Köyhien rahankäyttö

Eivät köyhät käytä huuhteluainetta. En tiedä kuka on käyttänyt. On varmasti paljon järkeviä rahankäyttäjiä. Veikkaan että huuhteluaineen käyttäjällä on ollut miesystävä joka tuonut kaupasta tai ansiosidonnainen. Poikkeustilanteessa huuhteluaine voisi olla mahdollinen. Eivät palkkaa saavat välttämättä halua huuhteluainetta. Yksinelävät köyhät eivät takuulla ostele huuhteluaineita, jos sitä epäilet

Tämä keskustelu menee kyllä yli ymmärrykseni, miten ap. sinun tai joidenkin muiden elämänlaatu ja hyvinvointi parantuisi, jos vähävaraiset jättäisivät ostamatta sen huuhteluaine pullon tai kerran kuukaudessa pizzansa. Se on suuri mysteeriö minulle, vaikka kuinka yritän ymmärtää.

Eikö ihmisen hyvinvointi ja onnellisuus parantuisi jo omalla asennemuutoksella - olla vertaamatta muihin, myös köyhiin tai olla kadehtimatta muita. Olla onnellinen omana itsenään, heikkouksineen ja vahvuuksineen.

Miksi muuten köyhät eivät saisi tuntea iloa ja mielihyvää, siinä missä muutkin, tuli se sitten vaikka huuhteluaineesta tai pizzasta.

Huuhteluaine..tuo himoittava tuote, jolla köhä peittää uffilta hankittujen rättiensä ummehtuneen hajun.

Oletteko huomanneet että jotkut ihmiset haisevat vintille...hajusta köyhän tunnistaa

Ruusulta tuoksuva köyhä yrittää huijata , eikä ymmärrä paikkaansa

Toisessa ketjussa kävi ilmi ettei köyhällä saa olla marimekon pöytäliinaa.

Vierailija kirjoitti:

Toisessa ketjussa kävi ilmi ettei köyhällä saa olla marimekon pöytäliinaa.

Ja sen jos vielä kehtaa pestä huuhteluaineella..

Rikkaan tunnistaa siitä..ettei se kaupassa hiplaa vapisevin käsin huuhteluainepulloja..vaan ostaa reippaasti pelkän pesuaineen

Joo, marjat ja sienet pitää kerätä köyhän pakastimeen, ja syödä koko talvi vain sienikeittoa ja itse leivottua leipää. Apua ei saa pyytää, mutta jos joku lahjoittaa vaikkapa prismaan kympin kupongin, täytyy sillä rahalla käydä ostamassa porkkanoita ja kaalia lahjoittajan valvovan silmän alla. Tätä auttajaa pitää sitten kiitellä vuolaasti, kyynel silmässä, että hän pelasti koko kuukauden hyväntahtoisuudellaan. Leipäjonossa pitää jonottaa 20 senttiä maksavaa makaronipussia omat ja lapsen sormet kohmeessa tuntikausia 30 asteen pakkasella. 

Mitä enemmän näitä viestejä lukee, alkaa ärsyttämään ihmisten asenteet.

Minä olen köyhä, vaikka opiskelen ja käyn töissä. Kuljen paikkoihin vanhalla polkupyörällä, talvitakkini on rikkinäinen koska uuden ostaminen on liian kallista (ellei nyt tule vielä jotain alen loppurysäystä), en tuhlaa ulkomaanmatkoihin tai meikkaa tai värjää hiuksia koska kosmetiikkakin maksaa. En tupakoi tai juo alkoholia. Mutta ostan huuhteluainetta, joskus tuoksukynttilän, ja viikonloppuisin jäätelöä

Koen että oikeuteni on hemmotella näin itseäni jos siltä tuntuu - vaikka olen köyhä, se ei tarkoita ettenkö saisi nauttia elämästä siten miten kykenen, kuukausibudjettistressistä huolimatta. Ikäänkuin köyhällä ei ole oikeutta onnellisiin ja rentoutumisen hetkiin. Minulle niitä hetkiä tuovat huuhteluaineen tuoksu, kynttilät ja jäätelö. Ei liene kovinkaan kallista ja hienostelevaa, vai?

