Miksi äitini ei pidä minusta?

Enkä mä ole kokenut tulleeni rakastetuksi sellaisena kuin olen. Olen kelvannut muillekin paremmin hajuttomana, mauttomana, ei-pahoinvoivana teeskentelijänä, kuin omana, pahoinvoivana itsenäni, joten miksi minäkään rakastaisin muita?

ap

Hitto että joku voikin olla jumissa. Lääkitys vaihtoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että jos tääkin nyt, etten asu lasteni kanssa, on elämän elämistä niin kuin haluan, niin onpa mahtavaa! Tällaista äitiyttä oonkin aina halunnutkin! Jee! Ja silti tämä on seurausta siitä, ettei äitini pitänyt minusta.

ap

Minä asun lasteni kanssa, vaikka isäni ei minua hyväksynyt ja minulla ei ole äitiä. Nautin, että saan rakastaa lapsiani ja olla erilainen vanhempi kuin isäni oli. Tämäkin närästää isääni. Kutsun hänet aina uudelleen käymään, vaikka olisi suuttunut minulle. Tulkoon tai olkoon tulematta. Elän elämääni kuten haluan, vaikka se häntä ärsyttää.

Ja mun äitiä ei "ärsytä", se mitä mä teen ja millainen mä olen, vaan hän asettuu sen yläpuolelle, ja katselee alas nenänvarttaan pitkin ja tuomitsee, arvostelee, syyttää ja satuttaa.

ap

Kyllä minunkin isäni tuomitsee, arvostelee ja syyttää. En vain enää edes odota hänen hyväksyntää, vaikka loppuelämänsä minua tuomitsisi. Ja hän on mielestään minua parempi ihminen. Itse en pidä itseäni huonompana, ajatelkoon mitä lystää.

No, mä en ainakaan halua olla äitini kanssa tekemisissä, jos hän ei hyväksy minua. En tajua, miksi olisin.

ap

Voin jutella niitä näitä ja annan hänelle mahdollisuuden olla isoisä, mutta lasteni ja minun ehdoilla. Tai pikemminkin annan lapsilleni oikeuden isoisään. Tosin valvon, miten isäni kohtelee lapsiani. Tätä valvontaa hän ei hyväksy. Lasteni onnellisuus on kuitenkin tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että jos tääkin nyt, etten asu lasteni kanssa, on elämän elämistä niin kuin haluan, niin onpa mahtavaa! Tällaista äitiyttä oonkin aina halunnutkin! Jee! Ja silti tämä on seurausta siitä, ettei äitini pitänyt minusta.

ap

Minä asun lasteni kanssa, vaikka isäni ei minua hyväksynyt ja minulla ei ole äitiä. Nautin, että saan rakastaa lapsiani ja olla erilainen vanhempi kuin isäni oli. Tämäkin närästää isääni. Kutsun hänet aina uudelleen käymään, vaikka olisi suuttunut minulle. Tulkoon tai olkoon tulematta. Elän elämääni kuten haluan, vaikka se häntä ärsyttää.

Ja mun äitiä ei "ärsytä", se mitä mä teen ja millainen mä olen, vaan hän asettuu sen yläpuolelle, ja katselee alas nenänvarttaan pitkin ja tuomitsee, arvostelee, syyttää ja satuttaa.

ap

Kyllä minunkin isäni tuomitsee, arvostelee ja syyttää. En vain enää edes odota hänen hyväksyntää, vaikka loppuelämänsä minua tuomitsisi. Ja hän on mielestään minua parempi ihminen. Itse en pidä itseäni huonompana, ajatelkoon mitä lystää.

No, mä en ainakaan halua olla äitini kanssa tekemisissä, jos hän ei hyväksy minua. En tajua, miksi olisin.

ap

Voin jutella niitä näitä ja annan hänelle mahdollisuuden olla isoisä, mutta lasteni ja minun ehdoilla. Tai pikemminkin annan lapsilleni oikeuden isoisään. Tosin valvon, miten isäni kohtelee lapsiani. Tätä valvontaa hän ei hyväksy. Lasteni onnellisuus on kuitenkin tärkeintä.

