Vanheneva äitini on alkanut tarvita yhä enemmän apua, mutta minä en ehdi!

Vierailija kirjoitti:

Joo, onko ihan oikeasti niin että yhteiskunta ja sivulliset on sitä mieltä että minun pitää hoitaa isäni vanhana? Nimittäin minulla on sellaiset kostohalut ja kidutushaaveet isää kohtaan, että moni ei uskoisi. Isäni teki järkyttöviä asioita minulle kun olin lapsi. Olen joutunut traumaterapiaan aikuisena, ja en todellakaan ole unohtanut. Ei ole aikomustakaan ”unohtaa menneitä”. Isä saisi kerrankin maistaa omaa lääkettään ja kokea kauhua pelkoa ja kipua. Miksi tämä olisi väärin? Ei isääkään haitannut vaurioittaa ja satuttaa minua. Silmä silmästä, vai miten se nyt olikaan...

En ole sitä mieltä. Päinvastoin. Kuten kirjoitinkin, on ymmärrettävää ettei kaltoinkohdeltu lapsi halua aikuisena auttaa omia vanhempiaan eikä sitä voi odottaakaan. Enkä usko, että ihmiselle voi antaa pahoja tekoja anteeksi vain sillä perusteella, että tekijä on elänyt vanhaksi. Varsinkaan jos ei edes omasta mielestään näe omissa tekemisissään mitään vikaa.

257

Vierailija kirjoitti:

Itse aion hoitaa vanhempani niin ”pitkälle” kuin pystyn. Asuvat 5km päässä. Onneksi ei vielä ajankohtaista.

Kaunis ajatus, noin minäkin ajattelin 14 v sitten, kun muutin vanhempieni naapuriin. Jopa sovimme asiasta, vanhempani antoivat minulle eräännlaista ennakkoperintöä sitä vastaan. Enpä tiennyt silloin mitä lupasin, moneen kertaan olen katunut. Sisarukset ajattelevat, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia nyt vielä elossaolevaa äitiämme kohtaan, koska minä olen se hoitaja. Minä en ole enää vuosiin voinut lähteä minnekään matkalle, koska äiti ei pärjää ja on ihan sekaisin kun olen pois. Koko perheemme on kärsinyt tästä niin paljon, että on tullut sellainen mieli, että heti kun äidistä aika jättää, muutamme kauas, enkä pidä sisaruksiini mitään yhteyttä enää koskaan.

Miten kukaan voi ajatella, että jos yksi on luvannut huolehtia, ei se sitä tarkoita, että muilla ei ole yhtään mitään velvollisuuksia? Ihan hyvä äiti on äitimme ollut ja varsinkin näiden sisarusten lapsia hoitanut todella paljon. Ärsyttää olla missään yhteydessä noihin idiootteihin, joille se oma elämä on aina ykkönen. Ovat jo eläkkeellä ja aikaa on lähes rajattomasti, samoin rahaa. Kumpaakaan ei liikene. 

Yhteiskunnan apu on niin rajallista, että ei siitä ole juuri mitään apua. Ja vaikka sitä kuinka yrittää saada lisää, niin ei saa. Ja sekin maksaa maltaita. Päällimäinen ajatus ja toive on tällä hetkellä se, että kumpa äitini olisi yöllä nukahtanut ikuiseen uneen, sitä hän itsekin toivoo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion hoitaa vanhempani niin ”pitkälle” kuin pystyn. Asuvat 5km päässä. Onneksi ei vielä ajankohtaista.

Kaunis ajatus, noin minäkin ajattelin 14 v sitten, kun muutin vanhempieni naapuriin. Jopa sovimme asiasta, vanhempani antoivat minulle eräännlaista ennakkoperintöä sitä vastaan. Enpä tiennyt silloin mitä lupasin, moneen kertaan olen katunut. Sisarukset ajattelevat, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia nyt vielä elossaolevaa äitiämme kohtaan, koska minä olen se hoitaja. Minä en ole enää vuosiin voinut lähteä minnekään matkalle, koska äiti ei pärjää ja on ihan sekaisin kun olen pois. Koko perheemme on kärsinyt tästä niin paljon, että on tullut sellainen mieli, että heti kun äidistä aika jättää, muutamme kauas, enkä pidä sisaruksiini mitään yhteyttä enää koskaan.

