Ihminen pelastaa tulipalosta koiran eikä lasta, on psykopaatti/sosiopaatti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se tullut ulos vaginastasi? Mielenkiintoista..

Etkö voi rakastaa ketään joka ei ole tullut vaginastasi?

Vieras lapsikin on tietysti tullut myös jostain kollektiivisesta vaginasta.

Miksi "varsinkin lapsi" olisi tärkeämpi kuin aikuinen tai vanhus? Samaa paskaa kuin nämä "vauva kyydissä" kyltit autoissa. Mulle ei ainakaan oo mitään eroa sillä onko autossa lapsia, aikuisia vai vanhuksia. Yhtä suurella varovaisuudella ajan. Miksi sellaiseen lapselliseen/ vauvalliseen autoon törmääminen on kamalampaa kuin sellaiseen missä on aikuisia/ vanhuksia???[/quote]

Olen miettinyt samaa. Esim. aina kun joku lentokone tippuu, niin kauhistellaan että lennolla oli näin monta lasta mukana. Ihan yhtä arvokkaita ne nuoret aikuiset, keski-ikäiset ja vanhukset on, ja eiköhän se lento-onnettomuus ole aikuisille paljon pahempi juttu kun tajuaa kuolevansa, vauvat taas ei tajua edes mitä tapahtuu.[/quote]

Mun mielestä on itsestäänselvää että lapsen ja nuoren jonka elämä on vielä edessä,elämä on arvokkaampi kuin vanhan joka on pitkän elämän saanut elää-aika outoa että jotkut ei sitä ymmärrä...

mun lapsi sanoi, että jos tulisi tulipalo, se pelastaisi koiransa ja mä saisin jäädä liekkeihin.

Mikäs minoon sitte, ko en pelasta ketään, vaan heitän bensaa liekkeihin ja nauran?

Vierailija kirjoitti:

Minä ilman muuta pelastaisin lapseni ennen koiriani tulipalon sattuessa.

Ai silloinkin kun tuli roihuaa ja käteesi osuu vain karvainen käpälä?

Oikeassa katastrofi-tilanteessa ihminen saattaa toimia täysin irrationaalisesti ja pelastaa vaikka Fairy-pullon tiskipöydältä, kuten tiedän tapahtuneen. Lapsia ei toki enää ollut siinä tulipalossa sisällä, mutta rouva syöksyi takaisin palavaan taloon jotain pelastaakseen ja tuli sen tiskiainepullon kanssa ulos.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kuolema suistaa ihmisen työkyvyttömyyteen, jopa loppuelämäksi. Lapsen kuolema rikkoo avioliitot, kaataa firmat ja vie ihmiset oikeuteen. Koiranpelastajat ovat todnäk lapsettomia eivätkä ole kokeneet ihmisen tunteiden kirjoa vielä oikein kunnon skaalalla.

Murheen asteikolla 0-100, lapsen kuolema 100, vakava sairaus 50, koiran kuolema about 10.

Nimenomaan. Toivon ainakin, että näiden "eläintenpelastajien" suhteellisuudentajuttomuus ja epäempaattisuus johtuu epäkypsyydestä ja kokemattomuudesta.  Terv. eläinrakas vela

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kuolema suistaa ihmisen työkyvyttömyyteen, jopa loppuelämäksi. Lapsen kuolema rikkoo avioliitot, kaataa firmat ja vie ihmiset oikeuteen. Koiranpelastajat ovat todnäk lapsettomia eivätkä ole kokeneet ihmisen tunteiden kirjoa vielä oikein kunnon skaalalla.

Murheen asteikolla 0-100, lapsen kuolema 100, vakava sairaus 50, koiran kuolema about 10.

Nimenomaan. Toivon ainakin, että näiden "eläintenpelastajien" suhteellisuudentajuttomuus ja epäempaattisuus johtuu epäkypsyydestä ja kokemattomuudesta.  Terv. eläinrakas vela

Mä edelleen ihmettelen miten se tekee epäempaattiseksi että välittää enemmän viattomasta eläimestä kuin maailman julmimmasta olennosta? Ja miksi ihminen olisi muka se kaikista arvokkain?

