Lue keskustelun säännöt.
Miten IHMEESSÄ sanoa työkaverille, etten halua ystävystyä, loukkaamatta!?
26.02.2018 |
Töissä on yksi tyyppi, joka vaikuttaa yksinäiseltä, ja vaikka minun käykin hitusen häntä sääliksi, en voi kyllä sanoa että syy olisi muissa. On aikatavalla rasittava ja itsekeskeinen minäminäminä-ihminen.
No, nyt hän kuitenkin on ryhtynyt pommittamaan minua, on kysellyt kahvilaan, leffaan, lenkille, ja yrittänyt järjestää suht samanikäisille lapsillemme leikkitreffejä että itse kahvittelisimme siinä samalla ym..
Minä olen vältellyt parhaani mukaan häntä töissä, ja yhtä kertaa lukuunottamatta (tämän kerran poikkesin töiden jälkeen kahvilassa kanssaan, kun tuppasi seuraani töistäpäästyämme) kieltäytynyt kaikista ehdottamistaan tapaamisista vedoten epämääräisesti kiireisiini, harrastuksiini ja muihin "ennaltasovittuihin menoihin". No, tämän huomattuaan hän onkin nyt siirtynyt toiseen taktiikkaan, kutsui että jos tulisin hänelle kahville 1,5 kk päästä, "merkkaa kalenteriis sinne joku päivä, ettei sulla vielä ole menoa? Eikö olisi mukavaa kahvitella ja vaikka istua iltaa?"
Mitä hittoa tällaiseen voi vastata ihmiselle, jonka kanssa jatkossakin pitäisi pysyä väleissä? Ei kai voi/pidä suoraan sanoa, että ei, todellakaan en halua viettää kanssasi aikaa vähällä vapaa-ajallani?!
Mä tyydyin vaivautuneena sopertelemaan jotain että "no niin, voishan se olla, katotaan lähempänä.."
APUA!! Miten hoitaa tilanne fiksusti? Mulla ei ihan oikeasti ole halua alkaa kaveeraamaan tämän ihmisen kanssa, eikä siihen aikaakaan.
Kommentit (254)
Ajattelin ensiksi, että tuo ap:n työkaveri on mies ja on jotenkin romanttisesti kiinnostunut, mutta eihän se tainnutkaan käydä ilmi.
Mutta en ehkä lähtökohtaisesti ihan saa edes tuosta ongelmasta kiinni... Olen aiemmin jo kommentoinut suoruuden puolesta, mutta siis jos nyt työkaveri ihan normaali olisi, niin lähtisin kaljalle tmv. lähes kenen tahansa kanssa. Eihän tämä toinenkaan kai mistään sydänystävyydestä ole puhunut. Ehkä mieleen tulee pari muinaista työkaveria, joiden kanssa en olisi lähtenyt minnekään kaksin säästääkseni hermojani, mutta kylmät välit olivat erittäin selviä jo töissä, joten ei ehdotuksia olisi edes kuulunut.
Mutta onhan näitä. Yhden työpaikan jälkeen kerättiin porukkaa kokoon ja käytiin porukalla pari kertaa syömässä, niin osa ei voinut tulla paikalle, koska työkaverit eivät olleet riittävän hyviä kavereita heille. No ei siitä varmaan ollut kyse, että kuka on kenenkin bestis tai ei ole, vaan siitä, että jos on koettu tietyllä porukka joku työjuttu, niin on ihan hauska mennä porukalla rentoutumaan ja vähän muistella vanhoja ja vaihtaa kuulumisia. Sehän siinä just on ideanakin, ettei aina ole vain sitä työminää! Toki tää nyt oli eri juttu, kun oli porukkajuttu, mutta en jotenkin käsitä sellasta pennin päälle ajattelemista tälläsissä asioissa, kun kuitenkin periaatteessa ihan positiivisista asioista kyse. Vähän sama kuin voisi ylipäänsä elämässä liikahtaa jonnekin vain parhaan ystävän kanssa, ei missään nimessä jonkun hyvänpäiväntutun, kaverin tai keskivertoystävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen sanonut kevyesti töissä, että en halua tavata työkavereita vapaa-ajalla. Työminä ja muu minä on kuitenkin erilaiset. Työ on vain työtä ja minulla on mieleisiä ystäviä jo olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein alkoholistien lapsista tulee näitä rivien välistä lukijoita..
Tai sellaisista oloista tulevat jotka ovat joutuneet olemaan varpaillaan. Mutta minä en oikeasti näe tätä mitenkään huonona taitona. Olen oikeastaan iloinen että minulla on jäänyt jotain käteen siitä kaikesta mitä tapahtui. Onko se sinusta huono taito että pystyy päättelemään asioita ihmisestä ilman että tämä puhuu tai siitä miten tämä puhuu? Minusta tuo vain mielenkiintoista.
Ei ollenkaan huono taito, päinvastoin. Ehkä pystyt tämän ominaisuuden avulla näkemään senkin, miten jotkut samankaltaisen herkkyyden omaavat ihmiset näkevät tekosyiden ja välttelyn taakse ja selittelijän perimmäiset ajatukset, ja siksi toivoisivat aitoa kohtaamista ja suoraa puhetta.
Jos ominaisuutesi rajoittaa kommukointiasi ihmisten kanssa se saattaa olla haitallinenkin käyttäytymismalli, jota kannaisi työstää. Voisit huomata, että kaikki ihmiset eivät ole kuin äitisi, ja tule silmillesi jos sanot mielipiteesi.