Miten kukaan voi ajatella, että jos yksi on luvannut huolehtia, ei se sitä tarkoita, että muilla ei ole yhtään mitään velvollisuuksia? Ihan hyvä äiti on äitimme ollut ja varsinkin näiden sisarusten lapsia hoitanut todella paljon. Ärsyttää olla missään yhteydessä noihin idiootteihin, joille se oma elämä on aina ykkönen. Ovat jo eläkkeellä ja aikaa on lähes rajattomasti, samoin rahaa. Kumpaakaan ei liikene. 

Yhteiskunnan apu on niin rajallista, että ei siitä ole juuri mitään apua. Ja vaikka sitä kuinka yrittää saada lisää, niin ei saa. Ja sekin maksaa maltaita. Päällimäinen ajatus ja toive on tällä hetkellä se, että kumpa äitini olisi yöllä nukahtanut ikuiseen uneen, sitä hän itsekin toivoo. 

Sinä sait perintöä hoitoa vastaan ja sisaret ei saanut mitään? Sinä teit silloin lupauksen hoitamisesta. Turha moittia sisaruksia.

Itse olet opettanut äitisi tarrautumaan sinuun.

Apua saa, kun sitä pyytää. Ei tarvi itse uhrautua. Mutta näitä marttyyrejähän riittää.

Auttaisin vanhempiani mielelläni, mutta heistä on tullut suvaitsemattomia jääriä, jotka ei usko mitään järkipuhetta. Syyllistävät, pomottavat jne jatkuvasti. Koko vierailu menee aina siihen että saa kuunnella nyjyajan kotkotusten haukkumista. Esim kännykkä teinin kädessä saa heidät kiivastumaan.

Vanhassa omakotitalossa on paljon hommaa ja kaikki pitäisi tehdä vimpan päälle, vaikka itse eivät pysty tekemään juuri mitään. Kerrostaloon muutosta ei voi edes keskustella, suuttuvat. Ulkopuolisen avun ostamisessa sama. Miten jäärää voi auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei tarvitse vielä mitään kotihoitoa, mutta milloin tietokone on jumissa, kännykän kanssa ongelmia, autottomana tarvii kyytiä tai isompien tavaroiden kuskausta, kodin jotain pientä korjaushommaa, isojen tavaroiden siirtelyä. Taksi tai mikään ostopalvelu ei tule kuuloonkaan. Minkään asian hoito ei tunnu sujuvan puhelimitse saati netin kautta vaan hänen pitää aina päästä kasvotusten tiskille hoitamaan asia. Ja soittaa mulle töihin, että tule kuskaamaan. No en kuskaa kesken työpäivän kuin ehkä äärimmäisesdä hädässä lääkäriin.

Ap.

No tuo otsikko 'vanheneva äitini on alkanut tarvita yhä enemmän apua' antaa ymmärtää jotain vakavampaa.

Pikemminkin 'vanhan kansan tapaan pihille äidilleni ei kelpaa tietokonejumien auttajaksi muu kuin minä'.

Mutta toisaalta ymmärrän äitiäsi - toinenkin asia tuli myös mieleen. Voisiko vaikka iloita siitä, että muisti pelaa ja muutenkin hän vaikuttaa osallistuvalta ihmiseltä. Löytyisikö läheltä joku lupsakka ja luotettava mies tai nainen, joka auttaisi äitiäsi. Kolmas asia on, että hän luottaa sinuun.

Itse luovuin työstäni ja muutin äitini luokse asumaan, kun hän oli jo yli kahdeksankymmenen. Hän oli terävä loppuun saakka - en vain huomannut iloita yhdessäolosta.

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei tarvitse vielä mitään kotihoitoa, mutta milloin tietokone on jumissa, kännykän kanssa ongelmia, autottomana tarvii kyytiä tai isompien tavaroiden kuskausta, kodin jotain pientä korjaushommaa, isojen tavaroiden siirtelyä. Taksi tai mikään ostopalvelu ei tule kuuloonkaan. Minkään asian hoito ei tunnu sujuvan puhelimitse saati netin kautta vaan hänen pitää aina päästä kasvotusten tiskille hoitamaan asia. Ja soittaa mulle töihin, että tule kuskaamaan. No en kuskaa kesken työpäivän kuin ehkä äärimmäisesdä hädässä lääkäriin.

Ap.

