Kerrankin elämässäni maltoin mieleni (pettävä mies), ja nyt on koston hetki koittanut :)

Mennäänkö ihon alle? Lähdin itse pitkästä, avoliitosta. Pettäminen oli yksi tekijä mutta ei eron syy. Sain pettämisen tietooni kun katsoin miehen puhelimen. Toinen nainen, joka oli naimisissa ja ihan pienet lapset (kuvat puhelimessa) petti omaa miestään ja vannoi rakkautta minun miehelleni. Kylmää oli tunne minulla. Olin ollut pois kotoa, työmatkoilla. Ja huomioni oli muissa asioissa. En tiennyt mieheni olevan niin huomionkipeä. Olin myös sanonut miehelle, että meidän suhteessa ei ollut asiat hyvin, me riideltiin paljon, mieheni on negatiivista tyyppiä ja se tuli iän myötä aina vain pahemmin esiin.

Hätkähdin kun tajusin etten ollut hänelle rakkain, paras mahdollinen vaihtoehto. Hän sanoi että ei tästä (meistä) tule mitään ja pyysi anteeksi. Minä sanoin ettei tässä mitään, erotaan. Sen enempää en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Tai oikeastaan odotin, että hän olisi sanonut minulle, että olen rakkain ja tärkein. Ei sanonut. Lähdin heti kun löysin asunnon, erottiin. En pidä yhteyttä. Joskus pakosti törmätään ja vaihdetaan pari sanaa.

Pettäminen johtui meistä, meillä ei mennyt hyvin emmekä tehnyt sille mitään, annoimme olla. Ei ne asiat itsestään mene hyvin. Se pettäminen oli lopuksi ihan yhdentekevää, ne tehtiin ne suuret virheet ennen sitä. Eikä me enää sovittu toisillemme.

Syy eroon oli itserakkauteni ja ylpeyteni. Jos en ole sinulle se paras ja ainoa niin en ole sinulle mitään ja et saa minulta enää mitään, et ystävyyttä.

Tiedän itse tehneeni väärin ja ainut hyvä asia siinä ehdottomuudessani oli ettei ero mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi, sain hänet pois systeemistäni. Kielsin tunteet, että selvisin järkytyksestä. En ehdottanut keskustelua koska minua ei rakastettu niin kuin halusin itseäni rakastettavan. Ja tiesin myös, että minun ei ole enää hyvä olla hänen kanssaan, ero antaa minulle mahdollisuuden löytää sen suuren rakkauden.

En arvosta omaa tekoani, se oli jääräpäisen ja loukatun naisen tyhmä tapa käsitellä asiaa, kehittymätön ja idioottimainen tapa. Se vaivaa minua aina koska toimin vastoin omia arvojani. En arvosta myöskään ap:n tapaa, hän halusi kostaa ja raukkamaisesti lähti salaa, ei edes sanonut kasvotusten, että haluaa erota.

Nämä ovat niin isoja asioita kenen kanssa murrat leipää ja jaat elämäsi, että se yhteys toiseen ihmiseen täytyy olla kunnossa. Jos se ei ole niin sitten on syillä seuraukset, vaikka nyt pettäminen. Ja joku pitää pettämistä pahana, minusta se on ihan sama, peli on jo menetetty ennen sitä jos sinä ja minä emme enää ole ainoat ihmiset maailmassa, jotka ymmärrämme toisemme täysin ja kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Mennäänkö ihon alle? Lähdin itse pitkästä, avoliitosta. Pettäminen oli yksi tekijä mutta ei eron syy. Sain pettämisen tietooni kun katsoin miehen puhelimen. Toinen nainen, joka oli naimisissa ja ihan pienet lapset (kuvat puhelimessa) petti omaa miestään ja vannoi rakkautta minun miehelleni. Kylmää oli tunne minulla. Olin ollut pois kotoa, työmatkoilla. Ja huomioni oli muissa asioissa. En tiennyt mieheni olevan niin huomionkipeä. Olin myös sanonut miehelle, että meidän suhteessa ei ollut asiat hyvin, me riideltiin paljon, mieheni on negatiivista tyyppiä ja se tuli iän myötä aina vain pahemmin esiin.

Hätkähdin kun tajusin etten ollut hänelle rakkain, paras mahdollinen vaihtoehto. Hän sanoi että ei tästä (meistä) tule mitään ja pyysi anteeksi. Minä sanoin ettei tässä mitään, erotaan. Sen enempää en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Tai oikeastaan odotin, että hän olisi sanonut minulle, että olen rakkain ja tärkein. Ei sanonut. Lähdin heti kun löysin asunnon, erottiin. En pidä yhteyttä. Joskus pakosti törmätään ja vaihdetaan pari sanaa.

Pettäminen johtui meistä, meillä ei mennyt hyvin emmekä tehnyt sille mitään, annoimme olla. Ei ne asiat itsestään mene hyvin. Se pettäminen oli lopuksi ihan yhdentekevää, ne tehtiin ne suuret virheet ennen sitä. Eikä me enää sovittu toisillemme.

Syy eroon oli itserakkauteni ja ylpeyteni. Jos en ole sinulle se paras ja ainoa niin en ole sinulle mitään ja et saa minulta enää mitään, et ystävyyttä.

Tiedän itse tehneeni väärin ja ainut hyvä asia siinä ehdottomuudessani oli ettei ero mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi, sain hänet pois systeemistäni. Kielsin tunteet, että selvisin järkytyksestä. En ehdottanut keskustelua koska minua ei rakastettu niin kuin halusin itseäni rakastettavan. Ja tiesin myös, että minun ei ole enää hyvä olla hänen kanssaan, ero antaa minulle mahdollisuuden löytää sen suuren rakkauden.

En arvosta omaa tekoani, se oli jääräpäisen ja loukatun naisen tyhmä tapa käsitellä asiaa, kehittymätön ja idioottimainen tapa. Se vaivaa minua aina koska toimin vastoin omia arvojani. En arvosta myöskään ap:n tapaa, hän halusi kostaa ja raukkamaisesti lähti salaa, ei edes sanonut kasvotusten, että haluaa erota.

Nämä ovat niin isoja asioita kenen kanssa murrat leipää ja jaat elämäsi, että se yhteys toiseen ihmiseen täytyy olla kunnossa. Jos se ei ole niin sitten on syillä seuraukset, vaikka nyt pettäminen. Ja joku pitää pettämistä pahana, minusta se on ihan sama, peli on jo menetetty ennen sitä jos sinä ja minä emme enää ole ainoat ihmiset maailmassa, jotka ymmärrämme toisemme täysin ja kokonaan.

Huono pitkitetty trolli, jossa ei ole mitään logiikkaa.

