Terapia on turhaa

Mielesi on blokannut mahdollisuuden paranemisesta. Se ei ole helppoa eikä tuskatonta  ja ihmisen mieli yrittää luontaisesti vältellä tuskaa. 

Jos terapian kokee turhaksi, voi sen lopettaa. Ei mikään hoitotaho voi luvata onnellista elämää tai ratkaisuja vaikeuksiin. Joskus terapia on haitallistakin ja hidastaa toipumista ja terapian pitää päättyä jossain vaiheessa. Kyse on kuitenkin asiakas-ammattilainen-suhteesta, jossa pyritään saamaan asiakas itse ajattelemaan asioita ja löytämään keinoja pärjätä aiempaa paremmin. Tämäkin vaatii tiettyä kemiaa ihmisten välillä. Kukaan terapeutti ei voi auttaa jokaista asiakasta.

Joskus asiakas jää roikkumaan terapeuttiin ja muut ihmissuhteet jäävät lähes kokonaan pois. Kuitenkin toimiminen normaalielämässä tavallisten ihmisten keskellä on sitä parasta terapiaa, sillä siihen kuuluu vastavuoroisuus toisin kuin ammattilaisen kanssa.Normaalielämässä jokainen yleensä on välillä auttajana tai autettuna ja nousee pois itsekeskeisyydestään.

Monesti juurikin tuo omaan itseensä jumittuminen ja surkuttelu estää toipumisen ja toisaalta karkottaa läheiset, sillä kukaan ei loputtomiin jaksa vatvoa samoja asioita.

eajkjalfj kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...ja hän jankuttaa, kuinka olisi tärkeää päästä sitten kognitiiviseen terapiaan. 

Olen valinnut elämänfilosofiakseni "elämä on". Elämä on pohjimmiltaan vaikeaa ja kärsimystä, ja kärsimys voi iskeä vaikka kuinka olisi asiat hyvin. Olen masentunut ja piste. Sitä ei ehkä voi muuttaa vaikka kuinka lässyttäisi enkä halua millään pillereillä saavuttaa toisenlaista olotilaa (ja sivussa negatiivisia puolia niistä). Olen kokemuksieni summa, ja niillä kokemuksilla mitä olen kokenut, niin ne ovat paljon muokanneet minua .

Jos haluat olla oikeassa tässä niin kukaan ei voi sinua auttaa. Terapian tarkoituksena on se, että sinun ajatuksesi elämästä ja itsestäsi muuttuvat. Jos et halua muuttua, niin kukaan terapeutti ei voi sinua auttaa.

Ja kyllä, kognitiivinen terapia on yksi parhaimpia uskomusten muuttajia.

Siinä kihtaa kun muutellaan uskomuksia, ollaan vielä aika pinnalla. Kongnitiivinen terapia sopii vain hyvin rajalliselle määrälle ihmisiä. Jos oikeasti on vaikka traumaattisia kokemuksia, joku kongnitiivinen uskomusten muuttelu voi vain lisätä ahdinkoa. Minun käsityksen mukaan terapiassa syvemmin pyritään tulemaan tietoiseksi omista mekanismeista, tarpeista yms. Ja opetellaan paremmin huolehtimaan hyvinvoinnista. Ei itseään tai uskomuksiaan tarvitse muuttaa. Kuullostaa suoraan sanottuna paskalta toi sun juttus. Puuhastelulta, sen sijaan et oikeasti kunnioitettais ihmistä ja hänen tarpeitaan

eajkjalfj kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...ja hän jankuttaa, kuinka olisi tärkeää päästä sitten kognitiiviseen terapiaan. 

Olen valinnut elämänfilosofiakseni "elämä on". Elämä on pohjimmiltaan vaikeaa ja kärsimystä, ja kärsimys voi iskeä vaikka kuinka olisi asiat hyvin. Olen masentunut ja piste. Sitä ei ehkä voi muuttaa vaikka kuinka lässyttäisi enkä halua millään pillereillä saavuttaa toisenlaista olotilaa (ja sivussa negatiivisia puolia niistä). Olen kokemuksieni summa, ja niillä kokemuksilla mitä olen kokenut, niin ne ovat paljon muokanneet minua .

Jos haluat olla oikeassa tässä niin kukaan ei voi sinua auttaa. Terapian tarkoituksena on se, että sinun ajatuksesi elämästä ja itsestäsi muuttuvat. Jos et halua muuttua, niin kukaan terapeutti ei voi sinua auttaa.

Ja kyllä, kognitiivinen terapia on yksi parhaimpia uskomusten muuttajia.

