Lue keskustelun säännöt.
Rehellisesti: jos olisit tiennyt, kuinka raskasta vanhemmuus voi pahimmillaan olla, olisitko hankkinut lapsia?
Kommentit (174)
Todellakin olisin ja tiesinkin. Mulla oli tosi realistinen käsitys jo ennen lapsia siitä, millaista vanhemmuus on. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olisin hankkinut. Tässäkin asiassa kannatti ottaa riski ja "mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle". Sama koski ulkomaille muuttoa, työuraa, itsensä kehittämistä... Jos jää vain paikoilleen makaamaan tavoitellen kaikessa "helppoutta", elämä vain lipuu ohi.
"Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää".
(Minna Canth)
Näin minäkin ajattelen. Eikö elämässä kaikkein parhaat jutut ole niitä jotka toisaalta voivat satuttaa eniten? Kun rakastat toista niin saat paljon iloa ja onnea, mutta kolikon toinen puoli on ne surut ja murheet. Varmasti aikoinaan hetkellisesti katui kun siivosi yöllä taaperon oksennuksia yöllä tai valvoi n:ttä yötä putkeen vauvan vuoksi, mutta niitä parhaita juttuja sai jo silloin: vauvan kikatuksen, taaperon halauksen ilon uusista taidoista...
Itse työuraa tehneenä on tavallaan ylpeä niistä suurista saavutuksista missä on onnistunut muttei niitä kauan jaksa näin eläkkeen kynnyksellä muistella. Paljon enemmän muistelee miltä tuntui pitää nukkatukkavauvaa sylissä, kuinka hassu taapero oli aikoinaan, miten hienosti koululainen käsitteli asioita ja osasi heitellä hauskoja one linereita jo pienen kuinka välit pysyivät hyvänä vaikka lapsi liukui aikuisuuteen. Niitä raskaita hetkiäkin muistelee, nyt jo hymähdellen, niistä selvittiin yhdessä.
Monesti heitellään, että vanhemmuus on lasten kasvamisen odottamista, oman elämän laittamista "on hold" tilaan. Tuota en ole koskaan ymmärtänyt. Vanhemmuus on elämistä tässä ja nyt, osa elämää, siinä on niitä huippuhetkiä ja rasituksia vuorotellen. En kadu vanhemmuuttani, se on tärkeä osa elämääni.
"Kun se parasta on ollut, se työtä ja vaivaa on ollut."
Sitä raskauttahan sai kuulla joka tuutista niin, että lapset meinasivat jäädä hankkimatta. Ihan kuin pitäisi olla joku superihminen suoriutuakseen jostain, mistä ihmiset ovat aina suoriutuneet. Meillä oli pikkulapsiaika tavallista vaikeampaa sairastelun vuoksi, mutta yllättäen siitä selvisi, ja ennen kaikkea yllättivät kaikki ne vähemmän mainostetut ihanat asiat!
Vierailija kirjoitti:
En olisi. Mikä lie mielenhäiriä ollut se vauvakuume kun halusin lapsen. Olen katkerasti katunut. Vaikka tuo rakas on niin ei missään tapauksessa ainakaan toista lasta minulle. Odotan kovasti että lapsi tulee aikuiseksi , eihän siihen mene enää kun kymmenisen vuotta. Elämä lapsen kanssa on minusta ihan kamalaa.
Miksi ja millä tavalla?
Nuortenäiti kirjoitti:
Pienet lapset ovat helppoja mutta taival vaikeutuu kun vanhenevat.....
Tarviivat enemmän rahaa ja rajoja.
Huoli on myös kova pärjääkö nuori elämässä varsinkin ilman päihteitä.
Monet on vieny alkoholi ja huumeet nuoreni ystäväpiiristä.
Oli helppoa kun lapset olivat pieniä.
Aikuisena pitää olla sitä ja tätä.Kiitos median.
Eikä se aina ole noinkaan. Mulla on kolme ihanaa poikaa, kaikki fiksuja ja ystävällisiä. Mutta meillä on myös aina ollut selvää, että mä olen pomo, ja oikeudet kasvaa vastuiden mukana, eikä kenelläkään ole pelkästään oikeuksia.
Meillä on rentoa ja leppoisaa, asialliset hommat hoidetaan, ja muuten ollaan kuin ellun kanat. Eikä tarvitse lasten kanssa tapella kotitöistä, kun on ihan selvää, että jokainen hoitaa oman osuutensa. Se on edellytetty aina, eikä teini-ikä ole siihen mikään poikkeus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ei koskaan vastaa näihin kysymyksiin?
No en todellakaan olisi tehnyt, nyt nelivitosena voisi downshiftata ronskisti kun kaikki haluttu olisi maksettu eikä tarvitsisi mennä muiden halujen mukaan.
Siihenhän tämä yhteiskunta nojaa,niihin hölmöihin vakipillunhimoisiin miehiin jotka tajuavat vasta liian myöhään joutuvansa kaiken maksajaksi niin rahallisesti tai ajallisesti.
