Miksi äitini ei pidä minusta?

Koska sekin riippuu ihan siitä, millä tuulella olen, jos äiti soittaisi. Jos hyvällä ja vahvalla, saattaisin muodon vuoksi jutella sitten hänen kanssaan, niin että hän saa elää illuusiossa, että ei ole loukannut minua, ja itse saan tuntea sen paskan, miten en koskaan kelvannut hänelle omana itsenäni.

Jos taas olen pahalla tuulella, saatan sanoa sellaista, mikä on typerää ja turhaa, eli rääkyä, mikä pska hän on. En osaa sanoa mitenkään järkevän kylmästi, etttä yhteydet on poikki, turha soitella, tai lyödä luuria korvaan, en tiedä miksi.

ap

Tai siis jollain lailla säälinnäitiä. Ja suren menetettyä äitihahmoa. Terapeuttini kielsi säälimästä :) Se on antanut mulle voimia, olla säälimättä, mutta kun se on musta niin säälittävää ja surullista, ettei äiti osaa pitää minusta??? Ehkä säälin sit itseäni, jolla ei ole ollut rakastavaa äitiä. Arght. En saa sääliä äitiä, oli terapeutin ohjeistus.

ap

Toisaalta niin kauan kuin säälin äitiäni, on e korvapuusti lapsilleni. En jostain syystä osaa antaa lapsilleni, ja samaan aikaan sääliä äitiäni. On valittava. Minusta kauheaa!

ap

Pitäiskö mun sanoa, jos soittaa, että turha soitella, hei hei? Silleen kohtuuystävällisesti, ja sulkea vaan luuri?

ap

Mietin lähinnä äidin kannalta. Mikä ois paras tapa torjua hänet hänen kannaltaan, mutta niin että torjunta tepsii? Ja että se satuttaa mahdollisimman vähän, mutta tekee sen, mitä tavoitellaan, eli että hän jättää mut rauhaan kokonaan?

ap

Haluaisin tietää, ettei äiti soita, ettei mun tarvitse miettiä, että mitä teen jos äiti soittaa.

ap

Kyllähän mä tietenkin äitiä oisin tarvinnut, että en mä häntä sillä torju, mutta...

En sellaista, kuin hän.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko, että kaikki todellakaan pitävät automaattisesti lapsistaan. Suurin osa kyllä rakastaa lapsiaan, mutta jos lapsi on todella erilainen persoonaltaan ja ajatuksiltaan kuin vanhempansa, häntä voi pitää todella tylsänä ja ikävänä ihmisenä, eikä ikävästä ihmisestä pidä vain sen vuoksi, että tämä on oma lapsi.

Jos et pidä lapsestasi, et kyllä rakasta häntä. Voin sen sanoa, ihan kokemuksesta.

ap

Olen eri mieltä. Oma äitini ei selvästikään pitänyt sisarestani juurikaan. He olivat kovin erilaisia luonteeltaan ja olivat eri mieltä todella usein ja ärsyyntyivät toisiinsa helposti. Silti tiedän varmuudella, että äitini rakasti sisartani hyvin paljon, kuten meitä muitakin lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni ei pitänyt minusta ja äitini kuoli, kun olin lapsi. Nyt aikuisena olen ystävystynyt isäni kanssa ja hyväksynyt hänen heikkoutensa vanhempana aikoinaan. Kyllä hän minusta jollain tasolla välitti ja välittää. Hän ei vain kestänyt minua lapsena. Huusi ja haukkui. Oli hän itsekin väsynyt.

Onkos hän hyväksynyt sinun heikkoutesi ja sen, että toimi itse väärin? Tai ettei ollut itsekään hääppöinen vanhempi?Jos ei, niin en olisi hänen kanssaan tekemisissä. Mun äiti ei siis ole hyväksynyt noita.

ap

Ei hän koskaan ole hyväksynyt täysin minua, mutta näin aikuisena en enää oleta, että edes pitäisi minut täysin hyväksyä. Olen hankkinut oman perheen ja rakkaat. Minulle on sama, mitä isäni minusta ajattelee. Ihan asiallisesti pystymme keskustelemaan, vaikka hän minua arvostelee. Se ei mene tunteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni ei pitänyt minusta ja äitini kuoli, kun olin lapsi. Nyt aikuisena olen ystävystynyt isäni kanssa ja hyväksynyt hänen heikkoutensa vanhempana aikoinaan. Kyllä hän minusta jollain tasolla välitti ja välittää. Hän ei vain kestänyt minua lapsena. Huusi ja haukkui. Oli hän itsekin väsynyt.

