden tuntumassa. Aika harvan vauva-aika kestää vuosikymmeniä.

Ei kai, mutta jos lapsia tulee kolmekin, niin helposti siihen tenavahärdelliin hujahtaa kymmenen vuotta.

Gugguut, muskarit, päikyt, väikyt ja eskarit.

Kymmenen vuotta on harvalle loppuelämä.

On se niin pitkä aika, että kun hieroo lopulta rähmät silmistään, saa ihmetellä mihin kaverit hävisi.

Juuri näillä sanoilla yksi tuttu vastasi, kun kysyin mitä hänen kavereilleen kuuluu, sullahan oli niitä paljon. "Johonkin ne tuntuu hävinneen". Niin hävisin minäkin, kun huomasin, että mun jutuista sanotaan herkästi että ei kiinnosta ja taas puhut tuosta ja ajattele näin ja opettele suhtautumaan noin. Mutta mamma itse kääntää joka asian lapsiinsa (nyt jo 13 ja 18). Siis ihan joka asian.

Ei se määrä, vaan se mitä kukin haluaa. Kaikki ihmiset eivät voi olla hyviä kavereita keskenään, ihmisiä on niin erilaisia. Hänen intohimoinen äitiytensä tuskin on ongelma hänelle itselleen.

Taitaa se olla, kun valitti yksinäisyyttään.

Minusta tähän vaikuttaa kokonaisvaltainen vanhemmuuden muutos. Vauvavuosi on tietysti vauvavuosi, ja sellainen aina ollut. Mutta samanlaista lasten viihdyttämis- ja paapomiskulttuuria ei ollut ennen. Ennen oli ihan normaalia, että aika pienetkin lapset leikkivät keskenään ja ihan kotiäitikin saattoi käyttää päivästään usean tunnin itsensä kehittämiseen, lukemiseen, harrastamiseen. Nykyään mammat nauravat ilkkuen naiselle, joka haaveilee esimerkiksi jatkavansa opintoja kotivuosinaan, "sittenpähän näet ettei tule onnistumaan". Ja jos onnistuukin, niin sitten kyseessä on huono ja itsekäs äiti, jonka lapset jäävät heitteille.

Lapsia ei nykyään kannusteta yhtään itseohjautuvuuteen. Koko ajan jonkun pitäisi olla sanoittamassa, opastamassa, viihdyttämässä. Tämä näkyy myös siinä, että nykyään harrastetaan enemmän kodin ulkopuolella kuin koskaan. Ja kun päiväkodista / koulusta / harrastuksista tullaan, riekkuvat lapset koko ajan ympärillä vaatimassa vanhempiensa huomiota. Lapset eivät pysty itsenäiseen toimintaan, eikä lapsen itsenäistä toimintaa pidetä tukemisen arvoisena asiana.

Sellainen lasten käytös, mikä olisi ennen ollut silkkaa perseilyä, on nykyään lapsille luontaista, eikä sen kitkemiseen edes pyritä. Lapsen kuuluukin olla äärettömän kärsimätön, huomionhaluinen, meluisa ja vaativa, ja piste. Ei ihme, ettei monella nykynaisella jää lasten saannin jälkeen aikaa itsensä kehittämiselle tai ajatustensa jalostamiselle. Monet nykylapset imevät kaikki mehut. Parikymmentä vuotta sitten näitä "emme voi lähteä viettämään hääpäiväämme ja jättää 1-vuotiasta yhdeksi yöksi isovanhemmalleen" ja "miten joku äiti muka pystyy lukea kirjoja, mä en ole ehtinyt katsoa edes Salkkareita kahteen viikkoon" -hysteerikkoja ei ollut todellakaan näin paljoa.

Moni tavallisen ja terveen lapsen nykyvanhempi elää sellaista elämää mikä olisi ennen vanhaan ollut vain erityislasten vanhempien arkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä minäkin olen miettinyt, että miksi se koulutus ylipäätään on hankittu, kun loppuelämä onkin yhtä "gugguuta" ja "piipaapuuta" vaan. Kai siinä on kyse ajatuksesta, että lapsi on elämän tarkoitus. Lapsuus kestää sinne yliopiston loppuun ja vanhemmat seuraa polleana, sen jälkeen kiertokulku alkaa alusta ja "lapsi" alkaa elää oman lapsensa kautta. Omat tavoitteet ja unelmat jää pois. Niin paljon haaskattua potentiaalia ja resursseja.

Huom ei koske kaikkia äitejä.

Loppuelämä? Suomessa eliniän odote on naisilla jotain 80 vuoden tuntumassa. Aika harvan vauva-aika kestää vuosikymmeniä.

