Ahdistaa nuo "Lasten hankkiminen 35-vuotiaana - olet jo myöhässä"-uutisoinnit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin päätin, että ikärajani lastenhankintaan on 34 v. Sen jälkeenhän hedelmällisyys laskee ja vaara saada vammaisia lapsia kasvaa huimasti.

Tätä ei tarvitse ajatella. Vielä 40-vuotiaanakin riski on lähes olematon.

"Todennäköisyys saada kehitysvammainen lapsi, jolla on kehitysvamman syynä kromosomipoikkeavuus, kasvaa synnyttäjän iän kasvaessa niin, että 20-vuotiaalla todennäköisyys on 1/1530 vastasyntynyttä (0.07 % riski), 30-vuotiaalla 1/910 vastasyntynyttä (0.1 % riski), 40-vuotiaalla 1/110 vastasyntynyttä (0.9 % riski) ja 48-vuotiaalla 1/11 vastasyntynyttä (9 %)."

En pitäisi noin prosentin todennäköisyyttä "olemattomana". Kuten lainaamastasi tekstistä näkyy, riski lähes kymmenkertaistuu 30 ja 40 ikävuoden välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Gynekologini juuri sanoi, että jos olisi mahdollisuus, hän kirjottaisi reseptin, jolla määrättäisiin lastenteko alkamaan 26-27-vuotiaana, jos aikoo useamman hankkia. Jos yksi riittää, voi odottaa kolmikymppiseksi.

Sen jälkeen hedelmällisyys laskee aika nopsaan ja lasta joutuu yrittämään pitempään (tottakai poikkeuksia on!).

Munasolut ovat olleet olemassa koko naisen eliniän, joten niiden laatuun voi vaikuttaa koko naisen eletty elämä (sairastetut sairaudet). On havaittu, että naisten ikääntyessä myös alkioiden kromosomivian riski lisääntyy: alle 35-vuotiailla epänormaalien alkioiden osuus on keskimäärin kolmasosa, mutta 44-vuotiailla niitä on keskimäärin jo yli 80 prosenttia.

Myös vaihdevuodet voivat alkaa jo 41–vuotiaana.

Ja kun joudutaan hormonihoitoihin lasten aikaansaamiseksi, lisääntyy myös rintasyöpäriski. Siinäpä sitten ollaan kauan toivotun lapsen kanssa ja äiti kenties sairastuu rintasyöpään, joka hormonitoiminnan ollessa aktiivinen, on usein aggressiivinen. Saati sitten, että lapsi hankitaan vanhan isän kanssa (vrt. presidenttimme)- onko se oikein lasta kohtaan? Ja karu totuus voi iskeä vastaan, kun samassa huushollissa asuu teinimurkkuhirviö ja vaihdevuosissa kipuileva ärtsy ja itkuherkkä äiti.

Vanhemmuuttaan tulevaisuuteen siirtävät eivät myöskään ajattele sitä, kuinka korvaamaton apu ja tuki isovanhemmat yleensä on (jep, poikkeuksia on jälleen). Mitä myöhemmin saa oman lapsen, sitä vanhempia ovat isovanhemmat eivätkä jaksa enää samoin kuin nuorempana olisivat jaksaneet.

Itse olen oikein tyytyväinen omaan valintaani, kolmas syntyi ollessani 30-v. Molemmat opiskelimme, kun lapsia alkoi siunaantua, töitäkin ehdittiin tehdä, matkusteltiin runsaasti, oma koti hankittiin jne. Mistään emme jääneet paitsi ja paljon saimme lasten myötä.

Viimeinenkin lapsi muutti kotoa, kun olimme 50-v. Elämä hymyilee edelleen ja tarjolla on vaikka mitä, nyt nautimme taas kahdenolosta vaikka yhtälailla nautimme perhe-elämästäkin. Olisi tosi vaikea kuvitella, että jaloissa pyörisi vielä teini-ikäisiä. Kaikelle on aikansa.

On varmaan kiva olla noin omahyväinen. Minä en ennen 27 v tavannut ainoatakaan miestä joka halusi edes parisuhteeseen. Kun löysin, hän ei halunnut lapsia "vielä" sain kiristettyä ja pakotettua hänet kun olin 33. Yritimme vuoden.