Kuinka paljon sinä sitten viikon aikana autat? Minä vien lomilla (ja viikonloppuisin) mummoa lääkäriin, haen ruokaa kaupasta (2 kertaa viikossa), vien tk:n labraan, mittaan verensokereita, pesen pyykkiä, vien laskuja maksupalveluun, käytän apteekissa, tarvittaessa myös vähän siivoan. Hänellä käy siivooja kerran kuussa, mikä on liian harvoin, mutta itse huonon näkönsä kanssa saa vain isompia roskia ja pölypalloja pois rikkaimurilla. Siivous maksaa 35€/tunti, ja saahan siitä kotitalousvähennystä, mutta kuukaudessa jää kuitenkin maksettavaa itselle 60-80€. Minusta on luontevaa auttaa. Päivittäiselle kotihoidolle ei ole vielä tarvetta, joten käyvät kerran viikossa jakamassa lääkkeet yms. Mummolle se on todella iso säästö, että autetaan, koska kotihoitokin on kallista eläkeläiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion hoitaa vanhempani niin ”pitkälle” kuin pystyn. Asuvat 5km päässä. Onneksi ei vielä ajankohtaista.

Kaunis ajatus, noin minäkin ajattelin 14 v sitten, kun muutin vanhempieni naapuriin. Jopa sovimme asiasta, vanhempani antoivat minulle eräännlaista ennakkoperintöä sitä vastaan. Enpä tiennyt silloin mitä lupasin, moneen kertaan olen katunut. Sisarukset ajattelevat, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia nyt vielä elossaolevaa äitiämme kohtaan, koska minä olen se hoitaja. Minä en ole enää vuosiin voinut lähteä minnekään matkalle, koska äiti ei pärjää ja on ihan sekaisin kun olen pois. Koko perheemme on kärsinyt tästä niin paljon, että on tullut sellainen mieli, että heti kun äidistä aika jättää, muutamme kauas, enkä pidä sisaruksiini mitään yhteyttä enää koskaan.

Miten kukaan voi ajatella, että jos yksi on luvannut huolehtia, ei se sitä tarkoita, että muilla ei ole yhtään mitään velvollisuuksia? Ihan hyvä äiti on äitimme ollut ja varsinkin näiden sisarusten lapsia hoitanut todella paljon. Ärsyttää olla missään yhteydessä noihin idiootteihin, joille se oma elämä on aina ykkönen. Ovat jo eläkkeellä ja aikaa on lähes rajattomasti, samoin rahaa. Kumpaakaan ei liikene. 

Yhteiskunnan apu on niin rajallista, että ei siitä ole juuri mitään apua. Ja vaikka sitä kuinka yrittää saada lisää, niin ei saa. Ja sekin maksaa maltaita. Päällimäinen ajatus ja toive on tällä hetkellä se, että kumpa äitini olisi yöllä nukahtanut ikuiseen uneen, sitä hän itsekin toivoo. 

Raskas tilanne. Kuinka pitkään äitisi voi vielä asua kotona? Olet ilmeisesti puhunut muiden sisarusten kanssa, että sinullakin jaksaminen vähissä?  Vastuu ja osallistuminen harvoin jakaantuu tasan. Vaikka lapsia olisi millainen liuta, aina löytyy lusmuilijoita. Meillä lähimpänä asuva ei käy isän luona kuin kerran kuussa kahvilla. Silloinkaan ei laita tikkua ristiin minkään asian puolesta. Me muut olemme hankkineet isälle siivouksen siivousyrittäjältä, kotihoidosta käydään päivittäin ja kerran viikossa isä käy taksilla erään ystävänsä kanssa vanhusten päivätoiminnassa. Isä on yksinäinen eikä huonojalkaisena uskalla lähteä yksin ulos. Minä ja toinen sisarus käymme usein pitämässä seuraa ja auttamassa arjessa. Kumpikin on samaan aikaan tyytyväinen, että isä saa asua vielä kotona ja samaan aikaan kumpikin on väsynyt tilanteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kotihoidossa töissä ja meillä on paljon vanhuksia hoidettavana, joiden sukulaiset asuvat kaukana tai ei ole ollenkaan lähisukulaisia.

Heillä on ruokapalvelua, kauppapalvelua ym.

Käyntejä lisätään tarpeen mukaan. Kotiin saa erilaisia turvalaitteita ja hälyttimiä.

Yöksi saa yöpartion käymään.

Suurin osa on dementikkoja.

