Terapia on turhaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Sinä et ole minua ymmärtämään palkattu henkilö minulle. Sinua voin aivan vapaasti nimittää tyhmäksi, vaikka se ylläpitäisi mitä tahansa. En laske terveellekään psyykelle, tai henkilölle, joka ei hae muiden ymmärrystä, koska sitä jo saa, kieltoa sanoa muita tyhmiksi, jos suuttuu.

Voit ihan vapaasti nimittää minua tai ketä tahansa ihan miksi vain, sehän on sinun elämäsi. :) Tässä ketjussa on ollut puhetta siitä, että ihmiset yleensä pyrkivät positiiviseen vuorovaikutukseen ja myös hyvään mielenterveyteen siksi, että se lisää omaa hyvinvointia. Puhetta on ollut myös siitä, että jokainen saa pitää omat mielenterveysongelmansa ja pahoinvointia edistävät käytösmallinsa jos niin haluaa, eikä se haittaa juurikaan muita kuin korkeintaan asianomaista itseään. Ja ehkä sitä omaa äitiä, jos sellainen vielä on.

Eihän tässä ketjussa ole tuollaista puhuttu, vaan ihmetelty sitä, mikä on syynä, ettei terapia auta. Ja mä vastasin, että lähinnä se, että terapeutti ei ymmärrä asiakastaan. Miten sä kuvittelet terapian auttavan, ellei ymmärrä?

Juuri sellaista tässä ketjussa on puhuttu, eipäs nyt höpsitä. :)

Kokonaisia terapiasuuntia on tehty sen pohjalta, että terapia auttaa ilman syvällistä ymmärrystä siitä, mistä ongelmat alunperin juontavat juurensa. :)

No, eipä minunkaan terapeutin tarvitse niin kauhean syvällisesti sitä ymmärtää, riittää, että ymmärtää, että ne ovat narsistin uhrin kokemuksia ja tietää, miten silloin hoidetaan ja suhtaudutaan. Tässä mokaa nimenomaan sellaiset terapiat, joita yleensä ekana tarjotaan. Mitäpä se silloin haittaakaan, jos tulija ei ole narstin uhri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Eikä minua hyödyttäisi yhtään, jos sinä silloin sitten "ymmärtäisit minua", jos minun pitäisi sen saavuttaakseni olla jotain muuta, kuin mitä olen. Silloinhan nimenomaan et ymmärtäisi minua, vaan sitä, joka esittäisin olevani.

Yritä ymmärtää, että aggressiivinen tapas toimia ei johda minnekään, et tule kuulluksi. Kiukuttelu kiukuttelun takia aikuisena on ESTE psykoterapiaan pääsyyn eli olet trollaaja.

Häh? Mä kyllä käyn kelan korvaamassa psykoterapiassa 😅

Kiukuttelu kiukuttelun vuoksihan on erittäin hyvä syy hakeutua terapiaan, vtun ääliö, siitä saa terapeutti ruveta ymmärtämään, miksi teen niin! :D

Käyt ja tulevaisuuden toive, eli et käy.

Käynhän! Puolitoista vuotta on jo mennyt kelan maksamana.

Hukkaan meni nekin verovarat!

Meni? Terapia on vielä kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Ja millälailla syöpäpotilaan pitää tehdä työtä, että hoito auttaa? Siis sen lisäksi, että toimii annettujen ohjeiden mukaan? Miksi terapiassa olisi toisin? Jos terapeutti EI YMMÄRRÄ asiakasta, niin tyhmempikin tajuaa, ettei sellainen edistä mitään. Sinäkin siis voit sen tajuta.

Eiköhän se annettujen ohjeiden mukaan toimiminen ole juuri sitä työn tekemistä. Syöpäpotilaan tulee mm. vältellä isoja ihmiskokoontumisia tyyliin jääkiekko-ottelut ja konsertit infektiovaaran vuoksi, ottaa lääkkeensä vaikka niillä on paljon ikäviä sivuvaikutuksia, juotava ne pahanmakuiset lisäravinnelitkunsa jne. 

Sama se on psyyken ongelmissakin, pitäisi syödä lääkkeensä ja sietää sivuvaikutuksia ja ihmisjoukkojen välttelyn sijaan mennä sinne ruokakauppaan ja siedättää itseään ihmisseuralle.

Miten menet sinne kauppaan siedättämään itseäsi, jos saatat saada paniikkikohtauksen jo pelkästään kaupan pihalla ollessasi, ilman että olet vielä edes jalallasikaan astunut kaupan sisälle? Tai saatat saada sen jo kotonasi, kun tiedät että pian pitäisi kokeilla lähteä kauppaan?

Ei se vain ole noin yksinkertaista että meneppäs ja siedätä itseäsi.

Voi v*ttu kun ärsyttää tälläset typerät neuvot.

No se siedätys tehdään pieni pala kerrallaan.

Ei rynnätä heti kauppaan.

Miks käyt noin huonossa terapiassa kun se ei auta?

Vaihda terapeuttia ja menetelmää.

Ihan ohiksena, että sulle jo selitettiin, ettei siedätys auta kaikille. Mä ainakin ymmärrän sen oikein hyvin, vaikka en sosiaalista fobiaa omaakaan. Se on (tai ois ainakin mulla), jokin aivoihini (=ajatteluuni) istutettu pelko, joka pitäisi purkaa.

No pura sitten! Etsi se paikka ja menetelmä mutta silti tarvitaan konkretiaa.

