Onko kukaan, jolla ahmimistausta, oppinut tunnistamaan kylläisyyden tunteen?

Jollain lailla. Edelleen kylläisyys tulee paljon isomman ruokamäärän jälkeen kuin ilmeisesti useimmilla muilla ihmisillä. Mutta pystyn lopettamaan syömisen järkevään määrään.

Kyllästyin ahmimishäiriöön muutama vuosi sitten ihan täysin ja päätin että ostan kotiin vain valmiita, järkevän kokoisina annoksina myytäviä ruokia tai teen vain pienen määrän ruokaa kerralla. Opettelin annoskokoa syömällä niitä säälittävän pieniä valmisruokia. Alkuun teki mieli jatkaa syömistä leivällä tai millä vain muulla, mutta maha tottui siihen että syöminen loppuu ennen kuin tulee ähky, ja nyt samat annokset tuntuvat aika isoilta. Tärkeää oli että ei ollut millä jatkaa syömistä.

Joo, olennaisinta omalla kohdallani oli oppia tunnistamaan syyt ja tunteet ahmimisen taustalla. Uskon vakaasti siihen, että syömisen häiriöt ovat oireita muihin mielen ongelmiin. Vuosi vuodelta on oireet lieventyneet, överiahmimista ei ole sattunut nyt moneen vuoteen. 

Toivoa siis on, tsemppiä!

Olen oppinut. Siitä vaan on vuosikymmeniä aikaa eli voi kun muistaisinkin, miten sen tein. Positiivisena kannustimena sanon heti, että minä onnistuin saamaan normaalin suhteen syömiseen ja olen pysynyt samassa painossa 20 vuotta. Sain välissä lapsenkin ja palauduin siitä ongelmitta.

Jos nyt yritän kuitenkin muistella, miten kaikki meni. Söin todella epäterveellisesti joka päivä. Ahmin herkkuja, mutta myös tavallista ruokaa. Ahmimisen vastapainoksi en tehnyt mitään. Jäin vaan vellomaan pahassa olossa.

Aloin pitää ruokapäiväkirjaa. Taisin jotain tunteitakin sinne purkaa. Välillä lueskelin niitä ja siinä se ahaa-elämys taisi tulla. Että näin itseni jotenkin ulkopuolelta. Mietin että jos ne jutut olisi jonkun läheisen, niin mitä hänelle sanoisin.

Opettelin kestämään tunteita. Sehän kääntyi siihen että sain fyysisiä oireita. Vatsakipuja, raavin ihoni verille. Eli alkuun ei mennyt hyvin. Jotenkin tajusin alkaa miettiä että mitkä asiat on hyvin. Päivä kerrallaan kirjoitin niitä ylös. Huomasin esimerkiksi viihtyväni ulkona, kun on pimeää ja sataa vettä. Silloin tuntui ettei ole pakko hymyillä eikä katsoa muiden iloa.

Opin olemaan empaattinen itseäni kohtaan. Lohdutin itseäni kuten olisin lohduttanut ystävää.

Tsemppiä, ap!

Voi että, kiitos teille vastauksista ja erityisesti tsempeistä <3

Mulla on todella huono itsetunto ja häpeä itsestäni, en oo koskaan tähän asiaan hakenut apua, vaan kärsinyt hiljaa. En tiedä auttaisko asioiden käsittely sitten tähän...

Yksi asia, jota oon paljon miettinyt, liittyy lapsuuteen. Isä arvosteli aina tiettyjä ruokia, joista pidin (lasagne, ranskalaiset, pasta, karkki). Näitä ei meillä koskaan ollut kotona ruokana, koska äiti ei niitä uskaltanut tehdä, kun niistä tuli aina isältä sanomista. Karkkia saatiin joskus, jos oltiin äidin mukana kaupassa, mutta ne piti aina syödä automatkan aikana, ettei isä saanut tietää, että äiti on ostanut karkkia meille. Ja lasagnea muistan meillä olleen ruokana vain silloin, jos isä oli jossain reissussa, eli näitä "kiellettyjä" ruokia oli aina isältä salaa. Nämä on ne ruuat, joita en voi tehdä, koska aina ahmin niitä.

Vierailija kirjoitti:

Jollain lailla. Edelleen kylläisyys tulee paljon isomman ruokamäärän jälkeen kuin ilmeisesti useimmilla muilla ihmisillä. Mutta pystyn lopettamaan syömisen järkevään määrään.