Minä tulen kyllä toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Ja taitoni vuoksi näen ne joilla on myös taustalla jotain hämärää tai ovat epärehellisiä ja sivuutan nuo ihmiset suosiolla. En minä ryhdy muita opettamaan tai vaatimaan heitä muuttumaan. Sen takia koen että sinun vaatimuksesi, vaikka ajatuksena aito kohtaaminen ja rehellisyys on jaloa, niin se on silti epärealistista. Parhainta mitä yksi pieni ihminen voi tehdä on valita seuransa ja toimia itse omien arvojensa mukaan.
Onpa surullista kuulla, että koet minun näkemykseni vaatimuksina. Olet aika tuomitseva. Etkö kunnioita muiden kuin itsesi näkemystä, tunteita ja toiveita? Onko vain sinun arvosi mielestäsi oikeita? Kyllä vaille jäämisesi lapsena näkyy vieläkin siinä, että et pysty aitoon empatiaan ja toisen ihmisen huomiointiin.
En nyt enää ymmärrä... Ainoa mitä minä toivoisin että sinä et yritä muuttaa ihmisiä vain sen takia että he eivät sinun näkemystesi mukaan käyttäydy hyvin tai "oikein" ellei tuo käytös sitten aiheuta selkeää vahinkoa. Se on nimittäin aika kivinen tie jos siihen lähtee. Muutenkin koen sen häiritsevänä että sivuutat minun tunteeni ja maailmankatsomukseni, koska uskottelet itsellesi että olen pohjimmiltani sairas (taustani vuoksi) ja kykenemätön sanomaan mitään vakavasti otettavaa. Tottahan toki menneisyyteni vaikuttaa, mutta se ei tarkoita ettei minun sanoissani olisi ripaus totuutta.
En ole koskaan yrittänyt muutta ketään. Olet nyt ymmärtänyt kaiken väärin. Enhän sellaiseen edes pystyisi enkä kuvittele olevani kaikkivoipa. Sinun tunteesi, sinun tunteesi. Ei minun tarvitse huomioida sinun tunteitasi koska en tunne sinua, mutta huomioin niiden ihmisten tunteet, joiden kanssa olen tekemisissä todellisessa elämässä.
Eikä sinun tarvitse siitä suuttua että sanoin sinun olevan lapsuutesi vaurioittama. Ei se tarkoita että olisit hullu.
Mutta jos luopuisit pinttyneistä ajatusmalleistasi ja katsoisit oman mukavuusalueen ulkopuolelle ihmisten huomioinnissa, niin monella voisi olla seurassasi helpompi olla. Edelleenkään en yritä muuttaa sinua. Vain sinä itse voit muuttaa itsesi.
Ok. Eli ollaan taidettu puhua vähän eri asioista. Voisitko vielä ystävällisesti auttaa minua sen suhteen mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni? Sanot että en osaa ottaa huomioon muita, miten tämä näkyy? Minun on kuitenkin myönnettävä että olen nyt sitten ihan pihalla mistä sinä puhuit ja aikaisemmat kommenttini on varmaan ihan puutaheinää tässä vaiheessa myös. Toisaalta minulla on myös jonkun verran ystäviä eivätkä he ole vielä valittaneet minusta, joten en ole täysin varma onko minussa niin paljoa muutettavaa kuin luulet. Mutta pyydän, voisitko antaa näkemyksesi asiasta. Lähden sitten ketjusta. Oli mielenkiintoinen juttelutuokio muuten :)
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin ensiksi, että tuo ap:n työkaveri on mies ja on jotenkin romanttisesti kiinnostunut, mutta eihän se tainnutkaan käydä ilmi.
Mutta en ehkä lähtökohtaisesti ihan saa edes tuosta ongelmasta kiinni... Olen aiemmin jo kommentoinut suoruuden puolesta, mutta siis jos nyt työkaveri ihan normaali olisi, niin lähtisin kaljalle tmv. lähes kenen tahansa kanssa. Eihän tämä toinenkaan kai mistään sydänystävyydestä ole puhunut. Ehkä mieleen tulee pari muinaista työkaveria, joiden kanssa en olisi lähtenyt minnekään kaksin säästääkseni hermojani, mutta kylmät välit olivat erittäin selviä jo töissä, joten ei ehdotuksia olisi edes kuulunut.
Mutta onhan näitä. Yhden työpaikan jälkeen kerättiin porukkaa kokoon ja käytiin porukalla pari kertaa syömässä, niin osa ei voinut tulla paikalle, koska työkaverit eivät olleet riittävän hyviä kavereita heille. No ei siitä varmaan ollut kyse, että kuka on kenenkin bestis tai ei ole, vaan siitä, että jos on koettu tietyllä porukka joku työjuttu, niin on ihan hauska mennä porukalla rentoutumaan ja vähän muistella vanhoja ja vaihtaa kuulumisia. Sehän siinä just on ideanakin, ettei aina ole vain sitä työminää! Toki tää nyt oli eri juttu, kun oli porukkajuttu, mutta en jotenkin käsitä sellasta pennin päälle ajattelemista tälläsissä asioissa, kun kuitenkin periaatteessa ihan positiivisista asioista kyse. Vähän sama kuin voisi ylipäänsä elämässä liikahtaa jonnekin vain parhaan ystävän kanssa, ei missään nimessä jonkun hyvänpäiväntutun, kaverin tai keskivertoystävän.
Meilläkin on ihania illanviettoja työporukalla, vaikka kukaan meistä ei ole kahdenkesken toistensa kanssa vapaa-ajalla. Mutta ihan hyvin vois ollakin jos tulis tilaisuus. Kyllähän sitä tosiaan voi aikaa viettää muidenkin kuin sen sydänystävän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin ensiksi, että tuo ap:n työkaveri on mies ja on jotenkin romanttisesti kiinnostunut, mutta eihän se tainnutkaan käydä ilmi.