Tiedän vanhemman ihmisen joka itse poisti itseltään paniikkihäiriön ihan käytännön toimenpiteillä ja pääsi pelostaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kivikissaäiti taas tässä ketjussa haukkumassa muita törkynimillä?

Jep, ketä milloinkin. Hoidon puute on ilmiselvää, mutta kun HÄNTÄ EI YMMÄRRETÄ. Vaiks trolli, on myös pipipää.

Okei, en sitten osallistu ketjuun, koska kyse on jankkauksesta. Ohis, narsistille ei auta terapiat.

Jos joku jankkaa, on kysymys siitä, että sinä et ymmärrä, mitä hän sanoo. Mutta sinäkään et tässä asiassa pysty katsomaan peiliin, vaan "kriminalisoit" jankutuksen. Vaikka sille on hyvä syy: sun tyhmyys. Joskus myös tietysti jankuttaja saa sanottua asiansa toisella tapaa, niin, että sinäkin ymmärrät, silloin se ei mene jankuttamiseksi, ja sinä olet tyytyväinen.

Tiedän ainakin yhden kelan terapeutin joka ei osaa yhtään mitään.

Ihan sama kuin jos olis kadulta otettu joku siihen rupattelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Ja millälailla syöpäpotilaan pitää tehdä työtä, että hoito auttaa? Siis sen lisäksi, että toimii annettujen ohjeiden mukaan? Miksi terapiassa olisi toisin? Jos terapeutti EI YMMÄRRÄ asiakasta, niin tyhmempikin tajuaa, ettei sellainen edistä mitään. Sinäkin siis voit sen tajuta.

Eiköhän se annettujen ohjeiden mukaan toimiminen ole juuri sitä työn tekemistä. Syöpäpotilaan tulee mm. vältellä isoja ihmiskokoontumisia tyyliin jääkiekko-ottelut ja konsertit infektiovaaran vuoksi, ottaa lääkkeensä vaikka niillä on paljon ikäviä sivuvaikutuksia, juotava ne pahanmakuiset lisäravinnelitkunsa jne. 

Sama se on psyyken ongelmissakin, pitäisi syödä lääkkeensä ja sietää sivuvaikutuksia ja ihmisjoukkojen välttelyn sijaan mennä sinne ruokakauppaan ja siedättää itseään ihmisseuralle.

Miten menet sinne kauppaan siedättämään itseäsi, jos saatat saada paniikkikohtauksen jo pelkästään kaupan pihalla ollessasi, ilman että olet vielä edes jalallasikaan astunut kaupan sisälle? Tai saatat saada sen jo kotonasi, kun tiedät että pian pitäisi kokeilla lähteä kauppaan?

Ei se vain ole noin yksinkertaista että meneppäs ja siedätä itseäsi.

Voi v*ttu kun ärsyttää tälläset typerät neuvot.

No se siedätys tehdään pieni pala kerrallaan.

Ei rynnätä heti kauppaan.

Miks käyt noin huonossa terapiassa kun se ei auta?

Vaihda terapeuttia ja menetelmää.

Ihan ohiksena, että sulle jo selitettiin, ettei siedätys auta kaikille. Mä ainakin ymmärrän sen oikein hyvin, vaikka en sosiaalista fobiaa omaakaan. Se on (tai ois ainakin mulla), jokin aivoihini (=ajatteluuni) istutettu pelko, joka pitäisi purkaa.

No pura sitten! Etsi se paikka ja menetelmä mutta silti tarvitaan konkretiaa.

Tiedän vanhemman ihmisen joka itse poisti itseltään paniikkihäiriön ihan käytännön toimenpiteillä ja pääsi pelostaan pois.

No, 25 vuotta oon etsinyt, että kiitos vaan kehotuksesta. (Ja siis sanoin, että mulla ei ole sosfobiaa, mutta jonkinlaista vääristymien purkua silti on tarvittu asioitteni hoidossa.)

Eipä munkaa terveysongelmat ole ratkenneet puhumalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutin pitää ymmärtää asiakasta, se ei muuten tehoa. Eli kysymys ei ole siitä, että asiakkaan on tehtävä vain töitä, terapeutti ei paranna ketään. Bullshit. Ei tietenkään parannakaan, jos ei mitään ymmärrä mutta miksi kukaan maksaisi sellaisesta terapiasta? :D

Ja se työ, mitä terapiassa tehdään on se, että terapeutti työskentelee ymmärtääkseen asiakastaan, jotta voi sitten auttaa häntä. Asiakas ei tee sitä työtä, muuten ei tarttis mennä terapiaaan, obviously.

Eli, jos terapoit ihmisiä, eikä tuloksia näytä syntyvän, niin katso peiliin, rahastaja! Se olet SINÄ, joka olet syypää huonoihin tuloksiin! SINÄ et ymmärrä silloin asiakkaitasi. Vaihda alaa. Tai opettele ammattis paremmin, laajennu.

Me kaikki toki olemme uniikkeja lumihiutaleita, ainoita maailmassa. :) Mielenterveyden ongelmamme kuitenkin luokitellaan ICD-koodiston mukaisesti. Ihan karskisti meidät siis lokeroidaan ja saamme omat diagnoosimme. Sairauksille on myös määritelty kriteeristöjä, mitä tutkimuksia minkäkin potilaan kohdalla on tehtävä ja miten heitä täytyy hoitaa. Vaikkapa sitä sosiaalisten tilanteiden pelkoa tulee hoitaa tutkitusti tehokkailla konsteilla eli lääkehoidolla ja tietynlaisella terapialla. Nimenomaan sen terapeutin tulee vaan johdatella asiakasta kohti niitä ahdistavia tilanteita. Muunlainen hoito olisi jopa väärin, vaikka asiakas tästä kuinka kovasti mielensä pahoittaisikin.

