Miksi äitini ei pidä minusta?

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Että jos tääkin nyt, etten asu lasteni kanssa, on elämän elämistä niin kuin haluan, niin onpa mahtavaa! Tällaista äitiyttä oonkin aina halunnutkin! Jee! Ja silti tämä on seurausta siitä, ettei äitini pitänyt minusta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hätää, Äitihullu, ei sinusta pidä kukaan muukaan.

Sinusta on ok sanoa näin netissä tuntemattomalle ihmiselle? Et sinä oikeasti tunne ap:ta vain koska olet aina lukemassa hänen aloituksiaan. Nyt niitä valoja päälle, arvon kanssakeskustelijat.

Kyllä, ikuisesta jankkauksesta ja sillä perusteella mitä äitihullu on joissakin menneissä ketjuissaan haukkunut lapsiaan. Loukkaavaa nimittelyä ovat saaneet täällä myös auttavat kommentoijat äitihullulta. Palstalaisilla on kyllä valot päällä.

Eihän se sitä tarkoita, etteikö minusta voisi pitää. Haukkunut lapsiaan ei ole maailman isoin loukkaus sinua kohtaan.

ap

On se! En voi sietää narsistia, joka jatkuvasti tuo oman huomiontarpeensa esille, eikä halua nähdä, miten vahingoittaa omia lapsiaan. Ei muuta sanottavaa paitsi heippa!

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Olen minäkin epäonnistunut vaikka missä. Isäni arvostelee ja syyttelee näistä asioista, mutta kun en hänen arvosteluistaan välitä. Koska olen aikuinen ihminen, en tarvitse enää isäni hyväksyntää, vaikka se tietenkin ihanteellista olisikin. Harva vanhempi kuitenkin muutenkaan TÄYSIN hyväksyy lapsensa valintoja. Kaikilla on jotkut ennakko-oletukset. Toiset vanhemmat pystyy näistä oletuksista luopumaan, toiset ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hätää, Äitihullu, ei sinusta pidä kukaan muukaan.

Sinusta on ok sanoa näin netissä tuntemattomalle ihmiselle? Et sinä oikeasti tunne ap:ta vain koska olet aina lukemassa hänen aloituksiaan. Nyt niitä valoja päälle, arvon kanssakeskustelijat.

Kyllä, ikuisesta jankkauksesta ja sillä perusteella mitä äitihullu on joissakin menneissä ketjuissaan haukkunut lapsiaan. Loukkaavaa nimittelyä ovat saaneet täällä myös auttavat kommentoijat äitihullulta. Palstalaisilla on kyllä valot päällä.

Eihän se sitä tarkoita, etteikö minusta voisi pitää. Haukkunut lapsiaan ei ole maailman isoin loukkaus sinua kohtaan.

ap

On se! En voi sietää narsistia, joka jatkuvasti tuo oman huomiontarpeensa esille, eikä halua nähdä, miten vahingoittaa omia lapsiaan. Ei muuta sanottavaa paitsi heippa!

No miksi sinun tarvitsisikaan sietää? Emme ole sukua. Heippa vaan. Ja kun olet harhainen siinä, miten vahingoitan lapsiani, niin voit ylläpitää tuota keksittyä vihaasi ketä kohtaan satut haluamaan. Mitäs jos etsisit sen alkuperäisen kohteen ja työstäisit vihaasi häntä kohtaan?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Olen minäkin epäonnistunut vaikka missä. Isäni arvostelee ja syyttelee näistä asioista, mutta kun en hänen arvosteluistaan välitä. Koska olen aikuinen ihminen, en tarvitse enää isäni hyväksyntää, vaikka se tietenkin ihanteellista olisikin. Harva vanhempi kuitenkin muutenkaan TÄYSIN hyväksyy lapsensa valintoja. Kaikilla on jotkut ennakko-oletukset. Toiset vanhemmat pystyy näistä oletuksista luopumaan, toiset ei.