Jos hyvinvoinnin ja työssäkäymisen kääntöpuoli on noin valtava kateus, katkeruus ja suvaitsemattomuus huonompiosaisia kohtaan niin täytyy tosiaan sanoa, että raha ei tuo onnea, ei ainakaan onnellisuutta ja hyvää tahtoa.

Teillä hyväosaisilla on varmaan kovin paha olla siinä omassa elämässänne, ja pahaa oloanne sitten purattu heikompIin.

Eihän voi kait niinkään olla, että kaikki hyvin toimeentulevat ovat tunnevammaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein köyhillä on aivan väärät luulot vaikkapa keskituloisen elämästä. Kuvitellaan, että on varaa hankkia mitä vaan haluaa ihan tuosta vaan. Ei mitään tajua, paljonko elämä maksaa silloin kun ei ole minkään tuen piirissä.

Eli siis, olen huomannut, että eniten itselleen ovat vailla kaikkea kallista sellaiset, joille asiat kustantaa joku muu. Kuvitellaan että peruselintaso on monta kertaa korkeampi, kuin se oikeasti on.

Se, joka tienaa joka sentin työllä, arvostaa rahaa enemmän ja on suunnitelmallisempi. Ei aina, mutta usein.

Höpö höpö. Minäpä kerron esimerkin eli olen köyhä yhden lapsen huoltaja ja käytän rahaa suhteessa keskituloiseen tuttavaperheeseen seuraavasti:

- en käy kampaajalla, tuttavaperheen äiti kuluttaa n. 100€/kk

- en harrasta mitään tai käy missään, tuttavaperheen äidillä salikortti plus muita harrastusmaksuja

- en osta itselle vaatteita kuin vasta niiden mentyä rikki eli yksillä housuilla, kengillä jne. mennään, lapselle hankin todella tarkkaan miettien (takki on aina myös vettäpitävä, tennarit pidetään aina ensin joulu-, kevät- ym. juhlissa ja otetaan vasta sen jälkeen arkikäyttöön jne.), toinen perhe pystyy ostamaan vaikka hyödyntävätkin myös alennusmyyntejä

- itsellä ei omaisuutta tai velkaa, toinen perhe maksaa kallista asunto- ja autolainaa, koska haluavat paljon tilaa hyvällä alueella ja aina uuden auton (ja sitten valittvat kuluja!) 

- katson ruokaostoksilla valehtelematta jokaikisen tuotteen kohdalla kilo-/litrahinnan, tämä joka kerta kun käyn kaupassa, sanomattakin lienee selvää ettei keskituloinen perhe näin joudu tekemään

- meillä ei ole maksukanavia (netti ja tv on täynnä katsottavaa), toisella perheellä kanavat on ja ihmeellistä kyllä, sitä pidetään nykyisin jonain ihme normina! mutta säästö se on vaikka kymppikin

- omat lomailut ehkä risteily kerran vuodessa, tuttavat pystyvät joskus matkustamaan kauemmaskin ja risteillä useaan kertaan vuodessa

Tuossa nyt pääpiirteittäin, mutta huomasit ehkä, että eroa on kyllä valtavasti, etenkin omalta osaltani. Mutta tiedän tilanteen ja näillä on mentävä. Niin ja ymmärrän kyllä, ettei kaksi keskituloista kylve rahassa, mutta edelleen jos ja kun palaa tuohon listaan, huomaa eron kyllä. Keskituloisten kitinä siitä, kuinka ei oikein ole varaa mihinkään on itseasiassa aika loukkaavaa kun kuitenkaan mitään ei varsinaisesti puutu ja pystyy oikeasti elämään elämäänsä (harrastukset, huvitukset, vaatteet, kampaajat, lomat jne.), ei vai säilymään hengissä kuten vaikkapa itselläni on. Niin ja en nyt valita tässä tai sano, että tämä olisi väärin vaan haluan vaan vähän hahmottaa tilannetta omaltakin näkökannalta.

Tämähän se sitten todisti. Kaikki nuo pätee meillä keskituloisessa perheessämme, paitsi vaatteita ostan muutenkin kuin rikki menevien tilalle.  

Pätee varakkaassakin perheessä, ainakin nuo että

- vaatteita ja kenkiä ostetaan vain tarpeeseen, ja ne tietysti järkeviä eli vedenpitäviä jne.