Anteeksi vaan, mutta olet todella huono alallasi, jos olet terapeutti. Olet siis liukuhihnatyöntekijä, tai ellet itse ole, niin kuvittelet, että se on toimiva tapa hoitaa mielenterveyttä? Voi että mua raivostuttaa sinunkaltaisesi typerykset, joilla ei ole mitään vaatimuksia itseään kohtaan, siis et edes vaadi, että terapeutin pitää yksilöllisesti ymmärtää asiaksta!?! Tai ainakin sen terapian viitekehyksen oltava sitä, missä on kykyä siihen!?!???!!! Tietenkin sen on oltava niin. Jos se ei ole, se ei ole mikään selitys.

Sen on oltava niin, mikään muu kun ei auta.

Aivan sama kuin selittäisit, että on vain lonkka- ja polvileikkauksia, tuo olkapää on pakko hoidattaa jommassa kummassa niistä. Ei todellakaan ole OK. Sellainen mt-hoito on SURKEAA PASKAA. Eikä kaikkia pystytä juuri sen takia auttamaankaan! Tiedät sen itsekin, ja kehtaat kehua asiaintilaa. Häpeä.

Mulle kelpaisi tuollainen "liukuhihnaterapeutti". Mä ajattelen omia ongelmiani ja sitä, miten ne toimii ja mistä ne kumpuaa ihan itsekin ja osaan ainakin teorisoida, miksi tilanne x ahdistaa mua tai miksi asia y masentaa mua. Jos tulen terapeutin kanssa toimeen (= en pelkää häntä tai ei ahdista hänen seurassaan -- kärsin jonkun verran sosiaalisten tilanteiden pelosta niin ei oo mikään itsestäänselvyys) niin osaan itsekin selittää sitä, miten mun pää toimii. Mitä mä kaipaisin olisi ennen kaikkea se, että joku itsevarmasti sanoisi, että miten mä voin lähteä muuttamaan todella laaja-alaisia, vaikeita ahdistuksenoireita tai masennuksenaiheita. Mitä mä KÄYTÄNNÖSSÄ teen. Ei jotain laitteuksia tasoa "mennään pikkuhiljaa pelkoa päin" vaan miten mä käytännössä teen sen.

Ihan varmasti sinulle löytyy toimiva terapeutti. :) Eihän se, että annetaan käytännön ohjeita tai kotitehtäviä, mitenkään tarkoita sitä, etteikö samalla voida (ja kannattaakin!) käydä läpi sitä, mistä ne oireet tai tunteet kumpuavat tai miksi jokin ahdistaa tai masentaa. Mitä verbaalisempi ihminen on, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on sanoittaa häntä vaivaavia asioita ja läpikäydä niitä. 

Toivon kovasti, että löytyisi. Edellinen itse asiassa oli ihan superhyvä (oli vielä ihan psykiatrinen sairaanhoitaja), mut mun kaupunki ei ilmeisesti anna kuin pätkätöitä noille ja hän sit lähti muualle töihin saatuaan vakipaikan. :/ Lähtiessään suositteli, et mä hakeutuisin psykoterapiaan kun Kela on sitä vähän ehdotellut, ja tarkoitus ois tuota varmaan lähteä hakemaan... Toivon et löytyisi joku hyvä ja saisi pään kasaan, mut oon käynyt sellaistenkin hoitajien luona, joilla meni heti sormi suuhun kun kysyin et miten käytännössä hoidan ongelmaa x, tai kun sanoin et älyllisesti ymmärrän ettei tässä ahdistuksessa oo mitään järkeä mut se vaan ei suostu lähtemään. 

Se voi vähän olla, ettei psykiatrisella sairaanhoitajalla oikein ole rohkeutta lähteä noin vahvasti ohjeistamaan ja ottamaan vastuuta, ei ehkä oikein kuulu heidän työnkuvaan. Psykoterapiaan hakeutuminen olisi sulle varmaan hyvä idea. Sinullahan selvästi olisi hyvät valmiudet terapiaan, ja sitä haluakin tuntuu löytyvän. :) Uskon, että hyötyisit kovasti. :)

Tuli jotenkin kauhean hyvä mieli tästä ketjusta vaikka lähdin tänne vähän sillä asenteella, että ei oo mullakaan ollut kuin yksi hyvä työntekijä, kiitos sulle tästä. :) Ehkä psykoterapeutti sit osaisi auttaa vähän enemmän. Oon omasta koirasta saanut koulutettua pahoja pelkotiloja pois, ei kai se nyt niin mahdotonta voi olla niitä saada pois ihmisestä?

Ai. Minulla sekä monella tutulla terapia on muuttanut koko elämän paljon paremmaksi. Mut terapiassa on tärkeää löytää oikea terapiamuoto ja itselle sopiva terapeutti. Pelkkä puhuminen ei auta läheskään aina vaan terapeutilla pitäis olla muitakin työkaluja. Myös se et itse on oikeassa tilanteessa, kykenevä työskentelemään ja ottamaan vastuuta on tärkeää. Eihän terapeutti ketään paranna,vaan auttaa ihmistä löytämään työkaluja muutokseen jaon tukena rinnalla. Se työ on tehtävä itse. Ja uskallettava kohdata niitä oikeasti kipeitä asioita. Jos ei uskalla ja viitsi, ei terapeutti voi mitään tehdä. Toisia syyttelevää ja henkisesti laiskaa ihmistä ei voi auttaakaan. On itse haluttava tehdä se työ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Eikä minua hyödyttäisi yhtään, jos sinä silloin sitten "ymmärtäisit minua", jos minun pitäisi sen saavuttaakseni olla jotain muuta, kuin mitä olen. Silloinhan nimenomaan et ymmärtäisi minua, vaan sitä, joka esittäisin olevani.

