Miten IHMEESSÄ sanoa työkaverille, etten halua ystävystyä, loukkaamatta!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua vituttaa just tuollaiset ihmiset, jotka keksimällä keksii kaikenlaisia selityksiä ja usein roikottaa muita päiviäkin löysässä hirressä kun ei saa aikaiseksi kieltäytyä. Jotain kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan, Pliis. Suora puhe on yleensä paras tapa.

Siis ihan oikeasti, jos joku kysyy että "tulisitko joskus 1,5 kk päästä kahville, eikö olisi kiva höpötellä ja istua iltaa?" Niin te meinaatte, että pitäisi sanoa suoraan että "Ei olisi. En halua kahville kanssasi".

Oikeasti? Te rehellisyyttä penäävät, näinkö oikeasti toimitte ja sanotte?

Itsekin pidän rehellisyyttä hyveenä, mutta tuollainenhan menee vaan moukkamaisen loukkaamisen puolelle..?

Ap

No myönnän olevani ehkä hieman massasta poikkeava ja ikuisen totuuden puolestapuhuja, mutta joo, suurin piirtein noin pitäisi sanoa. Muu on valehtelua ja paskanjauhantaa. Jos haluaa loukata, niin eihän se asia muutu siitä miksikään kiillottelemalla pintaa.  

Mä taas voin sanoa, että toivon, että kukaan ei ikinä sano mulle noin vaan mieluummin kertoo valkoisen valheen tai kaunistelee asiaa. Mulle tulisi tuosta paha mieli kuukausiksi. Joo, olen herkkä, myös erittäin herkkä sille, jos joku ei halua olla kanssani, eli en todellakaan jää roikkumaan kehenkään ja mulle ei todellakaan tarvitse sanoa asioita suoraan.

Mä taas haluisin että mulle sanottais noin ja haluan kuulla sen ehkä mitään kiertelyä. Se on halveksunnan ele jos jokin ja jäädyttää välit takuulla iäksi. Kerran jouduin tällaisen puhekyvyttömän työpariksi joka vaan kierteli ja kaarteli, ja voi luoja se oli raskas persoona. Onneksi lähti pian pois. Nykyisessä työporukassa puhutaan asiat halki poikki ja pinoon, jos ei onnistu työkavereiden kesken niin sitten työnohjaajan avustuksella ja ohjauksessa. Työilmapiiri on parantunut huomattavasti ja kieroilu ja seläntakana jauhaminen on historiaa. Työtehokin kasvanut samalla ja tehdään yhdessä parempaa tulosta ja laadukkaampaa työtä. Mistä vielä vaan haaveiltiin ennen kuin opittiin puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi sanoa vain yksinkertaisesti: "En tahdo sekoittaa työtä ja vapaa-aikaa keskenään enkä tapailla työkavereita vapaa-ajallani."

Minusta on todella moukkamaista edes kuvitella että työkaverin kanssa ruvettaisiin muuten kaveeraamaan. Useimmilla ihmisillä kuitenkin se virkaminä eroaa aika tavalla siviiliminästä. Miksi kukaan haluaisi tavata työkaveria vapaa-ajallaan, vaikka tämä olisi millainen huipputyyppi hyvänsä? Sitä kumminkin näkee kahdeksan tuntia joka arkipäivä. KETÄÄN ihmistä ei jaksa sen enempää.

En ole kyllä missään kuullut että yksinäisille neuvottaisiin etsimään ystäviä työpaikalta kuten joku yksinäinen väitti. Työpaikka on huonoin mahdollinen paikka etsiä ystäviä tai romanssia, koska jos suhde kariutuu, on ko. työpaikalla sen jälkeen kovin hankala olla. Muutenkin siellä töissä ollaan tienaamassa rahaa ja tekemässä sitä mistä sinulle maksetaan, ei etsimässä uusia leikkikavereita.

Whaaaat?! Olen itse löytänyt lähes joka työpaikalta vähintään yhden hyvän tyypin. Varsinkin silloisena työaikana ollaan voitu pyöriä paljonkin yhdessä, koska raskas työ, raskaat huvit jne. Harvempi ei-vuorotyöläinen lähtee esim. istumaan iltaa keskellä viikkoa. 

Eihän töissä pidetä hauskaa tai seurustella, joten joo, siksi työajan ulkopuolella nähdään. Kyllähän monilla työkaverit ovat tosi tärkeitä kavereita. Ylipäänsä työpaikka on tärkeä sosiaalinen yhteisö, josta tosiaan voi löytää monenlaista seuraa ja seuralaista, joten työttömänä koen jääväni paljosta senkin takia paitsi. 

On kyllä ihme, että ehdottaa sulle tapaamisia.

Kuulostat läpikotaisin epäaidolta ihmiseltä.

Ehkä hän pyytää sua kahville säälistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua vituttaa just tuollaiset ihmiset, jotka keksimällä keksii kaikenlaisia selityksiä ja usein roikottaa muita päiviäkin löysässä hirressä kun ei saa aikaiseksi kieltäytyä. Jotain kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan, Pliis. Suora puhe on yleensä paras tapa.

Siis ihan oikeasti, jos joku kysyy että "tulisitko joskus 1,5 kk päästä kahville, eikö olisi kiva höpötellä ja istua iltaa?" Niin te meinaatte, että pitäisi sanoa suoraan että "Ei olisi. En halua kahville kanssasi".

Oikeasti? Te rehellisyyttä penäävät, näinkö oikeasti toimitte ja sanotte?

Itsekin pidän rehellisyyttä hyveenä, mutta tuollainenhan menee vaan moukkamaisen loukkaamisen puolelle..?

Ap

No myönnän olevani ehkä hieman massasta poikkeava ja ikuisen totuuden puolestapuhuja, mutta joo, suurin piirtein noin pitäisi sanoa. Muu on valehtelua ja paskanjauhantaa. Jos haluaa loukata, niin eihän se asia muutu siitä miksikään kiillottelemalla pintaa.  

Mä taas voin sanoa, että toivon, että kukaan ei ikinä sano mulle noin vaan mieluummin kertoo valkoisen valheen tai kaunistelee asiaa. Mulle tulisi tuosta paha mieli kuukausiksi. Joo, olen herkkä, myös erittäin herkkä sille, jos joku ei halua olla kanssani, eli en todellakaan jää roikkumaan kehenkään ja mulle ei todellakaan tarvitse sanoa asioita suoraan.

Mutta kun sulle kerrotaan valkoinen valhe, niin etkös sä tiedä, että sulle valehdelleen? Joten eikö siitä tule sitten paha mieli? Minulle ainakin tulee, koska siitä tulee tunne, etten voi edes luottaa henkilöön ja lisäksi hän pitää minua tyhmänä. Jos henkilö sanoo suoraan, että "no oot ärsyttävä, niin ei kiinnosta", niin ainakin tiedän, missä mennään eikä jää mitään epämääräisyyksien merta mietittäväksi, vaan saan itselleni selkeän vastauksen. Kerran se sattuu ja ehkä toisenkin, mutta eipä tarvitse enää miettiä päivätolkulla, missä on ongelma.

Itse kun luin noita kaikenlaisia soopaehdotuksia, niin niistähän näki jo puolella silmälläkin, että suurin osa ihan roskaa. Ei kukaan voi noita uskoa. Se on sitten eri asia, jos idea onkin se, että lähetetään ilmoille viesti, jonka molemmat osapuolet tunnistavat valheeksi, jolla on ainoastaan tarkoitus päättää koko keskustelu. Itse en vastaanottajana varmaan ymmärtäisi, vaan jäisin todennäköisesti kummastelemaan argumentteja ja esittäisin niistä täsmentäviä kysymyksiä -> tämä varmasti vain lisäisi ärtymystä toisella osapuolella.