Miehen kirjoittama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mennäänkö ihon alle? Lähdin itse pitkästä, avoliitosta. Pettäminen oli yksi tekijä mutta ei eron syy. Sain pettämisen tietooni kun katsoin miehen puhelimen. Toinen nainen, joka oli naimisissa ja ihan pienet lapset (kuvat puhelimessa) petti omaa miestään ja vannoi rakkautta minun miehelleni. Kylmää oli tunne minulla. Olin ollut pois kotoa, työmatkoilla. Ja huomioni oli muissa asioissa. En tiennyt mieheni olevan niin huomionkipeä. Olin myös sanonut miehelle, että meidän suhteessa ei ollut asiat hyvin, me riideltiin paljon, mieheni on negatiivista tyyppiä ja se tuli iän myötä aina vain pahemmin esiin.

Hätkähdin kun tajusin etten ollut hänelle rakkain, paras mahdollinen vaihtoehto. Hän sanoi että ei tästä (meistä) tule mitään ja pyysi anteeksi. Minä sanoin ettei tässä mitään, erotaan. Sen enempää en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Tai oikeastaan odotin, että hän olisi sanonut minulle, että olen rakkain ja tärkein. Ei sanonut. Lähdin heti kun löysin asunnon, erottiin. En pidä yhteyttä. Joskus pakosti törmätään ja vaihdetaan pari sanaa.

Pettäminen johtui meistä, meillä ei mennyt hyvin emmekä tehnyt sille mitään, annoimme olla. Ei ne asiat itsestään mene hyvin. Se pettäminen oli lopuksi ihan yhdentekevää, ne tehtiin ne suuret virheet ennen sitä. Eikä me enää sovittu toisillemme.

Syy eroon oli itserakkauteni ja ylpeyteni. Jos en ole sinulle se paras ja ainoa niin en ole sinulle mitään ja et saa minulta enää mitään, et ystävyyttä.

Tiedän itse tehneeni väärin ja ainut hyvä asia siinä ehdottomuudessani oli ettei ero mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi, sain hänet pois systeemistäni. Kielsin tunteet, että selvisin järkytyksestä. En ehdottanut keskustelua koska minua ei rakastettu niin kuin halusin itseäni rakastettavan. Ja tiesin myös, että minun ei ole enää hyvä olla hänen kanssaan, ero antaa minulle mahdollisuuden löytää sen suuren rakkauden.

En arvosta omaa tekoani, se oli jääräpäisen ja loukatun naisen tyhmä tapa käsitellä asiaa, kehittymätön ja idioottimainen tapa. Se vaivaa minua aina koska toimin vastoin omia arvojani. En arvosta myöskään ap:n tapaa, hän halusi kostaa ja raukkamaisesti lähti salaa, ei edes sanonut kasvotusten, että haluaa erota.

Nämä ovat niin isoja asioita kenen kanssa murrat leipää ja jaat elämäsi, että se yhteys toiseen ihmiseen täytyy olla kunnossa. Jos se ei ole niin sitten on syillä seuraukset, vaikka nyt pettäminen. Ja joku pitää pettämistä pahana, minusta se on ihan sama, peli on jo menetetty ennen sitä jos sinä ja minä emme enää ole ainoat ihmiset maailmassa, jotka ymmärrämme toisemme täysin ja kokonaan.

Huono pitkitetty trolli, jossa ei ole mitään logiikkaa.

Miehen kirjoittama.

Joopa joo, en voi sille mitään että olet niin tyhmä ettet tajua. Ja samalla tyytyväinen ettet itse koe suurta rakkautta, et vain tajua. Pääse ihon alle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mennäänkö ihon alle? Lähdin itse pitkästä, avoliitosta. Pettäminen oli yksi tekijä mutta ei eron syy. Sain pettämisen tietooni kun katsoin miehen puhelimen. Toinen nainen, joka oli naimisissa ja ihan pienet lapset (kuvat puhelimessa) petti omaa miestään ja vannoi rakkautta minun miehelleni. Kylmää oli tunne minulla. Olin ollut pois kotoa, työmatkoilla. Ja huomioni oli muissa asioissa. En tiennyt mieheni olevan niin huomionkipeä. Olin myös sanonut miehelle, että meidän suhteessa ei ollut asiat hyvin, me riideltiin paljon, mieheni on negatiivista tyyppiä ja se tuli iän myötä aina vain pahemmin esiin.

Hätkähdin kun tajusin etten ollut hänelle rakkain, paras mahdollinen vaihtoehto. Hän sanoi että ei tästä (meistä) tule mitään ja pyysi anteeksi. Minä sanoin ettei tässä mitään, erotaan. Sen enempää en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Tai oikeastaan odotin, että hän olisi sanonut minulle, että olen rakkain ja tärkein. Ei sanonut. Lähdin heti kun löysin asunnon, erottiin. En pidä yhteyttä. Joskus pakosti törmätään ja vaihdetaan pari sanaa.

Pettäminen johtui meistä, meillä ei mennyt hyvin emmekä tehnyt sille mitään, annoimme olla. Ei ne asiat itsestään mene hyvin. Se pettäminen oli lopuksi ihan yhdentekevää, ne tehtiin ne suuret virheet ennen sitä. Eikä me enää sovittu toisillemme.

Syy eroon oli itserakkauteni ja ylpeyteni. Jos en ole sinulle se paras ja ainoa niin en ole sinulle mitään ja et saa minulta enää mitään, et ystävyyttä.

Tiedän itse tehneeni väärin ja ainut hyvä asia siinä ehdottomuudessani oli ettei ero mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi, sain hänet pois systeemistäni. Kielsin tunteet, että selvisin järkytyksestä. En ehdottanut keskustelua koska minua ei rakastettu niin kuin halusin itseäni rakastettavan. Ja tiesin myös, että minun ei ole enää hyvä olla hänen kanssaan, ero antaa minulle mahdollisuuden löytää sen suuren rakkauden.

En arvosta omaa tekoani, se oli jääräpäisen ja loukatun naisen tyhmä tapa käsitellä asiaa, kehittymätön ja idioottimainen tapa. Se vaivaa minua aina koska toimin vastoin omia arvojani. En arvosta myöskään ap:n tapaa, hän halusi kostaa ja raukkamaisesti lähti salaa, ei edes sanonut kasvotusten, että haluaa erota.

Nämä ovat niin isoja asioita kenen kanssa murrat leipää ja jaat elämäsi, että se yhteys toiseen ihmiseen täytyy olla kunnossa. Jos se ei ole niin sitten on syillä seuraukset, vaikka nyt pettäminen. Ja joku pitää pettämistä pahana, minusta se on ihan sama, peli on jo menetetty ennen sitä jos sinä ja minä emme enää ole ainoat ihmiset maailmassa, jotka ymmärrämme toisemme täysin ja kokonaan.

Huono pitkitetty trolli, jossa ei ole mitään logiikkaa.