- todellakin katson kilo- ja litrahinnat kaupassa! Voisin ostaa mansikoita talvella mutta eihän siinä ole mitään järkeä, nyt on appelsiinisesonki. Litrahintavertailu koskee myös kosmetiikkaa: esim. naamarasva ja vartalovoide

- kulkuneuvona suositaan polkupyörää, julkisia ja kimppakyytejä

- tietenkään ei ole maksullisia kanavia eikä mitään naistenlehtiä tule kotiin. Parempaakin tekemistä löytyy yllinkyllin.

Köyhä ystäväni sai hommattua 20 000€ pikavipin ja oli yhtäkkiä rahoissaan, velkaa tietenkin oli alla liki 200 000€. Mitä hän teki? Meni ja osti 100€ huulipunan ja muitakin ökyhintaisia meikkejä sekä kalliita sisustus- ja koriste-esineitä, joita toi minullekin lahjaksi.

Köyhä luulee että varakas törsää kaiket päivät mielipuolisia summia. Ehkä jotkut ternimaitokapselimiehet, mutta monet ollaan aika säästäväisiä ja vaatimattomia.

Pointtini: aina morkataan että hyvin toimeentuleva ei ymmärrä oikesti köyhää, mutta kyllä se pätee toiseenkin suuntaan.

Tämä on itse asiassa psykologisesti hyvin inhimillinen reaktio, kun kyse on alituisesta köyhyydestä. 

Yleensä köyhille säästövinkkejä antavat ihmiset, joilla ei ihan oikeasti ole samaa arjen kuormitustaakkaa talouden suhteen kuin köyhällä. Kuka tahansa meistä voi elää säästeliäästi jopa nuukuuteen asti, mutta henkinen kuormitustaso on tietenkin täysin eri silloin, kun taustalla on plan B: säästöjä, joista kattaa äkillinen meno, tukiverkostot, joilta voi pyytää apua, ehkä luotto siihen, että tämänhetkinen tilanne on vain väliaikainen. Kroonisesti köyhällä ei välttämättä sitä suunnitelma B:tä ole. 

Kun arki on alituista sentinvenyttämistä, pienikin heilahdus taloudessa kostautuu, ja elämä on muusta yhteiskunnasta eristynyttä, kulutustuotteet saavat ihan eri merkityksen kuin ihmisillä, joilla teoriassa on varaa hankkia näitä tuotteita (vaikka sitten säntillisellä säästämisellä). Se 100 €:n huulipuna edustaa käytännössä "edes kerran elämässä" mahdollisuutta muutoin harmaassa ja ehkä yksinäisessä arjessa, ja kuulumista (melkoisen kulutuskeskeiseen) yhteiskuntaan. Tietenkin tällainen hankinta köyhän kukkarosta tuntuu rivikansalaisesta mielettömältä, niin kuin se onkin - mutta kun huomioi koko kontekstin, se itse asiassa näyttäytyy hyvin inhimillisenä, ja myös hyvin surullisena. 

... Ja toivon nyt tosiaan, että kommenttiani ei kritisoida väittäen, että on ihan ok että köyhät ostaa satasten huulipunia kunniallisten veronmaksajien piikkiin. Pointtini on, että köyhyys on paljon monisyisempi ongelma kuin vain sitä, että sattuu olemaan liian tyhmä osatakseen käyttää rahaa. 

köyhät HAISEE ..huuhteluaineelle

Vierailija kirjoitti:

Ai kamala. Yksi köyhä osti purkkihernekeittoa ja toinen huuhteluainetta. Viikonloppuna varmaan raportoidaan, miten köyhällä oli karkkipussi ostoskorissa ja toisella talouspaperia.

Minä käytän huuhteluainetta oikeastaan vain villavaatteiden pyykkäyksessä. Yksi litran pullo kestää vuosia, mutta joskus sellainen pitää ostaa. Sitten joku valopää päättelee, että ostan uuden pullon joka kauppareissulla.

Köyhän pitää aina olla säästäväinen, nokkela, osata käyttää jokainen tarjous hyödyksi eikä koskaan saa tulla tilannetta, että oikaisisi ana jossakin. Keuhkokuumeessakaan ei ole luvallista ostaa lapsille eineksiä, äkkiäkös sitä pyöräyttää mehevän hernekeiton.