Toisaalta olen ollut työpaikassa, jossa jopa TYKY-illassa yksi henkilö totesi minusta, että "X (eli minä) ei taida pitää minusta". Tämä suorasukaisuus meni jopa minulta yli, sillä normaali ihminen osaa valita tällaiselle keskustelulle sopivan ajan ja paikan. Mikäli hän tällaista arvelee ja asia häntä rassaa työyhteisössä, hän voi viedä keskustelun esim. esimiehelle. Totesin vain, että "eipä se ihan noin ole", sillä olin mielestäni aseeton vastaamaan asiaan mitään ja ruotimaan asiaa tarkemmin, jos ja kun itse halusin noudattaa tilanteeseen sopivia käytöstapoja.

Huomaatko itse yhtään kaksinaamaisuutesi? Sinusta on oivaa puhua suoraan, kun puhuja on sinä itse tai joku johon juuri sinä voit samaistua. Mutta jos työkaveri sanoo suoraan ääneen miltä sinun käytöksesi hänestä tuntuu ja millaisen vaikutelman se antaa niin voi voi, se onkin sitten jo liian suorasukaista.

Eipä taida olla ihan kaikki muumit laaksossa sullakaan.

Mielestäni tämä ei ole kaksinaamaista. Voi olla suorapuheinen, mutta silti korrekti ja noudattaa hyviä käytöstapoja. Suorapuheisuus ei tarkoita urpoutta tai yksityisen keskustelun käymistä julkisesti tai yhteisessä hauskassa illanvietossa ja pilata näin koko porukan tunnelma tai aiheuttaa yleistä vaivautuneisuutta kaikissa. On helppoa sanoa tuota kaksinaamaiseksi, mutta sitä se ei ole, kun tarkemmin mietit. Rehellisen keskustelun voi aivan hyvin käydä sivummalla ja sopivassa tilanteessa, mutta julkisesti sellaista ei käydä. En todellakaan suosittelisi ap:llekaan, että kutsu ihmeessä koko työporukka paikalle ja kerro tälle toiselle osapuolelle, että en mä minnekään kahville ny sun kans todellakaan lähde, kun en ees pidä sinusta. 

Mielelläni kuulen, miten sinä perustelet näkemyksesi.

Minulla on työpaikalla tosi hyviä kavereita, joiden kanssa tulen hyvin juttuun töiden sekä muidenkin asioiden kautta. 

Kaksi työkaveriani on kertonut minulle kaikki avio-ongelmansa sekä perheasiansa, mutta ei olla koskaan tavattu vapaa-ajalla.  Eikä todennäköisesti tulla tapaamaankaan. Tämä läheinen työtuttavuus riittää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä on yksi tyyppi, joka vaikuttaa yksinäiseltä, ja vaikka minun käykin hitusen häntä sääliksi, en voi kyllä sanoa että syy olisi muissa. On aikatavalla rasittava ja itsekeskeinen minäminäminä-ihminen.

No, nyt hän kuitenkin on ryhtynyt pommittamaan minua, on kysellyt kahvilaan, leffaan, lenkille, ja yrittänyt järjestää suht samanikäisille lapsillemme leikkitreffejä että itse kahvittelisimme siinä samalla ym..

Minä olen vältellyt parhaani mukaan häntä töissä, ja yhtä kertaa lukuunottamatta (tämän kerran poikkesin töiden jälkeen kahvilassa kanssaan, kun tuppasi seuraani töistäpäästyämme) kieltäytynyt kaikista ehdottamistaan tapaamisista vedoten epämääräisesti kiireisiini, harrastuksiini ja muihin "ennaltasovittuihin menoihin". No, tämän huomattuaan hän onkin nyt siirtynyt toiseen taktiikkaan, kutsui että jos tulisin hänelle kahville 1,5 kk päästä, "merkkaa kalenteriis sinne joku päivä, ettei sulla vielä ole menoa? Eikö olisi mukavaa kahvitella ja vaikka istua iltaa?"

Mitä hittoa tällaiseen voi vastata ihmiselle, jonka kanssa jatkossakin pitäisi pysyä väleissä? Ei kai voi/pidä suoraan sanoa, että ei, todellakaan en halua viettää kanssasi aikaa vähällä vapaa-ajallani?!

Mä tyydyin vaivautuneena sopertelemaan jotain että "no niin, voishan se olla, katotaan lähempänä.."

APUA!! Miten hoitaa tilanne fiksusti? Mulla ei ihan oikeasti ole halua alkaa kaveeraamaan tämän ihmisen kanssa, eikä siihen aikaakaan.

Varmaan vaikea hoitaa fiksusti, kun et kuulosta fiksulta.

Onko oikeasti noin tuskaa mennä vaikka kerran kahville, kun pyydetään?

Mua ainakin ärsyttää tuollaiset kiertelijät ja jahkaajat, jotka ei saa selvää sanaa suustaan.

Kun kerran lähtee kahville, niin saa olla varma, että seuraavan kerran on vielä vaikeampi kieltäytyä.

Normaali ihminen ymmärtää yskän, kun sille sanoo että nyt ei käy kun täytyy silittää jouluverhot tms, mut sit on näitä ihmisiä jotka ei tajua ei sitten millään, ja jos sanot suoraan, niin sit loukkaannutaan.

Kuka vaan loukkaantuisi jos sanoisi että sun kans en halua viettää hetkeäkään työajan ulkopuolella.

Joten ei auta muu kun vaan sanoa, ettei käy, ei jaksa töitten jälkeen, on muita suunnitelmia tms.

Tietysti asian voi sanoa suoraankin, mutta sen jälkeen voi olla melko hankalaa töissä, kun ihan varmasti se ihminen siitä loukkaantuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä väheksy ihmistä joka haluaa tutustua sinuun ja näyttää pitävänsä sinusta. et ehkä välitä hänestä nyt, mutta voi tulla päivä jolloin tarvitset hänen ystävällisyyttään enemmän kuin mitään muuta. 

En väheksy häntä ja kuten aloituksessa sanoin, en todellakaan halua loukata häntä mitenkään!

Mulla vaan ei ole aikaa enää yhdellekään uudelle kaverille, en ehdi tavata edes vanhoja hyviä ystäviäni niin usein kun haluaisin ja oma aika on todellakin kortilla, en kertakaikkiaan aio uhrata vähää aikaani tyypille, josta en edes pidä! Hyvät välit työkaverina haluan häneen säilyttää ja olla ystävällinen, mutten halua hänestä itselleni ystävää!

Ap

En tiedä, uskotko jo itsekin näihin juttuihin, mutta minä en usko hetkeäkään, että ongelma olisi tuossa, että "ei ole aikaa enää yhdellekään uudelle kaverille", vaan totuus tulee esille tuossa "josta en edes pidä". Toki eri asia, jos todella olet päättänyt, että yhdenkään uuden ihmisen kanssa et enää työelämäsi aikana aio kaverustua. Mutta silloin sillä taas ei ole mitään merkitystä, pidätkö jostakusta vai etkö, koska kaikkien ihmisten kohdalla toimit täysin samoin. 