Siinä kihtaa kun muutellaan uskomuksia, ollaan vielä aika pinnalla. Kongnitiivinen terapia sopii vain hyvin rajalliselle määrälle ihmisiä. Jos oikeasti on vaikka traumaattisia kokemuksia, joku kongnitiivinen uskomusten muuttelu voi vain lisätä ahdinkoa. Minun käsityksen mukaan terapiassa syvemmin pyritään tulemaan tietoiseksi omista mekanismeista, tarpeista yms. Ja opetellaan paremmin huolehtimaan hyvinvoinnista. Ei itseään tai uskomuksiaan tarvitse muuttaa. Kuullostaa suoraan sanottuna paskalta toi sun juttus. Puuhastelulta, sen sijaan et oikeasti kunnioitettais ihmistä ja hänen tarpeitaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Eikä minua hyödyttäisi yhtään, jos sinä silloin sitten "ymmärtäisit minua", jos minun pitäisi sen saavuttaakseni olla jotain muuta, kuin mitä olen. Silloinhan nimenomaan et ymmärtäisi minua, vaan sitä, joka esittäisin olevani.

Yritä ymmärtää, että aggressiivinen tapas toimia ei johda minnekään, et tule kuulluksi. Kiukuttelu kiukuttelun takia aikuisena on ESTE psykoterapiaan pääsyyn eli olet trollaaja.

Alanuoleta vaan, pershäiriötä ei hoideta psykoterapialla ensi sijaisesti.

Persoonallisuushäiriöitä nimenomaan hoidetaan psykoterapialla. Etenkin psykodynaamisella ja analyysilla. Mutta myös kognitiivisella.

Mun tuntemat persoonallisuushäiriöiset ei oo paljoo apua saaneet ku on terapeutin ja muiden vika heidän ongelmansa. Kun puuttuu vastuunottokyky ja kyky kestää niitä omia tuskia joita pitäs kohdata, ei siihen mikään auta. Ne näyttää olevan niin lujassa ne persoonallisuushäiriöt, et jos on pientäkään mahdollisuutta ulkoistaa vaikeutensa jollekin toiselle ja säilyttää elämänvalheensä, ihminen tekee just niin

Terapia ei todellakaan ole hyvä keino hoitaa persoonallisuushäiriöitä. Monet narsistit esimerkiksi oppivat vain taitavammaksi manipuloijaksi terapiassa, kun oppivat mitä tunteita pitää milloinkin esittää. Persoonallisuushäiriöihin ei ole mitään toimivaa hoitoa, ei ainakaan ennenkun ihminen itse ymmärtää, että hänessä on jotain vikaa ja hänen täytyy muuttua.

Persoonallisuushäiriöitä on montaa sorttia joten yleistämään ei kannata lähteä. Esimerkiksi epävakaalla persoonallisuushäiriöllä on hyvä ennuste sen takia että suurin osa "paranee" siitä itsestään kymmenessä vuodessa ilman apuakin vähintään siihen pisteeseen ettei se vaikeuta elämää enää. Tiedostamisella ja terapialla voidaan kuitenkin yrittää nopeuttaa tätä prosessia. 

Turha elämä kirjoitti:

Olen käynyt 15 vuotta terapiassa (psykologilla, hoitajalla, lääkärillä, millälie,...). Siitä ei ole ollut mitään hyötyä. En vieläkään tiedä syytä elää. Nyt lopetan. Ehkä vaihdan terapian alkoholiin.

terapia ei pelasta ketään tuhlaat aikaa ja rahaa

ongelma on ihmisessä syntisyys, itse löysin identiteettini kun sanoin Jeesukselle 21- vuotiaana että pelasta minut ja vapauta synnistä

"#terapeutin pitää osata ymmärtää asiakasta ja auttaa tätä, kun asiakas ei ymmärrä, miksi ei pääse ongelmastaan eroon. Ei se terapia muuten etene ja auta."

Hyvin sanottu. Ratkaisukeskeinen auttaa löytämään huomisessa ratkaisuja. Psykodynaaminen kuvittelee, että hoidoksi annetaan "asiakas ymmärtää ongelmaa". Jolloin terapeutit jankkaavat olet sitä, olet tätä, olet sitä.. JOO - tiedetään, mutta mitä pitäisi tehdä, että asiasta pääsisi eroon? Sitä ei kerrota, jankataan vain kuinka asias on sitä ja tätä. Loppuen lopuksi asiakas luovuttaa tai hajoaa. No se hajoaminen onkin psykodynaamisen tavoite, en ole löytänyt vielä yhtään psykodynaamisesti tyytyväistä asiakasta joka pystyisi kuvamaan mielen hajoamisen ja palastelun sekä olisi vielä onnellinen siitä, miten ja millaisen ihmisen terapeutti on asiakkaasta tehnyt. 

Jotta terapeutti voisi hoita narsistiutta, tulisi hänen olla ensin hoidattanut oma narsisminsa. 