Mutta en ehkä lähtökohtaisesti ihan saa edes tuosta ongelmasta kiinni... Olen aiemmin jo kommentoinut suoruuden puolesta, mutta siis jos nyt työkaveri ihan normaali olisi, niin lähtisin kaljalle tmv. lähes kenen tahansa kanssa. Eihän tämä toinenkaan kai mistään sydänystävyydestä ole puhunut. Ehkä mieleen tulee pari muinaista työkaveria, joiden kanssa en olisi lähtenyt minnekään kaksin säästääkseni hermojani, mutta kylmät välit olivat erittäin selviä jo töissä, joten ei ehdotuksia olisi edes kuulunut.
Mutta onhan näitä. Yhden työpaikan jälkeen kerättiin porukkaa kokoon ja käytiin porukalla pari kertaa syömässä, niin osa ei voinut tulla paikalle, koska työkaverit eivät olleet riittävän hyviä kavereita heille. No ei siitä varmaan ollut kyse, että kuka on kenenkin bestis tai ei ole, vaan siitä, että jos on koettu tietyllä porukka joku työjuttu, niin on ihan hauska mennä porukalla rentoutumaan ja vähän muistella vanhoja ja vaihtaa kuulumisia. Sehän siinä just on ideanakin, ettei aina ole vain sitä työminää! Toki tää nyt oli eri juttu, kun oli porukkajuttu, mutta en jotenkin käsitä sellasta pennin päälle ajattelemista tälläsissä asioissa, kun kuitenkin periaatteessa ihan positiivisista asioista kyse. Vähän sama kuin voisi ylipäänsä elämässä liikahtaa jonnekin vain parhaan ystävän kanssa, ei missään nimessä jonkun hyvänpäiväntutun, kaverin tai keskivertoystävän.
Eihän kaikki osallistu edes firman pikkujouluihin, vaikka nekin ovat työporukalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein alkoholistien lapsista tulee näitä rivien välistä lukijoita..
Tai sellaisista oloista tulevat jotka ovat joutuneet olemaan varpaillaan. Mutta minä en oikeasti näe tätä mitenkään huonona taitona. Olen oikeastaan iloinen että minulla on jäänyt jotain käteen siitä kaikesta mitä tapahtui. Onko se sinusta huono taito että pystyy päättelemään asioita ihmisestä ilman että tämä puhuu tai siitä miten tämä puhuu? Minusta tuo vain mielenkiintoista.
Ei ollenkaan huono taito, päinvastoin. Ehkä pystyt tämän ominaisuuden avulla näkemään senkin, miten jotkut samankaltaisen herkkyyden omaavat ihmiset näkevät tekosyiden ja välttelyn taakse ja selittelijän perimmäiset ajatukset, ja siksi toivoisivat aitoa kohtaamista ja suoraa puhetta.
Jos ominaisuutesi rajoittaa kommukointiasi ihmisten kanssa se saattaa olla haitallinenkin käyttäytymismalli, jota kannaisi työstää. Voisit huomata, että kaikki ihmiset eivät ole kuin äitisi, ja tule silmillesi jos sanot mielipiteesi.
Minä tulen kyllä toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Ja taitoni vuoksi näen ne joilla on myös taustalla jotain hämärää tai ovat epärehellisiä ja sivuutan nuo ihmiset suosiolla. En minä ryhdy muita opettamaan tai vaatimaan heitä muuttumaan. Sen takia koen että sinun vaatimuksesi, vaikka ajatuksena aito kohtaaminen ja rehellisyys on jaloa, niin se on silti epärealistista. Parhainta mitä yksi pieni ihminen voi tehdä on valita seuransa ja toimia itse omien arvojensa mukaan.
Onpa surullista kuulla, että koet minun näkemykseni vaatimuksina. Olet aika tuomitseva. Etkö kunnioita muiden kuin itsesi näkemystä, tunteita ja toiveita? Onko vain sinun arvosi mielestäsi oikeita? Kyllä vaille jäämisesi lapsena näkyy vieläkin siinä, että et pysty aitoon empatiaan ja toisen ihmisen huomiointiin.
En nyt enää ymmärrä... Ainoa mitä minä toivoisin että sinä et yritä muuttaa ihmisiä vain sen takia että he eivät sinun näkemystesi mukaan käyttäydy hyvin tai "oikein" ellei tuo käytös sitten aiheuta selkeää vahinkoa. Se on nimittäin aika kivinen tie jos siihen lähtee. Muutenkin koen sen häiritsevänä että sivuutat minun tunteeni ja maailmankatsomukseni, koska uskottelet itsellesi että olen pohjimmiltani sairas (taustani vuoksi) ja kykenemätön sanomaan mitään vakavasti otettavaa. Tottahan toki menneisyyteni vaikuttaa, mutta se ei tarkoita ettei minun sanoissani olisi ripaus totuutta.
En ole koskaan yrittänyt muutta ketään. Olet nyt ymmärtänyt kaiken väärin. Enhän sellaiseen edes pystyisi enkä kuvittele olevani kaikkivoipa. Sinun tunteesi, sinun tunteesi. Ei minun tarvitse huomioida sinun tunteitasi koska en tunne sinua, mutta huomioin niiden ihmisten tunteet, joiden kanssa olen tekemisissä todellisessa elämässä.
Eikä sinun tarvitse siitä suuttua että sanoin sinun olevan lapsuutesi vaurioittama. Ei se tarkoita että olisit hullu.