Paljon on yksinäisiä vanhuksia. Ei edes naapurit käy. Monille me hoitajat ollaan ainoat ihmiset ketä käy.

Ja te saatte edelleen puhua dementikoista, mikä on melko typerä ja halventava ilmaus! Puhutaan sairauksista sairauksina. He ovat vanhoja ihmisiä, joilla on muistisairaus tai muusta syystä alentunut kognition taso.

Vierailija kirjoitti:

Muutto esteettömään asuntoon ihmisten ilmoille pitää tehdä järkensä päivinä, vanhana on jo niin luutunut

omaan kotiinsa ettei halua lähteä. Vanhukset ovat usein myös niin itsekkäitä etteivät osaa ajatella kuin omaa mukavuuttaan. Omaisilta kysyy paljon lujuutta että osaa ja kehtaa sanoa vastaan. 

Nurmikko kyllä voi olla kesän ajamatta, lumitöiksi riittää auton mentävä spoori. 

Täytyy osata sulkea korvansa turhalta valitukselta, sanoa että etpä halunnut muuttaa sopivampaan asuntoon, tätä se nyt on. 

Tämä. Niin samaa mieltä. Kumpa tosiaan oma mummonikin olisi suotunut muuttamaan sinne esteettömään asuntoon jonkun ruokakaupan läheisyyteen niin oltaisiin selvitty koko suku paljon vähemmällä mielipahalla! Mutta kun hän halusi asua kotonaan omakotitalossa, jossa ei pärjännyt enää yksin kunnolla ja josta ei jaksanut köpötellä kauppaan asti. Jälkeenpäin toki omakin tyhmyys vähän hävettää, miten antoikin mummon pompottaa. Nurmikko piti pitää tietyn mittaisena, leikkaajaksi kelpasi vain jompikumpi työssäkäyvistä lapsenlapsista. Koko piha isoine autoteineen piti pitää lumesta puhtaana, "mitä ne naapuritkin sanovat jos ei ole kunnolla tehty lumitöitä"... ikkunat täytyi pestä kerran vuoteen, yritti tingata kahteen kertaan, noh oli voimakastahtoinen mummo niin sai sen yhden kerran. Miksi suostuimme kaikkeen tuohon ja moneen muuhun, olimme ihan hiilenä asiasta. Paljon mieluummin siellä olis käyny muutaman kerran kuukaudessa kahvilla ja juttuseurana, mutta kun sen tiesi, että kohta taas saat kuunnella kitinää miten pitäis se ja se tehdä. Noh, mitäs tyhmä tein, ois hänellä ollu varaa palkata joku ulkopuolinenkin hommiin, sota-ajan ihminen kun oli, rahat piti pitää tilillä, ei maksaa ulkopuolisille. Oli muuten jo niin päästään pehmeä, että välillä sait " vaivan palkaksi" esim käydessäsi hänelle kaupasta ostokset, maksaa ne hänen ostoksensa. Ihan pokkana tarjos vitosta vaik koko kassillinen maksoi 30 euroa.

Jossain vaiheessa alkoi kaatuileminen kotona, sairaalareissut, joista sitten taas kotiin kaatuilemaan. "Laitokseen" ei todellakaan pääse oiken mitenkään päin ja varsinkin kun jääräpää haluaa mennä sinne kotiin kaatuilemaan. Lopulta isäni vaihdatti mummon taloon lukot ja sanoi sairaalahenkilökunnalle, että sillä kaatuilevalla mummolla ei oo muuten enää avainta kotiinsa, että jää varmaankin tänne odottelemaan laitospaikkaa. Neuvottelut etenivät kyllä nopeammin tällä taktiikalla mutta en suosittele.

Vierailija kirjoitti:

Itse luovuin työstäni ja muutin äitini luokse asumaan, kun hän oli jo yli kahdeksankymmenen. Hän oli terävä loppuun saakka - en vain huomannut iloita yhdessäolosta.

Aika raju ratkaisu. Miten monta vuotta olit omaishoitajana? Saanko kysyä, millainen oli oma elämäntilanteesi, kun pystyit muuttamaan?

Vierailija kirjoitti:

Auttaisin vanhempiani mielelläni, mutta heistä on tullut suvaitsemattomia jääriä, jotka ei usko mitään järkipuhetta. Syyllistävät, pomottavat jne jatkuvasti. Koko vierailu menee aina siihen että saa kuunnella nyjyajan kotkotusten haukkumista. Esim kännykkä teinin kädessä saa heidät kiivastumaan.

