Miten IHMEESSÄ sanoa työkaverille, etten halua ystävystyä, loukkaamatta!?

Älä lepertele että olisi kiva. Sano että olisi vain yksi stressi lisää elämään ja et ehdi.

Tää on oikeasti kinkkinen ongelma, ymmärrän täysin. Mulla tuli elämääni lapsen myötä kaksi naista, joiden ystävyys ei kiinnostanut, enkä ehtinyt nähdä ystäviäni muutenkaan tarpeeksi. Näillä naisilla siis samanikäiset lapset. Soittelivat kahville, kirpparille, yökylään lapsen kanssa... Aina kiitin ja kieltäydyin. En osannut sanoa todellakaan, että ei mua kiinnosta, mutta sen verran kovetin itseäni, etten selitellyt muutakaan. Kyllä ne kutsut pikkuhiljaa loppuivat. Toisen synttäribileissä kävin kyllä, ajattelin että olisi törkeää olla menemättä, kun kutsutaan tuollaiseen juhlaan.

Sanot, että on kiva työkaveri, mutta et nyt tässä elämäntilanteessa pysty ratkeamaan muuhun.

Kuinka kauan veisi yhdet kahvit vaikka töiden jälkeen tai töissä kertoa se?

Voit olla ystävällinen ja selkeä.

Se ihminen kaipaa kaveria, mutta kaipaa myös kunnioitusta.

Et ole ihmeellisempi kuin olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ylimieliseltä kuulostaa tämäkin ongelma. Tulee väistämättä mieleen eräskin entinen ystävä, jonka kanssa yhteydenpito hiipui kun sain lapsia. Muutaman vuoden jälkeen näimme sattumalta, ja ehdotin että olisipa mukava nähdä pitkästä aikaa, mennäänkö joskus vaikka kahville. Olin aika tyrmistynyt kun tämä entinen ystävä kertoi hänen tietoisesti karsineen turhat tuttavuudet elämästään, ja nyt kuulemma haluaa omistaa vähän vapaa-aikansa oikeiden ystäviensä tapaamiseen, joten ei halua lähteä kanssani kahville. Kyllä tää oli mielestäni aika loukkaavasti sanottu ihmiseltä, jonka kanssa kuitenkin oli takana vuosien ystävyys. Jäi jotenkin sellainen fiilis, että olisin jotenkin loukannut häntä kun viittasi tietoisesti karsineensa minut elämästään. En vain tiedä, että miten. Siinä yhteydenpidon katkeamisessa on kuitenkin aina kaksi puolta, välillä vaan elämä vie niin että menee pidempikin aika eikä olla yhteydessä, mutta en ikinä menisi vanhalle ystävälle sanomaan noin työkeästi.

Muutenkaan en ihan ymmärrä sitä, että ei ole aikaa tuhlata kahvitteluun 'turhien tuttavuuksien' kanssa. Itselle taas se, että joku pitää minua tutustumisen arvoisena on mukava juttu. Ehkäpä jos en itse tuntisi ihan samoin tai aikaa uuden ystävyyden rakentamiselle ei välttämättä juuri olisi, koittaisin saada vähän enemmänkin porukkaa kokoon työpaikalta niin että en olisi vain yksin 'kaverivastuussa'. Ehkä porukasta löytyisi muita, joilla olisi enemmän yhteiset intressit työkaverisi kanssa, ja sinun ei tarvitsisi loukata tätä työkaveria töksäyttämällä 'totuuksia'.

Joo tää on just tätä. En usko, että on kyse vain ruuhkavuosista ja hektisyydestä ja tehokkuuden maksimoinnista, vaan tässä on jotain sellasta periaatteellista oman egon pönkitystä, joka nykyään tuntuu iskevän kolme-nelikymppisille. Minulle on taas käynyt päin vastoin vanhemmiten: nuorena se oli just sitä bestis-juttua, mutta nykyään voin hyvin nähdä jonkun aika randominkin. Toki mä olen lapseton sinkku eli mulle jo lähtökohtaisesti näkemisen ilo on aika suurta, joskus jopa suurempaa kuin nimenomaan tietyn henkilön näkeminen.

