Lue keskustelun säännöt.
Tyttären meikkaustyyli
28.03.2018 |
Aluksi... ymmärrän, että nuoruuteen kuuluu itsensä ja tyylinsä etsiminen ja hakeminen. Erilaiset överitkin kokeilut kuuluvat ikään ja yleensä asettuvat. Mutta...
Olen silti hieman huolissani tyttäreni tavasta meikata. Hän laittaa vapaapäivinäkin aivan överin bilemeikin. Ihon meikkaa aivan tukkoon, mustat rajaukset ja kulmat, todella räikeitä huulipunia, överit tekoripset jne. Kun tapaa hänen kavereitaan, he ovat kyllä laitettuja, mutta kauniilla ja nuoruutta korostavalla tavalla. Valokuvissakin ero on todella räikeä, omani on kuin vieraalta planeetalta maalattuine kasvoineen. Muutoin hänellä on hyvinkin sievät piirteet, ei kyse ole siitä, että pitäisi erityisemmin korjailla.
Hän täyttää pian 18 ja tätä on jatkunut jo vuosia, pahenee oikeastaan vaan. Kun hän kiinnostui meikeistä, ostimme yhdessä laadukkaita tuotteita ja opastin häntä kevyen meikin kanssa alkuun. Itse meikkaan kyllä, mutta ihan hillitysti ja vain joskus juhliin vahvemmin (nykyään harvoin niihinkään). Kumpikin isosiskonsakin on kokeillut hetkellisesti vaikka mitä, mutta löytänyt nopeasti luonnollisen, parhaita puolia korostavan tyylin.
En tiedä, pelkään ettei häntä vaikka kesätyöhakujen yhteydessä oteta tuolla naamalla kovin vakavasti. Tai poikien keskuudessa. Tai ylipäätään. Jotenkin vaikea ymmärtää, mistä moinen kumpuaa ja pitäisikö siihen puuttua, melkein aikuinen ihminen kuitenkin. Oma äitini puuttui minun vaatevalintoihini jne nuorena hyvinkin kärkkäästi ja kieltämättä se vieläkin tuntuu ilkeänä pistona, vaikka hän osittain oikeassa jälkikäteen ajateltuna olikin. Välillä olen yleisemmin yrittänyt tyttären kanssa meikkaamisesta puhua, korostaa kuinka kaunis hän on ihan itsenään, kuinka iholle olisi tärkeää olla ihan puhtaanakin jne mutta herkästi hän tuntuu sen arvosteluna ottavan.
Antaako olla vai mitä?
Kommentit (98)
Kerronpa oman kokemukseni. Oma äitini lyttäsi aina ulkonäköäni. Siis oikeasti haukkui rumaksi, huoramaiseksi, hiukset olivat vääränlaiset, meikki oli vääränlainen, vaatteet olivat vääränlaiset jne. Pahaltahan se tuntui, eivätkä välit vieläkään, vaikka olen jo reilusti yli 50v, ole mutkattomat ja normaalit (toki siinä on ollut paljon muutakin). Olen edelleen hyvin kriittinen omasta ulkomuodostani ja vanhenemisen merkit ovat olleet äärimmäisen vaikeita hyväksyä.
Omat tyttäreni yritin kasvattaa juuri päinvastoin. En koskaan kommentoinut, pahimpiakaan ylilyöntejä (ja niitä oli, kummallakin). No juuri sen verran, että kerran toinen yritti lähteä hautajaisiin hyvin avoimessa minimekossa, sen kielsin ja ekoihin työhaastatteluihin kävimme yhdessä ostamassa vaatteet.
Nuorempi tyttäreni (nyt 23v), jolla oli siinä 16-20v äärimmäisen vahva meikkaustyyli, kommentoi minulle taannoin, että "mikset äiti koskaan puuttunut". Hän oli kokenut sen, että saa kulkea minkä tahansa näköisenä, että minua ei kiinnosta. Oli nimenomaan halunnut huomiota ja turvallista puuttumista aikuisen puolelta, jotta olisi ne rajat, joita vasten kapinoida. Vanhempi ei ollut yhtä selkeä tapaus, mutta hänkin on sanonut, että oli ajoittain oikein testannut saako meidät vanhemmat reagoimaan ulkonäköönsä.