Mutta jos luopuisit pinttyneistä ajatusmalleistasi ja katsoisit oman mukavuusalueen ulkopuolelle ihmisten huomioinnissa, niin monella voisi olla seurassasi helpompi olla. Edelleenkään en yritä muuttaa sinua. Vain sinä itse voit muuttaa itsesi.Ok. Eli ollaan taidettu puhua vähän eri asioista. Voisitko vielä ystävällisesti auttaa minua sen suhteen mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni? Sanot että en osaa ottaa huomioon muita, miten tämä näkyy? Minun on kuitenkin myönnettävä että olen nyt sitten ihan pihalla mistä sinä puhuit ja aikaisemmat kommenttini on varmaan ihan puutaheinää tässä vaiheessa myös. Toisaalta minulla on myös jonkun verran ystäviä eivätkä he ole vielä valittaneet minusta, joten en ole täysin varma onko minussa niin paljoa muutettavaa kuin luulet. Mutta pyydän, voisitko antaa näkemyksesi asiasta. Lähden sitten ketjusta. Oli mielenkiintoinen juttelutuokio muuten :)
Kauniisti loukkaamatta suoraan puhumisen taito niille ihmisolle ketä tunnet oikeassa elämässä. Sitä kun harjoittelet niin kyllä se siitä, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta aluksi.
Oli kyllä oikein mielenkiintoista kirjoitella kanssasi. Hauskaa iltaa sinulle ;)
Jotenkin ylimieliseltä kuulostaa tämäkin ongelma. Tulee väistämättä mieleen eräskin entinen ystävä, jonka kanssa yhteydenpito hiipui kun sain lapsia. Muutaman vuoden jälkeen näimme sattumalta, ja ehdotin että olisipa mukava nähdä pitkästä aikaa, mennäänkö joskus vaikka kahville. Olin aika tyrmistynyt kun tämä entinen ystävä kertoi hänen tietoisesti karsineen turhat tuttavuudet elämästään, ja nyt kuulemma haluaa omistaa vähän vapaa-aikansa oikeiden ystäviensä tapaamiseen, joten ei halua lähteä kanssani kahville. Kyllä tää oli mielestäni aika loukkaavasti sanottu ihmiseltä, jonka kanssa kuitenkin oli takana vuosien ystävyys. Jäi jotenkin sellainen fiilis, että olisin jotenkin loukannut häntä kun viittasi tietoisesti karsineensa minut elämästään. En vain tiedä, että miten. Siinä yhteydenpidon katkeamisessa on kuitenkin aina kaksi puolta, välillä vaan elämä vie niin että menee pidempikin aika eikä olla yhteydessä, mutta en ikinä menisi vanhalle ystävälle sanomaan noin työkeästi.
Muutenkaan en ihan ymmärrä sitä, että ei ole aikaa tuhlata kahvitteluun 'turhien tuttavuuksien' kanssa. Itselle taas se, että joku pitää minua tutustumisen arvoisena on mukava juttu. Ehkäpä jos en itse tuntisi ihan samoin tai aikaa uuden ystävyyden rakentamiselle ei välttämättä juuri olisi, koittaisin saada vähän enemmänkin porukkaa kokoon työpaikalta niin että en olisi vain yksin 'kaverivastuussa'. Ehkä porukasta löytyisi muita, joilla olisi enemmän yhteiset intressit työkaverisi kanssa, ja sinun ei tarvitsisi loukata tätä työkaveria töksäyttämällä 'totuuksia'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin ensiksi, että tuo ap:n työkaveri on mies ja on jotenkin romanttisesti kiinnostunut, mutta eihän se tainnutkaan käydä ilmi.
Mutta en ehkä lähtökohtaisesti ihan saa edes tuosta ongelmasta kiinni... Olen aiemmin jo kommentoinut suoruuden puolesta, mutta siis jos nyt työkaveri ihan normaali olisi, niin lähtisin kaljalle tmv. lähes kenen tahansa kanssa. Eihän tämä toinenkaan kai mistään sydänystävyydestä ole puhunut. Ehkä mieleen tulee pari muinaista työkaveria, joiden kanssa en olisi lähtenyt minnekään kaksin säästääkseni hermojani, mutta kylmät välit olivat erittäin selviä jo töissä, joten ei ehdotuksia olisi edes kuulunut.
Mutta onhan näitä. Yhden työpaikan jälkeen kerättiin porukkaa kokoon ja käytiin porukalla pari kertaa syömässä, niin osa ei voinut tulla paikalle, koska työkaverit eivät olleet riittävän hyviä kavereita heille. No ei siitä varmaan ollut kyse, että kuka on kenenkin bestis tai ei ole, vaan siitä, että jos on koettu tietyllä porukka joku työjuttu, niin on ihan hauska mennä porukalla rentoutumaan ja vähän muistella vanhoja ja vaihtaa kuulumisia. Sehän siinä just on ideanakin, ettei aina ole vain sitä työminää! Toki tää nyt oli eri juttu, kun oli porukkajuttu, mutta en jotenkin käsitä sellasta pennin päälle ajattelemista tälläsissä asioissa, kun kuitenkin periaatteessa ihan positiivisista asioista kyse. Vähän sama kuin voisi ylipäänsä elämässä liikahtaa jonnekin vain parhaan ystävän kanssa, ei missään nimessä jonkun hyvänpäiväntutun, kaverin tai keskivertoystävän.
Eihän kaikki osallistu edes firman pikkujouluihin, vaikka nekin ovat työporukalla.
Ei niin. :-o En sitäkään ihan tajua. Kai ny jotain ryhmähenkeä pitäis löytyä.
