Vanheneva äitini on alkanut tarvita yhä enemmän apua, mutta minä en ehdi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tylyjä kommentteja. Huomaa että on suomalaisia. Ulkomailla pidetään aivan eri tavalla huolta vanhemmista. Itse aion ottaa ulkomaan tavasta mallia ja ottaa vanhemmat luokseni asumaan kun sen aika tulee. No niin ja nyt odotan satoja alapeukkuja mitä varmasti tulee mutta aivan sama.

Tämä. Respect!

No kuule otatko kokeeksi minun narsisti isäni. Hakkaa sinut ja lapsesi, kuristaa kurkusta, uhkaa tappaa, soittelee kiusallaan lasuja ja työnantajallesi haukkumispuheluita. Koko ajan saat pelätä henkesi ja turvallisuutesi puolesta.

Ai et ota? En minäkään. Helppo jeesustella kun on kivat vanhemmat, kaikilla katsos ei ole.

Tässä on enimmäkseen puhuttu ns. normaaleista vanhemmista. Tuollaisesta isästä pitääkin pysytellä erossa. Sinun pitää suojella omaa ja lastesi terveyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, onko ihan oikeasti niin että yhteiskunta ja sivulliset on sitä mieltä että minun pitää hoitaa isäni vanhana? Nimittäin minulla on sellaiset kostohalut ja kidutushaaveet isää kohtaan, että moni ei uskoisi. Isäni teki järkyttöviä asioita minulle kun olin lapsi. Olen joutunut traumaterapiaan aikuisena, ja en todellakaan ole unohtanut. Ei ole aikomustakaan ”unohtaa menneitä”. Isä saisi kerrankin maistaa omaa lääkettään ja kokea kauhua pelkoa ja kipua. Miksi tämä olisi väärin? Ei isääkään haitannut vaurioittaa ja satuttaa minua. Silmä silmästä, vai miten se nyt olikaan...

Miksi sekaannut asialliseen keskusteluun, kun sinulla ei ole sille mitään annettavaa? Asenteesi on jo tullut kymmenissä kommenteissa varsin selväksi, eihän se ole sinulta poissa, jos jotkut haluavat kykyjensä mukaan auttaa vanhempiaan.

 

Eihän se ole häneltä pois, mutta tietenkin kirjoitukset vanhempien hoitamisesta herättävät rajujakin tunteita ihmisessä, jolla on ollut tuollainen lapsuus. 

Siinähän hoidatte mutta älkää sitten valittako. Omia valintoja, ei perustu lakiin eikä pakkoon.

Vierailija kirjoitti:

Siinähän hoidatte mutta älkää sitten valittako. Omia valintoja, ei perustu lakiin eikä pakkoon.

Totta. Ei perustu lakiin eikä pakkoon. Perustuu rakkauteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mielestäni pitäisi auttaa. Ei työ määritä ihmisen koko elämää.

Se on vain aivopesua että on niin kiire töissä. No jos työ loppuu neljältä niin eikö muka sen jälkeen ehdi. Tuskin kukaan on kellon ympäri töissä, edes lapsiperheissä. Siinähän jäisi lapset heitteille ja puoliso kun joku painaisi pitkää päivää ettei ehdi.

Jos ei ehdi , niin voi miettiä onko lapsena kohdeltu niin että vanhemmat olivat aina töissä eivätkä ehtineet olla lapsen kanssa.

.Siirrätkö kenties tätä kaavaa eteenpäin ja opetat lapsille myös että vanhoista ihmisistä ei tule välittää

Joskus olet kuitenkin itse siinä tilassa että tarvitset apua.

Miltä tuntuu kun joku sanoo ettei nyt ehdi kun kiire töissä.

Jos pyydetään työaikana, voi sanoa että työni loppuu silloin ja silloin ja voin sitten tulla auttamaan mutta töistä vain hätätapauksissa.

Tietokoneen ongelmat eivät ole hätätapauksia.

Voi sanoa selkeästi milloin pääsee.