Mutta nyt puhut lapsen valinnoista, niiden hyväksymisestä. Mä en puhu siitä, vaan lapsen hyväksymisestä. Eli hyväksymättömyydestä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Olen minäkin epäonnistunut vaikka missä. Isäni arvostelee ja syyttelee näistä asioista, mutta kun en hänen arvosteluistaan välitä. Koska olen aikuinen ihminen, en tarvitse enää isäni hyväksyntää, vaikka se tietenkin ihanteellista olisikin. Harva vanhempi kuitenkin muutenkaan TÄYSIN hyväksyy lapsensa valintoja. Kaikilla on jotkut ennakko-oletukset. Toiset vanhemmat pystyy näistä oletuksista luopumaan, toiset ei.

Ja mä en ainakaan syntynyt tänne epäonnistumaan siksi, että äitini vihaa minua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Olen minäkin epäonnistunut vaikka missä. Isäni arvostelee ja syyttelee näistä asioista, mutta kun en hänen arvosteluistaan välitä. Koska olen aikuinen ihminen, en tarvitse enää isäni hyväksyntää, vaikka se tietenkin ihanteellista olisikin. Harva vanhempi kuitenkin muutenkaan TÄYSIN hyväksyy lapsensa valintoja. Kaikilla on jotkut ennakko-oletukset. Toiset vanhemmat pystyy näistä oletuksista luopumaan, toiset ei.

Ja mä en ainakaan syntynyt tänne epäonnistumaan siksi, että äitini vihaa minua.

ap

Mutta nyt on siis pitkälle käynyt niin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Että jos tääkin nyt, etten asu lasteni kanssa, on elämän elämistä niin kuin haluan, niin onpa mahtavaa! Tällaista äitiyttä oonkin aina halunnutkin! Jee! Ja silti tämä on seurausta siitä, ettei äitini pitänyt minusta.

ap

Minä asun lasteni kanssa, vaikka isäni ei minua hyväksynyt ja minulla ei ole äitiä. Nautin, että saan rakastaa lapsiani ja olla erilainen vanhempi kuin isäni oli. Tämäkin närästää isääni. Kutsun hänet aina uudelleen käymään, vaikka olisi suuttunut minulle. Tulkoon tai olkoon tulematta. Elän elämääni kuten haluan, vaikka se häntä ärsyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Olen minäkin epäonnistunut vaikka missä. Isäni arvostelee ja syyttelee näistä asioista, mutta kun en hänen arvosteluistaan välitä. Koska olen aikuinen ihminen, en tarvitse enää isäni hyväksyntää, vaikka se tietenkin ihanteellista olisikin. Harva vanhempi kuitenkin muutenkaan TÄYSIN hyväksyy lapsensa valintoja. Kaikilla on jotkut ennakko-oletukset. Toiset vanhemmat pystyy näistä oletuksista luopumaan, toiset ei.

Ja mä en ainakaan syntynyt tänne epäonnistumaan siksi, että äitini vihaa minua.

ap

Mutta nyt on siis pitkälle käynyt niin.

ap

Tietenkin olen tavallaan itse "antanut" käydä niin, mutta en vaan saanut apua sen kanssa, että äitini koitti tehdä minusta sellaisen, kuin hän itse halusi, että joku ois estänyt sitä. Ja sanonut mulle, että saan olla sellainen kuin olen. En halunnut tai uskaltanut olla, koska äiti vihasi ja syytti sitä minua niin paljon.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että jos tääkin nyt, etten asu lasteni kanssa, on elämän elämistä niin kuin haluan, niin onpa mahtavaa! Tällaista äitiyttä oonkin aina halunnutkin! Jee! Ja silti tämä on seurausta siitä, ettei äitini pitänyt minusta.

ap

Minä asun lasteni kanssa, vaikka isäni ei minua hyväksynyt ja minulla ei ole äitiä. Nautin, että saan rakastaa lapsiani ja olla erilainen vanhempi kuin isäni oli. Tämäkin närästää isääni. Kutsun hänet aina uudelleen käymään, vaikka olisi suuttunut minulle. Tulkoon tai olkoon tulematta. Elän elämääni kuten haluan, vaikka se häntä ärsyttää.