Aika mustavalkoista ajattelua ajatella, ettei elämäntilanne koskaan muutu. Että lapset eivät koskaan kasva, eivät muuta omilleen, iäkkäät vanhemmat eivät kuole jne. Uusille ystäville ja kavereille on tilaa silloin, kun elämäntilanne muuttuu siten, että aiemmat ihmissuhteet eivät enää vie yhtä paljon aikaa kuin aiemmin.

Jep, mustavalkoista on. Mutta sanoin sen takia juurikin "työelämäsi aikana", koska tilanteet voivat muuttua, jos ei esim. ole töitä. Mutta joo, voidaan ottaa myös mainitsemasi tekijät huomioon.

Toisaalta minun tarkoituksenani oli lähinnä ivata ap:n argumenttia, sillä en usko, että edes vuonna 2018 tuo hänen argumenttinsa pitää vettä jokaisen mahdollisen ihmisen kohdalla, vaikka hän yrittää nyt pukea asiaa näin ja vedota tajuttoman hektiseen elämään. Sama ihminen ei olisi kiinnostunut antamaan tälle nimenomaiselle työkaverille aikaa yhtään koskaan, kun taas joku uusi työkaveri voi sitä aloittajankin aikaa saada vaikkapa jo tänä vuonnakin. Pointtina on siis se, että ei tämä ensisijaisesti olosuhteista kiikasta. Ihminen on mestari järjestämään aikaa, jos sitä tosissaan haluaa.  

Tuo  on ihan totta. Voi vähentää ystävien tapamisia ja alkaa tavata työkaveria. Kysymys onkin, miksi minä - tai aloittaja - haluaisi tehdä niin? Suurimmalle osalle kun ystävät, perhe ja lähisuku on tärkeämpiä kuin uudet tuttavuudet eikä uusiin ihmisiin haluta tutustua näiden tärkeiden ihmissuhteiden kustannuksella. 

Ei miksikään. Ei aloittajan tai sinun sitä tarvitse tehdä. Pointti on siinä, että tokihan teidänkin tulee sanottaa asiat siten, että ne pitävät vuorenvarmasti vettä. Jos tosiaan on näin, että elämässä ei halua jättää kenellekään muille tilaa kuin perheenjäsenille ja vanhoille ystäville, niin on ihan jees sanoa, että uudet ihmiset eivät kiinnosta. Mutta jos sitten kuitenkin on kyse siitä, että aikaa järjestetään uudellekin ihmiselle, jos kiinnostaa tarpeeksi, niin muotoilu uusiksi. En vetoaisi olosuhteisiin lainkaan, jos olisin ap. Ihan turhaa, koska muuttuvatkaan olosuhteet eivät erittäin todennäköisesti muuta sitä tosiasiaa, ettei ap:tä kiinnosta tämä heppu.

Voi huoh, miten mä tämän nyt selittäisin? Ap ei ole yhtään mitään velkaa työkaverilleen. Ei edes selitystä. Ap voi vaikka heti huomenna hankkia jostain 10 uutta kaveria eikä se kuulu tälle työkaverille millään tavalla. Ei siis tarvita mitään vuorenvarmasti vettä pitävää selitystä, koska ap ei ole työkaverilleen tilivelvollinen omasta elämästään. Ap elää omaa elämäänsä ja työkaveri omaansa. 

Ap kysyi nyt neuvoa, mitä hän sanoo työkaverilleen, jotta tämä ymmärtää yskän, mutta ei loukkaannu. Ap ei halua loukata työkaveriaan sen vuoksi, että ei halua sanoillaan olevan vaikutusta työpaikan ilmapiiriin. Yleensä, jos työkaveri loukkaantuu toisen sanoista, sillä ON vaikutusta työpaikan ilmapiiriin. Ja tämä on asia, jonka ap haluaa ehkäistä. Kuitenkin siten, että työkaveri lakkaa tekemästä ehdotuksiaan. Mikä olisi siis sopivan neutraali, "poliittisesti korrekti" tapa ilmaista, että ap ei aio tehdä lähempää tuttavuutta työkaverinsa kanssa? Mitä sinä ehdotat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä on yksi tyyppi, joka vaikuttaa yksinäiseltä, ja vaikka minun käykin hitusen häntä sääliksi, en voi kyllä sanoa että syy olisi muissa. On aikatavalla rasittava ja itsekeskeinen minäminäminä-ihminen.

No, nyt hän kuitenkin on ryhtynyt pommittamaan minua, on kysellyt kahvilaan, leffaan, lenkille, ja yrittänyt järjestää suht samanikäisille lapsillemme leikkitreffejä että itse kahvittelisimme siinä samalla ym..

Minä olen vältellyt parhaani mukaan häntä töissä, ja yhtä kertaa lukuunottamatta (tämän kerran poikkesin töiden jälkeen kahvilassa kanssaan, kun tuppasi seuraani töistäpäästyämme) kieltäytynyt kaikista ehdottamistaan tapaamisista vedoten epämääräisesti kiireisiini, harrastuksiini ja muihin "ennaltasovittuihin menoihin". No, tämän huomattuaan hän onkin nyt siirtynyt toiseen taktiikkaan, kutsui että jos tulisin hänelle kahville 1,5 kk päästä, "merkkaa kalenteriis sinne joku päivä, ettei sulla vielä ole menoa? Eikö olisi mukavaa kahvitella ja vaikka istua iltaa?"

Mitä hittoa tällaiseen voi vastata ihmiselle, jonka kanssa jatkossakin pitäisi pysyä väleissä? Ei kai voi/pidä suoraan sanoa, että ei, todellakaan en halua viettää kanssasi aikaa vähällä vapaa-ajallani?!

Mä tyydyin vaivautuneena sopertelemaan jotain että "no niin, voishan se olla, katotaan lähempänä.."

APUA!! Miten hoitaa tilanne fiksusti? Mulla ei ihan oikeasti ole halua alkaa kaveeraamaan tämän ihmisen kanssa, eikä siihen aikaakaan.

Varmaan vaikea hoitaa fiksusti, kun et kuulosta fiksulta.

Onko oikeasti noin tuskaa mennä vaikka kerran kahville, kun pyydetään?

Mua ainakin ärsyttää tuollaiset kiertelijät ja jahkaajat, jotka ei saa selvää sanaa suustaan.

Kun kerran lähtee kahville, niin saa olla varma, että seuraavan kerran on vielä vaikeampi kieltäytyä.

Normaali ihminen ymmärtää yskän, kun sille sanoo että nyt ei käy kun täytyy silittää jouluverhot tms, mut sit on näitä ihmisiä jotka ei tajua ei sitten millään, ja jos sanot suoraan, niin sit loukkaannutaan.

Kuka vaan loukkaantuisi jos sanoisi että sun kans en halua viettää hetkeäkään työajan ulkopuolella.

Joten ei auta muu kun vaan sanoa, ettei käy, ei jaksa töitten jälkeen, on muita suunnitelmia tms.

Tietysti asian voi sanoa suoraankin, mutta sen jälkeen voi olla melko hankalaa töissä, kun ihan varmasti se ihminen siitä loukkaantuu.

Mutta hankalaako ei tule olemaan kun ensin nöyryytät ja loukkaat työkaveria jollain läpinäkyvällä tekosyyllä kuten jouluverhojen silityksellä? Buahahhaa olet aika nolo.

Hämmentäviä ovat aina täällä nämä keskustelut, joihin liittyy sosiaaliset taidot. Sitten itse ihmettelee tosielämässä, että miksi ihmiset valehtelevat kauheasti ja puheet ja teot ei kohtaa. No jos yksi sun toinen ajattelee kuten täällä, niin onhan se selvää. Minusta on kauhistuttavaa, miten paljon ihmiset haluavat vieroksua totuutta eivätkä kykene sanomaan asioita totuudenmukaisesti, mutta jotenkin nätisti. Kuitenkin moni ihminen elää parisuhteessakin, joten miten he pystyvät puhumaan ikävistä asioista sitten siinä? Kierrellen ja kaarrellen?