Miehen kirjoittama.

Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Tämä kyllä sitten on miehen kirjoittama :)

Vierailija kirjoitti:

Mennäänkö ihon alle? Lähdin itse pitkästä, avoliitosta. Pettäminen oli yksi tekijä mutta ei eron syy. Sain pettämisen tietooni kun katsoin miehen puhelimen. Toinen nainen, joka oli naimisissa ja ihan pienet lapset (kuvat puhelimessa) petti omaa miestään ja vannoi rakkautta minun miehelleni. Kylmää oli tunne minulla. Olin ollut pois kotoa, työmatkoilla. Ja huomioni oli muissa asioissa. En tiennyt mieheni olevan niin huomionkipeä. Olin myös sanonut miehelle, että meidän suhteessa ei ollut asiat hyvin, me riideltiin paljon, mieheni on negatiivista tyyppiä ja se tuli iän myötä aina vain pahemmin esiin.

Hätkähdin kun tajusin etten ollut hänelle rakkain, paras mahdollinen vaihtoehto. Hän sanoi että ei tästä (meistä) tule mitään ja pyysi anteeksi. Minä sanoin ettei tässä mitään, erotaan. Sen enempää en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Tai oikeastaan odotin, että hän olisi sanonut minulle, että olen rakkain ja tärkein. Ei sanonut. Lähdin heti kun löysin asunnon, erottiin. En pidä yhteyttä. Joskus pakosti törmätään ja vaihdetaan pari sanaa.

Pettäminen johtui meistä, meillä ei mennyt hyvin emmekä tehnyt sille mitään, annoimme olla. Ei ne asiat itsestään mene hyvin. Se pettäminen oli lopuksi ihan yhdentekevää, ne tehtiin ne suuret virheet ennen sitä. Eikä me enää sovittu toisillemme.

Syy eroon oli itserakkauteni ja ylpeyteni. Jos en ole sinulle se paras ja ainoa niin en ole sinulle mitään ja et saa minulta enää mitään, et ystävyyttä.

Tiedän itse tehneeni väärin ja ainut hyvä asia siinä ehdottomuudessani oli ettei ero mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi, sain hänet pois systeemistäni. Kielsin tunteet, että selvisin järkytyksestä. En ehdottanut keskustelua koska minua ei rakastettu niin kuin halusin itseäni rakastettavan. Ja tiesin myös, että minun ei ole enää hyvä olla hänen kanssaan, ero antaa minulle mahdollisuuden löytää sen suuren rakkauden.

En arvosta omaa tekoani, se oli jääräpäisen ja loukatun naisen tyhmä tapa käsitellä asiaa, kehittymätön ja idioottimainen tapa. Se vaivaa minua aina koska toimin vastoin omia arvojani. En arvosta myöskään ap:n tapaa, hän halusi kostaa ja raukkamaisesti lähti salaa, ei edes sanonut kasvotusten, että haluaa erota.

Nämä ovat niin isoja asioita kenen kanssa murrat leipää ja jaat elämäsi, että se yhteys toiseen ihmiseen täytyy olla kunnossa. Jos se ei ole niin sitten on syillä seuraukset, vaikka nyt pettäminen. Ja joku pitää pettämistä pahana, minusta se on ihan sama, peli on jo menetetty ennen sitä jos sinä ja minä emme enää ole ainoat ihmiset maailmassa, jotka ymmärrämme toisemme täysin ja kokonaan.

Miten sitten suhtaudut miehesi toimintaan nyt? Ilmeisesti armollisemmin kuin omaan reaktioosi siihen. Ehkäpä voisit osoittaa sitä samaa armollisuutta myös itseäsi kohtaan. Ehkä et pystynyt siinä tilanteessa muuhun ja se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä :)

Mies laittoi tänään viestinä surullisen hymiön ja kysymysmerkin. Hiukan petin lupauksiani ja vastasin sitten että hän varmaan tietää miksi en ole kotona, eikä vastausta enää tullut. Vaikeneminen on myöntämisen merkki?

Moni on tarttunut siihen että käytin sanaa kosto. Ehkä se oli huono sananvalinta. Kirjoitin tästä aiemminkin mutta toistan nyt: en minä muuten kostoa halua, mutta halusin tehdä selväksi että minä olin ensimmäisenä perillä koko tilanteesta, ja sain ns. viimeisen sanan.

Ap

Että oikein hymiön lähetti?

Ei vieläkään aukene äijän sanainen arkku?

Veikkaanpa että olet tyytyväinen oman kotisi rauhassa. Ponnistus on nyt takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mennäänkö ihon alle? Lähdin itse pitkästä, avoliitosta. Pettäminen oli yksi tekijä mutta ei eron syy. Sain pettämisen tietooni kun katsoin miehen puhelimen. Toinen nainen, joka oli naimisissa ja ihan pienet lapset (kuvat puhelimessa) petti omaa miestään ja vannoi rakkautta minun miehelleni. Kylmää oli tunne minulla. Olin ollut pois kotoa, työmatkoilla. Ja huomioni oli muissa asioissa. En tiennyt mieheni olevan niin huomionkipeä. Olin myös sanonut miehelle, että meidän suhteessa ei ollut asiat hyvin, me riideltiin paljon, mieheni on negatiivista tyyppiä ja se tuli iän myötä aina vain pahemmin esiin.

Hätkähdin kun tajusin etten ollut hänelle rakkain, paras mahdollinen vaihtoehto. Hän sanoi että ei tästä (meistä) tule mitään ja pyysi anteeksi. Minä sanoin ettei tässä mitään, erotaan. Sen enempää en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Tai oikeastaan odotin, että hän olisi sanonut minulle, että olen rakkain ja tärkein. Ei sanonut. Lähdin heti kun löysin asunnon, erottiin. En pidä yhteyttä. Joskus pakosti törmätään ja vaihdetaan pari sanaa.

Pettäminen johtui meistä, meillä ei mennyt hyvin emmekä tehnyt sille mitään, annoimme olla. Ei ne asiat itsestään mene hyvin. Se pettäminen oli lopuksi ihan yhdentekevää, ne tehtiin ne suuret virheet ennen sitä. Eikä me enää sovittu toisillemme.

Syy eroon oli itserakkauteni ja ylpeyteni. Jos en ole sinulle se paras ja ainoa niin en ole sinulle mitään ja et saa minulta enää mitään, et ystävyyttä.

Tiedän itse tehneeni väärin ja ainut hyvä asia siinä ehdottomuudessani oli ettei ero mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi, sain hänet pois systeemistäni. Kielsin tunteet, että selvisin järkytyksestä. En ehdottanut keskustelua koska minua ei rakastettu niin kuin halusin itseäni rakastettavan. Ja tiesin myös, että minun ei ole enää hyvä olla hänen kanssaan, ero antaa minulle mahdollisuuden löytää sen suuren rakkauden.