Nyt kannattaa taas muista, etteivät kaikki lapset asu vanhempiensa naapurissa. Välimatkaa saattaa olla useita satoja kilometrejä. Silloin ei edes viikonloppuisin tuosta vaan piipahdella auttamassa. Jotain muuta on vanhuksen silloin keksittävä turvakseen, jos ei katso tulevansa yksin toimeen.

Joo ja lisäksi kannattaa muistaa ettei se lähellä asuvakaan aina voi tuosta vaan piipahdella auttamassa... t. se lähellä asuva lapsi, jolla vaativien vanhempien lisäksi vanhuksien puolesta vaativia kaukana asuvia sisaruksia (joista ehkä jopa enemmän vaivaan kuin vanhuksista)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän hoidatte mutta älkää sitten valittako. Omia valintoja, ei perustu lakiin eikä pakkoon.

Totta. Ei perustu lakiin eikä pakkoon. Perustuu rakkauteen.

Jota kaikki eivät ole vanhemmiltaan saaneet. Miksi sitten valitatte vaikka rakkaudesta hoidatte? Eikö rakkaus voita kaikki esteet?

Vierailija kirjoitti:

Joo, onko ihan oikeasti niin että yhteiskunta ja sivulliset on sitä mieltä että minun pitää hoitaa isäni vanhana? Nimittäin minulla on sellaiset kostohalut ja kidutushaaveet isää kohtaan, että moni ei uskoisi. Isäni teki järkyttöviä asioita minulle kun olin lapsi. Olen joutunut traumaterapiaan aikuisena, ja en todellakaan ole unohtanut. Ei ole aikomustakaan ”unohtaa menneitä”. Isä saisi kerrankin maistaa omaa lääkettään ja kokea kauhua pelkoa ja kipua. Miksi tämä olisi väärin? Ei isääkään haitannut vaurioittaa ja satuttaa minua. Silmä silmästä, vai miten se nyt olikaan...

Jos olet tätä ketjua lukenut, niin kukaan ei täällä ole sitä mieltä että törkeästi kaltoinhohdellun lapsen pitäisi hoitaa nämä samat vanhempansa vanhoina. Ei sellaista voida olettaa. Sun kaltaiset tilanteet eivät tosin ole se yleisin skenaario vanhustenhoidossa. Suurella osalla on kuitenkin (toivottavasti suurimmalla osalla) ihan kelpo vanhemmat. Toivottavasti olet päässyt traumoista voiton puolelle ja elämään omaa elämääsi ja unelmiasi.

Vierailija kirjoitti:

Siinähän hoidatte mutta älkää sitten valittako. Omia valintoja, ei perustu lakiin eikä pakkoon.

Asiat eivät ole noin yksinkertaisia ja mustavalkoisia. Lasten hankkiminen on oma valinta, mutta silti pikkulasten vanhemmat saavat valittaa väsymystään. Työpaikan hankkiminen on oma valinta, mutta silti työlliset saavat valittaa työpaikan ongelmia. Samalla tavalla vanhempiaan auttava ihminen saa kyllä valittaa väsymystä tai arjen ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion hoitaa vanhempani niin ”pitkälle” kuin pystyn. Asuvat 5km päässä. Onneksi ei vielä ajankohtaista.

Kaunis ajatus, noin minäkin ajattelin 14 v sitten, kun muutin vanhempieni naapuriin. Jopa sovimme asiasta, vanhempani antoivat minulle eräännlaista ennakkoperintöä sitä vastaan. Enpä tiennyt silloin mitä lupasin, moneen kertaan olen katunut. Sisarukset ajattelevat, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia nyt vielä elossaolevaa äitiämme kohtaan, koska minä olen se hoitaja. Minä en ole enää vuosiin voinut lähteä minnekään matkalle, koska äiti ei pärjää ja on ihan sekaisin kun olen pois. Koko perheemme on kärsinyt tästä niin paljon, että on tullut sellainen mieli, että heti kun äidistä aika jättää, muutamme kauas, enkä pidä sisaruksiini mitään yhteyttä enää koskaan.