Normi koiraihminenhän tuo. No kyllä ehkä itsekin pelastaisin koiran ennemmin kuin av-mamman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta jos jättää vieraan lapsen palavaan taloon kuolemaan koiran takia niin miltä hänen vanhemmistaan tuntuu? Koiran vanhemmat tuskin reagoisivat tapahtuneeseen millään tavalla elleivät ole samassa taloudessa. He tuskin murehtivat tapahtunutta koko eliniän ajan kun taas ihmisiin voi jäädä pysyvä trauma tapahtuneesta..

No ei koiran vanhemmat mutta minä. Skenaario=pelastan talosta lapsen jonne oma koirani kuolee. Lapsen vanhemmat on että jee, saan kiitosta ja selkään taputtelua. Sitten elän loppuikäni ajatuksissa liekkeihin kuoleva koirani. Ei.

Älyttömiä spekulaatioita. Mutta näin se vain on.

Eli minäminäminä.

Mitä itse tekisit jos voisit pelastaa tulipalosta vain yhden lapsen, toinen olisi omasi ja toinen vieras?

Miksi valitset kuten valitset ja mitä se kertoo sinusta?

Aivan eri asia versus koiran vai lapsen pelastaminen.

Jännää.

Äidit saavat pelastaa oman lapsensa koska tunneside, äidinrakkaus, vaistot jne ja jättää vieraan lapsen kuolemaan. Ja siitä ei kukaan heitä voi syyttää.

Koiranomistajat joilla samat tunteet (tutkitusti!!!) eläintänsä kohtaan joutuvat jättämään oman lemmikkinsä kuolemaan ja ovat velvollisia pelastamaan jonkun toisen lapsen johon heillä ei ole minkäänlaista tunnesidettä.

Jos tekisivät toisin olisivat rikollisia ja joutuisivat oikeuteen.

Näiden ihmisen yli kaiken asettavien äitien mukaan jotka nimittelevät muita ihmispaskoiksi jne.

Herättää paljon ajatuksia tämä ketju. Itse koiraani yli kaiken rakastavana kokisin ehkä kuitenkin että uhraisin oman rakkaani ja tuntisin tuskaa ja syyllisyyttä lopun elämääni kun pelastaisi kuitenkin vieraan ihmisen lapsen.

Mutta tuo että minun tuskaa ja menetystä ei pidettäisi minään, "neljän viikon itku rekusta ja uutta tilalle vaan, kukaan ei sitä jää kaipaamaan ja suremaan" asenne on todella hyvin julmaa ja nimenomaan itsekästä.

Ei se ainakaan vahvista ajatusta että ihminen olisi jotenkin enemmän, hienompaa ja tärkeämpää kuin eläin.

Pieni lapsi on vielä viaton tuollaiseen mutta äitinsä ei ja ihmettelen miksi minun pitäisi välittää noin ilkeän ja vihamielisen ihmisen tunteista kun hän ei välitä pätkääkään minun.

264: totta, yksikään äiti-ihminen ei ole sanonut että olisi kiitollinen lapsensa pelastamisesta ja tuntisi myötätuntoa siitä hinnasta jonka koiranomistaja joutuisi maksamaan.

Päinvastoin, pidetään itsestäänselvänä ja pilkataan ja mitätöidään koiranomistajan tunteita ja koiran merkitystä tälle korostaen kuinka ihminen on arvokkain ja ylimpänä kaikkea. Miksi nämä ylevät ihmiset ovat sitten niin kovia väheksymään ja haukkumaan muita?

Tälläinen kysymys on surkea, paniikissa ihmisen käytös voi olla yllätävä, se joka uhoaa pelastavansa naapurin lapsen voikin shokissa jämähtää paikoilleen ja joku joutuu pelastamaan hänet. Tosin ihmisten arvomaailma näkyy hyvin näissä vastauksissa, suurin osa vaan on itsekkäitä.