Olen varmasti itse sukuvikana turhan suurisuinen, mutta silti se on mielestäni parempi kuin laverrella silmät kirkkaina ihan soopaa ja johdattaa harhaan. Vaihtoehtoisesti täytyisi sitten edes kertoa ihmisille, että itsellä on taipumusta valheisiin eikä kykene kertomaan asioita rehellisesti, jotta nämä toiset osaisivat sitten bongailla mahdollisia valheita. Ei sekään tosin käytöstä oikeuta. 

En millään jaksa uskoa, että sosiaalisiin taitoihin kuuluu sekin, että pitää lähteä kyseenalaistamaan toisten sanomisia ja uskoa valikoivasti toisten juttuja. Jos "kaverin" sanoilla ja teoilla on ristiriita, on ihan luonnollista olla vain hämmentynyt. Mistä sen edes tietäisi, että kenellä ne sanat kertoo totuuden ja kenellä teot?

En muuten suosittele treffimaailmaa, jos ei pysty sanomaan suoraan, että ei kiinnosta. Ja jos ei myöskään kestä sitä, että toinen voi sanoa, että nyt ei vain sytyttänyt. En itsekään ole oikeastaan enää viime aikoina treffaillut, mutta tuohan on ihan normaalia niissä piireissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä on yksi tyyppi, joka vaikuttaa yksinäiseltä, ja vaikka minun käykin hitusen häntä sääliksi, en voi kyllä sanoa että syy olisi muissa. On aikatavalla rasittava ja itsekeskeinen minäminäminä-ihminen.

No, nyt hän kuitenkin on ryhtynyt pommittamaan minua, on kysellyt kahvilaan, leffaan, lenkille, ja yrittänyt järjestää suht samanikäisille lapsillemme leikkitreffejä että itse kahvittelisimme siinä samalla ym..

Minä olen vältellyt parhaani mukaan häntä töissä, ja yhtä kertaa lukuunottamatta (tämän kerran poikkesin töiden jälkeen kahvilassa kanssaan, kun tuppasi seuraani töistäpäästyämme) kieltäytynyt kaikista ehdottamistaan tapaamisista vedoten epämääräisesti kiireisiini, harrastuksiini ja muihin "ennaltasovittuihin menoihin". No, tämän huomattuaan hän onkin nyt siirtynyt toiseen taktiikkaan, kutsui että jos tulisin hänelle kahville 1,5 kk päästä, "merkkaa kalenteriis sinne joku päivä, ettei sulla vielä ole menoa? Eikö olisi mukavaa kahvitella ja vaikka istua iltaa?"

Mitä hittoa tällaiseen voi vastata ihmiselle, jonka kanssa jatkossakin pitäisi pysyä väleissä? Ei kai voi/pidä suoraan sanoa, että ei, todellakaan en halua viettää kanssasi aikaa vähällä vapaa-ajallani?!

Mä tyydyin vaivautuneena sopertelemaan jotain että "no niin, voishan se olla, katotaan lähempänä.."

APUA!! Miten hoitaa tilanne fiksusti? Mulla ei ihan oikeasti ole halua alkaa kaveeraamaan tämän ihmisen kanssa, eikä siihen aikaakaan.

Varmaan vaikea hoitaa fiksusti, kun et kuulosta fiksulta.

Onko oikeasti noin tuskaa mennä vaikka kerran kahville, kun pyydetään?

Mua ainakin ärsyttää tuollaiset kiertelijät ja jahkaajat, jotka ei saa selvää sanaa suustaan.

Kun kerran lähtee kahville, niin saa olla varma, että seuraavan kerran on vielä vaikeampi kieltäytyä.

Normaali ihminen ymmärtää yskän, kun sille sanoo että nyt ei käy kun täytyy silittää jouluverhot tms, mut sit on näitä ihmisiä jotka ei tajua ei sitten millään, ja jos sanot suoraan, niin sit loukkaannutaan.

Kuka vaan loukkaantuisi jos sanoisi että sun kans en halua viettää hetkeäkään työajan ulkopuolella.

Joten ei auta muu kun vaan sanoa, ettei käy, ei jaksa töitten jälkeen, on muita suunnitelmia tms.

Tietysti asian voi sanoa suoraankin, mutta sen jälkeen voi olla melko hankalaa töissä, kun ihan varmasti se ihminen siitä loukkaantuu.

Mutta hankalaako ei tule olemaan kun ensin nöyryytät ja loukkaat työkaveria jollain läpinäkyvällä tekosyyllä kuten jouluverhojen silityksellä? Buahahhaa olet aika nolo.

Just näin. Jouluverhojen silittäminen kuulostaa tooosi uskottavalta ja ei-loukkaavalta. Not. Mulle on valokuvaajaharrastelija sanonut, että ei nyt voi nähdä, kun pitää järjestellä noita valokuvia. Sinällään jopa uskottavaa, mutta kyllähän nyt jokainen tietää, että jos kiinnostelee, niin valokuvat jää erittäin kiltisti nurkkaan odottamaan vuoroaan. 

voit sanoa että et pysty noin kauas tulevaisuuteen näkemään mitä kaikkea miehesi/poikakaverisi kanssa saatatte tehdä juuri silloin 1,5 kk päästä:Selitä että teillä on sääntö että yritätte pitää viikonloput aina varattuina yhteisille retkille ja perheen kanssa harrastamiselle. Sit voit sanoe että lasten kanssa ollan lähössä mummolaan pohjoiseen jne . onhannäit ätekemisiä, sienestämisestä, marjanpoimintaan, leivntaan, oot luvannu leipoa kouluun myyjäisiin, yms. Paljon kotitöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Hämmentäviä ovat aina täällä nämä keskustelut, joihin liittyy sosiaaliset taidot. Sitten itse ihmettelee tosielämässä, että miksi ihmiset valehtelevat kauheasti ja puheet ja teot ei kohtaa. No jos yksi sun toinen ajattelee kuten täällä, niin onhan se selvää. Minusta on kauhistuttavaa, miten paljon ihmiset haluavat vieroksua totuutta eivätkä kykene sanomaan asioita totuudenmukaisesti, mutta jotenkin nätisti. Kuitenkin moni ihminen elää parisuhteessakin, joten miten he pystyvät puhumaan ikävistä asioista sitten siinä? Kierrellen ja kaarrellen?

Olen varmasti itse sukuvikana turhan suurisuinen, mutta silti se on mielestäni parempi kuin laverrella silmät kirkkaina ihan soopaa ja johdattaa harhaan. Vaihtoehtoisesti täytyisi sitten edes kertoa ihmisille, että itsellä on taipumusta valheisiin eikä kykene kertomaan asioita rehellisesti, jotta nämä toiset osaisivat sitten bongailla mahdollisia valheita. Ei sekään tosin käytöstä oikeuta. 

En millään jaksa uskoa, että sosiaalisiin taitoihin kuuluu sekin, että pitää lähteä kyseenalaistamaan toisten sanomisia ja uskoa valikoivasti toisten juttuja. Jos "kaverin" sanoilla ja teoilla on ristiriita, on ihan luonnollista olla vain hämmentynyt. Mistä sen edes tietäisi, että kenellä ne sanat kertoo totuuden ja kenellä teot?