Miten kukaan voi ajatella, että jos yksi on luvannut huolehtia, ei se sitä tarkoita, että muilla ei ole yhtään mitään velvollisuuksia? Ihan hyvä äiti on äitimme ollut ja varsinkin näiden sisarusten lapsia hoitanut todella paljon. Ärsyttää olla missään yhteydessä noihin idiootteihin, joille se oma elämä on aina ykkönen. Ovat jo eläkkeellä ja aikaa on lähes rajattomasti, samoin rahaa. Kumpaakaan ei liikene. 

Yhteiskunnan apu on niin rajallista, että ei siitä ole juuri mitään apua. Ja vaikka sitä kuinka yrittää saada lisää, niin ei saa. Ja sekin maksaa maltaita. Päällimäinen ajatus ja toive on tällä hetkellä se, että kumpa äitini olisi yöllä nukahtanut ikuiseen uneen, sitä hän itsekin toivoo. 

Sun täytyy puhua vakavasti sun sisaruksille, heidän täytyy auttaa sua tuossa tilanteessa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinähän hoidatte mutta älkää sitten valittako. Omia valintoja, ei perustu lakiin eikä pakkoon.

Totta. Ei perustu lakiin eikä pakkoon. Perustuu rakkauteen.

Jota kaikki eivät ole vanhemmiltaan saaneet. Miksi sitten valitatte vaikka rakkaudesta hoidatte? Eikö rakkaus voita kaikki esteet?[/quo

En tiedä onko kyse rakkaudesta,velvollisuuden tunnosta,omatunnosta,liian pehmeästä luonteesta.Sen verran haluan vielä uskoa ihmisyyteen,että kovin harva haluaa elää loppuelämänsä sen tosiasian kanssa,että käytännössä tappoi vanhempansa hitaasti kiduttamalla.Minä en pystyisi enkä pystynyt.

Oma lapsuus ei ollut kovin paha, mitä nyt riitelevien vanhempien kanssa asuessa oli aika turvaton olo. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä aloin seurustella ja siitähän se riemu repesi. Äiti kutsui minua h*oraksi, sitä kuuntelin vuoden verran, ja sitten kerran kotiin tullessa isä käännytti ovelta takaisin, että tänne ei ole enää tulemista. Siinä sitten tyhjin käsin muutin omilleni. Nykyään autan vanhempiani jonkin verran, lähinnä velvollisuudentunnosta, mutta silti nuo kokemukset puskee pintaan. En tiedä, mitä sitten tapahtuu, kun heidän kuntonsa huononee vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion hoitaa vanhempani niin ”pitkälle” kuin pystyn. Asuvat 5km päässä. Onneksi ei vielä ajankohtaista.

Kaunis ajatus, noin minäkin ajattelin 14 v sitten, kun muutin vanhempieni naapuriin. Jopa sovimme asiasta, vanhempani antoivat minulle eräännlaista ennakkoperintöä sitä vastaan. Enpä tiennyt silloin mitä lupasin, moneen kertaan olen katunut. Sisarukset ajattelevat, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia nyt vielä elossaolevaa äitiämme kohtaan, koska minä olen se hoitaja. Minä en ole enää vuosiin voinut lähteä minnekään matkalle, koska äiti ei pärjää ja on ihan sekaisin kun olen pois. Koko perheemme on kärsinyt tästä niin paljon, että on tullut sellainen mieli, että heti kun äidistä aika jättää, muutamme kauas, enkä pidä sisaruksiini mitään yhteyttä enää koskaan.

Miten kukaan voi ajatella, että jos yksi on luvannut huolehtia, ei se sitä tarkoita, että muilla ei ole yhtään mitään velvollisuuksia? Ihan hyvä äiti on äitimme ollut ja varsinkin näiden sisarusten lapsia hoitanut todella paljon. Ärsyttää olla missään yhteydessä noihin idiootteihin, joille se oma elämä on aina ykkönen. Ovat jo eläkkeellä ja aikaa on lähes rajattomasti, samoin rahaa. Kumpaakaan ei liikene. 

Yhteiskunnan apu on niin rajallista, että ei siitä ole juuri mitään apua. Ja vaikka sitä kuinka yrittää saada lisää, niin ei saa. Ja sekin maksaa maltaita. Päällimäinen ajatus ja toive on tällä hetkellä se, että kumpa äitini olisi yöllä nukahtanut ikuiseen uneen, sitä hän itsekin toivoo. 