Vanhassa omakotitalossa on paljon hommaa ja kaikki pitäisi tehdä vimpan päälle, vaikka itse eivät pysty tekemään juuri mitään. Kerrostaloon muutosta ei voi edes keskustella, suuttuvat. Ulkopuolisen avun ostamisessa sama. Miten jäärää voi auttaa?

Oman itsesi mielenterveyden säilymiseksi sanot nyt etkä myöhemmin, että kerkeät auttamaan vain vanhusta, et taloa. Vanhuksen ruoat, terveyskeskuskäynnit, pankkiasiat ja esim. joka toinen viikko kahvittelua. Sanot vaikka se vähän pahalta tuntuukin, että valitettavasti oman elämäsi eli perheen ja työn ja kotisi takia, et voi ottaa harteillesi enää heidän kodin ylläpitoa, että jos ostopalvelut eivät kelpaa niin sitten niitä ei vaan kukaan tee ja sillä selvä.

Ihanaa kun on lapsia, ei tarvitse yksin vanheta...

Se vanhankansan sanonta että yksi äiti hoitaa kymmenen lasta, mutta kymmenen lasta ei hoida yhtä äitiä.

Tiedän, alapeukkuja ropisee.

Vierailija kirjoitti:

Se vanhankansan sanonta että yksi äiti hoitaa kymmenen lasta, mutta kymmenen lasta ei hoida yhtä äitiä.

Tiedän, alapeukkuja ropisee.

Tarkoitit kai, että yksi isoäiti hoitaa kymmenen lastenlasta, mutta yksi äiti ei hoida kumpiakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion hoitaa vanhempani niin ”pitkälle” kuin pystyn. Asuvat 5km päässä. Onneksi ei vielä ajankohtaista.

Kaunis ajatus, noin minäkin ajattelin 14 v sitten, kun muutin vanhempieni naapuriin. Jopa sovimme asiasta, vanhempani antoivat minulle eräännlaista ennakkoperintöä sitä vastaan. Enpä tiennyt silloin mitä lupasin, moneen kertaan olen katunut. Sisarukset ajattelevat, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia nyt vielä elossaolevaa äitiämme kohtaan, koska minä olen se hoitaja. Minä en ole enää vuosiin voinut lähteä minnekään matkalle, koska äiti ei pärjää ja on ihan sekaisin kun olen pois. Koko perheemme on kärsinyt tästä niin paljon, että on tullut sellainen mieli, että heti kun äidistä aika jättää, muutamme kauas, enkä pidä sisaruksiini mitään yhteyttä enää koskaan.

Miten kukaan voi ajatella, että jos yksi on luvannut huolehtia, ei se sitä tarkoita, että muilla ei ole yhtään mitään velvollisuuksia? Ihan hyvä äiti on äitimme ollut ja varsinkin näiden sisarusten lapsia hoitanut todella paljon. Ärsyttää olla missään yhteydessä noihin idiootteihin, joille se oma elämä on aina ykkönen. Ovat jo eläkkeellä ja aikaa on lähes rajattomasti, samoin rahaa. Kumpaakaan ei liikene. 

Yhteiskunnan apu on niin rajallista, että ei siitä ole juuri mitään apua. Ja vaikka sitä kuinka yrittää saada lisää, niin ei saa. Ja sekin maksaa maltaita. Päällimäinen ajatus ja toive on tällä hetkellä se, että kumpa äitini olisi yöllä nukahtanut ikuiseen uneen, sitä hän itsekin toivoo. 

Sinä sait perintöä hoitoa vastaan ja sisaret ei saanut mitään? Sinä teit silloin lupauksen hoitamisesta. Turha moittia sisaruksia.

Itse olet opettanut äitisi tarrautumaan sinuun.

Apua saa, kun sitä pyytää. Ei tarvi itse uhrautua. Mutta näitä marttyyrejähän riittää.

Juu, sain n. 5000 e, sisarukset eivät mitään. Mutta samalla sovittiin, että sitten kun tulee lopullinen perinnönjako, minä en saa mitään, eipä kyllä ole paljon jaettavaakaan. Sisarukseni saisivat tällä hetkellä n. 2000 e jokainen. Tein lupauksen tyhmyyttäni, en uskonut, että sisrukset eivät oikeasti osallistu mitenkään. Lupasin, että olen pääasiallinen hoitaja, en ainut. 