Mä luulen, ettei isät voi samalla tavalla häiritä naisen identiteettiä, kuin äidit. Siis he voivat häiritä sitä, mutta eri mekanismilla, kuin äiti häiritsee.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Olen minäkin epäonnistunut vaikka missä. Isäni arvostelee ja syyttelee näistä asioista, mutta kun en hänen arvosteluistaan välitä. Koska olen aikuinen ihminen, en tarvitse enää isäni hyväksyntää, vaikka se tietenkin ihanteellista olisikin. Harva vanhempi kuitenkin muutenkaan TÄYSIN hyväksyy lapsensa valintoja. Kaikilla on jotkut ennakko-oletukset. Toiset vanhemmat pystyy näistä oletuksista luopumaan, toiset ei.

Mutta nyt puhut lapsen valinnoista, niiden hyväksymisestä. Mä en puhu siitä, vaan lapsen hyväksymisestä. Eli hyväksymättömyydestä.

ap

Ei isäni hyväksynyt minua lapsena. Vertasi muihin ja kertoi minkälainen minun pitäisi olla, esim niin kuin naapurin "Liisa". Lempilausuntoja oli, että kukaan ei minusta tällaisena tykkää. Minun on muututtava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että jos tääkin nyt, etten asu lasteni kanssa, on elämän elämistä niin kuin haluan, niin onpa mahtavaa! Tällaista äitiyttä oonkin aina halunnutkin! Jee! Ja silti tämä on seurausta siitä, ettei äitini pitänyt minusta.

ap

Minä asun lasteni kanssa, vaikka isäni ei minua hyväksynyt ja minulla ei ole äitiä. Nautin, että saan rakastaa lapsiani ja olla erilainen vanhempi kuin isäni oli. Tämäkin närästää isääni. Kutsun hänet aina uudelleen käymään, vaikka olisi suuttunut minulle. Tulkoon tai olkoon tulematta. Elän elämääni kuten haluan, vaikka se häntä ärsyttää.

Ja mun äitiä ei "ärsytä", se mitä mä teen ja millainen mä olen, vaan hän asettuu sen yläpuolelle, ja katselee alas nenänvarttaan pitkin ja tuomitsee, arvostelee, syyttää ja satuttaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Olen minäkin epäonnistunut vaikka missä. Isäni arvostelee ja syyttelee näistä asioista, mutta kun en hänen arvosteluistaan välitä. Koska olen aikuinen ihminen, en tarvitse enää isäni hyväksyntää, vaikka se tietenkin ihanteellista olisikin. Harva vanhempi kuitenkin muutenkaan TÄYSIN hyväksyy lapsensa valintoja. Kaikilla on jotkut ennakko-oletukset. Toiset vanhemmat pystyy näistä oletuksista luopumaan, toiset ei.

Mutta nyt puhut lapsen valinnoista, niiden hyväksymisestä. Mä en puhu siitä, vaan lapsen hyväksymisestä. Eli hyväksymättömyydestä.

ap

Ei isäni hyväksynyt minua lapsena. Vertasi muihin ja kertoi minkälainen minun pitäisi olla, esim niin kuin naapurin "Liisa". Lempilausuntoja oli, että kukaan ei minusta tällaisena tykkää. Minun on muututtava.