En arvosta omaa tekoani, se oli jääräpäisen ja loukatun naisen tyhmä tapa käsitellä asiaa, kehittymätön ja idioottimainen tapa. Se vaivaa minua aina koska toimin vastoin omia arvojani. En arvosta myöskään ap:n tapaa, hän halusi kostaa ja raukkamaisesti lähti salaa, ei edes sanonut kasvotusten, että haluaa erota.

Nämä ovat niin isoja asioita kenen kanssa murrat leipää ja jaat elämäsi, että se yhteys toiseen ihmiseen täytyy olla kunnossa. Jos se ei ole niin sitten on syillä seuraukset, vaikka nyt pettäminen. Ja joku pitää pettämistä pahana, minusta se on ihan sama, peli on jo menetetty ennen sitä jos sinä ja minä emme enää ole ainoat ihmiset maailmassa, jotka ymmärrämme toisemme täysin ja kokonaan.

 

Miten sitten suhtaudut miehesi toimintaan nyt? Ilmeisesti armollisemmin kuin omaan reaktioosi siihen. Ehkäpä voisit osoittaa sitä samaa armollisuutta myös itseäsi kohtaan. Ehkä et pystynyt siinä tilanteessa muuhun ja se riittää.

Luulen suhteeni loppuvan pettämiseen mutta suhteemne virheet on tehty jo sitä ennen. En tiedä, en ole koskaan jatkanut suhdetta pettämisen jälkeen. Tietääkseni. Armoa ei tarvita koska tiedän hyvin, että olisin pystynyt parempaan, liian helppo tekosyy. En vain halunnut. Ja tyhmyydestä sakotetaan.

Loukattuna ei ajattele selkeästi. Selkeät alut ja loput ovat parempia, niihin on hyvä ihmisen tähdätä. Ja pyrkiä rauhallisesti kertomaan miltä tuntuu, mitä ajattelee ja mihin päätyy. Toistakin ihmistä on hyvä kuunnella, ymmärtäminen ja oppiminen on minulle tullut tärkeäksi, summa on tärkeämpää kuin yksittäiset luvut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä :)

Mies laittoi tänään viestinä surullisen hymiön ja kysymysmerkin. Hiukan petin lupauksiani ja vastasin sitten että hän varmaan tietää miksi en ole kotona, eikä vastausta enää tullut. Vaikeneminen on myöntämisen merkki?

Moni on tarttunut siihen että käytin sanaa kosto. Ehkä se oli huono sananvalinta. Kirjoitin tästä aiemminkin mutta toistan nyt: en minä muuten kostoa halua, mutta halusin tehdä selväksi että minä olin ensimmäisenä perillä koko tilanteesta, ja sain ns. viimeisen sanan.

Ap

 

Voi ei. :( Kuulostaa tosi surulliselta tilanteelta. Onko tosiaan varma, ettet halua jutella miehen kanssa? Nyt kun olet kuitenkin lähtenyt ja asia siltä osin selvä.

Et oo tosissas???? Surullista??? :D :D :D

 

Kyllä. Vuosien suhde poikki eikä paluuta entiseen ole. Ap:ta lohduttaa vain oma ylpeys ja "voitto", jonka sai lähtemällä. On se surullista.

Huomattavasti surullisempaa on paniikissa etsiä asunto kuukausia ja ottaa lopulta joku mikä ei oikein tyydytä kun on pakko. Muuttaa sit alueelle mikä on vieras ja epämiellyttävä.

Ap.n kuviohan meni niin kivuttomasti kuin voi. Hyvä asunto kivalta paikalta. Kulahtanut parisuhde ja petturimies jätetty historiaan.

Huomattavasti helpompi on ottaa tunteet vastaan, kun on oma koti. Avoliitossa ei tarvita edes ositusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mennäänkö ihon alle? Lähdin itse pitkästä, avoliitosta. Pettäminen oli yksi tekijä mutta ei eron syy. Sain pettämisen tietooni kun katsoin miehen puhelimen. Toinen nainen, joka oli naimisissa ja ihan pienet lapset (kuvat puhelimessa) petti omaa miestään ja vannoi rakkautta minun miehelleni. Kylmää oli tunne minulla. Olin ollut pois kotoa, työmatkoilla. Ja huomioni oli muissa asioissa. En tiennyt mieheni olevan niin huomionkipeä. Olin myös sanonut miehelle, että meidän suhteessa ei ollut asiat hyvin, me riideltiin paljon, mieheni on negatiivista tyyppiä ja se tuli iän myötä aina vain pahemmin esiin.

Hätkähdin kun tajusin etten ollut hänelle rakkain, paras mahdollinen vaihtoehto. Hän sanoi että ei tästä (meistä) tule mitään ja pyysi anteeksi. Minä sanoin ettei tässä mitään, erotaan. Sen enempää en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Tai oikeastaan odotin, että hän olisi sanonut minulle, että olen rakkain ja tärkein. Ei sanonut. Lähdin heti kun löysin asunnon, erottiin. En pidä yhteyttä. Joskus pakosti törmätään ja vaihdetaan pari sanaa.

Pettäminen johtui meistä, meillä ei mennyt hyvin emmekä tehnyt sille mitään, annoimme olla. Ei ne asiat itsestään mene hyvin. Se pettäminen oli lopuksi ihan yhdentekevää, ne tehtiin ne suuret virheet ennen sitä. Eikä me enää sovittu toisillemme.

Syy eroon oli itserakkauteni ja ylpeyteni. Jos en ole sinulle se paras ja ainoa niin en ole sinulle mitään ja et saa minulta enää mitään, et ystävyyttä.

Tiedän itse tehneeni väärin ja ainut hyvä asia siinä ehdottomuudessani oli ettei ero mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi, sain hänet pois systeemistäni. Kielsin tunteet, että selvisin järkytyksestä. En ehdottanut keskustelua koska minua ei rakastettu niin kuin halusin itseäni rakastettavan. Ja tiesin myös, että minun ei ole enää hyvä olla hänen kanssaan, ero antaa minulle mahdollisuuden löytää sen suuren rakkauden.

En arvosta omaa tekoani, se oli jääräpäisen ja loukatun naisen tyhmä tapa käsitellä asiaa, kehittymätön ja idioottimainen tapa. Se vaivaa minua aina koska toimin vastoin omia arvojani. En arvosta myöskään ap:n tapaa, hän halusi kostaa ja raukkamaisesti lähti salaa, ei edes sanonut kasvotusten, että haluaa erota.