Eli kohtuus kaikessa. Tästä ehkä kokemusta viisaampana yrittäisin pahimpia ylilyöntejä ystävällisesti suitsia, ihan vaan välittämisen osoituksena. Koska kyllähän minä monesti mietin, miten ihmeessä nuo tuon näköisinä arkena liikkuvat. Ei se täysi rajattomuuskaan (tässäkään asiassa) ole välttämättä paras tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein 18v kohdalla sanoisin, että anna olla. Työhaastatteluun jos pääsee, juttele pukeutumisesta, hiuksista ja meikistä yleisellä tasolla.
Jonkun 14-15 vuotiaan kohdalla olisin puuttunut itse vahvemmin.
Anna meikata, äläkä puutu.
Kannattaa kuitenkin pohtia: Onko vahvasti meikkaaminen osa tytön identiteettiä vai onko hänellä epävarma olo itsestään? Meikkaako hän omaksi ilokseen vai muiden huomion saamiseksi?
Koska itse huomasin omissa lapsissani (ovat 13 ja 15) selkeän eron, kun aloin vahvemmin kehumaan heidän ulkonäköään. Aina meillä on herkästi kehuttu ja kiitelty, mutta enimmäkseen ehkä tekemisistä ja saavutuksista ja yleisemmin vain, että oletpas ihana jne. Tuossa iässä se ulkonäkö on vaan niin tärkeää ja kaipaavat erityisesti siihen vahvistusta ympäristöltään.
Vierailija kirjoitti:
Anna hänen meikata sillä tyylillä kun hän haluaa ja sano isommille sisaruksille että ulkonäön arvostelu ei ole ok. Jos hän pääsee kesätöihin/haastatteluun, silloin kannattaa sanoa että kevyt meikki töihin, vapaa-ajalla voi sitten laittaa enemmän.
Monesti palaute joltain muulta kuin vanhemmalta on tehokkaampaa, eikä aiheuta samanlaista kapinareaktiota.
Aika monet nuoret pukeutuvat, meikkaavat, laittavat hiuksensa jne omaan silmääni rumasti. Ovat liian laitettuja, peittävät nuoruuden raikkauden meikkikerroksen alle.
Kyllä ne yleensä reilu 20v alkavat järkiintyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna olla.
Oma äitini arvosteli aika räiskyvää poikamaista ulkonäköäni ja meillä oli mennä välit sen takia. Ja itselläni äitini "hyvää tarkoittavat" arviot ulkonäöstäni ja tyylistäni vain lisäsivät vettä myllyyn ja saivat mut kapinoimaan lisää.Olen edelleen aikuisenakin sitä mieltä, että vanhempana ulkonäön arvostelu on todella haitallista lapselle. Olin niin pettynyt äitiini, sillä en olisi uskonut, että hänellekin, kaikista ihmisistä, minun ulkonäköni on niin iso asia. Nuorelle tytölle ulkonäköpaineita on ihan tarpeeksi muutenkin, olisin todella toivonut että oma äitini edes hyväksyisi minut.
Koin, että hän koki minut oman persoonansa jatkeeksi, että minä jotenkin edustan häntä, ja jos en oikean tyylinen, nolaan hänet.
Jotenkin ette nyt hahmota oleellista tässä. Ei ole sama asia arvostella kuin ohjata oikeaan suuntaan.
On ihan eri asia sanoa "Olet ruma, meikkaa vähemmän" tai "Olet niin kaunis ja ihana, että mielestäni on sääli peittää kaunis ihosi. Oletko miettinyt kevyempää meikkipohjaa arkimeikkiin, ihokin tykkäisi" (tai jotain vastaavaa). Nyt kun emme ole nähneet ap:n lasta, on tietenkin paha sanoa, onko kyseessä kuinka ylitseampuva tapaus, että onko oikeasti aihetta jotain sanoa.
Vähän sama kuin että hautajaisiin pukeudutaan eri tavalla kuin kouluun. Jonne taas pukeudutaan eri tavalla kuin teinibileisiin.
Olen tuon kommentoimasi viestin kirjoittanut.