Kyllästyin ahmimishäiriöön muutama vuosi sitten ihan täysin ja päätin että ostan kotiin vain valmiita, järkevän kokoisina annoksina myytäviä ruokia tai teen vain pienen määrän ruokaa kerralla. Opettelin annoskokoa syömällä niitä säälittävän pieniä valmisruokia. Alkuun teki mieli jatkaa syömistä leivällä tai millä vain muulla, mutta maha tottui siihen että syöminen loppuu ennen kuin tulee ähky, ja nyt samat annokset tuntuvat aika isoilta. Tärkeää oli että ei ollut millä jatkaa syömistä.

Ehkä minun täytyy nyt sinnikkäästi tehdä nuo omat ruuat ja mitata annokset, jotta vatsani oppisi vähän pienempiin annoksiin. On vaan tosi vaikea joskus, kun se "nälkä" tai mieliteko ei mene ohi, niin olla ottamatta just vaikka sitä leipää sitten lisäksi. Ja sitten kun antaa vähän periksi, niin huomaa, ettei se 1 leipä aina edes riitä, niin on matalampi kynnys sitten ottaa toinenkin...

Sitäkin olen miettinyt, että pitäisikö tehdä sellaisia ruokia, joita voisi ottaa reilumman annoksen, eli jossa on vielä enemmän kasviksia, jotta se maha tulee oikeesti täyteen... Vai ylläpitääkö sillä vaan sitten tätä vääristynyttä kylläisyyden tunnetta eli ähkyä, kun ei muuten kylläisyyttä tunnista.

Suosittelen Pentti Mustajoen kirjoituksia annoskoosta ja ruokasisustuksesta. Löytyy lyhyinä kirjoina. Ja lämpimästi suosittelen sitä että vaihtaa ruokalautasen vanhanajan malliin eli 21-23cm kokoisiin, silloin saa syödä silmilläkin runsautta eikä niukkuutta jos ottaa normaalin määrä ruokaa. Pieniä apuja mutta sellaisilla askelilla sitä joutuu menemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jollain lailla. Edelleen kylläisyys tulee paljon isomman ruokamäärän jälkeen kuin ilmeisesti useimmilla muilla ihmisillä. Mutta pystyn lopettamaan syömisen järkevään määrään.

Kyllästyin ahmimishäiriöön muutama vuosi sitten ihan täysin ja päätin että ostan kotiin vain valmiita, järkevän kokoisina annoksina myytäviä ruokia tai teen vain pienen määrän ruokaa kerralla. Opettelin annoskokoa syömällä niitä säälittävän pieniä valmisruokia. Alkuun teki mieli jatkaa syömistä leivällä tai millä vain muulla, mutta maha tottui siihen että syöminen loppuu ennen kuin tulee ähky, ja nyt samat annokset tuntuvat aika isoilta. Tärkeää oli että ei ollut millä jatkaa syömistä.

Ehkä minun täytyy nyt sinnikkäästi tehdä nuo omat ruuat ja mitata annokset, jotta vatsani oppisi vähän pienempiin annoksiin. On vaan tosi vaikea joskus, kun se "nälkä" tai mieliteko

Mua auttoi juuri se että maha tottui pienempiin annoksiin. Vähän kuin olisi käynyt mahanpienennysleikkauksessa, kun pienempi määrä ruokaa nykyään täyttää mahan. Ei vain voi olla kotona mitään millä jatkaa mässytystä.

Suolistohormonit lääkärin määräämänä auttavat 

Ei se ruokaan keskittyminen ole koskaan ruuan määrää vähentänyt. Minua auttoi seronil lääkitys ja epäilen että ahmiminen on jonkinlainen pakko-oireinen häiriö ja siksi niin moni saa avun SSRI-lääkkeistä. Voit myös kokeilla 6-8 viikon kuuria NAC-luontaistuotetta, sillä on ollut lupaavia tuloksia mm alkoholistien hoidon tutkimuksessa, vähentää mielihaluja.

Etsi muita ajattelun ja mielenkiinnon kohteita kuin se mitä syöt. Minulla se onnistui luonnostaan lääkityksen myötä. 

Älä myöskään käytä mitään makeutusainetta sisältäviä tuotteita koska ne sotkee kylläisyyssignaalit.