Nämä ovat niin isoja asioita kenen kanssa murrat leipää ja jaat elämäsi, että se yhteys toiseen ihmiseen täytyy olla kunnossa. Jos se ei ole niin sitten on syillä seuraukset, vaikka nyt pettäminen. Ja joku pitää pettämistä pahana, minusta se on ihan sama, peli on jo menetetty ennen sitä jos sinä ja minä emme enää ole ainoat ihmiset maailmassa, jotka ymmärrämme toisemme täysin ja kokonaan.

 

Miten sitten suhtaudut miehesi toimintaan nyt? Ilmeisesti armollisemmin kuin omaan reaktioosi siihen. Ehkäpä voisit osoittaa sitä samaa armollisuutta myös itseäsi kohtaan. Ehkä et pystynyt siinä tilanteessa muuhun ja se riittää.

Luulen suhteeni loppuvan pettämiseen mutta suhteemne virheet on tehty jo sitä ennen. En tiedä, en ole koskaan jatkanut suhdetta pettämisen jälkeen. Tietääkseni. Armoa ei tarvita koska tiedän hyvin, että olisin pystynyt parempaan, liian helppo tekosyy. En vain halunnut. Ja tyhmyydestä sakotetaan.

Loukattuna ei ajattele selkeästi. Selkeät alut ja loput ovat parempia, niihin on hyvä ihmisen tähdätä. Ja pyrkiä rauhallisesti kertomaan miltä tuntuu, mitä ajattelee ja mihin päätyy. Toistakin ihmistä on hyvä kuunnella, ymmärtäminen ja oppiminen on minulle tullut tärkeäksi, summa on tärkeämpää kuin yksittäiset luvut.

Hirveän monet ihmiset ovat ankaria itselleen samalla kun ovat armollisia toisille. Minusta sinä nyt ruoskit itseäsi turhaan. Itseäänkin voi kuunnella ja ymmärtää ja siitä oppia. Miksi sinun olisi pitänyt pystyä parempaan? Eihän toinenkaan tainut pystyä kovin hyvään. 

Miksi miehen sanainen arkku nyt aukenisi? Täällähän on "jankattu" :D :D :D 50 sivua, että turhiä löpinöitä ovat keskustelut ja selvittelyt, petti kun petti?

Miksi sen miehen nyt sitten enää olisi pakko keskustella kun AP itse valitsi tämän tien? Mies tekee ihan oikein, että pysyy vaiti kun hänelle ei edes annettu mahdollisuutta selittää.

Päättäkää nyt edes mitä mieltä oikein olette.

Ensin hurrataan asialle A ja sitten taas aletaan perua.

Ja AP poltti sillat takanaan? sitten meni vastaamaan miehelle.

Jos olisi varma teostaan ja seisoisi tekonsa takana, niin olisi pystynyt olemaan vastaamatta. Siihenhän teko juuri perustui, vai perustuiko?

Niinpä niin, kun asioita ei selvitetty niin nyt alkaa se soutaminen ja huopaaminen.

AP:n taholta(kin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä :)

Mies laittoi tänään viestinä surullisen hymiön ja kysymysmerkin. Hiukan petin lupauksiani ja vastasin sitten että hän varmaan tietää miksi en ole kotona, eikä vastausta enää tullut. Vaikeneminen on myöntämisen merkki?

Moni on tarttunut siihen että käytin sanaa kosto. Ehkä se oli huono sananvalinta. Kirjoitin tästä aiemminkin mutta toistan nyt: en minä muuten kostoa halua, mutta halusin tehdä selväksi että minä olin ensimmäisenä perillä koko tilanteesta, ja sain ns. viimeisen sanan.

Ap

 

Voi ei. :( Kuulostaa tosi surulliselta tilanteelta. Onko tosiaan varma, ettet halua jutella miehen kanssa? Nyt kun olet kuitenkin lähtenyt ja asia siltä osin selvä.

Et oo tosissas???? Surullista??? :D :D :D

 

Kyllä. Vuosien suhde poikki eikä paluuta entiseen ole. Ap:ta lohduttaa vain oma ylpeys ja "voitto", jonka sai lähtemällä. On se surullista.

Huomattavasti surullisempaa on paniikissa etsiä asunto kuukausia ja ottaa lopulta joku mikä ei oikein tyydytä kun on pakko. Muuttaa sit alueelle mikä on vieras ja epämiellyttävä.

Ap.n kuviohan meni niin kivuttomasti kuin voi. Hyvä asunto kivalta paikalta. Kulahtanut parisuhde ja petturimies jätetty historiaan.

Huomattavasti helpompi on ottaa tunteet vastaan, kun on oma koti. Avoliitossa ei tarvita edes ositusta.

Tietenkin aina asiat voi mennä myös huonommin. Silti ap:n tilanne on surullinen ja se surullisuus varmaan tuntuu siellä uudessa omassa kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mennäänkö ihon alle? Lähdin itse pitkästä, avoliitosta. Pettäminen oli yksi tekijä mutta ei eron syy. Sain pettämisen tietooni kun katsoin miehen puhelimen. Toinen nainen, joka oli naimisissa ja ihan pienet lapset (kuvat puhelimessa) petti omaa miestään ja vannoi rakkautta minun miehelleni. Kylmää oli tunne minulla. Olin ollut pois kotoa, työmatkoilla. Ja huomioni oli muissa asioissa. En tiennyt mieheni olevan niin huomionkipeä. Olin myös sanonut miehelle, että meidän suhteessa ei ollut asiat hyvin, me riideltiin paljon, mieheni on negatiivista tyyppiä ja se tuli iän myötä aina vain pahemmin esiin.

Hätkähdin kun tajusin etten ollut hänelle rakkain, paras mahdollinen vaihtoehto. Hän sanoi että ei tästä (meistä) tule mitään ja pyysi anteeksi. Minä sanoin ettei tässä mitään, erotaan. Sen enempää en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Tai oikeastaan odotin, että hän olisi sanonut minulle, että olen rakkain ja tärkein. Ei sanonut. Lähdin heti kun löysin asunnon, erottiin. En pidä yhteyttä. Joskus pakosti törmätään ja vaihdetaan pari sanaa.

Pettäminen johtui meistä, meillä ei mennyt hyvin emmekä tehnyt sille mitään, annoimme olla. Ei ne asiat itsestään mene hyvin. Se pettäminen oli lopuksi ihan yhdentekevää, ne tehtiin ne suuret virheet ennen sitä. Eikä me enää sovittu toisillemme.

Syy eroon oli itserakkauteni ja ylpeyteni. Jos en ole sinulle se paras ja ainoa niin en ole sinulle mitään ja et saa minulta enää mitään, et ystävyyttä.

Tiedän itse tehneeni väärin ja ainut hyvä asia siinä ehdottomuudessani oli ettei ero mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi, sain hänet pois systeemistäni. Kielsin tunteet, että selvisin järkytyksestä. En ehdottanut keskustelua koska minua ei rakastettu niin kuin halusin itseäni rakastettavan. Ja tiesin myös, että minun ei ole enää hyvä olla hänen kanssaan, ero antaa minulle mahdollisuuden löytää sen suuren rakkauden.