Sinä sait perintöä hoitoa vastaan ja sisaret ei saanut mitään? Sinä teit silloin lupauksen hoitamisesta. Turha moittia sisaruksia.

Itse olet opettanut äitisi tarrautumaan sinuun.

Apua saa, kun sitä pyytää. Ei tarvi itse uhrautua. Mutta näitä marttyyrejähän riittää.

Miten kehtaat edes kirjoittaa noin. Täysin kylmää ja tunteetonta tekstiä. Puistattaa. Toivottavasti kirjoittaja saa apua tilanteeseen! Sisarusten tulisi ehdottomasti auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Sano, mistä sitä apua saa? Kunnallisesta kotihoitopalvelusta apua ei heru yhtään enempää, yksityiseen ei ole varaa. En ole opettanut äitiäni tarrautumaan minuun, hän on oppinut sen ihan itsekseen. 

Joissakin tapauksissa palveluiden ostamisesta ei tarvitse maksaa alvia. Onko tästä apua: 

https://www.kehralintu.fi/verovinkkeja-arvonlisaveroton-palvelu/

Punaisella ristillä on tukea omaishoitajien jaksamiseen. Et ehkä kaipaa vertaistukea, mutta tämän mukaan tarjolla on myös käytännön neuvoja: 

https://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/omaishoitajana-jaksamise…

Punaisella ristillä on ystäväpalvelua. Löytyisikö sieltä tai jostain muusta vapaaehtoisjärjestöstä vanhukselle seuraa niin saisit hetken omaa aikaa? 

Kiitos tästä, pitää perehtyä. Mihinkään maksulliseen mulla ei ole varaa, ei vaikka olisi kuinka halpaa.  Äitini ei kyllä mitään ystäväpalvelua hyväksy, siitä on keskusteltu. HÄn ei myöskään lähde minnekään päivätoimintaan tai kerhoihin, on aina vaan yksin kotona. Olen kyllä tehnyt sen selväksi, että en ole viihdyttäjä, jos ei ehdottomani virikkeet kelpaa, niin ei voi mitään, siinä on rajani. 

Miksi pitäisi aktivoida väkisin jos ei halua. Kun itse vanhenen haluan olla vain kotona ja katsoa televisiota tai lukea jotain jos pystyn. Aika monet ovat sen verran introverttejä, että eivät nauti mistään järjestetyistä aktivoinneista. Kunnioita vanhempasi tahtoa. Monelle naiselle varsinkin kymmenien vuosien lapsien ja lapsenlapsien hoitamisesn jälkeen on ylellisyyttä, jos saa vain olla.

Vierailija kirjoitti:

Aika tylyjä kommentteja. Huomaa että on suomalaisia. Ulkomailla pidetään aivan eri tavalla huolta vanhemmista. Itse aion ottaa ulkomaan tavasta mallia ja ottaa vanhemmat luokseni asumaan kun sen aika tulee. No niin ja nyt odotan satoja alapeukkuja mitä varmasti tulee mutta aivan sama.

Nämäkin asiat voivat yllättää, eivätkä menekään esim. sillä aikataululla kuin on kuvitellut. Itsekin luulin, että vanhempien hoitaminen olisi ajankohtaista n. 10-15 vuoden kuluttua. Menivätkin jo nyt sairastumaan vakavasti, toinen jo paljon ennen eläkeikää. Välimatkaa lähes 400 km suuntaansa. Hulluksi tultaisiin kaikki, jos muuttaisivat meidän pieneen kolmioon, itse emme halua jättää hyviä työpaikkoja ja muuttaa alueelle, jossa on hyvin huono työllisyystilanne. Toistaiseksi pärjäävät keskenään, en tiedä mitä sitten tehdään, kun eivät pärjää. Tosin sairaudet sellaisia, että kuolema voi tulla nopeastikin. Josko se sillä sitten ratkeaa.