Kun vielä ahmin, oli yksi neuvo mielestäni maailman ärsyttävin, koska olen luonteeltani nopea. Eli syödä hitaaaaasti. Nyt otan pienelle pullalautaselle vähän ruokaa ja pakotan itseni syömään hitaasti ja kappas!!! Totta se on; maha tuntee täysinäisyyden vasta pitkällä viiveellä. Kun tunnen sen, lopetan jos ruokaa vielä on lautasella. Aikaisemmin söin itseni ihan räjähdyspisteeseen ja silloin tunsin, että vatsa oli täynnä. Ei enää. Toivon sinulle tsemppiä, itse olen laihtunut paljon. Liikuntaa en ole lisännyt, olen aina liikkunut jonkin verran. Päivittäiset kävelyt on kivoja. 

Ex-pullero

Jos ei ole mt-ongelmia miksi huolia mt-lääkkeitä?  Itselläni "hyväruokaisena" korjasi suolistohormonit pillerinä liuan hyvän ruokahalun.

Kannattaa hidastaa tietoisesti syömistä laskemalla välillä aterimet ja ruoka käsistään. Yksin ollessa voi vaikka kuvitella ottavansa osaa ruokapöytäkeskusteluun repliikkien pituisen ajan verran. Aivoilla menee 20 minuuttia aikaa ymmärtää se, milloin kylläisyys on saavutettu. Siten aikaa pelaamalla (ihan kirjaimellisesti!) auttaa mahalaukun, suoliston ja aivojen yhteistyötä.

Mahalaukun riittävä täyttymisen tunne ja suolistohormonit lähettävät aivoille ne viestit, jotka saavat aivot antamaan stop-käskyn. Osalla se on miellyttävä nälän väistymisen tunne ja osalla liiasta syömisestä aiheutunut pahoinvointi. Ne ovat saman asian janan kaksi eri päätä.

Muiden hyvien ohjeiden lisäksi neuvoisin myös ammattilaisen kanssa pohtimaan tuota lapsuutesi käytäntöä. Et kerro, minkä ikäinen olet. Siitä riippumatta tunnistat isäsi ruokaa rajoittavan käytöksen. Sehän on ollut poikkeavaa ja kertoo jostain hänestä. Onko sinulla mahdollisesti muita tunne-elämän suruja ja haasteita kuin syömisen säätelyvaikeus - tulee mieleeni.

Minäkin olen opetellut oikeaa annoskokoa useamman vuoden ajan. Ei ole helppoa. Taustalla on minullakin syömishäiriötä ja varhain lapsuudessa opittu tapa syödä paljon, kun äiti osoitti tunteita tekemällä hyvää ruokaa. Minullakin on käytössä suolistohormoonilääke, joka auttaa tuntemaan paremmin vatsalaukun koon. Jos ahmii liikaa, niin helposti tulee jopa oksennus.

Viimeisin kokeilu on päivittäisen aterian tilaaminen kotiruokayrityksestä. Olemme tällä hetkellä mieheni kanssa kotona, joten kotiin toimitettu lounas sopii meille. Ruoka tulee valmiina annoksena. Mukana on salaatti ja jälkiruoka. Valmiiksi mitoitettu jälkiruoka on huomattavasti pienempi, kuin mitä itse annostelen, jos teen itse jälkiruokaa. Ruoka maistuu hyvältä, mutta ei liian hyvältä. Eli vähempikin riittää. Olen vuosia yrittänyt tehdä hyvää ruokaa ja olen onnistunut siinä ilmeisesti liiankin hyvin, kun itsetehtyä ruokaa on vaikea syödä yhtä normaalia annosta. 

Vuosien saatossa on tullut kokeiltua kaikki. Painonvartijat, sairaalan ene-laihdutusryhmät, terveyskeskuksen laihdutusryhmät ja yths:n laihdutusryhmä. Opettelin syömään aamiaisen. Oikein kunnon ison aamiaisen. Kun tämä oli hallussa. Opettelin syömään lounaan. Aiemmin join aamulla monta kuppia kahvia ja söin piparkakun. Syömiseni oli iltapainotteista. Niin vain kävi, että kun olin aikani syönyt oikean aamiaisen ja vielä runsaahkon lounaan diettijuoman sijaan, niin huomasin etten tarvitse iltapalaa ollenkaan. Hiljalleen nämä annoskootkin asettuivat, kun oikea ruokarytmikin oli hallussa. Päivittäistä opettelemista tämä on silti. 

Hormoonilääke pitää nälän poissa, niin nyt olen huomannut että syön mielihyvään ja tunteisiin. En osaa käyttää ruokaa pelkästään energiana. Vaikeaa on. Tsemppiä sinulle.