Kannattaakin katsella vähän itseään vanhempia miehiä. 5-10 vuotta vanhempi mies on todennäköisesti halukkaampi vakiintumaan ja perustamaan perheen ja todennäköisemmin työelämässä sellaisessa asemassa, että perheen perustaminen on taloudellisesti realistinen ajatus.

Vierailija kirjoitti:

No. Minkäs teet. Jos tätä palstaa olisi yksinomaan uskominen, niin lapsia saattaisi tehdä ainoastaan ja vain väärään aikaan; kun aina olisi joko liian nuori tai sitten liian vanha. Sellaista ikää ei yksinkertaisesti ole, josta voisi sanoa, että se olisi yksinomaisesti kaikille se paras aika hetki saada lapsia. - Korostan tässä vielä saamista, sillä luonto, kojtalo, mikä lie on vielä sen verran epäreilu, että vaikka itse kokisi, kuinka olevansa valmis tai halukas saamaan jälkikasvua, niin ei saaminen onnistukaan tuosta vaan ja yhdellä päätöksellä; vaan voi mennä vuosiakin, että toive totetutuu, ellei sittenkin jää toteutumatta, ainakin jos tai kun on halu kohdistuu siihen, että saa jälkikasvua biologisella tavalla, eikä esimerkiksi adoptoimalla. Minä itse olisin ollut useammankin vuoden valmis saamaan jälkikasvua. Muutaman vuoden hukkasin harrastettuani vain tyttöjen välisiä, mutta niiden jälkeen yksistään "oikeanlaisen kumppanin" löytäminen ja kohtaaminen, jonka kanssa jakaa tämä haave tai toive ei ole toteutunut. - Kun olen sen verran vaativa, että toivoisin myös, että saattaisimme jakaa ja huolehtia jälkikasvusta yhdessä ja suunnilleen samoista elämänarvoista ja tavoitteista ponnistaen, ainakin seuraavat noin parisenkymmentä vuotta. - Kai sitä tällaista vielä toivoa saa, vaikka mistä sitä varmaksi tietää mitä tapahtuu huomenna tai viikon päästä, entäs sitten kun lapsella on murrosikä.   

Kyllähän ne elämänarvot ja tavoitteet olisi hyvä olla koko loppuelämän suhteen samansuuntaiset eikä vain mainitsemasi "seuraavat parisenkymmentä vuotta". Varmaan aika hankala löytää miestä, jolle sopisi, että parinkymmenen vuoden päästä tiemme erkanevat ja lapsemme voimme unohtaa.

No silloin susta vanhemmat sukupolvet ovat ratkiriemukkaita. Aiemmin iltatähdet ovat olleet ennemmin sääntö kuin poikkeus.

Nuo otsikot kertovat siitä asenteesta, mikä yhteiskunnassamme kohdistuu naisiin. Naisia täytyy jatkuvasti valvoa, valistaa ja ohjeistaa, ja heille täytyy kertoa mikä on heille itselleen parasta. Naiset ovat kuin lapsia, jotka eivät ymmärrä toimiensa seurauksia ilman, että sitä jatkuvasti toitotetaan heille koulussa, töissä, lehdissä ja tv:ssä. Miehiä ei koskaan ohjeisteta lastenteossa tai miellyttämään muita. Naisen velvollisuus taas on olla suloinen eikä miehiä saa häiritä, joten naisen maailma on pienestä asti täynnä ohjeita siitä, miltä kuuluu näyttää, mitkä karvat kuuluu milloinkin ajella, missä tilanteessa sopii nauraa ja missä tilanteessa täytyy osoittaa "huumorintajua" eikä nipottaa. Naisten pukeutuminen on miesten halujen takia tiukkaan säädeltyä, eikä siitä saa poiketa edes vauvan ruokkimisen takia.