Yritä ymmärtää, että aggressiivinen tapas toimia ei johda minnekään, et tule kuulluksi. Kiukuttelu kiukuttelun takia aikuisena on ESTE psykoterapiaan pääsyyn eli olet trollaaja.

Alanuoleta vaan, pershäiriötä ei hoideta psykoterapialla ensi sijaisesti.

Persoonallisuushäiriöitä nimenomaan hoidetaan psykoterapialla. Etenkin psykodynaamisella ja analyysilla. Mutta myös kognitiivisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Eikä minua hyödyttäisi yhtään, jos sinä silloin sitten "ymmärtäisit minua", jos minun pitäisi sen saavuttaakseni olla jotain muuta, kuin mitä olen. Silloinhan nimenomaan et ymmärtäisi minua, vaan sitä, joka esittäisin olevani.

Yritä ymmärtää, että aggressiivinen tapas toimia ei johda minnekään, et tule kuulluksi. Kiukuttelu kiukuttelun takia aikuisena on ESTE psykoterapiaan pääsyyn eli olet trollaaja.

Alanuoleta vaan, pershäiriötä ei hoideta psykoterapialla ensi sijaisesti.

Persoonallisuushäiriöitä nimenomaan hoidetaan psykoterapialla. Etenkin psykodynaamisella ja analyysilla. Mutta myös kognitiivisella.

Mun tuntemat persoonallisuushäiriöiset ei oo paljoo apua saaneet ku on terapeutin ja muiden vika heidän ongelmansa. Kun puuttuu vastuunottokyky ja kyky kestää niitä omia tuskia joita pitäs kohdata, ei siihen mikään auta. Ne näyttää olevan niin lujassa ne persoonallisuushäiriöt, et jos on pientäkään mahdollisuutta ulkoistaa vaikeutensa jollekin toiselle ja säilyttää elämänvalheensä, ihminen tekee just niin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Eikä minua hyödyttäisi yhtään, jos sinä silloin sitten "ymmärtäisit minua", jos minun pitäisi sen saavuttaakseni olla jotain muuta, kuin mitä olen. Silloinhan nimenomaan et ymmärtäisi minua, vaan sitä, joka esittäisin olevani.

Yritä ymmärtää, että aggressiivinen tapas toimia ei johda minnekään, et tule kuulluksi. Kiukuttelu kiukuttelun takia aikuisena on ESTE psykoterapiaan pääsyyn eli olet trollaaja.

Alanuoleta vaan, pershäiriötä ei hoideta psykoterapialla ensi sijaisesti.

Persoonallisuushäiriöitä nimenomaan hoidetaan psykoterapialla. Etenkin psykodynaamisella ja analyysilla. Mutta myös kognitiivisella.

Mun tuntemat persoonallisuushäiriöiset ei oo paljoo apua saaneet ku on terapeutin ja muiden vika heidän ongelmansa. Kun puuttuu vastuunottokyky ja kyky kestää niitä omia tuskia joita pitäs kohdata, ei siihen mikään auta. Ne näyttää olevan niin lujassa ne persoonallisuushäiriöt, et jos on pientäkään mahdollisuutta ulkoistaa vaikeutensa jollekin toiselle ja säilyttää elämänvalheensä, ihminen tekee just niin

Mun käsityksen mukaan suuri ongelma persoonallisuushäiriöissä on nimenomaan se, että he eivät koe olevansa millään tapaa sairaita -- itse asiassa HE ovat oikeassa ja maailma toimisi paremmin jos kaikki muut ajattelisivat samalla tapaa. Ei koske pelkästään narsisteja -- esim. vaativasta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ei yleensä koe, että hänen korkeat odotuksensa ja järjestyksen tarpeensa olisivat ongelma. Ongelma on ne muut, joilla ei ole samaa standardia ja joiden takia asiat hoidetaan (hänen mielestään) päin prinkkalaa.

Siinä pitäisi sitten käsittää, että ihan oikeasti ongelma on sinussa, ei niissä muissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Eikä minua hyödyttäisi yhtään, jos sinä silloin sitten "ymmärtäisit minua", jos minun pitäisi sen saavuttaakseni olla jotain muuta, kuin mitä olen. Silloinhan nimenomaan et ymmärtäisi minua, vaan sitä, joka esittäisin olevani.

Yritä ymmärtää, että aggressiivinen tapas toimia ei johda minnekään, et tule kuulluksi. Kiukuttelu kiukuttelun takia aikuisena on ESTE psykoterapiaan pääsyyn eli olet trollaaja.

Alanuoleta vaan, pershäiriötä ei hoideta psykoterapialla ensi sijaisesti.

Persoonallisuushäiriöitä nimenomaan hoidetaan psykoterapialla. Etenkin psykodynaamisella ja analyysilla. Mutta myös kognitiivisella.