Vierailija kirjoitti:

Eräs pitkän uran tehnyt terapeutti kertoi suunnitelleensa esim. seuraavan päivän menuuta tai lomamatkansa ohjelmistoa istuessaan ja olleensa kuuntelevinaan asiakkaidensa yksinturinointiaan. 

Terapiaistunnon alussa terapeutti tervehti päivät ja lopussa näkemiit, ja antoi ajan seuraavaan istuntoon asiakkaalleen.

Tämä on aivan älyttömän yleistä. Ostovälittäminen on prostituution henkinen muoto. Se tekee pahaa jälkeä suurimmaksi osaksi.

..................... kirjoitti:

Jotta terapeutti voisi hoita narsistiutta, tulisi hänen olla ensin hoidattanut oma narsisminsa. 

Pitääkö siihen hajoittaa ihminen / persoona? Onko kyse narsistisesta persoonalisuushäiriöstä vai narsistisista piirteistä, jotka tulevat kriisitilanteiden kautta esille? Jos on elämänsä kriisissa, käyttäytyy kriistilanteessa odotettavalla tavalla, niin siihenkö sitten tarjotaan narsistuden hoitoa - eli pistetään persoona palasiksi? Moni ei sitä kestä ja joutuu sairaalahoitoon, mutta silloinhan potilas oli vain liian masentunut hoitoon näin hieman kärjistetysti. 

Terapiakustannuksien kasvaessa nyt olisi oikeasti aika tarkastella eri terapiasuuntauksien onnistumista KELAn mittareihin nähden. Kela maksaa terapiaa työ ja opiskelukunnon ylläpitämiseksi, koska terapiassa voi olla tämmöinen persoonaa hajoittava ulottovuus, tulisikin pohtia onko KELAn tukema terapia (terapeuttien palkanmaksu) aiheellista sellaisiin häiriöihin, joissa potilaan työkyky ei säily, joutuu pitkälle sairaslomalle ja työ tai opiskelukyy estyy terapiahoidon aikana. 

Just. Koska on luotu tämä minäminä sukupolvi itseään ihaaaan jatkuvasti reflektoiden ja terapoiden ja ihan kaikkia muita syyttäen loputtomadti itselleen toki etuoikeuksia ja varhaiseläkkeille 3åkybösenä sikrtyen pidön koko terapiateollisuutta heikkouden luojana ja sellaisen itsepalvomiskulttuurin, jossa ei edes yritetä tullta toimeen keskenään vaan haetaan kaikkiin ratkaisuksi leimojen antamisen kanssaihmisille, jotta voisi itse ikäänjkuin paremmin. Toi on sosiopaatti, naaapuri paykopaatti - äiskä ja ex toki narsisteja jne.

Näettkl ongelmaa. Ja joku psykaplanttu sitten kuuntelee kiihkeänä ja nyökyttelee, kirjaa tiedot nettiin josta joku myy ne eteenpäin jne. Vanha kunnon päiväkirja - ei netissä - tai sitten vaikka kirjan kirjoittaminen kuvitelluin, mutta tunnistettavin persoonin parempaa reflektointia - huuda, kävele voimaannu - maalaa soita ja piirrä itsesi kartalle. Älä haksahda mieliteollisuuteen. Muuten kukaan ei edes vielä tiedä, mikä MIELI on?

Mieti sitä hetken.

Älkää tehkö itsestänne ihmisten orjia!

Asijaaaaaaaaaaaaa

Jep

Koko psykiatria ja lässytysteollisuus on pelkkää huuhaata. Halutaan rikkoa perheiden oma dynamiikka ja siirtää vastuu ukkopuolelle.

Elämä on!

Ja sitä pitää opöia sietämään eikä syytää biljardeja myrkkyteollisuudelle tai joillekin päätään kallisteleville oman elämänsä psykasankareille.

Own your life!

Vierailija kirjoitti:

Mun käsityksen mukaan suuri ongelma persoonallisuushäiriöissä on nimenomaan se, että he eivät koe olevansa millään tapaa sairaita -- itse asiassa HE ovat oikeassa ja maailma toimisi paremmin jos kaikki muut ajattelisivat samalla tapaa. Ei koske pelkästään narsisteja -- esim. vaativasta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ei yleensä koe, että hänen korkeat odotuksensa ja järjestyksen tarpeensa olisivat ongelma. Ongelma on ne muut, joilla ei ole samaa standardia ja joiden takia asiat hoidetaan (hänen mielestään) päin prinkkalaa.

Siinä pitäisi sitten käsittää, että ihan oikeasti ongelma on sinussa, ei niissä muissa. 

Mä sain sekamuotoisen diagnoosin vaikka epikriisissä luki, että kykenen itsereflektioon ja empatiaan sekä tiedostan olevani "sairas"... No mulla olikin ADHD, se paljastu vasta vuosia myöhemmin.

Tuntuu että luotto mennyt psykiatriaan kokonaan.  

