Oudoin asia miä olet pelännyt lapsena? (TV-ohjelma, radiojuttu, outo tapahtuma)

Pelkäsin pyöriviä ovia. Stockalla muistaakseni oli joskus sellaiset. Luulin, että ne eivät pysähdy koskaan ja että sinne voi jäädä kiikkiin pyörimään ikiajoiksi tai puristua kuoliaaksi, jos oikealla hetkellä ei astu ulos. . Vielä nytkin, erittäin aikuisena, jotenkin jännitän niihin menemistä. Espoon Ikeassa on sellaiset.

1. luokalla olin talvileirillä ja isommat tytöt kertoivat tarinan nukesta, jolle kasvoi raatelukynnet ja se kynsi pilkutytön vatsan auki. Sain aivan hirveän kohtauksen tarinan aikana, itkin ja paruin kädet korvilla. Nukuin tuon jälkeen tooodella pitkään niin että olin pussilakanan sisällä, ei päässyt kukaan jalkoihin tai mahan kimppuun.

Näin Bonanzasta jakson missä isokokoinen pahis mursi naisten niskoja. Muistan olleeni todella ahdistunut, että se mies menee meille kotiin kun äiti jäi sinne meidän mennessä kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidillä oli vahvat pluslasit, joten saunassa ilman laseja hän oli hyvin eri näköinen kuin yleensä. Melkein pelotti.

  Tämä oli mielenkiintoinen. Jotkuthan tosiaan on aivan eri näköisiä ilman silmälaseja, voin kuvitella miten outoa se on lapsesta jos äiti onkin yhtäkkiä jotenkin eri näköinen.

Äidilläni irtosi kerran nastahammas edestä. Yhtäkkiä hän olikin kuin eri ihminen. Muistan kuinka arkaillen katselin häntä kun samana iltana siivosimme legolaatikkoa yhdessä. Jotenkin epäilin, että hän saattaisi tehdä yhtäkkiä jotain aivan arvaamatonta...

Ahh muistan vielä yhden. Jonkun grillimakkara-merkin mainos lehdissä ainakin. Haastateltiin jtn ihmisiä jotka kertoivat metsästä tulleen ihmisen kaltaisen, vaaleanpunaisen ja karvaisen hahmon ja vieneen makkarat ja muutenkin riehuneen. Aivan oikeasti luulin että kyseessä oli joku oikea juttu, Seura-lehdessä ainakin muistan olleen 2-3 sivua pitkä selostus ja valokuvia hämärästä metsästä. :D Ei kyllä tehnyt mieli makkaraa tuollaisen mainoksen avulla, lähinnä olin kauhuissani että Suomen metsissä elää jotain Yetejä tms ::D

Luin noin kymmenvuotiaana Raunileena Luukaisen kirjan Kuolemaa ei ole. Rajatietoa, poltergeisteja, levitaatiota ja ties mitä. Aloin pelätä kaikkea tuohon liittyvää, että joku poltergeist alkaa riehua, kuolleet ilmestyy yms.

Ahdistuin, joskus muinaisessa lapsuudessa, niistä Ylen uutisten yhteydessä luetuista tiedotteista, joissa pyydettiin jotain henkilöä välittömästi ottamaan yhteyttä kotiväkeen. Tämä oli paljon ennen kännykkäaikaa ja niissä aina sanottiin, esim. että "matkalla jossain pohjoisessa". Tottakai tajusin, että minkään pikkuasian takia ei tuollaista tiedotetta anneta. 

Pelkäsin Pelle Hermannin herätyskelloa, joka alkoi aina yhtäkkiä kalkattaa ja samoin kepakkoa, joka alkoi itsestään liikkua ilmassa.

Kerran ajoimme autolla naapurikaupungissa sijaitsevaa, todella jyrkkää ylämäkeä eikä automme päässyt jossain vaiheessa enää eteenpäin. Äitini kuulosti tilanteessa järkyttyneeltä, ja vanhempamme totesivat sen olevan "paha paikka". Siitä lähtien minä ja siskoni aina osoitimme alueen maamerkkejä auton ikkunasta, että tuolla on se Paha Paikka, ja vanhempamme joutuivat vakuuttelemaan, ettemme mene sinne.