Ei tartte mitään hernekeittoa vääntää, mutta erityisesti köyhällä pitäisi olla vaikka jotain säilykkeitä ym. ettei tarvitsisi kipeenä kalliita eineksiä ostaa.

Olisi köyhänä hauska kuulla mitä minä saan ja mitä minun pitäisi ostaa? Olen neljän lapsen opiskeleva yh, eli elän veronmaksajien lompakolla. Olen tosin yrittäjänä, perijänä ja palkkatyöläisenä maksanut aika paljon veroja.

Jonkinlainen laskelma siitä, miten esim. köyhän lapsiperheen kuuluisi elää. Saanko esim. säästää lapsilisistä ja viedä silloin tällöin lapset Hoploppiin? Entäpä pizzan tekeminen kotona, kaurapuuro olisi kuitenkin halvempaa? Kuinka paljon ravitsemussuosituksista saa lasten kohdalla joustaa ilman että se on jo lasten kaltoinkohtelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein köyhillä on aivan väärät luulot vaikkapa keskituloisen elämästä. Kuvitellaan, että on varaa hankkia mitä vaan haluaa ihan tuosta vaan. Ei mitään tajua, paljonko elämä maksaa silloin kun ei ole minkään tuen piirissä.

Eli siis, olen huomannut, että eniten itselleen ovat vailla kaikkea kallista sellaiset, joille asiat kustantaa joku muu. Kuvitellaan että peruselintaso on monta kertaa korkeampi, kuin se oikeasti on.

Se, joka tienaa joka sentin työllä, arvostaa rahaa enemmän ja on suunnitelmallisempi. Ei aina, mutta usein.

Höpö höpö. Minäpä kerron esimerkin eli olen köyhä yhden lapsen huoltaja ja käytän rahaa suhteessa keskituloiseen tuttavaperheeseen seuraavasti:

- en käy kampaajalla, tuttavaperheen äiti kuluttaa n. 100€/kk

- en harrasta mitään tai käy missään, tuttavaperheen äidillä salikortti plus muita harrastusmaksuja

- en osta itselle vaatteita kuin vasta niiden mentyä rikki eli yksillä housuilla, kengillä jne. mennään, lapselle hankin todella tarkkaan miettien (takki on aina myös vettäpitävä, tennarit pidetään aina ensin joulu-, kevät- ym. juhlissa ja otetaan vasta sen jälkeen arkikäyttöön jne.), toinen perhe pystyy ostamaan vaikka hyödyntävätkin myös alennusmyyntejä

- itsellä ei omaisuutta tai velkaa, toinen perhe maksaa kallista asunto- ja autolainaa, koska haluavat paljon tilaa hyvällä alueella ja aina uuden auton (ja sitten valittvat kuluja!) 

- katson ruokaostoksilla valehtelematta jokaikisen tuotteen kohdalla kilo-/litrahinnan, tämä joka kerta kun käyn kaupassa, sanomattakin lienee selvää ettei keskituloinen perhe näin joudu tekemään

- meillä ei ole maksukanavia (netti ja tv on täynnä katsottavaa), toisella perheellä kanavat on ja ihmeellistä kyllä, sitä pidetään nykyisin jonain ihme normina! mutta säästö se on vaikka kymppikin

- omat lomailut ehkä risteily kerran vuodessa, tuttavat pystyvät joskus matkustamaan kauemmaskin ja risteillä useaan kertaan vuodessa

Tuossa nyt pääpiirteittäin, mutta huomasit ehkä, että eroa on kyllä valtavasti, etenkin omalta osaltani. Mutta tiedän tilanteen ja näillä on mentävä. Niin ja ymmärrän kyllä, ettei kaksi keskituloista kylve rahassa, mutta edelleen jos ja kun palaa tuohon listaan, huomaa eron kyllä. Keskituloisten kitinä siitä, kuinka ei oikein ole varaa mihinkään on itseasiassa aika loukkaavaa kun kuitenkaan mitään ei varsinaisesti puutu ja pystyy oikeasti elämään elämäänsä (harrastukset, huvitukset, vaatteet, kampaajat, lomat jne.), ei vai säilymään hengissä kuten vaikkapa itselläni on. Niin ja en nyt valita tässä tai sano, että tämä olisi väärin vaan haluan vaan vähän hahmottaa tilannetta omaltakin näkökannalta.