En muuten suosittele treffimaailmaa, jos ei pysty sanomaan suoraan, että ei kiinnosta. Ja jos ei myöskään kestä sitä, että toinen voi sanoa, että nyt ei vain sytyttänyt. En itsekään ole oikeastaan enää viime aikoina treffaillut, mutta tuohan on ihan normaalia niissä piireissä.

Olet selvästikin saanut elää helppojen ihmisten parissa. Meillä kaikilla on kuitenkin erilainen persoona ja historia ja monet reagoivat kokemuksiinsa nojaten eri asioihin. Se mikä on toiselle loukkaus on toiselle vain toteamus. Kulttuuri myös vaikuttaa. Minä opin asettelemaan sanani huolella kun elin äitini kanssa jolla on täysin erilainen näkemys maailmaan sekä tulinen luonne. Ei sellaista kauaa jaksa kun toinen vetää ranttaliksi vain eriävän mielipiteen takia. Toisekseen en minäkään aina tiedä miksi en halua olla jonkun kanssa. Tulee vain sellainen intuitio ja fiilis että tämä ei ehkä toimi (ehkä ymmärtää ajan kanssa paremmin). Hankalahan siinä on olla rehti ja rehellinen jos yrittää vedota johonkin intuitioon kun ei parempaakaan osaa sanoa ja toinen yhä inttää mutta entä jos sittenkin...? Kuinka paljon vaivaa pitää nähdä niin että joku toinen on tyytyväinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä väheksy ihmistä joka haluaa tutustua sinuun ja näyttää pitävänsä sinusta. et ehkä välitä hänestä nyt, mutta voi tulla päivä jolloin tarvitset hänen ystävällisyyttään enemmän kuin mitään muuta. 

En väheksy häntä ja kuten aloituksessa sanoin, en todellakaan halua loukata häntä mitenkään!

Mulla vaan ei ole aikaa enää yhdellekään uudelle kaverille, en ehdi tavata edes vanhoja hyviä ystäviäni niin usein kun haluaisin ja oma aika on todellakin kortilla, en kertakaikkiaan aio uhrata vähää aikaani tyypille, josta en edes pidä! Hyvät välit työkaverina haluan häneen säilyttää ja olla ystävällinen, mutten halua hänestä itselleni ystävää!

Ap

En tiedä, uskotko jo itsekin näihin juttuihin, mutta minä en usko hetkeäkään, että ongelma olisi tuossa, että "ei ole aikaa enää yhdellekään uudelle kaverille", vaan totuus tulee esille tuossa "josta en edes pidä". Toki eri asia, jos todella olet päättänyt, että yhdenkään uuden ihmisen kanssa et enää työelämäsi aikana aio kaverustua. Mutta silloin sillä taas ei ole mitään merkitystä, pidätkö jostakusta vai etkö, koska kaikkien ihmisten kohdalla toimit täysin samoin. 

Aika mustavalkoista ajattelua ajatella, ettei elämäntilanne koskaan muutu. Että lapset eivät koskaan kasva, eivät muuta omilleen, iäkkäät vanhemmat eivät kuole jne. Uusille ystäville ja kavereille on tilaa silloin, kun elämäntilanne muuttuu siten, että aiemmat ihmissuhteet eivät enää vie yhtä paljon aikaa kuin aiemmin.

Jep, mustavalkoista on. Mutta sanoin sen takia juurikin "työelämäsi aikana", koska tilanteet voivat muuttua, jos ei esim. ole töitä. Mutta joo, voidaan ottaa myös mainitsemasi tekijät huomioon.

Toisaalta minun tarkoituksenani oli lähinnä ivata ap:n argumenttia, sillä en usko, että edes vuonna 2018 tuo hänen argumenttinsa pitää vettä jokaisen mahdollisen ihmisen kohdalla, vaikka hän yrittää nyt pukea asiaa näin ja vedota tajuttoman hektiseen elämään. Sama ihminen ei olisi kiinnostunut antamaan tälle nimenomaiselle työkaverille aikaa yhtään koskaan, kun taas joku uusi työkaveri voi sitä aloittajankin aikaa saada vaikkapa jo tänä vuonnakin. Pointtina on siis se, että ei tämä ensisijaisesti olosuhteista kiikasta. Ihminen on mestari järjestämään aikaa, jos sitä tosissaan haluaa.  

Tuo  on ihan totta. Voi vähentää ystävien tapamisia ja alkaa tavata työkaveria. Kysymys onkin, miksi minä - tai aloittaja - haluaisi tehdä niin? Suurimmalle osalle kun ystävät, perhe ja lähisuku on tärkeämpiä kuin uudet tuttavuudet eikä uusiin ihmisiin haluta tutustua näiden tärkeiden ihmissuhteiden kustannuksella. 

Ei miksikään. Ei aloittajan tai sinun sitä tarvitse tehdä. Pointti on siinä, että tokihan teidänkin tulee sanottaa asiat siten, että ne pitävät vuorenvarmasti vettä. Jos tosiaan on näin, että elämässä ei halua jättää kenellekään muille tilaa kuin perheenjäsenille ja vanhoille ystäville, niin on ihan jees sanoa, että uudet ihmiset eivät kiinnosta. Mutta jos sitten kuitenkin on kyse siitä, että aikaa järjestetään uudellekin ihmiselle, jos kiinnostaa tarpeeksi, niin muotoilu uusiksi. En vetoaisi olosuhteisiin lainkaan, jos olisin ap. Ihan turhaa, koska muuttuvatkaan olosuhteet eivät erittäin todennäköisesti muuta sitä tosiasiaa, ettei ap:tä kiinnosta tämä heppu.

Voi huoh, miten mä tämän nyt selittäisin? Ap ei ole yhtään mitään velkaa työkaverilleen. Ei edes selitystä. Ap voi vaikka heti huomenna hankkia jostain 10 uutta kaveria eikä se kuulu tälle työkaverille millään tavalla. Ei siis tarvita mitään vuorenvarmasti vettä pitävää selitystä, koska ap ei ole työkaverilleen tilivelvollinen omasta elämästään. Ap elää omaa elämäänsä ja työkaveri omaansa. 

Ap kysyi nyt neuvoa, mitä hän sanoo työkaverilleen, jotta tämä ymmärtää yskän, mutta ei loukkaannu. Ap ei halua loukata työkaveriaan sen vuoksi, että ei halua sanoillaan olevan vaikutusta työpaikan ilmapiiriin. Yleensä, jos työkaveri loukkaantuu toisen sanoista, sillä ON vaikutusta työpaikan ilmapiiriin. Ja tämä on asia, jonka ap haluaa ehkäistä. Kuitenkin siten, että työkaveri lakkaa tekemästä ehdotuksiaan. Mikä olisi siis sopivan neutraali, "poliittisesti korrekti" tapa ilmaista, että ap ei aio tehdä lähempää tuttavuutta työkaverinsa kanssa? Mitä sinä ehdotat?

Jos mä olisin hyvä filosofiassa, siteeraisin tähän jotain henkilöä. Mutta en mä nyt lennosta siihen kykene. Ei se, että ei ole tilivelvollinen jollekulle, kumoa moraalista vastuuta. Joo, ei ole tilivelvollinen, mutta täällähän on ehdotettu kaikenlaisia hassahtaneita, valheellisia juttuja.

No ihan ensimmäisenä meillä täytyisi olla tieto siitä, mistä tämä toinen loukkaantuu ja mistä ei. No sitä tietoa meillä ei ole. Haluaako hän valheita vai ei. Vaikka hän haluaisikin, onko sellaiseen hyvä lähteä itse mukaan, kun kuitenkin pitäisi kai kunkin elää oman omantunnon ja moraalin mukaan?