Sitten on aika uudelle kierrokselle kera lastenlasten <3 Ja elämä jälkikasvun ympärillä pyörii tavalla tai toisella. Jos ihmeen kaupalla pääsee oman koulutuksen duuniin enää kiinni, sitäkin tehdään vain perheen takia. Leijonamutsina puolustetaan omia oikeuksia ja mukavuuksia, muulla ei niin väliä. Enää ei pelasteta maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että moni äiti toivoisi "ystävien" auttavan arjessa enemmän. Äidit tekevät aivan uskomattoman työn, kasvattamalla lapsen sisällään, synnyttävät ne, valvovat ensimmäisen vuoden muutamilla unilla selviten, tekevät ruoat alusta loppuun, siivoavat koko ajan, sitten pitäisi vielä pitää itsestä ja parisuhteesta huolta. Ennenkuin olet äiti, et välttämättä usko, kuinka rankkaa se lapsiarki on. (Eri asia kun lapset ovat omatoimisia) Jos haluat ystäviä ja ennen kaikkea Olla hyv m Ystävä, tarjoa apua. Auta ruoanlaitossa tai tule vain seuraksi hengailemaan, rohkaise, kehu. Muistuta äitiä siitä, kuinka hän on muutakin kuin äiti ja järjestä jotain kivaa vaikka sitten sinne kotiin. Oikea ystävä ymmärtää ja kommunikoi, keskustelee ja kuuntelee. Kerro mitä toivot ystävyydeltänne. Harva näin tekee.

Miksei se isä ota omaa osaansa siivoamisesta, lastenhoidosta, valvomisista, ruoanlaitosta?!?! Synnytys ja imetys on toki 100% naisen kontolla, mut ei kai hellassa ja imurissa ja nukuttamisissa mitään sukupuolitsekkausta tehdä?! Vai..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä minäkin olen miettinyt, että miksi se koulutus ylipäätään on hankittu, kun loppuelämä onkin yhtä "gugguuta" ja "piipaapuuta" vaan. Kai siinä on kyse ajatuksesta, että lapsi on elämän tarkoitus. Lapsuus kestää sinne yliopiston loppuun ja vanhemmat seuraa polleana, sen jälkeen kiertokulku alkaa alusta ja "lapsi" alkaa elää oman lapsensa kautta. Omat tavoitteet ja unelmat jää pois. Niin paljon haaskattua potentiaalia ja resursseja.

Huom ei koske kaikkia äitejä.

Loppuelämä? Suomessa eliniän odote on naisilla jotain 80 vuoden tuntumassa. Aika harvan vauva-aika kestää vuosikymmeniä.

Sitten on aika uudelle kierrokselle kera lastenlasten <3 Ja elämä jälkikasvun ympärillä pyörii tavalla tai toisella. Jos ihmeen kaupalla pääsee oman koulutuksen duuniin enää kiinni, sitäkin tehdään vain perheen takia. Leijonamutsina puolustetaan omia oikeuksia ja mukavuuksia, muulla ei niin väliä. Enää ei pelasteta maailmaa.

Ja jaellaan Facebookissa näitä "Vain pojan äiti voi tietää tunteen, kun olohuoneen seinästä löytyy mutapaakku <3 <3 <3" Tai "Ei ole sellaista rakkautta kuin isoäidin rakkaus lapsenlastaan kohtaan. Tykkää ja Jaa omalle seinällesi, jos lapsenlapsesi on maailman ihanin auringonpaiste <3 <3 <3"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä minäkin olen miettinyt, että miksi se koulutus ylipäätään on hankittu, kun loppuelämä onkin yhtä "gugguuta" ja "piipaapuuta" vaan. Kai siinä on kyse ajatuksesta, että lapsi on elämän tarkoitus. Lapsuus kestää sinne yliopiston loppuun ja vanhemmat seuraa polleana, sen jälkeen kiertokulku alkaa alusta ja "lapsi" alkaa elää oman lapsensa kautta. Omat tavoitteet ja unelmat jää pois. Niin paljon haaskattua potentiaalia ja resursseja.

Huom ei koske kaikkia äitejä.

Loppuelämä? Suomessa eliniän odote on naisilla jotain 80 vuoden tuntumassa. Aika harvan vauva-aika kestää vuosikymmeniä.

Sitten on aika uudelle kierrokselle kera lastenlasten <3 Ja elämä jälkikasvun ympärillä pyörii tavalla tai toisella. Jos ihmeen kaupalla pääsee oman koulutuksen duuniin enää kiinni, sitäkin tehdään vain perheen takia. Leijonamutsina puolustetaan omia oikeuksia ja mukavuuksia, muulla ei niin väliä. Enää ei pelasteta maailmaa.

