Lue keskustelun säännöt.
Omituisin asia, minkä halusit lapsena (tai mitä joku tuntemasi lapsi on halunnut yms.)
Lapsethan saavat aina outoja päähänpistoja, muistatko omasta lapsuudestasi että halusit jotain outoa? Tai mitä oma lapsesi tai joku tuntemasi lapsi on halunnut?
Itse halusin joskus ala-asteikäisenä kopiokoneen. Joskus harvoin koulussa sitä pääsi käyttämään ja kirjastossakin sellainen oli. Minusta se oli aivan mahtava laite ja olisin halunnut sellaisen itsellenikin. Tätä kesti vuosia ja haaveilin, että aikuisena sitten ostan itselleni kopiokoneen. Kaikista parasta on, että tajusin itsekin etten sillä mitään tee, koska todella harvoin tuli kopioitua mitään. Mutta sellaisen olisin halunnut. :D
Kertokaa lisää!
Kommentit (1192)
Vierailija kirjoitti:
Halusin pitkät mustat hiukset, samanlaiset kuin Pocahontasilla Disneyn elokuvassa. En saanut, mutta usein muistan laittaneeni päähän mustat sukkahousut joiden kanssa sitten viiletin pitkin metsiä ja kuvittelin olevani pitkähiuksinen. Onneksi en metsää julkisemmalle paikalle sukkahousujeni kanssa ehtinyt.
Olivatko ne sinun vai äitisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Halusin silmälasit koska ajattelin, että niitä saa käyttää vain todella viisaat ihmiset .D Opettajalla oli, samoin yhdellä kokeista huippunumeroita kiskovalla luokkakaverilla joten siitä varmaan tämä käsitys.. Lukiossa sain sitten lasit eikä se kivaa ollutkaan.
Jossain vaiheessa halusin myös muiden ihmisten katoavan, kuvittelin miten nukkuisin kaupassa ja söisin karkkia aamupalaksi. Kukaan ei käskisi kouluun eikä pesemään hampaita tai suihkuun. KIvaa! En tajunnut, että hyvin äkkiä olisi tullut äitiä ikävä siellä pimeässä kylmässä kaupassa mätänevien ruoktarvikkeiden keskellä...
Mäkin halusin, ja 3 luokalla huijasin terveydenhoitajalla ja optikolla (nyt kun ajattelee en tajua miten se meni läpi, silloin taisi olla sielläkin vaan jotain tauluja) ja sain pullonpohjalasit, eihän niitä sitten voinut edes käyttää kun oli ihan liian voimakkaat :/ oikeat lukulasit otin sitten käyttöön jossain 35v - kokoaikaiset yli 40v.
Vierailija kirjoitti:
Halusin lapsena vompatin :D
Vompatti on kyllä niin mahtava otus ettei kukaan voi syyttää sinua sellaisen haluamisesta! :D
Aika moni on maininnut tuon sairauksien, vammojen, kipsien haaveilun. Mullakin sitä oli, etenkin esiteininä haaveilin kauheasti jostain Pottermaisesta kohtalosta, että olisin ollut hyljeksitty lapsi, josta olisi tottakai kuoriutunut kauheilla piinallisilla kokemuksilla erityislaatuinen ihminen :D
Ja olin ihan hyvin huomioitu lapsi, erityistarpeinen jo valmiiksikin (keliakia, kuulovamma jne), mutta aina koin itseni ns. ihan tavalliseksi ja terveeksi pikkuvioistani huolimatta, . Että ei sellanen ainakaan suoraan nyt selitä sitä "kaipuuta" siihen ns. kärsimykseen. Nyt pohdin, että oisiko se ollut enemmänkin sellaista erityisen vahvojen ystävyyssuhteiden kaipuuta... Potterillahan oli Hermione ja Ron aina seisomassa takanaan kun sitä piinattiin :D
Halusin viisivuotiaana synttärilahjaksi litran kannullisen vaniljakastiketta. Äiti toteutti toiveeni. Alakouluikäisenä halusin pisamat, joita piirtelin naamaani. Olisin myös halunnut etuhampaideni väliin raon ja pikimustat, piikkisuorat hiukset kuten intiaaneilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusin joskus 8vuotiaana kovasti asua saaressa. Myöhemmin tajusin, ettei se niin helposti onnistukkaan.
Ihan tietämättäni aloin noin. 20vuotiaana seurustella miehen kanssa, joka asuu seeressa ja täälä nyt sitte ollaan saarelaisena.