Mun tuntemat persoonallisuushäiriöiset ei oo paljoo apua saaneet ku on terapeutin ja muiden vika heidän ongelmansa. Kun puuttuu vastuunottokyky ja kyky kestää niitä omia tuskia joita pitäs kohdata, ei siihen mikään auta. Ne näyttää olevan niin lujassa ne persoonallisuushäiriöt, et jos on pientäkään mahdollisuutta ulkoistaa vaikeutensa jollekin toiselle ja säilyttää elämänvalheensä, ihminen tekee just niin

Eivät kaikki terapeutit osaa hoitaa pers häiriöitä ja ne vaativat toisinaan pitkän terapian. Kaikille ei myöskään se kognitiivinen käy. Pers häiriö voi vaatia pitkän psykodynaamisen tai analyysin. Valitettavasti kognitiivista terapiaa suositellaan varauksetta kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Eikä minua hyödyttäisi yhtään, jos sinä silloin sitten "ymmärtäisit minua", jos minun pitäisi sen saavuttaakseni olla jotain muuta, kuin mitä olen. Silloinhan nimenomaan et ymmärtäisi minua, vaan sitä, joka esittäisin olevani.

Yritä ymmärtää, että aggressiivinen tapas toimia ei johda minnekään, et tule kuulluksi. Kiukuttelu kiukuttelun takia aikuisena on ESTE psykoterapiaan pääsyyn eli olet trollaaja.

Alanuoleta vaan, pershäiriötä ei hoideta psykoterapialla ensi sijaisesti.

Persoonallisuushäiriöitä nimenomaan hoidetaan psykoterapialla. Etenkin psykodynaamisella ja analyysilla. Mutta myös kognitiivisella.

Mun tuntemat persoonallisuushäiriöiset ei oo paljoo apua saaneet ku on terapeutin ja muiden vika heidän ongelmansa. Kun puuttuu vastuunottokyky ja kyky kestää niitä omia tuskia joita pitäs kohdata, ei siihen mikään auta. Ne näyttää olevan niin lujassa ne persoonallisuushäiriöt, et jos on pientäkään mahdollisuutta ulkoistaa vaikeutensa jollekin toiselle ja säilyttää elämänvalheensä, ihminen tekee just niin

Terapia ei todellakaan ole hyvä keino hoitaa persoonallisuushäiriöitä. Monet narsistit esimerkiksi oppivat vain taitavammaksi manipuloijaksi terapiassa, kun oppivat mitä tunteita pitää milloinkin esittää. Persoonallisuushäiriöihin ei ole mitään toimivaa hoitoa, ei ainakaan ennenkun ihminen itse ymmärtää, että hänessä on jotain vikaa ja hänen täytyy muuttua.

Huuhaata koko terapia, uskomushoitoa, oikeesti. Mutta moni sillä tienaa elantonsa, ja itse asiassa ovat yleensä aika hyvätuloisia.

Terveisin kerran kokeillut, nykyisin ihan muista syistä elämäänä tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Eikä minua hyödyttäisi yhtään, jos sinä silloin sitten "ymmärtäisit minua", jos minun pitäisi sen saavuttaakseni olla jotain muuta, kuin mitä olen. Silloinhan nimenomaan et ymmärtäisi minua, vaan sitä, joka esittäisin olevani.

Yritä ymmärtää, että aggressiivinen tapas toimia ei johda minnekään, et tule kuulluksi. Kiukuttelu kiukuttelun takia aikuisena on ESTE psykoterapiaan pääsyyn eli olet trollaaja.

Alanuoleta vaan, pershäiriötä ei hoideta psykoterapialla ensi sijaisesti.

Persoonallisuushäiriöitä nimenomaan hoidetaan psykoterapialla. Etenkin psykodynaamisella ja analyysilla. Mutta myös kognitiivisella.

No, ei hoideta, julkisin varoin. Rinnakaistodellisuus av:llä käypä hoito suositus ihan uusinta uutta, jopa analyysin kattavaa.

Tämä on ei totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn psykoterapiassa vain siksi, koska pakko jossain käydä kuntoutustukea saadakseen, vaikka en ole terapiasta saanut mitään hyötyä. Toinen vuosi menossa. Parempi kuitenkin tämä kuin käydä jossain aivottomassa kuntouttavassa työtoiminnassa :(

Jos lopetan psykoterapian niin sitten pitäs käydä mt-toimistossa juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa ja se vasta vielä turhempaa onkin.. Joten valitsen sen pienemmän pahan..

Ihan paskaa kaikki :( Mikään ei tehoa, ei terapiat, ei lääkkeet. Masentaa ja ahdistaa vuodesta toiseen. 15vuotta olen kärsinyt keskivaikeasta - vaikeasta masennuksesta ja todella vaikea asteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. 

Terapeutti on mukava mutta vaikuttaa jotenkin osaamattomalta.. Siis sanoo samoja itsestäänselviä asioita joka käynti kerralla, kuten esim "Niihin vaikeisiin tilanteisiin pitäisi vain pikkuhiljaa yrittää mennä", ihan kuin en jo itse valmiiksi tietäisi sitä.. En tarvitse maksullista terapeuttia sanomaan tuota samaa asiaa, jonka olen tiennyt 15vuotta.. 