Katsokaapa huviksenne kommenttiosioita ihan mistä tahansa raskauteen, äitiyslomaan tai erityisesti aborttiin liittyvistä aiheista. Siellä miehet kertovat, mikä on naisille paras tapa toimia oman kehonsa kanssa. Pahimmat abortinvastustajaöyhöttäjät ovat lähes poikkeuksetta miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin päätin, että ikärajani lastenhankintaan on 34 v. Sen jälkeenhän hedelmällisyys laskee ja vaara saada vammaisia lapsia kasvaa huimasti.

Tätä ei tarvitse ajatella. Vielä 40-vuotiaanakin riski on lähes olematon.

"Todennäköisyys saada kehitysvammainen lapsi, jolla on kehitysvamman syynä kromosomipoikkeavuus, kasvaa synnyttäjän iän kasvaessa niin, että 20-vuotiaalla todennäköisyys on 1/1530 vastasyntynyttä (0.07 % riski), 30-vuotiaalla 1/910 vastasyntynyttä (0.1 % riski), 40-vuotiaalla 1/110 vastasyntynyttä (0.9 % riski) ja 48-vuotiaalla 1/11 vastasyntynyttä (9 %)."

En pitäisi noin prosentin todennäköisyyttä "olemattomana". Kuten lainaamastasi tekstistä näkyy, riski lähes kymmenkertaistuu 30 ja 40 ikävuoden välillä.

Eikö ne selviä yleensä tutkimuksissa jolloin vauva on mahdollista abortoida?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeinenkin lapsi muutti kotoa, kun olimme 50-v. Elämä hymyilee edelleen ja tarjolla on vaikka mitä, nyt nautimme taas kahdenolosta vaikka yhtälailla nautimme perhe-elämästäkin. Olisi tosi vaikea kuvitella, että jaloissa pyörisi vielä teini-ikäisiä. Kaikelle on aikansa.

Ihan ymmärrettävää ajatella noin, koska sait lapset jo parikymppisenä. Silloin tarvitsee viisikymppisenä jo omaa aikaa. Mutta jos se oma aika on otettu silloin parikymppisenä, kun sulla juoksi lapset jaloissa, ei sitä kaipaa enää sinun iässäsi. En ole koskaan kuullut kolmekymppisinä vanhemmiksi tulevien laskevan koska lapset muuttavat pois kotoa. 

En ole samaa mieltä. Ensimmäisen syntyessä olin jo ihan aikuinen, 24-v. (Tosin nykyään sen ikäiset saattavat olla paljon kypsymättömämpiä). Omaa aikaa oli ollut ihan riittävästi, aloitimme reissaamisen interraililla ollessani 16-v. Opiskeluaikana vietimme railakasta opiskelijaelämää, olimme kilta-aktivisteja, teimme excursioita jne. Ja olihan se aika omaani myös lasten ollessa olemassa, ei se kenenkään muun ajaksi muuttunut! Enkä minä missään vaiheessa ole laskenut päiviä siihen, että lapset muuttaisivat pois kotoa, he muuttivat, kun oli sen aika ja he olivat valmiita siihen.

Jotenkin minusta tuntuu, että nykyvanhemmat vaan tekevät asioista vaikeampia kuin ne ovatkaan, koko vanhemmuus on jonkinlaista suorittamista ja samaan aikaan pitää suorittaa sitä kuuluisaa ”omaa elämää”.

No toihan on tosi kiva sulle. Me ollaan opiskeltu ja erikoistuttu pitkään, asuttu neljässä maassa ja rakennettu ura huipulle. Se ei olisi ollut ainakaan molemmille mahdollista, jos olisi tehty lapsia jo opiskeluaikoina.

Eikö ole kiva, että nykyään on monia vaihtoehtoja ihmisten toiveiden mukaan? Ihmettelen miksi viisikymppinen nainen tulee pätemään omista valinnoistaan omien lastensa ikäisille?