Sano, mistä sitä apua saa? Kunnallisesta kotihoitopalvelusta apua ei heru yhtään enempää, yksityiseen ei ole varaa. En ole opettanut äitiäni tarrautumaan minuun, hän on oppinut sen ihan itsekseen. 

Täällä jotkut tahallaan ymmärtävät tuon passuuttamisen väärin tai eivät sitä halua ymmärtää. Vedetään asiat musta-valkoiseksi, mitä ne harvoin ovat.

Omat vanhempani olivat hyväkuntoisia ja sangen varakkaita kuolemaansa saakka. Silti, kun esim tulivat matkoilta, minun olisi pitänyt hakea heidät rautatieasemalta, minun 20 km päästä, vaikka itse asuivat 3 km taksimatkan päässä. Juurikin jotain lampunvaihtoa soiteltiin töihin, ja se olisi pitänyt tulla vaihtamaan jollei heti niin ainakin heti töiden jälkeen. Muuten ei autettu, ei välitetty, eikä ollut minkäännäköisiä arvoja.

Ja meitä oli neljä sisarusta heitä auttelemassa.

Nyt leskeksi jäänyt anoppi alkaa olla iäkäs. Olemme vetäneet rajan siihen, että autamme monissa asioissa, esim nettipankkiasioissa (ei itse käytä tietokonetta) ym. Sen sijaan omakotitalossa asuminen on oma valinta, lumitöissä, puutarhanhoidossa ja ruohonleikkuussa emme auta, emme ole niitä halunneet itsellemmekään. Aika paljon kyllä nuoret aikuiset lapsemme häntä käyvät pientä maksua vastaan auttamassa juurikin esim ruohonleikkuussa. Mutta se on eri asia. Anoppi myös käyttää ostopalveluja, mm. ns. aviomiespalvelua pikkuhommiin. Hyvä niin!

Nyt anoppi on tehnyt ratkaisun ensi syksynä muuttaa kerrostaloon palveluiden lähelle:)

Tämä vain esimerkkinä, kuinka eri vanhukset voivat asiansa järjestää ja sitä apua "vaatia".

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa kun on lapsia, ei tarvitse yksin vanheta...

No meillä on kyllä niin, että leskiäitimme asuu yksin ja me neljä lasta pidämme hänestä vuorotellen huolta. Jokaisella on oma osa-alue, minkä hoitaa, niin homma sujuu hyvin ja sopassa ei ole liian montaa kokkia. Olemme kaikki ns. vahinkolapsia tuolta 50-60 luvulta, mutta äiti on aina huokaissut, että vaikka nuorena tuntui raskaalta saada neljä lasta peräkkäin siihen navetanhoidon sekaan, niin nyt on kyllä ihmeissään, kuinka hyvin me hänestä huolehdimme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion hoitaa vanhempani niin ”pitkälle” kuin pystyn. Asuvat 5km päässä. Onneksi ei vielä ajankohtaista.

Kaunis ajatus, noin minäkin ajattelin 14 v sitten, kun muutin vanhempieni naapuriin. Jopa sovimme asiasta, vanhempani antoivat minulle eräännlaista ennakkoperintöä sitä vastaan. Enpä tiennyt silloin mitä lupasin, moneen kertaan olen katunut. Sisarukset ajattelevat, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia nyt vielä elossaolevaa äitiämme kohtaan, koska minä olen se hoitaja. Minä en ole enää vuosiin voinut lähteä minnekään matkalle, koska äiti ei pärjää ja on ihan sekaisin kun olen pois. Koko perheemme on kärsinyt tästä niin paljon, että on tullut sellainen mieli, että heti kun äidistä aika jättää, muutamme kauas, enkä pidä sisaruksiini mitään yhteyttä enää koskaan.

Miten kukaan voi ajatella, että jos yksi on luvannut huolehtia, ei se sitä tarkoita, että muilla ei ole yhtään mitään velvollisuuksia? Ihan hyvä äiti on äitimme ollut ja varsinkin näiden sisarusten lapsia hoitanut todella paljon. Ärsyttää olla missään yhteydessä noihin idiootteihin, joille se oma elämä on aina ykkönen. Ovat jo eläkkeellä ja aikaa on lähes rajattomasti, samoin rahaa. Kumpaakaan ei liikene. 