En arvosta omaa tekoani, se oli jääräpäisen ja loukatun naisen tyhmä tapa käsitellä asiaa, kehittymätön ja idioottimainen tapa. Se vaivaa minua aina koska toimin vastoin omia arvojani. En arvosta myöskään ap:n tapaa, hän halusi kostaa ja raukkamaisesti lähti salaa, ei edes sanonut kasvotusten, että haluaa erota.

Nämä ovat niin isoja asioita kenen kanssa murrat leipää ja jaat elämäsi, että se yhteys toiseen ihmiseen täytyy olla kunnossa. Jos se ei ole niin sitten on syillä seuraukset, vaikka nyt pettäminen. Ja joku pitää pettämistä pahana, minusta se on ihan sama, peli on jo menetetty ennen sitä jos sinä ja minä emme enää ole ainoat ihmiset maailmassa, jotka ymmärrämme toisemme täysin ja kokonaan.

 

Miten sitten suhtaudut miehesi toimintaan nyt? Ilmeisesti armollisemmin kuin omaan reaktioosi siihen. Ehkäpä voisit osoittaa sitä samaa armollisuutta myös itseäsi kohtaan. Ehkä et pystynyt siinä tilanteessa muuhun ja se riittää.

Luulen suhteeni loppuvan pettämiseen mutta suhteemne virheet on tehty jo sitä ennen. En tiedä, en ole koskaan jatkanut suhdetta pettämisen jälkeen. Tietääkseni. Armoa ei tarvita koska tiedän hyvin, että olisin pystynyt parempaan, liian helppo tekosyy. En vain halunnut. Ja tyhmyydestä sakotetaan.

Loukattuna ei ajattele selkeästi. Selkeät alut ja loput ovat parempia, niihin on hyvä ihmisen tähdätä. Ja pyrkiä rauhallisesti kertomaan miltä tuntuu, mitä ajattelee ja mihin päätyy. Toistakin ihmistä on hyvä kuunnella, ymmärtäminen ja oppiminen on minulle tullut tärkeäksi, summa on tärkeämpää kuin yksittäiset luvut.

Onko sulla taipumusta masennukseen? Masentuneilla on tapana velloa syvyyksissä ja vaatia itseltä sitä, että "olisi pitänyt pystyä parempaan",

Vaikka ap tuntuu olevan sitä mieltä, että lähtö oli sellainen jota hän ei tule katumaan, ja oikea ratkaisu, niin noin lyhyessä ajassa ei ehdi saada ajatuksiaan selkeiksi.

Ensimmäiseksi petettyä ajaa eteenpäin vain kostonhalu, mikä ei ole aina paras ohjeiden antaja.

Saattaahan ap olla koko loppuelämänsä onnellinen, mutta saattaa myös koko loppuelämänsä miettiä miksi teki noin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen sanainen arkku nyt aukenisi? Täällähän on "jankattu" :D :D :D 50 sivua, että turhiä löpinöitä ovat keskustelut ja selvittelyt, petti kun petti?

Miksi sen miehen nyt sitten enää olisi pakko keskustella kun AP itse valitsi tämän tien? Mies tekee ihan oikein, että pysyy vaiti kun hänelle ei edes annettu mahdollisuutta selittää.

Päättäkää nyt edes mitä mieltä oikein olette.

Ensin hurrataan asialle A ja sitten taas aletaan perua.

Ja AP poltti sillat takanaan? sitten meni vastaamaan miehelle.

Jos olisi varma teostaan ja seisoisi tekonsa takana, niin olisi pystynyt olemaan vastaamatta. Siihenhän teko juuri perustui, vai perustuiko?

Niinpä niin, kun asioita ei selvitetty niin nyt alkaa se soutaminen ja huopaaminen.

AP:n taholta(kin).

Mutta eikös se nyt olisi miehelle itselleen hyväksi keskustella ja ja ja.... eikä vain ylpeästi siellä asunnolla olla kysymättä mitään, vihaisena siitä, ettei ap antanut selittää. :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mennäänkö ihon alle? Lähdin itse pitkästä, avoliitosta. Pettäminen oli yksi tekijä mutta ei eron syy. Sain pettämisen tietooni kun katsoin miehen puhelimen. Toinen nainen, joka oli naimisissa ja ihan pienet lapset (kuvat puhelimessa) petti omaa miestään ja vannoi rakkautta minun miehelleni. Kylmää oli tunne minulla. Olin ollut pois kotoa, työmatkoilla. Ja huomioni oli muissa asioissa. En tiennyt mieheni olevan niin huomionkipeä. Olin myös sanonut miehelle, että meidän suhteessa ei ollut asiat hyvin, me riideltiin paljon, mieheni on negatiivista tyyppiä ja se tuli iän myötä aina vain pahemmin esiin.

Hätkähdin kun tajusin etten ollut hänelle rakkain, paras mahdollinen vaihtoehto. Hän sanoi että ei tästä (meistä) tule mitään ja pyysi anteeksi. Minä sanoin ettei tässä mitään, erotaan. Sen enempää en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Tai oikeastaan odotin, että hän olisi sanonut minulle, että olen rakkain ja tärkein. Ei sanonut. Lähdin heti kun löysin asunnon, erottiin. En pidä yhteyttä. Joskus pakosti törmätään ja vaihdetaan pari sanaa.

Pettäminen johtui meistä, meillä ei mennyt hyvin emmekä tehnyt sille mitään, annoimme olla. Ei ne asiat itsestään mene hyvin. Se pettäminen oli lopuksi ihan yhdentekevää, ne tehtiin ne suuret virheet ennen sitä. Eikä me enää sovittu toisillemme.

Syy eroon oli itserakkauteni ja ylpeyteni. Jos en ole sinulle se paras ja ainoa niin en ole sinulle mitään ja et saa minulta enää mitään, et ystävyyttä.

Tiedän itse tehneeni väärin ja ainut hyvä asia siinä ehdottomuudessani oli ettei ero mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi, sain hänet pois systeemistäni. Kielsin tunteet, että selvisin järkytyksestä. En ehdottanut keskustelua koska minua ei rakastettu niin kuin halusin itseäni rakastettavan. Ja tiesin myös, että minun ei ole enää hyvä olla hänen kanssaan, ero antaa minulle mahdollisuuden löytää sen suuren rakkauden.

En arvosta omaa tekoani, se oli jääräpäisen ja loukatun naisen tyhmä tapa käsitellä asiaa, kehittymätön ja idioottimainen tapa. Se vaivaa minua aina koska toimin vastoin omia arvojani. En arvosta myöskään ap:n tapaa, hän halusi kostaa ja raukkamaisesti lähti salaa, ei edes sanonut kasvotusten, että haluaa erota.