Uteliaisuudesta kysyn vielä miksei olisi ollut mahdollista? Me siis teimme 2 lasta opiskeluaikana, kolmannen vähän myöhemmin. Silti miehellä on ura kansainvälisellä huipulla, minä itse en ollut ihan niin urakeskeinen. Minä muutin yksin ulkomaille töihin ennen ensimmäistä lastamme. Toisen kerran muutimme ulkomaille yhdessä 8 kk ikäisen vauvan kanssa. Kolmannen kerran mukana oli jo kaksi lasta , neljännellä kerralla kolme. Yhteensä kymmenkunta muuttoa maasta toiseen (ilman diplomaattitaustaa) ja ulkomailla olemme edelleen, myös aikuiset lapsemme. Ja tunnen näistä piireistä monta pariskuntaa, joista molemmat ovat luoneet mittavan uran nuorena hankituista lapsista huolimatta..

Miksi sinä vedät herneen nenään siitä, että joku toinen kertoo omista valinnoistaan ja vaikka ne ovat olleet erilaisia kuin sinun, ovat ne olleet onnistuneita valintoja? Tämä on keskustelupalsta, mutta ilmeisesti haluaisit keskustella vain samanmielisten kanssa. Ensimmäinen tekstini oli pääosin kokonaan gynekologini terveisiä nykyajan nuorille aikuisille, isovanhemmuutta myöten, lopun omia henkilökohtaisia kommenttejani lukuunottamatta.

Et sitten lukenut ylempää tekstiä lainkaan.

Miten niin? Minähän sen kirjoitin.

Ihan hyvä että puhutaan vaikka naiset tietysti kaksoisstandardien mukaan laittaa kädet korville ja "LALALALalalalalalal..." "Kyllä me tiedetään...LALALAlalala....".

Todellisuudessa moni nainen kuvittelee, että kunhan käy krossarissa ja lenkillä, noudattaa jotain lean-gurun ruokavalio-ohjelmaa ja juo viher-smoothieita niin hedelmällisyys pysyy hyvänä viisikymppiseksi asti, jotta ehtii luoda uraa, matkustella ja säätää. Totuus lävähtää sitten vasten kasvoja kun se unelmien mies löytyy neljävitosena, mutta haikara ei suostukaan vierailemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 28v, 2 vuotiaan äiti ja aina ihmetyttää miten jumalattoman vanhoja äitejä on puistot pullollaan! Välillä katson että jaaha mummo lapsen kanssa niin lapsi huutaakin äitiä 😁

Minulla on saman ikäinen kuin sinulla, olen 44 -vuotias. Minä katselen puistossa oman lapseni perään en muita äitejä.

Sen pitää kattella jos se löytäisi uuden iskän sen vauvalle 😍

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä että puhutaan vaikka naiset tietysti kaksoisstandardien mukaan laittaa kädet korville ja "LALALALalalalalalal..." "Kyllä me tiedetään...LALALAlalala....".

Todellisuudessa moni nainen kuvittelee, että kunhan käy krossarissa ja lenkillä, noudattaa jotain lean-gurun ruokavalio-ohjelmaa ja juo viher-smoothieita niin hedelmällisyys pysyy hyvänä viisikymppiseksi asti, jotta ehtii luoda uraa, matkustella ja säätää. Totuus lävähtää sitten vasten kasvoja kun se unelmien mies löytyy neljävitosena, mutta haikara ei suostukaan vierailemaan.

Onko noin kauhea ajatus, että lapsen synnyttäminen ei ehkä olekaan kaikkien naisten elämän tärkein ja keskeisin sisältö?

Mies haluaa naisesta tottelevaisen lastenhoitajan, joka keskittyy perheeseen eikä halua valtaa. Lapseton nainen, joka ei tottele miestä joka asiassa, on monille miehille kauhistus. Siksi naisia täytyy jatkuvasti moralisoida ja pelotella siitä, miten kauheaa elämä (mukamas) on, jos jää lapsettomaksi. Mies taas on arvokas olento riippumatta siitä, onko hän isä vai ei.

Kokeilemalla sen tietää. Ei muiden mielipiteillä ole mitään merkitystä.

Jos kolmikymppisenä tekee niin ovat viisikymppisenä aikuisia, mikä on taas ihana asia..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä että puhutaan vaikka naiset tietysti kaksoisstandardien mukaan laittaa kädet korville ja "LALALALalalalalalal..." "Kyllä me tiedetään...LALALAlalala....".