Sanot ettet tykkää kahvista, silleen merkitsevällä äänensävyllä. Jos ei ymmärrä on kyllä kumma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ylimieliseltä kuulostaa tämäkin ongelma. Tulee väistämättä mieleen eräskin entinen ystävä, jonka kanssa yhteydenpito hiipui kun sain lapsia. Muutaman vuoden jälkeen näimme sattumalta, ja ehdotin että olisipa mukava nähdä pitkästä aikaa, mennäänkö joskus vaikka kahville. Olin aika tyrmistynyt kun tämä entinen ystävä kertoi hänen tietoisesti karsineen turhat tuttavuudet elämästään, ja nyt kuulemma haluaa omistaa vähän vapaa-aikansa oikeiden ystäviensä tapaamiseen, joten ei halua lähteä kanssani kahville. Kyllä tää oli mielestäni aika loukkaavasti sanottu ihmiseltä, jonka kanssa kuitenkin oli takana vuosien ystävyys. Jäi jotenkin sellainen fiilis, että olisin jotenkin loukannut häntä kun viittasi tietoisesti karsineensa minut elämästään. En vain tiedä, että miten. Siinä yhteydenpidon katkeamisessa on kuitenkin aina kaksi puolta, välillä vaan elämä vie niin että menee pidempikin aika eikä olla yhteydessä, mutta en ikinä menisi vanhalle ystävälle sanomaan noin työkeästi.
Muutenkaan en ihan ymmärrä sitä, että ei ole aikaa tuhlata kahvitteluun 'turhien tuttavuuksien' kanssa. Itselle taas se, että joku pitää minua tutustumisen arvoisena on mukava juttu. Ehkäpä jos en itse tuntisi ihan samoin tai aikaa uuden ystävyyden rakentamiselle ei välttämättä juuri olisi, koittaisin saada vähän enemmänkin porukkaa kokoon työpaikalta niin että en olisi vain yksin 'kaverivastuussa'. Ehkä porukasta löytyisi muita, joilla olisi enemmän yhteiset intressit työkaverisi kanssa, ja sinun ei tarvitsisi loukata tätä työkaveria töksäyttämällä 'totuuksia'.
Joo tää on just tätä. En usko, että on kyse vain ruuhkavuosista ja hektisyydestä ja tehokkuuden maksimoinnista, vaan tässä on jotain sellasta periaatteellista oman egon pönkitystä, joka nykyään tuntuu iskevän kolme-nelikymppisille. Minulle on taas käynyt päin vastoin vanhemmiten: nuorena se oli just sitä bestis-juttua, mutta nykyään voin hyvin nähdä jonkun aika randominkin. Toki mä olen lapseton sinkku eli mulle jo lähtökohtaisesti näkemisen ilo on aika suurta, joskus jopa suurempaa kuin nimenomaan tietyn henkilön näkeminen.
Hyvä idea tuo, että ottaisikin isomman porukan mukaan! Ehkä henkilö tuntisi myös tällöin kuuluvansa enemmän joukkoon. :). Hyvä havainto tuokin, että positiivistahan se kuitenkin on, jos joku on itsestä kiinnostunut. Minusta ei varmaan olisi senkään takia kieltäytymään kutsusta, kun olisihan se ihan imartelevaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Sanot ettet tykkää kahvista, silleen merkitsevällä äänensävyllä. Jos ei ymmärrä on kyllä kumma.
Minä muuten sanon välillä, etten halua kahville, koska en juo kahvia. :D Se on totuus, mutta sanon sen kyllä vitsillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanot ettet tykkää kahvista, silleen merkitsevällä äänensävyllä. Jos ei ymmärrä on kyllä kumma.
Joo! Tai sitten intensiivisen vihaisella katseella tuijotat äänettömästi työpaikan kahvihuoneen kahvinkeitintä. Jos ei viimeistään siitä ymmärrä niin sitten sen on pakko olla autisti.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ylimieliseltä kuulostaa tämäkin ongelma. Tulee väistämättä mieleen eräskin entinen ystävä, jonka kanssa yhteydenpito hiipui kun sain lapsia. Muutaman vuoden jälkeen näimme sattumalta, ja ehdotin että olisipa mukava nähdä pitkästä aikaa, mennäänkö joskus vaikka kahville. Olin aika tyrmistynyt kun tämä entinen ystävä kertoi hänen tietoisesti karsineen turhat tuttavuudet elämästään, ja nyt kuulemma haluaa omistaa vähän vapaa-aikansa oikeiden ystäviensä tapaamiseen, joten ei halua lähteä kanssani kahville. Kyllä tää oli mielestäni aika loukkaavasti sanottu ihmiseltä, jonka kanssa kuitenkin oli takana vuosien ystävyys. Jäi jotenkin sellainen fiilis, että olisin jotenkin loukannut häntä kun viittasi tietoisesti karsineensa minut elämästään. En vain tiedä, että miten. Siinä yhteydenpidon katkeamisessa on kuitenkin aina kaksi puolta, välillä vaan elämä vie niin että menee pidempikin aika eikä olla yhteydessä, mutta en ikinä menisi vanhalle ystävälle sanomaan noin työkeästi.
Muutenkaan en ihan ymmärrä sitä, että ei ole aikaa tuhlata kahvitteluun 'turhien tuttavuuksien' kanssa. Itselle taas se, että joku pitää minua tutustumisen arvoisena on mukava juttu. Ehkäpä jos en itse tuntisi ihan samoin tai aikaa uuden ystävyyden rakentamiselle ei välttämättä juuri olisi, koittaisin saada vähän enemmänkin porukkaa kokoon työpaikalta niin että en olisi vain yksin 'kaverivastuussa'. Ehkä porukasta löytyisi muita, joilla olisi enemmän yhteiset intressit työkaverisi kanssa, ja sinun ei tarvitsisi loukata tätä työkaveria töksäyttämällä 'totuuksia'.