Vierailija kirjoitti:
Nyt pohdin, että oisiko se ollut enemmänkin sellaista erityisen vahvojen ystävyyssuhteiden kaipuuta... Potterillahan oli Hermione ja Ron aina seisomassa takanaan kun sitä piinattiin :D
Koitin lapsena kovasti perustaa Viisikko-henkisen mysteereitä ja rikoksia tutkivan ryhmän, olisin tietysti ollut perustajana ryhmän johtaja jolla oli eniten sananvaltaa. Olin todella hämmentynyt ja loukattu kun kavereillani oli omiakin menoja eivätkä he tulleet meille suoraan koulun jälkeen pitämään kokousta siitä mitä kylän mysteereitä olisi sinä päivänä ratkottu, mehän oltiin sovittu että ollaan jengi. Lastenkirjat eivät antaneet kovin luonnollista kuvaa lasten keskinäisistä hierarkioista ja kipuilin pitkään sitä miten saan enemmän auktoriteettia muihin, halusinhan olla nimenomaan se mysteerijengin pomo jota muut tottelevat kyseenalaistamatta :) Tai ainakin sillä tottelemattomuudella olisi ollut merkitystä juonen kannalta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus haaveilin lokista. Oltiin purjehtimassa joka kesäiseen tapaan, ja muistan yhden kesän kun usein laiturilla leikin lasten leikkihaavilla ja yritin saada sillä kiinni lairurilla lepääviä lokkeja. Ainahan ne ehti karkuun... :D mulla oli hieno ajatus että saan jonkun lokin kiinni, kesytän sen ja se olisi kai ollut hiukan kuin papukaija sitten siellä veneillessä.
Toivoin lapsena että minulla olisi masennus ja siten olisin laihtunut, olin surullinen pullero ja kaikki muut perheen jäsenet olivat laihoja. Ajatus lähti siitä kun luin heppatyttö sarjakuvia ja siinä oli tyttö joka menetti hevosensa ja masentui niin paljon että menetti elämän halunsa, istui jopa pyörätuolissa ja muut hahmot surkuttelivat kuinka tyttö oli niin laihtunutkin. Myöhemmin elämässäni tosiaan masennuinkin koulukiusattuna olon takia mutta laihtumisen sijaan lihoinkin 20kiloa. Kun valmistuin lukiosta muutama vuosi siitä rupesin tervehtymään ja nykyään olen laihtunut tuon 20kiloa ja onnellisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin halunnut jonkin sairauden :D Olisi ollut hienoa ottaa lääkkeitä (mummolla oli hieno punainen dosetti) ja taisin olla aika huomionkipeä lapsi, joten mukavasti olisi tullut huomiota.
Halusin semmosen auton ku Iines Ankalla oli Aku Ankassa, vitsi ku oli makee auto
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olisin myös halunnut käteen kipsin, kepit tai sitten vaihtoehtoisesti vaikkapa pyörtyä koulussa. Maitoallergisia kadehdin silloin, kun saivat mehujään ja me muut vain tylsät Eskimo-puikot. Olen sittemmin aikuistuttuani luullut että olin jotenkin epäterveellä tavalla huomionkipeä tällaisista haaveillessani, mutta onneksi se olikin näköjään ihan normaalia! :D
Sitten todella outo haluamisen kohde, jollaiseen en muista aiemmin ketjussa törmänneeni:
Mua lapsena (ehkä 7-8-vuotiaana) viehätti kovasti koirien ja kissojen kuivamuonat. Ei siis syötäväksi, vaan visuaalisessa mielessä! Erityisen kiehtovana pidin sellaista kissanruokaa, jossa nappulat oli aivan pikkuisia, jotenkin erikoisemman muotoisia ja värikkäitä. Meillä ei ollut kotona lemmikkejä, eikä siten kuivamuonaakaan, joten varastin juuri yllä kuvailtua unelmien kissanruokaa pienen määrän luokkakaverini kotoa! Heidän kissansa oli jo aikoja sitten kuollut ja kuivamuonaa oli silti jäljellä vaikka kuinka, joten ajattelin ettei se vahingoita ketään jos otan sitä vähän itsellenikin. Valitettavasti jäin joitakin päiviä myöhemmin kiinni teostani, kun muistaakseni isäni löysi minut ihailemasta aarrettani/leikkimästä niillä nappuloilla ja menin typeryyksissäni tunnustamaan varastaneeni ne. Sain kuulla kunniani ja mikä nolointa, vanhempani ilmoittivat asiasta myös "rikoksen uhreille" eli luokallani olleen pojan vanhemmille! :D
Haaveilin että olisin orpo, enkä näköjään tämän ketjun perusteella ollut ollenkaan yksin haaveeni kanssa. Orpona minulla olisi ollut kyllä kaksoissisar värisemässä kylmän peiton alla että ihan yksin en haaveessani ollut. Lisäksi joku aina haaveissa pelasti minut lopuksi. Onneksi haaveeni ei toteutunut vaan edelleen saan 40-vuotiaana pitää vanhempani jotka ovat ihania isovanhempia lapsilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Halusin silmälasit koska ajattelin, että niitä saa käyttää vain todella viisaat ihmiset .D Opettajalla oli, samoin yhdellä kokeista huippunumeroita kiskovalla luokkakaverilla joten siitä varmaan tämä käsitys.. Lukiossa sain sitten lasit eikä se kivaa ollutkaan.