Hyvä idea tuo, että ottaisikin isomman porukan mukaan! Ehkä henkilö tuntisi myös tällöin kuuluvansa enemmän joukkoon. :). Hyvä havainto tuokin, että positiivistahan se kuitenkin on, jos joku on itsestä kiinnostunut. Minusta ei varmaan olisi senkään takia kieltäytymään kutsusta, kun olisihan se ihan imartelevaa. :)

Kyse ei ole egon pönkityksestä vaan siitä, että jossain vaiheessa entisiä koulukavereita, entisiä opiskelukavereita, entisiä työkavereita, entisiä naapureita ja entisiä harrastuskavereita on jo satoja. Mitä enemmän heitä alkaa olla, sitä todennäköisemmin ja useammin johonkin heistä törmää jossain. Monilla meistä iän myötä vähenee tarve olla jatkuvasti kontaktissa jonkun toisen ihmisen kanssa. Varsinkin, jos joutuu olemaan joka työpäivä kymmenien ihmisten kanssa tekemisissä. Jossain vaiheessa - eräänlaisessa ikäkriisissä - ihminen alkaa miettiä, mitä minä oikeasti haluan elämältäni ja mitkä kaikki asiat ovat niitä, joita joku toinen haluaa minulta. Ja haluanko minä oikeasti, että muut haluavat minulta milloin mitäkin. Tässä vaiheessa elämää alkaa miettiä, ketkä ihmisistä ovat juuri minulle oikeasti tärkeitä ja ketkä eivät. Lakkaa käyttämästä sanoja "olispa kiva joku kerta...." tai "soitellaan..." jne, kun tietää jo, ettei tapaa eikä soita. Sanotaan mieluummin "olipa kiva nähdä, oikein hyvää jatkoa". Ei viitsitä enää antaa puolilupauksia, joita ei kuitenkaan tule pitäneeksi. 

No joo, itse asiassa purit sen sanoiksi paremmin, mutta tarkoitan periaatteessa samaa. Olen itse kova analysoija, vietän paljon aikaa itsekseni (sekä olosuhteiden pakosta että omasta halusta) ja olen myös vähän mustavalkoinen ihmisten suhteen eli joko pidän tai en pidä. Kaikkinensa siis pienten piirien tyyppi pohjimmiltani. Mutta silti tällainen mieletön pohdinta, pureskelu, self-help-tyylinen meininki ja meditointi, että onko tämä nyt tarpeeksi tähdellistä ja onko tämä minua vai ei menee mielestäni jo vähän liialliseksi. Vähän kuin kiirettä ja ongelmia tehtäisiin tekemällä.

Se on toki hyvä, jos luopuu puolilupauksista ja sanahelinästä.

Mä luulen, että tällainen irtirepäisy onkin tavallisempaa ihmiselle, jolla on laaja ihmissuhdeverkosto sekä vaikeuksia sanoa ei. Ei kehdata kieltäytyä,  kun pyydetään tai kutsutaan. Ei osata pitää puoliaan.  Aina on joku, joka tarvitsee tällaiselta ihmiseltä jotain. Kotona, töissä, naapurustossa, sukulaisissa, ystävissä, kavereissa ja tuttavissa. Jossain vaiheessa tällainen ihminen alkaa miettiä, miksi juuri hänen pitäisi toteuttaa kaikkien muiden tarpeet ja toiveet, pitää seuraa kaikille muille, antaa jatkuvasti itsestään jollekin jotain. Ja esittää itselleen kysymyksen: voisinko minäkin saada joskus jotain? Tällaiset ihmiset ovat usein varsin pidettyjä, koska he tulevat lapsenvahdiksi, käyvät kastelemassa sun kukat, vievät sut aamuvarhain lentokentälle, leipovat ne f**ing mokkapalat, lähtevät kahville, järjestävät juhlat, kuuntelevat puhelimessa tunnin kaverinsa sydänsuruja, vaikka ruoka hellalla palaakin pohjaan, ottavat koirasi hoitoon, jäävät mukisematta ylitöihin, hankkivat makkarat taloyhtiön pihatalkoisiin, lainaavat omia tavaroitaan tai rahaa saamatta niitä koskaan takaisin  jne jne jne 