Vastatkaa nyt tähän yksinkertaiseen kysymykseen:

miksi äiti joka pelastaa oman lapsensa vieraan lapsen sijaan ei ole itsekäs vaan toiminta on luonnollista mutta ihminen joka pelastaa koiransa jota kohtaan hänellä on samat tunteet kuin äidillä lastaan on itsekäs ja paskakin vielä?

ja jos peruste on se ihminen on ihminen niin kertokaapa mikä siinä ihmisyydessä on niin huippua vs eläimiin?

Todennäköisesti jokainen laji pitää itseään tärkeimpänä, pölypunkista lähtien.

Voihan tätä spekuloida mutta hädän hetkellä ei ehdi valtavia eettisiä pohdintoja. Jos koira ja vieras lapsi olisivat yhtä pelastettavissa intuitiivisesti pelastaisin luultavasti koirani, koska nytkin vastuu siitä painaa koko ajan. Tuntisin varmaan syyllisyyttä lapsesta mutta hätätilanne on hätätilanne eikä siinä mieti rationaalisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ennemmin oma koira kuin vieras lapsi. En edes miettisi, en voisi elää enää itse ajatellen että koirani kuoli vaikka olisin voinut estää sen. Koira on minun lapseni.

Mä en antaisi sun elää jos sinulle vieras ihminen, minun lapseni, kuolisi sinun pelastaessa jotain v*tun rakkia. Tai oikeastaan, sen piskin en antaisi elää.

Koiria saa aina uusia, ihmisiä ei.

Kyllä ihmisiäkin saa uusia aina lisää. Ne vain eivät ole niitä samoja jotka on menetetty. Kuten eivät ole uudet koiratkaan samoja kuin menetetyt.

Eli todella huono rinnastus.

Jokainen ihminen on oma persoonansa,eläimet eivät. Sen vuoksi on ihan sama mikä elukka sulla siinä on, annat sille ruokaa, käytät ulkona ja vähän leikit. Siinäpä se. Mitään se ei puhu, ajattele eikä kehity. On vaan. Kun se kuolee, hankit uuden ja hetken et muista vanhaa eläintä ollenkaan.

Koirat ne vasta ovatkin omia persoonia. Olet jäänyt paljosta paitsi.

Samoin kissat. Minulla on suloisin, herttaisin ja rakastavin kissa, jonka ole koskaan tavannut ja kissani sisarus on aivan toisenlainen kuin omani, mutta silti ihana ja hauska omalla tavallaan.

Ihminen joka väittää, että eläimillä ei ole persoonallisuuksia tai tunteita on oikeasti aika tietämätön ja suoraan sanottuna tyhmä. Miksi joku eläin (nisäkäs) olisi muka niin erilainen kuin toinen eläin, ihminen?

Asiastahan on tehty myös tieteellistä tutkimusta ja eläimistä tiedetään jo aika paljon enemmän kuin jokus 60-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on itsestäänselvää että lapsen ja nuoren jonka elämä on vielä edessä,elämä on arvokkaampi kuin vanhan joka on pitkän elämän saanut elää-aika outoa että jotkut ei sitä ymmärrä...

Mutta aikuiseen on investoitu paljon enemmän yhteiskunnan resursseja, sekä aikuisella on lähes aina enemmän läheisiä ihmisiä kuin lapsella. Lasta jäisi suremaan vain sen vanhemmat, mutta aikuista puoliso, sukulaiset, kaverit, kollegat, mahdolliset omat lapset... Siihen parivuotiaaseen lapseen ei ole vielä yhtä kiintynyt kuin aikuiseen, jonka moni on tuntenut vuosikymmeniä. Kukaan ei ole riippuvainen lapsesta, mutta moni voi olla siitä aikuisesta. Siksi aikuisen elämä on paljon arvokkaampi kuin lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kuolema suistaa ihmisen työkyvyttömyyteen, jopa loppuelämäksi. Lapsen kuolema rikkoo avioliitot, kaataa firmat ja vie ihmiset oikeuteen. Koiranpelastajat ovat todnäk lapsettomia eivätkä ole kokeneet ihmisen tunteiden kirjoa vielä oikein kunnon skaalalla.