Joo, anoppi jäi varhaiseläkkeelle alle kuusikymppisenä, ja päätti ryhtyä täysin toistaitoiseksi, vaikka on täysin terve. Olisi pitänyt ottaa omalla kustannuksella taksi kesken työpäivän, ja kiitää katsomaan anopin tulostinta ja sitä rataa. Lopetin palvelun, anoppi katkaisi välit. En voi valittaa muusta kuin että olisi pitänyt lopettaa se palvelu aikaisemmin :)

Pitäisikö meidät ikääntyvät viedä saunan taakse ja ampua, jottei meistä tulisi teille rasite?

Vierailija kirjoitti:

Lainaus:

"Vierailija kirjoitti:

Sinä sait perintöä hoitoa vastaan ja sisaret ei saanut mitään? Sinä teit silloin lupauksen hoitamisesta. Turha moittia sisaruksia.

Itse olet opettanut äitisi tarrautumaan sinuun.

Apua saa, kun sitä pyytää. Ei tarvi itse uhrautua. Mutta näitä marttyyrejähän riittää.

Juu, sain n. 5000 e, sisarukset eivät mitään. Mutta samalla sovittiin, että sitten kun tulee lopullinen perinnönjako, minä en saa mitään, eipä kyllä ole paljon jaettavaakaan. Sisarukseni saisivat tällä hetkellä n. 2000 e jokainen. Tein lupauksen tyhmyyttäni, en uskonut, että sisrukset eivät oikeasti osallistu mitenkään. Lupasin, että olen pääasiallinen hoitaja, en ainut. 

Sano, mistä sitä apua saa? Kunnallisesta kotihoitopalvelusta apua ei heru yhtään enempää, yksityiseen ei ole varaa. En ole opettanut äitiäni tarrautumaan minuun, hän on oppinut sen ihan itsekseen."

Miksi niitä äitinne säästöjä säästetään sisaruksillesi? Nehän ovat äitisi rahoja, joten niillä voi ostaa hänelle yksityistä kotiapua niin kauan kuin hänen säästönsä riittävät. Kirjoituksestasi tuli nyt sellainen kuva että ei ole rahaa ostaa äidillenne yksityistä apua, koska rahat täytyy säästää lapsilleen perinnöiksi.

Äiti ei anna käyttää rahojaan ja sisarukseni ovat sitä mieltä, että rahat täytyy säästää, jos tulee vielä pahempi tilanne ja lisäksi hautajaiskuluihin ja niihin laskuihin, jotka ehkä ovat maksamatta äidin kuollessa. Olen siinä pisteessä, että en jaksa tapella tästä kenenkään kanssa, menen vain päivän kerrallaan eteenpäin. Olen varmasti ollut liian kiltti, koko elämäni olen kerjännyt äidiltäni hyväksyntää ja tämä on varmaan viimeinen kerjäys. Nyt sen tosin tiedostan, miksi olen tähän tilanteeseen ajautunut tai ajanut itseni, aiemmin en ymmärtänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tästä, pitää perehtyä. Mihinkään maksulliseen mulla ei ole varaa, ei vaikka olisi kuinka halpaa.  Äitini ei kyllä mitään ystäväpalvelua hyväksy, siitä on keskusteltu. HÄn ei myöskään lähde minnekään päivätoimintaan tai kerhoihin, on aina vaan yksin kotona. Olen kyllä tehnyt sen selväksi, että en ole viihdyttäjä, jos ei ehdottomani virikkeet kelpaa, niin ei voi mitään, siinä on rajani. 

Onko äidilläsi varaa maksaa intervallihoidot itse? Eihän sinun tarvitse sitä tehdä. Muistisairaus tekee äidistäsi raskaan hoidettavan ja koska sisaruksesi eivät auta niin onhan tämä sinulle aivan kohtuutonta. Otathan heti huomenna yhteyttä kotihoitoon ja kysy intervallijaksosta.

