Omituisin asia, minkä halusit lapsena (tai mitä joku tuntemasi lapsi on halunnut yms.)

Halusin olla erilainen en tavallinen. Minulla kun oli ihan tavalliset vanhemmat, ulkonäkö siniset silmät vaaleat hiukset ja nimikin ihan tavallinen.

Unelmoin oliivi ihosta, ruskeista silmistä, mustasta kiharasta tukasta ja eksoottisesta nimestä. Sittemmin asuin ulkomailla vuosikymmeniä ja olin ihan tyytyväinen ulkonäkööni ja nimeeni. Monessa maassa kun tavallinen ulkonäköni olikin eksoottinen ja erilainen.

Pienenä pyöräilin usein lentokentälle katselemaan matkustajia. Kerran näin ikäiseni tytön, joka meni lentokoneeseen yksin. Hänellä oli tyköistuva takki, jossa oli samettikaulus. Minusta se oli todella hienoa ja pitkään unelmoin olevani se tyttö.

Halusin näyttää Lumikilta tai Milla Magialta, tämä toive toteutui vasta kun 15vuotiaana värjäsin hiukset mustiksi.

Halusin herätä ja huomata muiden ihmisten kadonneen, kuvittelin miten pyöräilisin kauppaan ottamaan vaan sieltä karkkia maksamatta ja sitten menisin kirjastoon makoilemaan lattialle ja syömään karkkia. Ehkä osasyy fantasiaani oli juuri tuo, ettei  kirjastossa saaanut syödä/juoda.

Halusin heinänuhan, koska se kuulost söpöltä. Lopulta minulla sellainen puhkesikin, eikä siinä kyllä ole mitään söpöä.

Joskus pienenä halusin olla poika. Olen 35v nainen, enää ei ole semmoisia ajatuksia :-D

Permanentin. Tuntui ala-asteella että kaikilla muilla tytöillä on ja oma äiti ei suostunut.

Kävimme Lapissa kun olin jotain 10v. Siitä innostuneena haaveilin että otan aikuisena norjalaisen miehen ja muutan vuonon rannalle asumaan. Isä osti mulle Norjan kielen sanakirjankin kun niin asiasta hehkutin. Montaa sanaa en jaksanut opetella. Naimisiin menin ihan suomalaisen miehen kanssa ;)

Ruoka

Mä halusin pienenä viulun, vanhempien vastaus oli, et se on liian kallis, niin toivoin kovasti, että joku tekis mulle viulun saamatta jäi.

Halusin lemmikkieläimiksi varmasti kaikkia mahdollisia ja mahdottomia eläimiä hyttysestä sinivalaaseen ja kärpäsestä norsuun. Taisin jopa haaveilla, että minulla olisi pariskunta jokaista mahdollista eläinlajia mitä vain on olemassa. Kuvittelin, että sitten aikuisena elän isossa talossa joka on minun lisäkseni täynnä eläimiä. Täytän pian 40 ja toiveeni ei ole ainakaan vielä toteutunut.

Jossain vaiheessa unelmoin vielä siitä, että siellä samassa talossa asuisi kanssani puolisoni ja iso määrä lapsia. Ei ole toteutunut.

Toivoin myös olrvani julkkis, samaan aikaan ainakin kirjailija, näyttelijä ja laulaja. Eipä ole minusta niitäkään tullut.

Fanitin Flipper-sarjaa (sitä näytteltyä, en piirrettyä) ja siinä oli lepakko tutkimuseläimenä häkissä. Halusin valtavasti lepakkoa lemmikiksi ja käytiin kerran äidin kanssa hirveä tappelu kun kesällä mökin seinässä nukkui joku lepakko ja olisin halunnut ottaa sen lemmikiksi. Mikä rabies..

Pikkuveljeni olisi halunnut gorillan. Siis lemmikiksi, sen jälkeen kun 5-vuotiaana näki Teneriffalla Loro parque-eläintarhassa gorilloja. Itki sydäntäsärkevän murheellisesti, kun vanhemmat sanoivat että gorillaa ei kyllä voi saada.

Minä olisin alakouluikäisenä ihan tosissani halunnut olla kyytioppilas. Kun koulu meni homeremonttiin ja jouduttiin kaikki luokat pariksi vuodeksi sieltä evakkoon eri paikkoihin, niin olin kauhean kateellinen kavereille jotka "pääsivät" pieneen kyläkouluun 10 km päähän. Siis siksi, koska he saivat kulkea sinne minibussilla. Minusta tämä oli ihan uskomattoman epäreilua, kun itse jouduin kävelemään parin kilsan matkan kouluun. :( Minusta olisi ollut jotenkin paljon hienompaa ja jännempää saada mennä kouluun autokyydillä, mutta meidän luokka laitettiin tylsästi vaan lähelle keskustaa yhteen yritystaloon.