Murheen asteikolla 0-100, lapsen kuolema 100, vakava sairaus 50, koiran kuolema about 10.

Nimenomaan. Toivon ainakin, että näiden "eläintenpelastajien" suhteellisuudentajuttomuus ja epäempaattisuus johtuu epäkypsyydestä ja kokemattomuudesta.  Terv. eläinrakas vela

Mä edelleen ihmettelen miten se tekee epäempaattiseksi että välittää enemmän viattomasta eläimestä kuin maailman julmimmasta olennosta? Ja miksi ihminen olisi muka se kaikista arvokkain?

Ja mä edelleen väitän, että kyllä se tekee ja myöskin sen suhteellisuudentajuttoman. Jos ei todella kykene näkemään eroa ihmislapsen ja eläimen kuoleman merkittävyydessä, niin huh huh. Terv. se eläinrakas vela

On kyllä aika itsekästä olettaa että joku ventovieras olisi velvollinen pelastamaan jonkun itselleen täysin vieraan lapsen ja jättämään itselleen rakkaan lemmikin liekkeihin.

Minulta löytyy sekä lapsia ja lemmikkejä eikä ole koskaan käynyt mielessäkään että joku muu olisi niistä vastuussa kuin minä.  Jotenkin erikoinen ajattelutapa tuo että jotkut täällä jopa raivostuvat siitä ettei se vieras lapsi ole jollekin prioriteetti numero yksi. Miten itsekeskeisiä voivat ihmiset ollakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, ennemmin oma koira kuin vieras lapsi. En edes miettisi, en voisi elää enää itse ajatellen että koirani kuoli vaikka olisin voinut estää sen. Koira on minun lapseni.

Mä en antaisi sun elää jos sinulle vieras ihminen, minun lapseni, kuolisi sinun pelastaessa jotain v*tun rakkia. Tai oikeastaan, sen piskin en antaisi elää.

Koiria saa aina uusia, ihmisiä ei.

Kyllä ihmisiäkin saa uusia aina lisää. Ne vain eivät ole niitä samoja jotka on menetetty. Kuten eivät ole uudet koiratkaan samoja kuin menetetyt.

Eli todella huono rinnastus.

Jokainen ihminen on oma persoonansa,eläimet eivät. Sen vuoksi on ihan sama mikä elukka sulla siinä on, annat sille ruokaa, käytät ulkona ja vähän leikit. Siinäpä se. Mitään se ei puhu, ajattele eikä kehity. On vaan. Kun se kuolee, hankit uuden ja hetken et muista vanhaa eläintä ollenkaan.

Koirat ne vasta ovatkin omia persoonia. Olet jäänyt paljosta paitsi.

Samoin kissat. Minulla on suloisin, herttaisin ja rakastavin kissa, jonka ole koskaan tavannut ja kissani sisarus on aivan toisenlainen kuin omani, mutta silti ihana ja hauska omalla tavallaan.

Ihminen joka väittää, että eläimillä ei ole persoonallisuuksia tai tunteita on oikeasti aika tietämätön ja suoraan sanottuna tyhmä. Miksi joku eläin (nisäkäs) olisi muka niin erilainen kuin toinen eläin, ihminen?

Asiastahan on tehty myös tieteellistä tutkimusta ja eläimistä tiedetään jo aika paljon enemmän kuin jokus 60-luvulla.

Totta kai eläimet ovat tuntevia ja älykkäitä olentoja, persoonia. Ihmisiä ne eivät kuitenkaan ole eivätkä kykene samanlaista rakkautta, tukea ja apua tarjoamaan, kuin ihminen parhaimmillaan toiselle.