Tämähän se sitten todisti. Kaikki nuo pätee meillä keskituloisessa perheessämme, paitsi vaatteita ostan muutenkin kuin rikki menevien tilalle.  

Pätee varakkaassakin perheessä, ainakin nuo että

- vaatteita ja kenkiä ostetaan vain tarpeeseen, ja ne tietysti järkeviä eli vedenpitäviä jne.

- todellakin katson kilo- ja litrahinnat kaupassa! Voisin ostaa mansikoita talvella mutta eihän siinä ole mitään järkeä, nyt on appelsiinisesonki. Litrahintavertailu koskee myös kosmetiikkaa: esim. naamarasva ja vartalovoide

- kulkuneuvona suositaan polkupyörää, julkisia ja kimppakyytejä

- tietenkään ei ole maksullisia kanavia eikä mitään naistenlehtiä tule kotiin. Parempaakin tekemistä löytyy yllinkyllin.

Köyhä ystäväni sai hommattua 20 000€ pikavipin ja oli yhtäkkiä rahoissaan, velkaa tietenkin oli alla liki 200 000€. Mitä hän teki? Meni ja osti 100€ huulipunan ja muitakin ökyhintaisia meikkejä sekä kalliita sisustus- ja koriste-esineitä, joita toi minullekin lahjaksi.

Köyhä luulee että varakas törsää kaiket päivät mielipuolisia summia. Ehkä jotkut ternimaitokapselimiehet, mutta monet ollaan aika säästäväisiä ja vaatimattomia.

Pointtini: aina morkataan että hyvin toimeentuleva ei ymmärrä oikesti köyhää, mutta kyllä se pätee toiseenkin suuntaan.

Tämä on itse asiassa psykologisesti hyvin inhimillinen reaktio, kun kyse on alituisesta köyhyydestä. 

Yleensä köyhille säästövinkkejä antavat ihmiset, joilla ei ihan oikeasti ole samaa arjen kuormitustaakkaa talouden suhteen kuin köyhällä. Kuka tahansa meistä voi elää säästeliäästi jopa nuukuuteen asti, mutta henkinen kuormitustaso on tietenkin täysin eri silloin, kun taustalla on plan B: säästöjä, joista kattaa äkillinen meno, tukiverkostot, joilta voi pyytää apua, ehkä luotto siihen, että tämänhetkinen tilanne on vain väliaikainen. Kroonisesti köyhällä ei välttämättä sitä suunnitelma B:tä ole. 

Kun arki on alituista sentinvenyttämistä, pienikin heilahdus taloudessa kostautuu, ja elämä on muusta yhteiskunnasta eristynyttä, kulutustuotteet saavat ihan eri merkityksen kuin ihmisillä, joilla teoriassa on varaa hankkia näitä tuotteita (vaikka sitten säntillisellä säästämisellä). Se 100 €:n huulipuna edustaa käytännössä "edes kerran elämässä" mahdollisuutta muutoin harmaassa ja ehkä yksinäisessä arjessa, ja kuulumista (melkoisen kulutuskeskeiseen) yhteiskuntaan. Tietenkin tällainen hankinta köyhän kukkarosta tuntuu rivikansalaisesta mielettömältä, niin kuin se onkin - mutta kun huomioi koko kontekstin, se itse asiassa näyttäytyy hyvin inhimillisenä, ja myös hyvin surullisena. 

... Ja toivon nyt tosiaan, että kommenttiani ei kritisoida väittäen, että on ihan ok että köyhät ostaa satasten huulipunia kunniallisten veronmaksajien piikkiin. Pointtini on, että köyhyys on paljon monisyisempi ongelma kuin vain sitä, että sattuu olemaan liian tyhmä osatakseen käyttää rahaa. 

Ajattelen varmaan vähän eri tavalla kuin sinä mutta en vaan ikinä voisi kuvitella tilannetta, että ostaisin 100 euron huulipunan ollessani köyhä kuin kirkonrotta.

Olen ollut pienituloinen koko elämäni mutta ei vaan ole ikinä tullut mitään tuhlausvimmaa.

Minua ei kiinnosta yleensä kenenkään rahan käyttö, mutta olin 80-luvun alussa opiskelijana sivutoimisena kassana ruokakaupassa.

siihen aikaan saivat sossusta jotkut ruokakuponkeja, joilla sai ostaa ruokaa, olutta ei saanut antaa.