Ystävällisiksi puetut "voi miten nätti olisit vähemmällä meikillä", "niin kivasti käy Liisalle tuommoinen pidempi mekko, vois kyllä sullekkin sopia" on tietenkin ihan ok joskus, ei jokapäiväisenä inttämisenä. Oma äitini käytti nimenomaan näitä kaunisteltuja ehdotuksia, ja se sai mut ajattelemaan, kuinka tyhmänä se mua pitää. Aikuisellekin ihmisille tuommoiset kommentit on pidemmän päälle pelkkää vittuilua.
Hyvä kommentti oli tältä, joka ei omien kokemustensa takia ohjannut lastensa tyyliä, ja he kokivatkin sen välinpitämättömhytenä. Jonkin verran rajoja on hyvä yrittää asettaa, mutta päivittäistä tappelua tästä on ihan turha tehdä, vahingoittaa itsetuntoa ja lapsen ja vanhemman välejä. Keskittyy sitten vaikka vain niihin hautajaisiin ja työhaastatteluihin.
Huono itsetunto. Ei uskalla olla oma itsensä.
Älä puutu. Sen sijaa kehu tytärtäsi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna hänen meikata sillä tyylillä kun hän haluaa ja sano isommille sisaruksille että ulkonäön arvostelu ei ole ok. Jos hän pääsee kesätöihin/haastatteluun, silloin kannattaa sanoa että kevyt meikki töihin, vapaa-ajalla voi sitten laittaa enemmän.
Monesti palaute joltain muulta kuin vanhemmalta on tehokkaampaa, eikä aiheuta samanlaista kapinareaktiota.
Ei tullut mieleen että palaute voi tuntua pahalta? Varsinkin jos meikkaa siksi että on epävarma omasta ulkonäöstään ilman meikkiä, sekin on tytön kohdalla mahdollista.
Kaikki coolit tyypit kokeili eri tyylejä tuohon aikaan elämässä. Ole iloinen siitä että tyttäresi sentää välittää ulkonäöstään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna olla.
Oma äitini arvosteli aika räiskyvää poikamaista ulkonäköäni ja meillä oli mennä välit sen takia. Ja itselläni äitini "hyvää tarkoittavat" arviot ulkonäöstäni ja tyylistäni vain lisäsivät vettä myllyyn ja saivat mut kapinoimaan lisää.Olen edelleen aikuisenakin sitä mieltä, että vanhempana ulkonäön arvostelu on todella haitallista lapselle. Olin niin pettynyt äitiini, sillä en olisi uskonut, että hänellekin, kaikista ihmisistä, minun ulkonäköni on niin iso asia. Nuorelle tytölle ulkonäköpaineita on ihan tarpeeksi muutenkin, olisin todella toivonut että oma äitini edes hyväksyisi minut.
Koin, että hän koki minut oman persoonansa jatkeeksi, että minä jotenkin edustan häntä, ja jos en oikean tyylinen, nolaan hänet.
Jotenkin ette nyt hahmota oleellista tässä. Ei ole sama asia arvostella kuin ohjata oikeaan suuntaan.
On ihan eri asia sanoa "Olet ruma, meikkaa vähemmän" tai "Olet niin kaunis ja ihana, että mielestäni on sääli peittää kaunis ihosi. Oletko miettinyt kevyempää meikkipohjaa arkimeikkiin, ihokin tykkäisi" (tai jotain vastaavaa). Nyt kun emme ole nähneet ap:n lasta, on tietenkin paha sanoa, onko kyseessä kuinka ylitseampuva tapaus, että onko oikeasti aihetta jotain sanoa.
Vähän sama kuin että hautajaisiin pukeudutaan eri tavalla kuin kouluun. Jonne taas pukeudutaan eri tavalla kuin teinibileisiin.
Olen tuon kommentoimasi viestin kirjoittanut.
Ystävällisiksi puetut "voi miten nätti olisit vähemmällä meikillä", "niin kivasti käy Liisalle tuommoinen pidempi mekko, vois kyllä sullekkin sopia" on tietenkin ihan ok joskus, ei jokapäiväisenä inttämisenä. Oma äitini käytti nimenomaan näitä kaunisteltuja ehdotuksia, ja se sai mut ajattelemaan, kuinka tyhmänä se mua pitää. Aikuisellekin ihmisille tuommoiset kommentit on pidemmän päälle pelkkää vittuilua.