Mene Sveitsiin psykdeeliterapiaan tai sademetsään nuolaisemaan sammakkoa, auttaa tutkitusti tehokkaammin kuin samojen asioiden vatvominen pehmeällä sohvalla.

Terapia ei ole mikään kaiken parantava taikatemppu, vaan niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, ihmisen on oltava tarpeeksi valmis siihen: terapia on rankkaa ja vaatii myös sitä, että olet itse valmis muuttamaan ja käsittelemään asioita. Ei siellä vain höpötellä liibalaabaa terapeutille, vaan pyritään käymään läpi itselle vaikeita asioita, ymmärtämään niitä ja muuttamaan ajatus- ja toimintamalleja.

Hyvä terapeutti osaa lopettaa terapiasuhteen, mikäli asiakas ei näytä millään tavalla vastaavan hoitoon. Tällöin hoito ohjataan muualle taikka kokeillaan erilaista terapiasuuntausta.

Hyväksy se, että sinua rakastetaan tai vihataan sellaisena kuin olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sama se on psyyken ongelmissakin, pitäisi syödä lääkkeensä ja sietää sivuvaikutuksia ja ihmisjoukkojen välttelyn sijaan mennä sinne ruokakauppaan ja siedättää itseään ihmisseuralle."

"lääkäri suunnittelee sen lääkehoidon. Itse asiassa he ovat jopa tehneet sen saman asian kymmeniä ja satoja kertoja aiemminkin."

Kyllä lääkäri tietää. Kaiken. Röngtenkatseella näkee mikä aivokemioissa on vialla ja systemaattisesti niiden perusteella valitsee oikean rohdon, anteeksi arpoo.

Äsken sanottiin, että kukaan ei tiedä mitään. Kun sen sanottiin olevan epätotta ja että aiheesta on jopa tehty hoitopolkuja, nyt ivallisesti sanotaan lääkäreiden tietävän kaiken. Näinhän ei tietysti ole, eikä kukaan ole sellaista väittänytkään. Pitkäaikaissairautta sairastavalle joudutaan usein alkuun kokeilemaan eri lääkityksiä ja vuosien varrella rukkaamaan niitä. Tämä siis riippumatta siitä sairastaako astmaa, verenpainetautia tai mielen sairautta. Siksihän alkuun otetaan kontrolliaikoja lääkärille, jotta voidaan arvioida lääkityksen tehoa, jatkossa sitten vuosittain.

Uusia ja parempia lääkkeitä on tullut jokaiseen sairauteen vuosien varrella, ja tulee jatkossakin. Arpomisestahan lääkkeiden käytössä ei ole kyse, kyllä suositellut hoidot melkeinpä kaikkiin ihmisten sairauksiin perustuvat nykyisin näyttöön eli aiheesta tehtyihin tutkimuksiin.

Mielen sairautta ei ole olmassakaan! Ei ole edea määritelty mieltä, mikä mieli on saati mikä on " mielenterveys" kuin pelkkä sosioekoniminen nimitys hyödyllisille talouden rattaita pyörittäville orjille tai hyödyttömille.. laakereilla lepääville, mutta ei vaurautta omistavalle luokalle.

Meidän sielumme ja henkemme reagoi sosiaalisissa suhteissa ensiparkqisusta lähtien, miten meitä kohsellaan. Tulemmeko nähdyksi, rakastetuksi - hyväksytyksi omina itsenämme vai tuleeko meidän pyrkiä saavuttamaan jatkuvadti uusia rajapyykkejä, kun maalitolpat siirtyy. Nämä sairaissa suhteissa, jossa joko vanhempi, työyhteisö tai ns ystävä/ sisarus ei ole terve henkisesti, vaan pyrkii tekemään toisesta yksilöstä peilinsä tai jatkopalansa. Sitten sitä yksilö alkaa reagoimaan asianmukaisesti ja kutsua ihmistä "sairaaksi" mieleltään on yhteiskunnan sairausentila, kun emme myönnä kaikkien vaikutusta kaikkiin. Vasta kun näemme yhteyden ja ykseyden, voimme puhua mielienTerveydeatä siis sydämien ja pään tason harmoniasta.

Kaikille kaikkea riittää. Ihan jokaiselle. Elämme runsauden maailmassa, emme niukkuuden. Kuten eliitti halua toki uskotella ja lääkityksin terveytemme tuhota. Lääkebisnes on toiseksi suurin bisnes maailmassa muuten. Hoc rokotushysteria. Biljardibisnes! Sinunko terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi! LOL

K

Super psykiatri joka kyseenalaisti koko mielisairaus käsitteen jo kauan sitten. Ei ole mitään mielen sairautta, joka voidaan mitata. Ei verestä ei mistään. On käyttäytmisen muotoja ja traumoja, mutta sairaus käsitteenä ei kuulu mielen kategoriaan.