Sillä kupongilla monet ostivat esim. naudan sisäfilettä, jota minulla ei ole oikein koskaan ollut varaa ostaa. Kaikki muu normiruoka oli mielestäni ok, mutta siihen aikaan hyvin harvat erittäin hyvätuloisetkaan eivät ostelleet niin kalliita lihoja.

Nykytilanteesta en tiedä, mutta sen tiedän, että erttäin pienillä tuloilla voi elää käyttämällä maalaisjärkeä, joka on kyllä katoava luonnonvara.

Hajuvana perässä on merkki köhyydestä, yritys peittää likaisuus kitkerällä hajusteella. Ei ole vara ostaa pesuainetta, mutta huuhteluaine korvaa sen. Mun unelma-ammattini olisi velkaneuvoja, ekana lähtisin köyhän kanssa kauppaan huuhteluaineostoksille, eikun ruoka-ostoksille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein köyhillä on aivan väärät luulot vaikkapa keskituloisen elämästä. Kuvitellaan, että on varaa hankkia mitä vaan haluaa ihan tuosta vaan. Ei mitään tajua, paljonko elämä maksaa silloin kun ei ole minkään tuen piirissä.

Eli siis, olen huomannut, että eniten itselleen ovat vailla kaikkea kallista sellaiset, joille asiat kustantaa joku muu. Kuvitellaan että peruselintaso on monta kertaa korkeampi, kuin se oikeasti on.

Se, joka tienaa joka sentin työllä, arvostaa rahaa enemmän ja on suunnitelmallisempi. Ei aina, mutta usein.

Höpö höpö. Minäpä kerron esimerkin eli olen köyhä yhden lapsen huoltaja ja käytän rahaa suhteessa keskituloiseen tuttavaperheeseen seuraavasti:

- en käy kampaajalla, tuttavaperheen äiti kuluttaa n. 100€/kk

- en harrasta mitään tai käy missään, tuttavaperheen äidillä salikortti plus muita harrastusmaksuja

- en osta itselle vaatteita kuin vasta niiden mentyä rikki eli yksillä housuilla, kengillä jne. mennään, lapselle hankin todella tarkkaan miettien (takki on aina myös vettäpitävä, tennarit pidetään aina ensin joulu-, kevät- ym. juhlissa ja otetaan vasta sen jälkeen arkikäyttöön jne.), toinen perhe pystyy ostamaan vaikka hyödyntävätkin myös alennusmyyntejä

- itsellä ei omaisuutta tai velkaa, toinen perhe maksaa kallista asunto- ja autolainaa, koska haluavat paljon tilaa hyvällä alueella ja aina uuden auton (ja sitten valittvat kuluja!) 

- katson ruokaostoksilla valehtelematta jokaikisen tuotteen kohdalla kilo-/litrahinnan, tämä joka kerta kun käyn kaupassa, sanomattakin lienee selvää ettei keskituloinen perhe näin joudu tekemään

- meillä ei ole maksukanavia (netti ja tv on täynnä katsottavaa), toisella perheellä kanavat on ja ihmeellistä kyllä, sitä pidetään nykyisin jonain ihme normina! mutta säästö se on vaikka kymppikin

- omat lomailut ehkä risteily kerran vuodessa, tuttavat pystyvät joskus matkustamaan kauemmaskin ja risteillä useaan kertaan vuodessa

Tuossa nyt pääpiirteittäin, mutta huomasit ehkä, että eroa on kyllä valtavasti, etenkin omalta osaltani. Mutta tiedän tilanteen ja näillä on mentävä. Niin ja ymmärrän kyllä, ettei kaksi keskituloista kylve rahassa, mutta edelleen jos ja kun palaa tuohon listaan, huomaa eron kyllä. Keskituloisten kitinä siitä, kuinka ei oikein ole varaa mihinkään on itseasiassa aika loukkaavaa kun kuitenkaan mitään ei varsinaisesti puutu ja pystyy oikeasti elämään elämäänsä (harrastukset, huvitukset, vaatteet, kampaajat, lomat jne.), ei vai säilymään hengissä kuten vaikkapa itselläni on. Niin ja en nyt valita tässä tai sano, että tämä olisi väärin vaan haluan vaan vähän hahmottaa tilannetta omaltakin näkökannalta.