Jos olet 15 vuotta kärsinyt samoista taudeista yhtään paranematta, etköhän ole jo niiden suhteen aika kroonikko? Siihen kun lisätään, ettei sinulla ole hoitomyöntyvyyttä, et halua lääkkeitä, käyt terapiassa vain pakosta, kyseenalaistat terapeuttisi ammattitaidon ja kerrot, että et ole edes harkinnut terapeutin neuvojen noudattamista, niin eihän tuo paranemisennuste ihan parhaalta mahdolliselta vaikuta. Oletko jutellut terapeuttisi kanssa mahdollisuudesta, että sinulle haettaisiin pysyvää eläkettä? Sinun ei tarvitsisi käydä turhiksi kokemissasi jutuissa ja turhan vähäiset terapiaresurssit voitaisiin kohdentaa niille, jotka todella haluavat voida paremmin.

Älä syyllistä aloittajaa. Vika ja syy ei ole hänessä. Ei kaikki terapia auta ketä tahansa. Se olisi parasta tuon terapiamaailman tunnustaa ekana, eikä hoidella kun ovat hyödyttömiä, vaan ohjata erilaiseen terapiaan.

Mitähän se erilainen terapia mahtaisi olla? Kyllä pelkoja hoidetaan aika yleistyneen käytännön mukaan. Siinä ensin kartoitetaan niitä pelottavia ja ahdistavia asioita ja tilanteita, ja sen jälkeen pisteytetään tämä asiat ahdistavuudessaan (esim. ykkösestä kymppiin missä kymmenen on ahdistavin mahdollinen tilanne). Sitten tehdään suunnitelma, missä aletaan tekemään vaikkapa niitä ykkösen verran ahdistavia asioita, sen jälkeen kun niistä on jo rutiinia aletaan kokeilemaan kakkosia jne.

Fobioiden hoito ei ole tainnut koskaan onnistua ilman niitä lukuisia altistuksia ja toistoja, toistoja, toistoja. Olen itsekin kärsinyt lentopelosta ja kaikkein eniten siihen auttoi viisikymmentä ensimmäistä lentoa. Ei siihen ihan hirveästi olisi auttanut käydä terapeutilla kuuntelemassa, että pitäisi pikkuhiljaa mennä niitä vaikeita tilanteita päin. Sen sijaan pitää mennä lentokentälle katselemaan niitä koneita ja siitä sitten uskaltautua lyhyimmälle mahdolliselle lennolle. 

Mistä minä sen tiedän, en ole alalla? Mutta siis itsellänikin on inho ja pelko seksiä kohtaan. Kuvitteletko sä, että siihen auttoi meneminen seksiterapeuteille, niille saattanan hulluille nymfoille tai nymfopositiivisille? Ei todellakaan auttanut, vaan ihan muut seikat.

Melkein kaikki ongelmani ovat olleet vain oire, eivät mikään syy.

No jos et aiheesta mitään tiedä, ei ehkä kannattaa rummuttaa vahvana mielipiteenä, että pitää saada toisenlaista terapiaa?

En valitettavasti ihan kamalasti ymmärtänyt omasta kertomuksestasi. Sen kuitenkin tiedän, että mielen ongelmia on erilaisia ja eritasoisia. On ihan erinomaisen hyvä havainto, että monesti oireet ovat oireita ja niille on jokin erillinen, taustalla vaikuttava syy. Montaa ongelmaa kannattaa purkaa molemmista päistä: sekä ihan siellä käytännön toiminnan tasolla että porautumalla siihen alkuperäiseen syyhyn. Ammattilaisilta saa neuvoja ja ohjausta siihen, minkä verran kummastakin päästä missäkin kohtaa kannattaa ongelmaa työstää. Työston joutuu tekemään itse. :)

Haloo, ei siihen terapeutin koulutusta vaadita tajutakseen, että jos 15 vuotta terapiaa ei ole auttanut, vika on siinä terapiassa. Ja en ole kukaan, joka on tässä ketjussa terapioistaan kertonut. Ja se terapeutti ei ole vain kuuntelija vaan se, mitä hän sanoo, on se asia, joka terapiassa parantaa. Eli terapeutti sen tekee, se, mitä asiakas tekee sen avun saatuaan on itsestäänselvää, koska sitähän niistä tultiin hakemaankin, että sitten siihen kykenee. Ei asiakkaalta sitä voida vaatia, että riitttää, kun terapiaan menee, että se auttaa, jos itse "tekee töitä". Se ei takaa mitään, jos terapia on väärä.

Katsos kun se on sinun elämäsi. Kukaan ei voi vaatia sinulta mitään, sinulla on oikeus olla tekemättä töitä ja olla juuri niin passiivinen kuin haluat. Tosin kuin lapsuudenkodissasi, passiivisuutesi ei kauheasti haittaa muita ihmisiä. Suoraan sanottuna sen lisäksi, että he eivät provosoidu käytöksestäsi he eivät edes juurikaan välitä siitä tai edes huomaa sitä.

Mutta sinun omalle elämällesi on ihan hirveän iso merkitys, oletko sinä passiivinen ja vetäytyvä, jätätkö elämäsi sen varaan että joku huolehtii sinusta vai vastaatko itse itsestäsi. Terveydenhuolto ei ole luvannut kenellekään meille yhtään mitään, ei sitä että psykoterapia parantaa kaikki ongelmamme tai että syöpähoidot nujertavat syöpämme. Molempien kohdalla kannattaa kyllä ihan tosissaan yrittää. Mutta jos ei halua, ei täysi-ikäisen ole pakko, saa pitää sairautensa. Monen kohdalla tuttu turvallinen sairaus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin ottaa askelia kohti täysin tuntematonta, paranemista. Surullista se toki on.