Onkos hän hyväksynyt sinun heikkoutesi ja sen, että toimi itse väärin? Tai ettei ollut itsekään hääppöinen vanhempi?Jos ei, niin en olisi hänen kanssaan tekemisissä. Mun äiti ei siis ole hyväksynyt noita.

ap

Ei hän koskaan ole hyväksynyt täysin minua, mutta näin aikuisena en enää oleta, että edes pitäisi minut täysin hyväksyä. Olen hankkinut oman perheen ja rakkaat. Minulle on sama, mitä isäni minusta ajattelee. Ihan asiallisesti pystymme keskustelemaan, vaikka hän minua arvostelee. Se ei mene tunteisiin.

Miten se aikuisuus siihen liittyy?

ap

Voi trollien trolli. En enää viitsi avata näitä ketjuja koska näissä ei ole ikinä mitään asiaa tai pohdittavaa. Onneks me soitellaan ja nähdään äitini kanssa harva se päivä niin ei tarvitse miettiä tuollaisia. Et siis ole enää tekemisissä äitis kanssa ollenkaan? Kamalaa.  Mutta asiaan, olen niistä harvoista jotka ovat nähneet näiden katjujen läpi. Tiedän että olet trolli. Olet vain luonut kyseisen hahmon jota esität.  Voisitko keksiä  jo uuden kun tämä on jo niin kulunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni ei pitänyt minusta ja äitini kuoli, kun olin lapsi. Nyt aikuisena olen ystävystynyt isäni kanssa ja hyväksynyt hänen heikkoutensa vanhempana aikoinaan. Kyllä hän minusta jollain tasolla välitti ja välittää. Hän ei vain kestänyt minua lapsena. Huusi ja haukkui. Oli hän itsekin väsynyt.

Onkos hän hyväksynyt sinun heikkoutesi ja sen, että toimi itse väärin? Tai ettei ollut itsekään hääppöinen vanhempi?Jos ei, niin en olisi hänen kanssaan tekemisissä. Mun äiti ei siis ole hyväksynyt noita.

ap

Ei hän koskaan ole hyväksynyt täysin minua, mutta näin aikuisena en enää oleta, että edes pitäisi minut täysin hyväksyä. Olen hankkinut oman perheen ja rakkaat. Minulle on sama, mitä isäni minusta ajattelee. Ihan asiallisesti pystymme keskustelemaan, vaikka hän minua arvostelee. Se ei mene tunteisiin.

Ilmeisesti hän ei kuitenkaan koita edelleen muokata sinua sellaiseksi kuin itse haluaa hyväksyäkseen sinut? Minusta on eri asia anoa toiselle asioista ja silti hyväksyä, kuin se, että sanoo siksi, että kykenee vielä armollisesti hyväksymään lapsensa sen jälkeen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Voi trollien trolli. En enää viitsi avata näitä ketjuja koska näissä ei ole ikinä mitään asiaa tai pohdittavaa. Onneks me soitellaan ja nähdään äitini kanssa harva se päivä niin ei tarvitse miettiä tuollaisia. Et siis ole enää tekemisissä äitis kanssa ollenkaan? Kamalaa.  Mutta asiaan, olen niistä harvoista jotka ovat nähneet näiden katjujen läpi. Tiedän että olet trolli. Olet vain luonut kyseisen hahmon jota esität.  Voisitko keksiä  jo uuden kun tämä on jo niin kulunut.

No enpä ole tekemisissä, ja on vielä työ päästä hänestä kokonaan eroon.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hätää, Äitihullu, ei sinusta pidä kukaan muukaan.

Sinusta on ok sanoa näin netissä tuntemattomalle ihmiselle? Et sinä oikeasti tunne ap:ta vain koska olet aina lukemassa hänen aloituksiaan. Nyt niitä valoja päälle, arvon kanssakeskustelijat.

Kyllä, ikuisesta jankkauksesta ja sillä perusteella mitä äitihullu on joissakin menneissä ketjuissaan haukkunut lapsiaan. Loukkaavaa nimittelyä ovat saaneet täällä myös auttavat kommentoijat äitihullulta. Palstalaisilla on kyllä valot päällä.

Vierailija kirjoitti:

Voi trollien trolli. En enää viitsi avata näitä ketjuja koska näissä ei ole ikinä mitään asiaa tai pohdittavaa. Onneks me soitellaan ja nähdään äitini kanssa harva se päivä niin ei tarvitse miettiä tuollaisia. Et siis ole enää tekemisissä äitis kanssa ollenkaan? Kamalaa.  Mutta asiaan, olen niistä harvoista jotka ovat nähneet näiden katjujen läpi. Tiedän että olet trolli. Olet vain luonut kyseisen hahmon jota esität.  Voisitko keksiä  jo uuden kun tämä on jo niin kulunut.

Millälailla olen mielestäni luonut hahmon? Ettei mikään ole totta, vai? Miksi ihmeessä jaksaisin miettiä tätä, ellei se olisi totta?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hätää, Äitihullu, ei sinusta pidä kukaan muukaan.