Joillakin on niin kiireiset vuodet, että jotkut toiset eivät sitä millään voi tajuta, ilmeisesti.
Itse olen ollut vuosien varrella monissa työyhteisöissä niin tavattoman ihastuttava ja rakastettu, että näitä paremmin-tutustumis-tarjouksia on todella piisannut. On vaatinut kärsivällisyyttä ja taitoa ja kantapään kautta oppimistakin, että olen oppinut selviytymään: suojelemaan omaa aikaani, perhettäni, läheisimpiä ihmissuhteitani ja omaa mielenterveyttäni.
Onko niin vaikea tajuta että en todellakaantodellakaan tarvitse uusia tuttavuuksia. En halua loukata - kuten ei aloittajakaan - haluan tulla toimeen työporukan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyllä ystävyyttä löydy pakottamalla, antaa jokaisen valita ystävänsä itse. En minä halua lähteä työkavereiden kanssa vapaa-ajalla minnekään ellei kyse ole jostain tärkeämmästä kuten läksiäisistä, ne on ok. Ja pikkujoulut tms. on työhön liittyvää, hyvin menee ja mukavaa on.
Mutta, arvostan vapaa-aikaani niin paljon, että jaan sen rakkaiden ihmisten kanssa ja teen mieluisia asioita. Työkaverit ovat kivoja mutta eivät minun omia rakkaita ihmisiä. Minusta tuntuu vain niin oikealta olla omieni kanssa, jos vaikka mieheni nukahtaa sohvalle niin jään siihen helposti itsekin nuokkumaan, nukahdan hengitykseen ja tuhinaan, rakastan sitä hiljaista yön fiilistä ja rauhaa, haluan olla mieheni lähellä vaikka sohvalla joudun nukkumaan kahdeksalla mutkalla.
Se fiilis tulee rakkaista ihmisistä, nautin seurasta ja tunnen heidät niin hyvin, siinä on kosolti lämpöä. Työkavereiden kanssa on ihan hauskaa mutta en voi kuvitellakaan että nojaisin työkaverini vasten ja sanoisin että mulla on ollut ikävä sua, mitä sulle kuuluu ja nojattaisiin vaan toisiimme ja kuoritaan rauhassa pistaaseja, jutellaan.
Kavereiden ja rakkaiden ihmisten kanssa on ihan eri lämpö ja kaipaan sitä lämpöä elämääni, viihdyn siinä viltissä. Sitä tunnetta haluan elämääni silloin kuin en ole töissä tai nuku tai tee jotain omia juttujani - säästän sosiaalisten hetkien ajan läheisille, ystäville ja rakkaalle. Se aika on minulle tärkeää ja tunti jonkun toisen mukavan ihmisen, mutta niin vieraan ihmisen, kanssa ei anna minulle sitä mitä elämääni haluan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ylimieliseltä kuulostaa tämäkin ongelma. Tulee väistämättä mieleen eräskin entinen ystävä, jonka kanssa yhteydenpito hiipui kun sain lapsia. Muutaman vuoden jälkeen näimme sattumalta, ja ehdotin että olisipa mukava nähdä pitkästä aikaa, mennäänkö joskus vaikka kahville. Olin aika tyrmistynyt kun tämä entinen ystävä kertoi hänen tietoisesti karsineen turhat tuttavuudet elämästään, ja nyt kuulemma haluaa omistaa vähän vapaa-aikansa oikeiden ystäviensä tapaamiseen, joten ei halua lähteä kanssani kahville. Kyllä tää oli mielestäni aika loukkaavasti sanottu ihmiseltä, jonka kanssa kuitenkin oli takana vuosien ystävyys. Jäi jotenkin sellainen fiilis, että olisin jotenkin loukannut häntä kun viittasi tietoisesti karsineensa minut elämästään. En vain tiedä, että miten. Siinä yhteydenpidon katkeamisessa on kuitenkin aina kaksi puolta, välillä vaan elämä vie niin että menee pidempikin aika eikä olla yhteydessä, mutta en ikinä menisi vanhalle ystävälle sanomaan noin työkeästi.
Muutenkaan en ihan ymmärrä sitä, että ei ole aikaa tuhlata kahvitteluun 'turhien tuttavuuksien' kanssa. Itselle taas se, että joku pitää minua tutustumisen arvoisena on mukava juttu. Ehkäpä jos en itse tuntisi ihan samoin tai aikaa uuden ystävyyden rakentamiselle ei välttämättä juuri olisi, koittaisin saada vähän enemmänkin porukkaa kokoon työpaikalta niin että en olisi vain yksin 'kaverivastuussa'. Ehkä porukasta löytyisi muita, joilla olisi enemmän yhteiset intressit työkaverisi kanssa, ja sinun ei tarvitsisi loukata tätä työkaveria töksäyttämällä 'totuuksia'.
Joo tää on just tätä. En usko, että on kyse vain ruuhkavuosista ja hektisyydestä ja tehokkuuden maksimoinnista, vaan tässä on jotain sellasta periaatteellista oman egon pönkitystä, joka nykyään tuntuu iskevän kolme-nelikymppisille. Minulle on taas käynyt päin vastoin vanhemmiten: nuorena se oli just sitä bestis-juttua, mutta nykyään voin hyvin nähdä jonkun aika randominkin. Toki mä olen lapseton sinkku eli mulle jo lähtökohtaisesti näkemisen ilo on aika suurta, joskus jopa suurempaa kuin nimenomaan tietyn henkilön näkeminen.