Mikä ihmeen asenne tämä on? Jos kela maksaa ja suo hoidot, niin totta kai kela edellyttää, että hoitajan eli terapeutin on ymmärretäävä asiakasta, ei asiakas sinne mene ymmärtämään terapeuttia, jolle ei synny hölkäsen pöläystä tajua siitä, miksi asiakas voi huonosti. Totta kai terapeutin työtä on saada se selville, ja auttaa.

Totta kai terapeutin tulee yrittää ymmärtää asiakasta. Mutta miten tämä liittyy siihen, että asiakas on tai ei ole halukas tekemään työtä? Nehän ovat ihan eri asioita. Eikö pikemminkin ole asiakkaan ymmärtämistä, että ymmärtää missä määrin asiakas haluaa parantua ja on valmis työskentelemään sen kanssa. Hyvin suuri osa masentuneista nimenomaan ei halua parantua. Sekin on asia, josta on hyvä puhua ihan suoraan ja ääneen. Sen jälkeen voidaan mahdollisesti päästä jopa pohtimaan, miksi asiakas ei halua parantua tai noudattaa annettuja ohjeita.

Häh? Mitä sä oikein selität?

Jos joku uskoo, ETTÄ EI VOI PARANTUA, JA ALISTUU SIIHEN, SE ON TÄYSIN eri asia, kuin se, ettei masentunut haluaisi parantua! Olet loukkaava. Oletko todella alalla?

Eiväthän he voi parantua, kun surkeat terapeutit eivät ymmärrä heidän ongelmiaan. Koska nykypsykiatriassa on paljon mätää. Syy ei tietenkään ole yksittäisten lampai... siis terapeuttien.

Mitä sinä räyhäät? On totta, että sairaus on myös suoja, siitä luopuminen ei aina onnistu. Sinua kun lukee, kuulut juuri siihen porukkaan, jota mätähoito ei lähetä terapiaan. Olet rakentanut kipeydestä selityksen ja maailmasi.

Mitä helvettiä!? Sairaus EI OLE KOSKAAN SUOJA. Siitä kärsivä ihminen kärsii aina enemmän, kuin siinä tilanteessa, minkä saavuttaakseen hän hakee apua.

Eli se tilanne olisi terve mieli.

Mikä mätähoito?

Sinä et vain pysty myöntämään, että syy miksi joku ei saa apua ja parane on se, että sinä tai muu terapeutti, jolle hän on päätynyt ei ymmärrä hänen ongelmiaan, eikä osaa auttaa ratkaisemaan niitä, eli ei osaa hoitaa potilasta terveeksi. Sori vaan.

Itse asiassa todella monet pitävät sairaan roolistaan niin paljon, että eivät halua parantua. Jotkut jopa haluavat kehitellä itselleen olemattomia oireita saadakseen olla kivassa sairaan roolissa. Kyllä aika moni meistä on saattanut alakoululaisena yrittää vilustuttaa itsensä, jottei tarvitsisi mennä seuraavana päivänä johonkin ikävään kokeeseen tai hiihtokilpailuun. Useimmat kasvavat siitä ohitse viimeistään aikuistuessaan, mutta ei suinkaan kaikki.

Äh, sinä et tajua. Sen taustalla on alistuminen siihen, että kyseinen ihminen ei ole ehkä koskaan kokenut, mitä on tulla ymmärretyksi. Hän on jo ajat sitten menettänyt valon sen tunnelin päässä, jossa olisi vapautuminen asioista, jotka masennusta ylläpitävät.

Se ei ole mikään merkki siitä, että olisi ihmisiä, jotka haluaisivat voida huonosti, tai jotka haluaisivat mieluummin huomiota masentuneena, kuin olla terveitä.

Mutta jos ei ole lapsenakaan tullut ymmärretyksi, tuo on oletettava kuvio.

Ja te tyhmät mt-työntekijät kuvittelette, että "no siis on ihmisiä, jotka haluu olla sairaita". Jotta ette joutuisi katsomaan peiliin ja toteamaan, että te ymmärrätte niin kovin vähän ja päivästä toiseen vain joutuisitte katsomaan, miten ne ihmiset kärsivät. Siksi on turavallisempaa kehitellä tuollaisia pikku uskomuksia. Vaikka järkikin sen sanoo, miten asia oikeasti on.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta se ei ole totta, etteivätkö jotkut mieluummin valitsisi sairauden kuin paranemisen. On ihan eri asia haluta parantua mutta pitää sitä epätodennäköisenä. Ymmärrät varmasti puolestasi, että nämä ovat ihan eri asioita.

Ja on hienoa, että ymmärrät että siitä koetusta ymmärtämättömyydestä voi tulla kierre. Ymmärrät varmasti myös sen, että ihmisten nimitteleminen tyhmäksi on myös saman kierteen ylläpitämistä ja luomista. Kun nimität toista tyhmäksi, yrität samalla saada ihmisen puolustuskannalle sen sijaan että hän yrittäisi tai edes haluaisi ymmärtää sinua. Jos vielä onnistut provosoimaan, saat vahvistusta olettamuksellesi, että muut eivät ymmärrä eivätkä edes halua ymmärtää sinua. :)

Eikä minua hyödyttäisi yhtään, jos sinä silloin sitten "ymmärtäisit minua", jos minun pitäisi sen saavuttaakseni olla jotain muuta, kuin mitä olen. Silloinhan nimenomaan et ymmärtäisi minua, vaan sitä, joka esittäisin olevani.

Yritä ymmärtää, että aggressiivinen tapas toimia ei johda minnekään, et tule kuulluksi. Kiukuttelu kiukuttelun takia aikuisena on ESTE psykoterapiaan pääsyyn eli olet trollaaja.

