Virosta löytyy arkkitehti joka osaa suunnitella kauniita taloja - taloja jotka näyttävät taloilta eivät kenkälaatikoilta
Katajanokalle haluttiin rakentaa uusi jugendtalo, mutta Helsinki kielsi aikeet – miksi kaupunkiin ei saa rakentaa kauniita rakennuksia?
Kommentit (128)
Lauri Ylönen näytti meille, että sen kenkälaatikkon osaa kyllä suunnitella jokainen. Kauniiseen taloon tarvitaan taiteellista silmää jota suomalaisilla arkkitehdeillä ei näytä olevan. Tekotaiteellisia hipstereitä todellakin ovat
Asun suojellulla puutaloalueella, jonne ei saa rakentaa vanhaa jäljitteleviä taloja, ainoastaan moderneja laatikkoja. Kaupunginarkkitehti on päättänyt, että jokaisena aikakautena pitää tehdä oman ajan taloja. Vanhan saa korjata vanhaksi, mutta uuteen ei saa tulla esim. harjakattoa tai 6-ruutuisia ikkunoita.
On hölmöä tehdä "vanhan mallin mukaan". Eri aikakausien arkkitehtuuri juuri luo kerrostumia kaupunkeihin. Olisi aika tulsää, jos kaikki talot edustaisivat yhtä tyyliä. Uuden luominen on tärkeää. Oli jugendkin aikanaan ihan uutta.
Kyllä mä rakentaisin vaikka Colosseumin jos asiakas maksais.
Sitä odotellessa paimennan bulgarialaisia rappareita ja romanialaisia putkareita niinkuin ajan henki on..
Vierailija kirjoitti:
Voi kun tuollaisia taloja rakennettaisiin lisää!
Rakennetaan niitä, mutta ei suomeen. :D. Järki, kauneus ja kestävyys ei sovi suomeen. :D
Opetelkaa äänestämän, vaikka jaloillanne.
Vierailija kirjoitti:
On hölmöä tehdä "vanhan mallin mukaan". Eri aikakausien arkkitehtuuri juuri luo kerrostumia kaupunkeihin. Olisi aika tulsää, jos kaikki talot edustaisivat yhtä tyyliä. Uuden luominen on tärkeää. Oli jugendkin aikanaan ihan uutta.
Onhan se kivaa rakentaa ruma laatikko kauniin vanhan talon viereen ja katsella sitä kaunista taloa omasta olohuoneesta.
Vierailija kirjoitti:
On hölmöä tehdä "vanhan mallin mukaan". Eri aikakausien arkkitehtuuri juuri luo kerrostumia kaupunkeihin. Olisi aika tulsää, jos kaikki talot edustaisivat yhtä tyyliä. Uuden luominen on tärkeää. Oli jugendkin aikanaan ihan uutta.
Jep, uusgoottilaiset ja uusrenesanssirakennuksetkin on kauheita virheitä, kun mentiin apinoimaan renesanssia ja gotiikkaa ja lopulta apinoidut tyylit johtaa antiikin aikaan! Kauheita rikoksia ja virheitä! Eiku...
Miksi nykyään pitää vaan rakentaa rumaa paskaa? Kyllä vanhasta voi ammentaa eikö väkisin keksiä joka vuosikymmenelle uutta rumaa laatikkomallia. Nykyarkkitehtuuri Suomessa on hirveää!
Osataanhan Suomessakin rakentaa ihania ja maisemaan sopivia ”wanhan ajan” -taloja. Talopaketteja, joissa on melkein oikeat mittasuhteet, harjakatto, räystäät ja ”pieniruuruiset” ikkunat toteutettuna ikkunan eteen asennetuilla rimoilla. Tuota paskaa ovat pientalopellot täynnä.

Kävitkö katsomassa nuo virolaisarkkitehdin talot. En kyllä lähtisi vertaamaan niitä suomalaisiin pakettitaloihin
Huono arkkitehtuuri on vastenmielistä ja huonoa valmistumisajankohdasta riippumatta. Upeita rakennuksia on rakennettu ennen ja rakennetaan yhä. Asioiden yksinkertaistaminen laatikoihin tai harjakattoihin sopii tietysti mistään mitään ymmärtämättömälle typeryksille.