Jossain vaiheessa halusin myös muiden ihmisten katoavan, kuvittelin miten nukkuisin kaupassa ja söisin karkkia aamupalaksi. Kukaan ei käskisi kouluun eikä pesemään hampaita tai suihkuun. KIvaa! En tajunnut, että hyvin äkkiä olisi tullut äitiä ikävä siellä pimeässä kylmässä kaupassa mätänevien ruoktarvikkeiden keskellä...
Eihän lapsi tajua ettei yhteiskunta pyöri ilman ihmisiä (aikuisia). Ja että äidin spagettia tosiaan tulisi ikävä kun olisi aikansa syönyt aamupalaksi irtiksiä ja päivälliseksi sipsejä.
Tää on hauska! Ihana luova lapsi olit
Jääkiekkopeli. En saanut, koska olen tyttö ja se oli vanhempien mielestä poikien peli.
Itse halusin silmälasit, nyt kyllä ketuttaa kun sellaiset on.
Siskon poika halusi 3vuotiaana, kun kysyi joululahjatoiveita, "valaan, joka ei ole suora." Olin paska täti ja ostin suoran hain, koska en löytänyt valaita, saati ei-suoria sellaisia.
Siitä alkaen, kun opin kunnolla lukemaan 7-vuotiaana, hurahdin aivan täysin historiallisiin romaaneihin ja kaikkeen entisaikaan liittyvään, ehkä eniten 1800-lukuun vaikka muistan myös mm.keskiaika- ja 1700- lukufanituskaudet. Olisin aivan tosissani halunnut elää jossain menneisyydessä ja minulla oli suuria vaikeuksia sopeutua 80-90 - luvun todellisuuteen. Olisin mm.halunnut asua kartanossa tai Helsingin keskustan vanhassa kivitalossa ja unelmoin vanhan tyylistä vaatteista ja kalusteista. Kuten arvata saattaa, olin hiukan outo ja epäsuosittu lapsi... Tätä intensiivistä kaipausta kesti teini-ikään asti, jolloin pakotin itseni normimuottiin saadakseni kavereita. Aikuisena olen suunnilleen orientoitunut ympäröivään todellisuuteen, vaikka ihailen edelleen antiikkia/vintagea.
Ainoa osa mikä lapsuuden haaveiluista toteutui, oli että päädyin aivan oikeasti naimisiin aatelisen miehen kanssa! Tutustuin puolisooni kylläkin ihan proosallisesti yliopistossa eikä meillä todellakaan ole kartanoa tai muutenkaan 1800-luvun ylimysten elämäntyyliä :D
Jos pienenä (3-5-vuotiaana tms) näin kermavaahtotäytekakun, siis sellaisen kokonaisen vielä aloittamattoman, lähtöoletukseni oli jostain syystä aina, että sen sisus oli kokonaan kermavaahtoa, ja petyin aina kun sieltä sitten leikatessa paljastui sitä sokerikakkupohjaa. No myöhemmin en enää yllättynyt tästä mutta pitkään haaveilin että jos joskus saisi sellaisen täyskermavaahtoisen kakun.
Sanos muuta. Lapsena olisin sairastunut vaikka mihin saadakseni edes vähän huomiota vanhemmiltani... Kun taas lopulta oikeasti mursin erään raajan 30-vuotiaana niin kehveli, sepäs olikin hankala tapaus.