Kun tällainen ihminen alkaakin sanoa "ei", muut eivät ensin usko sitä. Miten niin et voi? Mitä sulla sitten sillon on? No käyks seuraavana päivänä? Tällaisen ihmisen on usein otettava aika tiukka linja ja sen seurauksena osa ihmissuhteista voikin päättyä siihen. Jos kyse ei ole läheisestä tai tärkeästä ihmissuhteesta, päättyminen on tällaiselle ihmiselle pelkästään helpotus. 

Mulla oli tossa vähä aikaa sitten sellainen tilanne että yksi työkaveri oli kokoaja mun kaa ja yritti olla se "paras kaveri". Mä sitten aloitin sellasen ilkeen kauden eli en välitä, se on mulle pelkkää ilmaa. Ja toimii, naurattaa välillä kun oikeen yrittää puhua, mutta mä "en kuule"

Tosi ilkeä, mutta toimii👍

Voisiko vaikka sanoa sellaisen keksityn syyn, että mies ei hyväksy kodin ulkopuolisia ystävyyssyhteita esim. mustasukkaisuuden takia? (Jos aloittajalla on mies kotona.) Siihen on paha sanoa mitään vastaan.

Minusta voisit käydä hänen kanssaan kahvilla harvakseltaan. Näin teillä säilyy hyvät välit ja sopu. Töittesi kannalta hyvä asia. Kai sitä muutaman viikon välein voi työpäivän päätteeksi käydä työkaverin kanssa kahvilla. Ei se tarkoita, että siihen pitäis koko loppupäivää kuluttaa. Jos työkaveri edelleen jatkuvasti pyytää kahville tai leffaan vaikka vetoat kiireisiin niin tyhmä täytyy olla tämän työkaverin jos ei ymmärrä ettei seura kiinnosta. Sitten voit sanoa vähän tiukempaan sävyyn jos ei muuten ymmärrä, että 'sori, mulla on oikeesti kiireiset illat perheellisenä. Usko nyt'.

Vierailija kirjoitti:

Mulla vaan ei ole aikaa enää yhdellekään uudelle kaverille, en ehdi tavata edes vanhoja hyviä ystäviäni niin usein kun haluaisin ja oma aika on todellakin kortilla

Siinä sulle vastaus. Sanot suoraan, mutta mahdollisimman kohteliaasti. Jos syitä kyselee vieläkin, niin keksit että on sitä ja tätä harrastusta ja että omille ystävillekkään ei riitä aikaa jne jne. Puoli totuutta.

Vierailija kirjoitti:

Eli ap on perus ass kisser, joka mielistelee ja halveksii samalla.

Todennäköisesti hyötyy myös jollain tavalla tuosta "työkaverista" ja haluaa siksi kovasti säilyttää hyvät välit. Ja todennäköisesti myös ap:n käytöksen vuoksi tämä perseennuolennan kohde kuvittelee, että ap pitää hänestä.

Jaa, taas palstan pikkuporvoolaispoika jankkaa omasta ongelmastaan. Jankkaatko samoin, jos työkaveriPOIKA ei suostu pelaamaan sulkista tai lähtemään ongelle?

Ei  työkavereiden kanssa tarvitse olla parhaita kavereita tai hengailla vapaa-aikana.  Riittää, että kohtelee ihmisiä ihmisiksi työpaikalla.  Jos ei halua lähteä ulos, niin kannattaa sanoa vain, että ei ole aikaa. Eikä lisätä siihen  toivoa antavia kommentteja, tyyliin ehkä toiste jne....