Todellisuudessa moni nainen kuvittelee, että kunhan käy krossarissa ja lenkillä, noudattaa jotain lean-gurun ruokavalio-ohjelmaa ja juo viher-smoothieita niin hedelmällisyys pysyy hyvänä viisikymppiseksi asti, jotta ehtii luoda uraa, matkustella ja säätää. Totuus lävähtää sitten vasten kasvoja kun se unelmien mies löytyy neljävitosena, mutta haikara ei suostukaan vierailemaan.

Onko noin kauhea ajatus, että lapsen synnyttäminen ei ehkä olekaan kaikkien naisten elämän tärkein ja keskeisin sisältö?

Ei ole, mutta nelikymppisenä on sitten turha itkeä etten tiennyt, ehtinyt tai mieli muuttui.

En lukenut kuin ekan ja vikan sivun ketjusta, mutta hedelmällisyyden lasku iän myötä ei ehkä ole se suurin ongelma, vaan se että sitä omaa hedelmällisyyttään (ja puolison) ei tiedä ennen kuin kokeilee, ja jos on jotain ongelmaa joka vaatii hoitoja, sitä aikaa ei välttämättä ole enää kuin muutama vuosi. Ja jos tosissaan haluaa lapsen, on pariskuntia jotka mieluummin eroavat ja yrittävät uuden kanssa kuin jäävät yhteen lapsettomana. Hirveän raskaita päätöksiä.

Kun aletaan sitten yrittämään lasta korkeammalla iällä, ensin sitä ehkä koitetaan rauhakseen kotona vuosi tai puoli vuotta, sitten aletaan hakeutua hoitoihin ja niissä kestää oman aikansa, jos tulee keskenmeno jne. ja se kaikki on hirveän raskasta ja voi päättyä lapsettomuuten kuitenkin. Toisaalta tiedän muutaman pariskunnan, jotka oli sikäli viisaita että menivät heti hedelmällisyyshoitoihin kun ikä oli lähempänä 40-vuotta, ja useamman kuukauden (näistä max taisi olla 18 kk) hoitoprosessien jälkeen, johon kuului kaikilla heillä keskenmeno tai pari, jokainen näistä tuli luonnollisesti raskaaksi. Siitä voisi ajatella, että heillä hedelmällisyys ei ollut merkittävästi laskenut iästä ja muista mahdollisesti riskitekijöistä huolimatta, ja he olisi onnistuneet raskautumisessa itsekseenkin, mutta kun ikää oli niin menivät sen raskaan hoitorumban läpi varmuuden vuoksi. Mutta koska he ehdottomasti halusivat lapsen, heillä ei oikein ollut vaihtoehtoja koska eivät halunneet hukata aikaa. Varmasti he niillä tiedoilla mitä heillä aikanaan oli ollut mieluummin tekivät näin kuin olisivat tuhlanneet aikaa turhaan yrittämiseen ja riskeeranneet lapsettomaksi jäämisen, mutta ei nämä ole merkityksettömiä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Joopa joo. Eiköhän jokainen sen aika nopeasti huomaa ilman lööppejäkin. Olen 33 ja jätimme ehkäisyn pois kohta kaksi vuotta sitten. Eipä ole lasta kuulunut, vaikka ajattelin tietysti että jossain kohtaa natsaa. Hyväksyn sen, jos sitä ei koskaan kuulukaan mutta voi vee noita uutisointeja. Väännetään veistä haavassa, kiitos siitä saatana.

Onko molemmat tutkittu? Meillä mies oli sillä meiningillä että tulee jos on tullakseen. Mitään ei kuulunut melkein kolmeen vuoteen ja sitten luin miehen sairauden peruslääkityksen haittavaikutukset ja siinä oli siittiöiden vähyys haittavaikutusena. Pyysin että mies olisi ilman lääkettä (salasopyrin) ja hän pystyi siihen nyt terveyden ollessa hyvä. Kolme kuukautta lääkkeen lopetuksesta olin raskaana, eli juuri tuon ajan päästä kun siittiöiden koko kehityskaari on alusta asti ollut ilman lääkettä. Meni kesken ja lähdimme sitten hoitoihin koska ikää alkoi vääjäämättä lähetä 40 vuotta. Saimme lapsen viimein, luomuna tärppäsi tosin hoitovapaa kuukauden aikana.