Alanuoleta vaan, pershäiriötä ei hoideta psykoterapialla ensi sijaisesti.

Persoonallisuushäiriöitä nimenomaan hoidetaan psykoterapialla. Etenkin psykodynaamisella ja analyysilla. Mutta myös kognitiivisella.

Mun tuntemat persoonallisuushäiriöiset ei oo paljoo apua saaneet ku on terapeutin ja muiden vika heidän ongelmansa. Kun puuttuu vastuunottokyky ja kyky kestää niitä omia tuskia joita pitäs kohdata, ei siihen mikään auta. Ne näyttää olevan niin lujassa ne persoonallisuushäiriöt, et jos on pientäkään mahdollisuutta ulkoistaa vaikeutensa jollekin toiselle ja säilyttää elämänvalheensä, ihminen tekee just niin

Terapia ei todellakaan ole hyvä keino hoitaa persoonallisuushäiriöitä. Monet narsistit esimerkiksi oppivat vain taitavammaksi manipuloijaksi terapiassa, kun oppivat mitä tunteita pitää milloinkin esittää. Persoonallisuushäiriöihin ei ole mitään toimivaa hoitoa, ei ainakaan ennenkun ihminen itse ymmärtää, että hänessä on jotain vikaa ja hänen täytyy muuttua.

Terapia nimenomaan on yksi tehokkaimmista keinoista hoitaa pers häiriöitä. Suuntauksen vain pitää olla itselle oikea. Julkisin varoin hoidderaan myös pers häiriöitä. Personallisuushäiriöisiä ei pitäisi demonisoida, ovat tavallisia ihmisiä joilla on tietynlaisia haasteita. Narsismi ei todellakaan ole ainoa pers häiriö, esim liika vaativuus itseä kohtaan ja estyneisyys ovat myös pers häiriöitä. Näitä nkmenomaan hoidetaan tuloksellisesti terapiassa. Kognitiivinen lyhyterapia ei kaikille sovi. Pitää mennä syvälle ongelman juurisyihin.

Vierailija kirjoitti:

...ja hän jankuttaa, kuinka olisi tärkeää päästä sitten kognitiiviseen terapiaan. 

Olen valinnut elämänfilosofiakseni "elämä on". Elämä on pohjimmiltaan vaikeaa ja kärsimystä, ja kärsimys voi iskeä vaikka kuinka olisi asiat hyvin. Olen masentunut ja piste. Sitä ei ehkä voi muuttaa vaikka kuinka lässyttäisi enkä halua millään pillereillä saavuttaa toisenlaista olotilaa (ja sivussa negatiivisia puolia niistä). Olen kokemuksieni summa, ja niillä kokemuksilla mitä olen kokenut, niin ne ovat paljon muokanneet minua .

Jos haluat olla oikeassa tässä niin kukaan ei voi sinua auttaa. Terapian tarkoituksena on se, että sinun ajatuksesi elämästä ja itsestäsi muuttuvat. Jos et halua muuttua, niin kukaan terapeutti ei voi sinua auttaa.

Ja kyllä, kognitiivinen terapia on yksi parhaimpia uskomusten muuttajia.

Monelle terapia tarkoittaa sitä, että juurikin tehdään noita harjoitteita yms. He ovat niitä, joiden mielestä terapia ei ole "kummoista". Terapia voi olla myös toisenlaista. Esim psykoanalyysi ja psykodynaaminen terapia lähestyvät asioita eri tulokulmasta kuin kognitiivinen. Sekä kognitiivisella, psykodynaamisella ja analyysilla voidaan myös hoitaa persoonallisuushäiriöitä. Eivät ne ole häiriöinä sen kummempia kuin muutkaan. Ovat parannettavissa. Persoonallisuushäiriöisiä on ihan töissä, vaativissakin töissä, samoin ovat ihan tavallisia ystäviä, vanhempia, puolisoita jne..

eajkjalfj kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...ja hän jankuttaa, kuinka olisi tärkeää päästä sitten kognitiiviseen terapiaan. 

Olen valinnut elämänfilosofiakseni "elämä on". Elämä on pohjimmiltaan vaikeaa ja kärsimystä, ja kärsimys voi iskeä vaikka kuinka olisi asiat hyvin. Olen masentunut ja piste. Sitä ei ehkä voi muuttaa vaikka kuinka lässyttäisi enkä halua millään pillereillä saavuttaa toisenlaista olotilaa (ja sivussa negatiivisia puolia niistä). Olen kokemuksieni summa, ja niillä kokemuksilla mitä olen kokenut, niin ne ovat paljon muokanneet minua .

Jos haluat olla oikeassa tässä niin kukaan ei voi sinua auttaa. Terapian tarkoituksena on se, että sinun ajatuksesi elämästä ja itsestäsi muuttuvat. Jos et halua muuttua, niin kukaan terapeutti ei voi sinua auttaa.

Ja kyllä, kognitiivinen terapia on yksi parhaimpia uskomusten muuttajia.

Kaikille ei kognitiivinen työskentely sovi. Se on ihan ihmistyypistä myös kiinni. Osa hyötyy enemmän psykodynaamisesta. Kognitiiviseen terapiaan pitää olla tietynlainen, jotta se sopii. Sen takia suuntausta kannattaa vaihtaa jos tuloksia ei ala tulla. Ei kaikki sovi kaikille. Osa tarvitsee terapiaa, jossa keskitytään tunnepuoleen, eikä mennä ajatusten kautta.