Minä ehdottaisin, että ap sanoisi, että ei, minä en voi lähteä kahville. Case closed. Miksi et voi? Siksi. Siksi, koska en halua ja koska olemme vain työkavereita. Miltä minusta nyt sitten tuntuisikaan, ehkä sanoisin senkin, ettei hän kiinnosta minua kuin kaverina. 

Minä olen vastannut monet kerrat yhdelle miespuoliselle henkilölle, etten halua lähteä kahville, koska en edes tunne häntä ja koska pidän häntä kaverina, mutta en silti Sellaisena kaverina. Se ihan neutraali totuus löytyy, kun asioita miettii vähänkin. Ei sitä tarvitse ilkeästi sanoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä väheksy ihmistä joka haluaa tutustua sinuun ja näyttää pitävänsä sinusta. et ehkä välitä hänestä nyt, mutta voi tulla päivä jolloin tarvitset hänen ystävällisyyttään enemmän kuin mitään muuta. 

En väheksy häntä ja kuten aloituksessa sanoin, en todellakaan halua loukata häntä mitenkään!

Mulla vaan ei ole aikaa enää yhdellekään uudelle kaverille, en ehdi tavata edes vanhoja hyviä ystäviäni niin usein kun haluaisin ja oma aika on todellakin kortilla, en kertakaikkiaan aio uhrata vähää aikaani tyypille, josta en edes pidä! Hyvät välit työkaverina haluan häneen säilyttää ja olla ystävällinen, mutten halua hänestä itselleni ystävää!

Ap

En tiedä, uskotko jo itsekin näihin juttuihin, mutta minä en usko hetkeäkään, että ongelma olisi tuossa, että "ei ole aikaa enää yhdellekään uudelle kaverille", vaan totuus tulee esille tuossa "josta en edes pidä". Toki eri asia, jos todella olet päättänyt, että yhdenkään uuden ihmisen kanssa et enää työelämäsi aikana aio kaverustua. Mutta silloin sillä taas ei ole mitään merkitystä, pidätkö jostakusta vai etkö, koska kaikkien ihmisten kohdalla toimit täysin samoin. 

Aika mustavalkoista ajattelua ajatella, ettei elämäntilanne koskaan muutu. Että lapset eivät koskaan kasva, eivät muuta omilleen, iäkkäät vanhemmat eivät kuole jne. Uusille ystäville ja kavereille on tilaa silloin, kun elämäntilanne muuttuu siten, että aiemmat ihmissuhteet eivät enää vie yhtä paljon aikaa kuin aiemmin.

Jep, mustavalkoista on. Mutta sanoin sen takia juurikin "työelämäsi aikana", koska tilanteet voivat muuttua, jos ei esim. ole töitä. Mutta joo, voidaan ottaa myös mainitsemasi tekijät huomioon.

Toisaalta minun tarkoituksenani oli lähinnä ivata ap:n argumenttia, sillä en usko, että edes vuonna 2018 tuo hänen argumenttinsa pitää vettä jokaisen mahdollisen ihmisen kohdalla, vaikka hän yrittää nyt pukea asiaa näin ja vedota tajuttoman hektiseen elämään. Sama ihminen ei olisi kiinnostunut antamaan tälle nimenomaiselle työkaverille aikaa yhtään koskaan, kun taas joku uusi työkaveri voi sitä aloittajankin aikaa saada vaikkapa jo tänä vuonnakin. Pointtina on siis se, että ei tämä ensisijaisesti olosuhteista kiikasta. Ihminen on mestari järjestämään aikaa, jos sitä tosissaan haluaa.  

Tuo  on ihan totta. Voi vähentää ystävien tapamisia ja alkaa tavata työkaveria. Kysymys onkin, miksi minä - tai aloittaja - haluaisi tehdä niin? Suurimmalle osalle kun ystävät, perhe ja lähisuku on tärkeämpiä kuin uudet tuttavuudet eikä uusiin ihmisiin haluta tutustua näiden tärkeiden ihmissuhteiden kustannuksella. 

Ei miksikään. Ei aloittajan tai sinun sitä tarvitse tehdä. Pointti on siinä, että tokihan teidänkin tulee sanottaa asiat siten, että ne pitävät vuorenvarmasti vettä. Jos tosiaan on näin, että elämässä ei halua jättää kenellekään muille tilaa kuin perheenjäsenille ja vanhoille ystäville, niin on ihan jees sanoa, että uudet ihmiset eivät kiinnosta. Mutta jos sitten kuitenkin on kyse siitä, että aikaa järjestetään uudellekin ihmiselle, jos kiinnostaa tarpeeksi, niin muotoilu uusiksi. En vetoaisi olosuhteisiin lainkaan, jos olisin ap. Ihan turhaa, koska muuttuvatkaan olosuhteet eivät erittäin todennäköisesti muuta sitä tosiasiaa, ettei ap:tä kiinnosta tämä heppu.

Voi huoh, miten mä tämän nyt selittäisin? Ap ei ole yhtään mitään velkaa työkaverilleen. Ei edes selitystä. Ap voi vaikka heti huomenna hankkia jostain 10 uutta kaveria eikä se kuulu tälle työkaverille millään tavalla. Ei siis tarvita mitään vuorenvarmasti vettä pitävää selitystä, koska ap ei ole työkaverilleen tilivelvollinen omasta elämästään. Ap elää omaa elämäänsä ja työkaveri omaansa. 

Ap kysyi nyt neuvoa, mitä hän sanoo työkaverilleen, jotta tämä ymmärtää yskän, mutta ei loukkaannu. Ap ei halua loukata työkaveriaan sen vuoksi, että ei halua sanoillaan olevan vaikutusta työpaikan ilmapiiriin. Yleensä, jos työkaveri loukkaantuu toisen sanoista, sillä ON vaikutusta työpaikan ilmapiiriin. Ja tämä on asia, jonka ap haluaa ehkäistä. Kuitenkin siten, että työkaveri lakkaa tekemästä ehdotuksiaan. Mikä olisi siis sopivan neutraali, "poliittisesti korrekti" tapa ilmaista, että ap ei aio tehdä lähempää tuttavuutta työkaverinsa kanssa? Mitä sinä ehdotat?

Jos mä olisin hyvä filosofiassa, siteeraisin tähän jotain henkilöä. Mutta en mä nyt lennosta siihen kykene. Ei se, että ei ole tilivelvollinen jollekulle, kumoa moraalista vastuuta. Joo, ei ole tilivelvollinen, mutta täällähän on ehdotettu kaikenlaisia hassahtaneita, valheellisia juttuja.

No ihan ensimmäisenä meillä täytyisi olla tieto siitä, mistä tämä toinen loukkaantuu ja mistä ei. No sitä tietoa meillä ei ole. Haluaako hän valheita vai ei. Vaikka hän haluaisikin, onko sellaiseen hyvä lähteä itse mukaan, kun kuitenkin pitäisi kai kunkin elää oman omantunnon ja moraalin mukaan?

Minä ehdottaisin, että ap sanoisi, että ei, minä en voi lähteä kahville. Case closed. Miksi et voi? Siksi. Siksi, koska en halua ja koska olemme vain työkavereita. Miltä minusta nyt sitten tuntuisikaan, ehkä sanoisin senkin, ettei hän kiinnosta minua kuin kaverina. 