Mulla saa lasten isä viedä lapset tapaamaan, niin mun ei tarvitse.

ap

Joskin olen alkanut nyt viimeaikoina ajatella, että en koe, että lapseni tarvitsisivat välejä äitiini. Mua ei kiinnosta, onko välejä, vai ei. En näe, että lapsilleni olisi erityistä hyötyä tuttavuudesta.

ap

Ja varsinkin jos vertaa omaan isoäitiini. Hänen tapaamisensa oli aina ilo. Mun äidin tapaaminen jos ei ole lapsille jossain vaiheessa ilo, niin ei tartte tavata.

ap

On siis todella raskasta tämä elämänvaihe, enkä saa mistään tukea, paitsi terapeutilta. Näin on elämässäni aina ollut. Että mistään ei saa tukea. Koska se syyllinen omaan pahaan olooni ja sen seurauksiin olen muka aina minä itse. Pikkasen vois tulla valoja ihmisille, mutta ei.

ap

Todellakaan en ole syyllinen pahaan olooni, vaan äiti. Ja myös siitä seuraaviin asioihin on äiti syyllinen. Ja ne, ketkä ei osaa auttaa, eikä auta, vaan syyttelee, haukkuu ja moittii. Eli jokainen ihminen about.

ap

Vierailija kirjoitti:

Enkä mä ole kokenut tulleeni rakastetuksi sellaisena kuin olen. Olen kelvannut muillekin paremmin hajuttomana, mauttomana, ei-pahoinvoivana teeskentelijänä, kuin omana, pahoinvoivana itsenäni, joten miksi minäkään rakastaisin muita?

ap

Lapsena, jo alle 10-v tärkeintä isälleni oli, että teen kaikki kotityöt. Minun piti tehdä "naisten työt". Huudettiin ja haukuttiin yleensä aina, tein ne miten tahansa. Minulla ei ollut koskaan syntymäpäiviä enkä rangaistuksena saanut lahjoja. Näyttävästi isä osti veljensä pojalle kalliita synttärilahjoja. Se tuntui lapsena tosi pahalle. Isääni ärsyttää, että mieheni on tasa-arvoinen ja tekee kotitöitä enkä passaa isääni enää, kun olen aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä mä ole kokenut tulleeni rakastetuksi sellaisena kuin olen. Olen kelvannut muillekin paremmin hajuttomana, mauttomana, ei-pahoinvoivana teeskentelijänä, kuin omana, pahoinvoivana itsenäni, joten miksi minäkään rakastaisin muita?

ap

Lapsena, jo alle 10-v tärkeintä isälleni oli, että teen kaikki kotityöt. Minun piti tehdä "naisten työt". Huudettiin ja haukuttiin yleensä aina, tein ne miten tahansa. Minulla ei ollut koskaan syntymäpäiviä enkä rangaistuksena saanut lahjoja. Näyttävästi isä osti veljensä pojalle kalliita synttärilahjoja. Se tuntui lapsena tosi pahalle. Isääni ärsyttää, että mieheni on tasa-arvoinen ja tekee kotitöitä enkä passaa isääni enää, kun olen aikuinen.

:(

No voi surkeus. Mä taas en rakasta lasteni isää, niin mulle on aivan sama, mikä hänessä äitiä ärsyttää. Ei taida ärsyttääkään, mutta siis mies ei ole mulle se oikea.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä mä ole kokenut tulleeni rakastetuksi sellaisena kuin olen. Olen kelvannut muillekin paremmin hajuttomana, mauttomana, ei-pahoinvoivana teeskentelijänä, kuin omana, pahoinvoivana itsenäni, joten miksi minäkään rakastaisin muita?

ap

Lapsena, jo alle 10-v tärkeintä isälleni oli, että teen kaikki kotityöt. Minun piti tehdä "naisten työt". Huudettiin ja haukuttiin yleensä aina, tein ne miten tahansa. Minulla ei ollut koskaan syntymäpäiviä enkä rangaistuksena saanut lahjoja. Näyttävästi isä osti veljensä pojalle kalliita synttärilahjoja. Se tuntui lapsena tosi pahalle. Isääni ärsyttää, että mieheni on tasa-arvoinen ja tekee kotitöitä enkä passaa isääni enää, kun olen aikuinen.

Näin jälkeen päin ajateltuna, minut olsi pitänyt ottaa huostaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä mä ole kokenut tulleeni rakastetuksi sellaisena kuin olen. Olen kelvannut muillekin paremmin hajuttomana, mauttomana, ei-pahoinvoivana teeskentelijänä, kuin omana, pahoinvoivana itsenäni, joten miksi minäkään rakastaisin muita?

ap

Lapsena, jo alle 10-v tärkeintä isälleni oli, että teen kaikki kotityöt. Minun piti tehdä "naisten työt". Huudettiin ja haukuttiin yleensä aina, tein ne miten tahansa. Minulla ei ollut koskaan syntymäpäiviä enkä rangaistuksena saanut lahjoja. Näyttävästi isä osti veljensä pojalle kalliita synttärilahjoja. Se tuntui lapsena tosi pahalle. Isääni ärsyttää, että mieheni on tasa-arvoinen ja tekee kotitöitä enkä passaa isääni enää, kun olen aikuinen.

Näin jälkeen päin ajateltuna, minut olsi pitänyt ottaa huostaan.