Yhteiskunnan apu on niin rajallista, että ei siitä ole juuri mitään apua. Ja vaikka sitä kuinka yrittää saada lisää, niin ei saa. Ja sekin maksaa maltaita. Päällimäinen ajatus ja toive on tällä hetkellä se, että kumpa äitini olisi yöllä nukahtanut ikuiseen uneen, sitä hän itsekin toivoo. 

Raskas tilanne. Kuinka pitkään äitisi voi vielä asua kotona? Olet ilmeisesti puhunut muiden sisarusten kanssa, että sinullakin jaksaminen vähissä?  Vastuu ja osallistuminen harvoin jakaantuu tasan. Vaikka lapsia olisi millainen liuta, aina löytyy lusmuilijoita. Meillä lähimpänä asuva ei käy isän luona kuin kerran kuussa kahvilla. Silloinkaan ei laita tikkua ristiin minkään asian puolesta. Me muut olemme hankkineet isälle siivouksen siivousyrittäjältä, kotihoidosta käydään päivittäin ja kerran viikossa isä käy taksilla erään ystävänsä kanssa vanhusten päivätoiminnassa. Isä on yksinäinen eikä huonojalkaisena uskalla lähteä yksin ulos. Minä ja toinen sisarus käymme usein pitämässä seuraa ja auttamassa arjessa. Kumpikin on samaan aikaan tyytyväinen, että isä saa asua vielä kotona ja samaan aikaan kumpikin on väsynyt tilanteeseen. 

Sekä minun että sisarusteni mielestä äidin paikka olisi jo hoitopaikassa, mutta paikkaa ei myönnetty. On kuulemma aivan liian hyväkuntoinen sellaiseen ja pärjää mainiosti itsekseen. Olen sanonut sisaruksilleni, että en jaksa enää kauan, kun on oma työ ja perhe ja myös iäkkäät vanhemmat miehellä, joista myös huolehdimme. Sisarukset sanovat, että voi, onpa harmi, koeta nyt vaan hakea sitä hoitopaikkaa. Ei heitä näytä kiinnostavan. 

Onneksi teitä on edes kaksi, voitte pitää välillä vapaapäiviä hoidosta. Varmasti raskasta siltikin. Koitetaan jaksaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion hoitaa vanhempani niin ”pitkälle” kuin pystyn. Asuvat 5km päässä. Onneksi ei vielä ajankohtaista.

Kaunis ajatus, noin minäkin ajattelin 14 v sitten, kun muutin vanhempieni naapuriin. Jopa sovimme asiasta, vanhempani antoivat minulle eräännlaista ennakkoperintöä sitä vastaan. Enpä tiennyt silloin mitä lupasin, moneen kertaan olen katunut. Sisarukset ajattelevat, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia nyt vielä elossaolevaa äitiämme kohtaan, koska minä olen se hoitaja. Minä en ole enää vuosiin voinut lähteä minnekään matkalle, koska äiti ei pärjää ja on ihan sekaisin kun olen pois. Koko perheemme on kärsinyt tästä niin paljon, että on tullut sellainen mieli, että heti kun äidistä aika jättää, muutamme kauas, enkä pidä sisaruksiini mitään yhteyttä enää koskaan.

Miten kukaan voi ajatella, että jos yksi on luvannut huolehtia, ei se sitä tarkoita, että muilla ei ole yhtään mitään velvollisuuksia? Ihan hyvä äiti on äitimme ollut ja varsinkin näiden sisarusten lapsia hoitanut todella paljon. Ärsyttää olla missään yhteydessä noihin idiootteihin, joille se oma elämä on aina ykkönen. Ovat jo eläkkeellä ja aikaa on lähes rajattomasti, samoin rahaa. Kumpaakaan ei liikene. 

Yhteiskunnan apu on niin rajallista, että ei siitä ole juuri mitään apua. Ja vaikka sitä kuinka yrittää saada lisää, niin ei saa. Ja sekin maksaa maltaita. Päällimäinen ajatus ja toive on tällä hetkellä se, että kumpa äitini olisi yöllä nukahtanut ikuiseen uneen, sitä hän itsekin toivoo. 

Sinä sait perintöä hoitoa vastaan ja sisaret ei saanut mitään? Sinä teit silloin lupauksen hoitamisesta. Turha moittia sisaruksia.

Itse olet opettanut äitisi tarrautumaan sinuun.