Tämähän se sitten todisti. Kaikki nuo pätee meillä keskituloisessa perheessämme, paitsi vaatteita ostan muutenkin kuin rikki menevien tilalle.  

Pätee varakkaassakin perheessä, ainakin nuo että

- vaatteita ja kenkiä ostetaan vain tarpeeseen, ja ne tietysti järkeviä eli vedenpitäviä jne.

- todellakin katson kilo- ja litrahinnat kaupassa! Voisin ostaa mansikoita talvella mutta eihän siinä ole mitään järkeä, nyt on appelsiinisesonki. Litrahintavertailu koskee myös kosmetiikkaa: esim. naamarasva ja vartalovoide

- kulkuneuvona suositaan polkupyörää, julkisia ja kimppakyytejä

- tietenkään ei ole maksullisia kanavia eikä mitään naistenlehtiä tule kotiin. Parempaakin tekemistä löytyy yllinkyllin.

Köyhä ystäväni sai hommattua 20 000€ pikavipin ja oli yhtäkkiä rahoissaan, velkaa tietenkin oli alla liki 200 000€. Mitä hän teki? Meni ja osti 100€ huulipunan ja muitakin ökyhintaisia meikkejä sekä kalliita sisustus- ja koriste-esineitä, joita toi minullekin lahjaksi.

Köyhä luulee että varakas törsää kaiket päivät mielipuolisia summia. Ehkä jotkut ternimaitokapselimiehet, mutta monet ollaan aika säästäväisiä ja vaatimattomia.

Pointtini: aina morkataan että hyvin toimeentuleva ei ymmärrä oikesti köyhää, mutta kyllä se pätee toiseenkin suuntaan.

Tämä on itse asiassa psykologisesti hyvin inhimillinen reaktio, kun kyse on alituisesta köyhyydestä. 

Yleensä köyhille säästövinkkejä antavat ihmiset, joilla ei ihan oikeasti ole samaa arjen kuormitustaakkaa talouden suhteen kuin köyhällä. Kuka tahansa meistä voi elää säästeliäästi jopa nuukuuteen asti, mutta henkinen kuormitustaso on tietenkin täysin eri silloin, kun taustalla on plan B: säästöjä, joista kattaa äkillinen meno, tukiverkostot, joilta voi pyytää apua, ehkä luotto siihen, että tämänhetkinen tilanne on vain väliaikainen. Kroonisesti köyhällä ei välttämättä sitä suunnitelma B:tä ole. 

Kun arki on alituista sentinvenyttämistä, pienikin heilahdus taloudessa kostautuu, ja elämä on muusta yhteiskunnasta eristynyttä, kulutustuotteet saavat ihan eri merkityksen kuin ihmisillä, joilla teoriassa on varaa hankkia näitä tuotteita (vaikka sitten säntillisellä säästämisellä). Se 100 €:n huulipuna edustaa käytännössä "edes kerran elämässä" mahdollisuutta muutoin harmaassa ja ehkä yksinäisessä arjessa, ja kuulumista (melkoisen kulutuskeskeiseen) yhteiskuntaan. Tietenkin tällainen hankinta köyhän kukkarosta tuntuu rivikansalaisesta mielettömältä, niin kuin se onkin - mutta kun huomioi koko kontekstin, se itse asiassa näyttäytyy hyvin inhimillisenä, ja myös hyvin surullisena. 

... Ja toivon nyt tosiaan, että kommenttiani ei kritisoida väittäen, että on ihan ok että köyhät ostaa satasten huulipunia kunniallisten veronmaksajien piikkiin. Pointtini on, että köyhyys on paljon monisyisempi ongelma kuin vain sitä, että sattuu olemaan liian tyhmä osatakseen käyttää rahaa. 

Ajattelen varmaan vähän eri tavalla kuin sinä mutta en vaan ikinä voisi kuvitella tilannetta, että ostaisin 100 euron huulipunan ollessani köyhä kuin kirkonrotta.

Olen ollut pienituloinen koko elämäni mutta ei vaan ole ikinä tullut mitään tuhlausvimmaa.