Okei? Miksi?

ap

Ei jaksa tätä kivikissaa.Sulkekaa se jo osastolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä mä ole kokenut tulleeni rakastetuksi sellaisena kuin olen. Olen kelvannut muillekin paremmin hajuttomana, mauttomana, ei-pahoinvoivana teeskentelijänä, kuin omana, pahoinvoivana itsenäni, joten miksi minäkään rakastaisin muita?

ap

Lapsena, jo alle 10-v tärkeintä isälleni oli, että teen kaikki kotityöt. Minun piti tehdä "naisten työt". Huudettiin ja haukuttiin yleensä aina, tein ne miten tahansa. Minulla ei ollut koskaan syntymäpäiviä enkä rangaistuksena saanut lahjoja. Näyttävästi isä osti veljensä pojalle kalliita synttärilahjoja. Se tuntui lapsena tosi pahalle. Isääni ärsyttää, että mieheni on tasa-arvoinen ja tekee kotitöitä enkä passaa isääni enää, kun olen aikuinen.

Näin jälkeen päin ajateltuna, minut olsi pitänyt ottaa huostaan.

Okei? Miksi?

ap

Jouduin 7-vuotiaasta lähtien tekemään ruuat ja siivoukset meidän kotona. Siihen asti isän sisko oli käynyt tekemässä jonkun verran kotitöitä, mutta muutti toiselle paikkakunnalle. En saanut kotona tarvittavaa hoivaa, vaan olin lähinnä kotiapulainen, jota isäni käskytti ja rankaisi. Ei ekaluokkalaisen kuulu tehdä kaikkia kotitöitä. Sukulaisetkin toitotti, että minun pitää olla kotona ahkera, kun isä tekee paljon töitä. Eivät he tosin nähneet miten julmasti isä minua kohteli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä mä ole kokenut tulleeni rakastetuksi sellaisena kuin olen. Olen kelvannut muillekin paremmin hajuttomana, mauttomana, ei-pahoinvoivana teeskentelijänä, kuin omana, pahoinvoivana itsenäni, joten miksi minäkään rakastaisin muita?

ap

Lapsena, jo alle 10-v tärkeintä isälleni oli, että teen kaikki kotityöt. Minun piti tehdä "naisten työt". Huudettiin ja haukuttiin yleensä aina, tein ne miten tahansa. Minulla ei ollut koskaan syntymäpäiviä enkä rangaistuksena saanut lahjoja. Näyttävästi isä osti veljensä pojalle kalliita synttärilahjoja. Se tuntui lapsena tosi pahalle. Isääni ärsyttää, että mieheni on tasa-arvoinen ja tekee kotitöitä enkä passaa isääni enää, kun olen aikuinen.

Näin jälkeen päin ajateltuna, minut olsi pitänyt ottaa huostaan.

Okei? Miksi?

ap

Jouduin 7-vuotiaasta lähtien tekemään ruuat ja siivoukset meidän kotona. Siihen asti isän sisko oli käynyt tekemässä jonkun verran kotitöitä, mutta muutti toiselle paikkakunnalle. En saanut kotona tarvittavaa hoivaa, vaan olin lähinnä kotiapulainen, jota isäni käskytti ja rankaisi. Ei ekaluokkalaisen kuulu tehdä kaikkia kotitöitä. Sukulaisetkin toitotti, että minun pitää olla kotona ahkera, kun isä tekee paljon töitä. Eivät he tosin nähneet miten julmasti isä minua kohteli.

Toisaalta tänä päivänä olen tilanteessa, jossa en odota isältäni minkäänlaista hyväksyntää. Enkä koe itseäni huonommaksi, vaikka hän kuinka arvostelisi. Jos ahdistuisin hänen syytöksistä, en oli missään tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä mä ole kokenut tulleeni rakastetuksi sellaisena kuin olen. Olen kelvannut muillekin paremmin hajuttomana, mauttomana, ei-pahoinvoivana teeskentelijänä, kuin omana, pahoinvoivana itsenäni, joten miksi minäkään rakastaisin muita?

ap

Lapsena, jo alle 10-v tärkeintä isälleni oli, että teen kaikki kotityöt. Minun piti tehdä "naisten työt". Huudettiin ja haukuttiin yleensä aina, tein ne miten tahansa. Minulla ei ollut koskaan syntymäpäiviä enkä rangaistuksena saanut lahjoja. Näyttävästi isä osti veljensä pojalle kalliita synttärilahjoja. Se tuntui lapsena tosi pahalle. Isääni ärsyttää, että mieheni on tasa-arvoinen ja tekee kotitöitä enkä passaa isääni enää, kun olen aikuinen.

Näin jälkeen päin ajateltuna, minut olsi pitänyt ottaa huostaan.