Näitä juttuja kirjoittaa varmaan tyypit, joilla ei ole ollut mitään ongelmia kumppanin löytämisessä. Aina löytyy joku ehdokas joka haluaa muuttaa yhteen, mennä naimisiin, perustaa perheen... 28-vuotiaana ollaan jo 3. kierroksella eikä siihenkään lopu, kun eron tullessa viikon päästä on uusi varteenotettava vaihtoehto kiikarissa.

Olepa siinä sitten tällaisena 35-vuotiaana ikisinkkuna, joka ei oikein edes treffeille pääse, eikä varsinkaan toisille. Kukaan ei ajattele, että tuostapa otan puolison ja tehdään pari lasta ja ostetaan koira. Ei ketään kiinnosta olenko täällä vai en - paitsi ilmeisesti yhteiskuntaa, joka vain syyttää siitä, etten ole onnistunut lisääntymään ja 50 vuoden päästä ei sen takia kukaan hoida vanhuksia.

Kiitos vaan. Olen ihan tyytyväinen elämääni, näin se nyt vaan on mennyt, mutta nämä artikkelit kyllä välillä ovat rasittavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä että puhutaan vaikka naiset tietysti kaksoisstandardien mukaan laittaa kädet korville ja "LALALALalalalalalal..." "Kyllä me tiedetään...LALALAlalala....".

Todellisuudessa moni nainen kuvittelee, että kunhan käy krossarissa ja lenkillä, noudattaa jotain lean-gurun ruokavalio-ohjelmaa ja juo viher-smoothieita niin hedelmällisyys pysyy hyvänä viisikymppiseksi asti, jotta ehtii luoda uraa, matkustella ja säätää. Totuus lävähtää sitten vasten kasvoja kun se unelmien mies löytyy neljävitosena, mutta haikara ei suostukaan vierailemaan.

Onko noin kauhea ajatus, että lapsen synnyttäminen ei ehkä olekaan kaikkien naisten elämän tärkein ja keskeisin sisältö?

Ei ole, mutta nelikymppisenä on sitten turha itkeä etten tiennyt, ehtinyt tai mieli muuttui.

No, tämä voi tulla kauheana järkytyksenä, mutta ihmiset saavat itkeä ihan mitä haluavat. Se voi olla turhaa sinun mielestäsi, mutta mielipiteitä on jokaisella. Minusta on turha tulla tänne palstalle kertomaan muille miten elää,  mutta siinähän sinä olet kertomassa kuitenkin, turhuudesta välittämättä.

Vierailija kirjoitti:

Nuo otsikot on niille, jotka eivät vieläkään tiedosta että vanhemmiten lapsen saanti vaikeutuu ja erilaiset ongelmat ovat yleisempiä. Kyllä, moni nainen haluaa ensin uran ja lapset joskus 40+ kun luulevat olevan yhtä hedelmällisiä silloinkin. Jos itse tiedostat tuon, niin anna uutiselle vain olankohautus ja jatka elämää.

Ei vaan kyse on aivopesusta ja "normaalin" määrittelystä. V.i.t.*** mitä p.a.sk***

Pois aivopesu.

Jotenkin tuo nuorena lapsen hankkineiden naisten aggressiivisuus ja lapsettomien valintojen arvostelu pistää aina miettimään, että meniköhän ne lapsellisten omat valinnat sitten kovinkaan nappiin.

Itse olen 33-vuotias lapseton sinkkunainen. Mielelläni olisin hankkinut lapsen jo vuosia sitten elämäni rakkauden kanssa, mutta asiat eivät menneet suunnitellusti (tai muiden suunnitelmien mukaan). Nyt hoidan mielelläni ystävieni lapsia ja saan joskus omia, jos olen saadakseni. Stressiä en siitä ota, mutta onhan se kiva tietää, että minulle tuntemattomat ihmiset murehtivat asiaa puolestani.