Joo, samanlainen oli mun äiti. Mä luulen vaan, että naiselta se satuttaa eri tavalla. On munkin isä sanonut mulle hölmöjä asioita siitä, millainen mun tulisi olla, ja siis evvk.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että jos tääkin nyt, etten asu lasteni kanssa, on elämän elämistä niin kuin haluan, niin onpa mahtavaa! Tällaista äitiyttä oonkin aina halunnutkin! Jee! Ja silti tämä on seurausta siitä, ettei äitini pitänyt minusta.

ap

Minä asun lasteni kanssa, vaikka isäni ei minua hyväksynyt ja minulla ei ole äitiä. Nautin, että saan rakastaa lapsiani ja olla erilainen vanhempi kuin isäni oli. Tämäkin närästää isääni. Kutsun hänet aina uudelleen käymään, vaikka olisi suuttunut minulle. Tulkoon tai olkoon tulematta. Elän elämääni kuten haluan, vaikka se häntä ärsyttää.

Ja mun äitiä ei "ärsytä", se mitä mä teen ja millainen mä olen, vaan hän asettuu sen yläpuolelle, ja katselee alas nenänvarttaan pitkin ja tuomitsee, arvostelee, syyttää ja satuttaa.

ap

Kyllä minunkin isäni tuomitsee, arvostelee ja syyttää. En vain enää edes odota hänen hyväksyntää, vaikka loppuelämänsä minua tuomitsisi. Ja hän on mielestään minua parempi ihminen. Itse en pidä itseäni huonompana, ajatelkoon mitä lystää.

Mutta toivon, että mitä pitemmälle aika kuluu, niin mä lopetan äitini säälimisen siitä, että joudun hylkäämään hänet, jos ymmärrys minua kohtaan ei ala, ja jos äiti ei muutu. Ja sitten vaan alan sanella hänelle, miten haluan itseäni kohdeltavan, eli no contact. En siis halua-halua sitä, mutta ehkei äitini jätä vaihtoehtoja. Hänhän voi syyllistää mua maailman tappiin siitä, että kaikki johtuu vain minusta. Siihen se on aina aikaisemmin kaatunut.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Olen minäkin epäonnistunut vaikka missä. Isäni arvostelee ja syyttelee näistä asioista, mutta kun en hänen arvosteluistaan välitä. Koska olen aikuinen ihminen, en tarvitse enää isäni hyväksyntää, vaikka se tietenkin ihanteellista olisikin. Harva vanhempi kuitenkin muutenkaan TÄYSIN hyväksyy lapsensa valintoja. Kaikilla on jotkut ennakko-oletukset. Toiset vanhemmat pystyy näistä oletuksista luopumaan, toiset ei.

Mutta nyt puhut lapsen valinnoista, niiden hyväksymisestä. Mä en puhu siitä, vaan lapsen hyväksymisestä. Eli hyväksymättömyydestä.

ap

Ei isäni hyväksynyt minua lapsena. Vertasi muihin ja kertoi minkälainen minun pitäisi olla, esim niin kuin naapurin "Liisa". Lempilausuntoja oli, että kukaan ei minusta tällaisena tykkää. Minun on muututtava.

Kyllä tämä lapsena satutti minua todella paljon ja olen tarvinnut apua tästä yli pääsemiseen. Pelastukseni on, että välitän ja autan ja rakastan muitakin ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että jos tääkin nyt, etten asu lasteni kanssa, on elämän elämistä niin kuin haluan, niin onpa mahtavaa! Tällaista äitiyttä oonkin aina halunnutkin! Jee! Ja silti tämä on seurausta siitä, ettei äitini pitänyt minusta.

ap

Minä asun lasteni kanssa, vaikka isäni ei minua hyväksynyt ja minulla ei ole äitiä. Nautin, että saan rakastaa lapsiani ja olla erilainen vanhempi kuin isäni oli. Tämäkin närästää isääni. Kutsun hänet aina uudelleen käymään, vaikka olisi suuttunut minulle. Tulkoon tai olkoon tulematta. Elän elämääni kuten haluan, vaikka se häntä ärsyttää.