Sitähän ihmisen elämä on, että se pyörii läheisten ympärillä, olivat nämä läheiset sitten lapsia, sukulaisia, kavereita tai omat vanhemmat. Kaikilla meillä on läheisiä ja heidän kanssaan täällä eletään. On ihmisillä muitakin kiinnostuksen kohteita, mutta läheiset ovat kuitenkin yleensä ne kaikista tärkeimmät.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että moni äiti toivoisi "ystävien" auttavan arjessa enemmän. Äidit tekevät aivan uskomattoman työn, kasvattamalla lapsen sisällään, synnyttävät ne, valvovat ensimmäisen vuoden muutamilla unilla selviten, tekevät ruoat alusta loppuun, siivoavat koko ajan, sitten pitäisi vielä pitää itsestä ja parisuhteesta huolta. Ennenkuin olet äiti, et välttämättä usko, kuinka rankkaa se lapsiarki on. (Eri asia kun lapset ovat omatoimisia) Jos haluat ystäviä ja ennen kaikkea Olla hyv m Ystävä, tarjoa apua. Auta ruoanlaitossa tai tule vain seuraksi hengailemaan, rohkaise, kehu. Muistuta äitiä siitä, kuinka hän on muutakin kuin äiti ja järjestä jotain kivaa vaikka sitten sinne kotiin. Oikea ystävä ymmärtää ja kommunikoi, keskustelee ja kuuntelee. Kerro mitä toivot ystävyydeltänne. Harva näin tekee.

Silloin kun olin lapsi, lapsiperheys oli normaalia elämää.

Nykyään äitiydestä puhutaan kuin se olisi vamma tai nobelin arvoinen suoritus.

Miksi juuri äitejä pitäisi erikseen kehua ja auttaa?

Tää yhteiskunta ei tarjoa ilmaisia palveluita niin kattavasti millekään muulle joukolle kuin lapsiperheille.

Oikeasti heikoilla ja apua vailla ovat esim. dementikkojen lähiomaiset. Ei ole avuntarjouksia kuulunut, ei ole kukaan kehunut eikä ylistänyt. Puhelin saattaa soida koska vain ja mitä vain on voinut taas tapahtua. Ja on mentävä hoitamaan ja selvittämään. Surua ei ehdi edes miettiä. Tutut ja entiset ystävät, myös sen dementikon, haihtuvat.

Niin että jos ihminen ei suoriudu terveiden omien lastensa kasvattamisesta ilman massiivisia tukijoukkoja, niin jo on kumma.

Tuleeko mieleen, että niillä ystävilläkin joita odotat kehumaan, kannustamaan ja auttamaan, jotta sinä suoriudut normaalielämästä, on ties mitä taakkoja kannettavanaan?

Uskon, että moni äiti toivoisi "ystävien" auttavan arjessa enemmän. Äidit tekevät aivan uskomattoman työn, kasvattamalla lapsen sisällään, synnyttävät ne, valvovat ensimmäisen vuoden muutamilla unilla selviten, tekevät ruoat alusta loppuun, siivoavat koko ajan, sitten pitäisi vielä pitää itsestä ja parisuhteesta huolta. Ennenkuin olet äiti, et välttämättä usko, kuinka rankkaa se lapsiarki on. (Eri asia kun lapset ovat omatoimisia) Jos haluat ystäviä ja ennen kaikkea Olla hyvä Ystävä, tarjoa apua. Auta ruoanlaitossa tai tule vain seuraksi hengailemaan, rohkaise, kehu. Muistuta äitiä siitä, kuinka hän on muutakin kuin äiti ja järjestä jotain kivaa vaikka sitten sinne kotiin. Oikea ystävä ymmärtää ja kommunikoi, keskustelee ja kuuntelee. Kerro mitä toivot ystävyydeltänne. Harva näin tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa ihmisten elää, hyvänen aika! Mikä ihme kukaan on määräämään sitä, miten jonkun toisen pitää elää koko elämänsä, ja millainen luonne tällä on oltava koko elämän ajan? Jos joku on ollut 30 vuotta tietynlainen ja käyttäytynyt tietynlaisesti, niin kyllä hänellä siltikin on oikeus ihan elää sitä lapsielämääkin välillä.

Se on hirvittävää haaskausta! Kaikki, mitä on siihen mennessä saavuttanut, heitetään hukkaan. Tuloksena on ällöttävä kotiäiti.

Äitiys aiheuttaa naisille enemmän vaatimuksia kuin miehille. Isät saavat jatkaa uran luomista ja muuta elämää kuten ennen isiksi tulemistaan. Heitä pidetään vain hyvinä perheenisinä jos he tekevät paljon töitä. Naisen taas kuuluu uhrata enemmän äitiyden alttarille. Jos äiti ei jousta lasten tarpeiden vuoksi, hän on huono äiti. Myös biologia tekee tehtävänsä. Lasten hyvinvointi menee äidin uran ja oman elämän edelle automaattisesti myös naisen omassa mielessä. Ei ihme, että lapsia ei synny tähän maahan. Naiset tietävät, että juuri heidän oletetaan uhraavan oman elämänsä lasten vuoksi. Hinta naisen elämässä on aika kova äidiksi ryhtymisestä.