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tossa vähä aikaa sitten sellainen tilanne että yksi työkaveri oli kokoaja mun kaa ja yritti olla se "paras kaveri". Mä sitten aloitin sellasen ilkeen kauden eli en välitä, se on mulle pelkkää ilmaa. Ja toimii, naurattaa välillä kun oikeen yrittää puhua, mutta mä "en kuule"

Tosi ilkeä, mutta toimii👍

Eikö sulla siis oikeasti ollut toisenlaisia resursseja hoitaa tilannetta? Kehitä hyvä ihminen itseäsi, jos ei! Tuohan kertoo vaan siitä, että vaikeissa tilanteissa omat taidot ovat ihan puutteelliset eli mennään lapselliselle tasolle. En toki tiedä, oletko esim. 15-vuotias, jolloin tuo olisi vielä jotenkin ymmärrettävää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tossa vähä aikaa sitten sellainen tilanne että yksi työkaveri oli kokoaja mun kaa ja yritti olla se "paras kaveri". Mä sitten aloitin sellasen ilkeen kauden eli en välitä, se on mulle pelkkää ilmaa. Ja toimii, naurattaa välillä kun oikeen yrittää puhua, mutta mä "en kuule"

Tosi ilkeä, mutta toimii👍

Surullista, että sinun kaltaisia ihmisiä on olemassa. Minua kohteli luokkakaveri samalla lailla. Neljännellä luokalla oltiin parhaimpia ystäviä mutta viidennellä sitten aloitti tuon. Senpä jälkeen en ole enää löytänyt parasta ystävää. Ystäviä, kavereita ja tuttavia on ja paljon mutta sitä parasta ei. Nykyään näin vanhana sitä enää tietty tarviskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aargh! ettekö te ihmiset tajua että AP ei halua loukata työkaveriaan? Suora puhe loukkaa!

Itsellä oli samanlainen tilanne vanhan koulukaverin kanssa. Asutaan syrjäisellä paikkakunnalla, ja kaveri tavallaan kutsui itsensä kylään. No otin asian vitsinä, siis tiedättehän miten vanhat tutut sanoo "meidän pitäisi nähdä joskus!?" ymsp. Niin sanoin että juu niin pitäisi, yrittäen viedä aihetta toiseen suuntaan. Homma meni sitten siihen että ystävä ilmoitti varanneensa bussiliput ja tulevansa silloin ja silloin. Olin että jaha. hienoa.

Yritti vielä meille vängätä asumaan siksi aikaa :X  (Sain hänelle hommattua toisen paikan missä yöpyä)

Noh.. aluksi oli ihan ok, mutta huomasin pian että ystävä on sama alkoholisoitunut lapsellinen ihminen, mikä oli kouluaikanakin. Olin onnen kukkuloilla kun hän viikon jälkeen vihdoinkin lähti. MUTTA....

hän oli matkallaan tavannut jonkun hyypiön ja päätyi muuttamaan tänne. Suhde tottakai meni karille mutta "kaverini" jäi tänne asumaan. Onneksi lähti n. kolmen kuukauden jälkeen ja luojan kiitos sain elämäni takaisin.

En koskaan kehdannut sanoa päin naamaa että en halua olla kanssasi missään tekemisissä, koska hän oli ystävällinen jne, mutta täysin tupakanhajuinen alkoholisoitunut ihmisraunio, eli minun täysi vastakohta. En vain voinut olla ystävä sellaisen kanssa. Tykkään muutenkin omasta ajasta ja olla kämpillä ihan rauhassa.

Pointtina siis.. En todellakaan halunnut loukata kyseistä henkilöä, joka ei tiedostanut olevansa ärsyttävä ja hieman jopa pummin kaltainen. Joskus on vaan pakko vältellä ja vältellä henkilöä, ja ei sille voi mitään jos kyseinen henkilö ei tajua itsestään ettei tuo halua minun kanssa kaveerata.

Miten voit yleistää koskemaan kaikkia maailma ihmisiä sen että suora puhe loukkaisi?