En ole virallisesti omaishoitaja, en tiedä saako intervallihoitoa jos ei ole? Ja ainakin sairaalajaksojen jälkeen äiti on ihan kuutamolla monta viikkoa, sitäkään ei jaksa. Sairaalasta kotiuduttuaan hän ei muista missä on ja on kaikinpuolin ihan hukassa, ei onnistu edes se ruuan lämmittäminen. Joten pelkään, että hoitojaksojen jälkeen hän olisi yhtä hukassa ja sekaisin.  Kun tietäsinkin mikä olisi hyväksi, mistä olisi oikeasti apua...tuntuu, että ei ketään oikeasti kiinnosta. Kotihoidossa on kyllä useampi erinomainen hoitaja, mutta eipä heidänkään sanalla mitään painoa tunnu olevan. 

En tiedä mitä intervallihoito maksaa, äidillä on pieni eläke, mutta hieman on säästössä, "arkkurahat", kuten hän itse sanoo. Niihin ei kuulemma kosketa. 

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö meidät ikääntyvät viedä saunan taakse ja ampua, jottei meistä tulisi teille rasite?

Ei nyt ampumaan ketään ruveta, mutta on hyvä miettiä, mitä on kohtuullista odottaa omaisten jaksavan. Taidat olla marttyyri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion hoitaa vanhempani niin ”pitkälle” kuin pystyn. Asuvat 5km päässä. Onneksi ei vielä ajankohtaista.

Kaunis ajatus, noin minäkin ajattelin 14 v sitten, kun muutin vanhempieni naapuriin. Jopa sovimme asiasta, vanhempani antoivat minulle eräännlaista ennakkoperintöä sitä vastaan. Enpä tiennyt silloin mitä lupasin, moneen kertaan olen katunut. Sisarukset ajattelevat, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia nyt vielä elossaolevaa äitiämme kohtaan, koska minä olen se hoitaja. Minä en ole enää vuosiin voinut lähteä minnekään matkalle, koska äiti ei pärjää ja on ihan sekaisin kun olen pois. Koko perheemme on kärsinyt tästä niin paljon, että on tullut sellainen mieli, että heti kun äidistä aika jättää, muutamme kauas, enkä pidä sisaruksiini mitään yhteyttä enää koskaan.

Miten kukaan voi ajatella, että jos yksi on luvannut huolehtia, ei se sitä tarkoita, että muilla ei ole yhtään mitään velvollisuuksia? Ihan hyvä äiti on äitimme ollut ja varsinkin näiden sisarusten lapsia hoitanut todella paljon. Ärsyttää olla missään yhteydessä noihin idiootteihin, joille se oma elämä on aina ykkönen. Ovat jo eläkkeellä ja aikaa on lähes rajattomasti, samoin rahaa. Kumpaakaan ei liikene. 

Yhteiskunnan apu on niin rajallista, että ei siitä ole juuri mitään apua. Ja vaikka sitä kuinka yrittää saada lisää, niin ei saa. Ja sekin maksaa maltaita. Päällimäinen ajatus ja toive on tällä hetkellä se, että kumpa äitini olisi yöllä nukahtanut ikuiseen uneen, sitä hän itsekin toivoo. 

Sun täytyy puhua vakavasti sun sisaruksille, heidän täytyy auttaa sua tuossa tilanteessa!

Olen puhunut, ei auta. Jos kerron arkipäivän esimerkin heidän suhtautumisestaan: Äiti soittaa mulle töihin hädissään, että ei ole ruokaa, selitän että on ja missä sitä on, senkun lämmittää. Tämä toistuu muutaman kerran, sen jälkeen en voi enää vastata puhelimeen. Äiti soittaa siskolle ja veljelle, ei ole ruokaa! Mitä he tekevät? Menevätkö tarkistamaan tai käyvätkö kaupassa ja vievät ruokaa (ovat itse eläkkeellä)? Eivät. He soittavat minulle töihin, että kuule, äidillä ei ole ruokaa, milloin menet kauppaan. Jos sanon, että on siellä on ruokaa, voisitko sinä käydä äidin luona, vastaus on yleensä, että en nyt just ehdi, kun lapsenlapset on tulossa hoitoon / oon menossa hierojalle / optikolle/ oon vähän flunssassa. Eikö teidän nuoriso voisi käydä kun tulee koulusta, kun onhan se heidänkin mummonsa. 

Sitä rataa.