Tämäkin ajattelumalli on tullut vasta 2000-luvulla. Oma äitini oli uraäiti eikä koskaan saanut kuulla olevansa jotenkin huono. Isäni teki myös paljon töitä, mutta siitä huolimatta huolehti minusta ja kuskasi sairaalassa kun olin vakavasti sairas. Hyvin monessa perheessä tilanne oli tämä 90-luvulla, nykyään naiset jäävät yhä useammin kotiin, heitä syyllistetään ja miehet harrastelevat ja luistavat vastuusta ja niitä niin kehutaan. 

Äitiys on väärin naista kohtaan. Se vie häneltä elämän. Eikä siitä tiedä etukäteen mitään. Jos naiset tietäisivät, millaista äitiys on, he eivät koskaan hankkisi lapsia.

Sääli on se tunne, mitä tunnetaan äitejä kohtaan. Olivat he sitten minkä ikäisiä tahansa.

Vain uraäitejä voi arvostaa. Kotiäidit eivät ole mitään, pohjasakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen lause loppuu tai alkaa "erityisesti jos on lapsia".

Eikä ole nuori, vaan 35-vuotias äiti. Korkeakoulutettu, ennen älykäs, pitkän työuran tehnyt.

En nyt oikein osaa sanoa, onko tuo pitkä ura. Alle 15 vuotta kuitenkin vaikituista työtä. Nuorihan sinä vielä olet. =)

Kyllä siinä älyä häviää jos esim. 6-vuotta lässyttää pikkulapsille ja käy niillä kaveriristeilyillä kerran pari vuodessa kertomassa lässyttelyn tapahtumat muille. Töissä kaikki on ehtinyt muuttumaan kuudessa vuodessa ja muut on saaneet 4-6 palkankorotusta hyvien ansioiden vuoksi. Turha siinä ihmetellä että euro onkin 80c. Muut on menneet eteenpäin ja sinä olet lässyttänyt vauva kieltä ja vaihtanut pas...ka vaippoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antakaa ihmisten elää, hyvänen aika! Mikä ihme kukaan on määräämään sitä, miten jonkun toisen pitää elää koko elämänsä, ja millainen luonne tällä on oltava koko elämän ajan? Jos joku on ollut 30 vuotta tietynlainen ja käyttäytynyt tietynlaisesti, niin kyllä hänellä siltikin on oikeus ihan elää sitä lapsielämääkin välillä.

Se on hirvittävää haaskausta! Kaikki, mitä on siihen mennessä saavuttanut, heitetään hukkaan. Tuloksena on ällöttävä kotiäiti.

Äitiys aiheuttaa naisille enemmän vaatimuksia kuin miehille. Isät saavat jatkaa uran luomista ja muuta elämää kuten ennen isiksi tulemistaan. Heitä pidetään vain hyvinä perheenisinä jos he tekevät paljon töitä. Naisen taas kuuluu uhrata enemmän äitiyden alttarille. Jos äiti ei jousta lasten tarpeiden vuoksi, hän on huono äiti. Myös biologia tekee tehtävänsä. Lasten hyvinvointi menee äidin uran ja oman elämän edelle automaattisesti myös naisen omassa mielessä. Ei ihme, että lapsia ei synny tähän maahan. Naiset tietävät, että juuri heidän oletetaan uhraavan oman elämänsä lasten vuoksi. Hinta naisen elämässä on aika kova äidiksi ryhtymisestä.

...ja sitten kun uhraat, niin olet laiska p*ska, joka ei viitsi tehdä töitä.

Minä siis opiskelija, joka pidän lapsen kotona kolmivuotiaaksi. Valmistuminen enää vikasta harkasta kiinni, venytin opintoja kun siihen oli mahdollisuus. Keikkatyötä myös teen vähän väliä.

Ja voi sitä vihjailujen määrää, miten vain loisin kotona 😊😊😊😊😊😊😊

Olen lapsen kotihoidon ohella mm. suorittanut toisen harkan, opinnäytetyön ja kursseja ties monenko opintopisteen verran tentteineen päivineen. Ja samalla niitä keikkatöitä.

Mutta ei, laiska olen kuin mikä, koska venytin opintoja jotta lapsi saa olla kotona.

Mitä paremmat edut yhteiskunta antaa kotiinjääville sitä enemmän ne kotiinjääneet taantuvat ja jäävät jälkeen muista. Eli kyllä siinä ainakin keskimäärin tyhmenee, jos itse pysyy ennallaan ja muut viisastuvat.