Hyvä kommentti oli tältä, joka ei omien kokemustensa takia ohjannut lastensa tyyliä, ja he kokivatkin sen välinpitämättömhytenä. Jonkin verran rajoja on hyvä yrittää asettaa, mutta päivittäistä tappelua tästä on ihan turha tehdä, vahingoittaa itsetuntoa ja lapsen ja vanhemman välejä. Keskittyy sitten vaikka vain niihin hautajaisiin ja työhaastatteluihin.
En taaskaan ehdottanut, että vertaisi lasta johonkin "Liisaan", vaikka yrittäisi kauniisti kehuen lapsen luonnollista kauneutta hieman ohjatakin tyyliä. Tottakai vertailu satuttaa aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna hänen meikata sillä tyylillä kun hän haluaa ja sano isommille sisaruksille että ulkonäön arvostelu ei ole ok. Jos hän pääsee kesätöihin/haastatteluun, silloin kannattaa sanoa että kevyt meikki töihin, vapaa-ajalla voi sitten laittaa enemmän.
Monesti palaute joltain muulta kuin vanhemmalta on tehokkaampaa, eikä aiheuta samanlaista kapinareaktiota.
Ei tullut mieleen että palaute voi tuntua pahalta? Varsinkin jos meikkaa siksi että on epävarma omasta ulkonäöstään ilman meikkiä, sekin on tytön kohdalla mahdollista.
Lähinnä tarkoitin tällä sitä, että jos kaveri tai sisarus spontaanisti sanoo jotain, teini usein kokee palautteen tulevan vertaiseltaan ja se pistää ajattelemaan, voisiko tuossa olla jotain perääkin. Itsellä vaikka oli jossain vaiheessa aika huono tyylitaju, ja kyllä siinä oli kullan arvoista, että kaverit kommentoivat, miten kannattaisi pukeutua. Ihan hyvässä hengessä siis tämä, vanhemmilta en olisi moista kuunnellut sekuntiakaan.
Pahaltahan tietysti palaute voi joskus tuntua, mutta yleisesti asiallista palautetta kannattaa opetella ottamaan vastaan, vaikka kurjalta tuntuisikin. Kohtuuton kritiikki, tai aiheeton, tai ilkeily asia erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa ap ja muiden tanttojen muistaa myös sellainen juttu, että jos olette itse rumia ja mauttomia, niin ei teidän kannata selittää muille mitään.
Itse olin goottityylinen nuorempana ja meinasin kuolla nauruun, kun lihavat ja rumat sukulaisnaiset muka kommentoivat ulkonäköäni.
Vaikutat ap samanlaiselta kuin se kamala kiimamummo, joka kirjoitti sen kolumnin, se pirkko irstala (?), miten se pukisi jonkun nuoren naisen seksikkääksi kellohelmoihin (!!!) ja tupsuttelisi sille kevyttä meikkiä.
Pysy omalla kaistallasi, oikeasti, sinä ja muut sunkaltaiset.
Vierailija kirjoitti:
Kerronpa oman kokemukseni. Oma äitini lyttäsi aina ulkonäköäni. Siis oikeasti haukkui rumaksi, huoramaiseksi, hiukset olivat vääränlaiset, meikki oli vääränlainen, vaatteet olivat vääränlaiset jne. Pahaltahan se tuntui, eivätkä välit vieläkään, vaikka olen jo reilusti yli 50v, ole mutkattomat ja normaalit (toki siinä on ollut paljon muutakin). Olen edelleen hyvin kriittinen omasta ulkomuodostani ja vanhenemisen merkit ovat olleet äärimmäisen vaikeita hyväksyä.
Omat tyttäreni yritin kasvattaa juuri päinvastoin. En koskaan kommentoinut, pahimpiakaan ylilyöntejä (ja niitä oli, kummallakin). No juuri sen verran, että kerran toinen yritti lähteä hautajaisiin hyvin avoimessa minimekossa, sen kielsin ja ekoihin työhaastatteluihin kävimme yhdessä ostamassa vaatteet.