Hyvä idea tuo, että ottaisikin isomman porukan mukaan! Ehkä henkilö tuntisi myös tällöin kuuluvansa enemmän joukkoon. :). Hyvä havainto tuokin, että positiivistahan se kuitenkin on, jos joku on itsestä kiinnostunut. Minusta ei varmaan olisi senkään takia kieltäytymään kutsusta, kun olisihan se ihan imartelevaa. :)
Kyse ei ole egon pönkityksestä vaan siitä, että jossain vaiheessa entisiä koulukavereita, entisiä opiskelukavereita, entisiä työkavereita, entisiä naapureita ja entisiä harrastuskavereita on jo satoja. Mitä enemmän heitä alkaa olla, sitä todennäköisemmin ja useammin johonkin heistä törmää jossain. Monilla meistä iän myötä vähenee tarve olla jatkuvasti kontaktissa jonkun toisen ihmisen kanssa. Varsinkin, jos joutuu olemaan joka työpäivä kymmenien ihmisten kanssa tekemisissä. Jossain vaiheessa - eräänlaisessa ikäkriisissä - ihminen alkaa miettiä, mitä minä oikeasti haluan elämältäni ja mitkä kaikki asiat ovat niitä, joita joku toinen haluaa minulta. Ja haluanko minä oikeasti, että muut haluavat minulta milloin mitäkin. Tässä vaiheessa elämää alkaa miettiä, ketkä ihmisistä ovat juuri minulle oikeasti tärkeitä ja ketkä eivät. Lakkaa käyttämästä sanoja "olispa kiva joku kerta...." tai "soitellaan..." jne, kun tietää jo, ettei tapaa eikä soita. Sanotaan mieluummin "olipa kiva nähdä, oikein hyvää jatkoa". Ei viitsitä enää antaa puolilupauksia, joita ei kuitenkaan tule pitäneeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin ensiksi, että tuo ap:n työkaveri on mies ja on jotenkin romanttisesti kiinnostunut, mutta eihän se tainnutkaan käydä ilmi.
Mutta en ehkä lähtökohtaisesti ihan saa edes tuosta ongelmasta kiinni... Olen aiemmin jo kommentoinut suoruuden puolesta, mutta siis jos nyt työkaveri ihan normaali olisi, niin lähtisin kaljalle tmv. lähes kenen tahansa kanssa. Eihän tämä toinenkaan kai mistään sydänystävyydestä ole puhunut. Ehkä mieleen tulee pari muinaista työkaveria, joiden kanssa en olisi lähtenyt minnekään kaksin säästääkseni hermojani, mutta kylmät välit olivat erittäin selviä jo töissä, joten ei ehdotuksia olisi edes kuulunut.
Mutta onhan näitä. Yhden työpaikan jälkeen kerättiin porukkaa kokoon ja käytiin porukalla pari kertaa syömässä, niin osa ei voinut tulla paikalle, koska työkaverit eivät olleet riittävän hyviä kavereita heille. No ei siitä varmaan ollut kyse, että kuka on kenenkin bestis tai ei ole, vaan siitä, että jos on koettu tietyllä porukka joku työjuttu, niin on ihan hauska mennä porukalla rentoutumaan ja vähän muistella vanhoja ja vaihtaa kuulumisia. Sehän siinä just on ideanakin, ettei aina ole vain sitä työminää! Toki tää nyt oli eri juttu, kun oli porukkajuttu, mutta en jotenkin käsitä sellasta pennin päälle ajattelemista tälläsissä asioissa, kun kuitenkin periaatteessa ihan positiivisista asioista kyse. Vähän sama kuin voisi ylipäänsä elämässä liikahtaa jonnekin vain parhaan ystävän kanssa, ei missään nimessä jonkun hyvänpäiväntutun, kaverin tai keskivertoystävän.
Eihän kaikki osallistu edes firman pikkujouluihin, vaikka nekin ovat työporukalla.
Ei niin. :-o En sitäkään ihan tajua. Kai ny jotain ryhmähenkeä pitäis löytyä.
Ryhmähenkeä voi hoitaa työaikana työpaikallakin, ei siihen tarvita työntekijöiden vapaa-aikaa. Jos työnantaja haluaa, se voi vaikka tarjota joulun alla työpaikalla lasilliset glögiä ja jouluruuat lounasaikaan. Kaikki eivät muutenkaan viihdy iltaisin ravintoloissa, joten miksi sinne pitäisi lähteä vapaa-ajalla työkavereiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ylimieliseltä kuulostaa tämäkin ongelma. Tulee väistämättä mieleen eräskin entinen ystävä, jonka kanssa yhteydenpito hiipui kun sain lapsia. Muutaman vuoden jälkeen näimme sattumalta, ja ehdotin että olisipa mukava nähdä pitkästä aikaa, mennäänkö joskus vaikka kahville. Olin aika tyrmistynyt kun tämä entinen ystävä kertoi hänen tietoisesti karsineen turhat tuttavuudet elämästään, ja nyt kuulemma haluaa omistaa vähän vapaa-aikansa oikeiden ystäviensä tapaamiseen, joten ei halua lähteä kanssani kahville. Kyllä tää oli mielestäni aika loukkaavasti sanottu ihmiseltä, jonka kanssa kuitenkin oli takana vuosien ystävyys. Jäi jotenkin sellainen fiilis, että olisin jotenkin loukannut häntä kun viittasi tietoisesti karsineensa minut elämästään. En vain tiedä, että miten. Siinä yhteydenpidon katkeamisessa on kuitenkin aina kaksi puolta, välillä vaan elämä vie niin että menee pidempikin aika eikä olla yhteydessä, mutta en ikinä menisi vanhalle ystävälle sanomaan noin työkeästi.