Muuten kivoja, mutta kun eivät ole kivitaloja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katajanokalle haluttiin rakentaa uusi jugendtalo, mutta Helsinki kielsi aikeet – miksi kaupunkiin ei saa rakentaa kauniita rakennuksia?
Kaavassa on määritetty hyvin tarkkaan minkälaisia taloja saa millekin tontille rakentaa. Esimerkiksi julkisivumateriaali, korkeus ja katon muoto yms.
Aika vähän siihen jää vaihtoehtoja.
Ja kuka sen kaavan on tehnyt laatinut. Yllätys yllätys suomalainen arkkitehti
Vierailija kirjoitti:
Huono arkkitehtuuri on vastenmielistä ja huonoa valmistumisajankohdasta riippumatta. Upeita rakennuksia on rakennettu ennen ja rakennetaan yhä. Asioiden yksinkertaistaminen laatikoihin tai harjakattoihin sopii tietysti mistään mitään ymmärtämättömälle typeryksille.
Rakennetaan joo mutta ei Suomeen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun tuollaisia taloja rakennettaisiin lisää!
Rakennetaan niitä, mutta ei suomeen. :D. Järki, kauneus ja kestävyys ei sovi suomeen. :D
Opetelkaa äänestämän, vaikka jaloillanne.
Luitteko tuon jutun niiden kuvien katsomisen lisäksi? Kestävyydestä ei ole mitään takeita, "vanhaa hyvää aikaa" edustaa näissä vain kuori, esim. puutalossa puuta oli vain verhous. Sisältä moinen on "kiveä", ts. betonielementtiä. Tämä on aika kaukana 1800-luvun taitteen puuverhotusta hirsirunkoisesta jugendista.
Moni tykkää 50-luvun kerrostaloista, vaikka krumeluurit ja vuotoriskiset kattoikkunat ovat niissä vähissä. Tämä johtunee harkituista mittasuhteista, mietityistä ikkunanäkymistä,
mittaansa kasvaneista pihapuista ja paksuista muuratuista seinistä.
Niukka arkkitehtuuri ei automaattisesti ole huonoa. Ongelma on siinä, ettei rakennuksia tehdä enää kestämään (materiaalisesti tai visuaalisesti) vaan riittää, että saadaan määräysten mukainen ja halvalla.
Valitsisin koska vain 50-lukulaisen noiden pintakopioden sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hölmöä tehdä "vanhan mallin mukaan". Eri aikakausien arkkitehtuuri juuri luo kerrostumia kaupunkeihin. Olisi aika tulsää, jos kaikki talot edustaisivat yhtä tyyliä. Uuden luominen on tärkeää. Oli jugendkin aikanaan ihan uutta.
Jep, uusgoottilaiset ja uusrenesanssirakennuksetkin on kauheita virheitä, kun mentiin apinoimaan renesanssia ja gotiikkaa ja lopulta apinoidut tyylit johtaa antiikin aikaan! Kauheita rikoksia ja virheitä! Eiku...
Miksi nykyään pitää vaan rakentaa rumaa paskaa? Kyllä vanhasta voi ammentaa eikö väkisin keksiä joka vuosikymmenelle uutta rumaa laatikkomallia. Nykyarkkitehtuuri Suomessa on hirveää!
Mielestäni olisi melkoista kitchiä tehdä nyt vaikkapa uusrenesnssia puhtaasti edustava rakennus kipsikoristeineen, porrastaiteineen ja kultauksineen. Mihinköhän käyttöön moinen talo tulisi, kun maksaisi varmastikin vähintään tuplaten "normaaliin" verraten. Esim. osoitteessa Pohjoisespa 25-27 sijatseva uusrenesanssilinna (Grönqvistin talo) oli rakennettaessa 1800-luvun lopussa pohjoismaiden suurin vuokrataloyhtiö ja nyt hyvin korkeita vuokria perivä liikekiinteistöyhtiö. Tehtäisiinkö nyt samanlainen vaikkapa ATT:n toimesta Kontulaan kaupungin vuokrakasarmiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun tuollaisia taloja rakennettaisiin lisää!
Rakennetaan niitä, mutta ei suomeen. :D. Järki, kauneus ja kestävyys ei sovi suomeen. :D
Opetelkaa äänestämän, vaikka jaloillanne.