Ja mun äitiä ei "ärsytä", se mitä mä teen ja millainen mä olen, vaan hän asettuu sen yläpuolelle, ja katselee alas nenänvarttaan pitkin ja tuomitsee, arvostelee, syyttää ja satuttaa.

ap

Kyllä minunkin isäni tuomitsee, arvostelee ja syyttää. En vain enää edes odota hänen hyväksyntää, vaikka loppuelämänsä minua tuomitsisi. Ja hän on mielestään minua parempi ihminen. Itse en pidä itseäni huonompana, ajatelkoon mitä lystää.

No, mä en ainakaan halua olla äitini kanssa tekemisissä, jos hän ei hyväksy minua. En tajua, miksi olisin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Olen minäkin epäonnistunut vaikka missä. Isäni arvostelee ja syyttelee näistä asioista, mutta kun en hänen arvosteluistaan välitä. Koska olen aikuinen ihminen, en tarvitse enää isäni hyväksyntää, vaikka se tietenkin ihanteellista olisikin. Harva vanhempi kuitenkin muutenkaan TÄYSIN hyväksyy lapsensa valintoja. Kaikilla on jotkut ennakko-oletukset. Toiset vanhemmat pystyy näistä oletuksista luopumaan, toiset ei.

Mutta nyt puhut lapsen valinnoista, niiden hyväksymisestä. Mä en puhu siitä, vaan lapsen hyväksymisestä. Eli hyväksymättömyydestä.

ap

Ei isäni hyväksynyt minua lapsena. Vertasi muihin ja kertoi minkälainen minun pitäisi olla, esim niin kuin naapurin "Liisa". Lempilausuntoja oli, että kukaan ei minusta tällaisena tykkää. Minun on muututtava.

Kyllä tämä lapsena satutti minua todella paljon ja olen tarvinnut apua tästä yli pääsemiseen. Pelastukseni on, että välitän ja autan ja rakastan muitakin ihmisiä.

Niin no, mulla äiti epäili sitäkin. En kuulemma välitä kenestäkään, koska en häntä rakasta. Eli että asiat joita tein ehkä itse ajatellen, että niistä on muille iloa, olivat aina moitittavia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja äiti arvostelee mua tietenkin niistä epäonnistumisistakin.... eli eipä kiinnosta tosiaan enää keskustella hänen kanssaan mistään. Toivottavasti saisin sanottua sen niin, että se menisi perille myös äidille.

ap

Olen minäkin epäonnistunut vaikka missä. Isäni arvostelee ja syyttelee näistä asioista, mutta kun en hänen arvosteluistaan välitä. Koska olen aikuinen ihminen, en tarvitse enää isäni hyväksyntää, vaikka se tietenkin ihanteellista olisikin. Harva vanhempi kuitenkin muutenkaan TÄYSIN hyväksyy lapsensa valintoja. Kaikilla on jotkut ennakko-oletukset. Toiset vanhemmat pystyy näistä oletuksista luopumaan, toiset ei.

Mutta nyt puhut lapsen valinnoista, niiden hyväksymisestä. Mä en puhu siitä, vaan lapsen hyväksymisestä. Eli hyväksymättömyydestä.

ap

Ei isäni hyväksynyt minua lapsena. Vertasi muihin ja kertoi minkälainen minun pitäisi olla, esim niin kuin naapurin "Liisa". Lempilausuntoja oli, että kukaan ei minusta tällaisena tykkää. Minun on muututtava.

Kyllä tämä lapsena satutti minua todella paljon ja olen tarvinnut apua tästä yli pääsemiseen. Pelastukseni on, että välitän ja autan ja rakastan muitakin ihmisiä.

Jos minut olisi pelastanut se, että mä rakastan muita kuin äitiäni, ja he siis minua, se olisi ollut äidilleni katastrofi ja nöyryytys. Miten muut voivat rakastaa hänen lastaan, kun ei sitä voi rakastaa, koska se ei ole hänen mieleensä? Ja sittenhän saan muilta aivan väärää viestintää, että olisin muka hyväksytty ihminen, sellaisena kuin olen.

ap