Apua saa, kun sitä pyytää. Ei tarvi itse uhrautua. Mutta näitä marttyyrejähän riittää.

Juu, sain n. 5000 e, sisarukset eivät mitään. Mutta samalla sovittiin, että sitten kun tulee lopullinen perinnönjako, minä en saa mitään, eipä kyllä ole paljon jaettavaakaan. Sisarukseni saisivat tällä hetkellä n. 2000 e jokainen. Tein lupauksen tyhmyyttäni, en uskonut, että sisrukset eivät oikeasti osallistu mitenkään. Lupasin, että olen pääasiallinen hoitaja, en ainut. 

Sano, mistä sitä apua saa? Kunnallisesta kotihoitopalvelusta apua ei heru yhtään enempää, yksityiseen ei ole varaa. En ole opettanut äitiäni tarrautumaan minuun, hän on oppinut sen ihan itsekseen. 

Käykö hänellä jo kotihoito?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse aion hoitaa vanhempani niin ”pitkälle” kuin pystyn. Asuvat 5km päässä. Onneksi ei vielä ajankohtaista.

Kaunis ajatus, noin minäkin ajattelin 14 v sitten, kun muutin vanhempieni naapuriin. Jopa sovimme asiasta, vanhempani antoivat minulle eräännlaista ennakkoperintöä sitä vastaan. Enpä tiennyt silloin mitä lupasin, moneen kertaan olen katunut. Sisarukset ajattelevat, että heillä ei ole mitään velvollisuuksia nyt vielä elossaolevaa äitiämme kohtaan, koska minä olen se hoitaja. Minä en ole enää vuosiin voinut lähteä minnekään matkalle, koska äiti ei pärjää ja on ihan sekaisin kun olen pois. Koko perheemme on kärsinyt tästä niin paljon, että on tullut sellainen mieli, että heti kun äidistä aika jättää, muutamme kauas, enkä pidä sisaruksiini mitään yhteyttä enää koskaan.

Miten kukaan voi ajatella, että jos yksi on luvannut huolehtia, ei se sitä tarkoita, että muilla ei ole yhtään mitään velvollisuuksia? Ihan hyvä äiti on äitimme ollut ja varsinkin näiden sisarusten lapsia hoitanut todella paljon. Ärsyttää olla missään yhteydessä noihin idiootteihin, joille se oma elämä on aina ykkönen. Ovat jo eläkkeellä ja aikaa on lähes rajattomasti, samoin rahaa. Kumpaakaan ei liikene. 

Yhteiskunnan apu on niin rajallista, että ei siitä ole juuri mitään apua. Ja vaikka sitä kuinka yrittää saada lisää, niin ei saa. Ja sekin maksaa maltaita. Päällimäinen ajatus ja toive on tällä hetkellä se, että kumpa äitini olisi yöllä nukahtanut ikuiseen uneen, sitä hän itsekin toivoo. 

Sinä sait perintöä hoitoa vastaan ja sisaret ei saanut mitään? Sinä teit silloin lupauksen hoitamisesta. Turha moittia sisaruksia.

Itse olet opettanut äitisi tarrautumaan sinuun.

Apua saa, kun sitä pyytää. Ei tarvi itse uhrautua. Mutta näitä marttyyrejähän riittää.

Juu, sain n. 5000 e, sisarukset eivät mitään. Mutta samalla sovittiin, että sitten kun tulee lopullinen perinnönjako, minä en saa mitään, eipä kyllä ole paljon jaettavaakaan. Sisarukseni saisivat tällä hetkellä n. 2000 e jokainen. Tein lupauksen tyhmyyttäni, en uskonut, että sisrukset eivät oikeasti osallistu mitenkään. Lupasin, että olen pääasiallinen hoitaja, en ainut. 

Sano, mistä sitä apua saa? Kunnallisesta kotihoitopalvelusta apua ei heru yhtään enempää, yksityiseen ei ole varaa. En ole opettanut äitiäni tarrautumaan minuun, hän on oppinut sen ihan itsekseen. 

Käykö hänellä jo kotihoito?

Käy kerran päivässä. Enempää ei ole myönnetty hakemuksista huolimatta. Ei ole koskaan sattunut mitään vakavaa, ei karkaile, ei kaatuile pahemmin, ei ole sytyttänyt tulipaloa yms. Makaa ja istuskelee lähinnä päivät, niin eihän siinä mitään satu.