100 €:n huulipuna on vain esimerkki tuotteista, joita ei hankita välittömään arjessa selviämiseen, vaan itseään hemmotellakseen. Kaikilla on tällaisia hankintoja enemmän tai vähemmän, aivan varmasti myös sinulla, vaikkei se suoranaisesti olisikaan 100 €:n huulipuna (tai vaikka nyt, hemmetti soikoon, se hernekeittopurkki, joka on maailman suurinta tuhlausta). Se on peri-inhimillistä, etenkin silloin, kun arki on alituista penninvenytystä pakon edessä ja vailla uskoa muutokseen. 

Köyhä vain joutuu pieninekin paheineen ankarampaan syyniin, koska monilla tuntuu olevan hänen tuloihinsa suoranainen saneluoikeuden kaipuu: kun tämä huulipuna sentään ostetaan minun verorahoillani... 

Jos ostaa 100 euron huulipunan, köyhyyden syytä ei tarvitse kaukaa hakea. Se on tyhmyys, älyllinen heikkous. Jos henkilön äo on huomattavasti alle keskiarvon eli 80-90, on hyvin todennäköistä että myös elämänhallinta on heikkoa, koulutustausta on olematon eikä töitäkään tahdo löytyä. Pikavipit on suunnattu juuri tälle väestönosalle joka on kyvytön ymmärtämään mihin velanotto ja korot tulevat varsin nopeasti johtamaan.

Muistelkaapa vaikka omaa koululuokkaanne. On tilastollinen tosiasia että puolet luokkatovereistasi olivat keskimääräistä heikkolahjaisempia. Luokassa on muutama melkein toivoton tapaus ja ehkä pari kolme priimusta, vastaavat äo:t ovat luokkaa 80-90 ja ehkä 115-130. Tämä huomattava ero on se tekijä joka hyvin pitkälle määrää tulevan menestyksen niin taloudellisesti kuin muutenkin yhteiskunnan jäsenenä.

Köyhät voivat aivan hyvin ottaa oppia rahankäyttöönsä rikkailta, esimerkiksi vasta pois nukkuneelta Ikean perustajalta Kampradilta. Siitä huolimatta että hän oli multimiljardööri hän söi vaatimattomasti ja osti vaatteensa kirpputoreilta. Kumma kun vastaava ei monelle köyhälle kelpaa.

Tuo rahan meno on kyllä jotenkin outoa. Opiskeluaikoina tulimme toimeen opintotuilla ilman vanhempien avustusta ja välillä syötiin pelkkää näkkileipää, mutta kuitenkin pärjättiin. Asumme edelleen vuokralla 600€/kk, palkkani on nyt 3200€/kk ja vaimoni 3800€/kk, eikä penniäkään jää säästöön.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei kiinnosta yleensä kenenkään rahan käyttö, mutta olin 80-luvun alussa opiskelijana sivutoimisena kassana ruokakaupassa.

siihen aikaan saivat sossusta jotkut ruokakuponkeja, joilla sai ostaa ruokaa, olutta ei saanut antaa.

Sillä kupongilla monet ostivat esim. naudan sisäfilettä, jota minulla ei ole oikein koskaan ollut varaa ostaa. Kaikki muu normiruoka oli mielestäni ok, mutta siihen aikaan hyvin harvat erittäin hyvätuloisetkaan eivät ostelleet niin kalliita lihoja.

Nykytilanteesta en tiedä, mutta sen tiedän, että erttäin pienillä tuloilla voi elää käyttämällä maalaisjärkeä, joka on kyllä katoava luonnonvara.

Niin voikin, ja jotkut osaavat tehdä nuukailusta melkoista sissiselviytymistarinaa. 

Kysymys onkin siinä, kuinka kauan sellaista elämää jaksaa, johon ei kuulu käytännössä katsoen mikään sellainen, mikä valtaosalle yhteiskunnan jäsenistä on ainakin teoreettinen mahdollisuus. Ja lisähuomio: pakon edessä. Täysin eri asia kuin tehdä nuukailusta henkilökohtainen taiteenlaji ihan säästämisen ja omien eettisten arvojen ilosta.

Puhumattakaan siitä, että joillekin köyhän elämä on sukupolvien kierre, eikä taloudenhallintaan ole samoja resursseja kuin ihmisellä, jolla on edes jonkintasoinen kokemus vakavaraisuudesta.