Yksi erikoisimmista pelon kohteista oli Riki Sorsan laulu Muuttohaukka. Siinä oli minusta pelottavia sanoja, kuten ahtola, harmajainen ja koillinen, ja muutenkin laulussa oli ahdistava tunnelma ehkä siksi, että siinä aikuinen ilmaisee ymmärtämättömyyttään ja luonnon karuutta, toivottomuutta.

Vierailija kirjoitti:

Luin noin kymmenvuotiaana Raunileena Luukaisen kirjan Kuolemaa ei ole. Rajatietoa, poltergeisteja, levitaatiota ja ties mitä. Aloin pelätä kaikkea tuohon liittyvää, että joku poltergeist alkaa riehua, kuolleet ilmestyy yms.

  Minä luin lapsena, todennäköisesti alle kymmenvuotiaana koska luin hyvin ahneesti siitä lähtien kun opin lukemaan, sellaisia isokokoisia kirjoja kuten Mysteerien maailma ja Tiedon rajamailla (nuo olivat peräisin mummolasta). Niissähän kerrottiin noista rajatietoon liittyvistä asioista ja UFOista ym. Pelkäsin sitten niitä humanoideja, että ne tulevat yöllä ja vievät mennessään.

Tämän edellisen lisäksi "mietin" kuolemaa usein. Sen tilanteen muistan hyvin, kun olin mummulassa ja äitini jutteli mummun kanssa sisällä ja itse istuin ulkorapuilla. Oli kesä ja ovi auki ja mummu kertoi varmaan, että hänen tuttunsa oli kuollut. Siinä sitten pitkän aikaa pohdin, että miltä se kuolema "tuntuu" ja ajattelin, että kamalaa jos "häviän" maailmasta. Katsoin taivaalle ja olin hyvin ahdistunut. Muistan tuon tilanteen vielä täysin. Olin ehkä 8 tai 9 vuotias eli kuitenkin vähän "isompi" jo. Tällaisiä ikäviä asioita onkin sitten tullut paljon pohdittua näihin päiviin asti.[/quote]

Minäkin yritin eläytyä siihen, miltä se "tuntuu" kun minua ei ole olemassa, ja kun tavoitin sen, se oli aika inhottava tunne. Olin myös 9 v. silloin.

En tosin lapsi ollut silloin vaan teini, mutta silti koin pelottavana ja ahdistavana. 

90-luvun lopulla Soneralla oli mainoksia joissa oltiin eri kesätapahtumissa kuten vaikka festareilla tai ylioppilasjuhlissa ja mainosten ihmisillä oli pelottavat kumimaskit päässä ja vielä taustalla soi oikein painostava musiikki kuin jostain kauhufilmistä 

Pakastimen avaamista.

Meillä oli kotona semmoinen vanhanaikainen iso ja pitkä arkkupakastin. Kerran kun olin kuikuilemassa nukkumaanmenoajan jälkeen vanhempiani häiritsemässä kun he katsoivat telkkaria, tuli telkkarista joku ohjelma (sarja? leffa?) jossa oli hyytävä musiikki ja siinä kohdassa löytyi pakastimesta semmoinen kaamean näköinen huurtunut ruumis. 

Pelkäsin pitkään meidän pakastinta tuon jälkeen. Enkä suostunut olemaan lähelläkään kun äiti haki pakastimesta jotain...

Muistan kun pelästyin tosi paljon kun katsoin yhtä amerikkalaista elokuvaa vanhempieni kanssa joskus kahelta keskiyöllä ja siinä tuli joku kohtaus kun joku avaruusolio hyökkäs jonkun tytön synttäreille. Pienenä traumat jäi myös Scooby Doo ja saaren zombiet-elokuvasta jonka me saatiin jääteöauton yhen pakkauksen mukana. Pahimpia traumoja jäi myös muumeista kun mörkö tuli Muumilaaksoon käymään. Menin aina sohvan taakse piiloon siinä kohassa kun se tapahtu.:-D

Pelkäsin kaikkia isoja koneita ja masiinoja. Pelkään vieläkin. Olin mummollani pienenä hoidossa ja mummo oli vanhan kerrostalon talonmies. Huusin aina kun piti mennä pannuhuoneeseen jossa oli Ne Koneet, kuuma, meteli, haju, kaikki pelotti.

En vieläkään voi mennä kellareihin, tehtaisiin tai edes laivan autokannelle kun näen isoja jyskyttäviä koneita.

Ufot, luurangot ja Noidan käsikirja täälläkin aiheutti pentuna paljon pelkoa.