Luitteko tuon jutun niiden kuvien katsomisen lisäksi? Kestävyydestä ei ole mitään takeita, "vanhaa hyvää aikaa" edustaa näissä vain kuori, esim. puutalossa puuta oli vain verhous. Sisältä moinen on "kiveä", ts. betonielementtiä. Tämä on aika kaukana 1800-luvun taitteen puuverhotusta hirsirunkoisesta jugendista.
Moni tykkää 50-luvun kerrostaloista, vaikka krumeluurit ja vuotoriskiset kattoikkunat ovat niissä vähissä. Tämä johtunee harkituista mittasuhteista, mietityistä ikkunanäkymistä,
mittaansa kasvaneista pihapuista ja paksuista muuratuista seinistä.Niukka arkkitehtuuri ei automaattisesti ole huonoa. Ongelma on siinä, ettei rakennuksia tehdä enää kestämään (materiaalisesti tai visuaalisesti) vaan riittää, että saadaan määräysten mukainen ja halvalla.

No mutta kun niitä vanhoja on tarjolla vain harvoille. Ironista sinänsä, että suomalaiset arkkitehdit asuvat yleensä itse vanhoissa taloissa ja suoltavat muille paskaa joka ei kelpaisi edes itselle

Höpö höpö. Täyttä roskaa, mutta kiihdytä itseäsi toki lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hölmöä tehdä "vanhan mallin mukaan". Eri aikakausien arkkitehtuuri juuri luo kerrostumia kaupunkeihin. Olisi aika tulsää, jos kaikki talot edustaisivat yhtä tyyliä. Uuden luominen on tärkeää. Oli jugendkin aikanaan ihan uutta.
Jep, uusgoottilaiset ja uusrenesanssirakennuksetkin on kauheita virheitä, kun mentiin apinoimaan renesanssia ja gotiikkaa ja lopulta apinoidut tyylit johtaa antiikin aikaan! Kauheita rikoksia ja virheitä! Eiku...
Miksi nykyään pitää vaan rakentaa rumaa paskaa? Kyllä vanhasta voi ammentaa eikö väkisin keksiä joka vuosikymmenelle uutta rumaa laatikkomallia. Nykyarkkitehtuuri Suomessa on hirveää!
Mielestäni olisi melkoista kitchiä tehdä nyt vaikkapa uusrenesnssia puhtaasti edustava rakennus kipsikoristeineen, porrastaiteineen ja kultauksineen. Mihinköhän käyttöön moinen talo tulisi, kun maksaisi varmastikin vähintään tuplaten "normaaliin" verraten. Esim. osoitteessa Pohjoisespa 25-27 sijatseva uusrenesanssilinna (Grönqvistin talo) oli rakennettaessa 1800-luvun lopussa pohjoismaiden suurin vuokrataloyhtiö ja nyt hyvin korkeita vuokria perivä liikekiinteistöyhtiö. Tehtäisiinkö nyt samanlainen vaikkapa ATT:n toimesta Kontulaan kaupungin vuokrakasarmiksi?
Miksipä ei. Palkataan vaan ulkomailta pätevä arkkitehti
Vierailija kirjoitti:
Osataanhan Suomessakin rakentaa ihania ja maisemaan sopivia ”wanhan ajan” -taloja. Talopaketteja, joissa on melkein oikeat mittasuhteet, harjakatto, räystäät ja ”pieniruuruiset” ikkunat toteutettuna ikkunan eteen asennetuilla rimoilla. Tuota paskaa ovat pientalopellot täynnä.
Ne onkin aika surkeita jäljitelmiä muka vanhasta, vailla taiteellisuutta, harmoniaa tai kauneutta. Samaa "arkkitehtuuri" sontaa kuin muukin suomiarkkitehtuuri. Ne voisi toteuttaa oikeasti vanhan näköisinä ja tyylikkäinä jos tahtoa olisi.
Uudet kerrostalot ovat lähinnä tylsän näköisiä, arkitehtiko sunnitellut? Toisaalta, jos rakennusyhtiö haluaa rakennuskustannukset alas ja huoneistojen hinnat ylös, niin lopullinen syyllinen ostava asiakas?