Sinusta on ok sanoa näin netissä tuntemattomalle ihmiselle? Et sinä oikeasti tunne ap:ta vain koska olet aina lukemassa hänen aloituksiaan. Nyt niitä valoja päälle, arvon kanssakeskustelijat.

Kyllä, ikuisesta jankkauksesta ja sillä perusteella mitä äitihullu on joissakin menneissä ketjuissaan haukkunut lapsiaan. Loukkaavaa nimittelyä ovat saaneet täällä myös auttavat kommentoijat äitihullulta. Palstalaisilla on kyllä valot päällä.

Eihän se sitä tarkoita, etteikö minusta voisi pitää. Haukkunut lapsiaan ei ole maailman isoin loukkaus sinua kohtaan.

ap

Kyllähän palstalla monikin haukkuu lapsiaan. Se on toki aina väärin, mutta kunhan sillä ei loukkaa lapsia niin pitäähän sitä höyryjä jossain päästellä. Höyrytkin ovat väärin, jos ne suuntaa kohteeseen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni ei pitänyt minusta ja äitini kuoli, kun olin lapsi. Nyt aikuisena olen ystävystynyt isäni kanssa ja hyväksynyt hänen heikkoutensa vanhempana aikoinaan. Kyllä hän minusta jollain tasolla välitti ja välittää. Hän ei vain kestänyt minua lapsena. Huusi ja haukkui. Oli hän itsekin väsynyt.

Onkos hän hyväksynyt sinun heikkoutesi ja sen, että toimi itse väärin? Tai ettei ollut itsekään hääppöinen vanhempi?Jos ei, niin en olisi hänen kanssaan tekemisissä. Mun äiti ei siis ole hyväksynyt noita.

ap

Ei hän koskaan ole hyväksynyt täysin minua, mutta näin aikuisena en enää oleta, että edes pitäisi minut täysin hyväksyä. Olen hankkinut oman perheen ja rakkaat. Minulle on sama, mitä isäni minusta ajattelee. Ihan asiallisesti pystymme keskustelemaan, vaikka hän minua arvostelee. Se ei mene tunteisiin.

Ilmeisesti hän ei kuitenkaan koita edelleen muokata sinua sellaiseksi kuin itse haluaa hyväksyäkseen sinut? Minusta on eri asia anoa toiselle asioista ja silti hyväksyä, kuin se, että sanoo siksi, että kykenee vielä armollisesti hyväksymään lapsensa sen jälkeen.

ap

Kyllä hän edelleen yrittää muokata minua ja valintojani. Suutahtaakin välillä. En vain välitä ja elän elämääni kuten itse haluan. En tarvitse hänen hyväksyntää. Se ärsyttää häntä ja siksi sitten välillä suuttuukin.

Toisaalta, voihan se olla, ettei äiti enää koskaan soita.... Mutta se olisi mukava tietää, koska silloin voisin hengittää vapaammin. Ei tarttisi miettiä, miten se puhelu menisi, tai lähinnä jännittää sitä, jäänkö vain ystävällisesti juttelemaan, vaikka oikeasti tekisi mieli sanoa, että älä ota yhteyttä, hei hei.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni ei pitänyt minusta ja äitini kuoli, kun olin lapsi. Nyt aikuisena olen ystävystynyt isäni kanssa ja hyväksynyt hänen heikkoutensa vanhempana aikoinaan. Kyllä hän minusta jollain tasolla välitti ja välittää. Hän ei vain kestänyt minua lapsena. Huusi ja haukkui. Oli hän itsekin väsynyt.

Onkos hän hyväksynyt sinun heikkoutesi ja sen, että toimi itse väärin? Tai ettei ollut itsekään hääppöinen vanhempi?Jos ei, niin en olisi hänen kanssaan tekemisissä. Mun äiti ei siis ole hyväksynyt noita.

ap

Ei hän koskaan ole hyväksynyt täysin minua, mutta näin aikuisena en enää oleta, että edes pitäisi minut täysin hyväksyä. Olen hankkinut oman perheen ja rakkaat. Minulle on sama, mitä isäni minusta ajattelee. Ihan asiallisesti pystymme keskustelemaan, vaikka hän minua arvostelee. Se ei mene tunteisiin.

Ilmeisesti hän ei kuitenkaan koita edelleen muokata sinua sellaiseksi kuin itse haluaa hyväksyäkseen sinut? Minusta on eri asia anoa toiselle asioista ja silti hyväksyä, kuin se, että sanoo siksi, että kykenee vielä armollisesti hyväksymään lapsensa sen jälkeen.

ap

Kyllä hän edelleen yrittää muokata minua ja valintojani. Suutahtaakin välillä. En vain välitä ja elän elämääni kuten itse haluan. En tarvitse hänen hyväksyntää. Se ärsyttää häntä ja siksi sitten välillä suuttuukin.

No mä oon epäonnistunut niin monessa asiassa, että ei voida puhua elämän elämisestä niin kuin mä haluan.

ap