Pelkäsin auringonpimennystä. Minulle oli sanottu, että jos katsoo auringonpimennystä paljain silmin, voi tulla sokeaksi. Sitten eräänä kesänä (en muista kuinka vanha olin) oli yhtenä päivänä auringonpimennys tulossa joskus viiden kuuden aikaan aamulla, ja edellisenä iltana nukkumaan mennessä pelkäsin, että jos herään aamulla juuri auringonpimennyksen aikaan ja avaan silmät ja tulen sokeaksi. En oikein ollut sisäistänyt sitä, että täytyy katsoa suoraan aurinkoon, jotta silmät voisivat vahingoittua, ja luulin, että pelkkä silmien auki pitäminenkin riittää.

Vuorenpeikkojen tanssi. Vihasin sitä ja ahdistuin siitä joka kerta kun sen kuulin ja vieläkin siitä iskee hirveä pelonsekainen ahdistus. Jokin siinä uhkaavassa melodiassa joka pikkuhiljaa nopeutuu ja muuttuu äänekkäämmäksi oli (ja on) inhottavaa. 

Myös kaikki muut sävellykset jotka menevät samalla tyylillä. Alkavat siis rauhallisesti ja kappaleen edetessä muuttuu koko ajan nopeatempoisemmaksi... Inhoan sellaisia vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vuorenpeikkojen tanssi. Vihasin sitä ja ahdistuin siitä joka kerta kun sen kuulin ja vieläkin siitä iskee hirveä pelonsekainen ahdistus. Jokin siinä uhkaavassa melodiassa joka pikkuhiljaa nopeutuu ja muuttuu äänekkäämmäksi oli (ja on) inhottavaa. 

Myös kaikki muut sävellykset jotka menevät samalla tyylillä. Alkavat siis rauhallisesti ja kappaleen edetessä muuttuu koko ajan nopeatempoisemmaksi... Inhoan sellaisia vieläkin.

Minua ahdisti se intiaani -laulu "viiuviiuvihi "

..

Jossa laulettiin että intiaanit hiipii vartiossa käy jne . Sanoitus, musiikki ja tunnelma olivat todella ahdistavia!

Mä olin tosi pelokas lapsi ja pelkäsin vähän kaikkea. Mutta sähkölangat olivat ihan hirvittäviä. Jotenkin pelkäsin, että ne tippuvat mun päälle ja kietoutuvat ympärilleni. Koulumatkalla oli kolmessa kohtaa sähkölinja niin, että jouduin juoksemaan aina siitä alta oikein lujaa. Ja edelleen en mielelläni esim. seiso sähkölinjan alla tai kävele esim. metsässä sähkölinjan vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuorenpeikkojen tanssi. Vihasin sitä ja ahdistuin siitä joka kerta kun sen kuulin ja vieläkin siitä iskee hirveä pelonsekainen ahdistus. Jokin siinä uhkaavassa melodiassa joka pikkuhiljaa nopeutuu ja muuttuu äänekkäämmäksi oli (ja on) inhottavaa. 

Myös kaikki muut sävellykset jotka menevät samalla tyylillä. Alkavat siis rauhallisesti ja kappaleen edetessä muuttuu koko ajan nopeatempoisemmaksi... Inhoan sellaisia vieläkin.

Minua ahdisti se intiaani -laulu "viiuviiuvihi "

..

Jossa laulettiin että intiaanit hiipii vartiossa käy jne . Sanoitus, musiikki ja tunnelma olivat todella ahdistavia!

Jotkut tietyt lastenlaulut ahdistaneet minuakin omalla tavallaan. En nyt edes muista virallista nimeä, mutta laulu jossa lauletaan peikkolapsista joiden hännät on solmittu yhteen ja laulun kertosäkeessä rallatetaan, että puff aiaiai puff, puff aiaiaiai puff. Saa kertoa nimen jos muistaa. 

Tätini miestä. Hän on yli 2 metriä pitkä ja kasvoista vähän kuin laiha Frankensteinin hirviö. Eli aika kirveellä veistetty. Sen lisäksi hän on umpiruotsinkielinen joten puhui harvoin mitään. Näin hänestä painajaisiakin.

Tää tuntuu jälkikäteen ihan hirveältä sillä hän on oikeasti joku maailman ihanin ihminen, sopii kuin nakutettu tädilleni joka on toinen maailman ihanin ihminen. Silti hän on miehenä aikamoinen ilmestys polvenkorkuiselle mukulalle.