Minä olen vastannut monet kerrat yhdelle miespuoliselle henkilölle, etten halua lähteä kahville, koska en edes tunne häntä ja koska pidän häntä kaverina, mutta en silti Sellaisena kaverina. Se ihan neutraali totuus löytyy, kun asioita miettii vähänkin. Ei sitä tarvitse ilkeästi sanoa. 

Ongelmahan onkin juuri siinä, että me - eikä aloittaja itsekään - tiedä, mistä ko työkaveri loukkaantuu ja mistä ei. Sen vuoksi yritetään keksiä jotain sellaista tapaa, joka todennäköisesti ei loukkaisi ketään. Tuo on kyllä ihan hyvä, että sanoo, ettei halua lähteä, koska ollaan vain työkavereita, mutta eikö tässäkin tule sitten "vedenpitävyys" ongelmaksi, jos myöhemmin työpaikalle tulee uusi työntekijä, johon ap haluaakin tutustua? Jos ap sanoo, ettei työkaveri kiinnosta häntä kuin työkaverina, niin työkaveri saattaa loukkaantua siitäkin. 

Ymmärrän kyllä tavallaan, etenkin perheellisellä on ihan riittävästi varmasti työpäivien jälkeen tekemistä, eikä välttämättä sijaa uusille tutuille. Etenkään jos tyyppi ei vaikuta ystäväainekselta.

Silti kyllä varmaan itse sopisin jonkun jutun, jos toinen nyt todella tuntuu haluavan. Tai sitten vaikka niin, että ehdotatkin vaikka lounasta työpaikan ulkopuolella, jos teillä on sellaiseen mahdollisuus.

Vierailija kirjoitti:

Hämmentäviä ovat aina täällä nämä keskustelut, joihin liittyy sosiaaliset taidot. Sitten itse ihmettelee tosielämässä, että miksi ihmiset valehtelevat kauheasti ja puheet ja teot ei kohtaa. No jos yksi sun toinen ajattelee kuten täällä, niin onhan se selvää. Minusta on kauhistuttavaa, miten paljon ihmiset haluavat vieroksua totuutta eivätkä kykene sanomaan asioita totuudenmukaisesti, mutta jotenkin nätisti. Kuitenkin moni ihminen elää parisuhteessakin, joten miten he pystyvät puhumaan ikävistä asioista sitten siinä? Kierrellen ja kaarrellen?

Olen varmasti itse sukuvikana turhan suurisuinen, mutta silti se on mielestäni parempi kuin laverrella silmät kirkkaina ihan soopaa ja johdattaa harhaan. Vaihtoehtoisesti täytyisi sitten edes kertoa ihmisille, että itsellä on taipumusta valheisiin eikä kykene kertomaan asioita rehellisesti, jotta nämä toiset osaisivat sitten bongailla mahdollisia valheita. Ei sekään tosin käytöstä oikeuta. 

En millään jaksa uskoa, että sosiaalisiin taitoihin kuuluu sekin, että pitää lähteä kyseenalaistamaan toisten sanomisia ja uskoa valikoivasti toisten juttuja. Jos "kaverin" sanoilla ja teoilla on ristiriita, on ihan luonnollista olla vain hämmentynyt. Mistä sen edes tietäisi, että kenellä ne sanat kertoo totuuden ja kenellä teot?

En muuten suosittele treffimaailmaa, jos ei pysty sanomaan suoraan, että ei kiinnosta. Ja jos ei myöskään kestä sitä, että toinen voi sanoa, että nyt ei vain sytyttänyt. En itsekään ole oikeastaan enää viime aikoina treffaillut, mutta tuohan on ihan normaalia niissä piireissä.

Minusta ei voi verrata työkaveria ja treffikumppania. Treffikumppania ei tarvitse nähdä koskaan enää, mutta työkaverin kanssa täytyy tehdä edelleenkin 40 tuntia viikossa töitä. Mitään ongelmaa ei olisikaan, jos työkaveriakaan ei tarvitsisi nähdä enää ikinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmentäviä ovat aina täällä nämä keskustelut, joihin liittyy sosiaaliset taidot. Sitten itse ihmettelee tosielämässä, että miksi ihmiset valehtelevat kauheasti ja puheet ja teot ei kohtaa. No jos yksi sun toinen ajattelee kuten täällä, niin onhan se selvää. Minusta on kauhistuttavaa, miten paljon ihmiset haluavat vieroksua totuutta eivätkä kykene sanomaan asioita totuudenmukaisesti, mutta jotenkin nätisti. Kuitenkin moni ihminen elää parisuhteessakin, joten miten he pystyvät puhumaan ikävistä asioista sitten siinä? Kierrellen ja kaarrellen?

Olen varmasti itse sukuvikana turhan suurisuinen, mutta silti se on mielestäni parempi kuin laverrella silmät kirkkaina ihan soopaa ja johdattaa harhaan. Vaihtoehtoisesti täytyisi sitten edes kertoa ihmisille, että itsellä on taipumusta valheisiin eikä kykene kertomaan asioita rehellisesti, jotta nämä toiset osaisivat sitten bongailla mahdollisia valheita. Ei sekään tosin käytöstä oikeuta. 

En millään jaksa uskoa, että sosiaalisiin taitoihin kuuluu sekin, että pitää lähteä kyseenalaistamaan toisten sanomisia ja uskoa valikoivasti toisten juttuja. Jos "kaverin" sanoilla ja teoilla on ristiriita, on ihan luonnollista olla vain hämmentynyt. Mistä sen edes tietäisi, että kenellä ne sanat kertoo totuuden ja kenellä teot?

En muuten suosittele treffimaailmaa, jos ei pysty sanomaan suoraan, että ei kiinnosta. Ja jos ei myöskään kestä sitä, että toinen voi sanoa, että nyt ei vain sytyttänyt. En itsekään ole oikeastaan enää viime aikoina treffaillut, mutta tuohan on ihan normaalia niissä piireissä.

Olet selvästikin saanut elää helppojen ihmisten parissa. Meillä kaikilla on kuitenkin erilainen persoona ja historia ja monet reagoivat kokemuksiinsa nojaten eri asioihin. Se mikä on toiselle loukkaus on toiselle vain toteamus. Kulttuuri myös vaikuttaa. Minä opin asettelemaan sanani huolella kun elin äitini kanssa jolla on täysin erilainen näkemys maailmaan sekä tulinen luonne. Ei sellaista kauaa jaksa kun toinen vetää ranttaliksi vain eriävän mielipiteen takia. Toisekseen en minäkään aina tiedä miksi en halua olla jonkun kanssa. Tulee vain sellainen intuitio ja fiilis että tämä ei ehkä toimi (ehkä ymmärtää ajan kanssa paremmin). Hankalahan siinä on olla rehti ja rehellinen jos yrittää vedota johonkin intuitioon kun ei parempaakaan osaa sanoa ja toinen yhä inttää mutta entä jos sittenkin...? Kuinka paljon vaivaa pitää nähdä niin että joku toinen on tyytyväinen?

Olen pahoillani mitä olet joutunut kokemaan. Se, että sinä olet lapsuudessa vaurioitunut ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki muutkin olisivat. Eikä se oikeuta kieroilua, sillä niin vain siirrät pahaa oloasi muihin. Oletko ajatellut terapiaa että pääsisit eroon tästä lapsuutesi traumasta ja sinun olisi helpompi kommunikoida ihmisten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä on yksi tyyppi, joka vaikuttaa yksinäiseltä, ja vaikka minun käykin hitusen häntä sääliksi, en voi kyllä sanoa että syy olisi muissa. On aikatavalla rasittava ja itsekeskeinen minäminäminä-ihminen.

