Lue keskustelun säännöt.
Rehellisesti: jos olisit tiennyt, kuinka raskasta vanhemmuus voi pahimmillaan olla, olisitko hankkinut lapsia?
Kommentit (174)
Haluaisin edelleen tän yhden joka mulla nyt on. Ei enempää. Mitään sisarusten jatkuvia kinasteluja en kotonani jaksaisi katsella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin. Vaan eipä kyllä ollut aavistustakaan kuinka pitkälle rajan yli uberhankala teini-ikä voi viedä. .
Ei mun elämä ole lasten takia ollut raskasta kuin synnyttämisen aikana, ja se oli täysin arvattavissa oleva asia, synnytyksestä toipuminenkaan ei ollut kivaa, mutta myös arvattavissa. Henkisesti on ollut raskainta parisuhteet, läheisen kuolema, työttömyyskin on tuonut stressiä mm. rahattomuuden myötä.
Pienet lapset ovat helppoja mutta taival vaikeutuu kun vanhenevat.....
Tarviivat enemmän rahaa ja rajoja.
Huoli on myös kova pärjääkö nuori elämässä varsinkin ilman päihteitä.
Monet on vieny alkoholi ja huumeet nuoreni ystäväpiiristä.
Oli helppoa kun lapset olivat pieniä.
Aikuisena pitää olla sitä ja tätä.Kiitos median.
Rehellisesti, olisin jättänyt sen miehen joka on olevinaan lasten isä, pois kuvioista. Lapset ovat se aurinko elämässä, jonka avulla jaksan. Mies kaiken pahan alku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä kyllä mietin, että mitä mulla on päässä liikkunut kun näitä lapsia oon pukannut. Kolme lasta. Mutta ehdottomasti olisin hankkinut, kyllähän näitä yli kaiken rakastaa.
Vierailija kirjoitti:
EN todellakaan. Itse enemmn tai vähemmän väsyneenä hoidin yksin lapsen vuorotyön ohessa ja nyt sitten pentu ei isompana edes jaksa ja viitsi siivota huonettaan, muista kotitöistä puhumattakaan. Myöskään minkäänlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ei perheessä ole ja jatkoa ajatellen, mikäli asia minusta riippuu, ei tulekaan.
Olisi jäänyt yksi uusavuton öykkäri laittamatta alulle, kun olisin tiennyt mitä on odotettavissa.
Ensinnäkin, sillä on puolet sun geenejä ja puolet sen miehen kenenkä kans sen teit, ja itte oot sen tuollaseksi kasvattanut. Olitko itte murkkuna parempi? Murrosikäinen käy läpi niin suuria muutoksia sekä psyykkisesti että fyysisesti, että ovat oikeasti väsyneitä, joten aika harva teini on kovin innokas siivooja. Murrosikäisen aivot taantuu, joten eivät edes aina tajua mitä vanhemmat vaatii ja odottaa ja miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, enhän mä tässä vaiheessa voi enää perua, mutta omille lapsille en toivo samaa. Olenkin sanonut heille pienestä pitäen, ettei lapsia ole pakko hankkia vaikka tää yhteiskunta niin koko ajan väittääkin.
Miten tämä yhteiskunta väittää sellaista???
Enemmän on mennyt lapsivihamieliseen suuntaan kun lapsiperheköyhyys lisääntyy räjähdysmäisesti, ja palveluja on huononnettu.
Vierailija kirjoitti:
Minun esikoiseni on vasta 1,5-vuotta ja seuraava syntyy kuukauden sisään. Minusta rasittavinta on ollut raskaudet. Vaikka olikin koliikkia ja vaativa vauva niin kaikki on ehdottomasti ollut sen arvoista. Mutta aika alussa vielä, palataan asiaan parin kymmenen vuoden päästä niin kerron miten meni.
Eikö pelota minkälaista on kun on kaksi eri kehitysvaiheessa olevaa vaippapyllyä? Uskotko että parisuhde kestää seuraavat pari vuotta? Eikö esikoista tule sääli kun hän joutuu noin pienenä isoksi sisarukseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä olisin, kaikki neljä. Mielellään enempikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, ehdottomasti. Parasta mitä olen saanut aikaiseksi, tietty paljon se on ottanut mutta vielä enemmän antanut. Kolme lasta, joista yksi vielä alakouluikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan olisi hankkinut edes tätä yhtä lasta! Mutta pakko sitä nyt on hoitaa kun on hankittu. Odottelen, että kasvaa ja itsenäistyy, toivottavasti ainakin. Välillä ajattelen, että on kehitysvammainen kun kaikki on niin vaikeaa.
Rehellisesti en olisi. Mun nykyinen terveys, jaksaminen, pärjääminen työelämässä, taloudelliset rahkeet ja puolison tuki eivät tähän erityisvanhemmuuteen riitä. Kukaan ei tällaista tieten tahtien suunnittele. Jälkeenpäin en tietenkään antaisi pois, hyvin rakkaita ovat. No, puolison vaihtaisin, ei ole oikein katetta "perhekeskeisyydelle".
Olisin. Vaikka en edes ole mikään "äitiys on elämäntehtäväni"-nainen, niin olisin.
Ja mulla on kolme poikaa, yksi heistä pahamaineisen kirjainyhdistelmän kantaja, ja silti: mikään ei elämässäni ole tärkeämpää ja rakkaampaa kuin he.
Niin ja mä en edes kyllä koe tätä erityisen raskaaksi. Mun lapset vaan on niin huipputyyppejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta hemmetissä. Aina on hyvä mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle. Vaiva palkitaan.
Miten se vaiva palkitaan? Kliseellä, että lapsesi hoitavat sivua vanhana?
Ei heidän tarvitse. Olen tyytyväinen kun näen 2 tervettä ja yhteiskuntaan sitoutuvaa nuorta ihmistä. Oma vaivannäkö ei mene hukkaan. Olen onnistunut jossain ja hekin ovat onnistuneet. Aherrukselle saa tarkoituksen, se ei ole ollut turhaa.
Lasten kanssa tulee tehtyä kaikkea sellaista, mistä muuten jäisi ulos. Elämä rikastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin. Dinkkuelämä ei kiinnosta, sain elää sitä jo ihan tarpeeksi.
Sinkkuelämä? Ovatko lapsettomat ihmiset sinusta sinkkuja? Meillä on ihan kahden ihmisen "perhe" ei olla sinkkuja.
Et tainnut ymmärtää että dinkkuelämä=double income no kids
Sitten se lapseen kohdistuva rakkaus vasta näyttäytyykin vahvana, jos lapsella on vaikeuksia. Lastaan yrittää auttaa ja tukea kaikin mahdollisin keinoin. Noin puhuva lapsi tai nuori huutaa apua todella kovaa, ja tarvitsee rakastavia, huolehtivia vanhempia, ei mitään idioottia joka vielä kaiken muun lisäksi itsekkäänä toivoo, ettei lapsi olisi edes saanut syntyä. Psyykkisistä ongelmista suurin osa paranee ja elämästä tulee taas elämisen arvoista.