Okei? Miksi?

ap

Jouduin 7-vuotiaasta lähtien tekemään ruuat ja siivoukset meidän kotona. Siihen asti isän sisko oli käynyt tekemässä jonkun verran kotitöitä, mutta muutti toiselle paikkakunnalle. En saanut kotona tarvittavaa hoivaa, vaan olin lähinnä kotiapulainen, jota isäni käskytti ja rankaisi. Ei ekaluokkalaisen kuulu tehdä kaikkia kotitöitä. Sukulaisetkin toitotti, että minun pitää olla kotona ahkera, kun isä tekee paljon töitä. Eivät he tosin nähneet miten julmasti isä minua kohteli.

Toisaalta tänä päivänä olen tilanteessa, jossa en odota isältäni minkäänlaista hyväksyntää. Enkä koe itseäni huonommaksi, vaikka hän kuinka arvostelisi. Jos ahdistuisin hänen syytöksistä, en oli missään tekemisissä.

Tosi hyvä, että et junnaa paikoillaan, kuten ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enkä mä ole kokenut tulleeni rakastetuksi sellaisena kuin olen. Olen kelvannut muillekin paremmin hajuttomana, mauttomana, ei-pahoinvoivana teeskentelijänä, kuin omana, pahoinvoivana itsenäni, joten miksi minäkään rakastaisin muita?

ap

Lapsena, jo alle 10-v tärkeintä isälleni oli, että teen kaikki kotityöt. Minun piti tehdä "naisten työt". Huudettiin ja haukuttiin yleensä aina, tein ne miten tahansa. Minulla ei ollut koskaan syntymäpäiviä enkä rangaistuksena saanut lahjoja. Näyttävästi isä osti veljensä pojalle kalliita synttärilahjoja. Se tuntui lapsena tosi pahalle. Isääni ärsyttää, että mieheni on tasa-arvoinen ja tekee kotitöitä enkä passaa isääni enää, kun olen aikuinen.

Näin jälkeen päin ajateltuna, minut olsi pitänyt ottaa huostaan.

Okei? Miksi?

ap

Jouduin 7-vuotiaasta lähtien tekemään ruuat ja siivoukset meidän kotona. Siihen asti isän sisko oli käynyt tekemässä jonkun verran kotitöitä, mutta muutti toiselle paikkakunnalle. En saanut kotona tarvittavaa hoivaa, vaan olin lähinnä kotiapulainen, jota isäni käskytti ja rankaisi. Ei ekaluokkalaisen kuulu tehdä kaikkia kotitöitä. Sukulaisetkin toitotti, että minun pitää olla kotona ahkera, kun isä tekee paljon töitä. Eivät he tosin nähneet miten julmasti isä minua kohteli.

Toisaalta tänä päivänä olen tilanteessa, jossa en odota isältäni minkäänlaista hyväksyntää. Enkä koe itseäni huonommaksi, vaikka hän kuinka arvostelisi. Jos ahdistuisin hänen syytöksistä, en oli missään tekemisissä.

Tosi hyvä, että et junnaa paikoillaan, kuten ap.

Enhän mäkään paikoillani junnaa, menen koko ajan asiassa eteenpäin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mun äidillä on vielä sellainen tapa, että saattaa pitkän hiljaiselon jälkeen soittaa aivan kuin ei mitään syytä olisi sille, että mä en ole soittanut hänelle, ja jutella mukamas muina miehinä, mun kuulumisiani kysellen.

Sen sijaan, että selvittäis, että miksi en ole soitellut.

Koska siihen on syy, ja se on se, että hän on loukannut minua. Ja mä olen sen hänelle kertonut. Niin ei todellakaan tarvitse niitä kuulumispuheluita soitella.

Mietin vaan, että miten vastaan, jos taas soittaa sellaisen? Missään nimessä en juttele vaan kiltisti päästäkseni hänestä eroon loukkaamatta.

ap

Narsisti olet, kun haluat kostaa.

Ap, valitettavasti vain sinä itse voit kantaa itsestäsi vastuuta. Kukaan ei voi sinun puolestasi muuttaa mielen sisäisiä asioitasi. Tiedän, että se voi tuntua epäreilulta, mutta muuta keinoa ei ole, koska olet jo aikuinen, et lapsi enää.

Vierailija kirjoitti:

Ap, valitettavasti vain sinä itse voit kantaa itsestäsi vastuuta. Kukaan ei voi sinun puolestasi muuttaa mielen sisäisiä asioitasi. Tiedän, että se voi tuntua epäreilulta, mutta muuta keinoa ei ole, koska olet jo aikuinen, et lapsi enää.

Ei tässä ole mistään vastuusta kysymys, todellakaan. Mietin, miten saan äitini tajuamaan, ettei ota enää yhteyttä. Se on hänen vastuullaan tajuta se siitä, miten sen hänelle esitän.

ap