Saman ikäinen nainen, lapset pian 27 ja 17. Kohta ei tarvitse elättää ketään, kunhan välillä auttaa. Kuten näet, olen maksanut ja antanut aikaani, mutta so what??
Oletko hankkinut lapset liian vanhana ja miksi yleensä teit sen, jos se on noin vastenmielistä? Mikset jäänyt entiseen elämään?
Vierailija kirjoitti:
EN todellakaan. Itse enemmn tai vähemmän väsyneenä hoidin yksin lapsen vuorotyön ohessa ja nyt sitten pentu ei isompana edes jaksa ja viitsi siivota huonettaan, muista kotitöistä puhumattakaan. Myöskään minkäänlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ei perheessä ole ja jatkoa ajatellen, mikäli asia minusta riippuu, ei tulekaan.
Olisi jäänyt yksi uusavuton öykkäri laittamatta alulle, kun olisin tiennyt mitä on odotettavissa.
Sinähän hänet kasvatit. Jos et ole opetellut/opettanut keskustelemaan ja olemaan yhdessä, se ei ole lapsesi vika. Mieti vähän mitä lähetät maailmalle. Tiedätkö mitä hänelle kuuluu ja miten koulu ym menee? Alaikäisten nuorten vanhempien kuuluu ja pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuortenäiti kirjoitti:
Pienet lapset ovat helppoja mutta taival vaikeutuu kun vanhenevat.....
Tarviivat enemmän rahaa ja rajoja.
Huoli on myös kova pärjääkö nuori elämässä varsinkin ilman päihteitä.
Monet on vieny alkoholi ja huumeet nuoreni ystäväpiiristä.
Oli helppoa kun lapset olivat pieniä.
Aikuisena pitää olla sitä ja tätä.Kiitos median.
Mitä media mihinkään oikeasti aikuiseen kuuluu? Ja ilman päihteitä selviää, kun näytetään raitis/kohtuukäyttävä malli.
Olisin. Voisin sanoa, että yhdessä asiassa olen onnistunut - ja se on lapseni kasvatus. Tosin luulen, että se ei ole minun ansiotani, joku hyvä tuuri tms. siinä on varmaan käynyt. Ja lapseni älykkyys pysyä kuitenkin oikealla tiellä. Jos minulla ei olisi lastani, minulla ei olisi mitään.
Mutta toivon, ettei muilla olisi ihan noin. En ole elänyt kovin onnellista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankkisin lisääkin, jos se vain olisi mahdollista eli jos olisi sopiva mies elämässä. Rakastan valtavasti ainokaistani, hän on iso ilo. Kokonaisuus vahvasti plussan puolella.
Vastaus on nyt ja ikuisesti kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi, en yhtäkään. t. kolmen äiti
En ole kokenut tätä erityisen raskaaksi. Vauvavuosi menossa. Eli tällä kokemuksella vastaan että ehdottomasti olisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti. Elämälläni ennen lasta ei ole enää oikeastaan mitään merkitystä. En ole tiennyt rakkaudesta, enkä mistään muustakaan, mitään.
Hankkisin ehdottomasti. Tosin lapsia vain yksi ja hänkin äärettömän helppohoitoinen: syö hyvin ja monipuolisesti, nukkuu läpi yön, omatahtoinen ja älykäs, eli saa päättää oman tasoisista asioistaan mutta tarvittaessa selittäessä ymmärtää miksi toisessa tilanteessa toimitaan tietyllä tavalla. Haluaa oppia paljon uusia asioita ja on kaverien kanssa aloitteellinen ja sosiaalinen. On myös pysynyt hyvin terveenä.
En tiedä kuinka harvinaisia hyvin helpot lapset ovat eli onko tässä käynyt joku (geneettinen?) lottovoitto. Yhtä kaikki, koen että vanhemmuus on hyvin helppoa. Lapsi esikouluikäinen.
Kyllä, olisin vain jakanut taakkaa ja hankkinut lapsia useamman naisen kanssa.
En hankkisi. En pääse enää toteuttamaan suurinta intohimoani koska lapsi ei ollutkaan terve, enkä ollut edes ajatellut näin käyvän. Nyt elän päivät haavemaailmassa ja vastenmielisyys lasta kohtaan kasvaa päivä päivältä. Käyn kyllä terapeutilla puhumassa tästä ja mies tsemppaa äärimmäisen tukevana.
Olisin. Vaikka välillä on ollut raskastakin, niin mistään muusta en ole koskaan saanut niin paljon hyvää elämääni kuin lapsista. Ei tarvitsisi miettiä hetkeäkään, tekisinkö saman valinnan uudelleen. Perhe on elämäni suurin onni, vaikka on monia muitakin hyviä ja onnellisia asioita.
Olisin. Nyt mies osti myös mulle sen farmari Volvon. Kiva sillä on naperot viedä hoitoon ja huristella töihin. Miten ne lapset nyt vaikuttas tähän arkeen? Mä vien ne hoitoon viikonloppuisin anopille, nii voidaan miehen kanssa ottaa vähän rennommin.. siis joskus.
Ystävä,
hae apua. Kyse on teistä kaikista, niin sinun kuin lastesi henkisestä jaksamisesta.