Nuorempi tyttäreni (nyt 23v), jolla oli siinä 16-20v äärimmäisen vahva meikkaustyyli, kommentoi minulle taannoin, että "mikset äiti koskaan puuttunut". Hän oli kokenut sen, että saa kulkea minkä tahansa näköisenä, että minua ei kiinnosta. Oli nimenomaan halunnut huomiota ja turvallista puuttumista aikuisen puolelta, jotta olisi ne rajat, joita vasten kapinoida. Vanhempi ei ollut yhtä selkeä tapaus, mutta hänkin on sanonut, että oli ajoittain oikein testannut saako meidät vanhemmat reagoimaan ulkonäköönsä.
Eli kohtuus kaikessa. Tästä ehkä kokemusta viisaampana yrittäisin pahimpia ylilyöntejä ystävällisesti suitsia, ihan vaan välittämisen osoituksena. Koska kyllähän minä monesti mietin, miten ihmeessä nuo tuon näköisinä arkena liikkuvat. Ei se täysi rajattomuuskaan (tässäkään asiassa) ole välttämättä paras tapa.
Tämä on hyvä kokemus. Minulla on vastaava kokemus omasta pojastani, ei tosin liity ulkonäköön. Mutta hän käyttäytyi eräässä asiassa idioottimaisesti ja minä annoin olla, koska "kuuluu teini-ikään". Joskus myöhemmin kävi ilmi, että hän nimenomaan halusi rajoja ja sillä tuntea, että vanhemmat edelleen huolehtivat ja välittävät. Kipuilua aikuiseksi kasvun kynnyksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ap ja muiden tanttojen muistaa myös sellainen juttu, että jos olette itse rumia ja mauttomia, niin ei teidän kannata selittää muille mitään.
Itse olin goottityylinen nuorempana ja meinasin kuolla nauruun, kun lihavat ja rumat sukulaisnaiset muka kommentoivat ulkonäköäni.
Vaikutat ap samanlaiselta kuin se kamala kiimamummo, joka kirjoitti sen kolumnin, se pirkko irstala (?), miten se pukisi jonkun nuoren naisen seksikkääksi kellohelmoihin (!!!) ja tupsuttelisi sille kevyttä meikkiä.
Pysy omalla kaistallasi, oikeasti, sinä ja muut sunkaltaiset.
Olipas jännä kommentti. Minulle tuli kyllä sellainen olo, että ketjun aloittaja ihan aidosti pohtii kuinka hänen kannattaisi toimia. Onko tosiaan niin, että nuorille ei saa mistään koskaan kommentoida, edes hyvässä hengessä, etteivät herkät sielut pahoita mieltään?
Minä pohdin samankaltaista asiaa, kun katselin tyttäreni vanhojentanssikuvia. Tai siis, oma lapseni ja kolme hänen kaverustaan samassa kuvassa. Yksi tytöistä (ei omani) oli todella vahvasti laitettu, ei ruma ollenkaan, mutta tyylillisesti ihan ristiriidassa pinkin pastelliunelmansa kanssa. Kolme muuta olivat laitettuja hekin, mutta paljon raikkaamman näköisiä ja pukuihin sopivalla tavalla.
Tuli mieleen mitäköhän tuo yksi miettii joskus vanhempana, kun katselee noita kuvia? Tai kenties jo nyt? Toivon, että hän tuntee olonsa kauniiksi, vaikka meikki onkin minun silmiini aivan liian vahva ja väärän tyylinen.
Vierailija kirjoitti:
Minä pohdin samankaltaista asiaa, kun katselin tyttäreni vanhojentanssikuvia. Tai siis, oma lapseni ja kolme hänen kaverustaan samassa kuvassa. Yksi tytöistä (ei omani) oli todella vahvasti laitettu, ei ruma ollenkaan, mutta tyylillisesti ihan ristiriidassa pinkin pastelliunelmansa kanssa. Kolme muuta olivat laitettuja hekin, mutta paljon raikkaamman näköisiä ja pukuihin sopivalla tavalla.
Tuli mieleen mitäköhän tuo yksi miettii joskus vanhempana, kun katselee noita kuvia? Tai kenties jo nyt? Toivon, että hän tuntee olonsa kauniiksi, vaikka meikki onkin minun silmiini aivan liian vahva ja väärän tyylinen.