Halusin, että äiti olisi selittänyt minulle mitä se on, kun ihminen ajattelee. Että kuinka se tarkemmin ottaen tapahtuu? Onko se sähköä vai onko se kemiaa? Ja miten ne ajatukset tarkemmin ottaen syntyvät? Ja miten asiat säilyy muistissa? Että mitä aivoissa silloin tapahtuu, kun ajatellaan?

Mutta äiti ei suostunut paljastamaan sitä minulle. Nyt aikuisena olen oppinut luopumaan katkeruudestani tämän asian salaamisesta.

Minäkin halusin itselleni kipsin, kyynäräsauvat, silmälasit, hammasraudat (aivan suorat rivistöt), mutta se mikä nykymaailmassa vähän huolettaa on, että 2000-luvun taitteessa halusin olla poika.

5-vuotiaasta melkein kahdeksan vuotiaaksi halusin olla poika. Tungin hiukseni lippisten ja pipojen alle piiloon ja vaikka äiti yritti aina jotain tyttömäistä saada päälleni vastusteli ja halusin veljieni vanhat vaatteet päälle. Uskoin minun kuuluvan olevan poika ja lähes poikkeuksetta kaverini olivat poikia. Olin ja olen yhä poikamainen tyttö, mutta nukuään rakastan naisellisia vaatteita ja aloin rakastaa naiseuttakin jo kolmasluokkalaisena.

Vanhempani olivat hukassa, kun yrittivät miettiä miten asiaa kohdata, kunnes viimein tarpeeksi vanhana itkuun purskahtaneena huusin, ettei mun kaverit leikki tytön kanssa. Tämän purkauksen kautta he osasivat kannustaa minua ja sain silti pukea mitä halusin.

Tähän poikakauteeni liittyy paljon tarinoita, mutta pointtini on, että jos olisin syntynyt 2020 luvulla eri perheeseen, olisin aikuistunut liian suurella todennäköisyydellä hämmentyneenä transmiehenä.

Pienenä minäkin halusin ihan hirveästi olla poika, koska mielestäni pojilla oli enemmän vapauksia tehdä hauskoja juttuja ja mm. populaarikulttuurin poikahahmot olivat paljon tyttöjä mielenkiintoisempia.

Pukeuduin isoveljeni vanhoihin vaatteisiin ja käytin hänen lippiksiään, vaikka vanhempani yrittivät estellä. Vinguin myös "poikatukkaa" ja sain sitten lopulta polkkatukan, se oli lyhyin mitta johon äiti suostui. Tuo vimma hävisi minulta ehkä 10-vuotiaana ja nykyisin 28-vuotiaana olen ylpeä naiseudestani 😃

Lapseni halusi joululahjaksi kastemadon :D

Olisin ainakin joskus halunnut leikkiä mieluummin tyttöjen kuin toisten poikien kanssa. Ainoa ongelma oli, että tytöt eivät halunneet leikkiä pojan kanssa. Eivät ainakaan minun kanssani.

Ihailin lapsena Frida Kahloa ja olisin halunnut itsellenikin yhteenkasvaneet kulmakarvat.

Lisäksi toivoin kovasti hammasrautoja, niitä sellaisia kiskomallisia. 10-vuotiaana aloitin oikomishoidon ja sainkin sellaiset - voi sitä onnea. Ainoa haittapuoli oli, että rautojen kiristäminen sattui tosi paljon, ja limakalvoni olivat jatkuvasti verillä, koska raudat hankasivat. 

Vierailija kirjoitti:

Jääkiekkopeli. En saanut, koska olen tyttö ja se oli vanhempien mielestä poikien peli.

Minäkään en ainut sellaista muovista parkkitaloa, koska se on kuulemma poikien lelu. Kyllä harmitti!

Leluja sain muutenkin todella harvakseltaan, juostiin sitten mettässä tai leikittiin vakoilijaa.

Halusin vankilaan, koska koin elämän niin rankkana. Oikeasti suunnittelin tulevaisuuteni sinne, joku herättäisi aamulla ja syytöksiin tasaisin väliajoin ja nukuttaisiin. Kuulosti ihan ideaalielämältä.

Edelleen ajattelen, että tekis välillä hyvää vaikka viikko, rikosta en kuitenkaan halua tehdä.

Naimisiin Toni Niemisen kanssa.

Toivoin saavani kunnon vatsataudin ettei tarvisi mennä kouluun. Toiveeni toteutui ja sain noron. Kun sitten 14 vuotiaana ripuloin paineella sänkyyni, alkoi itsestäkin toiveeni tuntua älyttömältä.