No, nyt hän kuitenkin on ryhtynyt pommittamaan minua, on kysellyt kahvilaan, leffaan, lenkille, ja yrittänyt järjestää suht samanikäisille lapsillemme leikkitreffejä että itse kahvittelisimme siinä samalla ym..

Minä olen vältellyt parhaani mukaan häntä töissä, ja yhtä kertaa lukuunottamatta (tämän kerran poikkesin töiden jälkeen kahvilassa kanssaan, kun tuppasi seuraani töistäpäästyämme) kieltäytynyt kaikista ehdottamistaan tapaamisista vedoten epämääräisesti kiireisiini, harrastuksiini ja muihin "ennaltasovittuihin menoihin". No, tämän huomattuaan hän onkin nyt siirtynyt toiseen taktiikkaan, kutsui että jos tulisin hänelle kahville 1,5 kk päästä, "merkkaa kalenteriis sinne joku päivä, ettei sulla vielä ole menoa? Eikö olisi mukavaa kahvitella ja vaikka istua iltaa?"

Mitä hittoa tällaiseen voi vastata ihmiselle, jonka kanssa jatkossakin pitäisi pysyä väleissä? Ei kai voi/pidä suoraan sanoa, että ei, todellakaan en halua viettää kanssasi aikaa vähällä vapaa-ajallani?!

Mä tyydyin vaivautuneena sopertelemaan jotain että "no niin, voishan se olla, katotaan lähempänä.."

APUA!! Miten hoitaa tilanne fiksusti? Mulla ei ihan oikeasti ole halua alkaa kaveeraamaan tämän ihmisen kanssa, eikä siihen aikaakaan.

Varmaan vaikea hoitaa fiksusti, kun et kuulosta fiksulta.

Onko oikeasti noin tuskaa mennä vaikka kerran kahville, kun pyydetään?

Mua ainakin ärsyttää tuollaiset kiertelijät ja jahkaajat, jotka ei saa selvää sanaa suustaan.

Kun kerran lähtee kahville, niin saa olla varma, että seuraavan kerran on vielä vaikeampi kieltäytyä.

Normaali ihminen ymmärtää yskän, kun sille sanoo että nyt ei käy kun täytyy silittää jouluverhot tms, mut sit on näitä ihmisiä jotka ei tajua ei sitten millään, ja jos sanot suoraan, niin sit loukkaannutaan.

Kuka vaan loukkaantuisi jos sanoisi että sun kans en halua viettää hetkeäkään työajan ulkopuolella.

Joten ei auta muu kun vaan sanoa, ettei käy, ei jaksa töitten jälkeen, on muita suunnitelmia tms.

Tietysti asian voi sanoa suoraankin, mutta sen jälkeen voi olla melko hankalaa töissä, kun ihan varmasti se ihminen siitä loukkaantuu.

Mutta hankalaako ei tule olemaan kun ensin nöyryytät ja loukkaat työkaveria jollain läpinäkyvällä tekosyyllä kuten jouluverhojen silityksellä? Buahahhaa olet aika nolo.

Joo, voi olla mutta ei niin hankalaa, kun sen jälkeen kun sanoisin sille kahvittelu pyyntöön vastaukseksi että Buahahhaahaa olet aika nolo, kun luulet että mä mihinkään sun kans lähden.

Entäs jos se tyyppi kutsuu ap:ta vain tavan vuoksi.

Hänellä siis tapa aina sopia, nähdään, tule käymää, mennään yhdessä jne vaikkei tarkoita sillä mitään. Onko tämmöisestä ihmisestä kyse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmentäviä ovat aina täällä nämä keskustelut, joihin liittyy sosiaaliset taidot. Sitten itse ihmettelee tosielämässä, että miksi ihmiset valehtelevat kauheasti ja puheet ja teot ei kohtaa. No jos yksi sun toinen ajattelee kuten täällä, niin onhan se selvää. Minusta on kauhistuttavaa, miten paljon ihmiset haluavat vieroksua totuutta eivätkä kykene sanomaan asioita totuudenmukaisesti, mutta jotenkin nätisti. Kuitenkin moni ihminen elää parisuhteessakin, joten miten he pystyvät puhumaan ikävistä asioista sitten siinä? Kierrellen ja kaarrellen?

Olen varmasti itse sukuvikana turhan suurisuinen, mutta silti se on mielestäni parempi kuin laverrella silmät kirkkaina ihan soopaa ja johdattaa harhaan. Vaihtoehtoisesti täytyisi sitten edes kertoa ihmisille, että itsellä on taipumusta valheisiin eikä kykene kertomaan asioita rehellisesti, jotta nämä toiset osaisivat sitten bongailla mahdollisia valheita. Ei sekään tosin käytöstä oikeuta. 

En millään jaksa uskoa, että sosiaalisiin taitoihin kuuluu sekin, että pitää lähteä kyseenalaistamaan toisten sanomisia ja uskoa valikoivasti toisten juttuja. Jos "kaverin" sanoilla ja teoilla on ristiriita, on ihan luonnollista olla vain hämmentynyt. Mistä sen edes tietäisi, että kenellä ne sanat kertoo totuuden ja kenellä teot?

En muuten suosittele treffimaailmaa, jos ei pysty sanomaan suoraan, että ei kiinnosta. Ja jos ei myöskään kestä sitä, että toinen voi sanoa, että nyt ei vain sytyttänyt. En itsekään ole oikeastaan enää viime aikoina treffaillut, mutta tuohan on ihan normaalia niissä piireissä.

Olet selvästikin saanut elää helppojen ihmisten parissa. Meillä kaikilla on kuitenkin erilainen persoona ja historia ja monet reagoivat kokemuksiinsa nojaten eri asioihin. Se mikä on toiselle loukkaus on toiselle vain toteamus. Kulttuuri myös vaikuttaa. Minä opin asettelemaan sanani huolella kun elin äitini kanssa jolla on täysin erilainen näkemys maailmaan sekä tulinen luonne. Ei sellaista kauaa jaksa kun toinen vetää ranttaliksi vain eriävän mielipiteen takia. Toisekseen en minäkään aina tiedä miksi en halua olla jonkun kanssa. Tulee vain sellainen intuitio ja fiilis että tämä ei ehkä toimi (ehkä ymmärtää ajan kanssa paremmin). Hankalahan siinä on olla rehti ja rehellinen jos yrittää vedota johonkin intuitioon kun ei parempaakaan osaa sanoa ja toinen yhä inttää mutta entä jos sittenkin...? Kuinka paljon vaivaa pitää nähdä niin että joku toinen on tyytyväinen?

Olen pahoillani mitä olet joutunut kokemaan. Se, että sinä olet lapsuudessa vaurioitunut ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki muutkin olisivat. Eikä se oikeuta kieroilua, sillä niin vain siirrät pahaa oloasi muihin. Oletko ajatellut terapiaa että pääsisit eroon tästä lapsuutesi traumasta ja sinun olisi helpompi kommunikoida ihmisten kanssa?

Minä en ymmärrä miten sinä voit nähdä ystävällisyyden tai halun vetää omat rajansa tarkasti jonain mielenterveysongelmana tai kieroiluna. Mikä tässä on keskustelussa ylipäätään on ollut kiroilua? Kuten näkee niin sinäkin vedät sen johtopäätöksen omien taustojesi takia että jos joku ei halua puhua tai jakaa jotain asiaa niin se on sinun selkäsi takana venkoilua.