Minua loukkaa kieroilu ja venkoilu, ja arvostan suoraa puhetta. Olen niin herkkä huomaamaan valheellisuuden ja on todella satuttavaa huomata, ettei ole toiselle edes tehellisyyden arvoinen ja toinen pitää minua niin tollona, että luulee minun uskovan ympäripyöreät vihjailut.

Olet herkkä huomaamaan valheellisuuden, mutta et tajua jos seuraasi ei kaivata. Aika valikoivaa tämä sinun aistimuksesi. Ehkäpä jollakin nyt on tapana yrittää pitää hyvät suhteet kaikkiin ihmisiin sanomalla vain positiivisia asioita tai jättämällä jotain ei niin mukavia sanomatta. Esimerkiksi minä olen tälläinen. Hankalaksi se menee kun pitää vielä lähteä miettimään että kuka sitä "rehtiä ja rehellistä" puhetta pystyy kuulemaan ja kuka taas vetää sen riidaksi. Koska ihan oikeasti on ihmisiä jotka lähtevät riitelemään tuollaisesta enkä minä jaksa sellaista. Olen täysin rehellinen vain perheenjäsenille ja läheisille ystäville.

Mistä sait sen harhaisen vaikutelman, että en tajuaisi jos seuraani ei kaivata? En kirjoittanut mitään sellaista. Kuten kirjoitan, toivon kanssaihmisiltä suoraa puhetta, en siksi etten tajuaisi muuta vaan siksi, kun loukkaamaton suora puhe on hyvä tapa, ja arvostuksen ja rehtiyden osoitus. Valehtelu ja kieroilu sen sijaan ovat halveksunnan osoituksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä väheksy ihmistä joka haluaa tutustua sinuun ja näyttää pitävänsä sinusta. et ehkä välitä hänestä nyt, mutta voi tulla päivä jolloin tarvitset hänen ystävällisyyttään enemmän kuin mitään muuta. 

En väheksy häntä ja kuten aloituksessa sanoin, en todellakaan halua loukata häntä mitenkään!

Mulla vaan ei ole aikaa enää yhdellekään uudelle kaverille, en ehdi tavata edes vanhoja hyviä ystäviäni niin usein kun haluaisin ja oma aika on todellakin kortilla, en kertakaikkiaan aio uhrata vähää aikaani tyypille, josta en edes pidä! Hyvät välit työkaverina haluan häneen säilyttää ja olla ystävällinen, mutten halua hänestä itselleni ystävää!

Ap

Puhuit itsesi pussiin; kyse olikin siitä ettet pidä hänestä ja silti haluat esittää muuta. Miksi ihmeessä?!

Jestas sentään kun osa ihmisistä osaa olla tyhmiä :D Ei kai se että sattumalta päästy samaan työpaikkaan velvoita pitämään kaikista ja kaveeraamaan kaikkien kanssa? Eikä se poissulje sitä etteikö voisi olla silti kaikille asiallinen ja ystävällinen niin kuin työpaikalla kuuluukin. Lopetin kahvitauolla käymisen, koska siellä osa porukasta tykkäsi tonkia muiden yksityisasioita, mielestäni se on työpaikalla epäkohteliasta, jos alkaa kyselee toisen pari- tai perhesuhteista syvällisemmin, kyllä jokainen voi itse kertoa halutessaan. Muutamasta työkaverista huomasin että puhuu törkeästi muista selän takana, päin naamaa esitti mukavaa, otin heti alkuun heihin etäisyyttä. Yksi heistä tuli myöhemmin sanomaan mulle muutaman kerran että hän haluaa että mä kävisin heidän kanssa kahvitauolla, koska haluaa tutustua muhun paremmin. Sanomattakin selvää etten itse halunnut tuollaiseen tyyppiin tutustua yhtään sen enempää kuin mikä on pakko. Sanoin sille jossain vaiheessa olevani introvertti ja kaipaavani omaa rauhaa tauoilla, en tiedä menikö perille. Käymme eri porukalla lounaalla johon kyseinen ei onneks kuulu.