Nämä ovat niin isoja asioita kenen kanssa murrat leipää ja jaat elämäsi, että se yhteys toiseen ihmiseen täytyy olla kunnossa. Jos se ei ole niin sitten on syillä seuraukset, vaikka nyt pettäminen. Ja joku pitää pettämistä pahana, minusta se on ihan sama, peli on jo menetetty ennen sitä jos sinä ja minä emme enää ole ainoat ihmiset maailmassa, jotka ymmärrämme toisemme täysin ja kokonaan.

 

Miten sitten suhtaudut miehesi toimintaan nyt? Ilmeisesti armollisemmin kuin omaan reaktioosi siihen. Ehkäpä voisit osoittaa sitä samaa armollisuutta myös itseäsi kohtaan. Ehkä et pystynyt siinä tilanteessa muuhun ja se riittää.

Luulen suhteeni loppuvan pettämiseen mutta suhteemne virheet on tehty jo sitä ennen. En tiedä, en ole koskaan jatkanut suhdetta pettämisen jälkeen. Tietääkseni. Armoa ei tarvita koska tiedän hyvin, että olisin pystynyt parempaan, liian helppo tekosyy. En vain halunnut. Ja tyhmyydestä sakotetaan.

Loukattuna ei ajattele selkeästi. Selkeät alut ja loput ovat parempia, niihin on hyvä ihmisen tähdätä. Ja pyrkiä rauhallisesti kertomaan miltä tuntuu, mitä ajattelee ja mihin päätyy. Toistakin ihmistä on hyvä kuunnella, ymmärtäminen ja oppiminen on minulle tullut tärkeäksi, summa on tärkeämpää kuin yksittäiset luvut.

 

Hirveän monet ihmiset ovat ankaria itselleen samalla kun ovat armollisia toisille. Minusta sinä nyt ruoskit itseäsi turhaan. Itseäänkin voi kuunnella ja ymmärtää ja siitä oppia. Miksi sinun olisi pitänyt pystyä parempaan? Eihän toinenkaan tainut pystyä kovin hyvään. 

Koska tunnen itseni enkä halua valehdella, varsinkaan itselleni. Kantti olisi kestänyt. Ja vain itseään voi muuttaa, ei toista ihmistä. Fiksua on nostaa kissa pöydälle ja keskustella. Keskustelun estää tunnemyrsky ja se ettei vielä ole perspektiiviä tilanteeseen, ymmärrystä. Se mikä on henkistä laiskuutta niin se on ettei ole halua keskustella.

Minä olen aina halunnut kehittyä paremmaksi ihmiseksi, oppia ja ymmärtää. Se on ydin, huvi ja miksi olen olemassa. Ja minulla on ymmärrys. Se ei ole ruoska, minä en ole muutenkaan kovin raskassoutuinen.

Ja mitä sitä itseään toiseen vertaamaan, hän on oma lukunsa, jokainen tekee omat valintansa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen sanainen arkku nyt aukenisi? Täällähän on "jankattu" :D :D :D 50 sivua, että turhiä löpinöitä ovat keskustelut ja selvittelyt, petti kun petti?

Miksi sen miehen nyt sitten enää olisi pakko keskustella kun AP itse valitsi tämän tien? Mies tekee ihan oikein, että pysyy vaiti kun hänelle ei edes annettu mahdollisuutta selittää.

Päättäkää nyt edes mitä mieltä oikein olette.

Ensin hurrataan asialle A ja sitten taas aletaan perua.

Ja AP poltti sillat takanaan? sitten meni vastaamaan miehelle.

Jos olisi varma teostaan ja seisoisi tekonsa takana, niin olisi pystynyt olemaan vastaamatta. Siihenhän teko juuri perustui, vai perustuiko?

Niinpä niin, kun asioita ei selvitetty niin nyt alkaa se soutaminen ja huopaaminen.

AP:n taholta(kin).

Mä käsitin, että ap:lle oli tärkeintä lähteä. Se soutaminen ja huopaaminen on helpompaa ja enemmän omissa käsissä sitten sieltä omasta kodista käsin... se entinen asunto kun oli sen toisenkin koti ja siellä vaikeampi  rajata sitä, milloin ja millä ehdoilla keskustelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä :)

Mies laittoi tänään viestinä surullisen hymiön ja kysymysmerkin. Hiukan petin lupauksiani ja vastasin sitten että hän varmaan tietää miksi en ole kotona, eikä vastausta enää tullut. Vaikeneminen on myöntämisen merkki?

Moni on tarttunut siihen että käytin sanaa kosto. Ehkä se oli huono sananvalinta. Kirjoitin tästä aiemminkin mutta toistan nyt: en minä muuten kostoa halua, mutta halusin tehdä selväksi että minä olin ensimmäisenä perillä koko tilanteesta, ja sain ns. viimeisen sanan.

Ap

 

Voi ei. :( Kuulostaa tosi surulliselta tilanteelta. Onko tosiaan varma, ettet halua jutella miehen kanssa? Nyt kun olet kuitenkin lähtenyt ja asia siltä osin selvä.

Et oo tosissas???? Surullista??? :D :D :D

 

Kyllä. Vuosien suhde poikki eikä paluuta entiseen ole. Ap:ta lohduttaa vain oma ylpeys ja "voitto", jonka sai lähtemällä. On se surullista.

Huomattavasti surullisempaa on paniikissa etsiä asunto kuukausia ja ottaa lopulta joku mikä ei oikein tyydytä kun on pakko. Muuttaa sit alueelle mikä on vieras ja epämiellyttävä.

Ap.n kuviohan meni niin kivuttomasti kuin voi. Hyvä asunto kivalta paikalta. Kulahtanut parisuhde ja petturimies jätetty historiaan.

Huomattavasti helpompi on ottaa tunteet vastaan, kun on oma koti. Avoliitossa ei tarvita edes ositusta.

Omasta erosta muistan miten turhia ja tuskallisia oli "keskustelut". Eroon oli syy. Noiden riidoiksi kääntyneiden sessioiden jälkeen olin uupunut, rikki ja aloin epäillä omaa järkeäni, kun olin taas kuunnellut exän argumentteja. En olisi selvinnyt ilman eroseminaaria ja pariterapeuttia, joka onneksi oli tavannut exmiehen, joten hän tiesi, miten perusteltu eropäätökseni oli. Ammattilaisena hän oli nähnyt sen nopeasti, mihin mulla oli mennyt vuosia. Että suhde on surullinen ja toivoton, kun sitä kantaa vain toinen.

Eron jälkeen - no contact.

Vaikka tulisi satunnaisia houkutuksen ja haikeuden puuskia. Ja niitä tulee.