Muutenkaan en ihan ymmärrä sitä, että ei ole aikaa tuhlata kahvitteluun 'turhien tuttavuuksien' kanssa. Itselle taas se, että joku pitää minua tutustumisen arvoisena on mukava juttu. Ehkäpä jos en itse tuntisi ihan samoin tai aikaa uuden ystävyyden rakentamiselle ei välttämättä juuri olisi, koittaisin saada vähän enemmänkin porukkaa kokoon työpaikalta niin että en olisi vain yksin 'kaverivastuussa'. Ehkä porukasta löytyisi muita, joilla olisi enemmän yhteiset intressit työkaverisi kanssa, ja sinun ei tarvitsisi loukata tätä työkaveria töksäyttämällä 'totuuksia'.
Joo tää on just tätä. En usko, että on kyse vain ruuhkavuosista ja hektisyydestä ja tehokkuuden maksimoinnista, vaan tässä on jotain sellasta periaatteellista oman egon pönkitystä, joka nykyään tuntuu iskevän kolme-nelikymppisille. Minulle on taas käynyt päin vastoin vanhemmiten: nuorena se oli just sitä bestis-juttua, mutta nykyään voin hyvin nähdä jonkun aika randominkin. Toki mä olen lapseton sinkku eli mulle jo lähtökohtaisesti näkemisen ilo on aika suurta, joskus jopa suurempaa kuin nimenomaan tietyn henkilön näkeminen.
Hyvä idea tuo, että ottaisikin isomman porukan mukaan! Ehkä henkilö tuntisi myös tällöin kuuluvansa enemmän joukkoon. :). Hyvä havainto tuokin, että positiivistahan se kuitenkin on, jos joku on itsestä kiinnostunut. Minusta ei varmaan olisi senkään takia kieltäytymään kutsusta, kun olisihan se ihan imartelevaa. :)
Kyse ei ole egon pönkityksestä vaan siitä, että jossain vaiheessa entisiä koulukavereita, entisiä opiskelukavereita, entisiä työkavereita, entisiä naapureita ja entisiä harrastuskavereita on jo satoja. Mitä enemmän heitä alkaa olla, sitä todennäköisemmin ja useammin johonkin heistä törmää jossain. Monilla meistä iän myötä vähenee tarve olla jatkuvasti kontaktissa jonkun toisen ihmisen kanssa. Varsinkin, jos joutuu olemaan joka työpäivä kymmenien ihmisten kanssa tekemisissä. Jossain vaiheessa - eräänlaisessa ikäkriisissä - ihminen alkaa miettiä, mitä minä oikeasti haluan elämältäni ja mitkä kaikki asiat ovat niitä, joita joku toinen haluaa minulta. Ja haluanko minä oikeasti, että muut haluavat minulta milloin mitäkin. Tässä vaiheessa elämää alkaa miettiä, ketkä ihmisistä ovat juuri minulle oikeasti tärkeitä ja ketkä eivät. Lakkaa käyttämästä sanoja "olispa kiva joku kerta...." tai "soitellaan..." jne, kun tietää jo, ettei tapaa eikä soita. Sanotaan mieluummin "olipa kiva nähdä, oikein hyvää jatkoa". Ei viitsitä enää antaa puolilupauksia, joita ei kuitenkaan tule pitäneeksi.
No joo, itse asiassa purit sen sanoiksi paremmin, mutta tarkoitan periaatteessa samaa. Olen itse kova analysoija, vietän paljon aikaa itsekseni (sekä olosuhteiden pakosta että omasta halusta) ja olen myös vähän mustavalkoinen ihmisten suhteen eli joko pidän tai en pidä. Kaikkinensa siis pienten piirien tyyppi pohjimmiltani. Mutta silti tällainen mieletön pohdinta, pureskelu, self-help-tyylinen meininki ja meditointi, että onko tämä nyt tarpeeksi tähdellistä ja onko tämä minua vai ei menee mielestäni jo vähän liialliseksi. Vähän kuin kiirettä ja ongelmia tehtäisiin tekemällä.
Se on toki hyvä, jos luopuu puolilupauksista ja sanahelinästä.
Vierailija kirjoitti:
Älä väheksy ihmistä joka haluaa tutustua sinuun ja näyttää pitävänsä sinusta. et ehkä välitä hänestä nyt, mutta voi tulla päivä jolloin tarvitset hänen ystävällisyyttään enemmän kuin mitään muuta.
Ja paskat. Yksin se on pärjättävä loppupelissä. Ei ihmisiin voi luottaa, korkeintaan perheeseen jos siihenkään.
"Ois kyllä kiva / kiitos kutsusta, mutta mulla ei ole tässä elämänvaiheessa juuri aikaa kaverisuhteille."
En ole koskaan yrittänyt muutta ketään. Olet nyt ymmärtänyt kaiken väärin. Enhän sellaiseen edes pystyisi enkä kuvittele olevani kaikkivoipa. Sinun tunteesi, sinun tunteesi. Ei minun tarvitse huomioida sinun tunteitasi koska en tunne sinua, mutta huomioin niiden ihmisten tunteet, joiden kanssa olen tekemisissä todellisessa elämässä.
Eikä sinun tarvitse siitä suuttua että sanoin sinun olevan lapsuutesi vaurioittama. Ei se tarkoita että olisit hullu.
Mutta jos luopuisit pinttyneistä ajatusmalleistasi ja katsoisit oman mukavuusalueen ulkopuolelle ihmisten huomioinnissa, niin monella voisi olla seurassasi helpompi olla. Edelleenkään en yritä muuttaa sinua. Vain sinä itse voit muuttaa itsesi.