No tämäpä juuri, että nuori ei aina tajua/tiedosta, että mikä sopii tyylillisesti. Eikä ole kiva tajuta jossain tilanteessa, ettei ole pukeutunut/meikannut/whatever tilanteeseen sopivalla tavalla ja pelätä kavereiden ajattelevan itseään ihan typeränä. Siinä nolostuksen rinnalla on pientä se, että äiti olisi nätisti asiasta yrittänyt sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ap ja muiden tanttojen muistaa myös sellainen juttu, että jos olette itse rumia ja mauttomia, niin ei teidän kannata selittää muille mitään.
Itse olin goottityylinen nuorempana ja meinasin kuolla nauruun, kun lihavat ja rumat sukulaisnaiset muka kommentoivat ulkonäköäni.
Vaikutat ap samanlaiselta kuin se kamala kiimamummo, joka kirjoitti sen kolumnin, se pirkko irstala (?), miten se pukisi jonkun nuoren naisen seksikkääksi kellohelmoihin (!!!) ja tupsuttelisi sille kevyttä meikkiä.
Pysy omalla kaistallasi, oikeasti, sinä ja muut sunkaltaiset.
Olipas jännä kommentti. Minulle tuli kyllä sellainen olo, että ketjun aloittaja ihan aidosti pohtii kuinka hänen kannattaisi toimia. Onko tosiaan niin, että nuorille ei saa mistään koskaan kommentoida, edes hyvässä hengessä, etteivät herkät sielut pahoita mieltään?
Tätä varmaan moni peilaa omiin kokemuksiin. Jos on saanut pahalta tuntuvaa kritiikkiä, on helppo sanoa, että älä sano mitään. Jos taas on ystävällisesti ohjailtu, ymmärtää ehkä, että kohtuudella se on ihan hyvä asia. Oma äitini on aina kehunut minua ulkoisesti (ja sisäisesti), opastanut meikkien ja vaatteiden kanssa, mutta antanut myös tilaa etsiä omaa tyyliäni. Koen, että hän osasi tehdä teininkin kasvattamisen tasapainoisesti ja hänen oppiensa avulla olen aina ollut sopivalla tavalla laittautunut, mutta samalla itseni näköinen, niin teininä kuin nyt aikuisenakin. Arvostan <3
Se vähän niinkuin kuuluu tämän ajan meikkitrendeihin olla supermeikattu. Toki se trendi on kyllä väistymässä ja luonnollisempaa tulossa, mutta onhan se aika iso muutos tuosta alkaa vähentämään, jos on tottunut meikkaamaan voimakkaasti. Jos päivät pitkät kulkee vahvassa meikissä ja on tottunut itsensä sellaisena peilistä näkemään niin varmasti tuntuu kevyt meikki vieraalta eikä tunnu omalta. Kyllä se siitä joskus pikkuhiljaa vähenee, tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Se vähän niinkuin kuuluu tämän ajan meikkitrendeihin olla supermeikattu. Toki se trendi on kyllä väistymässä ja luonnollisempaa tulossa, mutta onhan se aika iso muutos tuosta alkaa vähentämään, jos on tottunut meikkaamaan voimakkaasti. Jos päivät pitkät kulkee vahvassa meikissä ja on tottunut itsensä sellaisena peilistä näkemään niin varmasti tuntuu kevyt meikki vieraalta eikä tunnu omalta. Kyllä se siitä joskus pikkuhiljaa vähenee, tai sitten ei.
Olen itse seurannut ilolla, että lukiolaistytöt tällä hetkellä ovat olennaisesti kevyemmässä meikissä kuin vuosi-pari sitten. Ainakin koulussa. Samoin pukeutuminen on mennyt hillitympää suuntaan.
Lukion opettaja
Insta- ja snap-suotimien aikana voisi vähän herätellä typyä hyvässä päivänvalossa otettu valokuva, joka on teetetty paperikuvaksi. Ota useita ryhmäkuvia koko sisaruskaartista, isosiskot normaalimeikissä ja pikkusisko sotamaalauksessa, päivänvalossa, tarpeeksi läheltä.