Ap., pidä itsestäsi huoli!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mennäänkö ihon alle? Lähdin itse pitkästä, avoliitosta. Pettäminen oli yksi tekijä mutta ei eron syy. Sain pettämisen tietooni kun katsoin miehen puhelimen. Toinen nainen, joka oli naimisissa ja ihan pienet lapset (kuvat puhelimessa) petti omaa miestään ja vannoi rakkautta minun miehelleni. Kylmää oli tunne minulla. Olin ollut pois kotoa, työmatkoilla. Ja huomioni oli muissa asioissa. En tiennyt mieheni olevan niin huomionkipeä. Olin myös sanonut miehelle, että meidän suhteessa ei ollut asiat hyvin, me riideltiin paljon, mieheni on negatiivista tyyppiä ja se tuli iän myötä aina vain pahemmin esiin.

Hätkähdin kun tajusin etten ollut hänelle rakkain, paras mahdollinen vaihtoehto. Hän sanoi että ei tästä (meistä) tule mitään ja pyysi anteeksi. Minä sanoin ettei tässä mitään, erotaan. Sen enempää en ole keskustellut asiasta hänen kanssaan. Tai oikeastaan odotin, että hän olisi sanonut minulle, että olen rakkain ja tärkein. Ei sanonut. Lähdin heti kun löysin asunnon, erottiin. En pidä yhteyttä. Joskus pakosti törmätään ja vaihdetaan pari sanaa.

Pettäminen johtui meistä, meillä ei mennyt hyvin emmekä tehnyt sille mitään, annoimme olla. Ei ne asiat itsestään mene hyvin. Se pettäminen oli lopuksi ihan yhdentekevää, ne tehtiin ne suuret virheet ennen sitä. Eikä me enää sovittu toisillemme.

Syy eroon oli itserakkauteni ja ylpeyteni. Jos en ole sinulle se paras ja ainoa niin en ole sinulle mitään ja et saa minulta enää mitään, et ystävyyttä.

Tiedän itse tehneeni väärin ja ainut hyvä asia siinä ehdottomuudessani oli ettei ero mennyt soutamiseksi ja huopaamiseksi, sain hänet pois systeemistäni. Kielsin tunteet, että selvisin järkytyksestä. En ehdottanut keskustelua koska minua ei rakastettu niin kuin halusin itseäni rakastettavan. Ja tiesin myös, että minun ei ole enää hyvä olla hänen kanssaan, ero antaa minulle mahdollisuuden löytää sen suuren rakkauden.

En arvosta omaa tekoani, se oli jääräpäisen ja loukatun naisen tyhmä tapa käsitellä asiaa, kehittymätön ja idioottimainen tapa. Se vaivaa minua aina koska toimin vastoin omia arvojani. En arvosta myöskään ap:n tapaa, hän halusi kostaa ja raukkamaisesti lähti salaa, ei edes sanonut kasvotusten, että haluaa erota.

Nämä ovat niin isoja asioita kenen kanssa murrat leipää ja jaat elämäsi, että se yhteys toiseen ihmiseen täytyy olla kunnossa. Jos se ei ole niin sitten on syillä seuraukset, vaikka nyt pettäminen. Ja joku pitää pettämistä pahana, minusta se on ihan sama, peli on jo menetetty ennen sitä jos sinä ja minä emme enää ole ainoat ihmiset maailmassa, jotka ymmärrämme toisemme täysin ja kokonaan.

 

Miten sitten suhtaudut miehesi toimintaan nyt? Ilmeisesti armollisemmin kuin omaan reaktioosi siihen. Ehkäpä voisit osoittaa sitä samaa armollisuutta myös itseäsi kohtaan. Ehkä et pystynyt siinä tilanteessa muuhun ja se riittää.

Luulen suhteeni loppuvan pettämiseen mutta suhteemne virheet on tehty jo sitä ennen. En tiedä, en ole koskaan jatkanut suhdetta pettämisen jälkeen. Tietääkseni. Armoa ei tarvita koska tiedän hyvin, että olisin pystynyt parempaan, liian helppo tekosyy. En vain halunnut. Ja tyhmyydestä sakotetaan.

Loukattuna ei ajattele selkeästi. Selkeät alut ja loput ovat parempia, niihin on hyvä ihmisen tähdätä. Ja pyrkiä rauhallisesti kertomaan miltä tuntuu, mitä ajattelee ja mihin päätyy. Toistakin ihmistä on hyvä kuunnella, ymmärtäminen ja oppiminen on minulle tullut tärkeäksi, summa on tärkeämpää kuin yksittäiset luvut.

 

Onko sulla taipumusta masennukseen? Masentuneilla on tapana velloa syvyyksissä ja vaatia itseltä sitä, että "olisi pitänyt pystyä parempaan",

Ei ole, onneksi. Olen aika kepeä tyyppi.

Minä en ainakaan vaivautuisi selittämään mitään ihmiselle, joka tekee niin raukkamaisen teon että häipyy yhteisestä kodista sanomatta sanaakaan. Pettäminenkään oikein ole, mutta ihan samalle tasolle vajoaa se, joka katoaa jälkiä jättämättä.

Aikuiset keskustelevat asiansa ja tuollainen kertoo vaan siitä ettei mitään parisuhdetta ole aikoihin enää ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi miehen sanainen arkku nyt aukenisi? Täällähän on "jankattu" :D :D :D 50 sivua, että turhiä löpinöitä ovat keskustelut ja selvittelyt, petti kun petti?

Miksi sen miehen nyt sitten enää olisi pakko keskustella kun AP itse valitsi tämän tien? Mies tekee ihan oikein, että pysyy vaiti kun hänelle ei edes annettu mahdollisuutta selittää.

Päättäkää nyt edes mitä mieltä oikein olette.

Ensin hurrataan asialle A ja sitten taas aletaan perua.

Ja AP poltti sillat takanaan? sitten meni vastaamaan miehelle.

Jos olisi varma teostaan ja seisoisi tekonsa takana, niin olisi pystynyt olemaan vastaamatta. Siihenhän teko juuri perustui, vai perustuiko?

Niinpä niin, kun asioita ei selvitetty niin nyt alkaa se soutaminen ja huopaaminen.

AP:n taholta(kin).

 

Mutta eikös se nyt olisi miehelle itselleen hyväksi keskustella ja ja ja.... eikä vain ylpeästi siellä asunnolla olla kysymättä mitään, vihaisena siitä, ettei ap antanut selittää. :D 

Jankkaajien mielestäpä samat säänöt eivät päde ap:n ja hänen mieheensä. 

Ap:n olisi pitänyt (itsensä ja toisen vuoksi) pyrkiä keskustelemaan miehensä kanssa pettämisestä eikä vain lähteä. Miehen taas tarvitse pyrkiä keskustelemaan (itsensä ja ap:n vuoksi) siitä, miksi tämä on lähtenyt.